GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Huomautuksia - Anmärkningar


Kunniamerkkien merkitsemisestä biograafisiin julkaisuihin

Klaus Castrén

Tunnettu tosiasia lienee, että kunniamerkkien merkitsemisessä erilaisiin biografisiin julkaisuihin vallitsee Suomessa melkoinen kirjavuus. Tämä kirjavuus ilmenee lähinnä kunniamerkkien lyhennyksissä ja siinä järjestyksessä, johon kunniamerkit on näihin julkaisuihin merkitty. Yhdenmukaisen käytännön omaksuminen kunniamerkkimerkintöihin olisi näin ollen varmaankin suotavaa.

Kunniamerkkien lyhennyksissä yhdenmukainen lyhennystapa näyttää onneksi voittaneen yhä enemmän alaa. Näissä lyhennyksissä olisi epäilemättä syytä pitää esikuvana Valtiokalenterimme alussa olevia, virallisiksi katsottavia lyhennyksiä. Toisaalta voidaan todeta kunniamerkit joskus (esim. Wilskman: Släktbok) merkityiksi lyhentämättömissäkin muodoissa, jota tapaa - mikäli yhdenmukaisuuteen halutaan pyrkiä - tuskin voidaan pitää suotavana.

Lyhennyksissä esiintyy muunkinlaista kirjavuutta. Tarkoitan tällöin Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien niin komentajamerkkien kuin ritarimerkkienkin kahden eri luokan (1. ja 2. luokat) merkitsemistapaa. Niiden kohdalla olisi epäilemättä noudatettava virallisesti hyväksyttyjä lyhennyksiä (kts. esim. Lauri Jäntin ja Chr. Karnilan vuonna 1958 julkaisemaa »Kunniamerkkiaapista», ss. 22-23), jolloin ko. kunniamerkkien luokka merkitään »esille» ainoastaan milloin kyseessä on 1. luokka (siis. esim. SVR K 1, SL R 1), kun sensijaan 2. luokkaa ei merkitä »esille» (siis esim. SVR K, SL R eikä näinollen - kuten ainakin paikoitellen esim. »Kuka kukin on»-teoksissa - SVR K 2, SL R 2). Mitä muihin ritarikuntiin taas tulee, olisi niiden suhteen ilmeisestikin parasta noudattaa kunkin asianomaisen ritarikunnan säännöissä vahvistettuja lyhennyksiä.

Mainittakoon tässä eräs toinenkin »kirjavuusilmiö» kunniamerkkilyhennyksissä. Sitä valaisee ehkä parhaiten vaikkapa seuraava esimerkki: Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkki on eräissä teoksissa (esim. »Kuka kukin on 1962») lyhennetty muotoon R SVR 1, toisissa (esim. em. »Kunniamerkkiaapinen») taas muotoon SVR R 1. Kun Valtiokalenterimmekin on viimeisimmissä painoksissaan asettunut vastaavanlaisissa tapauksissa viimemainitun vaihtoehdon mukaiselle kannalle - joka itse asiassa tuntuukin loogillisemmalta - lienee perusteltua suositella tätä lyhennystapaa, jonka mukaan siis ensin merkitään asianomaisen ritarikunnan lyhennys ja senjälkeen kulloinkin kyseessä olevan kunniamerkin luokka. Mitä taas siihen järjestykseen tulee, johon kunniamerkit on merkitty erilaisiin biograafisiin julkaisuihin, todettakoon aluksi, että joskus (esim. Carpelan, Ättartavlor) kunniamerkit on sijoitettu ripotellen asianomaisen henkilön kronologista järjestystä noudattavaan varsinaiseen curriculum vitae'hen, useimmiten (esim. »Kuka kukin on» -teokset) kuitenkin tämän varsinaisen curriculum vitae'n loppuun omana ryhmänään. Viimemainittua tapaa voitaneen sen suuremman havainnollisuuden ja jo sen nykyisin saavuttaman laajemman yleistymisenkin vuoksi pitää suositeltavana. Kunniamerkkien ollessa tällä tavoin omana ryhmänään, voidaan ne joskus (esim. Uusi Sukukirja) nähdä merkityiksi kronologiseen saamisjärjestykseen vuosilukujen kera, jota tapaa tuskin voidaan pitää onnistuneena. Senjälkeen kun kotimaisten kunniamerkkiemme keskinäinen järjestys on Tasavallan Presidentin kolmen ritarikuntamme suurmestarin ominaisuudessa 13.10. 1958 tekemällä päätöksellä tullut virallisesti vahvistetuksi (kts. em. »Kunniamerkkiaapinen», ss. 22-25), olisi näet kai luonnollisin ratkaisu se, että suomalaiset kunniamerkit, jotka kaikki - kuten lienee tunnettua - kannetaan aina ennen ulkomaisia kunniamerkkejä, merkittäisiin tähän samaan arvojärjestykseen. Mikään ei tällöin tietenkään estäisi sitä, että tarvittaessa kunniamerkkien jälkeen - mahdollisesti sulkumerkeissä - merkittäisiin myös kunkin kunniamerkin saamisvuosi, jolloin siis »kronologisuuskin» tulisi huomioonotetuksi. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Valtiokalenteriimme on ensin merkitty kaikki asianomaisen saamat Vapaudenristit ja vasta sitten muut suomalaiset kunniamerkit, sellaisetkin, jotka em. Tasavallan Presidentin päätöksen mukaan on kannettava ennen jotain määrättyä Vapaudenristin luokkaa (esim. VR 4 m.k. on Valtiokalenterissa merkitty ennen SL suurr.). Vaikkakaan tähän Vapaudenristiin erikoiseen arvostamiseen nähden sinänsä - varsinkin jos ne on saatu sodanajan ansioista - ei olisikaan mitään huomauttamista, herää kuitenkin oikeutettu kysymys: eikö kunniamerkkien merkitsemisessä olisi luonnollista seurata samaa arvojärjestystä, joka niiden kantamiseenkin nähden on virallisesti vahvistettu?

Ulkomaisten kunniamerkkien merkitsemis- ja kantamisjärjestyksen suhteen lienee eräs huomautus paikallaan. Varsin yleinen tuntuu näet olevan käsitys, että ne olisi merkittävä asianomaisten maiden ranskankielisen nimen mukaiseen järjestykseen (kts. tätä koskevaa luetteloa em. ) »Kunniamerkkiaapisessa», s. 72). Tämä pitääkin paikkansa, mutta vain osittain. Ulkomaiset kunniamerkit on näet kannettava - mielestäni analogisesti myöskin merkittävä - luokkien mukaisessa järjestyksessä ja eri luokissa asianomaisten maiden ranskankielisen nimen mukaisessa järjestyksessä (em. »Kunniamerkkiaapinen» s. 27). Toisin sanoen: ensin kaikki suurristit, sitten kaikki komentajamerkit (joista ensin 1. luokka ja sitten 2. luokka), sitten kaikki ritarimerkit (joista ensin 1. luokka ja sitten 2. luokka) ja vihdoin kaikissa näissä eri luokissa olevat kunniamerkit asianomaisten maiden ranskankielisen nimen mukaisessa järjestyksessä. Huomattakoon tässä yhteydessä, että eräissä ritarikunnissa on suurristin ja komentajan välillä suurupseeri ja komentajan ja ritarin välillä upseeri, jolloin luonnollisesti ko kunniamerkit on merkittävä vastaavaan järjestykseen. Ulkomaisiin kunniamerkkeihin voitaisiin kai muuten rinnastaa Venäjän vallan aikaiset kunniamerkit, mikäli asianomainen on elänyt itsenäisyytemme aikana.

Kunniamerkkiala on varsin laaja ja monisäikeinen. Tämän kirjoituksen tarkoitus onkin ollut ainoastaan esimerkein valottaa sitä eräästä pienestä sektorista kiinnittämällä huomiota epäkohtaan, joka aiheutuu siitä suuresta kirjavuudesta, joka tällä hetkellä vallitsee maassamme kunniamerkkien merkitsemisessä biograafisiin julkaisuihin. Tähän passiiviseen toteamukseen tuskin kuitenkaan olisi syytä tyytyä, vaan nykyinen asiantila olisi pyrittävä saamaan yhdenmukaiseen käytäntöön siirtymällä vähitellen korjatuksi. Tämän ei luonnollisestikaan tarvitsisi tapahtua nimenomaan kaikkien ylläesitettyjen näkökohtien mukaisesti - pääasiahan lopultakin on, että yhdenmukaiseen käytäntöön jossain muodossa päästäisiin.


Genos 34(1963), s. 20-22

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1963 hakemisto | Vuosikertahakemisto