GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kirja-arvosteluja - Recensioner

Yrjö Blomstedt

Aulis Oja - Paavo Kärenlampi, Salonseutulaiset Piintilän, Junttilan, Yli-Jaman ja Haikion suvut. Julkaisseet Piintilän-Junttilan suku r.y., Yli-Jaman suku r.y. ja Haikion suku r.y. Turku 1966. 328 siv. ja kuvaliite (12 siv.).


Talonpoikaissukujen selvittäminen on meillä viime vuosina päässyt varsin hyvään vauhtiin. Lukuisia selvityksiä on julkaistu, jos kohta ne ovat varsin eritasoisia. Selvitysten parhaimmistoon sijoittuu viime vuonna ilmestynyt neljän salonseutulaisen suvun yhteinen selvitysjulkaisu, joka varsin ansiokkaalla tavalla valaisee Piintilän, Junttilan, Yli-Jaman ja Haikion suvuiksi nimitettyjen sukusikermien vaiheita. Keskeisenä hahmona sukujulkaisun aikaansaamisessa näyttää olleen dipl. insinööri Aulis Junttila; kaksi ensiksi mainittua sukua ovat hänen isän- ja äidinsukunsa. Haikion suku polveutuu naiskannalta Piintilän suvusta, ja naiskantaisen polveutumisen seuraaminen onkin tyypillistä tälle selvitykselle. Itsestään selvää onkin, että mieskantaisen (agnaattisen) suvun käsite ei talonpoikaisessa Varsinais-Suomessa, jossa »liikanimenä» käytetty talonnimi on talon mukana periytynyt apelta vävylle, koskaan ole voinut kehittyä yhtä kiinteäksi kuin pysyviä sukunimiä käyttävän Itä-Suomen rahvaan tai aatelin nimenkäyttötraditioita seuraavan säätyläistön parissa.

Kukin sukuselvityksistä jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäinen sisältää selvityksen taloa isännöineestä samankantaisesta suvusta alusta aina 1800-luvun puolimaihin saakka. Piintilän suku - joka on sanottua taloa hallinnut vuodesta 1736 lähtien - on alunperin kotoisin Halikon Antolasta, jossa sitä mieskantaisena voidaan seurata aina vanhimpaan maakirjaan saakka. Piintilää isännöineen Juha Juhanpojan (1773-1848) jälkeläiset on lueteltu täydellisesti (hänen tyttärensä Reginan haara Haikion sukuna); taulujen määrä on 206. Aulis Oja, joka kaikkien sukujen kohdalla vastaa esipolvien selvittelyistä, on Junttilan sukua pystynyt seuraamaan talon syntyyn saakka, vuoteen 1564. Tila oli perustajan mieskantaisten jälkeläisten hallussa aina vuoteen 1894. Paavo Kärenlampi joka tämänkin suvun kohdalla vastaa jälkeläistenselvittelystä, on Ali-Junttilan ratsutilallisen Samuel Mikonpojan (1768-1830) kohdalla koonnut näitä 119 taulullista. Yli-Jaman talon kohdalla voidaan mieskantainen linja juontaa vuoteen 1730, mutta naiskantaisesti päästään edelleen aina vuoteen 1603 saakka. Jälkeläistönselvitys alkaa tämän suvun kohdalla Kalle Heikinpoika Yli-Jamasta (1798-1863) ja jälkeläisiä on kaikkiaan 182 taulullista. Haikion suvun kantatila, Kuusjoen Tiskarlan Haikia on ollut mieskantaisen suvun hallussa vuodesta 1732; mieskantaiset sukujuuret löytyvät Muurlan Kaukelmaasta aina 1600-luvun alkuvuosiin saakka. Jälkeläistönselvittelyn alkaa tässä tapauksessa Elias Heikinpoika Haikia (1796-1850), ja jälkeläistöä on kertynyt 244 taulua.

Kun kysymyksessä on näin laajan henkilömateriaalin esittely, on luonnollista, että yhdestä jos toisesta sukupuun kaukaisemmassa haarassa istuvasta tiedetään vain nimi ja väestörekisteriin kuuluvat päivämäärät, ammattikin on saattanut jäädä tietymättömiin. Toisaalta taas niistä sukuhaaroista, joiden jäsenet ovat olleet mukana sosiaalisessa nousussa, on tietoja runsaammalti. Tämä ei silti merkitse sitä, etteikö tämä salonseutulaisten sukujen selvittely antaisi varsin arvokkaita tietoja sosiaalisen liikkuvuuden väylistä ja osittain syistäkin. Maatalousyhteiskunnan muutos nykyaikaiseksi näkyy esimerkiksi palveluammatinharjoittajien kasvavassa suuressa lukumäärässä kaikkien sukujen jäsenistöissä ja palveluammattien kautta on monen sukuhaaran tie kulkenut oppisivistyneistöön tai liike-elämän johtopaikoille. Piintilän suvusta mainittakoon esimerkiksi pääkonsuli Iivari Alijoki, varatuomari Toivo Piintilä, Junttilan suvusta Lithénien haaraus, professori Inkeri Vikainen, lääninneuvos Yrjö Aliharmi, dipl.ins. Aulis Junttila, Yli-Jaman suvusta mm. Paleniuksen sukuhaara, Avellanin sukuhaara, Vitka-Heleniuksen sukuhaara (mm. vuorineuvos Lauri Helenius), ja vihdoin Haikion suvusta kunnallisneuvos Akseli Haikio, professori Atte Meretoja.

Salonseutulaisten sukujen sukukirjan päättää kuvaliite, joka esittelee kantatilojen rakennuksia ja sukuihin liittyviä asiakirjoja.

Tämä laaja teos osoittaa omalta osaltaan, että talonpoikaissukujen kohdalla jää on alkanut murtua. Selvitykset eivät näissä puitteissa aina noudattele sitä kaavaa, mihin agnaattinen säätyläissukututkimus on »kangistuttanut» itsensä, mutta esimerkiksi se muoto, johon nyt esiteltävä teos on valettu, on eittämättä kiitoksen ansaitseva.


Genos 38(1967), s. 47-48

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1967 hakemisto | Vuosikertahakemisto