Soittokunta Louhen matka Suomeen kesällä 1920


Luettelot on koonnut Pertti Vuorio.

Pennsylvanialaisen Monessenin kaupungin suomalainen soittokunta Louhi halusi omalta osaltaan onnitella vasta itsenäisyytensä saavuttanutta Suomea suorittamalla konserttimatkan isiensä maahan. Lähtöä ennen toimitettiin tervehdysalbumi "1920, Tervehdys Suomelle, Louhi", joka painettiin New Yorkin Uutisten kirjapainossa Brooklynissä 1920. Albumi koostui eri kirjoittajien artikkeleista, runoista, valokuvista, sekä noin viidensadan henkilön (perheineen) lähettämistä terveisistä entiseen kotimaahan sukulaisille, tuttaville sekä maalle itselleen. Loppuosaan oli tietysti kustannusten peittämiseksi otettu myös ilmoituksia.

Matka alkoi "Caronialla" New Yorkista toukokuun 22. päivänä 1920. Helsinkiin tulo tapahtui Tukholmasta "Ariadnella". Konsertteja oli ympäri Suomea, Helsingistä Rovaniemelle, Vaasasta Viipuriin jne.

Yrjö Joki laati matkan jälkeen (päivätty Monessenissa 8. lokakuuta 1920) matkakertomuksen, joka julkaistiin ainakin vuoden 1921 Siirtokansan kalenterissa.

Alla ovatkin sitten terveisensä lähettäneet sellaisina kuin ne on albumiin painettu. Ensin nimi/nimet, sen jälkeen silloinen asuinpaikka ja viimeisenä väliviivan eroittamana syntymäpaikka/lähtöpaikka. Kaikki eivät nähtävästi olleet kaikkia tietoja antaneet. Useilta puuttui syntymäpaikka. Ehkä niistä nimistä jne. joku löytää vinkkejä etsinnöilleen.

Lopussa on vielä luettelot albumin kirjoitelmista, kuvista sekä ilmoittelijoista.

Terveisiä:

Aalto, Sanna, Greenwich, Conn. S/o Dr Bowman-Vähäkyrö
Aalto, Anna, New York City, 863 Park. Ave.-Leivonmäki
Aaltonen, Oskar, Brooklyn, N. Y. 721-41 St.-Rymättylä
Aaltonen, Martta, Brooklyn, N: Y: 881-5 Ave.-Rymättylä
Ahlman, Lauri. past., Detroit, Mich. 375 Puritan Ave.-Vesilahti
Aho, Kalle, Peabody, Mass. 54 King St.-Soini
Aho, William, Detroit, Mich. 36 Canfield St.-Jalasjärvi
Ahola, Eva ja Kalle, Detroit, Mich. 283½ Holden Ave.-Varkaus
Ahola, Ida ja Kalle, Fitchburg, Mass. 328 Lunenburg St.-Himanko
Ahola, Matti, Fitchburg, Mass. 114 Christoper St.-Lappajärvi
Ahola, Rose, Fitchburg, Mass. 13 Newton Pl.-Toholampi
Akkola, Einar, Weirton, W. Va. Box 154-Vähäkyrö
Akkola, Eino ja perhe, Weirton, W. Va. Box 398-Vähäkyrö
Ala-Kortesniemi, Herman, Weirton, W. Va. Box 385-Nurmo
Anderson, Elizabeth, Chicago, Ill. 2516 N. Kildare Ave.-Oulu
Annala, August, National Mine, Marquette Co.-Kemi, Alapukkolan kylä, Oulun lääni
Antila, Signe, Fanny ja Matti, Fitchburg, Mass.-Tottijärvi
Anttila, Anni, New York City, 35 W. 81 St. C/o Eising
Anttila, Lempi, Monessen, Pa. 400 Motheral Av.-Clearfield, Pa.
Aronen, Ida ja Edward, Ashtabula, O., 8 Whitlam St.-Vesilahti
Arrila, Matilda, Glen Cove, N. Y. Percy Club, L. I.-Tampere
Arvidson, Ida, New York City. 306 W. 102 St.-Kotka
Asikainen, Miina, Brooklyn, N. Y. 1034 E. 13 St.-Pieksämäki
Asunmaa, Karl, Weirton, W. Va. Box 141-Vähäkyrö, Tervajoki
Autio, Aate, Virginia, Minn. Box 715-Reisjärvi
Autio, Maria, Waukegan, Ill. 1109 McAllister Ave.-Nurmo
Auvinen, Wilhelm, Gardner, Mass. Box 113-Kiuruvesi
Beck, Dr. Karl, Chicago, Ill.-Haapajärvi
Benson, Emanuel, Waukegan, Ill.-Sievi
Berg, Matti, Peabody, Mass. Box 340-Pulkkila
Bergman, J. H., Peabody, Mass. Central House-Renko
Berkovitz, Arvid perheineen, Monessen, Pa. 440 Knox Ave.-Ylistaro
Berkovitz, Jacob A., Monessen, Pa. 279 Chestnut St.-Ylistaro
Bepo, Oscar, Copemish, Mich. R. F. D. 2-Iisalmi
Broberg, Anna K., Quincy, Mass. 65 Cranch St.
Cederman, Anna ja Oscar, Brighton, Mass. 5 Anwerp St.-Rauma
Dahlman, Antti, Virginia, Minn. 214-1 St. N.-Rantsila
Davidson, David ja perhe, Gardner, Mass. 15 Draper Rd.-Kotka
Ehordberg, Lisie, Worcester, Mass. 105 Burncoat St.-Ylistaro
Ekholm, Bertha, Winnetka, Ill. 849 Willow St.-Tampere
Elo, Emil ja perhe, Weirton, W. Va. Box 223-Helsinki
Elo, Maria ja Emil, New York City 2061 Lexington Av.-Laitila
Elo, Maria, Emil ja Urho, New York City, 33 W. 126 St.-Laitila-Evijärvi
Elo, Victor Mikael, Fitchburg, Mass. 581 Blossom St.-Turku
Eriksen, Ellen ja John, Chicago, Ill., 3522 Racine Ave.-Helsinki
Frimodig, Helmi, New York City, 120 W 86 St.-Hyvinkää
Haanpää, John, Los Angeles, Cal. 4117 Woodlawn Av.-Haapavesi
Haapakoski, Klaus, Fitchburg, Mass. 833 Main St.-Ylivieska
Haapala, Fanny, Brooklyn, N. Y. 55 Chester Ave.-Eurajoki
Haapalainen, Hannes, Far Rockaway, N. Y. Box 526-Kuopio
Haaranen, Tahvo, Worcester, Mass. 65 Laurel St.-Tohmajärvi
Haavisto, Jaakko, Monessen, Pa. 267 Chestnut St.-Ilmajoki
Haikola, Lovisa, E. Boston, Mass. 13 Havre St.-Reisjärvi
Haikonen, Maria, New York City, 285 W. 150 St.-Viipuri
Hakkarainen, Andrew, Dagget, Mich.-Kiihtelysvaara, K. l.
Hakkarainen, Hilja, Salem, Mass. 170 Federal St.-Kivijärvi
Halonen, Ada, Worcester, Mass. 16 Claremont St.-Juuka
Hannula, A., Fitchburg, Mass. 153 Rollstone St.-Alavieska
Hannuksela, Eero, Monessen, Pa. 410 Knox Ave.-Seinäjoki
Hartikainen, Hilma, Chicago, Ill. 2450 Howard St.-Muuruvesi
Hautanen, Albert, Worcester, Mass. 36 Liberty St.-Karstula
Hautamäki, Hilda, Cleveland, O. 1912 E. 97 St. Suite 6-Töysä
Hayskar, Alina ja Oscar, Chicago, Ill. 656 Aldine Ave.-Raahe
Hedlund, John ja perhe, Quincy, Mass. 78 Suomi Road-Kotka
Heikkilä, Anselm ja perhe, Weirton, W. Va. 106 Center St.-Nastola
Heikkilä, John ja perhe, Weirton, W. Va. Box 382-Vähäkyrö
Heikkilä, Vihtori, New Castle, Pa. 708 Oak St.-Karstula
Heikkinen, Paavo, Detroit, Mich. 500 Glendale Ave.-Maaninka
Heilakka, Elvi, Edwin ja E. R., St. Helena, Md. 2 Broadship Rd.-Dundalk-Leivonmäki
Heino, Johan F., Brooklyn, N. Y. 529 Clinton St.-Eurajoki
Heinikainen, Albert, Minneapolis, Minn. 71 Western Ave.-Kangasniemi
Heiskanen, Lovisa, Los Angeles, Cal. 1123 E. 58 St.-Iisalmi
Heiskari, A., Maynard, Mass. Box 1221
Heisson, Wilhelmina (o. s. Mänty), Fitchburg, Mass. 72 Mechanic St.-Jurva
Helander, Aleksander, Los Angeles, Cal. 602½ East 5 St.-St. Petersburg
Helander, Hilma, Chicago, Ill. 1561 N. Wells St.-Tampere
Helenius, Svante, Worcester, Mass. 67½ Laurel St.-Ilmajoki
Helgren, S. Mrs., Detroit, Mich. 1213 Trumbull Ave.-Isojoki
Hemming, Heikki, New Castle, Pa. 45 Spruce St.-Lapua
Hemming, Matti ja perhe, New Castle, Pa. 624 Raymond t.-Lapua
Hendrickson, Hjalmar, Mr., Ishpeming, Mich., 136 W. Superior St.
Hevonkoski, Toivo, Waukegan, Ill. 1021 Lenox Ave.-Alavus
Hietamäki, Matti, Monessen, Pa. 413 Motheral Ave.-Ylivieska
Hiipakka, Betty, Worcester, Mass. 871 Main St.-Jurva
Hiiva, Hilma (o.s. Niskanen), Monessen, Pa. 445 Clarendon Av.-Karstula
Hill, Aina ja Sirkka, Bogota, N. J. Hillside St.-Rauma
Hill, Antti, Waukegan, Ill.-Kälviä
Hill, Julia ja Frans, Los Angeles, Cal. 4117 Woodlawn Ave.-Joensuu-Vammala
Himanen, Mikko, Gardner, Mass. Box 31-Juva
Hokkanen, Alma ja David, Peapody, Mass. 9 Ray St.-Kangasniemi
Holm, Ida, Detroit, Mich. 1213 Trumbull Ave.-Isojoki
Honkala, Vilma, Chicago, Ill. 2244 Lincoln Park-Oulainen
Honkonen, Jalmari, Waukegan, Ill.-Saarijärvi
Huhtala, John, W. Concord, N. H. 350 N. State St.-Sievi
Hukkila, Simo, Worcester, Mass. 65 Laurel St.-Tampere
Huttunen, Antti, Virginia, Minn. N. 124-2 St.-Iisalmi
Huttunen, John, New Castle, Pa. 914 Winslow Ave.-Kiuruvesi
Huupponen, Victor, Virginia, Minn. 108-5th St.-Joroinen
Huuskonen, Anna ja Sofia, Pittsburgh, Pa. 1055 Morewood Ave.-Karttula
Huuskonen, Hilda.-Karttula
Hyyppä, Evert, Carbonado, Wash. L.Box 84-Kälviä
Hyytiäinen, Maria ja Hugo, Worcester, Mass. 36 Liberty St.-Kurikka-Äänekoski
Häivälä, John, Mr., Ishpeming, Mich.-Ylivieska, Niemelän kylä, Oulun lääni
Häkkinen, Johannes, Gardner Mass. 91 Pine St.-Pieksämäki
Häkkinen, Margit ja Otto, Gardner, Mass. 7 Coleman Street-Tampere
Härmä, Hulda, Fairport, Ohio, Box 5-Turku
Höök, Anna, Gardner, Mass. 29 Branch St.-Viipuri
Iikkola, Leena, Worcester, Mass. 44 Wachuset St.-Lurua
Iivari, Hilda M., Cleveland, Ohio, 2400 Overlook Rd.-Ullava
Ilkka, Johan, Monessen, Pa. 409 Chestnut St.-Lapua
Isakson, Karl E., Newport, N. H, L.Box 469-Turku
Jalovaara, Väinö, Brooklyn, N. Y.-Helsinki
Jamnback, John N., Fitchburg, Mass. 186 High St.-Kivijärvi
Jansson, Leander ja perhe, Waukegan, Ill. 638 May St.-Jurva
John, Matti ja perhe, Astoria, Ore. 1381 Franklin Ave.-Kälviä
Johnson. Adolf ja perhe, Ashtabula, Ohio. 37 Dakota St.-Kälviä-Lammi
Johnson, Amanda, New Rochelle, N. Y. 4 Rhodes St.-Peräseinäjoki
Johnson, Mary, Fitchburg, Mass. 391 Elm St.-Alavuus
Johnson, Signie, C/o Hospital, Ishpeming, Mich.-Sweden
Joki, Eljas, New Castle, Pa. 712 Superior St.-Alajärvi
Joki, Yrjö ja perhe, Monessen, Pa. 423 Reed Ave.-Kalajoki
Jokinen, John, Brantwood, Wis.-Eurajoki, T. l., Finland
Jolkka, Matti ja perhe, Weirton, W. Va. Box 507-Ylistaro
Jolkkonen, Victor, Brooklyn, N. Y. 779-40 St.-Joensuu
Jouttenus. Laila E., Brooklyn, N. Y. 337-49 St.-Virtai
Juhola, Vieno H., Fitchburg, Mass. 711 Main St.-Uurainen
Juutinen, Matti, Matilda ja Emma, Detroit, Mich. 202 Colburn Av.-Pudasjärvi
Jylhä, Elsa, New York City, 2061 Lexington Ave.-Kärsämäki
Jämsä, Jaakko, Fitchburg, Mass.187 High St.-Haapajärvi Ol.
Järvinen, Herman, Weirton, W. Va. Box 506-Vähäkyrö
Kaakinen, Anna, Fitchburg, Mass. 127 Mechanic St.-Oulu
Kaihlanen, Toini M., Montclair, N. J. 166 Orange Rd.-Keuruu
Kajander, Hugo ja perhe, Maynard, Mass. 164 Main St.
Kalervo, K. ja perhe, Monessen, Pa. Box 1392-Vaasa
Kallila, Lyyli E., Fitchburg, Mass. 13 Newton Pl.-Revonlahti
Kallio, E. ja perhe, Calumet, Mich. 3991 Osceola Rd.-Pyhäjärvi
Kalliomäki, Milja ja Matti, Maynard, Mass. L.Box 1115-Honkajoki-Kyläkarvia
Kallioniemi, Ernst, Worcester, Mass. 69 Laurel St.-Lapua
Kamppinen, John ja perhe, Weirton, W. Va. Box 611-Kakuhava
Kangas, Matti, Magnese, Minn. Box 16
Kansanoja, Lempi E., New Rochele, N. Y. 27 Echo Rd.-Kurikka
Karela, Lydia, Detroit, Mich. 44 Moran St.-Helsinki
Karhula, Ulrika J., Cleveland, Ohio, 2380 Overlook Rd.-Ylistaro
Karhunen, Jaakko, Monessen, Pa. 413 Motheral Ave.-Ylistaro
Kari, V. ja perhe Brooklyn, N. Y. 883-40 St.-Viipuri
Karjalainen, Anna, Beverly, Mass. 9 Endicott St.-Iisalmi
Karjalainen, K. A., Allston, Mass. 53 Riverdale St.-Lohja
Karppi, Sanna, Weirton, W. Va. Box 508-Tervajoki
Kartano, Jalmar E. Newport, N. H. Box 490
Kattainen, Adam, Virginia, Minn. 216-3rd St. N.-Iisalmi
Kaukosalo, Isak, Monessen, Pa. 412 Motheral Ave.-Ylistaro
Keeri, Saima, New York City, 121 E. 126 St.-Säkylä
Keisala, Matti, Quincy, Mass. 25 McDonald St.-Ylistaro
Keiski, Aino, Astoria, Ore. 1381 Franklin Ave.-Kälviä
Kemppainen, Armas, San Francisco, Cal. 2937-26 St.-Haapajärvi
Kerttula, Fred, Mrs., Brantwood, Wis.-Toholampi, W. l.
Keränen, Helmi, Peapody, Mass. 13 Ray St.-Joensuu
Keskinen, Anna ja Filus, Ashtabula, O. 25 Wode St.-Alavus
Keskustalo, August, New Castle, Pa. 612 Raymond St.-Saarijärvi
Kestilä, Setti, Mr., Ishpeming, Mich., Box 50-Pyhäjoki, Yppärin kylä, Oulun lääni
Ketola, Hilma, New Rochelle, N. Y. 170 Elm St.-Peräseinäjoki
Ketola, Sandra, Larchmont Manor, N. Y. 3 Grane Ave. Peräseinäjoki
Ketolainen, Esther, New York City, 850-7th Ave.-Rymättylä
Kevari, Anna ja Yrjö, Weirton, W. Va. Box 27-Ylistaro
Kiikka, Elisabeth ja Matti, Monessen, Pa. 265 Chestnut St.-Ylistaro
Kiikka, Joseph, New Castle, Pa. 914 Winslow St.-Ylistaro
Kilpeläinen, Antti V., Monessen, Pa. Motheral Ave.-Kuhmoniemi
Kilkka, Martin, Monessen, Pa. 412 Motheral Ave.-Mouhijärvi
Kilpi, Albertina, Chicago, Ill. 432 Wellington Ave.-Kuopio
Kinanen, Martta J., New York City, 453 W. 124 St.-Sortavala
Kinnunen, Martha A., Brooklyn, N. Y. 740-40 St.-Raahe
Kitinoja, Jacob, Monessen, Pa. 482 Motheral Ave.-Ylistaro
Kivelä, Hugo, Monessen, Pa. 412 Motheral Ave.-Kälviä
Kivistö, Ida, Lake Foerst, Ill. 114 Westminster Ave.-Tampere
Kivistö, Kerttu, Waukegan, Ill. 322 Helmholz Ave.-Tampere
Knuuttila, Jacob, Monessen, Pa. 477 Motheral Ave.-Isokyrö
Knuuttila, Johan, Monessen, Pa. 447 Clarendon Ave.-Isokyrö
Klemi, Gerda, New York City, 100 W. 59 St.-Helsinki
Koivu, Kalle H., New Castle, Pa. Raymond St.-Konginkangas
Kokko, John, Maynard, Mass. L.Box 1017-Uukuniemi
Kolehmainen, Tyyne D., Brooklyn, N. Y. 816 Ave. P.-Viipuri
Kolhonen, Anna S., Salem, Mass. 12 Summit St.-Säkkijärvi
Komulainen, Kosti, New York City, 208 E 124 St.-Viipuri
Korpela, John, Monessen, Pa. 412 Motheral Ave.-Isokyrö
Korpi, Sanni, Miss, c/o Dr. H. Holms Hospital, Ishpeming, Mich.-Tampere, Messukylä, Kyläjoki
Kortela, Katri R., Brooklyn, N. Y. 4223-7th Ave.-Lahti
Koskela, Maria ja Jalmar, Dover, N. J. 62 Morris St.-Jyväskylä
Koskela, Samuel, Virginia, Minn. 731-10 St. N.-Kauhajoki
Koskela, Stefan, Brookston, Minn. Box 46-Kauhajoki
Koski, Waukegan, Ill.
Koski, Hilma, Maynard, Mass. Box 25-Saarijärvi
Koski, Esko ja perhe, Weirton, W. Va. Box 333-Nivala
Koski, Linda ja Arthur, Maynard, Mass. 2-Summit St.-Saarijärvi
Koski, Olga ja Herman, Weirton, W. Va. Box 276-Isokyrö
Koskinen, Waukegan, Ill.
Koskinen, Inkeri, Jamaica Pl., Mass. 464 Centre St.
Kotila, Edwin, Fitchburg, Mass. 173 Lunenburg St.-Toholampi
Krekula, William, Seaside, Ore., Box 56-Pyhäjoki
Kuhlman, Asser, Worcester, Mass. 110 Eastern Av.-Koski, H.l.
Kuivasmäki, Tyyne, Chicago, Ill. 2450 Howard St.-Alavus
Kujala, Sanni, New Rochelle, N. Y., 173 Mayflower Ave.-Peräseinäjoki
Kulmala, Sanni, New York City, 225 W. 86 St. Apt. 811-Rymättylä
Kultalahti, Antti ja perhe, Waukegan, Ill. 108 S. Mott Ave.-Evijärvi
Kunnas, Anni, Brooklyn, N. Y. 674-55 St.-Pöytyä
Kyllönen, Adele, New York City, 409 East 70 St. C/o Semidev –
Kyllönen, Henry, Quincy, Mass, 3 Sampo Pl.-Pielavesi
Kyllönen, Henry ja perhe, Weirton, W. Va. Box 585-Kuhmoniemi
Kähkönen, Pekka, Monessen, Pa. 441 Motheral Ave.-Kuhmoniemi
Kärki, Heikki ja Ida, New Castle, Pa. 722 Acorn St.-Haapavesi
Köykkä, Tuomas W., Marquette, Mich. Box 666-Haapavesi
Laakso, Aino, New York City, 109 E. 126 St.-Turku
Laatu, Hjalmar, Monessen, Pa. 437 Motheral Ave.-Parkano
Laatu, Toivo, Monessen, Pa. 457 Motheral Ave.-Parkano
Laatu, Aino, Monessen, Pa. 400 Motheral Ave.-Parkano
Lahola, Martti, Marquette, Mich. Box 625-Töysä
Laine, Kusti, Franklin, Mass. 27 Howard St.-Wampula
Laine, Marja, Cleveland, Ohio, 2265 Woodmere Drive-Inkeroinen
Laitinen, Ida, New York City, 320 Park Ave.-Hankasalmi
Laitinen, Kalle J., Peabody, Mass. 15 Ray St.-Kangasniemi
Lake, Elin ja John, Allston, Mass. 45 Riveredale St.-Ruovesi
Lamberg, Anton, New York City, U. S. Hospital, Ward 16, Greenville, S. C.-Sortavala
Lammi, Isak ja Lempi, Monessen, Pa. 412 Motheral Av.-Isokyrö
Lampela, John, Worcester, Mass. 36 Liberty St.-Nurmo
Lassila, Anna, Long Island, N. Y. 57-9th Av.-Juuka
Laukka, John, Lebanon, N. H. Box 105-Haapavesi
Laukkarinen, Linda, Salem, Mass. 92 Essex St.-Kangasniemi
Laurell, Emil ja perhe, New Castle, Pa. 616 Forest St.-Saarijärvi
Laurila, Armas ja perhe, Waukegan, Illö 322 Helmholz Ave.-Kouvola
Laurila, Jacob perheineen, Maynard, Mass. Box 903-Isokyrö
Lappi, Hilja, New York City, Hotel Majestic, Room 802-Kuopio
Lehikoinen, Miina, Pittsburg, Pa. 1934 Lowrie St. N.S.-Tohmajärvi
Lehtimäki, Aino ja Mikko, Brighton, Mass. 28 Richardson St.-Ilmajoki
Lehto, John ja Hilma (o. s. Myllylä) Los Angele, Cal. 3107 Winter St.-Orimattila-Virrat
Lehto, John ja perhe. Waukegan, Ill. 31 6 south Ave.-Nurmo
Lehto, Werner, Maynard, Mass. 129 Main St.-Saarijärvi
Lehtovuori, Wilhelm, Weirton, W. Va. Box 391-Vähäkyrö
Leino, Karl ja perhe, Weirton, W. Va. Box 526-Hanko
Lempiö, John, Helena ja Yrjö, Monessen, Pa. 400 Motheral Ave.-Vehmaa
Lempiö, Paavo A., Monessen, Pa. 412 Motheral Ave.-Vehmaa
Leppänen, Helmi, Cleveland, O. 1439 W. 38 St.-Soini
Leppänen, Otto, Gardner, Mass. Box 140
Levas, Hilja, Brooklyn, N. Y. 823-39 St-Sääksmäki
Liikala, Joosef, Monessen, Pa. Motheral Ave.-Jämijärvi
Lind, Red C., Brighton, Mass. 26 Richardson St.-Raahe
Lindell, Lydia, Long Island, White Stone Malba, S/o Mrs. Morrow-Ruovesi
Lindfors, Aksel E., Mile 138 A. C. Ry., Ont. Canada, via Soo,-Isojoki
Lindholm, Emmi, Brooklyn, N. Y. 566 Baltic St. C/o Sndberg-Turku
Lindquist, Aino, New Rochelle, N. Y. 133 Elk Ave.-Lahti
Lindström, Albert, Rockford, Ill. 721-7th Ave.-Mikkeli
Linjamäki, John ja perhe, Weirton, W. Va. Box 312-Isokyrö
Linna, Antti J., Red Lodge, Mont. Box 1085-Vimpeli
Lipponen, Hanna, Montclair, N. J., 12 Berkeley Pl.-Utajärvi
Lipponen, Jenny, Montclair, N. J., 196 Upper Mountain Ave.-Utajärvi
Ljundqvist, Victor, Gardner, Mass. 468 Pleasant St.-Kotka
Lofberg, J. W., Ishpeming, Mich.
Loistola, Oscar, Pequaming, Mich.-Kauhajoki, W. l.
Long, August, Waukegan, Ill.-Raahe
Long, John ja Mrs., Fitchburg, Mass. 59 Simmond St.
Luoma, Elias ja perhe, Waukegan, Ill. 819 So. Utica St.-Sydänmaa
Luoma, George, Kearsarge, Mich. Box 181
Luoma, Matti, Weirton, W. Va. Box 386-Nurmo
Luoto, Hilma, Philadelphia, Pa. 2613 S. Warnock St.
Luukko, John, Worcester, Mass. 30 Hooper St.-Nurmo
Luven, Ida, Hackensack. N.J. 304 Summit Ave.-Laitila
Lyytikäinen. Aili, New Rochelle, N. Y. Quaker Ridge, Weaver St.-Kiuruvesi
Lähde, Olga,New York City, 17 East 55 St.
Lähteenmäki, Sanni, Lebanon, N. H. Box 2-Lapua
Lööminen, Hjalmar, Monessen, Pa. 400 Motheral Ave.-Ätsäri
Majakangas, Manda, New Rochelle, N. Y. 634 Webster Ave.-Peräseinäjoki
Malila, John, Vainola, Mich.-Nivala
Malinen, Hellen, New York City, 165 W. 58 St.
Malkakorpi, Jacob, Worcester, Mass. 60 Orchard St.-Nurmo
Manley, Fanny U., Miss, Ishpeming, Mich., Dr. Holms Hospital
Manner, J. W., Worcester, Mass. 35 Arch St.
Manninen, Alma, Peabpdy, Mass. 9 ray St.-Kangasniemi
Marttila, John, Monessen, Pa. 413 Motheral Ave.-Ylistaro
Mattila, John ja perhe, Amesbury, Mass. 29 High St.-Haapajärvi, O.l.
Mattson, Matti, Hancock, Mich.-Nurmo
Mattson, Peter, Detroit, Mich. 372 Taylor Ave.-Oulu
Michaelson, A. T., Astoria, Ore. 1353 Franklin Ave.-Kuusamo
Miiluniemi, John, Waukegan, Ill.-Nurmo
Mikkilä, Emil, Waukegan, Ill.-Nurmo
Mikkola, Maria, New York City, 452 W 112 St.-Säkkijärvi
Mikkola, Sam E., Astoria, Ore. 1362 Grand Ave.-Raahe
Mikkonen, Martha, Fitchburg, Mass. 61 Towsend St.-Fitchburg, Mass.
Moilanen, Heikki, Hancock, Mich.-Suomussalmi
Mononen, Esa ja perhe, Weirton, W. Va. Box 602-Isokyrö
Mustonen, Saara, New Castle, Pa. 620 Raymond St.-Kuopio
Muukkonen, Evert, Detroit, Mich. 153 Confield W.-Tuomioja
Muurikka, Amalia, Brooklyn, N. Y. 4118-8th Ave.-Miehikkälä
Myllyniemi, Saima M., New York City, 2061 Lexington Ave.-Heinola
Mylläri, Victor, Chicago, Ill. 2516 Kildare Ave.-Jurva
Mäkelä, Otto, Waukegan, Ill. 616 South Ave.-Inkeroinen
Mäkelä, Ville H., Newport, N. H. Box 699
Mäki, Elli, Brooklyn, N. Y. 740-40th St.-Kortesjärvi
Mäki, Fanny, Steubenville, Ohio, No. 508-Ylistaro
Mäki, Josefina, Brookline, Mass. 16 Colliston Rd.
Mäki, Matti, Worcester, Mass. 21 Laurel St.-Ylihärmä
Mäkinen, Oskar ja perhe, Weirton, W. Va. Bx 506-Vähäkyrö
Mäkinen, Siviä ja Jalmar, New Castle, Pa. 304 S. Ray St.-Karstula
Mäkiranta, Maria, Marquette, Mich. Box 771-Töysä
Mäkitalo, Silja, Tekla ja August, Warren, Ohio, 218-3rd St.-Kouvola
Mäkynen, Juho, Spencer, Mass. Box 73-Seinäjoki
Määttä, Arvi, Chicago, Ill. 3303 Osgood St.-Oulu
Nahi, F. W., Monessen, Pa.
Nevala, Siviä, Brooklyn, N. Y. 539 East St.
Nevalainen, Amanda, Newton, Mass. 60 Cotton St.-Juuka
Niemelä, Maria, Cleveland, Ohio, 1471 Athur Ave. Lakewood-Kärsämäki
Niemi, Abel, Mr. Ja Mrs., Ishpeming, Mich.-Jalasjärvi
Niemi, Inga, Chicago, Ill. 1704 E. 56 St.-Helsinki
Niemi, Joosef, Monessen, Pa. 454 Knox Ave.-Jämijärvi
Niemi, Richard, Virginia, Minn, Box 569-Mänttä
Niemi, Ville. Worcester, Mass. 66 Eastern Ave.-Lapua
Nieminen, Hilma, Highland Park, Ill. Box 321-Helsinki
Niemistö, Manda, New York City, 2061 Lexington Ave.-Jalasjärvi
Nikander, Werner, Hancock, Mich.-Oulu
Niskanen, Maria, Highland Park, Ill., 825 Gleneve Ave.-Kuopio
Nisula, Billy ja Mrs., Ashtabula Harbor, Ohio, 39 Market St.-Tampere
Niva, Hellen, Weirton, W. Va. Box 23-Muonio
Niva, Hilma K., Fitchburg, Mass. 83 Mechanic St.-Tornio
Nordberg, Hilma, Worcester, Mass. 14 Claremont St.-Ylistaro
Nummi, Ellen ja Eino, Weirton, W. Va. Box 503-Turku
Nurmi, Onni ja perhe, Weirton, W. Va. Box 564.-Ylistaro
Nurmi, Selma, New York City 225 W. 86 St.-Turku
Nurminen, Rudolf, Gardner, Mass. Box 31-Urjala
Nykänen, Anna, Los Angeles, Cal. 1123 E. 58 St.-Tuusniemi
Nyman, Kalle, Mr. Ishpeming, Mich., 109 E Dio St.-Pudasjärvi, Oulun lääni
Nyrhinen, Jacob perheineen, Monessen, Pa.445 Motheral Ave.-Ylistaro
Nyrhinen, John ja perhe, Monessen, Pa. 626 Summit Ave.-Ylistaro
Nyrkkänen, Hilda, Kaleva, Mich.-Kurikka
Nyysti, John A., Hancock, Mich.-Laihia
Oikari, Hilma J., Fitchburg, Mass. 83 Mechanic St.-Karstula
Oinonen, Silppa, Sagamore, Mass. C/o Keith-Viitasaari
Oja, Setti, Mr., Ishpeming, Mich., Box 50-Pyhäjoki, Yppärin kylä, Oulun lääni
Ojala, Edward, Monessen, Pa. 413 Motheral Aave.-Ilmajoki
Ojala, Mikko, Amesbury, Mass. 5 Garfield St.-Haapajärvi, O.l.
Okker, Ville, Gardner, Mass. 149 Washington St.
Okkonen, Emil ja perhe, Wukegan, Ill. 418 Ravine Ave.-Valtimo
Olli, Matilda, Los Angeles, Cal. 146 So. Vanners-Lappajärvi
Orhanen, Antti, Worcester, Mass. 15 Hooper St.-Kurikka
Oulasvirta, Ella ja Armas, Chicago, Ill. 3537 Sheffield Ave.-Oulu
Outinen, Emmi, New York City, 96 Perry St.-Säkkijärvi
Paappanen, Fanny H., Fitchburg, Mass. 83 Mechanic St.-Kangasniemi
Paavilainen, Peter E., Gardner, Mass. 14 Greenwood St.-Hankasalmi
Pajunen, William, Astoria, Ore. 1336 Grand Ave.-Myllykoski
Pakka, Isak E., New Castle, Pa. 622 Raymond St.-Ylistaro
Pakkas, Johannes, Sag Harbor, N. Y. Box 460-Turku
Paldanius, Hanna, Cambridge, Mass. 3 Coconrd Av.-Iisalmi
Palomäki, Emil ja perhe, New Castle, Pa. 724 Acorn St.-Lapua
Palomäki, Lempi, Monessen, Pa. 443 Motheral Ave.-Ylistaro
Palomäki, Wilhelm, Detroit, Mich. 218 Leslie Ave.-Lapua
Parkkonen, Emil perheineen, New Castle, Pa. 304 S. Ray St.-Äänekoski
Parkkonen, Otto, New Castle, Pa. 501 S. Ray St.-Ylistaro
Pary, Olof, New York Mills, Minn.-Tervola, O.l.
Pasto, Emil, Lockwoos, N. Y.
Pehrman, Karl, M., Cleveland, Ohio, 1552 E. 47 St.-Inkeroinen
Pekonen, Aukusti, West Concord, N. H. 370 N. State St.-Haapajärvi O.l.
Pellinen, August W., New York City, 2061 Lexington Ave.-Hankasalmi
Pellinen, John perheineen, New York City, 45 E. 131 St.-Rautjärvi
Pelto, August, Hancock, Mich.-Tervola
Peltola, Julius, Red Lodge, Mont. Box 998-Kuortane
Peltomaa, Oskar, So. Farmingham, Mass. Taylor House
Peltonen, Emil, Virginia, Minn. Box 569-Lempäälä
Peltonen, Jacob, Weirton, W. Va. Box 276-Vähäkyrö
Pennala, Rosa, Pittsburgh, Pa. 1055 Morewood Ave.-Töysä
Pentinmäki, Maria, New York City, 417 Riverside Drive-Jalasjärvi
Penttilä, Elina E., Chicago, Ill. 739 Melrose St. Rear-Ilmajoki
Perkiö, Jaakko ja peerhe, Weirton, W. Va. Box 386-Ylistaro
Perkiömäki, Oscar, Chicago, Ill., 3646 Rokebu St.-Vaasa
Pesola, Matti, Fitchburg, Mass. 142 Kimball St.-Kortesjärvi
Piessa, Niilo Hj., Detroit, Mich. 202 Colburn Ave.-Tornio
Pietarila, Isak, New York City, 650 West 177 St.-Paavola
Pihlajamaa, Kustaa ja perhe, Monessen, Pa. L.Box 321-Lapua
Piirainen, Antti, Monessen, Pa. c/o Louhi Band-Jyväskylä
Piispanen, Helmi, Cleveland, Ohio, 11834 Edgewater Drive, Lakewood-Saarijärvi
Piispanen, Kalle, Detroit, Mich. 36 W. Canfield St.-Mikkeli
Pohto, Hilda, Cleveland, Ohio, 3052 Fairmount Bd.-Ylistaro
Poikonen, Hjalmar, Waukegan, Ill.-Kivijärvi
Ponkala, Sulo, Neihart, Montana-Tornio
Puhakka, Victor, Conneaut, Ohio, 869 Day St.-Kouvola
Pulkkinen, Mandi ja Väinö, Fitchburg, Mass. 282 Charles St.-Mikkeli
Puskala, Hilja, Worcester, Mass. 31 Orchard St.-Seinäjoki
Putkonen, Aksel, Gardner, Mass., Box 121-Pieksämäki
Puusniekka, Aino, New York City, 998-5th Ave. C/o Todd-Sairalan asema
Puustinen, Anna, Los Angeles, Cal. 503 Commonwealth Ave.-Iisalmi
Pyykkö Ida, Atlantic City, N. J. 106 So Princeton Ave.
Pyörälä, Hulda, New York City, 270 Park Ave, c/o Weisl-Saarijärvi
Pöyhönen, Kerttu, New Rochelle, N. Y. 33 Lyncroft Road.-Hankasalmi
Quist, Signe, New York City, 375 Park Ave. Apt 12 D-Säräisniemi
Rahkoliin, Meri, Chicago, Ill. 1443 Wieland St.-Sievi
Raita, Lempi, Detroit, Mich. 1196 Belvidere-Turku
Rajala, Hanna, Kaleva, Mich.-Ilmajoki
Rajala, Matti ja perhe, Monessen, Pa. 410 Knox Ave.-Lapua
Rannanjärvi, Ida, Detroit, Mich. 237 Lake Shore Rd.-Töysä
Ranta, Isak ja perhe, Weirton, W. Va. Box 565-Ylistaro
Rantamaa, Anton, Seattle, Wash. Box 116-4th Av. So.-Äänekoski
Rantanen, Agnes, New Canaan, Conn.-Saarijävi
Rapakkola, Jaakko, New Castle, Pa. 624 Raymond St.-Kärsämäki
Rautell, Olga, Marquette, Mich., 1525 Fitch Ave.-Siikainen
Rehnström, Arthur, Monessen, Pa. L.Box 744-Viipuri
Reinikainen, Silja, Salem, Mass.5 Fairfield St.-Kangasniemi
Roine, Johan, Los Angeles, Cal. Krotona Institute, Hollywood-Turku
Rosenberg, Helmi, c/0 Mrs. C. Wylie, Malba. L.I.N.Y.-Helsinki
Roswall, Matilda, William ja Veikko, Gardner, Mass. 443 West Broadway-Karstula
Ruokonen, Kalle, Monessen, Pa., Motheral Ave.-Ätsäri
Ruuska, Antti, Maynard, Box 960-Viitasaari
Ruusukallio, Milda, Pelham Manor, N. Y. 514 Rochelle Terrace
Ruuti, Axel perheineen, Monessen, Pa. 401 Motheral Av.-Laihia
Ruuttila, Anna, Detroit, Mich. 110 Kipling Ave.-Kalajoki
Rätti, Matti ja perhe, Waukaegan, Ill., 414 Ravine Ave.-Jurva
Rättyä, Martti A., Fitchburg, Mass. 69 Mechanic St.-Kannus
Räävi, Jemina, Minneapolis, Minn. 317 Girard Ave. N.-Ylitornio
Röyhy, Sara, Brooklyn, N. Y. 740-40th St.
Saari, John ja perhe, Worcester, Mass. 140 Eastern Ave.-Seinäjoki
Saari, Lempi ja Jacob, Worcester, Mass. 114 Eastern Ave.-Seinäjoki
Saari, Matti ja perhe, Weirton, W. Va. Box 382-Laihia
Saari, Samuel A., Fitchburg, Mass. 57 Mechanic St.-Hämeenkyrö
Saaristo, Oscar J., Minneapolis, Minn. 2310-22 Ave.-Lohja
Saarni, Victor Mrs., Brooklyn, N. Y. 715-43 St.-Temmes
Sahuri, Adele, Highland Park, Ill. Box 443-Padasjoki
Sahuri, Alma, Highland Park, Ill. Box 443-Padasjoki
Sainio, Emil B., Ruse, Mich. Box 11, Marquette Co.-Askola
Salmi, Gabriel, Gardner, Mass. 266 Pleasant St.-Juva
Salmu, Matti, Hancock, Mich.-Kalajoki
Salo, Olga, Brooklyn, N. Y. 507 Atlantic Ave.-Koski, H.l.
Salomaa, Ilmari ja perhe, Monessen, Pa. 415 Motheral Ave.-Pälkäne
Samanen, Wäinö, Chatham, Mic.-Catham, Mich.
Sarja, Jaakko, Monessen, Pa.-Raahe
Sarka, Karl G., Muskegon, Mich. 53 Messler St.-Pori
Sarlin, August, Highland Park, Mich. 75 Victor Ave.-Jalasjärvi
Saxberg, Arvid, Monessen, Pa. 447 Clarendon Ave.-Nurmo
Saxberg, Isak, Monessen, Pa. 267 Chestnut St.-Nurmo
Saxberg, Isaac (nuor.), Monessen, Pa. 267 Chestnut St.-Nurmo
Siekkinen, Herman ja perhe, Weirton, W. Va. Box 253-Muhos
Siipola, Yrjö W., Fitchburg, Mass. 391 Elm St.-Himanko
Sillanpää, Johan A., New York City, 2061 Lexington Ave.-Peräseinäjoki
Sjöblom, Hulda E., Worcester, Mass. 56 Laurel St.-Tammela
Sjöblom, Yrjö perheineen, Warren, O. 312 Quinby Ave.-Teuva
Sjöman, Kalle, Peabody, Mass. 11 Davis Terrace-Nakkila
Skinnari, Aatu, Astoria, Ore. 1381 Franklin Ave.-Kälviä
Soini, Lisi, Worcester, Mass. 22 King St.-Nurmo
Soininen, Hilja, Maynard, Mass. 27 River St.-Polvijärvi
Soininen, Ida, Maynard, Mass. 27 River St.-Polvijärvi
Sormunen, Peter, Mrs. Ja Mr., Ishpeming, Mich.-Pielavesi
Sorvo, Llydia, New York City, 122 East 76 St.-Oulu
Stenberg, Hilja, Pittsburg, Pa. 1055 Morewood Pl.-Ikaalinen
Stenroos, Matti E., Peabody, Mass. 27 Fulton St.-Sund, Åland
Stjerna, H. ja Mrs., Ashtabula, Ohio, 539 Lake St.-Pieksämäki
Stolt, John, Detroit, Mich. 519 Delaware Ave.-Oulu
Suomela, Erland, Virginia, Minn. Box 85-Ypäjä
Suonenlahti, Betty, Jersey City, N. J. 29 Bentley Ave.-Raahe
Suutari, Frans ja perhe, Gardner, Mass. 254 Pleasant St.-Isojoki
Syksylä, Adga A., Elizabeth, N. J. 810 N.Broad St.-Kustavi
Söderling, C. Dr., New York City, 1958 Madison Ave.
Takala, Anna, Worcester, Mass. 4 Filbury St
Talvensaari, August, Hubbell, Mich.-Kemijärvi
Talvio, Aino, Chicago, Ill. Deming Pl.-Ypäjä
Tamminen, John, Fitchburg, Mass. 193 High St.-Kivijärvi
Tapio, Tuomas, Clarksburg, Pa., L.Box 593-Vähäkyrö
Tarvainen, Edward, New Castle, Pa. 635 Forest St.-Saarijärvi
Taskinen, Wilhelmina, New York City, 252 East 78 St. S/o Cosma-Nilsiä
Teikari, Justiina ja Wilhelm, Worcester, Mass. 37 Shelby St.-Ylistaro
Tervanen, Kaisa M., Chicago, Ill. 4155 MaplewoodAv.-Paltamo
Thompson, Isaac, Monessen, Pa. 459 Motheral Ave.-Säkkijärvi
Tiitto, John, Fitchburg, Mass. 15 Marshall St.-Oulu
Tikkanen, Anna, New York City, 252 East 78 St.-Pielavesi
Tikkanen, Konstant, Quincy, Mass. 32 Barry St.-Karstula
Tobason, Hilda, Conneaut Harbor, Ohio
Tofferi, Abram, Fitchburg, Mass. 253 Rollstone St.-Halsua
Toivio, Olga, New YorkCity, 250 Park Ave.-Tampere
Tolonen, Karl A., Rock, Mich. Box 203-Tammela
Toppelius, Anni, Detroit, Mich. 44 Moran St.-Helsinki
Torppa, John ja perhe, Gardner, Mass. 196 Nichols St.-Veteli
Tukiainen, Eva, Pittsburg, Pa. 2625 Wellesley Ave.-Kaavi
Tuori, Arthur, Monessen, Pa. 411 Motheral Ave.-Laihia
Tuori, Herman, Quincy, Mass. 38 Clark Ave.-Jurva
Tuuri, John, Monessen, Pa. 265 Chestnut St.-Ylistaro
Uitti, Isak, Kearsarge, Mich.-Jalasjärvi
Wahlström, Antti ja Hilda (o. s. Helander), Los Angeles, Cal. 125 East 58 St.-Hämeenlinna-Läskelä
Wahlström, George E. perheineen, Monessen, Pa. 392-4th St.-Helsinki
Wahter, Juho ja perhe, Lakewood, Ohio, 1270 Cranford Ave.-Voikkaa
Wainio, Aksia, Miss, Malba, Long Island, N. Y. c/o Mrs. Wylie-Muurla, T. l.
Walli, Tilda ja John, Painesville, Ohio, R. F, D. 4, Box 202-Nivala
Waltanen, Hanna, Fitchburg, Mass. 82 Mechanic St.-Kajaani
Waltari, Jacob, Detroit, Mich. 36 Canfield W.-Isokyrö
Warpula, Mikko, Monessen, Pa. 400 Motheral Ave.-Laihia
Wartiainen, Ida, Montclair, N. J. 122 Up Mountain Ave.-Kuopio
Wartiainen, Ida Maria, Brooklyn, N. Y. 722-43 St.-Kuopio
Warvikko, W. M. ja perhe, Quincy, Mass. 89 Copeland St.-Saarijärvi
Wenäläinen, John, Gardner, Mass. 185 Nichols St.-Kangasniemi
Wenäläinen, Juho, New Haven, Conn. Box 25 Sta. A-Rääkkylä
Wertanen, K. ja perhe, Ashtabula, Ohio, 42 Dakota St.-Jyväskylä
Wickström, John, Worcester, Mass. 100 Eastern Ave.-Ylistaro
Wiik, Ida M., Mason, N. H. Box 15-Karstula
Wiinikka, Abram, Fitchburg, Mass. 29 Nutting St.-Keuruu.
Wiita, John, Monessen, Pa. 482 Motheral Ave.-Kuortane
Wiita, Walter, Monessen, Pa. 454 Knox Ave.
Wiitala, Wilhelm ja perhe, Weirton, W. Va. Box 597-Vähäkyrö
Wiitamäki, John, Worcester, Mass. 100 Eastern Ave.-Nurmo
Wiljakainen, Pekka, Monessen, Pa. 445 Clarendon Ave.-Viipuri
Wilkki, Josefina, Chicago, Ill. 3828 Irving Ave.-Kymi
Williams, Charles H., Maynard, Mass. Box 622-Ruovesi
Wilpula, Sofia, New York City, 16 East 127 St.-Olkijoki
Wirta, Carl, Chicago, Ill. 1037 Wellington Ave.-Lahti
Wirta, John, Warren, Ohio, 230-3 St.-Jaakkima
Wirta, Oscar, Stag Bay, B. C. Canada-Alastaro
Wirtanen, Erkki, Brooklyn, N. Y. 529 Clinton St.-Eräjärvi
Wirtanen, Karl J., Hancock, Mich.-Tampere
Wuorenmaa, Einar, Mr., Ishpemingm Mich. 326 Jasper St.-Kauhava, Vaasan lääni
Wälimaa, Ksenia, Weirton, W. Va. Box 141-Vähäkyrö
Wälimäki, Alina, Wilmette, Ill. 1018 Lake Ave.-Jämijärvi
Wästi, Hilma, Monessen, Pa. 465 Motheral Ave.-Fairport, Ohio
Wäyrynen, Lempi ja John, Chicago, Ill. 1108 Sedgewick St.-Ilmajoki
Ykspuu, Lydia, 739 Mantrose Ave.-Vilppula
Ylenius, Jennie, New York City, 2062 Lexington Ave.-Ylistaro
Ylijaakola, Frans, Monessen, Pa. 409 Chestnut St.-Lavia
Ylijoki, Olga, Newport, N. J. Box 699
Ylä-Jarkko, Kalle, Red Lodge, Mont. Box 1085-Ruovesi
Ylä-Jarkko, Urho, Red Lodge, Mont. Box 1047-Ruovesi
Yrjänä, Greta E., New York City, 242 E. 15 St.-Muhos

Kirjoitelmia:

Toimitus Lukijalle 3
Miekka-Vaara, Fred Terve, Suomi 5
Saastamoinen, A. H. Ensimmäisten suomalaisten siirtolaisten… 7
Solitander, Axel Suomeen palaaville siirtolaisille 8
Lähde, J. W. Tulo uuteen Suomeen 10-11
Autere, Samuel V. Muistoja 11
Vargelin, John Amerikan suomalaisten kouluharrastuksista 13-19
Jackola, Charles O. Musiikin vaiheista ja vaikutuksista kansojen elämään 20-24
Larson, O. J. Tervehdys Suomen kansalle 25-27
Rautanen, V. Amerikan suomalaisesta kirkosta ja kirkkosillasta 27-35
H., Jallu Ystävän neuvo 35
Kallila, Lyyli Kalevan naiset Amerikassa 35-36
Lipsanen, Alma Amerikan Suomi synoodin kristillisestä nuorisotyöstä 38-40
Joki, Yrjö Sibeliusta kuulemassa 40-42
Aalttio, Eetu Kotka 44
Nurmi, Evi Orvokkeja 44-46
Antila, Matti Länteenpäin 46
Joki, Yrjö Pikapiirelmiä Sibelius seurasta 47-52
Autere, Samuel V. Kevät 52-54
Rauanheimo, Akseli Paremmalla onnella 54
Miekka-Vaara, Fred Länneltä, Tyynenmeren rannalta 59-68
Miekka-Vaara, Fred Sinivalkea Suomeni 68-69
Syrjäniemi, Onni Pieni kude yhteiseen kankaaseen 70-71
J. R. Suomalaiset Pohjois-Minnesotassa 71-73
Gran, Victor H. Ristiriitaisia seikkoja 73-77
Leinonen, Artturi Kotitanhutta muistellessa 78
J-i, Yrjö Amerikan suomalaisten historioitsija past. Salomon Ilmonen 82
Salminen, Carl H. Pala surullista historiaa 84-85
Peterson, Otto E. Taiteen arvostelusta 85-87
Miettinen, Impi Liisa Setä Huuverin apulaisia 87-89
Holm, Henry Vertailuja koulualalta 101-103
Tolonen, E. O. Isäimme maa 104

Valokuvia:

Kapitooli, Washington C. D. 4
Ministeri Armas Saastamoinen, itsenäisen Suomen ensimmäinen lähettiläs Yhdysvalloissa 5
Lähetysneuvos E. Ilves, Suomen lähetystön sihteeri Amerikassa 5
Konsuli A. Solitander työpöytänsä ääressä 8
Munsey rakennus Washingtonissa, jossa sijaitsee Suomen lähetystö 9
Toimittaja J. V. Lähde. Vanhin suomalainen sanomalehtimies Amerikassa 10
Amerikan presidentin asunto "White House" (Valkoinen talo) Washingtonissa, D. C. 12
Past. John Wargelin, Suomi-opiston johtaja 14
Suomi-opisto Hancockissa, Mich. 16
Suomi-opiston opettajia (11 kuvan kooste) 18
Tuomari Charles Jackola, Suomen varakonsuli Callumetissa, Mich. 21
Hugo Kajander. Laajalti itä-Amerikassa tunnettu musiikkimies. Idän musiikkiliittojen… 22
Lauri Koski. Lupaava kyky torvimusiikin säveltäjänä. Sibelius-seura on mm. kustantanut… 22
Soittokunta "Louhen" kahvikekkerit kuuden saapuvilla olevan entisen johtajansa kunniaksi 23
Taitelijapari Fanny ja Ernest Paananen. Juuri hiljakkoin saapuneet Suomesta, jossa ovat... 24
Virginian suomalaisia. Oikealla istumassa kuorojen johtaja Björkman 24
Mr. O. J. Larson, yksi huomatuimpia Amerikan suomalaisista lakimiehistä 26
Toht. J. Nikander 28
Fairportin suomal. Ev. luth. kirkko 28
Monessenin suomal. Ev. luth. kirkko 29
Suomi-Synodin pappeja Hancockin 25-vuotisilla riemujuhlilla 30
Pappien emäntiä 31
Lyyli Kallila. Kuuluu jäsenenä Fitchburgissa olevaan Kantelettaren tupaan. Innokas … 35
Kalevan ritarien ylimaja. (Kuva jäsenistöstä, ei rakennuksesta) 36
Kalevan naisten koti Brooklynissä, N. Y. 36
Suomalaiset Laulu Veikot, Chicago, Ill. (16 henkilön kuvakooste nimin) 37
Rouva Alma Lipsanen, tunnettu puhuja ja toimihenkilö Amerikan suomalaisten keskuudessa 38
N. K. Y:n orkesteri Monessenissa, Pa. 39
Past. Alvar Rautalahti perheineen. Suomi Synoodin esimies, "Nuorten Ystävän" toimituss…. 40
Jean Sibelius 42
Soittokunta Louhi harjoitushuoneessaan raittiusseura "Voiton lipun" juhlasalissa… 43
Evi Nurmi, Weirtonista, W. Va. 44
Iltakoulu Duluthissa, Minn. (vain opettaja Mrs. Gran merkitty ja nimetty) 45
Raittiusseura "Kasvi", Fairport, O. 46
Pianisti Harold von Mickvitz. Syynt. Helsingissä 2. p. toukok. v. 1859. Vaikkakin… 47
Tohtori Henry Holm. Suomalaisen sairaalan omistaja Ishpemingissä, Mich. Ylilääkäri… 48
Tohtori Otto E. Peterson, tunnettu suomalainen hammaslääkäri Virginiassa, Minn. … 49
Pastori F. Y. Joki, Sibelius-seuran nykyinen sihteeri 50
Sibelius-seuran nykyinen keskushallinto (9 kuvan kooste nimin) 51
Elämää Monessenissa, Pa. (30 pikkukuvaa koosteena yhdellä sivulla) 53
Akseli Rauanheimo 54
Louhen johtokunta 1920 (erilliskuvina seuraavat) 55
- Toivo Laatu
- John A. Berkovitz, sihteeri
- Aksel Ruuti, esimies
- Charles Palomäki, rahastonhoitaja
- John Wiita, V.E.
- Erkki Hannuksela
- Eph. Laakkonen
- John Tuuri
- Matti Punkari
Johtaja George Wahlström 56
J. R. Kultti, Louohen varajohtaja. Tullut neljän vuoden vanhana Amerikaan. Asunut … 56
Kaarlo Kilkka 57
Emil Björkman 57
Lakimies Charles E. Hirsimäki. Virkailijana Suomen lähetystössä, Washingtonissa 58
Kauppias Nikolai Johnson, Suomalaisen ruokatavaraliikkeen perustaja Clevelandissa, O. 58
Luutnantti John W. Signer, Duluth, Minn. Palvelee ilmailijana Amerikan armeijassa 58
J. I. Frasa. Virginian valtiopankin rahastonhoitaja. Tullut 16 vuotiaana Amerikaan 58
Toimittaja J. L. Ollila, synt. Ylivieskassa. Saapunut Amerikaan 3-vuotiaana ja käynyt … 58
Pankkimies Emil Tolonen, Hancock, Minn. 58
Fred Miekka-Vaara 60
Elämää äärimmäisessä lännessä (6 pikkukuvan kooste) 61
Suomalaisten huvimatka järvialuksella 63
Tyypillinen Amerikan suomalainen perhe (perhekuva ilman mitään nimeä) 64
Ohio. Pa. & W.Va:n suomalaisten raittius-musiikki ja urheilujuhlta Monessenissa, Pa. 1916 65
C. A. Onkka, lakimies, Virginia, Minn. 67
Eri maiden naisia kansallispuvuissa. M.M. 2 suomalaista 67
A. H. Markkanen, Duluth, Minn. 67
S. Watjuksen farmi Mississipissä 68
Professori H. Gress, Monessen, Pa. Valtion koulujen ylijohtaja 69
John Ketola Virginian, Minn. huomatuin suomalainen liikemies 70
Axel Durcman, apteekkari, Hancock, Minn. 72
Jussi Hinkkanen, liike- ja sanomalehtimies. Louhen Suomimatkan järjestäjä 72
Matt Lofberg, liikemies, Ishpeming, Mich. 72
Onni Syrjäniemi, toimittaja, Fitchburg, Mass. 72
Alex Kyyhkynen, liikemies, Ishpeming, Mich. 72
Kyllösen maatila, yksi isoimmista Amerikassa 74
Emil Hellmman, liikemies, Duluth, Minn. 76
Carl H. Salminen, liike- ja sanomalehtimies, Duluth, Minn. 76
M. W. Lind, liikemies, Duluth, Minn. 76
Jacob Uitti, liikemies, South Range, Mich. 76
John Malila, maanviljelijä, Väinölä, Mich. Paikkakunta on hänen ansiostaan saanut tuon.. 76
Isaac Uitti, maanviljelijä, Kearsarge, Mich. 76
Ed. Salgen, liikemies Asthabula Harbor, Ohio 77
Mrs. J. J. Wentelä, Negaunee, Mich. 77
Miss Valo, lupaava laulajatar, Asthabula, Ohio 79
John Lammi, musiikin ja laulun harrastaja, Marquette, Mich. 79
Mrs. Köykkä, musiikin harras kannattaja, Asthabula, Ohio 79
Urheilujuhlat Kuparisaarella. Edustalla tunnettuja painijoita. (Ei nimiä) 80
Veljeysseuran vuosikokous vilkkaan toiminnan aikana. 80
Idän suomalaisia Maynardissa, Mass. 80
Tyypillinen rippikoulu kuva 80
Astor palatsin edustalla Lontoossa. Canadalainen sotilassoittokunta. Kaksi Louhen … 81
Hooverin kannattaja 81
Suomalaisia palvelustyttöjä Clevelandissa, O. 81
Hjalmar Piessa, Detroit, Mich. 81
Chicagon suomalaisia kesällä ja talvella. (6 pikkukuvan kooste ilman nimiä) 81
Amerikan suomalaisten historioitsija, past. Salomon Ilmonen 82
Past. Samuel V. Autere 82
"Veikot", Virginia, Minn. (15 henkilökuvan kooste ilman nimiä) 83
Avonainen joukkohauta Mons Lake, Minn. 84
Raunioita, Kettle River, Minn. Suomalainen kauppala 84
Osa kaupungin raunioita, Cloquet, Minn., missä asuu tuhansia suomalaisia 85
Ainoa rakennus Kettle Riverin kauppalassa, joka jäi palamatta maan tasalle 85
A. P. R. Suomal. Osaston työntekijöitä Duluthissa, Minn. 88
Asthabula Harborin Suomal. punasen ristin työntekijöitä 88
A. P. R. Suomal. osaston virkailijat, Brooklyn, N. Y. 88
Osa Hibbingin A. P. R. Suomal. osaston työntekijöitä 88
Red Lodgen, Mont. Suomal. punasen ristin työntekijöitä 89
Monessenin korkeakoulu, jossa Louhi antaa vuotuiset konserttinsa 89
Miss Alma Brant, Asthabula Harbor, Ohio 90
J. A. Mustonen, toimittaja, Brooklyn, N. Y. 90
F. W. Torvinen, kiinteimistöliikemies. Palveli sodan aikana upseerien harjoitusleirillä 90
Am. Punaisen ristin suomal, osasto Brooklyn, N. Y. (9 kuvan kooste nimin) 91
Antti Aho, soturi 91
Pastori Kalle Mäkinen ja joukko suomalaisia merimiehiä merimies lähetyksen pihamaalla … 92
Sara Röyhy, laajalti tunnettu Amerikan suomalainen puhuja ja kirjailija 92
A. L. Klemi, tunnettu Amerikan suomalainen musiikkimies ja säveltäjä, Brooklyn, N. Y. 103
Onnellinen perhe. Heikki Hillin perhe Detroit. Mich. Kuvasta poissa vanhin tytär, … 116
Laulukuoro "Aalto", New York Mills, Minn. Frans Tuomi , johtaja 116
Tyypillinen suomalainen farmikuva Minnesotasta. Abram Lahtelan farmi New York Mills. … 116

Ilmoittelijoita:

Uitti Brothers Co., Sauth Range, Mich. 104
Matti Kivi & Co., South Range, Mich. 104
Marjamaa & Tormala, Vakuutus- ja Tikettiliike, Hancock, Mich. 104
E. Tervas, Luonnonlääkäri, Hancock, Mich. 104
Dr. E. A. Vaara, L´Anse, Mich. 104
Ishpemingin Suomalainen Sairaala, Henry Holm Ylilääkäri ja kirurki 104
Carl A. Onkka, Lakimies, Virginia, Minn. 105
Farmers Supply Co, Duluth, Minn. 105
Pelto & Koski, Rauta- ja Huonekalukauppa, Virginia, Minn. 105
M. J. Mustonen, luonnonlääkäri, Hancock, Mich. 105
John J. Koski, lakimies, Ashtabula Harbor, O. 105
John G. Aho, kirjapainoliike,Fairport, Ohio 105
O. J. Larson, lakimies, Duluth, Minn. 105
Dr. E. I. Lindgren, Duluth, Minn. 105
Superior National Bank, Hancock, Mich. 106
N. J. Brodeur, kiinteimistö- ja vakuutusliike, Hancock, Mich. 106
Henry Foster, kenkätehdas, Calumet, Mich. 106
Koski Mercantile Co., Ishpeming, Mich.-Gwinn, Mich. 106
Dr. P. Steinback, hammaslääkäri, Hancock, Mich. 106
North Western Hotel, Hancock, Mich., Martti H. Mäki, Andrew Mack 106
The Peoples National Bank of Monessen, Penna 106
R. S. Kelly, Marble and Granite monuments, Furniture and Carpets, Monessen, Pa. 106
The Cunard Steamship Company Limited :: Anchor Line :: Anchor-Donaldson Line 107
First National Bank, Hancock Mich. 108
Motor Inn Garage, Mursu & Lake, New York Mills, Minn. 108
Sibelius-Seuran keskushallinto, Monessen, Pa. 109
Victor H. Gran, Suomalainen lakimies, 200 Torrey Bldg., Duluth, Minn. 110
K. Rosberg & Co, Kiril Rosberg, Gust. Lofberg, Elis Rantamaa,Ishpeming, Mich. 110
John Lammi, Washington Shoe Store, Marquette, Mich. 110
N. Lepistö & Co., Hancock, Mich. 110
William Risto, Duluth, Minn. 110
J. W. Lundahl, suomalainen apteekki, South Range, Mich. 110
Tyyne Jarvis, valokuvaamo, Calumet, Mich. 110
Emil Puhakka, Houghton Shoe Hospital, Hoghton, Mich. 110
Suomalainen kansanapteekki, Väinö G. Helenius, Virginia, Minn. 110
Henry Sakari, Hancock, Mich. 110
Hancockin Suomalainen Apteeki, Axel Durchman, Hancock, Mich. 111
Carl H. Salminen Agency, Duluth, Minn. 112
Siirtokansan Kalenteri, Duluth, Minn. 112
Jacob Riikola, Virginia, Minn. 112
The Citizens National Bank, Monessen Pa. 113
Päivälehti, Duluth Minn. 113
Mikko Halonen, Suomalainen räätäli, South Range, Mich. 113
Dr. Otto E. Peterson, hammaslääkäri, Virginia, Minn. 113
Monessen Trust Company 114
Carl H. Salminen, rahanvälitysliike, Duluth, Minn. 114
Bertel Grenman, suomalainen arkkitehti, Chicago, Ill. 114
Matt Alto, Aurora, Minn. 114
First National Bank, Monessen, Pa. 115
Westmoreland Lumber Co. Monessen, Pa. 115
North Western Union Tailors, Chicagon suurin suomalainen räätäli liike, Chicago, Ill. 115
Uusi Kotimaa, Amerikan suomalaisten maanviljelijäin äänenkannattaja, New York Mills, Minn. 115
Dr. W. C. Yokie, Hancock, Mich. 116
Yrjö Palonen, luonnonlääkäri, Superior, Wisc. 116
Ed. Waara & Son, Hancock, Mich. 116
Theod. Laurell, Hancock, Mich. 116
Frank Eilola & Co. Hancock, Mich. 116
Karl J. Virtanen, Escabana, Mich. 116
L. A. Lundahl, Suomalainen Apteekki, Hougton, Mich. 116
Dr. P. Scholler, silmälääkäri, Hancock, Mich. 116
Katy Salo, Hotel, Hancock Mich. 116
Carl H. Salminen, ilmoitusasioimisto ja sanomalehtien ja kirjallisuuden välittäjä, Duluth, Minn. 117
F. W. Torvinen, kiinteimistöliike, Virginia, Minn. 117
Pohjan tähti, sanomalehti, Fitchburg, Mass. 117
American Finnish Export & Import Co. Inc., New York, N. Y. 117
Dr. John Räihälä, Virginia, Minn. 117
Pohjoismaiden Tuonti O. Y. edustaja Arvo J. Vitali, New York City 117
Mattt Lofberg, Ishpeming, Mich. 117
J. Ketola & Co., vaate, huonekalusto ja Rautatavaroita, Virginia, Mich. 118
Matti Honkanen, suomalainen räätäli, Hancock, Mich. 118
Hedman & Hornborg, suomalaiset pankkiirit, New York City 118
Alex Kyyhkynen, Miesten vaatetusliike, Duluth, Minn. 118
Sorsen Bros. & Co, vanhin ja luotetuin suomalainen räätälinliike Yhdysvalloissa, Chicago, Ill. 118
New Yorkin Uutiset, Brooklyn, N. Y. 118
Motz Lumber Co., Monessen, Pa. 118
William Johnson, Hancock, Mich. 118
Emil Pulkkinen, Hancock, Mich. 118
John Väisänen, Hancock, Mich. 118
Andrew Petäjä, Hancock, Mich. 118
Soittokunta Louhen kiitos lukijoille 119
Kaarlo V. Kalervo, Nuotteja, Monessen, Pa. 119
O. A. Hayskar Bros & Co, Heiskarin veljesten räätälinliike, Chicago, Ill. 119
Ford Agentuuri, R. T. Dale, Monessen Pa. 119
Jukka Sahlsten, Ashtabula Harbor, Ohio 119
Layman & Son, Monessen, Pa. 119
D. Krasik, Victroloita ja victrolan levyjä, Monessen, Pa. 119
Kalle Kukkonen, Hancock, Mich. 119
A. L. Klemi, uusinta suomalaista musiikkia aina saatavissa…, Brooklyn, N. Y. 119
Graig´sin Apteekki, Monessen, Pa. 119
Olympic Teatteri, Monessen parhain elokuvien teatteri, Monessen. Pa. 119
The Savolainen Company, Kello- ja Jalokivikauppiaat, Duluth, Ely, Virginia, Minn. 120