GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Osa III | Artikkelin loppu ]

Suomen soturien kirjeitä

G. Rein

II.

Antellin kokoelmissa tavataan myös parin nuoremman pääarmeijassa palvelleen upseerin kirjeitä Sandelsille sodan ajalta. Toinen heistä on Kustaa v. Otter (1775-1820), joka sodassa kohosi everstiluutnantiksi ja oli toimituspäällikkönä päämajassa sekä Adlercreutzin adjutanttina. Jälkimmäisessä toimessa oli toinenkin kirjeenkirjoittaja, Yrjö Ulfsparre (1776-1865), joka tämän sotaretken aikana tuli majuriksi. Myöhemmin nämä molemmat upseerit tulivat tunnetuiksi siitä, että he maalisk. 13 päivänä 1809 tehokkaasti avustivat Adlercreutzia hänen vangitessaan Kustaa IV Aadolfin. Heistä varsinkin v. Otter näyttää olleen lähemmin tuttu myös Sandelsille. v. Otter mainitaan ritarilliseksi ja rakastettavaksi; hänen kirjeistään kuvastuukin herkkä, ystävyydelle avoin luonne; hän pukee usein ajatuksensa sille ajalle ominaiseen tuntehikkaaseen muotoon.

v. Otter oli saanut lähteä lomalle Ruotsiin ja sitten käynyt kuninkaan puheilla saaristossa sekä palannut takaisin päämajaan ennen Alavuden taistelua. Elokuun 27 p:nä 1808 hän kirjoittaa Lapualta, armeijan päämajasta, Sandelsille m.m: »Tunnet kai että minulle oli suotu onni pikimmältään jälleen nähdä Ruotsin seutuja, mutta voi kuinka lyhyt [se aika olikaan], ainoastaan 7 päivää, joita käytin paraimmalla tavalla, osaksi pääkaupungissa, osaksi ja varsinkin maaseudulla. Että pidin hauskaa ei minun tarvitse sanoa. Rakastettavien tuttavien jälleen näkeminen ja heidän hellä osanottonsa kohtalooni on liian tunteille käypää ja laajempaa kuvausta kaipaavaa kuin että voisin kertoa siitä näin lyhyesti. Matkustin sieltä heinäkuun 7 päivänä - tapasin kuninkaan Jungfrusundissa, ja minun täytyi sitten oleskella hänen päämajassaan, osaksi saaristossa, osaksi Ahvenanmaalla elokuun 7 päivään asti, jolloin vihdoinkin sain lähteä sieltä... Saavuin hyvin otolliseen aikaan [päämajaan] ottaakseni 17 p:nä osaa kauniiseen taisteluun, jonka silloin suoritimme Alavudella, missä venäläiset saivat asianmukaisesti selkäänsä ja menetettyään n. 400 miestä kaatuneita ja haavoitettuja olivat pakotetut peräytymään sitkeän vastarinnan jälkeen ja ajettiin takaa Virroille saakka». Saavutetut edut oli kuitenkin Fieandtin tappio Karstulassa heti sen jälkeen tehnyt tyhjiksi; pääarmeijan oli sen johdosta täytynyt vetäytyä Kuortaneelle ... »Vaikka jo oli mitä paraimmat toiveet että vielä voitaisiin tunkea eteenpäin, ei siis näy voitavan aikaansaada mitään siinä suhteessa, sittenkun aikoja sitten luvatut vahvistukset Ruotsista ovat jääneet tulematta - vaan kaikessa aikaa venytetään. Syksy ja myöhäinen vuodenaika lähenee suurin askelin ja saattanee piankin tämän armeijan suurimpaan vaikeuteen ... Mutta toivokaamme parasta. Ja mitä tämä armeija on toimittanut, voidaan tosiaankin verrata vain harvojen kansojen suorituksiin. Sinä olet myös, hyvä veli, melkoisella tavalla lisännyt sen kunnian loistoa, johon minä ja kaikki ystäväsi kaikesta sydämestämme toivotamme onnea. Ne palkinnot, jotka olet saanut, ovat yhtä ansaittuja kuin ilahuttavia jokaiselle, joka tuntee sotilaalliset lahjasi. Jospa vastedeskin olisit yhtä onnellinen kuin tähän saakka, ja jospa kerran saisimme rauhan tyyneydessä heittää silmäyksen menneisiin vaiheisiin sekä täydellisimmällä tyydytyksellä nauttia vastaisesta onnellisemmasta ajasta, tämä on jokapäiväinen ja harras toivomukseni. Tätä aikaa meidän tulee kärsivällisyydellä ja toivolla odottaa, ja iloisesti muistuttamalla mieleemme poissaolevia ystäviämme unohtaa nykyiset useimmiten vähemmän hauskat hetket ...».

Pääarmeijan lähdettyä Ruonan ja Salmen veristen taistelujen jälkeen taas peräytymään, kirjoittaa v. Otter Sandelsille Ylistarosta syysk. 8 p:nä. Suurella huolella hän ottaa osaa Savon puolustajan vaikeuksiin, jotka taas asettavat Sandelsin valppauden kovalle koetukselle. »Ainoastaan ne vakuuttavat todistukset, jotka jo olet siitä antanut, rauhoittavat hänen Ylhäisyyttänsä [Klingsporia] ja ovat minulle vakuutena siitä, että kai prikaatinesi jollain tavoin pääset pälkähästä... Yleensä olemme joutuneet jotenkin turkkilaiseen [!] tilanteeseen. Se on kuitenkin sellainen, jommoista on saattanut odottaa vähän ennemmin tai myöhemmin. Ja paras on joka tapauksessa, ettei kenenkään tarvitse mistään syyttää itseään, vaan sotajoukko ja kaikki sen jäsenet ovat osoittaneet kaikkea sitä kuntoa ja miehuutta, jota asiain nykyisessä tilassa on voinut odottaa - ja ehkä vähän enemmän. Nyt näyttää kuitenkin ratkaiseva hetki olevan käsissä, jota ei kaikesta sparttalaisesta urheudesta ja uutteruudesta huolimatta voida välttää - kun ei alun pitäen ole huolittu keksiä oikeita keinoja. Vihollinen, joka paikassa on saanut vahvoja apujoukkoja, ahdistaa meitä hirveästi ... Meidän täytyi kuten sanottu vetäytyä Kuortaneelle ... missä armeijaa vastaan hyökättiin elokuun 31 päivänä ja missä sillä oli syyskuun 1 ja 2 päivänä vaikeimmat mutta kunniakkaimmat päivänsä tämän sotaretken aikana. Venäläiset, jotka olivat sekä Lintulahdelta että Alavudelta saaneet suuria lisäjoukkoja, tekivät hyökkäyksensä vähintäin 7,000 miehen voimalla kummastakin paikasta; meidän aseissa oleva voimamme sitä vastoin ei tehnyt 3,000 miestä, mutta sittenkin pidätimme vihollista eikä meitä karkotettu asemistamme - mutta välttämättömyyden pakosta ja kärsimämme mieshukan tähden täytyi meidän yön aikana vähitellen peräytyä ensimmäisen päivän taistelun jälkeen Salmelle ½ peninkulmaa, missä uusi taistelu tapahtui ja kesti melkein koko päivän sekä aiheutti, että edelleen peräydyimme Lapualle. Tappiomme ovat julmat, noin 800 miestä vankeina, kuolleina tai haavoitettuina - sekä 20 upseeria, ensin mainittujen joukossa on nuori Klingspor [1] - todellinen tappio. Sama onneton kohtalo oli vähällä joutua arvoisan kenraalimme Adlercreutzin osaksi, joka yhdessä Suremainin ja minun kanssani oli joutunut saarretuksi, ja meidän täytyi pienen jääkäriketjun avustamana sapeli kädessä raivata itsellemme tietä, mikä onnistui, ja ylistän onnellista tähteäni, joka tällä kertaa pelasti minut ja monta läheisintä ystävää ja toveria tuhansista vaaroista, jotka näinä päivinä ympäröivät meitä. - Että on mahdollista päästä eheänä sellaisista otteluista on käsittämätöntä ja voidaan vain lukea kaikkivaltiaan Kaitselmuksen ansioksi ... Ei kukaan ihminen voi tietää, mikä päätös vihdoin tehdään - että meitä kaikkia nähtävästi yhä enemmän tungetaan yhteen on selvää - kysymys on vain siitä, mihin tämä möhkäle, joka päivä vähenee taisteluista ja taudeista, lopulta joutuu».

v. Otter oli ylistänyt onneansa, kun hän vahingoittumattomana oli suoriutunut Ruonan ja Salmen taisteluista. Mutta onni on vaihteleva ja vain 6 päivää sen jälkeen kun hän oli päivännyt viimeisen kirjeensä tapahtui Oravaisten ratkaiseva taistelu syyskuun 14 p:nä, jolloin hän pahasti haavoittui rintaani v. Otteria hoidettiin nähtävästi Raahessa ja hän parani vähitellen. Kaksi kuukautta taistelun jälkeen eli marraskuun 13 p:nä hän vielä sairaana haavastaan kirjoittaa Sandelsille, joka vähää ennen, lokakuun 27 p:nä oli saanut Koljonvirran voiton:

»Veljeni armoll. kirjeestä ja siinä lausutusta suosiollisesta osanotosta kohtalooni saan lausua nöyrimmän kiitokseni; huomaan siitä sen suuren hyvyyden, jota veljeni jo ennenkin on niin täydellisesti osoittanut ... Saatan nyt kertoa, että 8 viikkoa sairastettuani vihdoinkin olen saanut haavani parannetuksi, ja toivon vaikkakin edelleen vähäinen särky vaivaa rintaani, kuitenkin pian täysin paranevani, olenkin jo jälleen ryhtynyt virkatoimiini ja minulle tuottaa uutta lohdutusta, että taas saan ottaa osaa tämän onnettoman armeijan vaivoihin ja vaaroihin, jonka perikato näyttää olevan päätetty, ja sen kohtalo olisi ehkä jo täyttynyt, ellei veljeni sotilaallinen taito ja tarmo olisi niin loistavalla tavalla tehnyt tyhjäksi vihollisen ensimmäistä yritystä. Tämän kauniin ja kunniakkaan voiton johdosta saan täten puutteellisella tavalla sisimmästä sydämestäni onnitella ... Taidat nyt saada kuriirin kautta kiireellisen käskyn peräytyä sitten kun asemamme Pyhäjoella on kierretty eikä sitä voida säilyttää kauvemmin kuin huomispäivään asti ja me sittemmin niin pian kuin ehditään marssimme pohjoiseen - hauskaa yhtymistämme kohti [Oulussa], missä meidän täytynee ojentaa toisillemme auttava käsi ja pitää suurimpana onnena, jos pääsemme yli Oulunjoen».

Kapteeni Ulfsparrelta on kirje Sandelsille m.m. toukokuun 20 p:ltä. Savon prikaatin päällikkö oli 3 viikkoa aikaisemmin saanut Pulkkilan - voiton ja oleskeli silloin Kuopiossa, jonka hänen joukkonsa olivat valloittaneet. - Ulfsparrekin oli käynyt Tukholmassa; hänet oli lähetetty sinne viemään raporttia Siikajoen voitosta. Palattuaan Suomeen hän kirjoittaa (Oulusta): »Minä, joka äskettäin olen tullut tänne Ruotsista, sain herra sotamarski kreivi Klingsporilta kuulla, että erikoinen kirjeenviejä lähtee Kuopioon voittoisan prikaatipäällikkö Sandelsin luo, käytän siis tilaisuutta vakuuttaakseni vilpitöntä osanottoani siihen kunnialaakerin, jonka erikoinen suosijani ja jota uskallan kutsua ystäväkseni, jälleen on niittänyt... Suomen armeijaa kiitetään Ruotsissa enemmän kuin saatan kuvailla, meidät korotetaan taivaaseen saakka. Kuningas on puhunut hyvin armollisesti sekä on jakanut palkintoja useille Suomen armeijan upseereille, joiden joukossa Eversti myös on, mutta tämä on kaikki, mitä uskallan kieliä ... Eversti Melinin saavutin matkallani Tukholmaan [2] ; käytin matkaan sinne 5 vuorokautta ja 21 tuntia».

Heinäkuun 31 p:nä (Lapuan ja Alavuden taistelujen väliajalla) Ulfsparre taas kirjoittaa Sandelsille päämajasta Lapualla. Hän antaa kirjeessään tietoja armeijan yleisestä asemasta, joukkojen sijoituksesta, ulkopoliittisista suhteista y.m. »Kunink. Majesteetti on ilmoittanut Hänen Ylhäisyydelleen, että Norjassa on tehty aselepo sekä että kuningas itse 11,000 miehen etunenässä näinä päivinä astuu maihin Suomessa, tullen Ahvenanmaalta, missä nämä joukot ovat olleet koottuina, osa niistä on matkalla tänne vahvistamaan meitä. - Mutta missä kuningas itse aikoo astua maihin, en vielä tiedä... Englannin laivasto kuuluu palanneen Itämerelle.

Joka taholla näkyy alkavan paljon aktiivista sodankäyntiä; espanjalaisten kapina edistyy suurin askelin, samoin [on laita] Portugalissa. Hänen kunink. korkeutensa [Kaarle] herttua kirjoittaa ja kertoo että Itävalta on julistanut sodan Bonapartelle j.n.e ... Suokoon Jumala että voisimme antaa selkään ryssille kelpo lailla ja sitten saada rauhan, jota niin hartaasti haluan ... Jos sopisi pitäisi minun kaiketi mainita kuinka Hänen Ylhäisyytensä iloitsee vaalistaan, että hän on lähettänyt Savoon herra everstin, jolla on sekä tietoja, tarmoa, urheutta että hyvää tahtoa, mutta sellainen minulta tuleva ylistys vähentäisi Teidän suurta arvoanne».

Heti Lohtajan aselevon solmimisen jälkeen Klingspor sai eron ylipäällikkyydestä ja lähti Ruotsiin. Tämän johdosta Ulfsparre kirjoittaa Sandelsille syysk. 28 p:nä Lohtajasta: »Hänen Ylh. Sotamarski, joka koko ajan on ollut kivulloisena, on sitä vielä nytkin, mikä riistää häneltä huvin itse kirjoittaa herra Everstille; [hän] on käskenyt minun puolestansa kiittämään sekä kaikesta ystävyydestä että rehellisestä avustuksesta tämän sodan aikana ja sillaikaa kun Hänen Ylhäisyydellänsä on ollut kunnia pitää tämän armeijan ylipäällikkyyttä. Hänen Ylhäisyytensä on saanut luvan (kuten kaikki otaksuvat) hoitaa terveyttään ja päällikkyyden vastaanottaa kenraali Klercker, josta kaikesta Schröderstjerna lähemmin ilmoittaa. Everstiluutnantti v. Otter (hänet on elok. 23 p:nä korotettu yliadjutantiksi, samoin minut) on pahoin sairaana Oravaisissa saadusta haavastaan, josta Bjerkén väittää, ettei se ole vaarallinen - mutta kuitenkin ystävämme kärsii kovia tuskia; miten sekä tämän tapauksen että useiden muiden samaan aikaan sattuneiden täytyy vaikuttaa mielialaani, sen käsittää Herra Eversti helposti, minun ei siis tarvitse lausua julki tunteitani eikä yksityiskohtaisesti esittää yksinkertaisia ajatuksiani siitä mitä tapahtuu ja miten kaikki lopullisesti päättyy».

Kokoelmassa on myös eräs kirje sodan jälkeiseltä ajalta, mutta joka kohdistuu sen tapauksiin. Sen on kirjoittanut everstiluutnantti J. H. Furumarck Mikkelistä heinäk. 4 p:nä 1810 Sandelsille Ruotsiin. Furumarck, joka sodan aikana kuului Sandelsin prikaatiin, joutui kuten tunnettu saarretuksi ja pakotettiin antautumaan vangiksi Skellefteåssa toukok. 15 p:nä 1809 n. 600 miehisine joukkoineen. Tämäkin antautuminen herätti pahaa verta Ruotsissa; Furumarck kävikin sodan jälkeen tässä maassa ja sai silloin omasta mielestään asiansa hyvin selvitetyksi; tässä luulossaan hän kuitenkin pettyi. Kirjeessään entiselle päällikölleen Furumarck näet kirjoittaa: »Tuskin palattuani kotiin Turusta, jonne olin matkustanut vannomaan [uskollisuuden]valaa, saatuani todistuksen että erohakemukseni [Ruotsin palveluksesta] oli jätetty sisään, sain minä Hänen Ylhäisyytensä y.m. kreivi Stedingkin kautta kunink. sotahovioikeuden haasteen saapua syyskuun 1 p:nä Tukholmaan vastaamaan Skellefteåssa sopimastani antaumuksesta. Miksei mainittua sotaoikeutta asetettu oleskellessani Tukholmassa, antoivathan päinvastoin kenraalit kreivi Wrede, vapaaherra Adlercreutz ja kreivi Cronstedt kaiken sen hyvityksen minulle minkä saatoin pyytää? Enkö ole kärsinyt tarpeeksi kun olen menettänyt akordin Ruotsissa, ja Jumala tiesi mitä minulle lopulta annetaan täällä ilman että minun enää matkustamalla Ruotsiin täytyy uhrata ainoa mikä minulla vielä on jälellä elatuksekseni? Sitä paitsi, kuinka minä voin näyttäytyä ruotsalaisessa univormussa sotaoikeudessa, kun olen vannonut valaa Hänen Keisarilliselle Venäjän Majesteetilleen? - Ei, päätökseni on tehty, että vaikka olenkin kutsuttu mainittuun oikeuteen, josta olen lähettänyt todistuksen, en kuitenkaan saavu sinne, vaan vastatkoon se tai ne korkeista asianomaisista, jotka ovat määränneet minut yllämainittuun puolustukseen kelpaamattomaan paikkaan, ja johon he myös ovat suostuneet puolustellessaan antautumistani, nyt myös kunink. sotahovioikeudessa siitä: uskallan kuitenkin nöyrimmästi pyytää herra paronin ja kenraalin armollista lausuntoa tästä, mikä saattaa olla ainoa seikka, joka aiheuttaa muutoksen tehtyyn päätökseeni».

Emme tiedä minkä vastauksen tai lausuntoa Furumarck sai Sandelsilta, mutta joka tapauksessa hänen haasteensa raukesi, kuten kävi muidenkin sodan tuottamien jälkilaskujen.

III.

Kokoelmassa on vielä muutamia K. J. Adlercreutzinkin kirjeitä. ne eivät kuitenkaan ole Suomen sodan ajalta vaan myöhempiä - Ruotsissa oli »Suomen sankari» vallankumouksen johdosta kohonnut kenraaliadjutantiksi ja 1810 tullut sota-asiain hoitajaksi valtioneuvostoon, toisin sanoen sotaministeriksi. Lähinnä seuraavina vuosina tehtiin Ruotsissa innokkaita varustuksia sotaa varten Napoleonia ja hänen liittolaistaan Tanskaa vastaan, sittenkun keisarin harjoittama holhous oli käynyt liian raskaaksi Ruotsille, jonka maan politiikkaa nyttemmin johti kruununprinssi Kaarle Juhana. Virkojensa perusteella Adlercreutzilla oli sotavarustusten valvonta ja eräs hänen Örebron valtiopäiviltä (elokuun 12 p:ltä 1812) K. Adlersparrelle lähettämä kirje koskee juuri näitä valmistuksia. Heti valtiopäiväin jälkeen Adlercreutz seurasi kruununprinssiä Turkuun, missä tämä teki liiton keisari Aleksanterin kanssa. - Seuraavana keväänä 1813 Ruotsin hallitus yhtyi sotaan Napoleonia vastaan ja lähetti joukkoja Saksaan; Adlercreutzilla oli tällöin väliaikaisesti armeijan ylipäällikkyys, kunnes Kaarle Juhana itse saapui sotanäyttämölle. Kruununprinssiin ei Adlercreutzin väli suinkaan ollut hyvä, m.m. koska jälkimmäinen paheksui Kaarle Juhanan kovin varovaista sodankäyntiä.

Näihin aikoihin Adlercreutz oli kirjeenvaihdossa vanhan sotatoverinsa Sandelsin kanssa, joka komensi erästä armeijan Wismarissa olevaa divisioonaa, ja näitä kirjeitä tavataan myös kysymyksessä olevassa kokoelmassa [3]. Sandelsiinkin Adlercreutzin suhde oli jonkun ajan ollut kireä, mutta se näkyy taas täydelleen parantuneen, kuten näistä kirjeistä huomaa. Muuten niissäkin ilmenee Adlercreutzin toimeliaisuus ja valpas, armeijan lukuisiin tarpeisiin kohdistuva käytännöllinen huolenpito.

»Saat nyt jälleen», hän kirjoittaa kesäkuun 8 p:nä 1813 Stralsundista, armeijan päämajasta, »käskyn kolmannen divisioonan sijoittamisesta, mutta joka tapauksessa toimit asianhaarain mukaan... Kuten sanottu, kaikkia näitä varovaisuustoimenpiteitä ei kukaan muu voi arvostella paremmin kuin sinä, tämän olen sanonut Hänen Kunink. Korkeudelleen, sekä että hän voi turvallisesti luottaa älyysi, niin ettet anna yllättää itseäsi etkä laiminlyö tietojen hankkimista, mutta siitä huolimatta Hänen Kunink. Korkeutensa mielellään tahtoo saada sinulta raportin joka päivä, sillä muuten hän on levoton, ja hänen pahasta tuulestaan saamme me sitten kärsiä. Olen sen tähden ehdottanut postinkuljettajain asettamista sillä tavoin kuin käskyissä sanotaan... Kenraali Bülowilla on ollut kaunis ottelu ranskalaisia vastaan Lykkaun [!] luona, ottanut kolme tykkiä ja 1,000 vankia sekä pakottanut heidät vetäytymään 2 peninkulmaa takaisin ... Joka hetki odotetaan Pozzo di Borgoa ja [Kustaa] Löwenhjelmiä, sen jälkeen otaksun että lähdemme liikkeelle joko eteen- tai taaksepäin, edellisessä tapauksessa alkanevat sotatoimemme Lyypekkiä vastaan... Kruununprinssi puhuu matkasta Rostockiin ja Wismariin huomenna tai ylihuomenna, sinun tulee siis olla varustautuneena, vaikka en voikaan vastata [matkan] toimeenpanosta».

Solmitun aselevon aikana kruununprinssi heinäkuun alussa lähti Schleesian Trachenbergiin, jossa hän tarkemmin sopi liittolaisten kanssa sotasuunnitelmasta. Sillä välin Adlercreutz taas kirjoittaa Sandelsille heinäkuun 12 p:nä Stralsundista kehottaen häntä varustautumaan alkavaa sotaretkeä varten. »Muutaman päivän kuluessa odotan kruununprinssiä, 16:ta eli viimeistään 17:ta, ja silloin on luultavaa, että lähdemme liikkeelle joko eteen tai taaksepäin, sillä tämä viivytteleminen ei voi kestää kauemmin, saan sentähden pyytää sinua toimittamaan divisioonan valmiiseen marssikuntoon, niin että ensi käskyn saatuasi voit lähteä liikkeelle, jos sinulla on joitakin tarpeita (niitä Jumal' auttakoon ei taida puuttua) niin lähetä minulle luettelo niistä, niin että saadaan auttaa, mitä auttaa voi ... Tärkeää on pitää tiukasti silmällä kuormastoa ja kuormahevosia, sillä yleensä olemme kirotun huolimattomia ja tuhlaavaisia, otaksun että jo olet saanut vaunumestarin ... On mielenkiintoista nähdä, mille kannalle ranskalaiset ja tanskalaiset asettuvat kun aselepo lähestyy loppuansa ja kuka ensin peruuttaa sen ...»

Ajan puolesta viimeinen täällä mainitsemistamme Adlercreutzin kirjeistä Sandelsille on heinäk. 23 p:ltä 1813, niinikään Stralsundista. Kaarle Juhana oli palannut Trachenbergistä. Sen jälkeen oli muodostettu n.s. pohjoisarmeija, jonka esikuntapäälliköksi Adlercreutz tuli. Kruununprinssi oli sitten taas matkustanut Berliniin. Kenraali kirjoittaa m.m.: »olen kyllä pyytänyt, että saisit pitää divisioonasi koskemattomana, olen niin paljon kuin minusta riippuu tekevä sen edelleenkin, mutta sinun tulee kirjoittaa kruununprinssille itselleen tästä. Hän matkusti muutamia tunteja sitten Berliiniin, jonne minä lähden huomenna hänen jälkeensä, siellä hän viipynee 29 päivään saakka, mutta matkustaako hän sitten Wismariin [Sandelsin päämajaan], en tiedä vielä varmaan, tahi koska se tapahtuu, joka tapauksessa hän aikoo puhua kanssasi, ennenkuin aselepo loppuu... Jos saat tilaisuutta tai posti pian lähtee Berliniin, odotan siellä kirjettä sinulta. Kaikki tiedot siltä puolen tulevat tästä lähin tärkeiksi ja tervetulleiksi».

Välirauha loppui elok. 17 p:nä. Nyt uudistuneessa taistelussa Sandels sai tilaisuuden kunnostautua Rosslaussa, Adlercreutz taas Grossbeerenissä, Dennewitzissä ja nimenomaan Leipzigin »kansaintaistelussa», jossa Napoleon ratkaisevasti lyötiin.


[1]   Luutnantti D. M. Klingspor, sotamarskin veljenpoika ja Adlercreutzin adjutantti, joutui vangiksi Salmen taistelussa.

[2]   Eversti H. G. af Melin oli vähää ennen Siikajoen taistelua kuninkaan lähettämänä käynyt Klingsporin päämajassa ja lähtenyt sieltä Ruotsiin takaisin huhtikuun 18 p:nä, vakuutettuna siitä, että armeija pian tulisi poistumaan Suomen alueelta.

[3]   Tässä siteeraamamme kirjeet puuttuvat siitä Ruotsin sota-arkistossa olevasta A:n kirjeitten jäljennöksestä, jota tekijä on käyttänyt kirjoittamassaan A:n elämäkerrassa.


Genos 1(1930), s. 53-61

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1930 hakemisto | Vuosikertahakemisto