GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Referat | Artikkelin loppu ]

Piispa Olavi Maununpojan syntyperä ja sukulaissuhteet

Kirkkoherra Tapio Vähäkangas, Muurame

Keskiajan maineikkaimman suomalaisen yliopistomiehen ja Turun piispan Olavi Maununpojan vanhempina on viime aikoina pidetty piikkiöläistä rälssimiestä Maunu Djäkniä (E. Anthoni, Frälsemän och frälsegods på Åland, HTF 1959, s. 66; sama, Finlands medeltida frälse och 1500-talsadel, 1970, s. 110) ja piispa Maunu Tavastin sisarta Ragnhildia (K. Pirinen, Olavi Maununpoika, Iso Tietosanakirja). Fjalar Holmén on tuonut keskusteluun mukaan mahdollisuuden, että Olavi liittyisi mieskantaa Tavast-suvun toiseen haaraan mielenkiintoisin heraldisin perusteluin, vaikka hän samassa tutkielmassaan hyväksyi myös Grunérin esittämän kannan, että Olavi Maununpojan äiti olisi Maunu Tavastin serkku äidinpuolelta (F. Holmén, Den medeltida frälsesläkten Tavast i Finland, HTF 1945, s. 94; sama, Olaus Magni, Magnus Tavasts »nepos», HTF 1947, s. 1-16).

Y. S. Yrjö-Koskinen aikanaan esitti paljon keskustelua aiheuttaneen teorian, että piispa Olavi Maununpojan isä olisi piispa Maunu Tavast. Tämä kieltämättä selväpiirteinen hypoteesi antaa vastauksen moniin selittämättömiin kysymyksiin. Olavi-piispa olisi tällöin saanut isoisänsä nimen, kuten yleinen käytäntö edellyttikin, ja Tavast-suvun muunnetun vaakuna-aiheen. Silloin tulisi myös ymmärrettäväksi, miksi hänen nimeään saa turhaan etsiä Tavast-suvun perillisten joukosta - aviottomilla lapsillahan ei ollut perintöoikeutta - ja myös se, miksi Maunu niin voimakkaasti tuki Olavin karriääriä eroamalla lopuksi piispan virasta tehdäkseen tilaa pojalleen. Tämän mahdollisuuden 1. Kronqvist on kuitenkin kumonnut Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran kokouksessa 4.4.1941 pitämässään esitelmässä, jota Holmén ei voinut käyttää, koska se julkaistiin vasta 1948 Kronqvistin kuoleman jälkeen julkaistujen esitelmien joukossa (l. Kronqvist, Maunu Olavinpoika ja Olavi Maununpoika, SMYA 48: 1, s. 81-95), mutta joka näyttää olevan tuntematon vielä Anthonillekin. Tässä esitelmässään hän vetosi mm. siihen tunnettuun seikkaan, että Paavali Scheelille oli hankittava dispensaatio onnettomuudessa menetetyn peukalon vuoksi, mikä sentään oli kompetenssin kannalta huomattavasti vähäisempi este kuin illegaali syntyperä. Vastaväitteenä tietysti voidaan huomauttaa, että Suomessa on aikaisemminkin Ex tuarum-bullan mukaan ollut piispa, jolla oli avioton tausta. Tilanne lähetyskauden vakiintumattomissa oloissa oli kuitenkin aivan toinen kuin 1400-luvulla, jolloin jo oli saatavissa kyvykkäitä miehiä, jotka joka suhteessa täyttivät pätevyysvaatimukset. Kilpailevat virantavoittelijat eivät varmaankaan olisi jättäneet käyttämättä niin herkullista valitusperustetta kuin illegaalia syntyperää. Kilpailu prelatuura-asteella oli kova, siitä Pirinen antaa oivallisia näytteitä keskiajan lopulta Turun tuomiokapitulilaitoksesta kirjoittamassaan historiassa. Maunu Särkilahti esim. pyrki syrjäyttämään jo virassa olevan tuomiorovastin aivan mitättömillä perusteilla. Olavi Maununpojalla oli kyllä kiistämättömiä opillisia ansioita, jotka noteerattiin korkealle, mutta viranvahvistusta paavilta hakiessaan hänen piti osoittaa kunniallinen syntyperänsäkin. Kyllä hän olisi tähän esteeseen kompastunut, jos hän olisi ollut avioton lapsi. Tämä on varsin yleisesti tajuttu, ja siksi hänelle on etsitty sopivia vanhempia keskiajan asiakirjoissa mainittujen henkilöiden joukosta. Kerta toisensa jälkeen on huomio kohdistunut Maunu Djäkniin. Äitiä on puolestaan etsitty Tavast-suvun eri sukupolvista, ja sellaiseksi on viime aikoina esitetty Ragnhild Olavintytär. Tämä tieto kaipaa kuitenkin oikaisua.

Kronqvist jo osoitti, ettei Ragnhild voi tulla kysymykseen viittaamalla siihen, että hän miehensä Martti Abrahaminpojan (Djäkn, Abrahaminpoikien suku) kanssa lahjoitti kahdessa erässä kaiken esivanhemmilta perimänsä maan Rungosta vuosina 1423 ja 1424. Olavi Maununpoika ja hänen sisarpuolensa eivät enää vuosia myöhemmin olisi voineet myydä äidinperintöään Rungon kylästä, koska se oli jo lahjoitettu pois, jos Ragnhild olisi ollut heidän äitinsä. Samaan eksklusiiviseen päätelmään voidaan tulla toistakin tietä.

Avainhenkilönä ongelmaa ratkottaessa on se Nils Magnusson a vapn, joka kolmantena sinettitodistajana oli läsnä, kun Birgitta Ervastintytär möi 14-21.7.1438  4½ tangon suuruisen osuutensa äidinperintöön Piikkiön Rungon kylästä 50 markasta piispa Maunu Tavastille. Myyjän veli tuomiorovasti Olavi Maununpoika ja Piikkiön kihlakunnan tuomari Tuve Niilonpoika (Frille) sinetöivät hänen kanssaan. Samanaikaisesti ja saman suuruisen maa-alueen möi Nisse Röd a vapn vaimonsa Elina Ervastintyttären kanssa Olavi Maununpojan ja Tuve Niilonpojan ollessa sinettitodistajina. Kolmas sinetöijä, Niilo Maununpoika, sen sijaan puuttuu (Svb n:o 471 ja 472). Tästä on helposti pääteltävissä, että Niilo Maununpoika ja Nisse Röd ovat yksi ja sama henkilö.

Jos hyväksytään Anthonin ja Holménin esittämät perustelut, että Niilo Maununpoika oli Maunu Djäknin poika (Anthoni 1959, s. 66) ja siis piispa Olavin veli, niin siinä tapauksessa ensinmainittu olisi ollut naimisissa sisarpuolensa kanssa eikä sellainen tietenkään voinut tulla kysymykseen. Tällainen sukulaisuus kuului niihin isoihin avioesteisiin, joihin ei voitu saada erivapauttakaan.

Olisiko avioliitto Niilon ja Elinan kesken ollut mahdollinen siinä tapauksessa, että Niilolla ja Olavilla oli yhteinen isä, mutta eri äiti? He eivät silloin olisi sananmukaisesti verisukulaisia, mutta kun lankoutta pidettiin avioesteenä, niin tuntuu luonnolliselta, että heidätkin on käsitetty sisarpuoliksi, jolloin he eivät olisi voineet avioitua erivapaudellakaan. Kanonisen oikeuden keskiaikainen tulkinta pitäisi tuntea, jotta voisi tähän kysymykseen vastata varmasti, mutta tässä tapauksessa se ei ole tarpeen, sillä voidaan osoittaa, etteivät Maunu Djäkn ja Ragnhild Tavast ole koskaan olleetkaan keskenään naimisissa.

Ragnhild Olavintytär Tavastin mies oli vuosina 1421 ja 1424 Martti Abrahaminpoika (Djäkn, Abrahaminpoikien suku). Piikkiön-Sauvon alueella eli samanaikaisesti toinen mies, joka käytti nimeä Martti Djäkn. Näitä kahta Marttia ei pidä sekoittaa keskenään (Anthoni, Djäkn, Jakob Abrahamssons ätt, Äldre svenska frälsesläkter, 1965, s. 125). Maunu Djäknin tiedetään eläneen ainakin vielä vuonna 1423 (Svb 402), jonka jälkeen häntä ei enää asiakirjoissa mainita. Ragnhild Tavastilla ei samanaikaisesti voinut olla kahta miestä. Näin ollen Olavi Maununpoika ei ole Maunu Djäknin ja Ragnhild Tavastin yhteinen poika eikä Niilo Maununpoika samanaikaisesti Olavin veli tai velipuoli.

Jotta piispa Olavi voisi olla Ragnhild Tavastin poika, pitäisi olettaa, että Ragnhild olisi ollut naimisissa kolmesti, ensin jonkin tuntemattoman Maunun kanssa, sitten Martti Abrahaminpojan kanssa ja tästä leskeksi jäätyään Ervast-nimisen miehen kanssa; kysymykseen tulisi mahdollisesti se Ervaster, joka mainitaan v. 1406 viimeisenä rälssilautamiehenä Kemiössä (Svb 313). Tällainen avioliittojen järjestys ei kuitenkaan ole mahdollista, koska Elina Ervastintytär olisi silloin ollut naimisissa alle 15-vuotiaana. Avioliittojen päinvastainenkaan järjestys ei tunnu luontevalta, sillä silloin Ragnhild olisi ensiksi naitettu yhteiskunnallisesti vaatimattomien miesten tuntemattoman Maunun ja Ervastin kanssa, ja vasta kolmannella yrittämisellä hän olisi saanut yhteiskunnallista asemaansa vastaavan miehen Martti Abrahaminpojasta, joka kuitenkin olisi tyytynyt huventuneisiin myötäjäisiin.

Holmén ja Grunér ovat yrittäneet löytää ratkaisun Olavi-piispan syntyperään Rungon kylän maanomistusolojen selvittelyllä. Tämä tie tuntuu kuitenkin toivottomalta, sillä harvinaisen runsaina säilyneet asiakirjatiedot näyttävät olevan keskenään ristiriitaisia. Niinpä Maunu Tavastin lahjakirjassa Pyhän Ruumiin kuorille (Svb 483) ilmoitetaan Olavi Maununpojalta ja Ervastintyttäriltä ostetun maan olleen yhteensä yhdeksän tankoa, mutta varsinaisissa kauppakirjoissa Birgitan ja Elinan myymä osuus jo muodosti mainitut yhdeksän tankoa, ja he saivat myymästään maasta 100 mk. Lahjakirjassa maanoston hinnaksi ilmoitetaan 200 mk. Tämä viittaa siihen, että myös Olavi omisti saman suuruisen maa-alueen. Omassa kauppakirjassaan (Svb 446) hän ilmoittaa myyvänsä »... helffthena af thet min moder, Gud henne siaell nadhe, aatthe j Runga ... fore c mark.» Maanlain perintökaaren mukaan poika peri kaksi kertaa niin paljon kuin tyttäret, joten on pääteltävissä, ettei heidän äidillään ollut muita lapsia kuin nämä mainitut kolme. Kirkkonummen pappia Olavi Maununpoikaa ja Olaus Magnia on aina pidetty samana henkilönä, vaikka tiettyjä epäilyksiä herättää se, että hänet joulukuussa 1432 valittiin Sorbonnen yliopiston rehtoriksi ja marraskuussa 1433 Englantilaisen kansakunnan prokuraattoriksi (A. Maliniemi, O. M. Kansallinen Elämänkerrasto) ja tällä välin 19.5.1433 Turussa päivätyllä kauppakirjalla hän ehti myydä Rungosta äidiltä perimänsä tilan.

Olavin, Birgitan ja Elinan äidillä olisi ollut Rungon kylässä hallussaan kokonaista 18 tankoa. Kylän muiden talojen osuudeksi jäisi silloin vain kuusi tankoa, jos oletetaan Grunérin ja Kronqvistin tavoin tankoluvuksi 24, kuten yleensä naapurikylissä näkyy olleen. Jutikkala on kuitenkin osoittanut, että tankoluku on suuresti vaihdellut kylittäin. Suomessa toisin kuin Keski-Euroopassa tangottamista ei suoritettu lohkoittain matemaattisesti saadulla murtoluvuilla, vaan veromarkkoja vastaavilla tankomäärillä, jolloin kylän tankoluvuksi saattoi tulla mikä tahansa (E. Jutikkala, Sarkajaon synty, Suomalaisen Tiedeakatemian esitelmät ja pöytäkirjat 1952, s. 159). Kristiina Eskelintyttärellä ja hänen miehellään Martti Djäknillä oli omistuksessaan seitsemän tangon suuruinen tila, joten luku 24 joka tapauksessa ylittyy. Kylässä oli sen lisäksi kaksi muuta taloa. Kylän tankoluku nousisi tämän mukaan epäilyttävän suureksi. Selvyyden vuoksi on aihetta koota ilmoitetut tankoluvut ja Rungon maanomistajat luetteloksi:

Olavi Maununpoika 9 tankoa
Ervastintyttäret 9   "
Kristiina Eskelintytär 7   "
Ragnhild Olavintytär ?   "
Maunu Djäkn af Rungo ?   "
Otte Pietarinpoika }
Wibrud Kortumnen perilliset 4   "
Jeppe Buk osuus

Otte Pietarinpojan Wibrud Kortumnen perillisille myymä maa on melkoisella varmuudella sama kuin myöhemmin Jeppe Bukin omistama osuus neljän tangon maahan. Se oli välillä pantattuna Maunu Tavastille, mutta ainakin osa siitä on lunastettu takaisin ja joutunut Bock-suvulle. Tämän perusteella on oletettu, että Otte Pietarinpoika oli Bock-sukua. Jos hän on sama mies, jonka sisarenpojaksi ja siis perijäksi todistettiin v. 1419 Jönis Niklaanpoika, jonka sanotaan syntyneen Finströmissä (FMU 1586), niin häntä on silloin pidettävä lapsettomana ahvenanmaalaisena rälssimiehenä. Hänen isänsä olisi voinut olla v. 1381 sinettitodistajana Ahvenanmaalla esiintynyt Peder i Björnaböle, joka oli naimisissa Magnus Byskallen tyttären kanssa (Anthoni 1959, s. 50). Jönis Niklaanpojan välityksellä tila on voinut joutua Bock-suvulle.

Kristiina Eskilintytär omisti osittain samoissa kylissä maata kuin Otte Pietarinpoikakin, joten maat voisivat olla saman perinnön osia, vaikkakaan eivät juridisesti samanarvoisten perijöiden saamia, koskapa Kristiinan tiedetään omistaneen Rungossa seitsemän ja Otte Pietarinpojalla oli vain neljä tankoa.

Ragnhild Olavintyttären maaomistusten laajuudesta sen sijaan ei ole tietoa. Aivan vähäinen se ei voinut olla, koska se luovutettiin P. Ruumiin kuorille kahdessa osassa. Hänen poikansa Matti Martinpoika sai enoltaan ilmeisesti äidin perintöosuuden korvaukseksi 2/3 Tenholan Germundbystä, joka arvioitiin 400 mk:n arvoiseksi.

Kronqvist oletti, että Maunu Tavastilla oli viiden tunnetun sisaren lisäksi vielä yksi, jonka nimi olisi jäänyt mainitsematta Olavi Tavastin jälkeen suoritetun pesänjaon yhteydessä siksi, että hän oli kuollut aikoja sitten ja että hänen perintöosuutensa oli tullut täysin tyydytetyksi. Teoriansa hän on rakentanut sen ajatuksen varaan, että piispa Maunu halusi rakentaa tuomiokirkkoon Pyhälle Ruumiille omistetun kuorin sukumaittensa varaan ja että hän siksi pyrki hankkimaan sisaruksiltaan näiden perintöosuuksia rahakorvausta vastaan. Tähän voidaan huomauttaa, että Maunun huomattava lahjoitus koostui muistakin kuin Tavast-suvun maista, joita hän sai haltuunsa helposti sukulunastusoikeuden perusteella. Tärkeintä kai oli luoda luja taloudellinen pohja tälle uudelle kuorille, ja siihen tarkoitukseen kelpasivat tietenkin kaikki saatavilla olevat maatilat, eikä niinkään rakentaa Tavast-suvun muistomerkkiä. Näin ollen tuntuu mielekkäämmältä pitää noita kiinteistöjärjestelyitä vähittäin suoritetun perinnönjaon osasuorituksina.

Olavi Tavastin perillisten perintöosuudet eivät näy olevan keskenään tasapainossa, jos oletetaan kaiken omaisuuden tulleen luetelluksi säilyneissä asiakirjoissa. Vanhin veljeksistä oli ilmeisesti Niilo, joka peri sekä nimensä että Sipoon Borgbyn uusmaalaiseen laamannisukuun kuuluneelta äidinisältään ja sai isänperinnöstään Hämeessä olevat tilat osalleen. Maunu toisten veljestensä kanssa oli ilmeisesti toista äitiä. Piispa sai Niilon kanssa perintöä jaettaessa Mynämäen ja Piikkiön tilat sekä Laitilan Palttilan. Näistä veljeksistä ilmeisesti vanhin oli Jussi (Jöns), joka luovutti piispa-veljelleen isänsä pääkartanon Alasjoen Paraisten Alakirjalaa ja Kårlaksia vastaan ja sai vielä perinnön tasapainottamiseksi Liedon Vässilän ja Paraisten Kuitian. Lauri-veli näkyy jääneen aivan vähille, jos katsotaan kaiken omaisuuden tulleen luetelluksi asiakirjoissa. Tästä vaikeudesta on yritetty selvitä leimaamalla hänet Olavi Tavastin äpäräksi. Anthoni on laskenut, että Jussi Olavinpoika sai 400 mk:n ja Maunu 700 mk:n arvosta maata, kun he keskenään jakoivat Varsinais-Suomessa olevia omaisuuksia, mutta että piispa hyvitti veljeään 1 140 mk:lla (Anthoni 1970 s. 168-170). Hän on myös osoittanut, etteivät kaikki tilat ole tulleet mainituiksi maaomaisuuksien järjestelyn yhteydessä. Tällöin löytyisi tilaa myös kuudennelle sisarelle. Vuonna 1439 aikaisempien perinnönjakojen vahvistuksessa luetellaan sisaret, jotka saivat Maunulta joko rahaa tai kiinteistöjä. Margareetta sai 100 mk ja hänen poikansa Olavi Bock vielä 200 mk, Birgitta samoin 100 mk, Ragnhildin poika Matti Martinpoika 400 mk:n arvoisen tilan, Katariina 200 mk rahana sekä Kristiina 300 mk:n arvoisen tilan. Jokseenkin saman hintainen oli Olavi Maununpojan äidin Rungossa omistama tila, josta piispa Maunu maksoi 200 mk. Erilaiset summat osoittavat, että sisaret olivat eri äitiä, tai osa heistä oli saanut jo ennen 1421 suoritettua perinnönjakoa osan perinnöstään. Näin ollen voidaan Kronqvistin oletusta kuudennesta sisaresta pitää mahdollisena.

Tämän nimeltä tuntemattoman sisaren on täytynyt viimeistään 1390-luvulla jäädä leskeksi tuntemattomasta Ervastista, joka ei ainakaan ole se Ervaster, joka eli vielä 1406, ja solmia viimeistään 1300/1400-lukujen vaihteessa avioliitto Maunu Djäknin kanssa. Myöhäisempi avioitumisaika ei tule kysymykseen sen vuoksi, että Olavin on täytynyt vuoteen 1437 mennessä saavuttaa kohtuullinen ikä arvokkaan tuomiorovastin viran vastaanottaessaan. Tämä avioliitto on kestänyt vain lyhyen aikaa, koska siitä jäi vain yksi lapsi, tuleva piispa Olavi. Hänen enonsa, maisteri Maunu Tavast suvun huomattavimpana jäsenenä tuli orvoksi jääneen Olavin holhoojaksi. Tästä selittyvät Maunu-enon ja Olavin läheiset suhteet, ja tähän viittaa piispainkronikan ilmoituskin, että Olavi joutui varhain piispa Maunun kasvatettavaksi. Maunu Djäkn eli ainakin vuoteen 1423 saakka, mutta mitään merkillistä ei ollut siinä, että äidin omaisuuden valvojina olivat tämän veljet lasten alaikäisyyden aikana. Jos äidin suku kaiken lisäksi oli isän sukua huomattavampi, kuten tässä tapauksessa oli, niin siihen suuntaan solmiutuivat kiinteämmät suhteet kuin isän puolelle. Kun Olavi valitsi pappisuran, niin luontevasti hän löysi enostaan tukijan, ja omaksui Tavast-suvun vaakunan.

Rungon tilojen luetteleminen tuottaa saman tuloksen kuin Kronqvistin ja Holménin suorittamakin nimittäin, ettei Maunu Djäknille jää tilaa omistajien joukossa vaan että hänellä oli hallussaan ainoastaan vaimovainajansa tila. Mikään mitätön mies Maunu Djäkn ei silti ollut. Kronqvist (s. 94) ja Holmén (1947, s. 8) ovat pitäneet Rungon Maunu Djäkniä eri henkilönä kuin Kastelholman voutina, linnanpäällikkönä ja Ahvenanmaan laamannina toiminutta Maunu Torsteninpoika Djäkniä, joka vaakunassaan käytti Jully Ramsayn enkelin siiviksi luonnehtimaa aihetta mutta toisten mielestä peuransarviaihetta. Ramsayn tulkintaa ei voida kokonaan hylätä, sillä Maunu Torsteninpojan sisarentyttärestä polveutuva suku käytti vanhaa Lydekenpoikien Djäknvaakunaa, jossa enkelin siivet esiintyvät. Maunu Torsteninpoika näkyy olleen Klaus Lydekenpojan (Djäkn) luottamusmies, mahdollisesti sukulainenkin, kun heidät niin usein mainitaan yhdessä. Anthoni on samastanut Maunu Torsteninpojan ja Rungon Maunun, ja asiakirjatietojen vertailu vahvistaa tämän olettamuksen. Hän oli varsin varakas mies, kun hän saattoi toimia luotonantajanakin (FMU 1313, 1317, 1393). Hän oli eräs niistä miehistä, joille Erik Pommerilainen v. 1407 Turussa käydessään antoi rälssikirjan. Monien muiden tärkeissä viroissa olleiden miesten kotimaa on etsittävissä Suomen ulkopuolelta, mutta Maunu Djäkn ei ollut siirtolainen. Sen osoittaa se, että hänellä oli sisar, jonka tyttärelle Trudalle hän lahjoitti Piikkiön Linnunpään ja Aerlan (Anthoni 1970, s. 322-323). Tämä toimenpide voisi merkitä, ettei Maunu Djäknillä ollut lapsia, mutta kun juuri on käynyt ilmi, että hänellä oli ainakin poika Olavi, niin lahjoitusta on pidettävä Trudalle suoritettuna äidin saamatta jääneenä perintöosuutena yhteisestä pesästä, jonka on täytynyt olla rikas, sillä Linnunpää ei ollut mikään vähäinen tila.

Holménin ja Anthonin mielestä Maunu Djäknillä oli toinenkin poika, aiemmin mainittu Niilo Maununpoika. Päätelmänsä he ovat perustaneet siihen maanvaihtoon, joka suoritettiin vuonna 1430 (FMU 1980) Niilo Maununpojan ja Henrik Görtzhagenin välillä ja jossa edellinen luopui Ahvenanmaalla sijaitsevasta tilastaan Sauvossa olevia maanomistuksia vastaan. Asiakirjatiedot osoittavat selvästi, että Niilo eli Nisse Maununpoika Röd oli piispa Olavin sisaren mies, jolloin Niilo ja Olavi eivät voi olla veljeksiä. Jompi kumpi heistä on vieraan Maunun poika. Moneen kertaan on osoitettu, että Olavi oli Maunu Djäknin poika. Niilo kuului siis toiseen perheeseen.

Röd-nimi voisi merkitä, että Niilo oli tavallista punatukkaisempi ja partaisempi, mutta todennäköisemmältä tuntuu, että tämä skandinaavinen henkilönimi on käsitetty sukunimeksi. Pelkkä sattuma ei liene, että Rungon tilasta saadut rahat kiinnitettiin Rymättylän Rödilään, mahdollisesti Niilon kotitalon sisarosuuksien lunastamiseen. Siihen kuvaan, jonka Niilo Maununpojasta saamme, mainitaanhan hänet asiakirjoissa vain kahdesti (FMU 1980, Svb 471 ja 472), sopii paremmin kuuluminen Röd-nimiseen pienrälssisukuun kuin että hän olisi selvästi Suomen vaikutusvaltaisimpiin aikalaisiinsa kuuluneen Maunu Torsteninpoika Djäknin poika. Hänet tosin mainitaan vaakunamieheksi, mutta hänen sinettinsä ei ole säilynyt nykyajan tutkijoiden käyttöön.

Niilo Maununpojan isä voisi olla Päistärpään omistajana 1381 mainittu Magnus i Pastalapae (Svb 249). Siihen viittaa sekin, että Niilo Maununpoika vaihtoi Ahvenanmaalla sijaitsevan tilansa juuri Päistärpäähän, siis suvun entiseen maaomistukseen. Hevonpään Niilo Pietarinpojan (Jägerhorn af Spurila?) vaimo oli kotoisin Rödilästä (FMU 3466). Tähän samaan sukuun kuulunee ulkomaiden yliopistoissa huomattavan uran luonut Jacobus Petri Röd, joka Pariisissa opetti maanmiestään Olavi Maununpoikaa ja joka eräiden tietojen mukaan olisi toiminut yliopiston rehtorinakin (K. Grotenfelt, Suomalaisia ylioppilaita ulkomaiden yliopistoissa, HArk XVII, s. 284). Keskiajan lähteissä mainitaan muitakin samaa sukunimeä käyttäneitä henkilöitä. Turun pormestarina esiintyy v. 1413 Hannus Röd, ja Naantalin lähellä sijainneiden Hyvälempilän ja Kauppilan tilojen omistajana 1400-luvun alussa oli muuan Olavi Röd, jonka vaimo Birgitta Gerlagintytär ja hänen toinen miehensä Olavi Antinpoika myivät mainitut tilat v. 1423 tuomiorovastille (Svb 403). Nämä henkilöt voivat olla samaa sukua. Vielä 150 vuotta myöhemminkin maassamme esiintyy samaa sukunimeä käyttäviä henkilöitä, ainakin Pyhäjoen kappalainen Henricus Erici Röd, jonka vaakunassa oli kolme tähteä (J. W. Ruuth, Suomen rälssimiesten sineteistä lopulla 1500-lukua ja alussa 1600-lukua, HArk XI, s. 336).

Röd-suvun Sauvossa ja Rymättylässä olevien maaomistusten myöhemmistä vaiheista on säilynyt perin vähän asiakirjatodisteita, joten suvun jatkumista ei niiden perusteella voida todentaa. Isä-poikasuhteen kannalta tärkeän ikäeron ja nimen periytymisen perusteella tuntuisi luontevalta olettaa, että vuosien 1466-1485 välillä Maskun kihlakunnantuomarina toiminut Maunu Niilonpoika olisi Niilo Maununpoika Rödin poika. Hän istui maaoikeudessa järjestyksessä toisena jäsenenä v. 1476 ja 1477 (FMU 3656, 3660, Svb 522) ja esiintyy 1476 toisena sinettitodistajana (FMU 3649), jolloin hänet mainitaan jalosukuiseksi vaikka hän käyttikin puumerkkisinettiä (FMS 352), jollaisten omistajat Hausen on luokitellut rälssittömiksi. Lyhytkin tutustuminen Hausenin sinettikokoelmaan riittää kuitenkin sen havainnon tekemiseen, että vaakunamiehiksi mainitut aika usein käyttivät pelkkää puumerkkisinettiä, vaikka sukuvaakunakin on joissakin tapauksissa tiedossa (vrt FMS 326 ja FMU 2941). Maunu Niilonpoika on voinut saada jalansijaa Pohjois-Suomen laamannialueella esim. avioitumalla Garp-sukuun kuuluneen naisen kanssa. Anthoni on laskenut hänen kuuluneen tähän sukuun mieskantaa (Anthoni 1970, s. 141). Hänen vaimonsa on voinut olla myös Geet-suvusta, sillä Torsten Björninpoika (Geet) istuu silloin tällöin Maunu Niilonpojan tuomarikautena käräjät. Maunu Niilonpoika on mahdollisesti ollut toisen kerran naimisissa leskeksi jääneen Alissa Henrikintyttären (Horn) kanssa (FMU 4160), mutta ainakin tämä avioliitto on jäänyt lapsettomaksi, mahdollisesti edellisetkin. Hänen syntymäaikansa ajoittuu 1430-luvulle. Tuomariksi tullessaan hän olisi ollut n. 35-vuotias ja virasta luopuessaan n. 65-vuotias.

Muut Maunu Niilonpojan isäkandidaatit: v. 1402-1423 voutina ja tuomarinakin toiminut Nils Rövare, jonka suku jatkui Mynämäellä (Anthoni 1970, s. 113), v. 1405-1427 mainittu Nisse Oja (A. Oja, Keskiaikainen Ojan rälssisuku, Genos 1972, s. 73), maaoikeuden rälssimiesjäsenenä 1413-1417 Pohjois-Suomen alueella toiminut Niclis Antikkason (FMU 1395, 1551, Svb 373), turkulainen raatimies Niklas Hafverland 1424-26 (Svb 417, 422). Ikäero tässä mainittujen ja Maunu Niilonpojan välillä muodostuu kuitenkin liian suureksi, jotta heitä voisi pitää hänen isänään. Ahvenanmaalla 1422-1438 alilaamannina toiminut Niklis Erlandinpoika Djäkn tulisi ikänsä perusteella paremmin kysymykseen. Nimen periytymisen perusteella pidän kuitenkin Nisse Rödiä Maunu Niilonpojan sopivimpana isänä.

Piispa Olavi Maununpojan äiti oli siis ilmeisesti Maunu Tavastin nimeltä tuntematon kuudes sisar ja isä Ahvenanmaan voutina myöhemmin toiminut Maunu Torsteninpoika Djäkn. Sen sijaan hänen oletettu veljensä Niilo Maununpoika kuuluu kokonaan toiseen sukuun (Röd) ja oli Olavin sisarpuolen Elinan aviomies.


Referat

Biskop Olaus Magnis ursprung och släktförbindelser. Författaren delar Eric Anthonis åsikt, att biskop Olaus Magni var son till Magnus Djäkn i Rungo by, Pikis, och att denne är identisk med hövitsmannen på Kastelholm Magnus Torstensson Djäkn. Däremot förkastas antagandet, att biskop Magnus Tavasts syster Ragnhild var mor till Olaus. Både Ragnhilds make Mårten Abrahamsson Djäkn och Magnus Djäkn levde nämligen 1423. Olaus Magnis mor var troligen syster till Magnus Tavast, men inte någon av de fem systrar, som tidigare är kända. Hon bör senast c. 1400 ha gift sig med Magnus Djäkn och hade i ett tidigare gifte med en Ervast döttrarna Elin och Birgitta. Den förstnämndas make Nisse Röd identifieras med den Nils Magnusson, som oriktigt har antagits vara biskopens bror. Som tänkbar far till Nils Magnusson Röd utpekas Magnus i Pasterpää, nämnd 1381.


Genos 46(1975), s. 29-38

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1975 hakemisto | Vuosikertahakemisto