GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Helsingin väestökirjanpito uusilla urilla

Axel A. Palmgren

Helsingin ev.lut. seurakunnat päättivät kesäkuussa 1949 laatia väestökirjanpitonsa uusiin muotoihin. Pyrkimyksenä oli luopua nykyisistä sidotuista kirkonkirjoista, jotka seurakunnat joutuivat uusimaan joka kymmenentenä vuonna, ja samalla aikaansaada se kauan kaivattu parannus, että kaupungin alueella asuvan väestön asunto-osoitteet myös merkittäisiin hakemistoon. Viimeksimainittu parannus tähtäsi siihen, että asukkaat kuuluisivat siihen seurakuntaan, jonka alueella he kulloinkin asuivat.

Useat hyvät helsinkiläiset eivät nykyään tiedä, mihin seurakuntaan he kuuluvat, sen on äskettäin suoritettu väestönlaskenta osoittanut. Väestönlaskennan ennakkolaskelmista todettiin jopa, että Helsingin seurakuntien kirjoissa oli yli 8,000 henkeä, jotka vakinaisesti asuivat muualla Suomessa; ulkomaille siirtyneitä tai hävinneitä oli kymmeniä tuhansia. Toisaalta oli runsaasti Helsingissä asuvia, jotka edelleen olivat kirjoilla muualla. Jonkun seurakunnan kirjoissa esiintyvä väkiluku erosi myös oleellisesti saman seurakunnan alueella asuvien lukumäärästä; esim. Eteläisen suomalaisen ja Keski-Helsingin seurakuntien kirjoissa näytti olleen liikaa noin 20,000 henkilöä ja Töölön seurakunnan kirjoista näytti puuttuneen arviolta 15,000.

Uuden väestökirjanpidon periaatteet ovat seuraavat: sidotut kirkonkirjat korvataan seurakuntien yhteisellä pääkortistolla; kustakin seurakuntalaisesta pistoitetaan metallinen levy; levystöä käyttäen painatetaan kullekin seurakunnalle tämän jäsenistä hakemistokortit, jotka rekisteröidään sekä aakkosjärjestykseen että maantieteellisesti; perustetaan seurakuntien keskusarkistona toimiva päärekisteri, joka huolehtii pistoitus- ja painatustöistä, pitää aakkosellista luetteloa asukkaista ja erityistä perhekortistoa. Viimeksi mainitun avulla on tarkoitus hoitaa päärekisteristä annettavat sukuselvitykset.

Päärekisterin laatimiseen tarvittavan perusaineiston keräämisestä ja sen muokkaamisesta esitettiin eriäviä mielipiteitä. Toisten mielestä pistoitus olisi tehtävä suoraan kirjanpidosta, toisten taas aivan erikoisesti tätä varten tehdystä erikoisrekisteristä (kuten Ruotsissa oli tehty). Vielä kolmaskin ehdotus tehtiin: kirjoitettaisiin ensiksi uudet pääkortit ja niiden avulla tapahtuisi pistoitus. Teknillisistä syistä päätettiin tehdä erikoiskortisto, jonka pohjaksi pantaisiin henkikirjoittajilta saatavat tiedot. Nämä tiedot tarkistettiin ja täydennettiin kirkkoherranvirastoissa.

Sitä mukaa kuin erikoiskortisto valmistui, jokainen seurakunta lähetti korttinsa päärekisteriin. Hankaluutta syntyi tietysti jo siitäkin, että seurakunnat teettivät työn apuvoimilla ja milloin aikaa oli, josta johtui, että seurakunnista toimitetut tiedot eivät olleet täydellisesti aakkosjärjestyksessä ja että niiden saapuminenkin riippui kirjoittajien innosta.

Henkikirjoittajien aineisto oli osaksi liian laaja: henkikirjoissa oli näet henkilöitä, jotka kuuluivat ulkopuolisiin seurakuntiin, siviilirekisteriin, kreikkalais-katolisiin seurakuntiin, väestökirjanpitoon oikeutettuihin lahkoseurakuntiin y.m. Toisaalta niistä puuttui alaikäiset lapset. Kirkkoherranvirastot saivat siis osaksi poimia tiedot omista seurakuntalaisistaan osaksi (alaikäisiin nähden) kirjoittaa kokonaan uudet.

Kun henkilölevyt oli pistoitettu päärekisterissä, otettiin niistä vedokset, jotka lähetettiin kirkkoherranvirastoille oikolukua varten. Vasta sen jälkeen kortit painettiin ja kun ne palautuivat takaisin seurakuntiin, katsottiin seurakuntalaisten lopullisesti siirtyneen päärekisterin kortistoon.

Tiedot henkilölevyyn pistoitetaan kahdeksalle riville, jotka sisältävät seuraavaa 1 rivi suku- ja etunimet, isän nimi, syntymäpäivä (kuten kaikki päivämäärät yleensäkin) 6-numeroisena esim. 061217, sukupuoli ja monesko avioliitto; 2 rivi: aikaisemmat sukunimet, syntymäpaikka, vihkimispäivä ja avioeron julistamispäivä; 3 rivi: ammatti ja oppiarvo sekä osoite; 4 rivi: kansalaisuus, äidinkieli, seurakunta muuttopäivineen toisesta päärekisterin seurakunnasta, kaupunginosa, neliö ja tontti; 5 rivi: mistä seurakunnasta ja milloin muuttanut Helsinkiin (vastaisuudessa päärekisteriin), rokotus, rippikoulu ja konfirmaatio, merkintä kansalaisluottamuksesta (miinusmerkki = kans. luott. vailla ja päivämäärä, jolloin luottamus palautuu) sekä kansalaisluottamuksen rajoitus; 6 rivi: aviopuolison nimi, syntymäpäivä ja monesko avioliitto, lesken levyyn merkitään kuolleen aviopuolison nimi ynnä kuolinpäivä; 7 rivi: merkinnät vaihtelevat riippuen siitä, onko levy kasvattajan vaiko muun henkilön. Kasvattajan levyyn pistoitetaan kasvatettavien nimet. Lapsen tai muun yksinäisen henkilön levyyn tehdään merkintä isän nimestä, ammatista ja syntymäpäivästä; 8 rivi: äidin nimi ja syntymäpäivä, äidin ollessa uudessa aviossa merkitään myös isäpuolen nimi.

Levystöstä painatetaan kolmet rekisterikortit, joista kahdet - valkoiset ja siniset - toimitetaan kirkkoherranvirastoihin rekisteröitäviksi aakkoselliseen hakemistoon (valkoiset) ja osoitehakemistoon (siniset); kolmannet (valkoiset) jäävät päärekisteriin. Viimeksimainitut muodostavat täten aakkosellisen luettelon kaikista niistä henkilöistä, jotka kuuluvat päärekisterin helsinkiläisiin seurakuntiin.

Paitsi tätä päärekisteri laatii vielä pääkorttinsa, joihin seurakuntalaiset merkitään perheittäin. Perheen jäsenen muuttaessa sen piiristä tehdään hänestä oma pääkorttinsa. Pää- eli perhekortit sisältävät suurin piirtein samoja tietoja kuin hakemistokortit. Ne ovat joka tapauksessa näitä täydellisempiä, sillä niihin kirjoitetaan kaikki tiedot henkilöstä. M.m. niistä ilmenee tiedot edellisistä avioliitoista. Tulevaisuudessa yhdestä ainoasta kortista siis voidaan lukea perheen historia. Pääkorteissa on myös viittauksia sekä aikaisempiin kortteihin, mikäli perhe on ennen ollut jossakin Helsingin seurakunnassa kirjoilla, että myöhempiin kortteihin, jos joku avioliiton nojalla on siirretty uuteen pääkorttiin.

Ajankohtaiset pääkortit on järjestetty aakkosjärjestykseen päämiehen nimen mukaan. Korttia pidetään ajankohtaisena niin kauan kuin joku vanhemmista on elossa tai lapsi naimattomana. Kun kortti on vanhentunut, se siirretään arkistoon, joka järjestetään aakkosjärjestykseen kortin päämiehen nimen mukaan. Vuosien kuluessa näin kasvavaa arkistoa on helppo käsitellä, kun kaikki saman perheen jäsenet vähällä vaivalla löydetään yhdestä kohdasta.

Päärekisterihankkeen toteuttaminen on erittäin suuritöinen ja sen kunnossapito tulee vaatimaan tekijöiltään sekä huolta että intoa. Uskoisin että sen laatimista kortistoista tulee olemaan myös sukututkijoille arvaamatonta hyötyä. Olen kuullut sukututkijain keskuudessa sanottavan, että tietojen saaminen etenkin elossa olevista henkilöistä on erittäin suuren työn takana - aikaisemmista polvista on henkilötietoja arkistoissa. Sukututkimusseuran jäsenille lienee mieluista tietää, että helsinkiläisistä jo tässä vaiheessa voi saada henkilötietoja päärekisteristä; tähän astihan on täytynyt käydä useassa kirkkoherranvirastossa kyselemässä. Kunhan päärekisteri saadaan lopulliseen kuntoon ja se pääsee väljempiin tiloihin, se voi - ja myös haluaa - vähentää sukututkijain huolia, jopa ehkä tarjoamalla tutkijain käyttöön oman rauhallisen sopen.


Genos 24(1953), s. 93-95

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1953 hakemisto | Vuosikertahakemisto