GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Tuomiorovasti Hans Petrin syntyperä ja perilliset

Kirkkoherra TAPIO VÄHÄKANGAS, Muurame

Turun keskiaikaisen tuomiokapitulin viimeisenä tuomiorovastina vuosina 1526-1547 toimineen Johannes eli Hans Petrin syntyperästä on esitetty monia epämääräisiä arveluja. Kustavi Grotenfelt ulkomailla opiskelleiden suomalaisten luettelossa (HArk 13, s. 106) ja K. G. Leinberg paimenmuistossaan (s. 29) erehtyivät luulemaan häntä Fleming-suvun jäseneksi. Eero Matinolli Turun tuomiokapitulin matrikkelissa (s. 18) jättää kysymyksen hänen syntyperästään avoimeksi. Jully Ramsay (Frälsesläkter s. 120) sai selville, että Hans Petrin äiti oli Johan Flemingin toinen puoliso. Sukuselvitys täsmää Hans Petrin ja hänen sisarensa antamien tietojen kanssa, että Johan Flemingin poika Peder oli heidän velipuolensa (BFH III:237 ja 357). Tämän pidemmälle ei tähän saakka ole päästy, vaikka säilyneen asiakirja-aineiston pohjalta näyttää mahdolliselta selvittää hänen vanhempansakin.

Ongelman ratkaisussa avainasemassa ovat eräät laivakauppaa koskevat originaalidokumentit (FMU 5110, 5245, 5289, 5338), jotka liittävät Johan Flemingin huomiota herättävällä tavalla erään Pietari Simonpojan alaikäisiin lapsiin. Johan Flemingistä käytettiin tuolloin vanhahtavia sanontoja "j myne haffuande värje hade" ja "var rodhende ffor the fattig barna", joilla maakuntalaiessa oli ilmaistu holhoojana toimiminen (Ernst Estlander, Studier i äldre svensk förmynderskapsrätt I, Tidskrift utg. af Juridiska Föreningen i Finland, s. 390). Maanlain mukaan isän lähin miespuolinen, sukulainen astui automaattisesti orvoiksi jääneiden lasten holhoojaksi isän kuoltua. Mitään verisukulaisuutta Johan Flemingin ja Pietari Simonpojan välillä ei voida osoittaa eikä pitää edes todennäköisenä. Holhoojan luonteinen asema on siis johtunut muista syistä.

Kaupunkilain holhoojaa koskevat määräykset tuntevat muitakin mahdollisuuksia kuin sukulaisten holhouksen. Niinpä holhooja voitiin määrätä testamentilla, tai raati saattoi asettaa holhoojan, jollei lähettyvillä ollut ketään sopivaa isän sukulaista (Estlander II, s. 206, 212). Leskivaimon ja naisten asema yleensäkin on kaupunkilaissa itsenäisempi kuin maanlaissa (Estlander II, s. 174, 187, 210-211, 216), vanhemmista maakuntalaeista puhumattakaan. Leskiäiti saattoi eräin rajoituksin toimia lastensa holhoojana, jopa säilyttää sen uudelleen avioiduttuaankin (Estlander II, s. 204). Toisaalta vaimo oli kuitenkin aviomiehensä holhouksessa, jolloin mies saattoi päästä käsiksi vaimonsa edellisen avioliiton lasten omaisuuteen. Laissa suotiin holhoojalle ja mutatis mutandis äidin uudelle aviomiehelle nautintaoikeus lasten omaisuuteen, mutta samalla seurasi myös lasten elatusvelvollisuus (Estlander II, s. 190, 208-209, 214).

Pietari Simonpojan lasten holhousjärjestelyt ovat määräytyneet kaupunkilain mukaan, koska Pietari oli porvari, mutta sen sijaan ei voida varmasti sanoa, minkä em. mahdollisuuden perusteella Johan Fleming on holhoojaluonteisen asemansa saanut. Todennäköisimmin Johan Fleming on nainut Pietari Simonpojan lesken ja saanut hänen lapsensa huollettavakseen. Aikaisemmin on jo todettu, että Johan Flemingin pojalla Pederillä ja Hans Petrillä oli yhteinen äiti, joten Pietari Simonpoikaa voitaneen pitää Hans Petrin isänä. Tätä käsitystä tukevat myös myöhemmin esitettävät tiedot Maarian Hirvensalon Friskalan ja Taipaleen sekä Liedon Vääntelän maanomistussuhteista 1400-luvun alusta reformaatiokaudelle.

Turkulainen porvari ja laivanvarustaja Pietari Simonpoika tavataan asiakirjoista varmuudella vuosilta 1488-1494, mutta hänet voitaneen kytkeä v. 1472 mainittuun samannimiseen lietolaiseen mieheen. Mikko ja Pietari Simonpojat Liedon Rähälän kylästä tunnustivat näet 26.2.1472 Turussa (FMU 3430) myyneensä 18 vuotta aikaisemmin 50 markasta Maarian Pitkämäessä sijainneen talon, jonka he olivat perineet enoltaan Henrik Skalenbergiltä. Eno tunnetaan vuosilta 1430 ja 1448 turkulaisena porvarina. Mikko Simonpoika näyttää jääneen asumaan Rähälään, sillä Suomen asutuksen yleisluettelosta ilmenee, että Mikko Simonpojan hallussa oli vuoteen 1545 saakka Rähälän suurin talo. Omistaja ei kuitenkaan voi olla v. 1472 mainittu Mikko Simonpoika, joka on syntynyt viimeistään 1430, vaan todennäköisesti hänen pojanpoikansa. Mikko Simonpoika on kuollut ennen vuosisadan, vaihtumista, koska hän ei ollut veljensä lasten holhooja. Pietari Simonpoika on ilmeisesti saanut omakseen enonsa kaupunkikiinteistön ja siirtynyt sen vuoksi porvariksi Turkuun, joten hänet voitaneen samastaa n. 15 vuotta myöhemmin Turussa tavattavaan Hans Petrin todennäköiseen isään.

Entä kuka oli Hans Petrin ja Peder Flemingin äiti?

Turun entinen pormestari Jakob Frese kuoli 1455 Tallinnassa. Heti kuoleman jälkeen syntyi pitkälliseksi muodostunut riita hänen ensimmäisen avioliittonsa lapsien maisteri Henrik Fresen ja Tukholman pormestarin Jürgen van Meideburgin vaimon Birgitta Fresen sekä Jakob Fresen uuden apen Tallinnan pormestarin Cost von Borstelin välillä Jakob Fresen jättiläisomaisuudesta. Henrik Fresen ja Jürgen v. Meideburgin kuoltua Birgitta Fresen uusi aviomies Willem van dem Felde ja Birgitan vävyt Hans van Asken ja Lauri Pietarinpoika jatkoivat perintöriitaa tallinnalaisten kanssa ja välillä keskenäänkin (G. A., Donner, Striden om arvet efter köpmannen Jakob Frese 1455-1510). Hans van Askenin kuoltua hänen tilalleen, Greta v. Meideburgin etua valvomaan ilmestyy v. 1488 (FMU 4216) Pietari Simonpoika, joka ei voinut olla Gretan uusi aviomies, sillä Greta mainitaan vielä v. 1490 ja 1494 Hans van Askenin leskenä (FMU 4318, 4532). Edunvalvoja ei voinut olla Hans van Askenin alaikäisten lasten holhoojakaan, sillä Pietari Simonpojan perillisten hallusta tavataan myöhemmin Birgitta Freselle aikanaan kuulunutta maaomaisuutta, joten Pietari Simonpojan on täytynyt olla Hans van Askenin ja Greta v. Meideburgin vävy. Huomiota herättää, että Hans van Asken kuului jo vuonna 1472 Pietari Simonpojan tuttavapiiriin, kun Mikko ja Pietari Simonpojat pyysivät häntä sinetöimään puolestaan. Avioliitto ei ole vielä tuolloin voinut yhdistää Askenia ja Pietaria sukulaisiksi.

Birgitta Fresellä oli Jürgen van Meideburgin kanssa solmitusta avioliitosta kaksi tytärtä. Vanhempi oli nimeltään Greta, ja hän oli elossa vielä 1494. Judit oli nuorempi. Hän eli vielä 1508 (FMU 5353). Hänen ensimmäinen aviomiehensä oli Turun pormestari Lauri Pietarinpoika, joka on kuollut ennen vuotta 1493, jolloin toisena aviomiehenä esiintyy porvari Hans van Eken, joka tunnetaan vielä 1520 elossa olevana. Birgitta Frese jäi toisen kerran leskeksi v. 1508, jolloin Willem van dem Felde hukkui Bornholmin edustalla kuningas Hannun kaapparilaivan päällikkönä. Iäkkäänä ja sokeana leskenä Birgitta eli vielä v. 1510 asuen Maarian Hirvensalon Friskalassa (FMU 5353, 5448).

Greta van Meideburg on avioitunut ennen vuotta 1467 Hans van Askenin kanssa, Hans van Asken toimi aluksi porvarina Tukholmassa, mutta siirtyi 1450-luvun jälkipuoliskolla Turkuun (FMU 3072), ilmeisesti siksi, että hänen ensimmäinen puolisonsa Adeliza näyttää olleen kotoisin Suomesta (REA 605). Adeliza peri sisarensa Lyckan kanssa Mustasaaren edesmenneen kirkkoherran Henricus Conradin (FMU 2880). Ristimänimet ja patronyymit osoittavat heidänkin kuuluneen saksalaisperäisiin sukuihin.

Hans van Askenin ja Greta v. Meideburgin lapsia todennäköisesti ovat äidinisän kaima Jürgen Asche, joka mainitaan turkulaiseksi porvariksi v. 1515 (FMU 5772), sekä maisteri Henrik Asken, joka lienee samainen piispankansleri Henrik, joka tunnetaan vuodelta 1518 ja joka kai hukkui piispa Arvid Kurjen seurueen mukana Pohjanlahteen (FMU 5622; BFH I:2, s. 414; Tapio Vähäkangas, Genos 1977, s. 131). Hän on näköjään ollut äitinsä enon tuomiorovasti Henricus Fresen kaima ja Hans Petrin eno. Hans Petri puolestaan on saanut ristimänimensä äidin isän Hans van Askenin mukaan.

Perheeseen on kuulunut lisäksi tytär, joka on ollut ensin naimisissa Pietari Simonpojan ja sitten Johan Flemingin kanssa. Jully Ramsay mainitsee hänen nimekseen Valborg ja väittää hänen olleen jonkun papin emännöitsijänä ennen avioitumistaan. Lähdettä hän ei väitteensä tueksi ilmoita, mutta on helppo arvata, että hän on saanut tiedot Teitin valitusluettelosta, mutta yhdistänyt ne väärään henkilöön. Valitusluettelossa mainitaa kahdessa kohtaa (s,. 67-68, 185-186), että Erik Haakoninpojan (Slang) äiti oli nimeltään Valborg. Valborgin äiti oli ollut papin emännöitsijänä ennen avioitumistaan Henrik Klaunpoika Flemingin kanssa. Sukulaisuutta täsmennettiin vielä ilmoituksella, että Ivar ja Erik Flemingin isä (Joakim) oli Valborgin velipuoli. Toinen velipuoli oli Johan Fleming, jonka vaimoksi Ramsay siis on sijoittanut tuon nimeltä mainitsemattoman papin emännöitsijän ja antanut hänelle nimeksi Valborg. Ramsayn aiheuttama sotku on sellaisenaan lainattu myöhemmissä genealogioissa, mutta on nyt syytä korjata. Ramsay mainitsee Henrik Flemingin toiseksi vaimoksi Elseby Maununtyttären, mutta hänen lähdemerkintänsä eivät tue väitettä. Lähteet eivät myöskään tunne ketään Viurilan Magnus Johaninpoikaa, vaikka Ramsay ilmoittaa hänet Elsebyn isäksi. Jully Ramsayn selvitys Johan Flemingin toisesta vaimosta osoittautuu vääräksi myös sen vuoksi, ettei Hans Petriä olisi voitu vihkiä papiksi, jos hän olisi ollut papin avioton poika. Hans Petrin äidin sukuasema on siis täsmentynyt, mutta ristimänimi jää edelleen tuntemattomaksi.

Hans van Askenin ja Greta Meideburgin tytär on hyvinkin jo 1480-luvulla voinut olla naimaiässä; ja se sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä voidaan päätellä Hans Petrin syntymäajasta. Sukulaistensa Henrik Fresen ja Henrik Askenin esimerkin mukaisesti Hans Petri lähti opiskelemaan Kölniin v. 1512. Hän oli silloin jo papiksi vihitty, joten hän oli täyttänyt 25 vuotta (Matinolli, s. 18; Leinberg, s. 29; Kauko Pirinen, Turun tuomiokapituli keskiajan lopulla, s. 431 nootti 26, 27). Hän olisi siis syntynyt 1487, jollei pappisvihkimystä ole annettu poikkeuksellisen varhain. Toisaalta Johan Fleming sanoo myyneensä laivan v. 1504, jolloin Pietari Simonpojan lapset olivat vielä alaikäisiä. Täysi-ikäisyys on saavutettu kuitenkin ennen vuotta 1507, jolloin Flemingin holhoojaluonteisesta asemasta puhutaan menneessä aikamuodossa (FMU 5245). Tämän perusteella Hans Petrin olisi pitänyt syntyä 1490-1492, sillä maanlain mukaan poika saavutti täysi-ikäisyyden 15-vuotiaana (Estlander II, s. 204, 1621-63). Jakamaton pesä säilyi kuitenkin isän (ja isäpuolen) hallussa siihen saakka, kunnes poika perusti oman talouden, joten papiksi vihkimisikää voitaneen pitää varmempana ajoituskriteerinä kuin ilmoitettua alaikäisyyttä, joten Hans Petri todennäköisesti on syntynyt viimeistään vuonna 1487.

Tuomiokapitulin matrikkelissa mainitaan Hans Petrin valmistuneen jo v. 1485 bacchalaureukseksi Rostockista, mutta virheellinen tieto on lähtenyt liikkeelle Grotenfeltin luulosta, että Johannes Petri olisi ollut Fleming-sukua (Grotenfelt, HArk 13, s. 106); eräs Johannes Vlemminck promovoitiin tuolloin. Häntä ei voida yhdistää Hans Petrin isäpuoleen Johan Flemingiin, sillä tämän tiedetään oleskelleen Suomessa syksyllä 1484 ja kesällä 1485 (FMU 4010, 4045). Olisi mahdotonta, että sama mies lähtisi 27 vuotta myöhemmin uudelleen opiskelemaan, eikä hänestä olisi väliajalta jäänyt asiakirjoihin mitään mainintaa, joten Hans Petrin syntymäaika sijoittuu samoihin aikoihin, jolloin joku Johannes Petri opiskeli Rostockissa.

Hans Petri opiskeli vain pari vuotta maisteriksi ja suoritti vuoden kuluttua dekreettien lisensiaatin tutkinnon, mikä todistaa poikkeuksellista lahjakkuudesta (Pirinen, s. 439). Kotimaahan palattuaan hän toimi vuodesta 1516 lähtien kaniikkina, sai pitkän odottamisen jälkeen haltuunsa v. 1521 tai vasta 1525 arkkiteinin viran, josta siirtyi 1526 tuomiorovastiksi ja kuoli 3.6.1547 noin 60-vuotiaana.

Pietari Simonpojan leski solmi siis joskus 1400/1500 vaihteessa toisen avioliiton Johan Flemingin kanssa (tunnetaan 1484-1517). Heidän avioliitostaan syntyivät Peder Fleming ja Magnus Niilonpojan (Särkilahti) vaimo, joka on ollut nimeltään joko Valborg tai Karin. Jully Ramsayn selvitykset Maunu Niilonpojan avioliitoista ovat keskenään ristiriitaiset (s. 121, 422, 433), minkä on selvästi aiheuttanut se, että hän on yrittänyt sijoittaa myöhemmin puheeksi tulevan Henrik Hannunpojan Starck-sukuun ja hänen sisarensa tyttäreksi Hebla Maununtyttären, jonka tapaamme myöhemmin Hans Petrin lasten perijänä. Hebla on kuitenkin ollut Hans Petrin lasten serkku, joten hänen äitinsä on ollut Hans Petrin sisarpuoli.

Peder Fleming on varmasti ollut Brita ja Hans Petrin velipuoli, vaikka, kummallista kyllä, hänen eräs poikansa sai isänsä edellisen vaimon isän nimen Erengisle. Ramsay on liittänyt hänen henkilötietoihinsa Rostockissa saavutetun bacchalaureuksen arvon (Grotenfelt. HArk 13, s. 108-109), mutta se ei voi pitää paikkaansa, sillä Peder ei vielä 1513 ole mitenkään voinut saavuttaa yliopistoon kirjoittautumiseksi sopivaa ikää. Sitä paitsi tämä matrikkelissa mainittu Petrus oli jo papiksi vihitty opiskelemaan lähtiessään. Pappisvihkimisen sakramentti tuotti häviämättömän pappeuden (character indelebilis), joka teki mahdottomaksi maallikoksi siirtymisen. Friskalan Peder Fleming oli kuitenkin varmasti maallikko. Ylhäisaatelisen Fleming-suvun lisäksi Tallinnassa ja Ruotsissa asui samaa sukunimeä käyttäneitä porvareitakin. Pappismiehen Petrus Fleminek svecus kotipaikka saattaakin löytyä Ruotsin puolelta.

Hans Petrillä oli täyssisarkin nimeltään Brita Pietarintytär. Vielä 1551 hän eli nunnana Naantalissa (BFH III:357).

Isältään Pietari Simonpojalta Hans Petri on perinyt Kaarinan Paaskunnan, joka ei siis ollut ostotalo, niin kuin Aulis Oja on luullut (Kaarinan historia I, s. 223; vrt BFH III:357). Ruskon Mäkikylän Munittulan (SAYL) hän sen sijaan on voinut hankkia ostamalla. Ainakin saman pitäjän Kuusimäessä sijainneen niittykappaleen hän oli ostanut (BFH III:354). Näiden talojen lisäksi Hans Petri on omistanut myös Sauvon Leveelässä (Leveelahti? Levälahti?) talon, mutta sen vaiheita ei ole mahdollista seurata, sillä vanha keskiaikainen nimi on uudella ajalla vaihtunut toiseksi. Eräs Hintza Leveelahti tunnetaan kuningatar Margareetan rälssinperuutuksen ajalta (FMU 1213). Kaikille kolmelle talolleen Hans Petri hankki 3.5.1525 (FMU 6216) verovapauden eräistä verorasituksista. Talot eivät siis sijainneet rälssimaalla. Hänen syntyperänsä on puhtaasti porvarillinen, vaikka hän äitinsä välityksellä olikin perinyt rälssimaata ja vaikka hän oli hankkinut itselleen aateliselta vaikuttavan sinetin, johon on kuvattuna poikkipalkin päälle jokin lintu ja palkin alle kolme tähteä. Hänen sisarensa Brita Pietarintyttären sinettikuvio on paljon yksinkertaisempi: kaksi poikkipalkkia ja kirjaimet B P (BFH III sinettiliite), mikä osoittaa, ettei perittyä vaakunaa ollut olemassakaan. Pietari Simonpojan sinetti ei ole säilynyt, ja Hans van Asken sekä Henrik Skalenberg tyytyivät pelkkiin puumerkkeihin (FMS 348, 324).

Edellä mainittuja maaomistuksia koskemaan on tarkoitettu se vaihtokauppa, jolla Hans Petri 13.10.1545 vaihtoi velipuolensa Peder Flemingin ja lankonsa Måns Niilonpojan (Särkilahti) kanssa kaikki maatilansa kaupunkikiinteistöihin ja rahaan (BFH III:237), ja tähän sopimukseen vedoten Peder Fleming yritti saada haltuunsa Paaskunnan ja Munittulan, mutta Brita Pietarintytär onnistui torjumaan yrityksen saatuaan kuninkaalta lupakirjan tilojen omistukseen (BFH III:357=337). Molemmat talot tavataankin 19.10.1569 lähtien läänitettyinä Hans Petrin tyttären Brita Hannuntyttären toiselle miehelle Lasse Laurinpojalle (SAYL).

Sopimus on tarkoitettu koskemaan myös yhteisen äidin perintöä, sillä Helvik Stoltefotin tuomiokirkolle lahjoittamat Maarian Hirvensalon Friskala ja Liedon Vääntiälä ovat joutuneet Peder Flemingin ja Måns Niilonpojan haltuun (Eric Anthoni, Kring godsen i Väntiälä och deras innehavare, HTF 1973, s. 69-70). Samaa perintöä on selvästi myös Hirvensalon Taipaleen Kauksela, joka v. 1540 oli maisteri Hannun hallussa (Anthoni, Finlands medeltida frälse, s. 343), mutta se liitettiin myöhemmin Peder Flemingin omistaman Friskalan alaisuuteen (A. Oja, Maarian historia I, s. 353-354). Miestapon sovittamiseksi Fleming joutui luovuttamaan sen kuninkaalle (VA 50 ab:4 v). Ragvald Suurpää oli v. 1462 ostanut Taipaleesta 6+1 tankoa maata (FMU 3167). Maan korkea hinta 210 mk (FMU 3183), osoittaa, että 6 tankoa, se määrä Hans Petrillä oli kylässä rälssimaata, oli alun alkaen rälssiä, eikä ole ostettu tavallisilta talonpojilta, niin kuin Oja on olettanut. Maat myytiin sitten Erik Akselinpojalle (Tott) (FMU 6678), jolta ne ovat vaihdossa joutuneet Birgitta Freselle tai Hans van Askenille, sillä Friskalan 1/3 oli kulkenut Erik Akselinpojan välityksellä Knut Posselle ja edelleen tuomiokirkolle (FMU 5892). Kaukselan joutumista Erik Akselinpojalta Fresen perheelle ja Erik Akselinpojan Friskalan saantoa ei muuten voida selittää.

Birgitta Fresen toinen vävy Hans van Eken oli yrittänyt saada Friskalan haltuunsa kääntymällä valtionhoitajan puoleen ja pyytämällä tätä vaikuttamaan siihen, että Friskalan omistus siirrettäisiin anopilta hänelle (FMU 5353), mutta kun yritys ei näytä tuottaneen tulosta, hän rupesi vaatimaan tuomiokapitulilta sen osuuksia Friskalaan. Valtaneuvosto antoi 31.7.1516 päätöksen (FMU 5892), jossa todetaan, että 1/3 Friiskylästä oli tullut laillisessa järjestyksessä lahjoitetuksi P. Yrjänän alttarille, ja toisen kolmanneksen tuomiokirkko oli saanut Knut Posselta Erik Akselinpojan velasta. Fresen perheen hallussa on siis ollut keskiajan päättyessä 1/3, jota Hans van Eken ei ole koskaan saanut omakseen, tai sitten Hans van Askenin lapset ovat lunastaneet sen pahasti velkaantuneelta Hans van Ekeniltä. Mahdollista on sekin, ettei Juditilla joka vielä 1508 oli elossa, ollut lainkaan lapsia kummastakaan avioliitosta, jolloin sisaren lapset ovat perineet sukumaan. Edellä on jo todettu, että toinen kolmannes on vaihdettu Erik Akselinpojan hankkimaan Kaukselaan. Friskala, Vääntiälä ja Kauksela tavataan reduktiokaudella Peder Flemingin ja hänen lankonsa omistuksesta, joten he ovat saaneet ne osittain haltuunsa em. vaihtokaupan perusteella.

Äidinperintö näyttää jaetun Peder Flemingin ja Hans Petrin kesken siten, että Peder on saanut 1/3 Friskalasta ja Hans samanarvoisen maan Taipaleesta. Peder on peruuttanut tuomiokirkolta sen osuudet (2/3) Friskalasta, ja Hansin osaksi on tullut Vääntiälän peruuttaminen. Vääntiälänkin talot kuuluivat tuomiokirkolle, ja siksi kuulostaa irvokkaalta, että tuomiorovasti olisi kahminut tuomiokirkon omaisuutta itselleen, mutta tapahtuma saa uuden mielekkyyden, kun tiedämme, että Vääntiälän kirkontilat kuuluivat tuomiokirkon Pyhäin miesten eli Uudenkuorin prebendaan, joka jo ennen Vesteråsin resessiä oli takavarikoitu valtion velan lyhentämiseksi ja joka Kustaa I vieraillessa elokuussa 1530 Suomessa muodollisestikin siirrettiin kuninkaan omien tilojen joukkoon (Kauko Pirinen, Turun tuomiokapituli uskonpuhdistuksen murroksessa, s. 34-35, 52). Välittömästi tämän, jälkeen on tuomiorovasti Hans Petri peruuttanut Vääntiälän kruunulta eikä siis tuomiokirkolta, sillä Kustaa I:n reistratuuraan tehdyn merkinnän mukaan hän sai 11.7.1533 tuomiokirjeen kuninkaantuomiosta, joka koski Vääntiälän ulkopalstojen omistusoikeutta naapurikylien asukkaiden halutessa riistää ne itselleen. Tuomiorovasti ei voinut valvoa tuomiokirkon etua vaan omaansa tässä riita-asiassa, koska tuomiokirkko ei enää omistanut Vääntiälässä mitään maata, sillä Erik Skalm oli saanut jo v. 1529 oikeuden peruuttaa toisen Vääntiälän talon. Hans Petrin suorittama peruutus siis palveli kirkon etua, kun tuomiorovasti sai näin palkanlisää.

 

Erik Skalmin vaimo oli Måns Niilonpojan (Särkilahti) täti, ja Ylä-Vääntelä periytyi Måns Niilonpojan suvusta. Ala-Vääntelä siirtyi Peder Flemingin pojalle Henrikille, vaikka eräässä peruutettujen kirkontilojen veroluettelossa vuodelta 1557 (VA 58:36 v) saanto yritettiinkin tehdä kyseenalaiseksi: "...ligger 2 godz vdj Wändälä by i Lund sokn, som legat haffuer vnd Nykor j Åbo. Medh huad skäll peder Fleming til friskala och Mons Nielsson til Ristiniemi thenn fått haffer vnd domkirkie, skole the bewijse." Saantonsa he ovat pystyneet osoittamaan aiemmin mainitun vaihtokauppakirjan ja lahjoittajien sukulaisuuden perusteella. Friskalan ja Vääntiälän peruutus on tapahtunut siis Peder Flemingin ja Hans Petrin äidin suvun välityksellä. Sukulaisuuden laatu käy ilmi siitä, mitä tiedämme Friskalan ja Vääntiälän lahjoittajasta.

 

Taivassalon kirkkoherran ja P. Yrjänän prebendaatin Helvik Stoltefotin tuomiokirkolle tekemien lahjoitusten yhteydessä Fredrik ja Jakob Frese osoittautuvat lahjoittajan lähimmiksi sukulaisiksi (REA 360, 361, 377, 381; Olav Ahlbäck, Helvig Stoltefots själagåva 1418, HTF 1968, s. 75; Birgit Klockars, Biskop Henrik Hartmansson och andra donatorer till S:t Görans altare, HTF 1968, s. 102-108), vaikka Helvikillä tiedetään olleen sisarkin, jonka aviomies oli Dufva-suvun kantaisä Olof Pentinpoika (FMU 1396). Hän ei ollut täyssisar, koska Fresen veljekset olivat sukumaahan nähden lähempiä sukulaisia kuin oma sisar.

Helvik Stoltefot lahjoitti P. Yrjänän alttariprebendalle sielunlahjana 1/3 Maarian Hirvensalon Ravasesta, joka 1400-luvulla sai nimen Friiskylä eli Friskala, sekä tuomiokirkon rakennusrahastolle Liedon Vääntiälässä sijainneen talon, joka oli osittain perittyä ja osittain ostomaata, mikä ilmenee eri vainiosarkojen tankolukujen erostakin (E. Anthoni on osoittanut dokumentin väärennökseksi, HTF 1958, s. 132-137, HTF 1973, s. 69-70). Molemmat lahjoitukset hyväksyi Fredrik Frese omasta ja veljensä Jakobin puolesta ja kutsui Helvikiä "faders sytzling" (REA 381). Keskiajan ruotsissa termillä sysling tarkoitettiin sisaren lasta tai naispuolista serkkua mutta myös sukulaista yleensä. Näistä perusmerkitys sisarenlapsi sopii parhaiten kuvaamaan Fresen veljesten isän ja Helvik Stoltefotin välistä sukulaisuutta, sillä Helvikillä oli hallussaan 1/3 eli sisarenosa ja Freseillä 2/3 eli veljenosa Ravasesta.

Fredrik Frese on ollut veljeksistä vanhempi. Hän kuoli v. 1454 ilmeisesti jälkeläisiä jättämättä. Klockars ei ole huomannut, että hänen hautakivessään on kuvattu sama vaakuna kuin veljensä sinetissä, vaikka Fredrik käyttikin kauppatoimissaan puumerkkisinettiä (FMS 326, 155; FMU 2941), joten Klockarsin arvelu, että he olisivat velipuolia tai että Jakob Frese olisi käyttänyt vaimonsa suvun vaakunaa, on virheellinen. Nuorempi veli Jakob saavutti huomattavamman aseman kuin veljensä Fredrik. Hänet tunnetaan vuosilta 1422-55. Turun pormestarina hän johti kaupungin hallintoa 1432-50. Hänellä oli ensimmäisestä avioliitosta tuntemattoman naisen kanssa kaksi lasta, tuomiorovasti Henrik Frese ja Birgitta Frese, joka oli Tukholman pormestarin Jürgen van Meideburgin kanssa solmitusta avioliitosta saanut kaksi tytärtä, Gretan ja Juditin. Toisen avioliiton Jakob Frese solmi vanhoilla päivillään Tallinnan pormestarin Cost von Borstelin tyttären Wendelan kanssa. Jakob Fresen kuollessa 1455 jäi tästä avioliitosta vain pikku Fredrik. Jakob Fresen jättiläisomaisuudesta syntyneen perintöriidan aikana tulivat sukulaissuhteet kirjatuiksi asiakirjoihin (G. A. Donner, Striden om arvet efter köpmannen Jakob Frese).

Fredrik ja Jakob Fresen isän nimeä ei tunneta. Sen sijaan heidän isoisänsä oli varsin todennäköisesti se Arnika Frese, joka yhdessä Jakob Garpin kanssa valvoi piispa Henricus Hartmannin kuolinpesää. Seuraaja Johannes Petri julisti heidät pannaan, koska he olivat vastustaneet paavin tyhjennysoikeutta, mutta testamentin valvojat saivat paavin kumoamaan pannapäätöksen todettuaan, ettei paavin perintöoikeus ulottunut hautauskustannuksiin, isänperintöön, palvelusväen palkkasaataviin eikä tuomiokirkolle annettuihin lahjoihin. Birgit Klockars on osoittanut (s. 97-108), että tuomiokirkko sai Yrjänän alttarille annetut lahjoitukset takaisin, joten myös sisarusten perijät ovat ilmeisesti onnistuneet suojelemaan isän perintönsä. Arnika Fresen nimi kytkeytyy läheisemmin kuin Jakob Garpin nimi Henrik Hartmanninpoikaan, sillä Arnika mainitaan välittömästi piispan nimen edellä P. Yrjänän alttarin lahjoittajien joukossa, joten hän ilmeisesti on ollut naimisissa piispan sisaren kanssa, ja Jakob Garp on silloin ollut piispan palvelija.

Klockars on kiinnittänyt huomion siihen, että kaikki tunnetut Yrjänän alttarin lahjoittajat olivat saksalaisperäisiä porvareita tai prelaatteja ja että heistä huomattavimmat Henrik Tempil, Henrik Hartmanninpoika, Helvik Stoltefot ja Arnold Frese näyttävät olleen sukua toisilleen, mikä ei olisi ihmekään, sillä alttariprebendan perustaminen usein oli perheyritys, rukoiltiinhan alttarin ääressä lahjoittajan ja hänen sukulaistensa sielujen puolesta (Klockars, s. 107). Selvä sukulaisuus vallitsi Frese- ja Stoltefot-perheiden välillä, ja vahvat indisiot sitovat Arnika Fresen rikkaaseen turkulaiseen porvariin Hartmanniin, jonka perintöä todennäköisesti ovat sekä Ravanen että Vääntiälä.

Äitinsä puolelta Hans Petri liittyy siis saksalaisperäiseen sukuketjuun, jonka jäsenet monessa sukupolvessa toimivat näkyvillä paikoilla Suomen kirkossa: Hans Petri itse tuomiorovastina, hänen nuorena kuollut enonsa Henrik Asken piispan kanslerina, tämän äidin eno Henrik Frese tuomiorovastina, tämän isän serkku Helvik Stoltefot P. Yrjänän prebendaattina, ja tämän äidin eno Henrik Hartmaninpoika tuomiorovastina ja lyhyen aikaa piispana; kahta jälkimmäistä sukulaisuutta ei tosin voida sitovasti todistaa.

Mitä sitten tiedetään Hans Petrin omista perhesuhteista? Hänellä on ollut lailliseksi katsottu vaimo, koska hänen lapsensa saivat periä isänsä sekä toisensa. Hänen leskensä Malin sai 23.9.1547 kuninkaalta suojelukirjeen tuomiorovastin suvun ja perillisten taholta tulevaa uhkaa vastaan, joten Malin oli ilmeisesti hänen toinen puolisonsa (GIR 18, s. 755).

Brita Hannuntytär lienee lapsista vanhin, koska hänestä on tietoja muita aikaisemmin. Hän on ollut naimisissa Turun pormestarin Olavi Brunin kanssa (tunnetaan 1536-1558), mutta viimeistään v. 1562 hän on uudelleen avioitunut Juhana-herttuan tallimestarin, myöhemmän linnanvuodin ja kihlakunnantuomarin Lasse Laurinpojan kanssa (tunnetaan 1543-77, kuoli 1577, A. Oja, Kaarinan historia I, s. 224; Kyösti Kiuasmaa, Suomen yleis- ja paikallishallinnon toimet, s. 537; Pentti Renvall, Kuninkaanmiehiä ja kapinoitsijoita, s. 69-70). Brita Hannuntytär on elänyt toisen miehensäkin kuoleman jälkeen, sillä 6.8.1578 kruunu panttasi hänelle lukuisia taloja miehensä saatavien maksuksi (Johan A. Almquist, Den civila lokalförvaltningen i Sverige IV, s. 143), mutta hän on kuollut ennen vuotta 1582, koska hänen veljensä Henrik oli perinyt hänet. Kahdesta avioliitostaan huolimatta hänellä ei siis ollut lapsia.

Hänen lisäkseen Hans Petrillä on ollut kaksi poikaakin, joista vanhemman, Lassen elämä on joutunut hunningolle, koska häntä käytettiin mallina Turun linnaan Juhanan herttuakaudella maalattuun Tuhlaajapoika-tauluun "Lasse Hansson, domprostens son" (J. W. Ruuth, Muutamista humanistisen ajan ilmauksista ja eräästä sen oppineisuuden edustajasta Suomessa 1500-luvulla, HArk 29, s. 11). Hän ei ole jättänyt jälkeläisiä, koska heitä ei mainita nuoremmalta vaikuttavan veljen Henrik Hannunpojan perinnön yhteydessä.

Juhana-herttuan avustamana Henrik Hannunpoika lähti v. 1561 opiskelemaan Saksaan (Ruuth, HArk 29, s. 8) Hallitsijavaihdoksen vuoksi hänen opintonsa näyttävät keskeytyneen, mutta Juhanan noustua valtaistuimelle hän pääsi niitä jatkamaan saavuttaen jossakin maisterin arvon v. 1578. Välillä hän oli viitisen vuotta Juhanan kanslian palveluksessa, mutta v. 1580 hänet nimitettiin vastaperustettuun Turun katedraalikoulun filosofian lehtorin virkaan, jossa hän ehti toimia vain toista vuotta, kun kuolema katkaisi hänen opettajanuransa. Opiskelemaan lähtöajan perusteella arvioituna hänen syntymäaikansa sijoittuu noin vuoteen 1540. Kuollessaan hän olisi siis ollut vähän päälle 40-vuotias.

sukutaulu

J. W. Ruuthin mielestä Henrik Hannunpoika on ollut naimisissa Särkilahti-sukuun kuuluneen Britan kanssa, joka kuoli 23.3.1589 ja haudattiin viiden lapsensa kanssa Turun tuomiokirkon lattian alle (Ruuth, s. 16), mutta hänen miehensä Henrik Hannunpoika oli se linnankirjuri, joka tunnetaan vuodelta 1590 ja jonka sinettikuviona oli Särkilahtien vaakuna (J. W. Ruuth, Suomen rälssimiesten sineteistä, HArk 11, s. 337, sinetti 279). Kumma, ettei Ruuth ole tätä huomannut. Lehtori sen sijaan on selvästi ollut naimaton mies. Edes kuninkaallisella mahtikäskyllä ei lapsia olisi voitu sulkea perintöoikeuden ulkopuolelle, niin kuin tässä tapauksessa olisi käynyt, sillä Henrikin lähimmäksi perilliseksi osoittautuu hänen serkkunsa Hebla Maununtytär (Särkilahti) kanssaperillisineen, joilla tarkoitettiin Hans Petrin sisarpuolien lapsia Heblan lisäksi. Tämä käy selvästi ilmi Ruuthin julkaisemista dokumenteista (s. 22-24). Kuningas on ollut selvillä suosikkinsa perheolosuhteista, kun hän käski pian lehtorin kuoleman jälkeen ottaa kruunun haltuun kuolinpesän käteisvarat, jalometallit ja maatilat hänen koulutukseensa uhrattujen varojen takaisinsaamiseksi, tietoisena siitä, ettei lähiperillisiä ollut olemassa. Peruutuksen ulkopuolelle hän suostui jättämään vainajan kaupunkikiinteistöt, vähempiarvoisen irtaimiston ja kirjat Lasse Laurinpojan sisaren ja vaimon (=Brita Hannuntytär) perillisten pyynnöstä. Perillisillä tarkoitettiin Hans Petrin sisaruspuolten lapsia, mikä käy ilmi siitä, että juuri Hebla Maununtytär sai periä perimysmaan Paaskunnassa.

Ruuth on halunnut sisarusparveen liittää Juhana-herttuan lemmityn Karin Hannuntyttärenkin sillä perusteella, että Henrik Hannunpojan perinnön selvittelyn yhteydessä mainitaan Pontus de la Gardien ja Kaarinan oikeiden aviomiesten, Klaus Vestgöten ja Lasse Henrikinpoika Hordelin nimet. Hans Gillingstam (Sofia Gyllenhielms mödernehärstamning, Genos 1950, s. 34-43) on kuitenkin pätevästi osoittanut, että Karin Hansdotterin vanhemmat olivat Tukholman kirkkoherra Hans Klasson ja Åke Hanssonin (Tott) avioton tytär Ingeborg. Vestgöten perillisten ja Gardien maininta voi johtua Henrik Hannunpojan velkasuhteista.

Hans Petrin suku siis sammui v. 1582 kuolleeseen Henrik Hannunpoikaan.

 

Referat

Domprosten Hans Petris härstamning och arvingar. Den sista domprosten i Abo före reformationen, Hans Petri (död 1547) var styvson till domhavanden i Vemo härad Johan Fleminq. Denne var förmyndare för barnen till borgaren Peter Simonsson (död 1494/1504) i Åbo, som synbarligen var Hans Petris far. Peter Simonsson företrädde 1488, tydligen som svärson, rådmannen Hans van Askens (död 1486/88) änka Greta van Meideburg (levde 1494) i tvisten om arvet efter Gretas morfar, borgmästaren Jakob Frese (död 1455). Hans Petri och hans halvbror Peder Fleming (levde 1560) tycks dels ha ärvt, dels från kronan ha återbördat Friskala i S:t Marie och andra gods som släkten Frese hade innehaft eller haft arvsrätt till.

Uppgiften att Hans Petris mor hette Valborg och var "prästdeja" är oriktig. Namnet Valborg avser Johan Flemings halvsyster, vars mor hade varit prästdeja före sitt gifte med Henrik Klasson Fleming (levde 1480). Källorna stöder inte uppgiften att Valborgs mor hette Elseby Månsdotter.

Hans Petris änka Malin (levde 1547) var troligen styvmor till hans barn. Dottern Brita Hansdotter var barnlös i sina giften först med borgmästaren i Åbo Olof Brun (nämnd 1536-58) och sedan med häradshövdingen Lasse Larsson (död 1577). Hennes bröder Lasse Hansson och lektorn i Åbo Henrik Hansson var tydligen ogifta. När Henrik dog sist av syskonen år 1582, ärvdes han av Johan Flemings efterkommande.


Genos 51(1980), s. 73-87

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1980 hakemisto | Vuosikertahakemisto