GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Yhdistysuutisia - Föreningsnytt


Tuhoavatko sukututkijat lähteensä?

Tuula Bärlund

Toukokuussa 1978 Helsingissä järjestetyille Suomen ensimmäisille arkistopäiville oli kokoontunut 260 eri arkistoissa tai erilaisissa arkistotehtävissä työskentelevää henkilöä. Arkistopäivillä käsiteltiin useita ajankohtaisia arkistonhoitoon ja arkistojen keräämiseen liittyviä kysymyksiä, jotka tavallaan kaikki sivusivat päivien toista perusteemaa, asiakirjojen suojelua. Säätytalolla pidetyissä arkistopäivien avajaisissa maakunta-arkistonhoitaja Raimo Viikki piti alustuksen juuri mainitusta teemasta.

Asiakirjojen suojeluun liittyy läheisesti arkistopäivien toinen pääteema: miten saada yksityisluontoiset arkistot talteen. Professori Hannu Soikkanen totesi avajaistilaisuudessa pitämässään alustuksessa, että yhteiskunnassa on monia erittäin tärkeitä ei-julkisia yhteisöjä, joiden tuottamat lähteet ovat aivan keskeisiä suomalaisen yhteiskunnan tutkimiselle ja ymmärtämiselle. "Tavallisten" ihmisten mielipiteet on eräissä tapauksissa kerätty arkistoihin mm. Työväen Muistitietotoimikunnan, Historiallisten Seurojen Muistitietotoimikunnan ja Turun Yliopiston Siirtolaisinstituutin haastattelujen ja muistiinmerkintöjen muodossa.

Erään ratkaisun yksityisluontoisen, paikallisen arkistoaineksen säilyttämiseen tarjoaisi kotiseutuarkistojen perustaminen. Kansliapäällikkö Jaakko Numminen korosti avauspuheessaan, että yksityisluontoisten arkistojen kerääminen tulisi kohdistaa myös paikallisella tasolla olevaan aineistoon, joka on hajallaan ullakoilla ja kellareissa kaupungeissa ja pitkin maaseutua. Kotiseutuarkistojen tarve on havaittu suureksi, mutta toistaiseksi ei kysymystä esim. organisaation ja rahoituksen kohdalta ole ratkaistu. Toiminta olisi saatava lainsäädännön piiriin. Kun asia tulevaisuudessa toivottavasti selkenee, tarjoutuu kotiseutuarkistotoiminnassa paikkakuntansa historiasta kiinnostuneille tilaisuus aktiivisesti vaikuttaa kotiseutunsa kuvan selkiintymiseen mm. aineistojen kokoajina.

Jatkuvasti laajeneva ainutkertaisten asiakirjojen käyttö ja siitä aiheutuva kuluminen liittyvät elimellisesti voimakkaasti kasvaneeseen sukututkimusharrastukseen. Arkistopäivillä sivuttiin useaan otteeseen sukututkimusta ja varsinkin tutkijapalvelua käsittelevä jaosto perehtyi perusteellisemmin lisääntyneen sukututkimuksen arkistoille aiheuttamiin ongelmiin. Yleisarkistojen näkemyksiä sukututkimuksesta hahmotteli lähinnä FM Rauno Selin mainitussa jaostossa pitämässään puheenvuorossa, joka oli kärjistetysti otsikoitu "sukututkijat arkistojen tuhoajina". Selin totesi aluksi, että sukututkimukselta ei pidä kieltää sille kuuluvaa arvoa ja se uteliaisuus ja tiedonjano, joka esi-isiään tutkivia usein siivittää, on ihailtavaa. Kuitenkin sukututkimuksen asiakirjoille ja arkistolaitokselle aiheuttama paine on niin suuri, että asiaa on hyvin tutkittava ja harkittava ennen kuin joudutaan täysin kestämättömään tilanteeseen. Sukututkimuksen räjähdysmäinen kasvu on aiheuttanut ja aiheuttaa arkistoille ongelmia kaikkialla maailmassa. Viikki mainitsi alustuksessaan, että yleisarkistojen tutkijoista on nykyisin 75-85 % sukututkijoita ja muita harrastelijatutkijoita, joten arkistoväen huolestumiseen myös Suomessa on aihetta. Toivottavasti Suomessa ei tarvitse mennä niin pitkälle kuin useissa USA:n osavaltioissa, joissa arkistot on suljettu sukututkijoilta työrauhan saamiseksi.

Selin totesi edelleen, että niin kauan kuin sukututkijat käyttävät kopioita alkuperäislähteistä, tilanne on jotenkin hallittavissa, vaikka lukulaitteista on toisinaan kova kysyntä ja kopioiden valmistaminen ja uusiminen on kallista. Arkistojen ja koko valtion kulttuuriperinnön kannalta tilanne kääntyy vaaralliseksi silloin, kun sukututkimukseen käytetään alkuperäislähteitä. Koska esi-isiään tutkivat hakeutuvat yleensä aina samoille lähteille ts. käyttävät kirkonkirjojen, tilikirjojen, tuomiokirjojen ja muiden yleisesti käytettyjen sarjojen samoja niteitä päivästä toiseen, asiakirjat ovat alkaneet tuhoutua eikä niiden korjaamiseen riitä varoja eikä työvoimaa. Joskus ei enää kopiointikaan pelasta asiaa, koska asiakirjaniteiden sivuista on kadonnut kappaleita kovassa kulutuksessa ja edestakaisessa niteiden varastosta tutkijasaliin kuljettamisessa. Mitä olisi tehtävä, jotta ainutkertaiset, satoja vuosia vanhat asiakirjat eivät tuhoutuisi muutamassa vuosikymmenessä korjauskelvottomiksi ja toisaalta sukututkimukselle voitaisiin turvata elinmahdollisuudet? On useita teitä valittavana jyrkistä rajoituksista hyvin organisoituun sukututkimuskeskukseen.

Suomen Sukututkimusseuran sihteeri Risto Kautto esitti arkistopäivillä tutkijapalvelua käsittelevässä jaostossa pitämässään puheenvuorossa niitä keinoja, joiden avulla rönsyilevään sukututkimuksen harrastukseen saataisiin ryhtiä ja yhdenmukaisuutta. Kautto oli otsikoinut esityksensä "kaiken maailman sukututkijat - järjestäytykää". Sukututkimuskurssien koordinoimisella, sukututkimusyhdistysten vuorovaikutuksen lisäämisellä, tutkittujen sukujen rekisterien laatimisella ja yleisen informaation jakamisella voitaisiin Suomessa suoritettavaa sukututkimusta ohjata arkistojakin vähemmän kuluttavaan suuntaan.

Arkistoväen kannalta ihanteena siintää tilanne, jolloin sukututkijat hyvin koulutettuina ja asiaan perehtyneinä pystyisivät käyttämään korkeatasoisia kopioita joko yleisarkistojen ja kirjastojen tiloissa tai erityisissä sukututkimuskeskuksissa, joissa pystyttäisiin myös neuvomaan aloittelevia sukututkijoita toisella tavoin kuin nykyisin ylikuormitetuissa arkistojen tutkijasaleissa, joissa on huolehdittava myös monien muiden asiakirjakäyttäjäryhmien palvelemisesta.


Genos 49(1978), s. 88-89

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1978 hakemisto | Vuosikertahakemisto