GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

Vainajia - Avlidna

Aulis Oja

Y. B.

Suomen Sukututkimusseuran tutkijajäsen, professori Aulis Oja kuoli syyskuun 10. päivänä 1976. Hän oli kuollessaan 66-vuotias.

Aulis Oja oli syntynyt 3. helmikuuta 1910 Turussa kirkkoherra Antti Fabian Ojan ja Hilja Maria Paavolan poikana. Kotoperuinen kiintymys talonpoikaiseen lounais-suomalaiseen menneisyyteen oli johtamassa 18-vuotiaana ylioppilaaksi tullutta nuorukaista historiantutkimukseen ja jo 21-vuotiaana hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon Turun yliopistossa. Tohtoriksi hän väitteli 1955 (väitöskirja käsitteli keskiaikaisen "Etelä-Suomen" aluejakoa ja asutusta). Vähin erin Aulis Ojasta oli kehkeytynyt tunnettu ja tunnustettu arkistomies; valtionarkistoa hän palveli liki neljä vuosikymmentä yleten lopulta arkistoneuvokseksi ja tutkimusosaston johtajaksi. Saavutettuaan eläkeiän hän erosi virasta 1973. Samoihin aikoihin hänelle myönnettiin professorin arvonimi.

Aulis Oja oli paikallishistorian tutkija par preference. Hänen kynästään ovat lähteneet kokonaan tai osittain useiden varsinais-suomalaisten pitäjien historiat: Maaria, Koski T.l. (seurakunta), Karinainen, Pertteli, Marttila, Raisio, Kuusjoki, Masku, Tarvasjoki. Toisaalta hänen mielenkiintonsa, paitsi oman sukupiirin tutkimukseen, ulottui jo varhain laveammin sukututkimukseen. Ensimmäisen merkittävän tutkimuksensa, E.N. Setälän esivanhempia, hän julkaisi jo 1939, Sjöstedt-sukua esittelevä laaja selvitys on vuodelta 1952, Salonseutulaiset Piintilän, Junttilan, Yli-Jaman ja Haikion suvut vuodelta 1966.

Lähes yhtä keskeisiä kuin laajamittaiset esitykset ovat Aulis Ojan tuotannossa pienet tiedonannot tai muutamien sivujen mittaiset artikkelit, joista tämänkin aikakauskirjan lukijat ovat saattaneet iloita. Niissä yhtyi taitava kombinaatiokyky ja detaljeihin ulottuva tietorikkaus sattuvan sanomisen lahjaan. Hänen artikkelinsa (vuosikokousesitelmä 1964) "Maskun kirkkoherrat Hemminki Henrikinpoika ja Henrik Hoffman" on täyteläisyydessään parasta Ojaa. Oli varsin luonnollista, että suku- ja henkilöhistorian alalla suuresti ansioitunut arkistoneuvos Oja kutsuttiin Suomen Sukututkimusseuran tutkijajäseneksi 1964. Hän oli myös Seuramme johtokunnan jäsenenä 1963-1973.


Genos 47(1976), s. 85

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1976 hakemisto | Vuosikertahakemisto