GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Referat | Artikkelin loppu ]

Carl August Weurlander, unohdettu garibaldilainen

Professori Yrjö Blomstedt, Helsinki

Niistä suomalaisista, jotka viime vuosisadalla ottivat osaa vapaustaisteluihin ja sotaisiin selkkauksiin vierailla mailla ja vieraiden lippujen alla, ovat luultavasti majuri August Maximilian Myhrberg ja luutnantti Herman Liikanen tunnetuimmat. Heidän rinnallaan mainitaan toisinaan muitakin, pääasiassa niitä, jotka osallistuivat Tanskan puolella sotaan Preussia vastaan 1864, ja silloin tällöin myös niitä, jotka riensivät buurien avuksi. Hyvin usein näkee mainittavan, että Herman Liikanen olisi ollut »ainoa suomalainen garibaldilainen», [1] mutta tällöin unohdetaan kaksi seikkaa, toisaalta se, että Liikanen saapui Italiaan ja liittyi Garibaldin joukkoihin vasta kun sota Molempain Sisiliain kuningaskuntaa vastaan tosiasiallisesti oli päättynyt, joten hän lyhyenä kautenaan Italiassa pääsi osallistumaan vain toimiin »rosvojoukkoja» - Kirkkovaltion partisaaneja - vastaan, toisaalta se, että Garibaldin joukoissa palveli - sekä huomattavasti pitemmän aikaa että merkittäviin taisteluihin osaa ottaen - toinenkin suomalainen, tämän kirjoituksen otsikossa mainittu Carl August Weurlander.

On itsestään selvää, että esimerkiksi Italian arkistojen kätköissä saattaa olla runsaastikin tietoja Carl August Weurlanderista ja hänen toiminnastaan »risorgimenton» sotavoimassa, ehkäpä joku italialainen lähde saattaisi meille antaa varmuuden hänen elämänsä viimeisistä vaiheistakin. On mahdollista, että yksityisissä tai suorastaan julkisissakin kokoelmissa on esimerkiksi Weurlanderin kirjeitä kotimaahan, jotka valaisevat paremmin hänen elämänvaiheitaan kuin mitä tekevät tämän kirjoitukseni lähinnä painetut lähteet. Puolustaudun kuitenkin sillä, että olen halunnut tällä kirjoituksellani vain nostaa Weurlanderin esiin unohduksen yöstä, sillä bibliografioiden ja vastaavien läpikäynti on mielestäni osoittanut, että hänestä ei ainakaan 1960-luvun alkuun mennessä ollut nykyaikaisessa kirjallisuudessa mitään mainittu. Mahdollista on kyllä, että hänestä olisi jossain sanomalehtiartikkelissa kirjoitettu, mutta silmiini ei sellaista ole sattunut. Kun C. A. Weurlander nyt saatetaan henkilöhistoriaa harrastavan lukijakunnan tietoisuuteen tapahtuu se myös siinä mielessä, että satunnaiset hajamaininnat hänestä eri lähteissä tulisivat tavalla tai toisella noteeratuiksi.

Weurlanderit olivat, kuten äskettäin on Genoksessa selvitetty, [2] alkujaan Pusulan Vörlön kylästä lähtenyt talonpoikainen suku, jonka jäseniä 1700-luvun alkuvuosikymmeninä siirtyi Helsingin pitäjään. Lauttasaaren Heikkasin tilalla oli syntynyt Anders Johan Weurlander (1765-1819, joka kuoli ruokatavarakauppiaana Helsingissä. Avioliitossaan Juliana Laxströmin (oik. Carpaeus) (1774-1844) kanssa hänellä oli toistakymmentä lasta, joista ainakin neljä poikaa varttui täysi-ikäisiksi. Näistä toiseksi vanhin, Carl Gustaf Weurlander (1803-1833) ryhtyi Helsingin koulua käytyään tullin palvelukseen. Hän oli 1827 konttorikirjurina Vaasan ja 1827-33 Helsingin tullikamarissa. [3] Konttorikirjuri Weurlander oli Vaasassa 1831 solminut avioliiton tunnettua turkulaissukua olevan Jeanette Wilhelmina Hjeltin (1804-1884) kanssa, mutta avioliitto päättyi tuskin kaksi vuotta kestettyään miehen kuollessa alkukesästä 1833 keuhkotautiin. [4] Kahta kuukautta myöhemmin - 13.8.1833 -syntyi Helsingissä perheen ainoa poika Carl August Weurlander.

C. A. Weurlanderin lapsuudesta ja nuoruudesta on tuskin lainkaan tietoja, sillä isän kuoleman jälkeen näkyy perhe katoavan Helsingin rippikirjoista. Yliopistolle 1853 jätetyn papintodistuksen mukaan oli Weurlander tuolloin kirjoilla Turussa, [5] joten äiti lienee leskenä muuttanut Turkuun missä hänellä oli omaisia, mm. äiti (Catharina Wilhelmina Hjelt, os. Zidbäck, 1784-1853), sisaria ja veli (kauppias Johan Georg Hjelt, 1816-1890).

C. A. Weurlander varttui siis Turussa, ja tästä ilmeisesti johtui, että hän yliopistoon 1853 kirjoittauduttuaan ei merkityttänyt itseään illegaalisen uusmaalaisen osakunnan matrikkeliin; ehkäpä hän piti itseään länsisuomalaisena. [6] Carl August Weurlander tuli ylioppilaaksi tohtori Robert Laguksen tunnetun ylioppilasleipomon todistuksella varustettuna 7.10.1853. Hän ilmoittautui Keisarillisen Aleksanterin yliopiston historiallis-filologiseen tiedekuntaan, jonka matrikkeliin on merkitty, että Weurlanderilla - kuten niin monilla muillakaan - ei vielä yliopistoon tullessaan ollut varmaa tietoa siitä, mille elämänuralle hän lopullisesti aikoisi. Mitään tutkintoja hän ei suorittanut. »Logislistat» kertovat hänen asuneen aluksi äitinsä sedän, laamanni E. A. Hjeltin luona, ja sittemmin mm. tätinsä miehen ja kummisetänsä, kauppaneuvos F. A. Gaddin luona. Syyslukukauden 1854 hän oli sairauden takia poissa yliopistosta ja kesän 1856 jälkeen hän ei enää palannut Alma Materin helmaan. C. A. Weurlander oli lähinnä opiskellut estetiikkaa ja kirjallisuutta Fredrik Cygnaeuksen johdolla ja sen lisäksi hän pakollisten latinan harjoitusten ohella oli harjoittanut ranskan opintoja. Keväällä 1857, tarkemmin sanoen toukokuussa, Carl August Weurlander sai tiedekunnaltaan todistuksen ulkomaan matkaa varten; mainetodistuksissa hänestä todettiin, että hänellä oli hyvä käytös ja vakaa käyttäytyminen. [7]

Weurlanderin lähdettyä Suomesta on meidän tyydyttävä seuraamaan hänen vaiheitaan vain muutaman sanomalehtitiedon perusteella, jotka hänestä 1862 julkaistiin »Åbo Underrättelser»-lehdessä. Ensimmäinen niistä [8] sisältää kuitenkin luotettavantuntuisen selvityksen hänen vaiheistaan vuodesta 1857 lähtien. Carl August Weurlander oli ensin suunnannut matkansa Pariisiin, missä hän opiskeli maineikkaassa College de Francessa. Tiedoista päätellen hän näyttää eläneen Pariisissa ranskalaisena ylioppilaana ranskalaisten ylioppilaiden parissa. Kun sitten Itävallan ja Sardinian välinen kriisi 1859 puhkesi avoimeksi sodaksi ja Ranska asettui Sardinian rinnalle, nousi Pariisin ylioppilaiden keskuudessa sotaisen innostuksen aalto, joka tempasi Weurlanderinkin mukaansa. Hän ilmoittautui hänkin vapaaehtoisena Ranskan armeijaan ja osallistui sotaan Italian rintamalla, missä hän tiedon mukaan sai tulikasteensa Solferinon verikentillä. Sota päättyi kuitenkin jo syksyllä 1859 Villafrancan rauhaan, jossa Sardinia sai Lombardian, ja Weurlander - muistoraha rinnassaan - sai palata muiden volontäärien tavoin vanhoihin askareihinsa. On vaikea sanoa, oliko Weurlander vain äkillisestä innostuksesta lähtenyt mukaan sotaan, vai tunsiko hän sotilasuraa kohtaan jonkinlaista viehtymystä. Sukuperintö ei suinkaan ollut kovin militäärinen, Weurlanderit olivat parhaasta päästä pelto- ja kauppamiehiä, Hjeltit henkisen ja aineellisen kulttuurin palveluksessa ansioituneita. Isänpuoleisista serkuista olivat kuitenkin veljekset Georg Ludvig ja Otto Viktorinus Gadd palvelleet jo 1840-luvulta lähtien Venäjän laivastossa; edellisestä tuli vara-amiraali ja salaneuvos, jälkimmäisestä kenraaliluutnantti ja Suomen senaatin talousosaston jäsen. Sotilasuralle antautuneitten serkkujen esimerkki oli tuskin kuitenkaan ratkaisevaa, pääasia lienee ollut oman läheisimmän ranskalaisen toveripiirin reaktio. Huomattava on, että kaukaisessa Pohjolassakin innostui nuori Lorenzo Runeberg (1836-1919), kansallisrunoilijan poika, Italian asiasta, vaikka hänen matkastaan ei sitten tullutkaan totta. [9]

Ranskalaisen toveripiirinsä Weurlander kuitenkin jätti pian sotaretkeiltä palattuaan, sillä tapaamme hänet 1860 Lontoosta, missä hän oli perehtymässä englannin kieleen. Siellä hänet kuitenkin saavutti uusi viesti Italiasta, joka kertoi Giuseppe Garibaldin rientäneen tuhannen miehensä etunenässä auttamaan kapinaan noussutta Sisiliaa. Weurlanderiin viesti vaikutti innostavasti ja hankittuaan joltakin tuntemaltaan vaikutusvaltaiselta englantilaiselta suosituskirjeen Italiaan hän purjehti päätäpahkaa Sisiliaan. Sinne hän saapui kolme päivää sen jälkeen kun Garibaldi oli siirtänyt sotatoimet mantereelle. Weurlander, joka ensin liikkui »turistina», matkusti Garibaldin jäljessä Cosenzaan, missä hän sitten kirjoittautui vapaaehtoisena Garibaldin joukkoihin tarjokkaana bersagliereissä, vuoristojääkäreissä. Italian yhdistämisen aate ei varmaan ollut Weurlanderille vieras, olihan hän jo ollut mukana hankkimassa Lombardiaa. Nyt hän joutui mukaan taisteluun Molempain Sisiliain kuningaskunnan kukistamiseksi. Hän osallistui Napolin valtaukseen sekä taisteluihin Volturnon (1.10.1861) ja Casertan (2.10.) luona sekä sittemmin Capuan piiritykseen. Vuoden 1860 sotatoimien kuluessa hänet ylennettiin kersantiksi ja 4.2.1861 hän sai upseerinvaltakirjan. Taistelussa osoitettu miehuullisuus antoi Weurlanderille sijan niiden joukossa, jotka mainittiin kuningas Viktor Emanuelin päiväkäskyissä. Kun sotaretki sitten oli päättynyt ja Molemmat Sisiliat liitetty Sardinian johdolla syntyneeseen Italian kuningaskuntaan, Weurlander siirrettiin ns. Piemonten vapaajoukkoon. Suuren osan vuotta 1861 hän oleskeli Torinossa, Italian silloisessa pääkaupungissa, harjoittaen italian kielen opintoja. Sittemmin hänet komennettiin Napoliin ja määrättiin 16.10.1861 vänrikiksi »Garde mobileen». Loppuvuoden 1861 hän sitten ajoi miehineen takaa »rosvojoukkoja» Napolin lähistöllä, mitkä rosvojoukot ilmeisesti pääasiassa olivat Kirkkovaltion puolesta tai ainakin sen nimissä taistelua jatkavia partisaaneja. Tähän päättyivät ne laveammat tiedot, jotka vuoden 1862 alussa Åbo Underrättelserin lukijoille »suomalaisesta upseerista Italiassa» annettiin.

Syyskesällä 1862 oli Weurlander vielä Italian palveluksessa. Hän oli tuolloin anonut ja saanut siirron kenraali Istvan Türrin unkarilaiseen legioonaan; lehtitiedossa häntä kutsutaan nyt luutnantiksi. [10] Sama uutinen tietää kertoa, että Weurlander oli »yhä edelleen urhoollisten riveissä», mikä saattaa sisältää tiedon siitä, että Weurlander oli myös mukana Garibaldin yrityksessä vallata Rooma 1862.

Tämän pitemmälle en ainakaan toistaiseksi ole sanomalehtitietojen nojalla Weurlanderin vaiheita saanut selville, aika kun ei ole sallinut asioiden perinpohjaista tutkimista. Minne Carl August Weurlander sittemmin joutui on selvittämättä. Hänen myöhemmistä vaiheistaan on kaksi perimätietoa, joista toinen lienee sukulaispiiristä, toinen ehkä entisestä suomalaisesta toveripiiristä lähtöisin. Hjelt-suvun pappisjäseniä ja heidän jälkeläisiään koskevassa selvityksessä sanotaan, että Carl August Weurlander olisi 1860-luvulla Puolan kapinassa joutunut kadoksiin. [11] Tiedon todenperäisyyttä ja alkuperää on minun ollut mahdoton varmentaa. Jos se pitäisi paikkansa, olisi Carl August Weurlander ilmeisesti keväällä 1863 liittynyt niihin italialaisiin asetovereihinsa, jotka riensivät auttamaan onnetonta Puolaa. Nämä italialaiset, ranskalaiset ja muut vapaaehtoiset muodostivat ns. italialaisen legioonan, joka innokkaan garibaldilaisen »everstinsä» Francesco Nullon johdolla yhdessä puolalaisten kapinallisten kanssa Itävallan Galiziasta tunkeutuivat toukokuun alkupäivinä 1863 Puolaan Olkuszin lähistöllä. Päästyään tästä selville venäläiset ryhtyivät operaatioon tuon joukon tuhoamiseksi ja italialaisen legioonan taru päättyi venäläisten tarkk'ampujain saarrostukseen ja Nullon kaatumiseen. Vangiksi lienee joutunut neljätoista italialaista ja ranskalaista, osa pääsi perääntymään takaisin Itävaltaan, osa jäi kaatuneena taistelukentälle. Vangiksi joutuneet tuomittiin Siperiaan, josta eräät sittemmin pakenivat. [12]

Tieto siitä, että Carl August Weurlander olisi kadonnut Puolan kapinassa saattaa merkitä sitä, että hän on - esimerkiksi juuri Olkuszin luona - kaatunut tai menehtynyt haavoihinsa. Selvää kai on, että hän tuskin on kantanut päällään mitään asiakirjoja, jotka osoittaisivat hänen olevan Venäjän keisarin, Puolan tsaarin ja Suomen suuriruhtinaan alamainen, ehkäpä hän on esiintynyt tekaistulla nimellä. On tietysti se mahdollisuus - vähemmän luultava tosin - että hän olisi joutunut vangiksi ja siinä yhteydessä osannut peittää henkilöllisyytensä. Olisi osoittanut erinomaista itsehillinnän taitoa se, että hän ei olisi suomalaisuuttaan paljastanut, kun vangit joutuivat ainakin joitakin aikoja olemaan 7. tarkk'ampujapataljoonan upseerien seurassa, joiden joukossa oli kolme suomalaista, mm. (ali)kapteeni (Nikolai) Dalin (Dahlin) ja luutnantti, sittemmin kenraaliluutnantti F. W. Schauman. Kapteeni Dalin oli johtanut taistelua legioonalaisia vastaan. [13]

Toinen perinteellinen tieto taas kertoo Carl August Weurlanderin lähteneen Yhdysvaltoihin ja kaatuneen everstinä konfedereerattujen etelävaltojen puolella jossain kahakassa. Tieto on erään Weurlanderia esittävän kuvan takapuolella, [14] eikä se näytä olevan lähimmästä sukulaispiiristä lähtöisin. Tiedossa on yhtä ja toista epäilyttävää, mm. varsin korkea sotilasarvo, jonka saavuttamiseen Weurlanderilta olisi mennyt vain korkeintaan puolitoista vuotta. Miksi »vapaustaistelija» Weurlander olisi mennyt etelän ja orjuuden puolelle, kun Garibaldi oli pohjoisen ja vapauden kannattaja? Mikään ei estä kuitenkaan kuvittelemasta, että viimeinen tieto kotimaahan on Weurlanderista tullut silloin, kun hän on ilmoittanut olevansa lähdössä Puolaan tai olevansa jo Galiziassa. Senjälkeen ei hän - vaikka olisikin hengissä Puolan kapinasta selvinnyt - ole tahtonut tai tohtinut ottaa yhteyttä Suomeen peläten ikävyyksiä kotiväelle, vaan on lähtenyt Uuteen Maailmaan asettaen säilänsä jo selvästi tappioon jäävän puolen käyttöön ja löytänyt sieltä matkansa pään. Kun keisarillinen Venäjä oli unionin puolella, oli Weurlanderin puolenvalinta ehkä tämän seurausta. Mutta kuvittelu sikseen: vaikka Carl August Weurlanderin elämäntarinassa olisi ehkä aineksia jännittäväänkin romaniin, on meidän toistaiseksi rajoituttava toteamaan, että »varmat» tiedot päättyvät kesään 1862 ja siirtymiseen Türrin legioonaan. Luultavaa kuitenkin on, että hänen elämänsä on päättynyt vuosien 1863/65 aikana. Joka tapauksessa häntä pidettiin vainajana silloin, kun hänen äitinsä joulukuussa 1884 kuoli Pietarsaaren pappilassa; kuolinilmoituksen on allekirjoittanut vain vainajan lanko, kirkkoherra V. L. Helander. [15]


Viitteet

[1]   Esim. Matti Klinge, Ylioppilaskunnan historia. Toinen osa 1853-1871. Helsinki-Porvoo 1967, s. 121. Sanotussa teoksessa on frontespiisikuvana ylioppilasunivormuja vuodelta 1853 esittävä kuva, jossa C. A. Weurlander on mukana.

[2]   Anita Tuurala, Weurlander-suvun alkuperä ja varhaispolvet. Genos 1968.

[3]   Syntyperästä ks. Helsingin rippikirjat, virkaurasta Eino Tamelander, Suomen tullivirkamiehet 1812-1944, Forssa 1944, s. 12, 15.

[4]   Axel Bergholm, Sukukirja I, s. 594. Kuolinsyy Helsingin haudattujenluettelosta; C. G. Weurlanderin kuolinaika mm. Sukukirjassa 19.1.1833, p.o. 19.6.1833.

[5]   Helsingin yliopiston arkisto: Koulutodistukset 1853, N:o 137.

[6]   Arne Jörgensen, Nyländska avdelningen matrikel 1640-1868, Nyland VII. Helsingfors 1911, s. 309, mainitsee Weurlanderin illegaaliseen osakuntaan kuulumattomien »uusmaalaisten» joukossa.

[7]   Helsingin yliopiston arkisto: Koulutodistukset 1853, n:o 137. - Yliopiston matrikkeli. - Historiallis-kielitieteellisen tiedekunnan matrikkelit. - »Logislistor» III.

[8]   »Finsk krigare i Italien», Åbo Underrättelser 1862 11/1, n:o 5.

[9]   Estrid Furuhjelm, Den unge Lorenzo Runeberg. Människor och Minnen III, Helsingfors 1944, s. 30-31.

[10]   »Löjtnant Weurlander, vår landsmam», Åbo Underrättelser 1862 26/8, n:o 97.

[11]   Otto I. Colliander, Hjelt-sukuun kuuluneet Suomen papit jälkeläisineen, Helsinki 1913, s. 7.

[12]   C. G. Estlander, En italiensk frikår i Polen 1863, Finsk Tidskrift 66, 1909, s. 54 - Hugo Schulman, Till frågan om en italiensk frikår i Polen 1863, ibid. s. 224-226.

[13]   F. W. Schauman, Till frågan om en italiensk frikår i Polen 1863, Finsk Tidskrift 66, 1909, s. 228-229.

[14]   Dosentti Matti Klingen tiedonanto.

[15]   Kuolinilmoitus, Muinaismuistoyhdistyksen kokoelma Sukukirjan aineksia (peltilaatikot: kuolleet), VA.


Referat

Yrjö Blomstedt, Carl August Weurlander, en bortglömd garibaldist. Förf. publicerar notiser om finländaren Carl August Weurlander (f. i Helsingfors 13.8.1833, son till kontorsskrivaren vid Helsingfors tullkammare Carl Gustaf Weurlander och Jeanette Wilhelmina Hjelt), vilken efter att ha blivit student i Helsingfors 1853 reste 1857 för språkstudier till Paris. Gripen av krigsyran tog han som frivillig del i kriget mot Österrike 1859 och fick sitt elddop vid Solferino. Sedermera vistades han i London och skyndade, efter att ryktet om Garibaldis »Spedizione dei mille» spritt sig, till Italien och anslöt sig till Garibaldis här. Han deltog i striderna vid Volturno och Caserta samt i belägringen av Capua. År 1860 befordrades han till sergeant och 1861 blev han fänrik vid »garde mobile». Ännu sommaren 1862 synes han ha varit i italiensk tjänst, dåmera i general Türrs kår. Om hans fortsatta öden finns det olika traditionsuppgifter. Enligt en familjetradition skulle han försvunnit under polska upproret 1863 - törhända som medlem av den italienska legionen, vilken i maj 1863 inträngde från Galizien till Polen, men blev förintad -, enligt en annan uppgift skulle han blivit överste i den konfederativa armén (Sydstaterna) i amerikanska inbördeskriget och stupat i någon skärmytsling.


Genos 39(1968), s. 79-85

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1968 hakemisto | Vuosikertahakemisto