GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kuhmalahtelaisen talollisen Lauri Heikinpojan (k. 1728) jälkeläistöä

Huomioita sosiaalisesta kohoamisesta

YRJÖ BLOMSTEDT

Säätykierto kuului niihin sosiaalihistoriallisiin ongelmiin, jotka parhaiten saavat valaistuksensa genealogisten tutkimusten avulla. Niinpä Kuhmalahden Vehkapuntarin Jussilan talollisen Lauri Heikinpojan (k. 1728) jälkeläistö merkittävällä tavalla kuvastaa Längelmäveden seudun talonpojistossa esiintyvää »painetta ylöspäin», pyrkimystä sosiaaliseen kohoamiseen.

Kun koko jälkeläistön esittäminen tässä yhteydessä edes kolmea neljää vanhinta polvea myöten on mahdotonta, on rajoituttu vain niihin kohtiin, joissa ylöspäin suuntautuva säätykierto selvästi ilmenee. Asian havainnollistamiseksi on oheen liitetty kaavio sukulaisuussuhteista.

Vehkapuntarin Jussila - joka näyttää olleen kohtalaisen vauras talo - tuli Lauri Heikinpojan suvun haltuun vuonna 1604, jolloin eräs Markku Markunpoika, nähtävästi naapuritalon poika samasta kylästä,[1] otti autioksi jääneen tilan viljelykseen. Markku Markunpoikaa seurasi hänen poikansa Matti Markunpoika, joka mainitaan 1636-49. Hänen jälkeensä oli isäntinä peräkkäin kaksi hänen poikaansa, ensin Heikki Matinpoika, joka mainitaan vainajana jo 1658, sitten Sipi Matinpoika, joka hänkin kuoli varhain, ennen vuotta 1663. Viimeksimainitun jälkeen sai talon Lauri Heikinpoika, jolla vaimonsa Beata Tuomaantyttären (k. 1714) kanssa oli ainakin kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tytärtä.

Vanhin tyttäristä, Anna Laurintytär, solmi avioliiton Eräjärven Vihasjärven Laurilan talollisen Simo Tapaninpojan kanssa. Heidän jälkeläistönsä ensimmäiset polvet näyttävät pysytelleen talonpojistossa.

Toinen tytär, Eufemia Laurintytär sai puolisokseen Isonpennon Vähänkukon talollisen Pekka Erkinpojan Kuhmalahdella. Heidänkin jälkeläisensä näyttävät parhaasta päästä olleen talollisväkeä. Heidän erään poikansa, Simo Pekanpojan vaiheet ovat tosin vuodesta 1744 (1747) lähtien tuntemattomat, mikä kenties saattaisi merkitä siirtymistä toiseen sosiaaliseen ympäristöön.

sukutaulu

Vanhin pojista, Antti Laurinpoika (k. 1710) peri isän vielä eläessä Jussilan. Hänellä oli vaimonsa Maria Mikontyttären (k. 1750) kanssa kahdeksan lasta, joista kuitenkin kaksi tahi kolme kuoli nuorena. Tyttäret olivat naimisissa Luopioisissa ja Sahalahdella, eikä heidän jälkeläistössään ole huomattavissa pyrkimyksiä ylenevään säätykiertoon, sensijaan on alunperin jo »epäsäätyisestä» avioliitosta itsellisen kanssa johtuva sosiaalisen tason lasku joissakin kohdin huomattavissa. Pojista peri vallitsevan tavan mukaan vanhin, Lauri Antinpoika (k.1742) talon, joka - nyttemmin Ala- ja Yli-Jussilaksi jaettuna - edelleenkin on siivun hallussa. Lauri Antinpojan lapsista jäivät useimmat talonpojistoon, mutta poika Antti Laurinpoika (s. 1729) muutti Turkuun, missä hän oli elossa vielä 1763.[2] Valitettavasti ei tutkimuksissa kuitenkaan ole selvinnyt, minkä nimisenä ja minkälaisessa asemassa hän Turussa oli. Samaan kaupunkiin on ehkä muuttanut hänen veljensä Mikko Antinpoikakin (s. 1738), joka katoaa Jussilasta vuoden 1763 jälkeen.

Antti Laurinpojan toinen poika, Juho Antinpoika (s. 1707, k. 1763) muutti hänkin (jo 1737) Turkuun, tuli siellä porvariksi ja sai omistamansa talon mukaan nimen Peijari.[3] Avioliitossaan porvari Mickel Wallmanin tyttären Maria Wallmanin (s. 1716, k. 1776) kanssa oli hänellä useita lapsia, joista kolme poikaa lähti opintielle. Heistä kuitenkin keskimmäinen, Johan Ringbom (s. 1751) keskeytti jo katedraalikouluin apologistanluokalle,[4] mutta niin Simon Ringbom (s. 1748, k. 1776) kuin Anders Ringbomkin (s. 1756, k. 1831) lukivat ylioppilaiksi. Edellinen kuoli Henkirakuunarykmentin rykmentinpastorina, jättäen jälkeensä vain tyttären, jälkimmäinen taas, josta tuli kolmas maanmittari Turun ja Porin läänissä, on nykyään elävän Ringbom-suvun jäsenten lähin kantaisä.[5]

Tämän selvityksen kantavanhempien, Lauri Heikinpojan ja Beata Tuomaantyttären lapsista oli järjestyksessä seuraavana Liisa Laurintytär (s. 1679, k. 1754), joka mentyään naimisiin Matti Laurinpojan (s. 1678, k. 1739) kanssa tuli varakkaan Annalan talon emännäksi Vehkapuntarissa. Kun Annalan suvusta ilmestyy Uudessa Sukukirjassa täydellinen selvitys[6], viitataan tässä siihen. Selvityksestä ilmenee, että Matti Laurinpojan ja Liisa Laurintyttären poika Matti Matinpoika (s. 1719, k. 1752) oli Kauris-nimisenä porvari Turussa, ja että heidän pojanpojistaan kolme kohosi korkeammalle sosiaaliselle tasolle, nimittäin pitäjänapulainen Jakob Mennander (s. 1750, k. 1792), kappalainen Jakob Molin (s. 1764, k. 1827) ja akatemian kirjahuutokauppojen pitäjä Johan Hedenström (s. 1748, k. 1807)[7].

Seuraava Lauri Heikinpojan lapsista oli jälleen poika, Samuli Laurinpoika (k. 1713[8]), joka ainakin vuodesta 1709 oli porvarina Turussa nimellä Kankari. Hänellä näyttää avioliitossaan porvari Matti Sipinpoika Kankarin l. Torakan tyttären Anna Matintyttären[9] kanssa olleen vain yksi lapsi, joka sekin kuoli pienenä.[10]

Nuorin Lauri Heikinpojan kuusipäisessä lapsisarjassa oli Juho Juhonpoika (s. 1682, k. 1751), joka avioliittonsa kautta pääsi suuren Kangasalla olevan Kerppolan ratsutilan isännäksi. Ensimmäisen vaimonsa Maria Tuomaantyttären (s. 1692, k. 1727) kuoltua solmi hän uuden avioliiton Anna Helena Detlofin kanssa (s. 1699, k. 1740) ja tämänkin kuoltua kolmannen avioliiton Anna Kristina Ditnerin kanssa. Viimeksimainitut henkilöt näyttävät molemmat olleen säätyhenkilöitä, joten Juho l,alirinpoika oli saavuttanut varsin huomattavan aseman.

Hänen lapsistaan kuolivat useat pieninä, yksi tytär tuli emännäksi Oriveden Jarlan ratsutilalle ja pojista, joista täyteen ikään ehti vain kolme, oli yksi sairaalloinen ja asui kotona. Toinen poika, Tuomas Juhonpoika (s. 1717, k. 1755) peri Kerppolan, mutta sukuhaara sammui mieskannalta melko pian.

Kolmas pojista lähetettiin opintielle, tuli aikanaan ylioppilaaksi ja kuoli Harjun kappalaisena. Tämä Martin Ringbom (s. 1730, k. 1790) antoi aiemmin mainituille sukulaisilleen aiheen nimenvalintaan. Tämä haara Ringbom-sukua, jonka jäsenet olivat niin pappeja ja pormestareita kuin korpraaleja ja ruotivaivaisia sammui mieskannalta 1800-luvun puolivälissä.

Edellä olevasta Lauri Heikinpojan jälkeläistön lyhyestäkin esittelystä käy ilmi, että porvariksisiirtyminen ja koulunkäynti normaalia runsaammin esiintyvät parissa ensimmäisessä jälkeläistön polvessa. Siirtyminen sääty-yhteiskunnan luokasta toiseen tapahtui useasti sukulaisten esimerkkiä seuraten. Merkittävä on myös sivistyneistöön kohoamisen kaksi tietä, joko suoraan talonpojanpojasta papiksi tai sitten porvarillisen välipolven kautta akateemiseen arvoon. Johan Hedenströmin ja Ringbomm-veljesten kouluttaminen on tosin yhtä hyvin liitettävissä Turun porvariston kouluttamisharrastuksiin kuin Lauri Heikinpojan suvussa ilmenevään »paineeseen ylöspäin».

Sosiaalisen kohoamisen edellytyksinä ovat tietenkin olleet sekä aineelliset että henkiset pääomat, joita kumpiakin tässä tarkemmin esitellyillä jälkeläistön jäsenillä näyttää olleen. Väestöllisillä tekijöillä on kuitenkin oma osuutensa, sillä tutkimuksissa on ilmennyt, että esiin. Kuhmalahdella juuri 1700-luvun alkupuoliskolla on miespuolisen talonpoikaisluokkaan kuuluvan väestön lisäys ollut »tarvetta» ja ympäristöpitäjien (esim. Sahalahti, josta ei opintielle lähteneitä tuona aikana juuri ole) vastaavia lukuja suurempi.[11] Useimmat opintielle tai porvareiksi lähteneet kuuluvatkin juuri sellaisiin perheisiin, joissa poikien lukumäärä on runsas. Vain muutaman esimerkin mainitaksemme: Jakob Mennander kuului kuusipäiseen veljessarjaan, Matti Kauris viisipäiseen ja Martin Ringbomillakin oli kaksi veljeä, jotka saattoivat hoitaa kotitaloa. Kun talojen jakaminen oli ankarasti säännösteltyä, jopa osittain kiellettyäkin, ja kun toisen palvelukseen rengiksi meneminen oli vauraan talon pojalle monasti vastenmielistä, oli toimeentulo etsittävä muualta. Edellisten sukupolvien esimerkin mukaan suuntautui tässä jälkeläistössä virta kaupunkiin ja opintielle.

Sosiaalinen kohoaminen näyttää siis ainakin osittain olevan eräs talonpoikaisen liikaväestön (»poikaylijäämän») sijoittamiskysymyksen ratkaisu, tosin mahdollinen vain tiettyjen henkisten ja aineellisten edellytysten vallitessa.

 

[1] Hänen isänsä lienee ollut talollinen Markku Mikonpoika Patus, joka mainitaan Vehkapuntarissa 1558-1602. Ks. UUSI SUKUKIRJA II, s. 245. Helsinki 1949.

[2] Kangasalan, Kuhmalahden ja Pälkäneen kär. 2. toukok. 1763, § 29 (VA: Ikaalinen 31, p. 601).

[3] Kangasalan, Kuhmalahden ja Pälkäneen kär. 14. maalisk. 1748 (VA: nn 60, p. 349v).

[4] EMIL JALAVA, Liber scholae aboensis, s. 297. Helsinki 1933.

[5] Ks. P. ER. GADD, Släktkalender, ss. 196-198. Helsinki 1949. - Teoksessa on Ringbom-suvun alkuperästä osittain erheellisiä tietoja.

[6] UUSI SUKUKIRJA II, s. 247-309.

[7] Ks. tämä vihko s. 57.

[8] ALB. HÄSTESKO, Utdrag ur Åbo domkyrkas räkenskaper 1701-1735, s. 70. Helsinki 1907. (Bidrag till Åbo stads historia I: 14).

[9] VILHO SELINHEIMO, Turun porvariston sukunimiä 1700-luvulla II, s. 113. (SSV IX). Helsinki 1925.

[10] HÄSTESKO, e.m.t., s. 37.

[11] JALMARI FINNEn henkilökortistojen (Kuhmalahti ym.) (VA) mukaan suoritettuja laskelmia.

 
Genos 20(1949), s. 51-54

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1949 hakemisto | Vuosikertahakemisto