GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Artikkelin loppu ]

Valtiopäivämies Gabriel Antinpoika Heikkilän (1726-1807) genealoginen tausta

Talonpoikaista valistuneisuutta vaiko alenevaa säätykiertoa?

Professori Yrjö Blomstedt, Helsinki

Viime vuosien uuttera historiallinen työskentely valtiopäivähistorian parissa on nostanut esille useitakin sellaisia miehiä, jotka unhotuksen yöstä pelastettuina ovat asettumassa paikoilleen Suomen historian merkkimiesten rivistöön. 1600-luvulta voidaan mainita talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajana monet kerrat toiminut ja vuonna 1680 osan aikaa puhemiehenäkin toiminut ja Suuren Komission jäsenenä holhoojahallituksen jäsenten toimia tutkinut Lohjan Vaanilan Henrik Henrikinpoika. [1] 1700-luvun talonpoikaisista valtiopäivämiehistä ovat tähän mennessä saaneet eniten huomiota osakseen Muurlan Isontalon isäntä, entinen ylioppilas Israel Helenius, merkittävä myssyjohtaja, [2] ja Vehmaan Himoisten Heikkilän Gabriel Antinpoika, jota Pentti Renvall katsoo nykyisten tietojen mukaan voivansa pitää likimain huomattavimpana talonpoikaispoliitikkona, jonka vapaudenajan vilkas poliittinen toimeliaisuus kohotti Suomesta näkyviin. [3]

Tiedot Gabriel Antinpojasta eivät ole kovinkaan runsaat ainakaan mitä tulee hänen ulkoisiin elämänvaiheisiinsa. Vehmaan historiassa antaa Väinö Perälä joitakin tietoja hänestä, mm. rippikirjoista löytyvän syntymäajan (20 huhtik. 1726), sekä tiedon, että Gabriel oli elossa Heikkilässä vielä vuonna 1806, mutta että hän senjälkeen ilmeisesti on muualle muuttanut. Perälä olettaa, että Gabriel Antinpoika oli saavuttanut ruotsinkielentaitonsa - hänhän toimi mm. tulkkina ummikkosuomalaisille säätyveljilleen vuonna 1786 - harjoittaessaan käsityötään, sepänammattia, Ruotsissa kierrellen; tälle olettamukselle ei löydy mitään tukea lähteissä. Perälän tiedoista käy lisäksi päätteleminen, että Gabriel Antinpoika tuskin oli Heikkilästä kotoisin. [4] Viimeistään vuonna 1755 hän on kuitenkin tilalle tullut, koskapa hän tuona vuonna osti tämän neljännesmanttaalin augmentin perinnöksi.

Maakirjoissa ja manttaaliluetteloissa ei tarvitse pitkään taaksepäin kulkea: vielä vuonna 1753 on Himoisten Heikkilän isännäksi merkitty Juha Martinpoika, mutta jo vuonna 1754 Gabriel Antinpoika. Mistä hän on Himoisten Heikkilään tullut, ei ole helpolla selvitettävissä, sillä vuosien 1750-53 manttaaliluetteloista etsii koko Vehmaan kihlakunnasta tällaista miestä turhaan. Syntymäajan perusteella tapahtuva etsiminen on niin ikään turhaa; Vehmaan ja Lapin historiakirjat puuttuvatkin. Jotakin osviittaa antaa kukaties kuitenkin tieto, että Himoisten Heikkilän Gabriel Antinpoika vihittiin avioliittoon Uudessakaupungissa 15 syysk. 1754 torpparintyttären Hebla Tuomaantyttären (s. Uudessakaupungissa 14 huhtik. 1734, k. Vehmaalla 1 maalisk. 1789, vanhemmat torppari Tuomas Yrjänänpoika ja Brita Jaakontytär) kanssa, joka oli Stor-Birkholmista kotoisin. Gabriel Antinpoika on ilmeisesti jo ennen vuotta 1754 oleskellut Uudenkaupungin/Vehmaan tienoilla, koskapa on sieltä sekä vaimon että tilan itselleen löytänyt.

Vehmaan historiakirjoista löytyy lisäksi maininta, että Himoisten Heikkilässä kuoli 19 marraskuuta 1780 vanha vaimo Anna Jaakontytär peräti 96-vuotiaana. Rippikirjoista näkyy, että kysymyksessä on Gabriel Antinpojan äiti ja vanhimmassa niistä Vehmaan rippikirjoista, joissa Gabriel Antinpoika esiintyy - se alkaa vuodesta 1755 - onkin ainekset Gabrielin syntyperän selvittämiseen; Himoisten Heikkilän kohdalla mainitaan

B. Gabriel Wikman f. 28/4 1726
Hust. Hebla Thomasdr 1755 22 år
Bs Mor Enck. Anna Cauplera 1758 70 år [mahd. 60 år]
Dräng Daniel Wikman
Pig. Hedvig Wikman

Gabriel Antinpoika osoittautuu siis olevan sukunimeltään Wikman, hänen äitinsä Anna Jaakontytär taas Cauplerus-sukua. Eurajoen vihittyjen luettelosta - muuan Jakob Cauplerus oli vt. kappalaisena Eurajoella 1714-18 - löytyy syntyperän ongelman kokonaan ratkaiseva tieto: toukokuun 5 päivänä 1726 vihittiin Turun läänin jalkaväkirykmentin Laitilan komppanian varusmestari Anders Wikman kristilliseen avioliittoon Eurajoen Haukkalan Juurukselta olevan Anna Caupleran kanssa. Myöhemmin Himoisten Heikkilän kohdalla Vehmaan rippikirjoissa mainitut Daniel ja Hedvig Wikman osoittautuvat Gabriel Antinpoika Wikman-Heikkilän sisaruksiksi (Daniel Antinpoika, s. Laitilassa 1 marrask. 1730, k. Vehmaalla 23 toukok. 1763 seppänä ja Kauppilan torpparina, Hedvig Antintytär, s. Laitilassa 17 syysk. 1736, vaiheet vuoden 1758 jälkeen tuntemattomat). Gabrielia itseään etsii turhaan Laitilan tai Eurajoen kirjoista, mutta hänen syntymänsä onkin saattanut seuraavassa esiin tulevista syistä jäädä kirjoihin merkitsemättä tai tapahtua mahdollisesti muualla.

Isä, varusmestari Anders Wikman, on elämänvaiheiltaan tyypillinen karoliini. Hän näyttää syntyneen vuoden 1683 tienoilla; syntymäpaikkaa en ole havainnut missään mainituksi. Vuonna 1700 hän pestautui sotilaaksi eversti Tiesenhausenin rykmenttiin - Turun-Porin-Uudenmaan kolmikasjalkaväkirykmentti - ja joutui varsin pian Baltian sotanäyttämölle, missä hän vuonna 1702 oli mukana Peipsenjärven taistelussa ja vuonna 1704 Tarton piirityksessä. Vuonna 1705 hän oli ollut Tallinnassa, mistä hän 1707 oli lähtenyt rykmentin mukana eteläänpäin. Vuonna 1708 hän oli mukana Ljesnjan luona ja vuonna 1709 hän joutui vangiksi Pultavan verikentillä. Sotavankeudessa hän joutui viettämään toistakymmentä vuotta; hän palasi rauhanteon jälkeen 1721 Suomeen. Mahdollista on, että hän vankeusvuosinaan oli erityisesti kehittänyt taitojaan ja kätevyyttään, sillä hänestä sanotaan myöhemmin, että hän »har wetenskap uthaf uhrwerckeri och någre andre arbeter» ja toisen kerran, että hän on »förfahren i allehanda konstwerck». Sodanjälkeisissä järjestelyissä Anders Wikman sijoitettiin korpraalina Turun läänin jalkaväkirykmentin Laitilan komppaniaan 16., Laitilan Katinhännän ruotuun ja samassa yhteydessä hän sai varusmestarin arvon. Vuonna 1724 hänestä tuli kolmannen korpraalikunnan korpraali ruotupalkkanaan komppanian 57., Pyhämaan Nyhdiön ruotu. Lokakuun 31 päivänä 1728 hän vihdoin sai arvoaan vastaavan eli varusmestarin määräjakopalkan komppaniassa. Rykmentin komentajaksi tullut eversti Sinclair ylensi hänet joulukuun 28 päivänä 1734 majoittajaksi samaan komppaniaan viimeistä edellisenä siinä ylennysten ja siirtojen ketjussa, joka oli alkanut everstin oman viran täytöllä, mutta kunnon everstin tiedot aliupseeristostaan olivat kai vanhentuneet, sillä ylennysvuorossa juuri ennen Wikmania olleet olivatkin jo tulleet ylennetyiksi ja majoittajankin virka siinä yhteydessä täytetyksi. Anders Wikman pysyi siis varusmestarina. Sairauden vuoksi hän anoi eroa virastaan ja se myönnettiin hänelle toukokuun 15 päivänä 1740, olihan hän »gammal och obequäm till tjänstgörande». [5] Varusmestari Anders Wikman kuoli vuoden päivät eroa nautittuaan Laitilassa toukokuun 24 päivänä 1741 58-vuoden ikäisenä.

Tuomiokirjoista käy ilmi, [6] että Anna Cauplerus ei ollut Wikmanin ensimmäinen ja ainoa vaimo. Anders Wikman oli Tallinnassa 1705 solminut avioliiton Kirkkonummen 'Eistion' kylästä kotoisin olevan ratsutilallisen tyttären Helena Mikaelintytär Ekenbladin kanssa, joka hänen vuonna 1707 oli ollut pakko jättää Tallinnaan. Sieltä vaimo oli luultavasti vuonna 1709 paennut vihollisen hyökkäyksen tieltä kadoten miehensä näköpiiristä iäksi ajoiksi. Vuonna 1726 on Turun tuomiokapituli ilmeisesti myöntänyt Anders Wikmanille avioeron, jotta hän voisi solmia uuden avioliiton. Jos rippikirjoihin merkitty Gabriel Wikman-Heikkilän syntymäaika on oikea, oli avioeron saaminen ollut kiireesti järjestettävä pahempien seurausten välttämiseksi.

Toisen vaimonsa Anders Wikman oli, kuten mainittu, löytänyt Eurajoen Haukilan Juurukselta. Siellä asui isonvihan ajoista lähtien kappalaisenleski Anna Markuksentytär sekä hänen tyttärensä Maria Jaakontytär (s. rippik. muk. 20 maalisk. 1695) ja Anna Jaakontytär, joka on vuoden 1725 tienoilla rippikirjassa mainittu Laitilassa oleskelevana. Marian aviopuoliso oli Juuruksen isäntä Juha Matinpoika, s. 1686, k. Eurajoella helmikuun 12 päivänä 1750). Juurus periytyi heiltä tyttärelle ja vävylle. Jo 1720-luvulla näyttää kappalaisenleski muuttaneen pois Juurukselta ja Laitilan rippikirjoissa asuu Haaroisten virkatalossa varusmestari Anders Wikmanin luona anoppi (Sm) Anna Pechlinia, joka kuolee Laitilassa joulukuun 6 päivänä 1741. Sukunimi Pechlinius (tai Pecklinus) on myöhäinen väännös alkuperäisestä Pikius-nimestä, joka ei kukaties ole kuulostanut kyllin hienostuneelta. Tämä Anna Markuksentytär Pikius oli Eurajoen isonvihanaikaisen vt kappalaisen Jakob Caupleruksen leski. Päinvastoin kuin Jalmari Jaakkola ja hänen mukaansa Mauno Jokipii olettavat, [7] ei kysymyksessä ollut vuonna 1710 ylioppilaaksi tullut Jacobus Jacobi Cauplerus, vaan tämän isä, jo vuonna 1677 yliopistoon kirjoitettu Jacobus Thomae Cauplerus, joka oli Ulvilan pitäjänapulaisena ainakin vuodesta 1682 lähtien. Hänen vaimonaan mainitaan ainakin vuodesta 1684 lähtien Ulvilan kappalaisen Martinus Matthiae Pikiuksen (ja luultavasti hänen toisen vaimonsa Anna Matintyttären) tytär Anna Markuksentytär. [8a] Isonvihan aikana, luultavasti vuonna 1714 on Jakob Cauplerus ryhtynyt hoitamaan papittomaksi jääneen Eurajoen laajan seurakunnan kappalaisenvirkaa ja Eurajoella hän kuoli elokuun 18 päivänä 1718. Eurajoelle siirtyminen oli ilmeisesti paluuta kotiseudulle, sillä Jacobus Thomae Cauplerus oli kaikesta päättäen Irjanteen Kaupin ratsutilallisen Tuomas Eskonpojan ja tämän Brita-emännän poika. Mainittakoon, että Tuomas Eskonpojan veli vuorostaan voisi olla Marttilan pitäjänapulaisena vuonna 1674 kuollut Jacobus Eschilli Caupilaenius, satakuntalainen ylioppilas vuodelta 1658. [8]

Että Anna Markuksentytär Pikius on sama kuin Anna Pechlinia käy ilmi yksiselitteisesti Laitilan ja Pyhämaan käräjillä maaliskuussa 1740 esillä olleesta jutusta, jolloin

»kärde Capitein af Biörneborgs läns Infanterie Regimente Wälädle Herr Otto Magnus Weisman til kapellans Enkian Anna Pecklina och hennes dotter rustmästarens Manhafftig Anders Wikmans hustru Anna Jacobsdotter angående betalning för en häst then hustru Pecklinas numera afledne son Fändricken Johan Cordell efther thess i lifstiden under d: 17 Febr. 1714 kårtt för det han samme åhr blifvit uti Kyro action slagen sig tillhandlat af Herr Capitein - - ». [9]

Kuten äidille ei aikaa myöten kelvannut Pikius-nimi niin ei siis pojalle kelvannut Cauplerus-nimi, vaan hän oli ottanut sotapalvelukseen lähdettyään hienomman nimen Cordell. Mahdollisesti tämä Johan Cordell on itse asiassa sama mies kuin 1710 ylioppilaaksi tullut Jacobus Jacobi Cauplerus, jonka vaiheet ovat jääneet hämärän peittoon; etunimi olisi siinä tapauksessa jostakin syystä tullut yliopistollisiin lähteisiin virheellisesti merkityksi. On tietysti mahdollista, että Jacobus Thomae Caupleruksella on ollut kaksikin poikaa, Jakob, joka tuli ylioppilaaksi 1710 kuollen pian sen jälkeen, ja Johan, joka 1710 tuli kersanttina Porin rykmenttiin, yleni syyskuun 18 päivänä 1711 vääpeliksi ja helmikuussa 1714 vänrikiksi sekä löysi matkanpäänsä Napuen hangelta saman helmikuun 19 päivänä 1714. [10]

Gabriel Antinpoika Wikman-Heikkilän äiti kuului siis satakuntalaiseen pappissukuun, ja isäkin - olipa hän synnyltään mikä tahansa - kuului virka-asemansa johdosta säätyläisiin. Cauplerus-Cordellin suku ei ollut mitenkään merkittävä ja sen kohtalot täyttyivät isonvihan päivinä, mutta se muodostaa kuitenkin osan sitä genealogista taustaa jota vastaan merkittävää valtiopäivätalonpoikaa Gabriel Heikkilää on tarkasteltava. Gabriel Antinpoika ei ollut mikään käsityötaitonsa - isän kätevyys näyttää kulkeneen perintönä pojalle - ansiosta maailmaa muita säätyveljiään enemmän nähnyt talonpoika, joka ympäristöään kokeneempana ja valistuneempana nousi »omin avuin» esiin talonpoikien harmaasta massasta, vaan niin monien muiden valtiopäivätalonpoikien tavoin säätyläistöstä talonpoikaisiin »vajonnut» mies, jolla juuri »ylhäisemmän» syntyperänsä vuoksi oli säätyveljiensä parissa ansioksi laskettavia ominaisuuksia. Ruotsin kielen taito on saattanut olla kotoperuista. Tuskin on luultavaa, että Gabriel-poika isän eläessä olisi valmentautunut talonpoikaista elämänmuotoa varten; siihen säätyyn hän ilmeisesti suistui siksi, että taloudellisia mahdollisuuksia muuhun ei isän kuoltua juuri ollut. Äidinpuoleiset lähimmät sukulaiset olivat jo talonpojistossa. Näyttää melkein siltä, että Lokalahden Heikkalanpää ratsutilan omistaja johdattaja Otto Johan Fedder, jonka augmentti Himoisten Heikkilä oli, on tietoisesti auttanut vanhan aliupseeritoverinsa Anders Wikmanin pojan »maahan kiinni» vanhaa halpaa keinoa käyttäen. Augmentin asukasoikeus oli näet paljossa ratsutilallisen vallassa ja asukasoikeuden saatuaan saattoi jo 1755 Gabriel Antinpoika vain kolmen vuoden verot kerralla maksettuaan saada tilansa kruununluontoisesta perinnönluontoiseksi eli todellisen omistusoikeuden. [11] Aikaa myöten Gabriel Antinpoika vaurastui siinä määrin, että hän viljeli Heikkilän lisäksi myös saman kylän Klaavulaa. Seppänä, kestikievarin pitäjänä ja kirjoitustaitoisena miehenä hän oli merkittävä paikallinen henkilöllisyys, joka korosti asemaansa muun muassa rakennuttamalla itselleen oman hautakappelin Vehmaan kirkkomaalle (1764) ja lahjoittamalla kirkkoon kattokruunuja. [11a] Ala-Satakunnan kihlakunta ja Vehmaan kihlakunta muodostivat noihin aikoihin yhden tuomiokunnan ja näin ollen myös yhden valtiopäivämiesvaalipiirin. Jotta kumpikin puolisko tulisi tasapuolisesti edustetuksi oli jo 1740-luvulta lähtien tapana, että valtiopäivämies vuorokerroin valittiin kummastakin kihlakunnasta. Vehmaan kihlakunnan ensimmäinen vuoro Gabriel Antinpojan vaalikelpoisuuden aikana oli 1755, jolloin hän vasta Heikkilään asettuneena tuskin saattoi olla edes ajateltavien joukossa. Kun valtiopäivämiesvaalit 1765 toimitettiin, oli Heikkilä jo osoittanut kykynsä ja taitonsa säätyveljilleen, ja hänet valittiin valtiopäiville. Siellä hänelle osoitettiin melkoista luottamusta sielläkin, sillä hän joutui edustamaan suomalaisia talonpoikia sekä salaiseen valiokuntaan että suureen salaiseen deputaatioon. Kun Vehmaan kihlakunnan vuoro seuraavan kerran tuli vuonna 1771, lähetettiin »Herran Päivän Mies Gabriel Andinpoika Himoisist» tälläkin kertaa matkaan. Hän oli nyt selvästi johtavia suomalaisia talonpoikia, joka lähetettiin säädyn lähetystöjen etunenässä toisiin säätyihin viemään tervehdyksiä ja ilmoittamaan kantoja. Hän istui myös kauppa- ja maanviljelysdeputaatiossa. Ja kun Vehmaan kihlakunta 1786 oli vuorossa saamaan miehensä valtiopäiville lähetettiin Heikkilä jälleen tuomiokuntansa edustajana. Aikaisemmin näkyvänä myssynä esiintynyt mies oli nyt talonpoikaissäädyn selvästi kuningasmielisiä johtomiehiä. [11b] Vuoden 1792 valtiopäiville ei Heikkilää enää valittu, mutta hän oli laatinut sen toivomusluettelon, joka tuomiokunnan puolesta valtiopäiville jätettiin. Häntä pidättelivät Suomessa ehkä perheasiat, sillä Hebla Tuomaantyttären kuoltua vuonna 1789 solmi Gabriel Antinpoika Laitilassa lokakuun 7 päivänä 1792 toisen avioliiton Untamalan Ullan tyttären Maria Kustaantyttären kanssa (s. Laitilassa heinäkuun 15 päivänä 1768), vht talollinen Kustaa Erkinpoika ja Maria Simontytär). Molemmissa avioliitoissaan oli Gabriel Antinpojalla kaikkiaan yksitoista lasta, kahdeksan ensimmäisessä aviossaan ja kolme toisessa. Neljä lapsista kuoli aivan pieninä ja toisen avioliiton molemmat eloonjääneet lapset (Katarina Gabrielintytär, s. 6 lokak. 1797 ja Antti Gabrielinpoika, s. 5 jouluk. 1800) muuttivat pian isän kuoleman jälkeen enonsa kasvateiksi Laitilaan sulautuen sitten alati muuttelevaan palkollisväestöön ja kadoten tutkimuksen näköpiiristä muutettuaan toiselle paikkakunnalle kuin minne ovat muuttokirjan ottaneet. Ensimmäisestä avioliitosta olevat lapset - täysikasvuisia isän kuollessa - ovat hekin todistamassa siitä, että Gabriel Antinpoika oli renkaana alaspäin kääntyneen säätykierron ketjussa: vanhin poika Juha Gabrielinpoika (s. 22 syysk. 1759) kuoli isän vielä isännöidessä taloa 1 helmik. 1789 jättäen jälkeensä kaksi poikaa, taloa isoisänsä jälkeen isännöineen Juha Juhanpojan (s. 1 heinäk. 1785) ja Wilhelm Juhanpojan (s. 3 elok. 1788, muutti renkinä Merimaskuun 1810 ja sieltä vaimoineen ja lapsineen 1811 tuntemattomiin), jotka molemmat myöhemmin olivat toisten palveluksessa, vanhempi sittemmin Heikkilän myytyään Syttyen Vennolla renkinä ja itsellisenä, lopulta Seppälän Sorkolan torpparina Laitilassa. Toinen Gabriel Wikman-Heikkilän pojista, Erik Gabrielinpoika (s. 12 kesäk. 1764) muutti 1792 Uuteenkaupunkiin ja solmi avioliiton porvari Jakob Wadénin lesken Anna Elisabet Filpun (s. Uudessakaupungissa 29 lokak. 1746, k. siellä 22 huhtik. 1812 kirkonvaivaisena miehestään erossa elättyään) kanssa ja otti sukunimekseen Walen. »Entinen porvari» Erik Walén oli elossa vielä 1813, ilmeisesti täysin rappiolla. Lapsia ei hänellä tiedetä olleen. Kolmas täyteen ikään ehtineistä pojista Gabriel Gabrielinpoika (s. 3 jouluk. 1769) muutti Turkuun 1788 kadoten tuntemattomiin kohtaloihin. Joka tapauksessa hän oli kuollut jälkeläisittä ennen vuotta 1811, jolloin oikeudessa mainitaan kaikki Gabriel Antinpojan perilliset. [12] Neljäs ja nuorin ensimmäisen avioliiton pojista Daniel Gabrielinpoika (s. 14 maalisk. 1773) oli torpparina mm. Vehmaalla ja muutti 1806 Lapin pitäjään, missä hän oli Skinnarlan luutnantin virkatalon vuokraajana. Hänen jälkensä katoavat 1810-luvun puolimaissa. [13] Ensimmäisessä avioliitossa oli Gabriel Antinpojalla myös tytär Maria Gabrielintytär, (s. 29 lokak. 1767), joka solmi 1791 varsin säädynmukaisen avioliiton lokalahtelaisen Heikkalanpään ratsutilallisen Matti Matinpoika Lindmarkin (s. Lokalahdessa 5 tammik. 1755, k. siellä 21 syysk. 1804) kanssa, joka oli vuoden 1755-56 valtiopäivillä olleen Matti Matinpoika Lindmarkin (Viljattulan) poika. Toisessa aviossa oli Maria Gabrielintytär vuodesta 1805 lähtien avioliiton kautta Heikkalanpään ratsutilalliseksi tulleen Henrik Henrikinpoika Wallenborgin kanssa. Vain tämän ainoan tyttären voidaan sanoa pysyttäytyneen samassa talonpojiston johtavassa kerroksessa mihin hän oli syntynyt; huomattakoon kuitenkin, että toinen aviomies myi Heikkalanpään vuonna 1811.

Suvun varsinainen 'romahdus' näyttää tapahtuneen Gabriel Antinpojan kuoltua. Hänen kuolemastaan ei ole mitään merkkiä Vehmaan rippikirjassa yhtä vähän kuin historiakirjoissakaan. Viimeisen kerran hän on käynyt ripillä vuonna 1806, mutta Väinö Perälän otaksuma paikkakunnalta pois muuttamisesta näyttää olevan perätön. Vielä huhtikuussa 1807 on näet Gabriel Antinpoika ollut elossa, tosin »till hög ålder kommen och mycket sjuklig». Saman vuoden marraskuussa hänestä jo käytetään sanontaa »nu mera afliden», joten kuolema on hänet kohdannut ilmeisesti touko-lokakuussa 1807. [14] Ilmeistä on, että hänet on haudattu omaan hautakammioonsa Vehmaan kirkkomaalla.

Heikkilän isännyys siirtyi pojanpojalle Juha Juhanpojalle, mutta jo puolen vuosikymmenen perästä oli tila myytävä ilmeisesti liian raskaaksi käyvän velkataakan vuoksi. Joulukuun 3 päivänä vuonna 1812 päivätyllä kauppakirjalla siirtyi Himoisten Heikkilä jahtivouti Matts Lundstedtin omistukseen 1084 riikintalarin (setelirahaa) hinnasta. [15] Talonpoikaissäädyssä näytelty välinäytös tämän suvun historiassa oli päättynyt ja suvun jäsenet putosivat porrasta kahta alemmas, vuokraviljelijöiksi, torppareiksi ja vuoden siellä kaksi täällä viipyviksi palkollisiksi. Kieltää ei kuitenkaan voi, etteikö tuolla välinäytöksellä nimenomaan Gabriel Antinpoika Wikman-Heikkilän julkisen toiminnan vuoksi olisi sekä tämän suvun että Vehmaan seudun että koko Suomenkin historiallisissa vaiheissa tiettyä merkitystä.


Viitteet

[1]   Henrik Henrikinpoika Vaanilasta ks. Eino Jutikkala, Hindrich Hindersson, den nyländske talmannen för bondeståndet vid 1680 års riksdag, HTF 1951, 73-76. Yrjö Blomstedt, Hallinto ja oikeuslaitos. Hämeen historia II: 2, 232-233. Pentti Renvall, Suomen kansanedustuslaitoksen historia I, 195.

[2]   Israel Kaarlenpoika Heleniuksesta ks. Pentti Renvall, Suomalainen talonpoika myssyjohtajana vuosien 1765-66 valtiopäivillä HAik 1960, 335-350. S a m a, Suomen kansanedustuslaitoksen historia I, 332-342. S a m a, Edustuslaitos ja Varsinais-Suomen osanotto valtiopäivien toimintaan 1600- ja 1700-luvulla. Varsinais-Suomen historia VII: 7, 46-49. Yrjö Blomstedt, Helenius. Muurlan suku. Genos 1959, 78-79.

[3]   Pentti Renvall, Kustaa III:n vallankumouksen aattona. Gabriel Antinpoika Heikkilän ja Matti Tuomaanpoika Markulan hyökkäys virkavaltaa vastaan, HArk 58, 239-256.

[4]   Väinö Perälä, Vehmaan historia, 207-209.

[5]   VA Militaria 21.

[6]   Eurajoen kär. 4-8.2.1726, VA: mm 55: 95v-96v.

[7]   Jalmari Jaakkola, Eurajoen kirkollisista oloista isonvihan aikana. Satakunta VIII, 29-44. Mauno Jokipii, Satakuntalaisen osakunnan matrikkeli I, 207.

[8]   Pikius-suvusta ks. VA: Alex Paltschikin kok., vol. 28.

[8a]   Jokipii, mt I, 110, 54. Kysymyksessä ei, jo tytärten syntymäaikojen vuoksi, luonnollisestikaan voi olla vuonna 1710 ylioppilaaksi tullut Jacobus Jacobi Cauplerus. Että Cauplerus-suku on ollut kotoisin Irjanteen Kaupilta näyttää käyvän ilmi siitä, että saman talon poika Antti Jaakonpoika otti salpietarinkeittämönrengiksi ruvetessaan hänkin sukunimekseen Cauplerus sitt. Caupler (Eurajoen RK ja HK). - Aina Lähteenoja, Rauman historia II, 302, ja ilmeisesti häneen nojaten Aulis Oja, Marttilan historia, 284, puhuvat Jacobus Aeschilli Caupilaeniuksen mahdollisesta raumalaisuudesta, mikä raukeaa jo siihen, että hän oli satakuntalainen eikä boreaalinen ylioppilas.

[9]   Laitilan ja Pyhämaan kär. 10-12.3.1740, VA mm 69: 220.

[10]   RSA: Avlöningslistor 1710-14. Adam Lewenhaupt, Karl XII:s officerare, 121. Erik Lindh, Kungl. Björneborgs regemente, 283.

[11]   Perälä, mt., 66. Ks. maakirjaa VA: 7589: 1, 61 (»Augment under N:o 118., detta hemman är af Gabriel Andersson inlöst till skatte för 36 Dr 18 sk. Silfvermynt effter Kongl. Cammar Collegii skattebref af d. 15 junij. 1755).

[11a]   Tove Riska, Vehmaan rovastikunta, Suomen kirkot [julk. C.A. Nordman - Nils Cleve]. Turun arkkihiippakunta, I osa, 13, 34.

[11b]   Renvall, Kansanedustuslaitoksen historia I, 332, 336, 353, 354, 356-359, 362-363, 388-391, 394. S a m a, Varsinais-Suomen historia VII: 7, 46-53, 57, 59-60. Toivo J. Paloposki, Suomen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustus vapaudenajalla, 433 ym.

[12]   Vehmaan syyskär. 1811, § 41, jolloin myytäessä Gabriel Antinpojan rakennuttamaa muurihautaa Vehmaan kirkkomaalla mainittiin 'samteliga slägtingar och samarfva', joiden joukossa ei ollut Gabriel Gabrielinpoikaa, mutta kylläkin Daniel Antinpojan pojat uuskaupunkilainen kaupunginlaivamies Antti Danielinpoika (s. 18 lokak. 1760, k. lapsettomana 1 kesäk 1817) ja Piiloisten kartanon renkivouti Gabriel Danielinpoika (s. 22 tammik 1759, k. 12 elok 1818).

[13]   Kun Lapin T.L. rippikirjat alkavat vasta vuodesta 1817 ja Daniel Gabrielinpoika on henkikirjojen mukaan poissa Skinnarlasta jo 1813, ei ole tietoa siitä, minne hän on muuttanut.

[14]   Vehmaan talvikär. 1807, § 21, Vehmaan syyskär. 1807, § 47.

[15]   Kauppa on todellisuudessa tehty ennen kesää 1812, Vehmaan kesäkär. 1812, § 46, 53. Kauppakirjan päiväys mainitaan kiinnekirjaa myönnettäessä, Vehmaan talvikär. 1813, § 79. - Ainoa Gabriel Antinpojan perhekuntaan kuuluva, joka jäi Heikkilään, oli hänen miniänsä, 1789 kuolleen Juha Gabrielinpojan leski Anna Juhantytär, jolla oli syytinkinä »äidin pellot» (4-5 kapanalaa ja 12 kappaa ruista vuodessa, Vehmaan syyskär. 1813, § 42). Anna Juhantytär kuoli Heikkilässä 22 tammik 1829.


Genos 37(1966), s. 29-37

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1966 hakemisto | Vuosikertahakemisto