GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Wilhelm Gyllenskieppin päiväkirja sotatapahtumista 1789

Harry Donner

Tämän aikakauskirjan ensimmäisessä numerossa esitettiin lisiä Gyllenskiepp-suvun genealogiaan ja viitattiin tätä sukua koskeviin asiakirjoihin, joita säilytetään Kansallismuseossa Helsingissä. Näitten joukossa on m.m. silloisen henkirakuunarykmentin luutnantin Wilhelm Gyllenskieppin (1748-1807) päiväkirja 1788-90 vuosien sodasta, jonka hän kirjoitti siihen aikaan Träskvikin kartanossa, silloisessa Uskelan pitäjässä, nykyisessä Muurlassa, asuvalle vaimolleen Ulrika Margaretalle, o.s. Siöstierna.

Tämän sodan ajoilta on säilynyt ja julkaistu runsaasti kirjallisia lähteitä, osaaottaneitten upseerien kirjeitä, päiväkirjoja y.m., jotka seikkaperäisesti valaisevat sotatapahtumia niin hyvin merellä kuin maalla. Mielenkiintoa ansaitsevat kaikki vielä painamattomatkin lähteet, sillä harvoin on maassamme sotaa käyty niin vastenmielisesti ja turvautumalla, valtakunnan kokonaisuuden kannalta katsoen, niin paheksuttaviin tekoihin rauhan aikaansaamiseksi. Kuuluisa Anjalan liitto oli tästä vain yksi ilmaus, vaikkakin voimakkain este kuninkaan sotasuunnitelmien toteuttamiselle. Siinä ilmeni upseeriston poliittinen kanta heidän teoistaan, ja heidän kirjeistään käy niinikään selvästi ilmi upseerien ja ennen muuta Suomessa asuvien mieliala, joka luonnollisista syistä enemmän kallistui Anjalan miesten puolelle kuin kuninkaan. Kirjeiden arvo on ensi sijassa henkilöhistoriallista laatua, mikä ei kuitenkaan vähennä niitten merkitystä.

Sodan aikana sattuneista yksityisseikoista saavat suuremmat sotaliikkeet usein selityksensä. Esimerkkinä tästä huomautan vain luutnantti G:n mainitsevan päiväkirjassaan heinäk. 21 p:nä kenraali Kaulbarsin äkillisen peräytymisen Värälästä aiheutuneen vääristä huhuista, vihollisen ylivoimaisesta hyökkäyksestä. Todellisuudessa oli heitä vain joukko jääkäreitä ja kasakoita.

Kuten luonnollista, sisältyy Wilhelm G:n päiväkirjaan runsaasti kuvauksia alemman upseerikunnan jokapäiväisestä elämästä, matkasta sotarintamalle, taisteluista ja elämästä vihollisen lähimmässä läheisyydessä, ruokahuolista ja muonituksesta, joka viimemainittu kuitenkin kesäaikana vastasi korkeitakin vaatimuksia.

Edellisen vuoden sotatapahtumiin oli G. osallisena, sekautumatta kuitenkaan Anjalan liittoon. Tästä huolimatta ilmenee päiväkirjasta, mitä hän siitä ajatteli. Kuuluivathan upseerit sellaiset kuin esim. J. R. Taube, E. von Willebrand ja Chr. Iwendorff hänen seurapiiriinsä, ja tämä selittääkin hänen suhtautumisensa Anjalan liittoon. Vaikkei häntä voida pitää siihen kuuluvana, niin ei hän kuitenkaan kannattanut kuningasta. - Jos vertaa tätä G:n päiväkirjaa sota-auditööri Ekmanin päiväkirjaan, kuvastuvat niissä sotatapahtumat sangen eri tavalla. Kuuluihan jälkimmäinen kuninkaan kannattajiin, kirjoittaen muistelmansa Loviisassa, siitä minkä oli muilta kuullut. Edellinen taasen otti osaa itse taisteluihin, selostaen taisteluja pitkin Kymijokea. Siinä tuntuva ero, joka ei vähennä G:n päiväkirjan arvoa, päinvastoin se lisää sen historiallista merkitystä.

Kesäkuun alussa saapui määräys valmistautua matkalle rajaa kohti, ja 8 p:nä, komppanian lähdettyä kotiseudultaan, alkavat G:n päiväkirjamuistelmat. Samana iltana saavuttiin Haarlaan, jossa majailtiin majuri Cöhlerin luona. Jo seuraavana päivänä sai G. kokea, miten vaillinaisesti oli huolehdittu yksityisseikoista. Komppanian hevosille ei oltu hankittu heiniä ja niin täytyi hänen omalla vastuullaan laskea hevoset laitumelle. Samankaltaisia laiminlyömisiä esiintyi edelleenkin.

Persbölen kylästä kirjoittaa G. ensimmäisen kirjeen vaimolleen. Illalla kravustettiin ja saatiin 400 krapua. Saavuttuaan Nordanvikiin kävi eversti tarkastamassa komppaniaa. Ivendorff lähetettiin Porkkalan niemelle vakoilemaan vihollisen liikkeitä, ja hän totesi muutama päivä sitten siellä esiintyneen pari venäläistä alusta, jotka kuitenkin olivat poistuneet. Bembölessä levättiin; sitten lähdettiin Porvooseen Helsingin kirkonkylän kautta ja 21 p:nä yhdyttiin vihdoin Elimäellä sijaitseviin joukkoihin, jolloin kreivi Magnus Stenbock vastaanotti komppanian. Sieltä lähdettiin kahden päivän kuluttua Värälään ja täältä rajalle. Seuraavana päivänä (25 p.) kulki armeija kokonaisuudessaan Kymijoen yli ja 28 p:nä yöllä hyökkäsi kuningas ja kenraali von Platen 7:llä jalkaväkipataljoonalla ja Vehmaan komppanialla vihollisten leiriä vastaan Utin kankaalla. Kolme tuntia kestäneen kiivaan ammunnan jälkeen peräytyi vihollinen, menettäen paljon väkeä. Paljonko heitä kaatui, ei tunneta, sillä venäläiset veivät aina kuolleet ja haavoittuneet mukaansa. Heidän tappionsa arvioitiin kuitenkin 4-5 sataan. Omista miehistä kaatui ja haavoittui 120. Kaatuneeksi mainitsee G. vänrikki Roosin Västmanlandin rykmentistä. Serkkunsa, tykistöluutnantti Harald Ehrenhielm kunnostautui tässä tilaisuudessa, haavoittuen lievästi polveen. Hän ampui 380 laukausta 2:lla tykillä ja raehauleilla 30 jalan etäisyydeltä. Tämä osoittaa, että venäläiset joukot peräytyivät vain suuren ylivoiman tieltä.

Seuraavana päivänä jakeli kuningas kunniamerkkejä, m.m. kapteeni Rosenlöfille ja luutnantti Brunowille, joka oli pelastanut 2 tykkiä joutumasta vihollisten käsiin. Jokainen sotamies ja rakuuna sai 1 plootun, korpraalit 9 sh. ja upseerit ½ kuukauden palkan. Etenemistä jatkettiin 30 p:nä ja Viialan kylä vallattiin. Hyökkäyksen aikana oli kuningas hengenvaarassa. G. komennettiin heti kenttävahtiin 30 miehen kanssa kasakkaleiriin, johon kuului 46 suurempaa ja pienempää koivunrisuista ja laudoista rakennettua mökkiä.

Tässä asemassa viipyi hän heinäk. 2 p:ään, jolloin Örnstedt määrättiin sinne. Samana päivänä marssi armeija vastustusta kohtaamatta Mämmälään, 2 penink. Viialasta, ja seuraavana päivänä Liikkalaan, vihollisen tehdessä ankaraa vastarintaa. Lähipäivinä tapahtui pienempiä kahakoita, joihin otti osaa Kronobergin jalkaväkirykmentti sekä jääkäreitä luutnantti Lilliegrenin ja kornetti Rothliebin johdolla.

Eräänä päivänä rangaistiin G:n rumpalia juopumuksesta ja korpraali Sangder pidätettiin huolimattomuudesta vartiopalveluksessa.

15 p:nä teki Helsingin rykmentti eversti K. U. Kaulbarsin johtamana epäonnistuneen hyökkäyksen Lappeenrannan suuntaan, menettäen kuolleina ja haavoittuneina 285 miestä. G. lisää, että he kaikki olivat ruotsalaisia, siis hänelle tuntemattomia. 18 p:nä lähti kenraali von Platen 4 pataljoonan sekä luutnantti Wallenstierna 50 rakuunan kanssa Värälään yhtyäkseen kenraali Kaulbarsiin. Sillävälin oli tämä kuitenkin kärsittyään tappion Kaipiaisissa pikaisesti peräytynyt Suomen puolelle, hävittäen sillat. von Platenin oli niin ollen pakko palata takaisin. Samana iltana levisi perätön huhu kenraali Kaulbarsin täydellisestä tappiosta; kerrottiin, että von Platen oli saarrettu ja että vihollinen lähestyi suurin ylivoimin. Leirissä varustauduttiin sen tähden vastustamaan hyökkäystä. Aseissa vietettiin yö ja G:n komppania patruloi läheisessä metsässä aamuun saakka, tapaamatta vihollista. Odotettu hyökkäys alkoi pari päivää myöhemmin Sippolasta käsin, ja suomalais-ruotsalaiset joukot peräytyivät. Klo 5 aamulla oltiin matkalla Anjalaan. Henkirakuunarykmentti muodosti jälkijoukon, ja G. oli 12 miehen kanssa viimeisenä kuninkaan kuormastoa suojelemassa. Viholliset ahdistelivat, ja pienehköjä kahakoita tapahtui. Näin saavuttiin Ummeljoen täydellisesti hävitettyyn kylään. Talojen ovet olivat rikki murretut ja sisustus hävitetty, sen tähden vietettiin yö taivasalla.

Osastoa, johon kuului 96 miestä, johtivat eversti Stenbock, kapteenit Rehbinder, Prytz, Furuhjelm sekä luutnantit Wallenstierna, Lilliegren ja Gyllenskiepp. Vihollinen, joka oli kulkenut joen yli, peräytyi kuitenkin seuraavana päivänä. Vangiksi joutui muuan kasakkakapteeni. Hänellä oli vaaleanvihreä puku ja samanväriset safianisaappaat. Näitten kahakoitten aikana saapui tieto eversti Stedingkin saavuttamasta suuresta voitosta Parkunmäellä.

Sotajoukko vietti 25 p:nä juhlallista jumalanpalvelusta ankaran tykkitulen vallitessa, joka ei kuitenkaan aikaansaanut suurempaa mieshukkaa. Silloin syttyi Anjalan kartano varastoineen tuleen. Kirkkoa uhkasi sama vaara, koska venäläiset ampuivat hyvin. Niin syttyi Ylä-Värälä toisesta laukauksesta palamaan ja kolmannesta Ala-Värälän kylä, joka paloi poroksi.

Seuraavana päivänä palasi kuningas Korkeakoskelle, jättäen johdon kenraali von Platenille.

28 p:nä siirrettiin Halikon komppania, johon G. kuului, Keltin kylään eversti von Friesendorffin alaiseksi, joka oleskeli Napan kylässä ¼ penink. sieltä. G. mainitsee tarkoin, miten komppania sijoitettiin. Hän itse sekä kreivi Stenbock, Christiansson, Iwendorff ja Taurén, 46 rakuunaa ja kuormasto jäivät Kelttiin. Kyläläiset kohtelivat heitä huonosti ja vaativat kaikesta kaksinkertaisen hinnan. Joen toisella puolella oli suuri, venäläisten kaartinrykmenttien ja kasakkajoukkojen miehittämä kylä. Kreivi Stenbock keskusteli venäläisten upseerien kanssa. He sanoivat olevansa yhtä kyllästyneitä sotaan kuin me ja toivoivat pikaista rauhaa.

Halikon komppania jäi Kelttiin aina syksyyn saakka. Kun suomalais-ruotsalaiset upseerit näyttäytyivät rannalla, paljastivat venäläiset päänsä, ja parin päivän kuluttua ui venäläinen sotilas joen yli suomalaiselle puolelle. Samana iltana, kertoo G., kolmen upseerin ollessa rantavarustuksilla, ilmestyi joen vastaisen rannan varustuksille venäläinen kaartinkapteeni tervehtien sangen kohteliaasti, ja ilmoitti saaneensa kuulla, ettei meidän puolella ollut hallaimia, joita heillä taas oli runsaasti. Hän halusi sentähden lähettää meille pari kannullista, mutta kieltäydyimme, koska emme saaneet olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Hän väitti tehneensä tarjouksen pelkästä kohteliaisuudesta, kuten oli tapana sivistyneitten kansojen kesken, koska kuuluimme valtakuntamme ensimmäisiin joukkoihin. Sitten kysyi hän nimiämme, johon vastattiin: Stenbock, Gyllenskiepp ja Printzenskiöld. Minulta kysyi hän, mihin rykmenttiin kuuluin, ja saatuaan tietää sen, ihmetteli hän pukuani, johon kuului takki, kirjavat liivit ja valkoiset housut. Vastasin siihen, että esiinnyin siviilipuvussa (negligé). Kyselin häneltä uutisia sukulaisestani kapteeni Gyllenskieppistä, joka oli sotavankina. Hän sanoi tavanneensa hänet viime talvena Moskovassa, ja silloin hän sekä muut vangit voivat hyvin. Tähän päättyi keskustelu.

Heinäkuun 31 p:nä huomasi G., kävellessään pitkin rantaa, toisella puolella kiven takana piileskelevän venäläisen sotilaan, joka heiluttamalla käsiään ilmoitti haluavansa päästä meidän puolelle. Koska ei näkynyt muita vihollisia, käski hän rumpalinsa noutamaan miehen veneellä. Pelastus onnistuikin ja miehen kiitollisuus oli rajaton.

G:n ollessa poissa ilmaantui venäläisille reduteille 12-15 upseerin ja 50 kasakan saattamana kenraali, joka ilmoitti haluavansa lähettää vangittujen ruotsalaisten kirjeitä heidän omaisilleen. Harkittuansa asiaa suostui kreivi Stenbock vastaanottamaan kirjelähetyksen, koska kirjeet olivat kaikki avonaisia, eikä hän luullut niin korkean päällikön tarjouksessa piilevän mitään rikoksellista. Vastaanotettuansa kirjeet, ilmoitti hän siitä kenraali Meijerfeldtille.

Seuraavina päivinä ei tapahtunut mitään mainittavaa. Levähdettiin ja vierailtiin toinen toisensa luona. G:n äsken mainittu serkku Ehrenhielm kävi hänen luonaan päivällisillä, joilla syötiin lampaanpaistia, herneitä ja hallaimia. Seuraavana päivänä söi hän niitä niin paljon, että pelkäsi, kuten sanoi, itse muuttuvansa suureksi hallaimeksi.

Yöllä elok. 8 p:nä hyökkäsi vihollinen Värälään, sillan toiselle puolelle, mutta ajettiin takaisin, kärsien suuria tappioita. Huhu kertoi suomalais-ruotsalaisia kaatuneen noin 20 miestä, heidän joukossaan Östergötlandin rykmentin luutnantti Montgomery. G. ihmetteli vihollisten uhkarohkeutta, jotka olivat hyökänneet heidän vahvasti varustettua asemaansa vastaan.

Samana iltana vietettiin kiitosjumalanpalvelus (Öölannin?) merivoiton johdosta. Kuninkaan ilmoituksen mukaan oli hävitetty 5 vihollisalusta.

10 p:nä lähti majuri Taube kotiin, jättäen G:lle kinkun, 2 hanhenpuoliskoa, 1 lihamakkaran, ¼ ankkurin viinaa, 1 kap. kauraryynejä, 2 lb puuteria ja noin 1 lb korppuja.

Seuraavana päivänä kävi kreivi Stenbock Napassa ja kertoi, miten tyytymätön kuningas oli ollut venäläisten uhkarohkean hyökkäyksen johdosta. Hän kertoi kuninkaan lähettäneen rumpalin venäläisten päällikön luo, viemään kirjeen keisarinnalle, jonka (kirjeen) sisällöstä ei tiedetty kuitenkaan mitään. Lähettiä ei otettu vastaan, vaan venäläiset alkoivat ampua häntä. Tällainen menettely, joka oli vastoin sotatapoja, sai selityksensä, kun kuningas lähetti adjutanttinsa kuulostamaan sen syitä. Hänelle vastasi venäläinen kenraali, ettei hän ollut velvollinen noudattamaan yleisiä sotatapoja hallitsijaan nähden, joka rikkoi lupauksiaan omille kansalaisilleen ja muille valloille, ja että hän aina aikoi kohdella kuninkaan lähettiä tällä tavalla. Pyhästi vakuutti hän kuitenkin kohtelevansa kaikkia muita Ruotsin kansan lähettejä hyvin, noudattaen sotalakien määräyksiä. Saatuaan tällaisen vastauksen lähti kuningas Korkeakoskelle jättäen vihollisen rauhaan. Päivällisillä G:n luona kävivät luutnantti Wallenstierna, kornetit Rothlieb ja Spåre, sekä rykmentin välskäri.

Elok. 15 p:n vastaisena yönä yritti vihollinen jälleen ruotsalaiselle puolelle Anjalassa. Sitä varten he olivat hankkineet Haminasta 50 venettä. Ankaran tulen kestäessä he pääsivätkin toiselle puolelle ja kiinnittivät köysillä meidän puolelle käännetyn sillan, kääntäen sen hinauslaitteilla omalle puolelleen. Sillan aikaansaama ritinä ja ratina herätti kuitenkin muutaman luutnantin huomion. Tämän kuultuaan vei hän heti kaksi tykkiä rantaan, torjuakseen ryssien hyökkäyksen. Taistelussa menetti hän tykkinsä ja haavoittui pahasti. Viime hetkellä saivat ruotsalaiset kuitenkin apua, karkoittivat venäläiset ja käänsivät sillan takaisin omalle puolelleen. Upseerin nimi oli Chythræus.

Kenraali Meijerfeldt kävi seuraavana päivänä tarkastamassa asemia ja G. lähti asioille Loviisaan. Palattuaan sieltä komennettiin koko osasto Värälään, koska huhuttiin vihollisten hyökkäyksestä. Huhu oli kuitenkin perätön, ja vaivalloisen matkan jälkeen palattiin entisiin asemiin. Omasta puolestaan oli G. Loviisan matkan jälkeen hyvin väsynyt ja tuli iloiseksi, kun hyökkäys jäi tekemättä. Kun oli palattu, tarjottiin alipäällystölle kahvia ja rakuunoille ryyppy.

Kuukauden lopussa siirrettiin G:n paras ystävä Jönköpingin rykmentin luutnantti Printzenskiöld Korkeakoskelle, ja hänen sijalleen määrättiin kapteeni Rosenberg. Samoin siirrettiin everstiluutnantti von Friesendorff joukkoineen Napalta Kuusanniemelle, koska siellä odotettiin vihollisten hyökkäystä.

Elokuun 26 p:nä lauloi vihollinen tykkien ja kiväärien säestyksellä Te Deumin merivoittonsa johdosta (saatu Ruotsinsalmessa), jolloin saaristolaivasto, leirissä vallinneen käsityksen mukaan, täydellisesti lyötiin, tappio, joka - niin arveli G. - aiheuttaisi köyhän valtakuntamme häviön. Samana päivänä haudattiin vanha Björklund seuraavin juhlamenoin: 24 miestä Jönköpingin rykmentistä ampui kahteen erään, 12 rakuunaa kantoi arkkua, sitten seurasi saattueessa G. sekä Jönköpingin rykmentin 2 upseeria, pappi, kaikki aliupseerit ja 24 rakuunaa. Surusoiton toimittivat 2 torvensoittajaa ja 1 pillipiipari. Haudalle, joka sijaitsi maantien vieressä, pystytettiin puuristi, johon G. kaiversi vainajan nimen, komppanian, iän ja palvelusvuodet. Muuta ei ollut tehtävissä, lisää hän päiväkirjaansa.

Näistä muistelmista puuttuu pari sivua, jotka nähtävästi sisältävät seikkaperäisen kertomuksen ruotsalaisen laivaston Ruotsinsalmessa kärsimistä tappioista. Ne jatkuvat jälleen syyskuun 3 p:nä. Lähiaikoina oli rintamalla rauhallista. Vierailtiin toistensa luona; siten kävivät majuri Armfelt, everstiluutnantti von Friesendorff ja kapteeni Lode G:iä tervehtimässä ja isäntä tarjosi vierailleen punssia. 6 p:nä saapui ilmoitus Korkeakosken peräytymisen vähäisistä tappioista. Kuninkaalta oli vihollinen kuitenkin anastanut hänen suuren ja kallisarvoisen hopeisen pöytäkalustonsa, jonka kreivi Stenbock arvioi 10,000 riksiksi. Tästä eivät käytettävänäni olevat lähteet sisällä mitään. G. antaa kaluston suuruudesta seuraavat mielenkiintoiset tiedot. Se käsitti 150 maljaa, 24 suurta vatia, 8 asettia, 6 suurempaa maljaa, 24 tusinaa lautasia, 12 kastikemaljaa, 24 suolarasiaa, 6 sokerirasiaa, 12 tusinaa veitsiä, kahveleita ja lusikoita, 6 tusinaa teelusikoita, 3 teekannua, 3 maitokannua, 1 teekeittiön (230 punnan painoinen), 2 tusinaa suuria kynttiläjalkoja, 1 ½ tusinaa pienempiä kynttiläjalkoja, 1 tusinan suuria pöytäkauhoja, 4 höystelusikkaa. G. huomauttaa, että Halikon komppania vartioi näitä kalleuksia hänen johdollaan armeijan kesäkuun lopussa peräytyessä Liikkalasta Anjalaan, jolloin hän oli vähällä joutua vangiksi.

Lähiaikoina oli sotarintamalla jälleen rauhallista. Huhuttiin osastojen siirtymisistä ja asemissa kulutettiin aikaa kortinpelillä ja soitolla. Kuitenkin vallitsi tyytymättömyys, koska palkkoja ei oltu määräaikaan maksettu. Siten oli G. koko sen vuoden aikana saanut vain 40 riksiä 16 killinkiä lähes 100:sta. Syyskuun 14 p:nä kävi eversti Röök kuninkaan lähettämänä tarkastamassa leiriä sekä mahdollisia ylimenopaikkoja. Eversti oli huonomaineinen ja upseerit kohtelivat häntä pilkallisesti, kiistellen hänen kanssaan onnettomasta sodasta. Suunniteltu uusi hyökkäys jäi tekemättä ja sotatoiminta rintamalla lakkasi. Sen sijaan puhuttiin joukkojen kotiin lähettämisestä ja palkinnoista kunnostautuneille upseereille. Niin sai esim. G. kuulla omasta nimityksestään kapteeniksi, mikä ei kuitenkaan ollut ilahduttava uutinen, koska hän kirjeessä vaimolleen oli valtiollisista syistä sanonut kieltäytyvänsä vastaanottamasta ylennystä. Siitä huolimatta oli hän nähtävästi uutisesta sangen iloinen ja ansaitsikin tämän tunnustuksen, kuten johtamansa Halikon komppania, joka miehuullisesti otti osaa sotatoimiin.

Muilla rintamilla käytiin vielä taisteluita. Siten tiedetään venäläisten maihinnousuyrityksestä Porkkalan saaristossa syyskuun lopulla, joka yritys kuitenkin epäonnistui G. M. Armfeltin vastahyökkäyksen takia. G. puhuu hänestä Ruotsin varakuninkaana, joka 4,000 miehen kera pikaisesti lähetettiin karkoittamaan venäläisiä. Armfeltin raportti, jossa hän puhuu Elgsjön voitosta, oli G:n mielestä naurettava. Siten olisi hän 3,000 miehellä valloittanut saaren, jota puolusti 70 venäläistä, ottaen 3 vankia. Tällaista tekoa ylistettiin urotyönä. Itse asiassa ei Armfelt olisi ollutkaan mukana taistelussa, koska hän henkeään peläten oli epävarma, löytäisikö kiven suojaksensa. Näin puhuttiin leirissä tunnetusti pelottomasta Armfeltista. Todellisuudessa otti hän kuitenkin innolla osaa hyökkäykseen 166 miehellä 300 venäläistä vastaan, otti vangiksi 56 miestä ja anasti 8 tykkiä.

Kuten jo mainittiin, päättyivät sotatapaukset Kymijoen rintamalla pääasiallisesti elokuun lopussa. G:n päiväkirja sisältää siltä ajalta vain seikkaperäisiä kertomuksia leirielämästä, joista huomattavin on hänen käyntinsä kuninkaan puheilla Värälässä. Kuningas asui Kronobergin upseeriston majassa, ja hänen vastaanotollaan oli kaikkiaan läsnä lähes 100 upseeria, niitten joukossa Örnestedt, Riben ja G. Kaikki saivat tilaisuuden kiittää kuningasta korotuksistaan ja suudella kättä, kuninkaan ollessa sangen armollinen. Kun esittely oli päättynyt, puhutteli kuningas G:iä ja sanoi lähtevänsä heti Kelttiin tarkastusmatkalle, määräten hänet oppaakseen. Matkalla tiedusteli hän venäläisten asemia sekä joen mutkia. Hänen seurueeseensa kuului 10 henkilöä, renkejä ja lähettejä lukuunottamatta. Perille saavuttua nähtiin joen toisella puolella ryhmä kasakoita. Nyt tapahtui ihmeellinen näytös, joka merkillisellä tavalla kuvaa silloisia sotatapoja. Kuningas tervehti nimittäin vihollisia paljastamalla päänsä ja viholliset vastasivat samalla tavalla.

Lokakuun keskivälillä valmistauduttiin talvileiriin ja viholliset poistivat joukkojaan rajalta. 15 p:nä ilmoitti vapaaherra von Friesendorff ilosanoman, että henkirakuunarykmentti oli saanut luvan lähteä kotiseuduilleen. Sitävastoin määrättiin Jönköpingin rykmentti talvehtimaan Mikkelissä, Ruotsin Siperiassa, kuten G:n oli tapana sanoa. Surumielin erottiin hyvistä ystävistä, jotka vastoin kaikkea kohtuutta lähetettiin tuohon kirottuun maahan. 17 p:nä annettiin määräys kotimatkasta 21 p:nä. Seuraavat päivät vietettiin tavalliseen tapaan, vieraillen, antaen päivällisiä ja järjestäen tanssiaisia. 20 p:nä saapui kaikista parhain tieto seuraavan päivän lähdöstä, ja aika kului matkavalmistuksiin. Seuraavana aamuna kävi Örnestedt miehineen Keltin kylässä G:n luona, ja klo ½ 7 lähti Halikon komppania paluumatkalle Elimäelle.

Tähän päättyykin äsken kapteeninarvoon korotetun Wilhelm Gyllenskieppin päiväkirja.


Genos 1(1930), s. 75-83

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1930 hakemisto | Vuosikertahakemisto