GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Pyhämaan ja Pyhärannan vanhimmat maanomistajasuvut

Yrjö Hormia

Maanomistusolot joutuivat monin paikoin maassamme 1500-luvun loppupuolella, kuningas Juhana III:n hallituskaudella, suuren mullistuksen alaisiksi. Pitkäaikainen Venäjän sota nieli suunnattomasti varoja, jonka vuoksi kansan verotaakka lisääntyi ennen kuulumattoman suureksi. Voudit ja muut kantomiehet ylittivät sitäpaitsi valtuuksiaan ja nylkivät rahvasta omaan laskuunsa. Aateliset lääniherrat olivat niinikään säälimättömiä verottajia, usein kohtuuttomia vaatimuksissaan. Ehkä kaikkein ankarimmin rasitti kansaa n.s. linnaleiri. Sotaväki majoitettiin talonpoikien koteihin ja kantoi itse näiltä toimeentuloonsa tarvitsemansa varat. Tästä aiheutui mielivaltaa, sortoa ja laittomuutta, joka painoi väestön äärimmäiseen ahdinkoon ja epätoivoon. Maanviljelijä joutui luovuttamaan vaivannäkönsä hedelmät noille kutsumattomille vieraille ja jäi usein itse puille paljaille. Sen vuoksi monet pakenivat tiloiltaan jättäen ne autioiksi.

Tällainen tilojen autioituminen tapahtui sangen laajassa määrässä Laitilan ja Uudenkirkon pitäjissä v:n 1580 vaiheilla ja ilmiö jatkui seuraavina aikoina. Syyksi mainitaan talonpoikien hallitukselle lähettämissä valituskirjelmissä Vehmaan kihlakunnan voudin Kristoffer Blomen »itaruus ja väkivalta», samoin katovuodet ja sotaverojen raskaus [1]. Mainittujen pitäjien kirkkoherrat puolestaan todistavat, että tilat ovat joutuneet autioiksi ratsumiehille, nihdeille ja laivamiehille suoritettujen maksujen ja näiden majoituksen vuoksi [2]. Mitä tulee mainittujen pitäjien rannikkoseutuun, johon kuuluivat nykyiset Pyhämaan ja Pyhärannan seurakunnat, oli siellä autioitumista edistämässä ahkera merenkulku ja maakauppa, jota läheisten kaupunkienkaan kateellinen vastustus ei voinut tukahduttaa, kun esivalta sitä puolittain suosi ja suojeli. Raskas ja epävarma talonpojan työ ei ylläkuvatuissa oloissa miellyttänyt, kun vakkasuomalaispurjehdus takasi helpomman toimeentulon kalastuksen ohella. Siksi jätettiin konnut viljelemättä ja luovutettiin ne autioina muualta tulleiden halukkaiden ottajien haltuun. Tällaisia tulokkaita näkyykin paikkakunnalle runsaasti saapuneen osittain etäältäkin, ainakin Hämeestä, koskapa seuraavina aikoina eräiden veronmaksajien liikanimenä tavataan Tavast eli Hämäläinen [3]. Ilmestyypä näinä aikoina rannikkokyliin savolais- ja karjalaismallisiakin sukunimiä, kuten Pöyhönen, Noponen ja Teppoinen [4]. Vaikea on arvata, mistä niiden omistajat ovat saapuneet.

Kun yrittää seurata kyseessä olevalla alueella elävien sukujen johtoja taaksepäin, katkeavat ne yleensä ainakin 1500-1600 lukujen taitteessa, jos ne todennäköisyyspäätelmin muuten olisivatkin selvitettävissä. Syynä on aina tämä: entinen viljelijä on jättänyt tilan, ja aivan outo asukas on ottanut sen haltuunsa. Niinpä voi veroluetteloissa havaita muutamien vuosien väliajan jälkeen jonkun kylän kaikkien talojen vaihtaneen omistajia. Niin on käynyt nykyisen Pyhärannan alueella tuon tuostakin vielä 1660-luvulla, ja v. 1710 raivonneen ruton johdosta hävisivät asukkaat tämän seurakunnan Reilan kylästä melkein sukupuuttoon. Jokaiseen taloon tuli tällöin uusi omistajasuku [5].

Vaikka alueella onkin ainoastaan kaksi sellaista tilaa, joita sama suku on hallinnut katkeamatta ainakin vuodesta 1540 asti, voidaan eräitä muitakin sukuja melkoisella varmuudella seurata yhtä kauas taaksepäin. Ne ovat kyllä joutuneet pois esi-isiensä konnulta, mutta saaneet haltuunsa jonkun toisen tilan joko samasta kylästä tai muualta pitäjän rajojen sisäpuolelta. Esimerkkinä mainitsemme Pyhärannan Santion kylästä Anttilan talon. Ensimmäinen tunnettu viljelijä on epäilemättä ollut Antti Henrikinpoika, joka mainitaan maakirjoissa ja veroluetteloissa v. 1540-1580. Hopeaveroluettelon mukaan on hänen tilansa ollut kylän toiseksi varakkain. Omaisuutta oli 1 llb kuparia, 5 naulaa tinaa, 1 härkä, 4 lehmää, 2 hiehoa, 4 lammasta ja hyvä hevonen. Seuraavan omistajan, Antti Antinpojan aikana joutuu puolet talosta autioksi. Näiden isäntien mukaan on talo saanut nimensä, joten se periytyy jo 1500-luvulta. Tämä suku hallitsi Anttilaa vuoteen 1868, jolloin se joutui vieraille. 1790-luvulla lähti eräs sen jäsenistä opinteille ja tuli ylioppilaaksi Andell-nimisenä [6]. V. 1882 sai eräs tämän suvun käsityöläishaara, sekin Andell-nimen omaksunut, haltuunsa samassa kylässä olevan Kaerilan tilan, jota se yhä hallitsee. Jo v. 1699 oli Matti Tuomaanpoika Anttila siirtynyt Rohdaisten kylän Koilan talon isännäksi, ja hänen poikansa Juho Matinpoika sai v. 1735 haltuunsa samasta kylästä Enolan tilan, josta lohkaistu Eerola on edelleen suvun hallussa. Siitä on haarautunut Hjerpe- ja Rostedt-nimisiä käsityöläissukuja [7].

Rohdaisissa mainitaan v. 1540 Eerikki Pietarinpoika tilallisena, ja vv. 1566-1605 esiintyy kylässä Pietari Eerikinpoika. Tapani Pietarinpojan nimi tavataan kymmenysluettelossa vasta v. 1623, mutta mahdotonta ei ole, että hän on viimeksimainitun poika. Hän on ollut Enolan omistaja, ja hänen jälkeläisillään oli tämä tila isonvihan myrskyihin asti. Joosef Simonpoika Enola joutuu sotamieheksi v. 1706 ja isä, Simo Matinpoika, ahkera vakkasuomalaispurjehtija, pakenee Ruotsiin v. 1714 vieden mukanaan osan perhettään, m. m. Joosefin vaimon ja tyttären. Eräs hänen omista tyttäristään, Anna, synt. v. 1705, lähtee venäläisten mukana maasta v. 1721. Talo joutuu kokonaan vieraille. Simo Matinpojan Tapani-niminen veli oli v. 1702 saanut hallintaansa samasta kylästä Pihalan talon, joka oli hänen jälkeläisillään vuoteen 1860. Suvun haltuun joutui pari vuosikymmentä myöhemmin Ylikylän Jokela, ja vanhimman haaran päämies on nykyisin kauppias Otto Verner Jokela, synt. v. 1888. Pihalan suku haarautui 1700-luvun lopulla moneen eri haaraan, joista nykyisin jatkuvat Kaarlundin, Skedlundin ja Sjölundin suvut, ensimainittu Laitilan, toiset Pyhärannan alueella. Myös yllämainitun Tapani Matinpoika Pihalan lapsista yksi, Markus-niminen poika, lähtee v. 1721, kuten Anna-serkkunsakin, venäläisten mukana [8].

Alueen vanhimmat sukutilat ovat nykyisen Pyhämaan Kettelin kylässä sijaitseva Kämäri ja Kuivarannan Sora. Edellisen omistajasuku on kaikesta päättäen hallinnut Kämäriä jo keskiajalla. Laitilan Malvossa 15/10 1454 vahvistaa Pohjois-Suomen laamanni Hartikka Jaakonpoika Garp Kouman ja Palttilan kylien välisen rajan, jolloin todistajana mainitaan m.m. Olli Kämäri [9]. V. 1540 on talon isäntänä nähtävästi Pietari Pietarinpoika, joka on kuollut ennen vuotta 1566. Antti Pietarinpoika mainitaan hopeaveroluettelossa Kettelin rikkaimpana talollisena. Hänellä on 14 kg kuparia, 2 härkää, 4 lehmää, 4 hiehoa, 8 lammasta, sika ja 15 markan arvoinen hevonen. Kymmenkunta vuotta myöhemmin joutuu talo autioiden lukuun ja otetaan verolle vasta v. 1634, mutta suku on yhtä kaikki säilynyt konnullaan. Mieslinja katkeaa v. 1742 ja talon saa vävy Juho Henrikinpoika, kirkon kuudennusmies, joka 8/2 1763 äkillisesti kuolee, ollessaan kotimatkalla henkikirjoituksesta. Rovastintarkastuspöytäkirjassa pari viikkoa myöhemmin sanotaan hänestä: »Seurakunnan asukkaat vakuuttivat, että hän oli sitä ennen valittanut jonkinlaista päänsärkyä ja että hän oli elämänsä aikana viettänyt raitista ja siivoa elämää, jonka vuoksi häneltä ei voida kieltää hänelle kuuluvaa kristillistä hautausta». Vanhimmasta, Matti-pojasta, polveutuvat nykyiset Kämärin jaetun tilan omistajat. Viime vuosisadan jälkipuoliskolla harjoittivat suvun jäsenet Itämerenpurjehdusta omilla laivoillaan. V. 1872 tuhoutui heidän Prinssi-niminen kuunarinsa Pyhämaan edustalla, Kajankulman karin luona. Myöhäisimpään polveen kuuluu m.m. apteekkari Asser Aleksander Elonen, synt. 27/11 1884, Raumalla. Kämärin-suvusta ovat lähteneet Grönlund-, Grönroos- ja Ahlgren-nimiset haarautumat [10] .

Kuivarauman Sora-suvun alkupolvet on selvitetty SSV:ssa 1932, s. 85 ja seur. Taulussa 5 mainitusta Markus Henrikinpojasta, kuollut v. 1727, joka oli Pyhämaan Luodon kirkonisäntänä 1670-luvulla, jatkui suku. Mieslinja kuitenkin sammui tässä talossa 20/6 1867 kuolleeseen Eerik Kustaa Juhonpoikaan, jonka tyttären pojan lapset ovat jakaneet tilan keskenään. Markus Henrikinpojan pojanpojanpoika, Juho Juhonpoika sai v. 1760 haltuunsa Sorasta erotetun Rantalan tilan. Tämän Juho-niminen pojanpoika oli Pyhämaan Luodon kirkonisäntä ja kuoli v. 1863. Viimeksimainitun sisaresta polveutuvat Rantalan nykyiset omistajat, ja Henrik-nimisen veljen pojanpojat, joissa siis Sora-suku mieskannalta jatkuu, tulivat Pyhämaan kirkonkylässä sijaitsevien Vuorio-Impun ja Vainio-Impun tilojen haltijoiksi. Eräs viime vuosisadalla eronnut haara otti nimen Sjölund, toinen kutsui itseään Enholmiksi, ja nämäkin jatkuvat vielä työläisluokassa. Yllämainitun Markus Soran jälkeläinen 5:nnessä polvessa, Eerik Simonpoika, synt. v. 1772, omaksui Solin-nimen ja sai mainetta taitavana puuseppänä. V. 1807 hän sai urakalla Pyhämaan kirkkoherranpappilan uuden asuinkartanon rakentamisen [11].

Vanhan Soran suvun haarautuma on epäilemättä myös samassa Kuivarauman kylässä sijaitsevan Takkon talon omistajasuku. Matti Eskilinpoika Soralla oli poika Matti, joka mainitaan manttaaliluetteloissa v:sta 1638 lähtien. Kaikesta päättäen hän on se Matti Matinpoika, joka n. v. 1652 tulee Takkon isännäksi ja jonka puoliso oli Kaarina. Pojantyttären mies, Pärttyli Pärttylinpoika, Rohdaisten Junkolasta, joka sai talon haltuunsa v. 1716, hukkui yhdessä poikansa Simon kanssa Laitakallion luona, kalastusmatkalla 22/9 1754. Tämän pojantyttärestä polveutuvat Takkon nykyiset omistajat [12].

Nykyisen Pyhärannan puolella on Polttilan kylän Alikleemola jo huomattavan kauan ollut saman suvun hallussa. Tämä kylä autioitui kokonaan v:n 1580 vaiheilla, ja sen neljä tilaa joutuivat uusien viljelijäin haltuun. Niitä oli Olli Matinpoika, kaiketi sama mies, jota v. 1617 sanotaan räätäliksi ja jolla v:n 1623 kymmenysluettelossa on nimi Tavasti. Pojanpojanpoika Simo Matinpoika, kuoll. v. 1701, oli jo kirkon kuudennusmies, ja tämä virka periytyi sitten seuraaville polville sadan vuoden ajan. Matti Simonpoika, kuoll. v. 1784, jakoi Kleemolan kantatalon poikansa Simon ja vävynsä Matti Juhonpojan kesken niin, että edellinen sai Ylikleemolan, jälkimmäinen Alikleemolan tilan. Mainittu Matti Juhonpoika (Ali-)Kleemola, kuoll. v. 1808, lautamies ja kuudennusmies, johti Rohdaisten (nykyisen Pyhärannan) taistelua sen pyrkiessä emäseurakunnan asemaan, joka siihen asti oli kuulunut Luodolle (nyk. Pyhämaalle). Asialla olikin menestys, sillä kuninkaallinen päätös 31/5 1782 määräsi Rohdaisten kirkon emäkirkoksi ja Luodon kappeliksi. Simo Matinpoika Ylikleemolan pojanpoika, Matti Simonpoika, nai v. 1822 pikkuserkkunsa, Matti Juhonpoika Kleemolan pojantyttären, Johanna Juhontyttären ja pääsi muutamia vuosia myöhemmin Alikleemolan omistajaksi. Heidän poikansa pojanpoika on nykyinen omistaja Eino Johannes Alikleemola, synt. 1894, eräs nyk. Pyhärannan kunnallisia johtomiehiä. Ylikleemolan tila on joutunut vieraan suvun käsiin [13].

Yksi yllämainitun Matti Juhonpoika (Ali-)Kleemolan pojista, Kustaa Matinpoika (1780-1834), oli v. 1804 vihitty Liisa Jaakontytär Kaurilan kanssa, ja tullut näin Ihoden kylässä sijaitsevan Kaurilan sukutalon isännäksi. Tämän tilan oli v. 1710 saanut haltuunsa naapuritalon, Lotilan, omistajasukuun kuulunut Pärttyli Eskilinpoika (1680-1756). Kustaa Matinpojan pojanpojan pojanpoika on tämän vauraan maanviljelystilan nykyinen omistaja, Pyhärannan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juho Rudolf Kaurila, synt. 26/8 1887. Hänen veljensä Arvid Aksel K., synt. v. 1893, on fil. kandidaatti [14].

Ihoden Lotila on sekin varsin kauan ollut saman suvun hallinnassa. Eskil Paavalinpoika tavataan isäntänä vv. 1630-1670, ja hänen miespuoliset jälkeläisensä viljelivät tilaa kolmessa sukupolvessa. V. 1760 jaettiin se kahden vävyn kesken, ja v. 1782 tuli toiseen Lotilaan vävy Rihtniemen kylän samannimisestä talosta. Viimeksi mainitun, Juho Matinpojan, pojanpojanpoika on nykyinen omistaja. Tässä suvussa on uskollisesti vaalittu paikkakunnalla vaikuttavan rukoilevaisen liikkeen hengellistä perintöä. Juho Matinpoika Lotilan poika oli rukoilevaisliikkeen johtaja Kustaa Juhonpoika Hemmilä (1801-1888), ja hänen pojanpoikansa poika, kirvesmies Kustaa Valtanen, synt. 24/1 1873, on nykyisin samassa asemassa Pyhärannassa, nauttien laajemmaltikin suurta arvonantoa. Myös Lotilan nykyinen omistaja lukeutuu samaan liikkeeseen. Ihodessa oleva toinen Lotilan talo, Kylä-Lotila, on joutunut vieraalle suvulle [15]. Piispa Aleksi Lehtonen on tätä taloa vv. 1806-1852 hallinneesta Tuomas Simonpojan suvusta.

Ihoden naapurina olevassa Lahdenvainion kylässä tapaamme kaksi taloa, joissa sama suku on hallinnut kolmisensataa vuotta, nim. Valpolan ja Maikolan. Edellisen ensimmäinen isäntä nykyistä sukua oli Markus Eerikinpoika, joka mainitaan vv. 1634-1641. Hänellä oli tosin Klemet-niminen poika, mutta talo joutui kuitenkin pian vävylle, samoin Klemet-nimiselle, kuollut n. v. 1684. Senjälkeen se onkin siirtynyt isältä pojalle, ja nykyinen omistaja, Johannes Valpola, on Klemet Martinpojan jälkeläinen 9:nnessä polvessa, synt. v. 1878. Viimeksimainitun pojanpojan, Eerik Henrikinpojan, murhasi v. 1731 naapuritalon, Maikolan, isäntä Juho Matinpoika. Murhaaja tuomittiin kuolemaan, mestattiin ja teilattiin. Klemet Martinpojan pojanpojan pojanpoika, Juho Juhonpoika (1741-1802), siirtyi v. 1779 Ihoden Junnilan isännäksi ja tuli tunnetuksi arkkiveisujen sepittäjänä, m.m. hän laati valitusrunon Kustaa III:n murhasta. Hänen veljensä, lautamies Matti Juhonpoika Valpolan poika, Iisak Matinpoika (1784-1827), muutti porvariksi Raumalle ja otti Wahlroos-nimen. Puolisonsa Johanna Algenin kanssa (1788-1836) hänellä oli viisi lasta, ja jälkeläisissä suku jatkuu. Valpolan nykyisen omistajan veli, Fredrik Jalmar V., synt. v. 1885, on agronomi. Sisar, maisteri Saimi Fredrika V., kuoli nuorena v. 1917. V:n talo on Pyhärannan vauraimpia [16].

Lahdenvainion Maikolan omistajasukua voidaan mahdollisesti seurata aina vuoteen 1540, jolloin kylässä tavataan kolme Juho (Jons)-nimistä viljelijää. Hopeaveroluettelossa mainitaan »iso» Pietari Juhonpoika, jonka talo on alueen toiseksi varakkain. Hänellä on tinaa 9 naulaa, kuparia 1 llb 4 naulaa, 4 härkää, 12 lehmää, 7 hiehoa, 2 pukkia, 8 vuohta, 4 lammasta, sika ja hevonen. »Vähä» Pietari Juhonpojan omaisuus oli vaatimattomampi: kuparia 9 kg, 4 härkää, 5 lehmää, 4 hiehoa, 2 vuohta, 7 lammasta, sika ja hevonen. Viimeksimainittu tila joutui autioksi seuraavan vuosisadan alussa. Eräs kylän viljelijöistä on Eerik Pietarinpoika v. 1635. Yrjö Eerikinpojan nimi esiintyy 1640-luvun veroluetteloissa, ja Yrjö Yrjönpoika on Maikolan viljelijänä hänen jälkeensä. Pojanpoika, Antti Henrikinpoika, toimi kylän seppänä, ja hänen leskelleen tuli v. 1723 mieheksi Rohdaisten Helkkulan seppä-isännän poika, Juho Matinpoika, joka Rohdaisten ja Ihoden kylien välisellä tiellä murhasi, kuten edellä kerrottiin, naapurinsa Eerik Henrikinpoika Valpolan syystalvella v. 1731. Antti Henrikinpojan jälkeläinen 7:nnessä polvessa on Maikolasta erotetun Aholan tilan nykyinen omistaja [17].

Pyhämaan Edväisten kylässä, joka vuoteen 1863 kuului Uudenkirkon seurakuntaan, on Kleemolan talo. V. 1540 on kylässä tilallisena Matti Knuutinpoika, ja v. 1566 mainitaan »Madzes enckia». 1580-luvulta esiintyy Simo Matinpojan nimi. Epävarmaa on, onko hänen poikansa se Klemet Simonpoika, josta Kleemola on saanut nimensä ja jonka nimi tavataan v:n 1630 kymmenysluettelossa. V. 1679 on hän »ikivanha». Isäntien sarjassa on viimeisten kahdensadan vuoden aikana ollut kolmasti kotivävy. Kaarle Henrikinpoika Kleemolan (1740-1807) poika Johan Gabriel, synt. 10/3 1779, lähti koulutielle, vihittiin papiksi Törneroos-nimisenä v. 1804 ja kuoli apulaisena Urjalassa 11/2 1809 [18].

Pyhämaan Kursilan Jusi on saanut nimensä joko Juho Juhonpojasta (Jons Jönson), jonka nimi esiintyy v. 1540 tai Juho (Jöns) Antinpojasta 1580-luvulla. Nykyinen omistaja, Kustaa Emil Jusi, synt. v. 1877, polveutuu Mikkeli Niilonpojan, joka oli tämän talon isäntänä v. 1664, veljestä, Tuomas Niilonpojasta, kuollut v. 1697. Talo on sitten aina periytynyt isältä pojalle. Kantaisän pojanpojan pojanpoika oli Iisak Simonpoika, synt. 10/1 1761, joka vihittiin papiksi Wellenius-nimisenä ja kuoli Kiukaisten kappalaisena v. 1808. Hänen perustamansa sivistyssuku jatkuu yhä [19].

1600-luvulta polveutuvat Pyhämaan puolella myös Heinäisten Mammelan ja Viinikkalan, Edväisten Sotkan ja Kettelin Mikolan omistajasuvut. Ensiksimainitun kantaisä oli Simo Pärttylinpoika, joka mainitaan vv. 1645-1679. Kotivävyjä on tullut kahdessa polvessa 1700-luvulla ja kerran seuraavalla vuosisadalla. Viinikkalan kahteen osaan jaetun tilan omistajat polveutuvat yllämainitun Simo Pärttylinpoika Mammelan Simo-nimisestä pojasta, kuollut v. 1718. Hän sai Viinikkalan haltuunsa v. 1685. Tähänkin taloon tuli kotivävy viime vuosisadalla. Sotkan sukua voidaan seurata 1680-luvulle, jolloin Matti Eerikinpojan nimi alkaa näkyä tämän tilan kohdalla. Hänen pojalleen tuli vävy saman kylän Vanhaperheen talosta v. 1752. Tämän jälkeläiset olivat monessa polvessa taitavia laivanrakentajia ja purjehtijoita. Kettelin Mikola joutui nykyiselle omistajasuvulle v. 1698, jolloin Eerik Eerikinpoika tulee sen isännäksi. Häntä seurasi isästä poikaan kuusi Juho Mikolaa. Talo jaettu kahtia v. 1895, ja Vainio-Mikola joutui vävylle, Kylä-Mikola vieraille [20].

Rihtniemen yksinäistila Pyhärannassa oli v. 1570 seudun vankimpia, mutta joutui 1600-luvulla ensin eversti Åke Tottin, sitten aatelisen Soop-suvun haltuun ja rappeutui. V. 1674 tavataan täällä »herra Kustaa Soopin kalastaja» Olli Antinpoika, joka reduktionin jälkeen pääsi kruunun lampuodiksi. Hänen suvullaan on tämä suuri ja varakas metsätila sitten pysynyt, mutta mieskanta on kahdesti katkennut. V. 1738 taloon tullut kotivävy luovutti siitä toisen puolen veljelleen v. 1744, ja siitä asti on Rihtniemi ollut kahtena talona. 1700-luvun lopussa tuli Matti Matinpoika Rihtniemen Kustaa-poika, synt. 15/6 1773, ylioppilaaksi. Hän oli ottanut nimen Ricksten, vihittiin papiksi v. 1799 ja pääsi kotipitäjänsä Pyhämaan kirkkoherraksi v. 1816, kuollen tässä virassa 5/10 1822. Myös toinen Rihtniemen talon poika, Kustaa Samuelinpoika, synt. 18/9 1808, yritti ponnistella lukualalla, mutta ei päässyt ylioppilaaksikaan ennenkuin keskeytti. Hän omaksui Riksten-nimen [21].

Pyhärannan Varhokylässä mainitaan v. 1566 Lasse Niilonpoika viljelijänä. Toistakymmentä vuotta myöhemmin esiintyy kylässä Eerik Laurinpoika, jota eräissä veroluetteloissa kutsutaan Eerik Killuksi. Hopeaveroluettelossa on tila vähävaraisten joukossa, omaisuutta luetellaan 6 kg kuparia, 1 huononpuoleinen tammahevonen, 1 härkä, 1 lehmä, 3 hiehoa ja 1 lammas. Eerik Eerikinpoika Killu mainitaan vv. 1637-1670 ja Eskil Eerikinpoika vv. 1679-1718. Viimeksimainitulle tuli vävy naapuritalosta, Konsista, ja tämän Eerik Pärttylinpojan jälkeläisillä on Killu edelleen, joskin vävyjä on taloon tullut sekä viime- että tällä vuosisadalla [22].

Varhokylän Konsin ensimmäinen tunnettu omistaja on ollut Eerik Consul 1580-luvulla. V. 1630 mainitaan Pärttyli Kons. Ensimmäinen nykyistä sukua oli tässä talossa Pärttyli Yrjönpoika, (1678-1737). Tämän pojanpojanpojalle tuli vävy saman kylän Hakolan talosta, Gabriel Henrikinpoika, kuoll. v. 1809, ja viimeksimainitun jälkeläiset neljännessä polvessa hallitsevat tilaa nykyisin.

Kolmaskin vanha sukutalo on Varhokylässä, nim. Ettala. Tämän ovat vuodesta 1720 isästä poikaan omistaneet Henrik Martinpojan (1698-1769) jälkeläiset, joilla jo viidessä polvessa on ollut Juho-nimi [23].

Pyhärannan Kaukan kylässä ovat Kaitilan ja Punnan tilat kauimmin säilyneet saman suvun hallussa. Edellistä hallitsee Matti Eerikinpoika ainakin jo v. 1639, ja tämä lienee elänyt varsin vanhaksi, koska mainitaan vainajana vasta 1711. Pitkän iän saavuttaa myös hänen poikansa Matti Matinpoika (1669-1757), ahkera vakkasuomalaislaivuri, jolla 1720-luvulla on yhtiötoverinaan Pyhämaan kirkkoherra Henrik Malmenius. 1740-luvun lopussa joutuu talo kotivävylle, ja on senjälkeen periytynyt isältä pojalle. Viime vuosisadalla lähti siitä opintielle Wilhelm Kustaanpoika Kaitila, synt. 17/9 1853, kuollut Rauman kirkkoherrana 1/5 1903 [24].

Punnan vaiheita voidaan seurata Jons Laurinpoikaan, joka mainitaan v. 1540. Tämän poika oli Jons Pund eli Seppä, jolla v. 1570 on hevonen, 2 härkää, 3 lehmää, 2 hiehoa, 6 lammasta ja 2 sikaa. Nykyinen omistajasuku polveutuu kuitenkin vasta v. 1710 tämän talon haltuunsa ottaneesta Jaakko Yrjönpojasta, joka oli Radansuun Maisilan poika. Hänet vihittiin 21/9 1710 Maria Melanderin kanssa, synt. 6/11 1688, kuollut 4/4 1771, joka oli apulaispastori Matthias Josephuksenpoika Melanderin (kuoll. 9/6 1693) ja Elisabeth Irfvingin (kuoll. 14/1 1722) tytär. Heidän jälkeläisensä 6:nnessa polvessa on talon nykyinen leskiemäntä Olga Maria Punna, synt. v. 1879. Viimeksimainitun isä, Fredrik Kustaa Punna (1833-1918) oli kauan Pyhärannan kirkonisäntänä ja poika, Aarne Kosti Johannes Astala, synt. 3/4 1898, on vuodesta Turtolan seurakunnan kirkkoherrana [25].

Pyhärannan Valkaman kylän kolmesta kantatilasta on ainoastaan yhdessä verrattain pitkäaikainen omistajasuku, nim. Karrussa. Vv. 1617-1633 mainitaan Jöns Karru ja hänen jälkeensä Jaakko Jönsinpoika. V. 1692 asettuu taloon edellämainitun, Kaukan Punnan poika Matti Kristerinpoika (jonka sukujuuria voidaan seurata vuoteen 1634, Pärttyli Eerikinpoikaan). Tämän pojanpojanpojanpoika, Juho Matinpoika, alenee v. 1817 kotitalonsa torppariksi, mutta viimeksimainitun poika Adolf Fredrik Karén hankkii 1860-luvulla osan talosta jälleen suvulle, jolla se edelleen on. Isonvihan lopulla tapahtunut, surullisen maineen saavuttanut, n. s.. manttaalimiesten otto Venäjän armeijaan vei Karrusta kaksi nuorta poikaa, Elias Matinpojan, synt. v. 1698, ja Kristian Matinpojan, synt. v. 1700 [26].

Pienen Radansuun kylän kolmesta talosta on Maisilassa ja Siuttilassa nykyisin sama omistajasuku eri haaroina, kuten ne varhaisempinakin aikoina ovat kuuluneet samoille omistajille. Matti Eerikinpoika mainitaan Siuttilassa vv. 1639-1679 ja hänen jälkeensä Henrik Matinpoika, kuoll. v. 1691. Tämän pojanpoikaan, Kaarle Kaarlenpoikaan (1669-1739) katkeaa mieslinja, ja talon saa vävy, Matti Antinpoika (Uudeltakirkolta), jonka pojanpojalta Siuttila joutuu v. 1817 vieraille. Jo 1720-luvulla olivat Siuttilan isännät saaneet haltuunsa myös Maisilan, jossa Matti Antinpojan jälkeläiset ovat sitkeästi pysyneet ja onnistuivat v. 1828 hankkimaan Siuttilankin takaisin suvulle [27].

Palatessamme Pyhärannan rannikkoa pohjoiseen päin ohi Valkaman, joudumme ensin Ylikylään, jonka taloissa omistajasuvut ovat niin vaihdelleet, että ainoastaan Impilä on parisataa vuotta ollut samalla suvulla. Kantaisä oli Simo Matinpoika Karru, joka v. 1736 asettui tähän autiotaloon viljelijäksi. Viidessä polvessa ovat sitten jälkeläiset isästä poikaan isännyyttä hoitaneet [28].

Kauhianpäässä on jälleen kaksi sukutaloa, Pirvola, jota nykyisin kutsutaan Mäkeläksi, ja Nikula. Jälkimmäinen on äskettäin jaettu kahteen osaan ja kummankin emännät polveutuvat v. 1684 Nikulan haltijana tavattavasta Martti Martinpojasta. Seuraavan kymmenluvun lopussa tuli taloon vävy Pitkäluodon Laaton talosta, nyk. Pyhämaan puolelta, vv. 1583-1617 mainitun Henrik Laaton pojanpojanpoika, Pärttyli Antinpoika. Viimeksimainitun pojanpojanpoika meni kotivävyksi Hirslahden Pihavieruun ja tämän pojanpoika, Otto Josiaanpoika Sjövall sai v. 1879 haltuunsa Rohdaisten kylässä olevan Laukolan tilan. Hänen pojanpoikiaan ovat lääkäriveljekset, ent. majurit Kaino Valdemar Laukola, synt. 2/2 1890 ja Toivo Ilmari Laukola, synt. 1/2 1894. Näiden sisar on hammaslääkäri Taimi Helmi Mielikki Laukola, synt. 18/8 1907 [29].

Pirvolan tila on jakautunut Mäkelä- ja Peltola-nimisiin osiin, joiden omistajaveljesten, taloustirehtööri Frans Jalmar Koskisen ja herastuomari Juho Nestor Koskisen kantaisä oli Jaakko Matinpoika Pirvola, kuoll. v. 1720, v:sta 1689 tämän talon haltija. Suvun mieslinja loppui 1840-luvulla, ja Pirvola joutui vieraille v. 1874, mutta kymmenkunta vuotta myöhemmin viimeisen naispuolisen omistajan avioton poika hankki sen omakseen. Hän oli nykyisten omistajien isä. Kantaisän pojanpojan poika oli Markus Fagerdahl, synt. 1/3 1765, joka vihittiin papiksi v. 1790 ja kuoli Evijärven kappalaisena 5/12 1845. Tämän puoliso oli Catarina Agatha Gadd, synt. 26/8 1781, kuollut 24/8 1809. Mäkelän nyk. Omistajan tytär Kerttu Ihanelma Koskinen, synt. 27/10 1910, on fil. maisteri ja lehtori Turussa, vihitty 29/2 1940 fil. maisteri Kauko Kalervo Suojan kanssa [30].

Pyhärannan kirkonkylässä, Rohdaisissa, ovat Koila, Astala ja Enola kauimmin säilyneet samalla suvulla. Ensiksimainitun sai v. 1699 haltuunsa Santion Anttilan poika Matti Tuomaanpoika, jota seurasi vävy, Juho Markunpoika Enroth v. 1742. 7 polvea isästä poikaan on hänen jälkeensä taloa hallinnut. Astalan ensimmäinen isäntä nykyistä sukua oli vuodesta 1728 Yrjö Eerikinpoika. Viime vuosisadalla tulivat vävyt kahdessa polvessa tilan omistajiksi. Kuten siv. 94 mainittiin, on Enolasta Eerola-niminen osa suvulla, jonka kantaisä oli v. 1735 tämän talon isännäksi tullut Koilan poika, Juho Matinpoika. Mieslinja on jatkunut katkeamattomana [31].

Hirslahdessa tapaamme Pihavierun ja Pajulan sukutilat. Edellinen jakautui jo v. 1726 kahteen osaan, joita kutsutaan Pihavieruksi ja Uudeksitaloksi ja tällä vuosisadalla on syntynyt kolmaskin, Peltola-niminen talo, joiden kaikkien omistajat polveutuvat 8/11 1703 kantatilan haltuunsa saaneesta Pajulan pojasta Juho Martinpojasta. Uusitalo on säilynyt mieslinjan hallussa, jota vastoin Pihavieru on joutunut kahdesti kotivävyille. Mainitun Juho Martinpojan leski, Sofia Laurintytär, vihittiin v. 1719 Pyhämaan kappalaisen Gabriel Melanderin pojan Johannes Melanderin kanssa, synt. 15/9 1698, joka 1720-luvulla toimi Pyhämaan Rohdaisten kirkonisäntänä ja v:sta 1734 Uudenkaupungin lukkarina kuolemaansa asti 23/1 1765 [32].

Pajulaan muutti v. 1711 Rohdaisten Junkolasta räätäli Markku Matinpoika, joka luovutti talon v. 1727 vävylleen Henrik Henrikinpojalle. V. 1830 tulee jälleen kotivävy, tällä kertaa Ylikylän Mikolasta. Eerik Juhonpoika Pajula, synt. 9/5 1772, otti Valonius-nimen, tuli ylioppilaaksi Turussa v. 1792, sekaantui kaksi vuotta myöhemmin tappeluun, jossa eräs mukana ollut lyötiin kuoliaaksi, tuomittiin 8 päiväksi vankeuteen »vedelle ja leivälle» ja erotettiin yliopistosta [33].

Santion Mäki on ollut saman suvun hallussa v:sta 1726. Kantaisä Henrik Yrjönpoika (1699-1780) oli Hirslahden Pihavierusta. Vävyjä tuli v. 1779 Varhokylän Iso-Jaakkolasta ja v. 1852 Hirslahden Pajulasta. Mäki on nyttemmin jaettu moneen eri osaan [34].

Nihtiön kylässä ovat Puntarin ja Rannan suvut 1690-luvulta hallinneet tilojaan. Autioituneen Puntarin otti v. 1691 haltuunsa Henrik Matinpoika, kuoll. 1697, jonka leskelle tuli mieheksi Matti Matinpoika Enola Rohdaisista. Näiden tytär Anna Matintytär vihittiin v. 1724 Eerik Sipinpojan kanssa Laitilasta, synt. v. 1698, kuoll. v. 1778. Tämä ja hänen lähimmät jälkeläisensä olivat erittäin tarmokkaita ja pystyviä miehiä, jotka harjoittivat laajaa vakkasuomalaiskauppaa ja raivasivat uusia aloja maanviljelykselle, mutta häikäilemättömiä menettelytapoja käyttäen ja omaa voittoa tavotellen joutuivat alituisiin kahnauksiin naapureittensa ja ristiriitaan esivallankin kanssa. Kuvaavana piirteenä mainittakoon, että Eerik Sipinpoika P:n poika Mikkeli Eerikinpoika väitti v. 1800 Nihtiöllä loppuunsaatettua isojakotoimitusta laittomaksi ja vaati uutta jakoa entisessä muka tapahtuneiden virheiden vuoksi. Suoritetussa tarkastuksessa havaittiin hänen väitteensä perättömiksi ja hän joutui suorittamaan asiasta aiheutuneet melkoiset kustannukset. Talo oli seudun varakkaimpia, ja sellaisena sitä pidetään vieläkin. Vanhan Puntari-nimen on nykyinen omistaja sukunimenä hyljännyt ja ottanut sen sijaan sukunimen Nurmi [35].

Puntarin isännät olivat usein riidoissa m. m. naapurinsa Rannan omistajien kanssa. Tämän tilan sai n. v. 1691 haltuunsa Kettelin Harmaan talon poika Simo Henrikinpoika (1662-1740), jonka esi-isää voidaan Kettelissä seurata vuoteen 1634 ja Mikkeli Sipinpoika-nimiseen viljelijään. Simon pojantytär, Anna Simontytär, vihitään v. 1744 taloon rengiksi tulleen Henrik Henrikinpojan kanssa (1718-1786), jonka pojan pojanpojanpojanpoika on nykyinen isäntä [36].

Reilan kylän kolmen talon, Hannulan, Äijälän ja Kauppilan omistajasuvut ovat kukin saaneet tilansa melkein yksiin aikoihin. Kuten aikaisemmin on mainittu, autioitui koko kylä v:n 1710 ruton johdosta kokonaan. 1600-luvun lopulla asui täällä laivasotamies Juho Matinpoika Honka, jonka poika, Matti Juhonpoika (1696-1768) vihittiin v. 1722 Maria Martintytär Pihavierun kanssa Hirslahdesta. Pian tämän jälkeen heidät tavataan Hannulan omistajina. 1700-luvun loppupuolella tuli kotivävy Nihtiön Pihalasta ja v. 1871 Kukolan Uudestakartanosta. Viimeksimainitun, Aleksander Antinpojan aikana (1841-1906) oli Hannula vauras ja kukoistava talo, mutta on sen jälkeen rappeutunut. Johannes Verner Hannula, Aleksander H:n poika, synt. 18/7 1884, on nykyisin apteekkarina Ylitorniolla [37].

Äijälään asettuu v. 1725 Kettelin Harmaan poika, Matti Henrikinpoika (1700-1766), jonka vävyksi tulee v. 1759 Antti Jaakonpoika 1733-1772), syntynyt Tyrväällä. Tämän pojantytär, Lovisa Matintytär vihitään v. 1823 Aleksander Juhonpojan kanssa (1797-1842), joka oli silloisen Uudenkirkon Kammelasta. Heidän poikansa pojanpoika on nykyinen isäntä, kirkkoneuvoston jäsen Frans Daniel Jalava, synt. v. 1874, joka on saattanut tilansa metsät ensiluokkaiseen kuntoon ja tunnetaan laajalti ympäristössä erittäin valistuneena miehenä. Hän on tehnyt lahjoituksia kotiseurakuntansa hyväksi. Hänen veljensä oli Uudenkaupungin kaupunginlääkäri Juho Aleksander Jalava, synt. 28/4 1873, jonka punakaartilaiset raakamaisella tavalla murhasivat 20/2 1918 [38].

Kauppilaa on 7 miespolvessa hallinnut suku, joka polveutuu tähän taloon v. 1730 vävyksi tulleesta Rohdaisten Helkkulan pojasta Tuomas Matinpojasta. Mieslinja on ollut katkeamaton [39].

Pyhärannan pohjoisimmassa kylässä, Kukolassa, on ainoastaan Knuutilasta lohkaistu Salmela säilyttänyt omistajasukunsa verraten pitkän ajan. 1720-luvulla asettuu Knuutilaan Santion Anttilan poika Jaakko Ollinpoika, jonka pojalle tulee 1760-luvulla kotivävy Eerik Tuomaanpoika (1739-1815) Reilan Kauppilasta. Tämän pojanpojanpojanpoika on nykyinen lapseton isäntä [40].

Nykyisen Pyhämaan puolella tapaamme ennen mainittujen lisäksi mainitsemisen arvoisia omistajasukuja Kukaisten Vähätuvassa ja Uusituvassa sekä Pitkäluodon Kouhissa ja Laatossa. Kahta ensinmainittua hallitsee Markus Juhonpojasta polveutuva suku. Tämä, joka nähtävästi oli Edväisten Perheen poika (kantaisä v. 1540 mainittu Pietari Laurinpoika) saa v. 1704 torpan kruunun hevoshakana olleesta kauniista Kukaisten saaresta. Tätä kantatorppaa kutsutaan Isotuvaksi, mutta se on v:sta 1812 vieraalla suvulla. Markus Juhonpojan pojan, Yrjö Markunpojan vävy, Eerik Henrikinpoika Velang sai v. 1745 Isotuvasta osan omaksi torpanmaaksi, jonka nimenä on Vähätupa, ja hänen jälkeläisensä ovat 6 polvessa isästä poikaan tätä aikoinaan itsenäistynyttä tilaa hallinneet. Yrjö Markunpojan toinen vävy oli v:sta 1753 Eerik Olavi Vång (1731-1804), joka niinikään sai oman, Uusitupanimisen, sittemmin itsenäistyneen torpan. Kuudes, isästä poikaan jatkunut Vång-suvun polvi isännöi nykyisin tässä talossa [41].

Pitkäluodon Kouhista erotettu Lehtola niminen palstatila on omistajalla, jonka suku sai Kouhin haltuunsa v. 1722. Silloin Pyhämaan Vuorelan talon poika Matti Henrikinpoika (1697-1761), otti tämän tilan viljeltäväkseen. 1800-luvulla on mieslinja kahdesti katkennut. Edellisellä kerralla tuli vävy Kettelin Kämäristä, toisella Rohdaisten Laukolasta.

Laato on isältä pojalle periytynyt v. 1722 Henrik Matinpoika L:n lesken, Liisa Martintyttären, kanssa vihityn, Kettelin Harmaan pojan, Mikkeli Henrikinpojan jälkeläisillä [42].

Edellä on mainittu ainoastaan sellaiset Pyhärannan ja Pyhämaan tilat, joiden omistajasuku on säilynyt konnullaan vähintään parisataa vuotta. Laajemmin on käsitelty sukuja, joiden edustajilla on ollut yleisempää merkitystä paikkakunnan sivistyshistoriassa tai joista joko on haarautunut joku varsinainen kulttuurisuku tai ainakin lähtenyt jäsen opintielle; vähemmän huomattavat on kuitattu lyhyellä maininnalla. Kuten huomautimme, on näissä pitäjissä epäilemättä useita muitakin sukuja, joiden juuret ulottuvat yhtä kauas taaksepäin kuin vanhimpien esityksessämme mainittujen. Sitäpaitsi on tiettävästi useitakin sivistyneitä henkilöitä muilla Suomen seuduilla, joiden suvut ovat lähtöisin vanhasta Pyhämaasta. Niiden esi-isät ovat muuttaneet täältä jo kymmeniä, jopa satoja vuosia sitten. Sukututkimusharrastus näkyy nykyisin yhä enemmän leviävän myös varsinaisen talonpoikaisen kansan keskuudessa, ja moni siihen kuuluva tuntee mielenkiintoa esi-isiensä vaiheita kohtaan iloiten siitä, että niitä voidaan seurata halki vuosisatojen, usein aina keskiajan kynnykselle asti.


Lähteet

[1]   Grotenfelt, Suomen historia, s. 246 ja seur.
[2]   VA 1392
[3]   Hormia, Pyhämaan-Pyhärannan 300-vuotisvaiheita, s. 46.
[4]   Sama, s. 19.
[5]   Sama, s. 46.
[6]   Hormia, e. m. t., ss. 213-214.
[7]   Pyhärannan rippikirjat
[8]   Pyhärannan rippikirjat. Hormia, e. m. t., s. 121.
[9]   Hormia, e. m. t., s. 16.
[10]   Sama, ss. 446, 130, 216.
[11]   Rippikirjat. Hormia, e. m. t., s. 321.
[12]   Hormia, e. m. t., s. 197.
[13]   Hormia, e. m. t., ss. 173, 174, 447. Rippikirjat.
[14]   Rippikirjat. Hormia, e. m. t., s. 215.
[15]   Hormia, e. m. t., ss. 172, 552.
[16]   Hormia, e. m. t., ss. 168, 169, 516, 215, 211.
[17]   Hormia, e. m. t., ss. 170.
[18]   Sama, ss. 202, 212.
[19]   Sama, ss. 196, 213.
[20]   Hormia, e. m. t., ss. 195, 202, 129, 130, 200.
[21]   Sama, ss. 175, 176, 214. Rippikirjat
[22]   Sama, s. 175.
[23]   Hormia, e. m. t., s. 175.
[24]   Sama, ss. 189, 369, 214.
[25]   Sama, ss. 189, 190, 361, 215.
[26]   Hormia, e. m. t., ss. 193, 120.
[27]   Sama, ss. 194, 195.
[28]   Sama, s. 191.
[29]   Hormia, e. m. t., s. 188, 215.
[30]   Sama, ss. 188, 211, 212. Rippikirjat.
[31]   Sama, ss. 185, 186.
[32]   Hormia, e. m. t., ss. 183, 440.
[33]   Sama, ss. 184, 214.
[34]   Sama, ss. 182, 183.
[35]   Hormia, e. m. t., ss. 180, 57-63.
[36]   Sama, s. 181.
[37]   Sama, ss. 178, 179, 216.
[38]   Sama, ss. 178, 452, 215.
[39]   Hormia, e. m. t., s. 179.
[40]   Sama, s. 177.
[41]   Sama, ss. 203, 204.
[42]   Sama, s. 201.


Referat

Kyrkoherde Hormia ger i sin uppsats huvuddragen av de viktigaste jordägande släkternas historia i Pyhämaa och Pyhäranta socknar från 1600-talets början. Beskrivningen är ordnad gårdsvis.


Genos 14(1943), s. 92-107

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1943 hakemisto | Vuosikertahakemisto