GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

Pieniä löytöjä - Små fynd

Florinus

P. J. Voipio

Sysmän käräjillä 1698 käytiin riitaa seurakunnan kirkkoherran Jakob Gååsmanin ja hänen apulaisensa, sittemmin seurakunnan kappalaisen Samuel Florinuksen välillä. Juttu päättyi siihen, että Gååsman velvoitettiin maksamaan Florinukselle palkkaa viranhoidosta. Lisäksi, koska Florinus oli oikeutettu pitämään 2/3 vaimovainajansa sänkyvaatteista, joita Gååsmanin vaimo ei ollut suostunut luovuttamaan, määrättiin, että ne oli annettava Florinukselle (VA bb 18 ss. 382-383, 615-616).

Juttu osoittaa, että Samuel Florinus oli kahdesti avioliitossa. Hänen ensimmäinen vaimonsa, tähän asti tuntematon ja nytkin nimeltään tuntemattomaksi jäänyt, on ehkä ollut Gååsmanin toisen vaimon Maria Erikintyttären sisar. Florinuksen toinen vaimo oli Beata Sofia Ekestubbe, joka leskeksi jäätyään avioitui miehensä seuraajan Olavi Soilanderin kanssa.

Samuel Florinuksella ei ollut Margareta Kristina nimistä tytärtä, joka olisi ollut avioliitossa manttaalikomissaari Petter Falckin kanssa. Falckin vaimon etunimi oli vain Kristina, ja eräästä perintöoikeudenkäynnistä näkyy, että hän oli laamanni Samuel Blomfeldtin, ent. Florin, veljentytär (Svea hovrätts resolutioner och utslag i civila mål 1754 fol. 109 - Ruotsin VA). Veljen nimeä ei mainita, mutta sen perusteella, mitä tiedämme laamannin veljistä (Wilskman, Släktbok II, pp. 393-395 sekä Genos 8(1937), s. 1-5 ja 90-93, Genos 18(1947), s. 54, Genos 25(1954), s. 25), voinee tulla kysymykseen vain veli Johan. Kristinalla oli mainitun oikeudenkäynnin mukaan ainakin yksi sisar, Maria, jonka puoliso oli majuri Anders Kihlström.


Genos 37(1966), s. 47

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1966 hakemisto | Vuosikertahakemisto