GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

Kirja-arvosteluja - Recensioner

Aulis Oja

Aarne Huuskonen, Huuskosen suku 1. Julkaissut Huuskosten Sukuseura r.y., Helsinki 1972. Sivuja 224.

Palvellessani valtionarkiston virkamiehenä vuosikymmenten ajan olen moneen kertaan ihmetellyt, miksi sukututkimus harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kiinnostaa vain maallikkoja, jotka eivät ole saaneet asiaan kuuluvaa koulutusta, mutta jotka siitä huolimatta tutkivat ja tutkivat ilmeisesti luullen, että innostus korvaa ammattitaidon. Jokainen käsittää ilman muuta, ettei esim. ydinfysiikkaa tai biokemiaa pysty tutkimaan sellainen, jolla ei ole siihen tarvittavaa koulutusta, mutta mikä kumma on historiassa ja nimenomaan sukututkimuksessa? Siihen luulee pystyvänsä melkein jokainen, joka osaa lukea ja omaa välttävän nykyruotsin kielen taidon. Menestyäkseen sukututkijana asianomaisen on kuitenkin osattava lukea myös vanhaa saksalaista kirjoitusta, taidettava vanhaa ruotsin kieltä sekä lisäksi tunnettava historiantutkimuksen lähteet ja työmenetelmät.

Genoksen lukijoista saattaa tuntua omituiselta, että tuon edellä esitetyn ajatuksen julki juuri tässä yhteydessä, arvostellessani historian tohtorin Aarne Huuskosen laatimaa sukututkimusta. Tietenkin kouluneuvos Huuskonen osaa lukea 1700-luvun tekstiä ja hallitsee sen ajan tutkimukseen liittyvän metodiikan, koska on aikoinaan kirjoittanut väitöskirjan Savon jääkärirykmentistä 1770-1810. Mutta sekään ei näy riittävän 1500- ja 1600-lukuihin kohdistuvaan sukututkimukseen, saati sitten keskiajan syntyjä syviä koskevan problematiikan selvittelyyn. Vai mitä arvelette seuraavista sananselityksistä:

1) »Jos laskemme Huuskosten nykyisen määrän pyöristettynä n. 2500 hengeksi, niin mentäessä esim. 500 vuotta taaksepäin saadaan sukumme jäsenmääräksi n. 30-40000 henkeä» (s. 3).

2) »Tai saattavat esi-isämme olla tulleet myös pitkin Salpausselkää (nykyistä pääratasuuntaa seuraten) Karjalasta kaupantekoon keskeiselle Nastolan pitäjän alueelle jo melko aikaisin, ehken jo 1200-1300-luvulla eli pari kolme vuosisataa ennen kuin ensimmäiset kirjalliset lähteet mainitsevat sukunimeämme» (s. 10).

3) »Edellä olevasta perimätiedosta käy ilmi, mikäli se pitää paikkansa, että sukumme jäseniä on saattanut kulkea Hämeeseen myös Päijänteen itäpuolelta suoraan eikä vain sen etelästä kiertäen» (s. 13).

Riittäkööt lukemattomien samantasoisten joukosta nämä kolme näytettä, jotka pyrkinevät osoittamaan, että kymmenistätuhansista Huuskosista yksinkertaisemmat kävelivät keskiajalla Karjalasta Hämeeseen Kouvolan-Lahden rautatietä pitkin, mutta viisaammat rakensivat itselleen lautan, jolla meloivat itsensä Päijänteen yli Sysmästä Jämsään tarvitsematta käyttää sanottua rautatietä ja Eurooppa nelosen maantietä.

Kirjan selostaminen olisi perin vaikeata, koska se kannesta kanteen on tätä samaa. Siksi kehoitankin jokaista sukututkijaa itse lukemaan kirjan, ei esikuvana, vaan varoittavana esimerkkinä. Painovapautemme toki sallii tällaisenkin kirjan julkaisemisen, mutta kansantaloudelliselta kannalta katsoen tuntuu siltä, että siihen uhratut varat olisi voitu käyttää järkevämminkin. Uudessa Suomessa 22.7. ja 1.8. julkaistut yleisön osaston kirjoitukset antavat aavistaa, että Huuskosten sukuhistorian oikea kirjoittaja olisi ollut rovasti Martti Huuskonen.


Genos 43(1972), s. 115-116

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1972 hakemisto | Vuosikertahakemisto