GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Genealogia Sursilliana rediviva

Valtiot. maist. Georg Luther, Helsinki

Sursilleilla on erikoisasema Suomen sukututkimuksessa. Suvun tutkimuksen todistettavat juuret ulottuvat piispa Terseruksen vuonna 1660 Pohjanmaalle tekemään tarkastusmatkaan saakka, mutta hänen kiinnostumisensa tästä aiheesta voidaan tulkita osoitukseksi siitä, että Sursillien sukupuun selvittäminen ja seuraaminen ilmeisesti jo aikaisemmin olivat Pohjanmaan pappien harrastuksena. Kantaisä, josta ei tiedetä paljoakaan, on mieltä kiehtovan liikanimensä ja suvun pitkän tutkimushistorian kautta tullut sukujuurien etsinnän ihmeelliseksi keskuskohteeksi. Jokaisella aikamme suomalaisella on tuhansia esi-isiä 1500-luvulla, mutta heistä mielenkiinto kohdistuu vielä meidänkin päivinämme erityisesti uumajalaiseen talonpoikaan, Erik Ångerman Sursilliin.

Hänen sukunsa keskeinen asema varhaisessa sukututkimuksessamme ja painetun Genealogia Sursillianan ilmestyminen vuonna 1850 tieteellisen sukukirjallisuutemme mahtavaksi alkuteokseksi ovat vaikuttaneet huomattavasti myöhempään sukututkimukseen. Tämä vaikutus ei tosin näy tutkimusten muodoissa eikä menetelmissä, jotka runsaan vuosisadan aikana ovat kehittyneet paljon, eikä myöskään tutkimuksen kohtuuttomana keskittymisenä vain tiettyyn sukuryhmään. Genealogia Sursillianan luoma perinne ilmenee syvemmällä, sukututkijoiden perusasenteissa tutkimuksiinsa.

Menneinä vuosisatoina sukututkimuksen virikkeet usein eivät olleet pyyteettömiä; aineellisten etujen tavoittelu ja sukuperän kultaaminen asetettiin monesti totuuden vilpittömän etsinnän edelle. Niinpä sukututkimusta ryhdyttiinkin tieteilijöiden piirissä pitämään epäilyttävänä, jopa naurettavanakin harrastuksena. Säätyläissukujemme selvityshistoria osoittaa, että tällaista tavoitteellista sukututkimusta esiintyi Suomessakin, mutta jo varhain Sursillianatutkimus levitti todisteita toisenlaisista genealogien pyrkimyksistä. Erik Ångermania luonnehdittiin tosin »mahtavaksi» talonpojaksi, mutta polveutuminen hänestä tuskin nosti kenenkään sosiaalista arvoa. Ylhäistöllä on verraten pieni osuus hänen jälkeläistössään ja Sursilliana on rakenteeltaan demokraattinen; siinä luetellaan talonpoikia, sotamiehiä ja loisia tasaveroisina ylimpien säätyjen edustajien kanssa. Sukuhaarojen ja ihmiskohtaloiden käsittäminen yhtä arvokkaiksi tutkimusaiheiksi sosiaalisesta asemasta riippumatta on Sursillien suvun selvittäjien maamme genealogialle jättämä arvokas perinne. Olettamus, että tällä perinteellä on ollut vaikutusta sukututkimuksen asemaan arvostettuna tieteenhaarana maassamme, tuntuu varsin hyvin perustellulta.

Tänä keväänä Genealogia Sursillianasta on ilmestynyt uusi laitos. Koneen säätiö on rahoittanut fil.maist. Eero Kojosen toista vuosikymmentä kestäneen tarkistus- ja täydennystyön. Sen mahtavana tuloksena on syntynyt teos, joka on yli kaksi kertaa E.R. Alceniuksen Sursillianaa paksumpi. [1] Sursillien jälkeläiset on lueteltu suurin piirtein yhtä pitkälle kuin Alceniuksen teoksessa, eli noin 1800-luvun puoliväliin. Siihen mennessä syntyneiden henkilöiden elämänvaiheita on kuitenkin joissakin tapauksissa kuvattu jopa oman vuosisatamme puoliväliin saakka.

Alceniuksen antamaa kuvaa Sursillien jälkeläistöstä on tietenkin täydennetty paljon sekä alkulähteiden että suku- ja henkilöhistoriallisen kirjallisuuden pohjalta. Tulokset näkyvät entistä yhdenmukaisempina lueteltujen henkilöiden elämäkertoina ja etenkin runsaina sukuhaarojen täydennyksinä. Niinpä Alceniuksen teoksen ensimmäisellä sivulla kuvattua sukuhaaraa on täydennetty niin paljon, että Kojosen selostus siitä täyttää 58 sivua. Jatkossa lisäykset eivät tosin ole yhtä laajoja, mutta lueteltujen jälkeläisten määrä on arvion mukaan noussut noin 8800:sta noin 13000:een.

Sukuluettelo ei kuitenkaan ole täydellinen. Syynä on ollut jälkeläistön laajuus; sen selvittäminen kokonaisuudessaan kohtuullisessa ajassa osoittautui yhdelle henkilölle ylivoimaiseksi tehtäväksi ja jopa kirjan sidontaan liittyvät tekniset seikatkin asettivat rajan teoksen mahdolliselle kasvulle. Niinpä monet haarat ovat jääneet tutkimatta ja teoksesta puuttuu paljon kirjallisuudessakin selvitettyjä haaroja. Lukijan on syytä muistaa, että lasten puuttumista teoksesta ennen vuotta 1850 avioliiton solmineen henkilön osalta on tulkittava osoitukseksi lapsettomuudesta vain milloin tästä on nimenomainen maininta kirjassa. Teoksessa on kuitenkin pyritty järjestelmällisesti tietojen antamiseen esitettyjen sisarusparvien kaikista jäsenistä.

Kojonen on kunnioittanut edeltäjänsä työtä ja noudattanut Alceniuksen luomia periaatteita jälkeläisluettelon järjestyksessä ja isännimen ilmoittamisessa. Työn laajuus lienee ollut syynä siihen, että Alceniuksen esimerkkiä on täytynyt noudattaa myös jättämällä tietolähteet ilmoittamatta ja tietojen varmuutta koskevat analyysit esittämättä. Tämä valitettavasti vaikeuttaa teoksen käyttöä ankarasti tieteellisen sukututkimustyön pohjana. Varsinkin alkupolviin liittyy monia epäselviä kysymyksiä, jotka kaipaavat nykyaikaista kriittistä käsittelyä. Sursillin suvun ilmestyminen korostaa tarvetta saada Arvi Ilmoniemen Sursilltutkimusten tulokset täydennetyiksi, viimeistellyiksi ja julkaistuiksi.

Kirjan alussa käyttäjälle annetut ohjeet osoittavat selvästi, että se on tarkoitettu aktiivista sukututkijakuntaa laajemmalle lukijapiirille. Helppotajuisena mutta samalla selailemiseen ja lukemiseen pakottavana teos on omiaan innoittamaan lukijoitaan jatkotutkimuksiin. Sillä voi siten olla suurtakin vaikutusta uusien piirien houkuttelemiseksi laajempaankin omatoimiseen sukututkimukseen. Kojosen suurteos ei kuitenkaan palvele vain aloittelijoita sukututkimuksen alalla. Alceniuksen teoksen vanhentuneisuus on kauan tuntunut pahalta epäkohdalta. Genealogia Sursillianan paljon täydennetty ja järjestelmällisesti tarkistettu uusi laitos on tottuneillekin genealogeille hyvin tervetullut ja tärkeä tietojen lähde, jolle heidän käsissään voi ennustaa nopeata kulumista tiiviissä käytössä.


[1]   Sursillin suku. Genealogia Sursilliana, täydentänyt ja toimittanut Eero Kojonen. Weilin & Göös, Helsinki 1971. 842 sivua.


Genos 42(1971), s. 33-35

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1971 hakemisto | Vuosikertahakemisto