GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Referat | Artikkelin loppu ]

Kreivi Kustaa Otto Douglasin kuva historiallisessa kirjallisuudessa

Muutamia huomautuksia

A. R. Cederberg

Venäläisen kenraalikuvernöörin kreivi Kustaa Otto Douglasin jälkimuisto ei suinkaan ole parhaimpia historiassamme. Tähän muistoon on liittynyt harvinaisen suuressa määrässä kovuutta ja tylyyttä, häikäilemättömyyttä ja väkivaltaa. Tavallinen käsitys lienee - tai lienee ollut -, että hän oli venäläisten antamien käskyjen sydämetön täyttäjä, joka päälle päätteeksi antoi viattomien ihmisten vaikeasti sovittaa ne harha-askeleet, joihin itse oli tehnyt itsensä syypääksi.

K. O. Lindeqvist, ison vihan parhain tuntija, väittää kuitenkin, että Douglas on ollut mainettaan parempi. Yksityiskohtainen perehtyminen lähdeaineistoon on Lindeqvistin mielestä osoittanut, että syytökset, joita on esitetty kenraalikuvernööriä vastaan, tuskin kaikessa ankaruudessaan pitävät paikkansa: hän ei ollut niin kova ja tunnoton kuin on tahdottu väittää; syytökset häikäilemättömästä omanvoiton pyynnistä ovat todistamattomat, ankarin syytös, mikä on tehty häntä vastaan, nimittäin raskaan veriveron vaatiminen suomalaisten sotilaiden muodossa, mikä muka olisi tapahtunut omien väkivallantekojen sovitukseksi, lienee sekin aiheeton. »D. pani vain täytäntöön, mitä määrättiin».

Historiankirjoittajan on parempi vapauttaa kuin langettaa ja Lindeqvistin käsityksen hyväksyen ovatkin kaksi myöhempää historiantutkijaa lieventäneet entisiä kovia tuomioita kreivi Douglasista. Juvelius lausuu Suomen Kansan Aikakirjoissa puheenaolevasta henkilöstä: »Häntä on sanottu julmaksi, raa'aksi, väkivaltaiseksi mieheksi, joka ei säälinyt onnetonta maata ja kansaa. Kuitenkin on tutkimus osoittanut, että tämä arvostelu on kohtuuton. Itsenäisesti hän näyttää toimineen verraten vähän, mutta oli sopiva välikappale panemaan toimeen venäläisten käskyt ja määräykset - ja usein kylläkin säälimättömästi - -». Juvelius tulee myöskin siihen tulokseen, että raskain syytös, mikä on esitetty Douglasia vastaan, nimittäin sotilaiden ottaminen ja kuljettaminen Venäjälle, on mahdollisesti sekin aiheeton. Hornborgiin on myöskin nähtävästi, mikäli tämä ilmenee hänen teoksestaan Finlands hävder, Lindeqvistin lempeämpi suhtautuminen vaikuttanut. »Luopiolta - olkoonkin, että hän voi esittää vankeusajan ajan kärsimykset lieventävänä asianhaarana - ei voi paljoakaan odottaa, - sanoo Hornborg - ja Douglas sai vihaa ja inhoa osakseen enemmän kuin hän nähtävästi todellakin oli ansainnut. Sillä hänen valtansa oli hyvin rajoitettu - -. Douglas oli sentähden useimmissa tapauksissa ainoastaan toimeenpanija, ei niiden tehtävien aloittaja, jotka yleinen mielipide Suomessa pani hänen tililleen. Mutta syyttä eivät viha ja halveksuminen häntä kohdanneet, sillä pettäjä hän oli; suurin osa hänen vangittuja asetovereitaan pitivät vankeuden surkeutta parempana vihollisen palveluksessa olemista, mihin kaikki voivat päästä».

Douglasista lausutut arvostelut tarjoavat meille aiheen tarkastella hiukan Douglasin kuvaa, jolla on määrätty mielenkiintonsa.

Mistä johtuu, että arvostelu näin ankarasti on kohdistunut kreivi Douglasiin ja että hänen jälkimuistonsa todellakin on erittäin ikävä ja synkkä? Tämä johtuu erinäisistä psykologisista seikoista, joihin on kiinnitettävä huomiota.

Kreivi Douglasin äiti - Beata Margaretha Stenbock, valtaneuvos kreivi Gustaf Otto St:n tytär - oli tunnetun, tavattoman kansan suosion saavuttaneen kreivi Maunu Stenbockin sisar. Douglas oli mennyt varsin nuorena sotapalvelukseen - Lindeqvistin kai Lewenhauptilta saama tieto, että D. jo 1703, 16 vuotiaana, olisi ollut kapteeniluutnantti, on ilmeisesti väärä, koska hänet vasta seuraavana vuonna nimitetään aliluutnantiksi (sekund lieutenant) - kulki Kaarle XII:n joukkojen mukana, kohoten kapteeniluutnantiksi vuonna 1706 ja otettiin henkidrabantiksi 1708. Hän joutui Pultavan luona vangiksi 1709 ja kuljetettiin Vologdan kaupunkiin vanhemman veljensä Wilhelm D:n kanssa yhdessä. Vankeusaikanaan on hän tullut läheisiin kosketuksiin Liivinmaan tunnetun puolustajan, sittemmin Tallinnan kenraalikuvernöörin sijaisen, kenraalimajuri Wolmar Anton von Schlippenbachin kanssa, joka myös oli joutunut Pultavan luona vangiksi. Kenraalimajuri von Sch:n uskollisuus Ruotsin kuningasta kohtaan oli ruvennut horjumaan sangen pian ja jo 1712 tai 1713 on hän siirtynyt tsaarin palvelukseen, missä sitten menestyikin erittäin hyvin kohoten sotakollegin varapresidentiksi ja salaneuvokseksi. Kreivi Kustaa Otto Douglasin uskollisuus ei ollut myöskään kaikkein kestävintä laatua; samoihin aikoihin kuin hänen enonsa, Tönningenin urhea puolustaja, pannaan epäinhimillisen kovaan vankeuteen Fredrikshavenin linnakkeeseen, on sisarenpoika järjestämässä asioitaan uusien olojen vaatimusten mukaisesti. Nähdäksemme ainakin jo vuoden ensipuoliskolla 1715 on hän Tallinnassa, otetaan venäläisten suojassa uudelleen järjestetyn Eestin ritarihuoneen jäseneksi kesäkuussa 1715 ja tulee von Schlippenbachin vävyksi samana syksynä. Tavallisesti sanotaan, että kreivi Douglas astui tsaarin palvelukseen vuonna 1717; tämä on nähdäksemme voinut tapahtua jo muutamia vuosia aikaisemmin. On selvä, että kreivi Douglasin päätös mennä tsaarin palvelukseen tuli piankin tunnetuksi myös Ruotsissa ja Suomessa. Ei voinut olla herättämättä suuttumusta ja katkeruutta laajoissa piireissä, että yksi Ruotsin tunnetuimpien sukujen edustajia, kreivi Maunu Stenbockin sisarenpoika, juuri samoihin aikoihin kuin tieto enon kuolemasta saapuu Ruotsiin, määrätään Suomen venäläiseksi kenraalikuvernööriksi! Saavuttuaan Turkuun valitsee kreivi Douglas asunnokseen tätinsä maaherra Creutzin lesken Hedvig Eleonora Stenbockin talon, missä hän asuukin, jos tietomme ovat oikeat, koko Turussa olonsa ajan. On varsin luonnollista, että Suomen uutta kenraalikuvernööriä, joka oli raju ja ylpeä, tyly ja häikäilemätön, ei katsottu suosiollisin silmin. Häntä sadatellaan ja hänen henkilökuvaansa liitetään sellaistakin, mikä on pohjaa ja perää vailla. Nyt esitetään myöskin ne väitteet, että kreivi Douglas on ollut syypää tekoon, joka on tavattomasti kuohuttanut ihmisten mieliä tuohon aikaan; onnettomaan sotamiesten ottoon, mikä muka tapahtui kreivin pahojen tekojen sovittamiseksi.

Ensi tuntemamme tieto siitä, että kreivi Douglas olisi aiheuttanut tämän sotamiesten oton tavataan Åbo Tidningareissa - tai kuten sen nimi tuohon aikaan kuului Tidningar utgifne af et Sällskap i Åbo - vuonna 1774 (16/8, N:o 15), eräässä kirjoituksessa, jonka Oriveden silloinen kirkkoherra Erik Lencqvist on kirjoittanut »Suomen Ruhtinat eller Minne af Finlands drottar». Tässä kertomuksessa sanotaan:

»Galliczin herrskade med en sådan myndighet, at när Ryska Lands-Höfdingen och Swenska affällingen Wilhelm Douglas af öfwerilning stack ihjäl hufwudmannen för de Ryska Marquetenter, kröp han på knä öfwer Åbo Torg långs med stora Kyrckogatan til Förstens residence at tigga om nåd och förbön för sig hos Czaren, hwilkens pardonnerande kostade kärnan af det manskap som än i Finland war qwar, af hwilcka han til Czarens tjenst uprättade et regemente, som fördes mot Persien, af hwilcka icke många efter freden hemkommo, ehuru de icke blifwit brukade i något slag».

Lencqvist oli syntynyt Turussa samana vuonna kuin mainittu murha olisi tapahtunut. Mahdollisesti perustuu hänen tietonsa suulliseen traditioon; mitään lähdettä kuitenkaan L. ei tiedonannolleen ilmoita.

Toinen tieto poikkeaa yksityiskohdissaan tuntuvasti tästä, mutta tähtää samaan toteamukseen: Douglasin tekemän tihutyön takia ryhdyttiin manttaalimiesten ottamiseen. Se sisältyy lähes parikymmentä vuotta myöhemmin samaan lehteen tahi tosiasiallisesti sen välittömään seuraajaan Åbo Tidningar 1791 (20/6, N:o 25). Tämän mukaan oli kenraalikuvernööri kreivi Douglas pääsiäispäivänä 1719 järjestänyt Turussa juhlan, missä hän riitaantui venäläisen pääkivalterin (General-Gewaldigern) kanssa ja pisti hänet miekallaan kuoliaaksi. Hänet tuomittiin kuolemaan, mutta armahdettiin ja joutui pakkotyöhön, mistä hän vapautui lupaamalla hankkia muutamia satoja miehiä sijaansa työtä tekemään. Tästä aiheutui manttaalimiesten ottaminen.

Tämän kuvauksen, joka on osa laajemmasta esityksestä »Berättelse om Österbottens öden 1700-1721», on laatinut sittemmin Kokkolan pormestari Jaakko Falander, joka varsin hyvin on saattanut samanaikaisesti kuulla kertomuksen kreivi Douglasin tihutyöstä ja sen seurauksista.

Kertomuksien todenperäisyys ei ole todettavissa. Jos tällainen huomattava konnantyö, juhlassa sattunut murha, olisi tapahtunut, tihutyö, josta oli niin kohtalokkaita seurauksia, on todenmukaista, että kreivi Douglasin lähimpiä miehiä, tunnettu Gabriel Peldan, joka suhtautui hyvin kriitillisesti entiseen esimieheensä, olisi tästä maininnut, koska hän kerran yksityiskohtaisesti kertoo mieliäkuohuttavasta manttaalimiesten otosta. Mutta hän ei mainitse sanaakaan siitä, että tällaista olisi tapahtunut. Hän viittaa ainoastaan siihen, että kreivi Douglas aivan toisia tarkoitusperiä silmällä pitäen oli esittänyt manttaalimiesten ottamisen.

N.s. Douglasin kirje-kirja, jota säilytetään Suomen Valtioarkistossa, ei anna mitään varmaa johtoa kysymyksen ratkaisemiseksi. Kirjasta ei nimittäin käy selville, kuka milloinkin on kirjeet lähettänyt emmekä siis tiedä varmuudella, milloin Douglas on Turussa ollut. Päätelläksemme eräistä kirjekirjassa esiintyvistä seikoista, voisi olettaa, että kreivi Douglas tosiaankin on ollut poissa Turusta joulukuun alkupuolelta 1719 helmikuun loppupuolelle 1720, mutta tämäkään ei suinkaan ole varma. Mahdollisesti olisi hän silloin voinut olla Pietarissa vastaamassa syytöksistä, joita oli esitetty häntä vastaan väärinkäytöksistä veronkannon alalla. Myös vuosien 1720-21 vaihteessa on hän mahdollisesti ollut jonkin aikaa Pietarissa. Myöhemmin kannetaan nimittäin näiden »tarpeellisten matkojen» korvaukseksi kiusatulta rahvaalta erikoinen maksu. Mahdollisesti on tieto näistä matkoista jonkinlaisessa yhteydessä kertomuksen kanssa pakkotyön suorittamisesta.

Dramaattisia kertomuksia siitä, millä tavalla kreivi Douglas sovitti tekemänsä raskaan rikoksen, mikä sekään ei ole todettavissa, vaikka todennäköistä on, että kertomuksessa murhasta on jotakin perää, ei voida siis pitää todistettuina.

Huomasimme, että yksi äskenmainitsemistamme tutkijoista erikoisesti korosti sitä, että sellaiselta luopiolta, kuin kreivi Douglas on, ei voida paljoakaan vaatia. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon - millään tavalla koskettelematta asian moraalista puolta, vielä vähemmin puolustamatta sitä - että näitä luopioita oli erittäin paljon. Mainitsimme, että kreivi Douglas kaiken todennäköisyyden mukaan kenraalimajuri von Schlippenbachin vaikutuksesta on siirtynyt Venäjän palvelukseen. Meillä on vaikea osapuilleenkaan luetella kaikkia niitä von Mengdeneitä, Löwenwoldeja, Fickejä j.m., jotka jo ammoin ennen Uudenkaupungin rauhaa ovat antautuneet Venäjän palvelukseen ja joista muutamat jo ennen rauhan tekemistä taistelevat Venäjän aktiivisissä joukoissa Ruotsia vastaan. Esimerkkejä tähän on yhtä hyvin Suomen puolelta, olkoonkin että vaikuttimet ja menettelytavat vaihtelevat. Viipurin kimnaasin lehtori maisteri Maunu Alopaeus määrätään vajaat neljä viikkoa sen jälkeen, kuin Viipuri oli venäläisille antautunut, kaupungin kirkkoherraksi ja suorittaa ainakin vuodesta 1714 hiippakunnan johtajan toimia, tutkien ja määräten pappismiehiä virkoihinsa. Hänen seuraajaansa Kristian Melartopaeukseen nähden on esimerkki ehkä vielä kuvaavampi. Hän palveli sotapappina, kun hän v. 1709 Perevolotnassa joutui vangiksi, vietiin Pietariin ja oli säilyneen sukutarinan mukaan kaupungin perustamistöissä tänne komennettujen vankien mukana. Mutta v. 1716 nimitetään hänet Alopaeuksen jälkeen Viipurin kirkkoherraksi ja tuli sitten täällä muodostetun konsistorin esimieheksi. Vuonna 1718 palaa Hiitolan entinen kappalainen Antti Zetraeus vankeudesta ja määrätään Hiitolan kirkkoherraksi. Me tiedämme, että Pietari Suuri vuonna 1717 antoi parikin käskyä siitä, että sotavankien - siis nimenomaan ruotsalaisten ja suomalaisten - tietoon oli saatettava, että ne, jotka tahtoivat vannoa uskollisuudenvalan tsaarilliselle majesteetille, olivat vapautettavat vankeudesta ja heitä voitiin käyttää valtakunnan palveluksessa.

On ilmeistä, että luottamus Ruotsin mahdollisuuksiin Pultavan taistelun jälkeen alkoi horjua laajoissa piireissä ja että epätoivo moniaalla täytti mielet. Useat siirtyivät Venäjän palvelukseen. Täma siirtyminen tsaarin palvelukseen tulee Uudenkaupungin rauhan jälkeen aivan hämmästyttävällä, ettemme sanoisi masentavalla tavalla näkyviin.

Tämä kaikki otettaneen huomioon muodostettaessa kuvaa kreivi Douglasista. Kaikesta huolimatta luulemme, että hänen mainettaan on varsin vaikea puhdistaa. Tässä suhteessa vahvistaa meitä yhä enemmän eräs tiedonanto, joka ihmeellistä kyllä on jäänyt tutkijoilta käyttämättä. Me tarkoitamme hänen sihteerinsä, äskenmainitsemamme Gabriel Peldanin kirjettä veljelleen, maisteri Isak Peldanille. Hän kertoo verrattain yksityiskohtaisesti manttaalimiesten otosta; hän mainitsee tarkalleen manttaalien lukumäärän eri lääneissä ja niiden summan. Manttaalimiesten otto tapahtui keväällä 1720, seuraavana keväänä otettiin hevonen joka manttaalilta ja trossikärryjä jokaisesta läänistä. Tämä tapahtui, sanoo Peldan, »kreivi Kustaa Douglasin pahaa tarkoittavan ilmoituksen nojalla, että tyhjentämällä maa miehistä ja omaisuudesta se olisi aivan voimaton Ruotsin kruunulle luovutettaessa; sitä paitsi useita miltei vielä julmempia esityksiä, jotka koskivat muutamien seutujen täydellistä polttamista ja hävittämistä hisce oculis cum horrore vidi, jotka tämä tunnoton käsi oli memoriaaleina laatinut, joita vihollisenkaan julmuus ei tahtonut käyttää hyväksensä, mistä minä olen tsaarin omakätiset päätökset nähnyt».

Peldan mainitsee esityksistä ja memoriaaleista, jotka ovat jääneet tutkimukselle täysin tuntemattomiksi. On ilmeistä, että ne saattaisivat historiallisessa suhteessa olla mitä mieltäkiinnittävimmät. Vain niiden mainitseminen ja se kauhistus, minkä valtaan Peldan sanoo joutuneensa niitä lukiessaan, sisältää kyllin ankaran arvostelun kenraalikuvernööristä. Minusta näyttää siltä, että on tuskin syytä epäillä Gabriel Peldanin sanojen todistusvoimaa; hän oli kyllin läheltä saattanut seurata kreivi Douglasin toimintaa eikä hänellä nähdäkseni ollut mitään syytä, kun hän vuonna 1730 kirjoitti mainitun arvostelun kirjeessä veljellensä, aiheettomasti mustata entistä esimiestään.

Tulos on: me voimme ehkä psykologisesti selittää, miksi vastenmielisyys niin intensiivisenä on kohdistunut kreivi Douglasiin; me näemme, missä olosuhteissa hän antautui Venäjän palvelukseen; tässä suhteessa hän tuskin oli huonompi kuin monet muutkaan; legendat murhasta ja sen suoritukseksi annetusta veriuhrista eivät ole todistettuja - ja kuitenkin näyttää siltä, että tuskin on syytä lieventää sitä ankaraa tuomiota, mikä hänestä on lausuttu. Hän oli kova ja tunnoton, mies, josta tuli säälimättömien käskyjen täyttäjä, nähtävästi vielä kovempi ja tylympi kuin kovat ja tylyt esimiehensä.


Referat [1].

A. R. Cederberg, Greve Gustaf Otto Douglas' bild i den historiska litteraturen. Några anmärkningar.

Professor K. O. Lindeqvist har i sitt arbete om stora ofreden i Finland uttalat angående den ryske generalguvernören greve Gustaf Otto Douglas, att mannen varit bättre än hans rykte. Till samma slutsats hava även några andra finska forskare E. W. Juvelius och Eirik Hornborg kommit. Författaren påpekar, att till den synnerligen bittra kritik, som uttalats över greve Douglas, säkert bidragit vissa psykologiska orsaker; samtidigt som greve Magnus Stenbock går sitt bittra öde till mötes i Danmark, utnämnes hans systerson greve Douglas till rysk generalguvernör i Finland efter att under minst två år, som det synes, hava förberett sitt inträde i rysk tjänst; han inskrevs redan år 1715 på det nyinrättade riddarhuset i Estland och gifte sig samma år med en dotter till generalmajor W. A. von Schlippenbach, som redan tidigare ingått i rysk tjänst. Fastän inträde i tsarens tjänst under kriget icke var så ovanligt, som man kanhända föreställt sig, har naturligtvis Douglas' steg tilldragit sig särskild uppmärksamhet. Författaren klargör sedan, att det våldsdåd, dråpet på en av tsarens betrodde män, för vilket Douglas beskyllts och som antagits vara orsaken till, att han som en försoningsgärd lät i Finland för rysk krigstjänst uttaga s.k. mantalsmän, icke är historiskt bevisat. Själva utskrivningen är dock ett faktum och i själva verket ett våldsdåd, som djupt upprört samtiden. Rektor Gabriel Peldan, som någon tid mot sin vilja var anställd i Douglas' tjänst, omnämner icke mordet i ett brev till sin broder tio år senare, där han vidlyftigt redogör för D:s verksamhet, men uttalar sig det oaktat ytterst fördömande om D.; man har intet skäl att förringa värdet av Peldans ord.


[1]   Tarpeen mukaan julkaistaan selostuksia kirjoituksista skandinavisilla tai yleiseurooppalaisilla kielillä. - I mån av behov skola av artiklar referat på skandinaviska eller allmäneuropeiska språk publiceras.


Genos 5(1934), s. 129-136

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1934 hakemisto | Vuosikertahakemisto