GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Sukututkimuksemme tavoitteista

Professori Sven-Erik Åström, Helsinki ¹

Suomen Sukututkimusseuran julkaisutoiminta on ollut sen resursseihin nähden laaja. Vuosikirja, Julkaisuja-sarja sekä aikakauskirja Genos muodostavat kolme erityyppistä ilmaisu- ja julkaisusuuntaa. Jo rahallisista syistä näin monitahoinen kustannustoiminta on ajan mittaan tullut taakaksi. Vuosikirjaa ei ole voitu julkaista joka vuosi, Genoksen painatuskustannukset ylittävät valtionavun, Julkaisuja-sarjan jatkaminen on vaatinut suuria ponnistuksia. Uusi Sukukirja ilmestyy, kuten sen ruotsinkielinen, Svenska Litteratursällskapetin julkaisema vastine, Släktbok, Ny följd, verkalleen. Seuran johtokunta on täysin tietoinen tilanteen vakavuudesta ja on jopa ollut valmis luopumaan aikakauskirjan julkaisemisesta. Tilalle tulisi Genos-nimeä kantava vuosikirja sekä jäsenlehti. Tämä on suunniteltu halvemmaksi ja vaatimattomammaksi kuin nykyinen Genos. Siinä olisi enemmän tilaa tiedusteluille, sukuyhdistyksille sekä tiedoille vireillä olevista tutkimuksista. Rotaprintpainatuksen käyttö edellyttää tosin ennakkoluulottomuutta. »Painetulla sanalla» on edelleen magiansa. Tämän uuden julkaisuohjelman mukaan vuosikirja sisältäisi arvokkaita ja laajempia tutkimuksia, muut saisivat jäädä kirjoituspöydän laatikkoon tai ilmestyisivät »lastuina» jäsenlehdessä. En ole täysin varma siitä, että tätä ohjelmaa kaikin puolin kannatetaan edes johtokunnan piirissä. Joka tapauksessa se nähdekseni olisi eräs keino päästä aina uusiutuvista finanssikriiseistä.

Julkaisutoiminnan luonteen valottaminen avaa samalla näkökohtia sukututkimuksen päämääriin ja sen luonteeseen. Sukututkimus tarjoaa aineistoa sosiaalihistorialle ja on parhaimmillaan eräs sosiaalihistoriallinen metodi. Suomen sosiaalihistoria kaipaa monta perusteellista tutkimusta, joille genealogia antaisi metodin. On tutkittu keskiaikaista rälssiä loppumattomiin, mutta tutkimatta on rälssin muuttuminen aateliksi vv. 1550- 1650. Aatelittoman säätyläistön syntymisen probleemat taas eivät ole olleet tutkijoita vailla, Gunnar Suolahdesta alkaen. Yrjö Blomstedtin, Mauno Jokipiin, Kyösti Kiuasmaan y.m. monografiat kaipaavat kuitenkin jatkoa ja täydennystä. Toinen mielenkiintoinen tutkimusprobleema on aatelissukujen nuorempien haarojen köyhäläistyminen suurvallan romahtaessa ja jälleen kustavilaisella aikakaudella. Nuoremmat haarat ja pojat siirtyivät Itä- ja Pohjois-Suomen sotilasvirkataloille sekä jäivät niille Suomen sodan jälkeen. Silmäys Tor Carpelanin »Ättartavlor»-hin vahvistaa hypoteesini nuorten sukuhaarojen alttiudesta alenevalle säätykierrolle. Syy on yksiselitteinen: nuorimmat lapset olivat esim. alaikäisiä isän kuollessa ja monasti vailla vaikutusvaltaisia suhteita olevan äidin vesoja. Tosin emme saa tosikuvaa Suomen aatelistosta autonomian aattona sukutauluista, vaan toisenlaisista lähteistä, jotka kuvaavat tämän sosiaaliryhmän rakennetta vuonna 1808.

Mutta siirtykäämme toiselle tutkimusalalle. Meillä ei ole tehty tutkimuksia jotka osoittaisivat olivatko torpparit tilallisten nuorempia veljiä. 1800-luvun työväenluokan syntyä analysoitaessa ehkä sama hypoteesi on pätevä; nuoremmat lapset siirtyivät tehdastyöhön.

Mistä syystä taas ei ole paljon »vanhoja» helsinkiläisiä? Ensimmäinen väestönlaskenta Helsingissä pidettiin v. 1870. Jos pistokoemenetelmää käyttäen seuraisimme joidenkin silloisten talojen asukkaita nykypäiviin saisimme vastauksen. Tosin Helsinki sata vuotta sitten oli pieni kaupunki (väkiluku varuskunta mukaanluettuna oli vain 32 000), mutta pikemmin syyksi tulisi helsinkiläisten alhainen syntyvyys. Samalla on otettava huomioon, että esim. nykyisten 20-vuotiaiden helsinkiläisten esivanhempaintauluissa on 1870 eläneitä ainakin 16, jollei 32 esivanhempaa. Mikäli meillä olisi tietoja 20-vuotiaiden helsinkiläisten esivanhempain asuinpaikoista sata vuotta sitten, toteaisimme varmasti, että sellaiset henkilöt, joiden kaikki esivanhemmat asuivat kaupungissa 1870, muodostavat hyvin pienen osan koko nykyisestä väestöstä.

Tämänkaltaisiin kysymyksiin sukutiede antaa vastauksen. Toinen asia taas on mikäli tällaiset probleemat kiinnostavat sukututkijoita. Useimmille sukututkimus on harrastus, kunnioitettava sekin. Mutta muistakaamme aina sukututkimuksen panos historiatieteessä.


¹ Puhe pidetty Suomen Sukututkimusseuran vuosikokouksessa 10.4.1968.


Genos 39(1968), s. 29-30

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1968 hakemisto | Vuosikertahakemisto