GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Referat | Artikkelin loppu ]

Asikainen - Aschan

2. Savon Aschan-suvun alkujuurien etsintää

Valtiot. maist. G. Luther ja agronomi U. Asikainen, Helsinki

Yritykset genealogisten arvoitusten ratkaisemiseksi eivät aina johda niiden selviämiseen. Tutkija jää usein vaille selvää vastausta asettamiinsa kysymyksiin. Milloin jonkin pulman selvittämiseksi on koottu paljolla vaivalla runsaasti tietoja saavuttamatta tavoitetta, työn tulos voi kuitenkin olla julkaisemisen arvoinen. Suoritettujen etsimisten selostus ja löytyneiden tietojen analyysi voivat säästää toisia saman työn turhan uudistamisen vaivoilta. Tutkimusraportti voi myös ohjata muiden tutkijoiden huomion ongelmaa valaiseviin lisätietoihin, joiden merkitys ilman sen yksityiskohtien tuntemista jäisivät heiltä huomaamatta.

Näiden näkökohtien pohjalta esitetään tässä selostus niistä tuloksista, joihin Savon Aschan-suvun alkuperän melko laajat etsinnät ovat johtaneet. Esitys perustuu hyvin suureksi osaksi assistentti Arvi Ilmoniemen keräämään tietoaineistoon ja esitetyt kannanotot vastaavat ainakin tärkeimpien kysymysten osalta hänen aikoinaan esittämiä näkemyksiä. Selvitys julkaistaan yht'aikaa yhteenvetona niistä tuloksista, jotka hän oli saavuttanut viimeisen sairauden katkaistessa hänen tutkimuksensa, [1] ja kunnianosoituksena etevän sukututkijan muistolle.

*

Sukukirjassa Bergholm mainitsee Petrus Aschaniuksen suvun vanhimpana kantaisänä. Hänen sanotaan syntyneen 1678. Hän kirjoittautui 1700 Turussa akatemiaan Asicanus-nimisenä sekä viipurilaisen osakunnan kirjoihin Asicaniuksena. Oltuaan papiksi vihkimisensä jälkeen apulaisena Viipurissa ja ainakin 1704-1706 Pyhtäällä, [2] hän sai piispa Lundin määräyksen Puumalan kappalaiseksi. Puumalan käräjillä 14.-15.1.1708 Herra Petrus Aschanius ilmoitti tulleensa Puumalaan ei vain ryhtyäkseen seurakunnan kappalaiseksi, vaan myös sukulaistuakseen (»befrynda sig») edellisen kappalaisen Lars Roseniuksen tytärpuolen kanssa, jotta leski pienine lapsineen voisi saada Aschaniukselta apua ja tukea. Piispa oli kuitenkin muuttanut mieltään ja määrännyt hänet vaihtamaan virkaa Lappeen kappalaisen kanssa. Aschaniuksen pyynnöstä rahvas ilmoitti toivovansa, että hän saisi jäädä heidän kappalaisekseen niin taitavuutensa takia kuin kuolinpesän tukemiseksi ja säilyttämiseksi. Piispa ei kuitenkaan perunut päätöstään, vaan Aschanius joutui muuttamaan Lappeelle. Kun hänen vaimonaan myöhemmin oli Margareta Alopaeus, joka kuoli 80-vuotiaana 1764, selittyy herra Petruksen huoli Lars Roseniuksen lesken perheestä. Rosenius oli nimittäin nainut Taipalsaaren varapastorin Samuel Alopaeuksen lesken Elisabet Helsingiuksen, joten Margareta oli ilmeisesti juuri se Roseniuksen tytärpuoli, jonka kanssa Aschanius oli aikonut »sukulaistua».

Petrus Aschanius toimi Lappeella vuoteen 1710, mutta vielä saman vuoden aikana hän lienee siirtynyt Mikkelin kappalaisen virkaan, koska hänen sanotaan jo silloin ottaneen viljelykseensä Juho Tuppuraisen autiotilan Mikkelin kirkonkylässä. [3] Petrus ehti hoitaa Mikkelin kappalaisen virkaa neljä vuosikymmentä ennen kuolemaansa Mikkelissä 15.6.1750. Hän omisti Mikkelissä useita tiloja ja asui lopuksi Rauhalan kylässä Heikkalan ratsutilalla, jonka omistajana hänet mainitaan vuodesta 1725. [4]

Yliopiston nimikirjoissa säilyneet nimet Asicanus ja Asicanius sekä vuoden 1710 autioluettelossa mainittu Asikain osoittavat selvästi, että Petrus oli Itä-Suomen Asikaisia. Etsittäessä tietoja hänen sukulaisistaan ja alkuperästään kiinnittyy huomio ensinnä siihen Henrik Asicaniukseen, joka kirjoittautui Turun akatemian viipurilaiseen osakuntaan 19.2.1698. Osakuntamatrikkelin tieto, että hänestäkin tuli Mikkelin kappalainen, on tosin erheellinen, mutta hänestä löytyy muita tietoja. Mäntyharjun rovastin Matthias Molleruksen v. 1706 kirjoittamista yksityismerkinnöistä seurakuntansa tilikirjaan ilmenee, että Henricus Asicanuksen kaksivuotinen toiminta rovastin Matthias-nimisen pojan kotiopettajana oli ollut yhtä turha kuin isän samalle pojalle myöhemmin yhdeksänä vuotena kustantama muu koulutuskin. [5] Henrik lienee siis ollut kotiopettajana Mäntyharjussa jo ennen tuloaan ylioppilaaksi.

Ainakin joulukuusta 1698 hän oli Porvoon rovastin Arvid Alopaeuksen apulaisena [6] ja apulaiseksi häntä kutsutaan vielä 21.10.1703 Pyhtään ja Lapinjärven käräjillä. Saman vuoden helmikuussa Hindrich Asicanus ilmoitti Muolaan käräjillä hakeneensa seurakunnan kappalaisen virkaa ja tarjoutui naimaan edellisen kappalaisen Johan Rohianuksen lesken. Hän sai kuitenkin vastauksen, että Henrik Paulinus oli jo asetettu tähän virkaan. [7]

Isänsä edustajana Petrus Aschaniuksen vanhin poika sai 1.6.1745 Porvoon raastuvanoikeudelta todistuksen siitä, että Hämeen läänin kahdennusjalkaväkirykmentin rykmentinpastori Henrich Ascanius oli kuollut ilman rintaperillisiä 1712. Pyynnöstä oikeus lisäksi todisti, että Petrus ja Henrik olivat veljeksiä, vaikka he kirjoittivatkin nimensä eri tavalla, ja että Petruksella ei ollut muita sisaruksia. Ruotsin Sota- ja Kamariarkistoissa on Hindrich Asicanuksen palkkaa koskevia asiakirjoja vuodelta 1746. [8] Hänen palveluksestaan Hämeen kahdennusjalkaväessä huhtikuusta 1701 vuoteen 1703 löytyi todisteita ja Henrikin palkka maksettiin hänen veljelleen ajalta vuoteen 1709 saakka. Tuntuu melko varmalta, että Henrik palveli rykmentinpastorina todella tätäkin lyhyemmän ajan. Hän nimittäin ei ole voinut hoitaa tätä virkaa sen jälkeen, kun Arvid Thoranius nimitettiin siihen 1.6.1705. [9] Henrikistä ei siis varmuudella tiedetä mitään vuoden 1703 jälkeiseltä ajalta ja hän lienee kuollut ilman jälkeläisiä viimeistään 1712.

Porvoon raastuvanoikeuden antama todistus ei tunnu kaikilta osin luotettavalta, mutta Henrik voitaneen sen perusteella liittää »Savon suvuksi» kutsuttuihin Aschaneihin vanhimman polven toiseksi jäseneksi. Häntä koskevista tiedoista ei kuitenkaan ole löytynyt mitään viitteitä hänen vanhemmistaan, joten suvun alkuperän etsinnälle on löydettävä toinen lähtökohta.

Mikkelin henkikirjassa mainitaan 1723, mutta ei myöhemmin, Petrus Aschaniuksen luona asuva Helena-niminen käly. [10] Hänestä alkava johtolanka ei kuitenkaan vie Aschaniussuvun suuntaan. Hän oli ilmeisesti Margareta Alopaeuksen sisarpuoli ja sama Helena Rosenius, josta tuli verokirjuri Jakob Orren vaimo Mikkelissä 29.12.1723. Sukukirjassa ei mainita tätä Rosenius-suvun kantaisän tytärtä, joka kuoli 48-vuotiaana Mikkelissä 10.3.1747.

*

Varsin lupaavalta lähtökohdalta Henrikin ja Petruksen alkuperän etsimiselle näyttää Heikkalan kruununtila, jonka haltijana Petrus Aschanius oli vuodesta 1725. Mikkelin Rahulan Heikkala mainitaan maakirjoissa 2 1/2 veromarkan ja 5/8 manttaalin ratsutilana, joka varusti rakuunan n:o 37 Karjalan rakuunaeskadroonan Ylä-Savon komppaniaan. Omistajamerkintänä toistuu vuodesta vuoteen »Ryttmest. Christ. Asikain, nu Capel. Pehr Aschanius». Esiintyypä ratsumestarin nimenä joissakin maakirjoissa jopa Aschaniuskin. [11] Tämä nimi on tosin selvästi kirjurin erehdyksen tuotetta, mutta ratsumestari Krister Asikaisen elämänvaiheisiin tuntuu olevan syytä tutustua sekä Petrus Aschaniuksen esi-isien etsinnän puitteissa että ratsumestarin itsensä takia: kuka oli tämä upseeri, joka sääty-yhteiskunnassa nousi varsin huomattavaan virka-asemaan, mutta kuolemaansa saakka säilytti suomalaisen sukunimensä muuttumattomana?

Krister Eskilinpoika Asikaisesta löytyy tietoja ajalta 1626-1672. Pekka Lappalainen kertoo hänestä Pieksämäen seudun historiassaan (ss. 142, 320-322, 346), jonka tiedoissa Kristeristä kuitenkin on niin paljon virheitä, että tässä on syytä esittää uudestaan koko hänen tunnettu elämäkertansa. Kysymys hänen syntyperästään vaatii lisätutkimuksia ja jätetään myöhemmin erikseen käsiteltäväksi. Todisteita ei ole löytynyt Lappalaisen väitteelle, että Krister oli »haukivuorelaisen ratsumiehen Esko Asikaisen poika» eikä edes sillekään, että tämänniminen ratsumies olisi elänyt Haukivuorella.

Varhaisin tunnettu tieto Kristeristä on vuodelta 1626, jolloin hänet mainitaan korpraalina Berend Tauben karjalaisessa ratsuväkikomppaniassa. [12] Sen miehistö oli Jääsken tienoilta kotoisin. Kristerin erottua sotapalveluksesta v. 1655 hänen sanotaan palvelleen lähes 40 vuotta. Tämä viittaa siihen, että hänen sotilasuransa olisi alkanut jo 1600-luvun toisella vuosikymmenellä, mutta tiedossa voi kyllä olla liioitteluakin.

Tauben komppanian korpraalina Krister Asikainen otti osaa Liivinmaan sotatoimiin 1620-luvun loppupuolella ja marraskuussa 1629 hänet mainitaan vänrikiksi ylennettynä Kirkholmassa. [13] Samalla hän oli saanut siirron Henrik Sigfridssonin komppaniaan, jonka kotiseutuna oli Suur-Savo. Lappalaisen tieto, jonka mukaan Krister samana vuonna saapui Saksaan Otto Örtenin jalkaväkikomppaniaan, perustunee lähteen väärään tulkintaan. Krister oli nimittäin Suur-Savon ratsuväkikomppanian vänrikkinä vuoteen 1634 ja sen jälkeen saman komppanian luutnanttina. Sen päällikkönä oli vuodesta 1632 Gerhard Löwe. [14] Valtaosan 1630-luvusta Krister Asikainen vietti kotimaassa ja ehkä Baltiassa, joissa Karjalan ratsuväki ilmeisesti toimi itärajan varmistusjoukkona. Kun puolet rykmentistä vihdoin komennettiin Saksaan kesällä 1637, olivat Gerhard Löwen komppania ja Krister Asikainen lähtijöiden joukossa. [15]

Vuoden 1639 alussa Löwen komppania kuitenkin taas oli Suomessa, jossa Pietari Brahe 12.2. Savonlinnassa antoi Kristerille verovapauskirjeen. [16] Sen mukaan luutnantti Krister Asikainen, joka aina oli palvellut Hänen Majesteettiaan ja Kruunua hyvin, oli äskettäin Saksassa sattuneessa tapahtumassa (»uthi een occasion i Tyschlandh») joutunut vangiksi ja lunastautunut vapaaksi omilla varoillaan. Kun hän tämän ja välttämättömien sotaan varustautumistensa takia oli joutunut velkaantumaan ja vaikeuksiin (»uthi någon gieldh och olägenheet»), kreivi myönsi hänen äskettäin viljeltäväkseen ottamalle Heikkalan tilalle verovapauden muutamaksi vuodeksi, kunnes kuningatar antaisi lisäohjeita. Heikkala siis tuli Kristerin haltuun 1630-luvun lopulla.

Suur-Savon komppanian luutnanttina Krister mainitaan viimeisen kerran 1640. [17] Viimeistään seuraavana vuonna hän erosi virastaan ja ryhtyi hoitamaan savolaisia tilojaan. Ainakin vuodesta 1634 hänellä oli ollut ratsutila Haukivuorella. »Entisenä luutnanttina» hän kiisteli Visulahden käräjillä 3.-4.5.1644 haukivuorelaisen naapurinsa Lassi Kääriäisen kanssa vaimonsa ja poikapuolensa Juho Juhonpojan perintömaasta. Samoilla käräjillä Juho Juhonpoika sopi Matti Pekanpoika Ollikaisen kanssa siitä, miten he keskenään jakaisivat tilan, josta kumpikin oli perinyt osan. Sopu ei kuitenkaan jäänyt pysyväksi. Visulahden ja Pieksämäen käräjillä 25.7.1651 Krister syytti Mattia valittamisesta kenraalikuvernöörille asiassa, joka koski Pekka Mikkosen tappoa Kristerin ja Ollikaisen välisessä riidassa, vaikka jo marraskuussa 1646 oli sovittu, että Krister korvaisi vahingon antamalla Pekan perillisille 120 riikintaalaria sekä leskelle nuttukankaan ja hameen. Kun Asikainen lisäksi oli saanut kuningattaren armahduksen, osapuolet vahvistivat asian lopullisesti sovituksi. Jo ennen näitä käräjiä kuningatar 5.2.1648 oli antanut Kristerille niin Ollikaisen tilan Visulahden Ihastjärvellä kuin kaksi tilaa Pieksämäen Vanajassa hallittaviksi verovapaina hänen ja hänen vaimonsa elinajaksi. [18] Saman läänityksen osana mainitaan myöhemmin neljäs talo, joka sijaitsi Mikkelin Koskentaipaleella. Senkin osalta ilmoitetaan tämä kirje verovapauden perustaksi, vaikka taloa ei mainitakaan kirjeessä.

Krister Asikaisen vaimon nimi on jäänyt tuntemattomaksi, mutta hänen ensimmäinen aviomiehensä oli ilmeisesti ratsutilallinen (ehkä samalla ratsumieskin) Juho Juhonpoika, joka 1627 omisti Haukivuorella saman tilan, joka 1630-luvulla oli Kristerin hallussa. [19] Vuodesta 1645 mainitaan Kristerin poikapuoli Juho Juhonpoika tämän tilan haltijana.

Krister hakeutui takaisin sotapalvelukseen ja sai 31.7.1646 valtakirjan entisen rykmenttinsä Lappeen komppanian luutnantiksi. Rykmentti oli edelleen kotimaassa, jossa hänet 1648 ylennettiin komppaniansa ratsumestariksi. Tähän virkaan Krister jäi, kunnes hän erosi lopullisesti palveluksesta 1655, viimeistään syyskuussa, jolloin saman komppanian luutnantti Odert Hastfer nimitettiin hänen seuraajakseen. [20] Tuntuu luultavalta, että Krister ei ottanut osaa Puolan sotaan, joka alkoi saman vuoden kesäkuussa. Lappalaisen tieto, että hänestä tuli everstiluutnantti, on virheellinen.

Ne taloudelliset vaikeudet, joista Pietari Brahe mainitsi kirjeessään 1639, eivät näy lieventyneen myöhemmin. Upseerin virka ei tuonut vaurautta, vaikka Krister sai viettää valtaosan sota-ajasta kotirintamalla - tai ehkäpä juuri tämä olikin syynä: siellä ei syntynyt tilaisuuksia kruunun palkkauksen kartuttamiseen sotatantereen antimilla. Sivutulojen tarve lienee kyllä ollut melkoinen, koska palkan saanti usein oli epävarma. Eronsa jälkeen Krister 24.10.1655 sai entisen läänityksensä lisäksi viiden savolaisen tilan verotulot korvaukseksi hänelle suorittamatta jääneistä palkoista, [21] mutta ne eivät lieventäneet hänen taloudellista ahdinkoaan.

Krister asui ainakin 1650-luvulta saakka Heikkalassa. Hänen vuodelta 1657 maksettavista veroistaan poistettiin suuri osa, koska hän »ei omista muuta, kuin halvaantuneen hevosen ja kaksi hiehoa, on uppoutunut velkoihin molempien korviensa yli, on niin renkiä kuin piikaa vailla ja makaa itse öisin paljailla oljilla». Seuraavana vuonna hän sai käräjillä todistuksen varattomuudestaan ja sen nojalla maaherra taas poisti useita veroeriä, joita Krister ei kyennyt maksamaan. Silloin ilmoitetaan, että niin hänen vaimonsa kuin palvelijat olivat jättäneet hänet, yhtä renkiä lukuun ottamatta. [22]

Viipurin raastuvanoikeuden pöytäkirjassa kerrotaan 4.5.1657 sikäläisen porvarin Hans Schmidtin yrittäneen periä saatavansa ratsumestarilta takavarikoimalla hevosen, jolla tämän poika Klaus Kristerinpoika Asikainen oli tullut kaupunkiin. Klaus sai pitää omistamansa hevosen, mutta tämän lisäksi tuomiokirjasta ilmenee, että hän oli joutunut lähtemään äkkiä isänsä luota ja kiitti onneaan päästyään pakoon. Hänen sanotaan jopa väittäneen, että isä oli aikonut tappaa hänet. Yhdistettynä mainintoihin Pekka Mikkosen taposta 1640-luvulla sekä vaimon ja palvelijoiden lähdöstä Heikkalasta tämä tieto tuntuu antavan vihjeen siitä, että Krister ehkä ei ollut syytön omaan kurjuuteensa.

Vuonna 1659 maaherra Erik Kruse, joka aikaisemmin oli ollut Karjalan ratsuväen päällikkönä, järjesti entisen alaisensa verohelpotuksen pysyväksi. Niiden viiden tilan osalta, joiden verotulot Krister Asikainen sai eronsa jälkeen, oli osoittautunut, että eräiden tilojen verot oli aikaisemmin varattu muihin käyttöihin ja muita tiloja ei löytynyt maakirjoista. Näin ollen maaherra vaihtoi niiden verotulot Heikkalan verovapaudeksi, koska ratsumestari Asikainen »on kuitenkin niin köyhä ja rappeutunut (fattigh och af sigh kommen), ettei hän kykene maksamaan niitä suuria jälkimaksuja, jotka kruunu on saava häneltä, eikä mitään muutakaan, vaan saa aina voutien laskuissa suuren kykenemättömyytensä takia yhtä suuren lyhennyksen kuin veronkin». [21] Kuninkaan kirjeellä Krister vihdoin 29.6.1662 sai vahvistuksen sekä 1648 saamalleen neljän(!) tilan että Heikkalan verovapaudelle.

Surkeat maininnat jatkuvat kuitenkin tilikirjoissa, joissa Heikkala löytyy autioluetteloista. Esimerkiksi 1663 kerrotaan, ettei ratsumestari omista muuta, kuin yllään olevat ilkeät vaatteensa (inthet annat ähn dee ilaka kläder på kroppen). Vuodelta 1668 löytyy hieman yllättävä merkintä hänelle salavuoteudesta tuomitusta sakosta, ja seuraavana vuonna mainitaan »vanha sokea ratsumestari ilman ketään, joka tekisi talon työt». [23] Kesäkuussa 1670 Krister sai taas käräjillä todistuksen köyhyydestään sen jälkeen kun hänen talonsa ja taloustarvikkeensa olivat palaneet ja hän oli muuttanut poikansa kornetti David Asikaisen luokse. [24] Krister lienee elänyt vielä 1672, jolloin Sotakollegio Davidin anomuksesta käsitteli kysymystä tämän isän palkkasaatavista, [25] mutta hän kuoli luultavasti pian tämän jälkeen.

*

Ratsumestari Krister Asikaisen lapsina tunnetaan vain pojat David ja Klaus. Heistä nuorempi, Klaus Kristerinpoika Asikainen, mainitaan 1657 Viipurissa varrokkaana, joka toivoi virkaa Karjalan ratsuväestä. Hän ei kuitenkaan liene saanut sitä. Vuodesta 1663 Klaus asui vaimonsa kanssa Mikkelin Alamaan Matiskalassa. Viimeistään 1673 hän otti viljeltävikseen Yrjö Kilposen sekä Matti ja Tuomas Tiusasen autiotilat Mikkelin Väärälässä. [26] Vuonna 1676 Klaus tuli korpraaliksi Budbergin rakuunarykmentin Hornin komppaniaan. Vuosina 1678 ja 1679 hän oli kadoksissa, minkä vuoksi hänen palkkansa pidätettiin kunnes saapuisi tieto siitä, oliko hän vielä elossa. [27] Klaus kyllä eli, koska hän hoiti ratsutilaansa Väärälässä vielä kauan Budbergin rykmentin 1679 tapahtuneen lakkauttamisen jälkeen. Vuoden 1681 maakirjassa häntä kutsutaan kersantiksi, mutta tämä lienee virhemerkintä. [28]

Myöskin Klaus tuntuu kamppailleen jatkuvien taloudellisten vaikeuksien kanssa. Läänin tileissä hänen tilansa mainitaan toistuvasti autioluetteloissa, kunnes talosta nälkävuonna 1697 sanotaan »ödhe, fålcket dödt». [29] Hän on ilmeisesti se 60-vuotiaana kuollut Klaus Asikainen, joka haudattiin Mikkelissä 9.5.1697. Hänenkin vaimonsa nimi on tuntematon.

Vuoden 1701 autioluettelossa tietoa talon autiudesta on täydennetty maininnalla, että asukkaat kuolivat jättämättä mitään omaisuutta jälkeensä. Samalla kuitenkin sanotaan, että elossa oli vielä poika, joka oli »lähtenyt ratsumiehenä sotaan», ja tytär. [30] Kun Klaus Asikaisella ei 1600-luvun loppupuoliskolla näy olleen kaimoja Mikkelissä oman perheensä ulkopuolella, olivat seurakunnan vanhimmissa kirkonkirjoissa Klaunpojiksi ja -tyttäriksi kutsutut Asikaiset ilmeisesti hänen lapsiaan. Mikkelissä vihittiin marraskuussa 1693 Heikki Laurinpoika Tuukkanen ja Lisbeta Klauntytär Asikainen sekä heinäkuussa 1694 Krister Klaunpoika Asikainen ja Riitta Juhontytär Autoinen. Kummankaan parin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoja.

Vuonna 1701 ratsumiehenä palveleva poika lienee joko tämä Krister tai se isänsä kaima Klaus Asikainen, joka Mikkelin vanhimmassa rippikirjassa (ajalta 1707-1711) mainitaan Väärälässä asuvana vaimonsa Riitta Hiirosen kanssa. Molemmat elivät 1.10.1711, jolloin he kävivät ripillä, mutta he lienevät kuolleet sodan aikana. Klaun on täytynyt jäädä leskeksi, koska hän ehti solmia toisen avioliiton sen Riitta Rantalaisen kanssa, joka rippikirjassa sodan jälkeen mainitaan leskenä Väärälässä ja joka kuoli Mikkelin Kaipalassa 9.7.1738.

Klaus Klaunpoika Asikaisen luona asuvana mainitaan rippikirjassa 1707-1711 hänen sisarensa, joka oli Juho Launiaisen leski. Hän lienee se Margaretta Klauntytär Asikainen, joka esiintyy kummina Mikkelin vanhimmassa kastekirjassa ja se Margareetta Asikainen, joka kuoli Väärälässä 80-vuotiaana(?) 7.4.1734. Väärälässä 1701 mainittu tytär voi olla joko hän tai Malin Klauntytär Asikainen, joka vihittiin Mikkelissä 17.3.1704 Sipi Rekonpoika Honkasen kanssa. Heidät mainitaan rippikirjassa 1707-1711 Klaus Asikaisen luona Väärälässä asuviksi, mutta heistäkään ei ole myöhempiä tietoja.

Sukua jatkoi Väärälässä sodan jälkeen Klaus Kristerinpojan pojanpoika, noin 1697 syntynyt nuorempi Klaus Klaunpoika Asikainen.

*

Krister Asikaisen vanhempi poika David Asikainen tuli 1656 Karjalan ratsuväkirykmentin Äyräpään komppanian korpraaliksi palveltuaan aikaisemmin »kreivin ja sotamarsalkan» henkikomppanian korpraalina. [31] Vuodesta 1659 hänet mainitaan Ruokolahden komppanian kornettina. Hän asui Ristiinan Kylänlahdessa vuonna 1660 ja vuodesta 1662 saman pitäjän Simolassa omistamassaan talossa. Ainakin vuodesta 1664 David lisäksi omisti Valkolan ratsutilan Mikkelin Tuukkalassa ja samalla Tuukkalan kolme muutakin taloa, jotka tuntuvat liittyneen Valkolaan. [32]

Kun Krister Asikainen 1662 sai kuninkaan vahvistuksen verovapauksilleen, kirjeeseen sisältyi lupaus, että Kristerin ja hänen vaimonsa kuoleman jälkeen heidän pojillaan tulisi olemaan etuoikeus kirjeessä mainittuihin tiloihin »kun kuulen heidän kyvystään ja taidostaan». Vuonna 1675 David ilmeisesti oli osoittanut riittävästi kykyä ja taitoa, koska kuningas lunasti holhoojansa 13 vuotta aikaisemmin antaman lupauksen. Kirjeellä 13.8.1675, joka vieläpä toistettiin samansisältöisenä 14.4.1676, kornetti David Asikainen sai isänsä aikoinaan hallitsemat tilat haltuunsa verovapaina omaksi ja vaimonsa elinajaksi. Tärkeimpänä näistä tiloista oli Heikkala. David ei kuitenkaan ehtinyt nauttia kauan läänityksestään, koska hän kuoli marraskuussa 1676. [33]

David Asikaisen monet tilat jäivät hänen leskensä Anna Udnien haltuun. Tätä avioliittoa ei mainitse Ramsay eikä Elgenstierna, jotka kumpikin ovat julkaisseet Udniesuvun selvityksen. Äskettäin kuolleen Anna Ruuthin perintöä koskevassa jutussa, jota käsiteltiin Lappeen käräjillä 12.-13.10.1668, mainitaan David Asikainen hänen tyttärensä Annan ja 1656 kuolleen ratsumestari Peter Udnien vävynä. Anna Udnie mainitaan naimattomana Lappeenrannan raastuvanoikeuden pöytäkirjassa 5.3.1659, mutta Davidin vaimo mainitaan jo seuraavan vuoden henkikirjoissa Ristiinan Kylänlahdessa.

Ennen vuotta 1681 Anna Udnie solmi uuden avioliiton Hämeen läänin jalkaväkirykmentin luutnantin Gustaf Samuelinpoika Stubben kanssa. Hänen isänsä, kapteeni Samuel Antinpoika Stubbe haudattiin Viipurissa 1674 ja Gustafin äiti Katarina Brummer meni 1675 uusiin naimisiin Krister Eskilinpojan entisen päällikön, everstiluutnantiksi kohonneen Gerhard Löwen kanssa tämän neljännessä aviossa. Gustaf Stubbe sai eron 19.8.1682 »onnensa hakemista varten» [34] ja katsoi Anna Udnien kanssa saamansa Asikaisten tilat sopiviksi onnen hakupaikoiksi. Kristerille 1662 annetussa kuninkaan kirjeessä mainittujen talojen läänitys tosin oli lakkautettu isossa reduktiossa 1680, mutta (luultavasti ruotujakoa toimeenpaneva) »komissio» hyväksyi 16.3.1682 Gustaf Stubben Heikkalan ratsutilalliseksi ja varasi Krister Asikaisen aikoinaan hallitsemat Ihastjärven ja Koskentaipaleen talot Heikkalan aukmenttitiloiksi. [35]

Anna Udnie kuoli 69 vuoden ikäisenä 1702 ja haudattiin Mikkelissä 24.6. s.v. Gustaf Stubbe oli myynyt Valkolan lokakuussa 1694, [36] mutta Heikkala jäi hänen haltuunsa Annan kuoleman jälkeenkin. Gustaf Stubbe meni vuorostaan uusiin naimisiin 28.11.1705. Hänen toinen vaimonsa oli Anna Helsingius, Mikkelin silloisen kirkkoherran, maisteri Georg Helsingiuksen sisar ja Jääsken rovastin, maisteri Marcus Helsingiuksen sekä Elisabet Holstin tytär. Maaliskuussa 1713 Gustaf Stubbe mainitaan autuaana [37] ja ison vihan jälkeen sanotaan hänen kuolleen suuressa kurjuudessa (i stor torftighet). [36] Heikkala jäi hänen leskensä haltuun vuoteen 1724 saakka, mutta seuraavana vuonna ilmoitetaan Petrus Aschanius ensimmäisen kerran Heikkalan haltijaksi.

Voidaanko Heikkalan joutumisesta herra Petruksen haltuun lähes puoli vuosisataa David Asikaisen kuoleman jälkeen löytää tukea olettamukselle, että Henrik ja Petrus Aschanius olivat Davidin ja Anna Udnien poikia? Tämä johtopäätös tuntuu varsin houkuttelevalta, mutta lähteiden tarkka analyysi ei anna sille tukea. Niistä ei ole löytynyt mitään viitteitä siitä, että David Asikaisella tai Gustaf Stubbella olisi ollut lapsia (Mikkelissä v. 1697 haudattua Stubben lasta lukuun ottamatta), mutta ei liioin merkintöjä, jotka osoittaisivat heidät lapsettomiksi. Polveutumista koskevan olettamuksen tärkeänä perustana on toteamus, että Heikkala tuli Kristerin kuoleman jälkeen hänen poikansa Davidin haltuun. David sai tosin Heikkalan läänityksekseen kuninkaalta jopa kahdella kirjeellä, mutta maakirjojen tutkiminen osoittaa, että tätä läänitystä ei koskaan merkitty niihin, ilmeisesti Davidin varhaisesta kuolemasta johtuen. Vuosina 1679 ja 1680 ilmenee, että »Lars Rijtin» (Riitinen, Rytinen?) oli Krister Asikaisen tilojen haltijana ja maksoi niiden verot. [38] Isossa reduktiossa ei peruutettu David Asikaiselle annettua lahjoitusta, vaan kollegio tuntuu tutkineen vain Krister Asikaiselle annettuja kirjeitä [39] ja se lienee tyytynyt toteamaan näiden lahjoitusten rauenneen kuoleman kautta. Näiden tietojen valossa Petrus Aschaniuksen mahdollisuudet saada oikeudellista tukea Heikkalaan kohdistuville perintövaatimuksille tuntuvat heikoilta, kun otetaan huomioon, että Heikkala ei ollut vero- vaan kruununtila. Olettamukseen, että Petrus oli David Asikaisen poika, liittyy siis toteamus, että siinä tapauksessa hänen perintöoikeutensa tähän tilaan oli kyseenalainen. Kun näin on asian laita, ei Heikkalan joutuminen Petruksen haltuun anna ainakaan vahvaa tukea polveutumista koskevalle olettamukselle.

Tätä tukea ei myöskään löydy tiedoista, jotka koskevat Valkolan myyntiä. Lokakuussa 1694 Gustaf Stubbe möi Valkolan Juho Manniselle 700 kuparitaalarin hinnasta, mutta maksettuaan osan siitä Manninen siirsi kaupan Stubben suostumuksella lautamies Juho Valkoselle, jolla oli »vielä suurempi halu» Valkolaan, koska hänen isoisänsä isä oli omistanut sen. Manninen kuoli ennen tämän mutkikkaan liiketoimen saattamista päätökseen. Isonvihan jälkeen hänen poikansa Jaakko Juhonpoika Manninen sen vuoksi vaati Valkoselta ja hänen perillisiltään sitä osamaksua, jonka hänen isänsä oli ehtinyt suorittaa Stubbelle. Asian vuoteen 1745 saakka venynyttä käsittelyä selostetaan perusteellisesti kahdessa laamanninoikeuden pöytäkirjassa. [36] Aschanius-suvun polveutumisen kannalta on mielenkiintoista, että Petrus Aschaniusta ei mainita niissä. Valkola nimittäin ei ollut kruunun- vaan perintömaata. Jos Henrik ja Petrus Aschanius olisivat olleet Gustaf Stubben poikapuolia, maksun siis olisi pitänyt kuulua heille eikä Stubbelle. Oikeudessa kysytään tietoja Stubben perillisten näkökohdista, mutta Mikkelissä asuvaa Petrus Aschaniusta ei mainita edes tässäkään yhteydessä.

Heikkalan joutumista Petruksen haltuun ei siis voida käsittää vahvaksi perusteluksi hypoteesille, että Petrus oli Davidin poika. Jäljellä olevakin vähäinen todistusvoima häviää, kun löytyy toinen selitys tilan joutumiselle hänen haltuunsa. Kaiken edellä esitetyn valossa tuntuu olettamus, että Petrus sai Heikkalan, koska sen aikaisempi haltija David Asikainen oli hänen isänsä, paljon vähemmän uskottavalta kuin vaihtoehto, että Gustaf Stubben leski Anna Helsingius luovutti sen sisarensa Elisabet Helsingiuksen tyttärelle ja vävylle. Anna jäi Heikkalaan useaksi vuodeksi tilan siirryttyä Petruksen haltuun, mutta hän kuoli toisen sisarentyttärensä, Helena Roseniuksen luona Mikkelin Seppälässä ja haudattiin 26.1.1734.

Yritys ratsumestari Krister Asikaisen liittämiseen Aschan-sukuun sen kantaisäksi ei johtanut tulokseen. Ei ole löytynyt mitään viitteitä, jotka tukisivat olettamusta, että David tai Klaus Kristerinpoika olisi ollut Petrus Aschaniuksen isä.

*

Esitettäköön vielä Ilmoniemen tarkan silmän havaitsema mahdollisuus Savon Aschan-suvun alkuperää koskevan arvoituksen ratkaisemiseksi.

Vuodesta 1673 hallitsi eräs Petter Asikainen sitä Mikkelin kirkonkylän tilaa, jolla lähinnä ennen häntä oli asunut kappalainen Henricus Hanstenius ja hänen vaimonsa Margareta. [40] Petter mainitaan Mikkelissä vielä 1688, mutta vuodesta 1690 mainitaan henkikirjassa hänen leskensä ja 1693-1697 asui Nils Rohianus vaimoineen Hansteniuksen entisellä tilalla. Vuoden 1698 autioluettelosta ilmenee, että Rohianus silloin oli muuttanut Sulkavalle. [41] Siellä hänet mainitaan henkikirjoissa vuoteen 1702 saakka vaimonsa kanssa Sipilässä asuvana nimismiehenä. [42] »Asikaisen leski Margareta Henrikintytär» mainitaan Mikkelissä 1690 [43] ja Margareta Hanstenia mainitaan kummina usean kerran siellä 1690-luvun alkupuolella sekä kerran Sulkavalla 4.3.1700. Nämä vähäiset tiedot riittänevät käytännössä perustaksi johtopäätökselle, että Henrik Hansteniuksen tytär Margareta Hanstenius, jonka Akiander mainitsee Paimenmuistossaan, oli naimisissa ensin Petter Asikaisen ja hänen kuolemansa jälkeen nimismies Nils Rohianuksen kanssa. Rohianuksen ja hänen vaimonsa vaiheista vuoden 1702 jälkeen ei ole tietoja.

»Elin Peersdr Asikain», joka vihittiin Lemin lukkarin Richard Larssonin kanssa Sulkavalla 7.7.1699 oli luultavasti Petter Asikaisen ja Margareta Hansteniuksen tytär. Sulkavan henkikirjoissa ei nimittäin mainita ketään Elinin isäksi sopivaa Petter Asikaista. Taipalsaaren (Lemin) henkikirjoissa Richard mainitaan Juvolan kylässä vaimonsa kanssa vuoteen 1722 ja sen jälkeen yksin vuoteen 1726. Vuodesta 1727 Antti Richardinpoika oli Lemin lukkarina. [44]

Mikkelin kirkonkylässä asunut Petter Asikainen lienee ollut säätyläinen. Mikkelin henkikirjassa 1688 on merkintä »Hr Asikain», joka selvästi tarkoittaa häntä. [45] Ilmoniemen muistiinpanon mukaan (josta valitettavasti puuttuu lähdetieto) Petter »todistaa paperin Kyyhkylänniemessä Brahelinnan voudin Hans Bomgårdin asiassa 17.10.1673.» Tämä osoittaa Petterin melko varmasti kirjoitustaitoiseksi. Epävarmempi lienee Ilmoniemen olettamus, että Mikkelissä vuodesta 1673 esiintyvä Petter on sama Petter Petterinpoika Asikainen, joka 1665-1670 oli Karjalan ratsuväkirykmentin Ruokolahden komppanian katselmuskirjurina. [46]

Petter (Petterinpoika?) Asikainen ja Margareta Henrikintytär Hanstenius tuntuvat sopivan varsin hyvin Henrik ja Petrus Aschaniuksen vanhemmiksi. Asiakirjoista ei kuitenkaan toistaiseksi ole löytynyt mitään tämän arvailun uskottavuutta valaisevia tietoja. Muita veljesten vanhemmiksi sopivia henkilöitä ei tosin tunnu löytyvän Mikkelistä, mutta ainoa tunnettu viite heidän kotipaikastaan on heidän kuulumisensa viipurilaiseen osakuntaan, jonka kotialueen monissa muissakin osissa asui Asikaisia. Olettamusta, että Aschanius-veljekset olivat Petterin ja Margaretan poikia ei siis voida väittää edes todennäköiseksi. Se onkin esitetty vain mahdollisuutena toivossa, että tämä edistäisi sellaisen lisätiedon löytymistä, joka osoittaisi arvailun joko oikeaksi tai vääräksi.


Viitteet

[1]   Vastuu niin asiatiedoista kuin johtopäätöksistä kuuluu tietenkin vain kirjoittajille.

[2]   VA: 8739: 4691; 8748: 3708.

[3]   VA: 8759: 368, 901.

[4]   VA: 8777: 2347.

[5]   Isä leimasi myös 29.3.1705 viipurilaiseen osakuntaan kirjoittautuneen poikansa yliopisto-opinnot turhiksi. Tämä Laguksen mainitsema ylioppilas puuttuu Haltsosen toimittamasta osakunnan nimikirjasta.

[6]   VA: Porvoon raastuvanoikeus 30.6.1700. Lääket. lis. Henrik Borgströmin tiedonanto.

[7]   Simolin, Viborgs stifts historia, s. 162.

[8]   RSA: Lönelikvidationer no 5684; KA: Likvidationer: Hendrich Asicanus. Lääket.lis. Henrik Borgströmin tiedonanto.

[9]   Blomstedt, Suomalaisten ruotujakoisten joukko-osastojen ... papisto ... SSV XXXI, s. 40.

[10]   VA: 8771: 2613.

[11]   VA: 8820: 401v.

[12]   Korhonen, Hakkapeliittain historia II, s. 45.

[13]   VA: 6121: 160.

[14]   Lappalainen mainitsee Gerhard Hastferin tämän komppanian päällikkönä 1634. Hänen ilmoittamassaan lähteessä lukee kuitenkin Gerhard Leffwe. Karjalan ratsuväen upseereista ei löydy ketään Gerhard Hastferia.

[15]   VA: 8551: 405.

[16]   VA: 6816: 65; 8559: 442.

[17]   RSA: Avlöningslistor 1640: 10v (VA: mikrofilmi WA 2057).

[18]   Lappalainen esittää erheellisesti tämän läänityksen ajankohdiksi 12.9.1639 (s. 320) ja 28.9.1662 (s. 142).

[19]   VA: 6109: 3.

[20]   RSA: Avlöningslistor 1647: 45; 1656: 215 (VA: mikrofilmi WA 2058).

[21]   VA: 8636: 1339.

[22]   VA: 8622: 1082, 1083; 8626: 985; 8630: 1109v.

[23]   VA: 8643: 573; 8659: 414; 8663: 340.

[24]   SKMA: Visulahden ja Juvan käräjät 25.6.1670 (Juvan käräjätalon purkaustöissä 1970 löytynyt tuomiokirjafragmentti). Fil. tri Kaarlo Wirilanderin tiedonanto.

[25]   RSA: Krigskollegii brevbok 4.7.1672. Lääket.lis. Henrik Borgströmin tiedonanto.

[26]   VA: 8643: 1176v; 8671: 372.

[27]   RSA: Avlöningslistor 1676: 225; 1678: 93v; 1679: 99v (VA: mikrofilmit WA 2061-2062).

[28]   VA 8690: 453.

[29]   VA: 8717: 1948v.

[30]   VA: 8730: 2959.

[31]   RSA: Avlöningslistor 1656: 213 (VA: mikrofilmi WA 2058). »Kreivi ja sotamarsalkka», jota David palveli, on voinut olla M.G. de la Gardie, G. Horn, G.A. Lewenhaupt, A. Wittenberg tai K.G. Wrangel.

[32]   VA: 8633: 633; 8636: 856; 8640: 823v; 8644: 13.

[33]   RSA: Avlöningslistor 1677: 69v (VA: mikrofilmi WA 2061).

[34]   RSA: Avlöningslistor 1682: 257v (VA: mikrofilmi WA 2063).

[35]   VA: 8690: 462.

[36]   VA: Savon ylisen kihlakunnan laamanninkäräjät 14.2.1724 ja 20.2.1745.

[37]   RSA: Generalmönsterrullor, Karelska dragonregementet 1713 (VA: mikrofilmi WA 1237).

[38]   VA: 8685: 438; 8688: 436.

[39]   KA: Reduktionskollegiet F I 46: 56-57 (VA: mikrofilmi FR 1048).

[40]   VA: 8663: 766; 8666: 57; 8671: 708v; 8717: 1875v.

[41]   VA: 8703: 850v; 8709: 1807v; 8717: 1944v; 8720: 333v.

[42]   VA: 8724: 2321; 8733: 2933v.

[43]   VA: 8703: 866.

[44]   VA: 8768: 1152; 8780: 1927; 8783: 1833.

[45]   VA: 8698: 1049v.

[46]   RSA: Avlöningslistor 1667: 57; 1670: 39 (VA: mikrofilmi WA 2059).


Referat

Asikainen-Aschan. Jakt efter Savolax-släkten Aschans ursprung. Uppsatsen är en redogörelse för resultaten av assistent Arvi Ilmoniemis (d. 1967) omfattande forskningar, dock med några tillägg. Släktens stamfar, kapellanen i St Michel Petrus Aschanius (c. 1678-1750) var gift med Margareta Alopaeus (c. 1684-1764), dotter till vicepastorn i Taipalsaari Samuel Alopaeus och Elisabet Helsingius. Bror till Petrus var Henrik Asicanius, regementspastor vid Tavastehus läns fördubblingsinfanteri åtminstone till 1703. Han dog utan efterkommande senast 1712.

Petrus Aschanius innehade Heikkala rusthåll, som tidigare hade tillhört ryttmästaren vid Karelska kavalleriregementet Krister Eskilsson Asikainen (nämnd 1626-1672) som livstidsdonation. Av hans två söner blev den yngre, korpralen Klas Asikainen (c. 1637-1697) stamfar för en allmogesläkt i Väärälä by i St Michel. Hans äldre bror, kornetten David Asikainen innehade flere gårdar och erhöll i sin tur Heikkala som livstidsdonation 1675, men dog redan följande år. Davids änka Anna Udnie (d. 1702) gifte om sig c. 1680 med löjtnanten Gustaf Stubbe (var död 1713), som innehade Heikkala och 1705 gifte om sig med Anna Helsingius (d. 1734). De uppgifter som står till buds stöder inte antagandet, att Henrik och Petrus Aschanius var söner till David eller Klas Asikainen. Petrus förefaller inte att ha ärvt kronohemmanet Heikkala efter David utan att ha fått det efter sin hustrus moster Anna Helsingius.

Bröderna Aschanius kan tänkas vara söner till »Hr» Petter Asikainen (d. c. 1689) i St Michels kyrkby och hans hustru Margareta Hanstenius (levde 1702), dotter till kapellanen i St Michel Henrik Hanstenius och omgift med länsmannen i Sulkava Nils Rohianus. Margaretas första man är möjligen identisk med Petter Pettersson Asikainen, mönsterskrivare vid Karelska kavalleriregementet 1665-1670. Ytterligare uppgifter behövs emellertid för att denna härstamning ens skall kunna betecknas som sannolik.


Genos 43(1972), s. 89-101, 111

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1972 hakemisto | Vuosikertahakemisto