GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteistö | Lähteet | Referat | Artikkelin loppu ]

Aviosukulaisuuden sosiaalihistoriallista taustaa Mikkelin pitäjän säätyläistössä

Professori Kaarlo Wirilander, Helsinki

Esitykseni tarkoituksena on kuvata alueyksikön, tässä Mikkelin pitäjän, Savon vanhan keskusseudun rajoissa kutoutunutta aviosukulaisuutta, sen määrää ja sen rakentumisen taustatekijöitä. Tätä tarkoitusta varten olen poiminut Mikkelin seurakunnan rippikirjoista ja täydentäen osaksi myös vastaavista henkikirjoista sekä historiakirjoista esiin merkintöjä, jotka koskevat sanotun alueen säätyläistöä.

Jo heti alkuun kävi selville, että tarkastelun ajallinen ulottaminen - vaikkapa vain säätyläistönkin osalta - sääty-yhteiskunnan rapautumisvaiheisiin, 1870-luvulle saakka olisi kovin hämärtänyt tässä tavoitellun kokonaiskuvan selkeyttä. Sen vuoksi yritin ensin rajata ja rakentaa esitystä vain jonkin tietyn runkosuvun varaan - ajattelin tässä Weber-sukua - kertomalla sen vaiheilla syntyneistä avioliittymistä eli siis mainitusta suvusta Mikkelin pitäjän muihin perheisiin rönsyilleistä sukulaisuuden säikeistä. [19]

Mutta tästäkin nähtävästi kyllä käyttökelpoisesta vaikka tosin liiaksi ulkoseurakuntiin johtavasta metodista ennen pitkää luovuin ja nimenomaan mikkeliläisen kokonaiskuvan hahmotusta edelleen tavoitellen paneuduin toisenlaiseen keinoon nimittäin poikkileikkausmenetelmään sommittelemalla genealogisesti sopivalta ja muutenkin merkittävältä ajankohdalta koko pitäjästä selvityksiä siinä määrin kuin se sanottujen asiakirjalähteiden, lähinnä juuri rippikirjan, ja keskeisen sukuhistoriallisen kirjallisuuden nojalla näytti mahdolliselta.

Tällaisen tarkastelun lähtökohdaksi sopiva ajanvaihe on uuden rippikirjan alkamis- ja laadintavuosi. Tällöin on näet seurakunnan henkilö- ja perhekanta tiettävästi aika tarkkaan otettu jo katekisoimiskierroksella eli papin lukusilla huomioon ja merkitty tuohon uuteen kirjaan. Näin jälkikäteenkin siitä siis voidaan melko varmasti todeta ja jatkuvien ripillä käyntien merkinnöistä päätellen myös osapuilleen ajoittaa silloisen asujaimiston koostumus.

Mikkelin seurakunnan vanhin rippikirja on vuodelta 1707, mutta merkinnät jatkuvat siinä vain vuoteen 1711 saakka, ja sitä paitsi siitä saatava väestönkuva kuten itse kirjakin on suuren vainonajan pahasti runtelema, kovin vaillinainen. Isonvihan aika ja myös sen edellis- ja jälkeisaika ovat kuitenkin genealogisesti sangen tärkeä ja mielenkiintoinen jakso monen suvun historiassa. Sen takia otin sanotun poikkileikkauksen mahdollisimman läheltä tätä vaihekautta nimittäin jo seuraavan rippikirjan kokoamisvuodelta 1726. Rippimerkinnät jatkuvat tässä kirjassa vuoteen 1733 ja muita merkintöjä siinä on vuoteen 1735 saakka. Tätä poikkileikkausta lähtökohtana pitäen sommittelin sitten kuvaa siitä, miten ja missä määrin noiden aikojen Mikkelin pitäjän säätyläiset olivat avioteitse lähisukua keskenään.

Tietysti näin varhaisen lähtökohdan valitseminen seuloo tästä tarkastelusta pois melkoisen määrän pitäjän myöhäisempiä säätyläisperheitä ja -sukuja. Herrasväen osalta on vuosijakson 1726-1735 rippikirjaan merkittynä nimistöä 112 eri suvusta. Mutta jo parin polven päästä eli siis noin 60 vuoden kuluttua - vuosien 1785-1790 rippikirjassa - oli tästä varhaisemmasta sukunimistöstä kadonnut tykkänään 94 nimeä. Entisistä nimistä oli jäljellä enää vain 12 ja aivan uusia tullut tilalle 107.

Näin ollen siis noudattamani menetelmä olisi edellyttänyt tietysti vastaavanlaisten poikkileikkausten viiltämistä seurakunnan väestöön - tässä siis säätyläistöön - myöhäisemmiltäkin ajankohdilta. Mutta keskittyminen on aina hyvästä ja rajoittuminen tässä yhteydessä sangen suotavaa. Sitä paitsi jo Hattujensotaan, 1740-luvulle mennessä tapahtunut melkoinen nimikato rajaa tarkastelun pääkohteen ajallisestikin luontevaksi, osapuilleen Isostavihasta Pikkuvihaan ulottuvaksi kokonaisuudeksi.

Sanottuun vuosien 1726-1735 Mikkelin pitäjän rippikirjaan merkityksi herrasväeksi voidaan näin syrjäisen seudun oloissa katsoa kuuluneen melko matalallakin sosiaalihierarkian portaalla elänyttä väestöainesta. Säätyläisperheitä oli seurakunnassa tuolloin kaikkiaan 72 ja merkintöjen asetteluista päätellen näistä noin 30 yhteistalouksissa. Perheeksi tässä on katsottu paitsi tavallinen isänvallan alainen ydinperhe myös leskiperhe lapsineen tai lapsitta ynnä sosiaalisen ja säädynmukaisen turvauksen tai työsuhteen varassa koostunut, sukulaisuus- tai nimisuhteiltaan kirjavampikin talouskunta.

Kaikkein selvimmät tiivistymät olivat kuvattavaan aikaan mennessä keskittyneet vanhan Kivisakastin vaiheille Mikkelin pitäjän Kirkonkylään (ent. Kangaskylään) sekä Pellosniemen ja Vesulahden ympäristökyliin, Kyyhkylänniemeen, Tuukkalaan, Olkkolaan, Norolaan, Rahulaan - siis juuri vanhimman rahvaanasutuksen alueille Saimaalta työntyvän vesireitin ja myös myöhäisemmän kulku-uran, Suuren Savontien varsille, missä kartanomuodostuksenkin oireita oli 1500-luvulta lähtien jo alkanut näkyä.

Nyt, 1720-luvulla, näille samoille tienoille oli saapunut ja saapumassa vähäisten vihantakaiselta ajalta jatkuneiden sukurippeiden (Tawaststjerna, Mollerus, Brotherus, Stubbe, Spoof, von Konow, Gyllenspång, Brase, Orre, Posa) täydennykseksi ja turvattaviksi tulijoita sekä etelästä että lännestä käsin. [4] Itäisen Suomen säätyläistö oli jo varhain saanut aineksia kaakkoisimman Suomen ja Inkerin taholta sekä eritoten Baltiasta päin. Genealogisesti sen suuntaiset yhteydet ovat kauan olleet kiinteät, ja varsinkin nyt tämän tärkeän vaihekauden vaikutuksesta, jolloin valtakunnan ns. suurvalta-asema idän provinsseissa luhistui, näiden eteläisten ja kaakkoisten sukulaisuussuhteiden merkitys yhä entisestäänkin vain lisääntyi.

Sekä tulijoissa että pitäjän kotosäätyläistössä oli nyt runsaasti pitkän sodan ja venäläismiehityksen hajalle repimiä perheitä. Mikkelin vuoden 1726 rippikirjaan on merkittynä ainakin 23 kotia, siis noin kolmannes silloisista säätyläisperheistä (72), joissa oli joko sukulaisten turvaamana tai yksinhuoltajana eteenpäin yrittämässä leskivaimo tai joukossa myös jokunen leskimies. Sukuturvaus oli näinä sodanjälkeisaikoina joutunut kovempaan koetukseen kuin vuosikymmeniin. Ja turvattisuhteen lujittumisen takasi tietenkin kaikkein varmimmin sen muuttuminen sukulaissuhteeksi - siis avioliitto.

Tarkoituksena tässä onkin vaikkapa vain esimerkin luonteisesti valaista sitä, missä määrin - 'runsaasti' vai 'niukasti' - avioliitto on eri sukujen toisiinsa kytkeytyneisyyttä 1720- ja 30-luvulla seurakunnassa aiheuttanut. Esimerkkiä havainnollistaa parhaiten kuvio, josta tarvittavat henkilötiedot on sen yleiskatsauksellisuuden vuoksi siirretty viitteistöön ja yksilöt sekä heidän väliset sukulaisuussuhteensa ilmaistu tällä kohtaa vain muutamilla merkkitunnuksilla: miehet neliöillä, naiset ympyröillä sekä lisäksi aviosukulaisuus tunnetulla liitynnän merkillä ja nuolet suunnattuina isästä lapsiin. Viitteistö on sivuilla 16-20.


kuvio I


Tässä Mikkelin pitäjän genealogisesta menneisyydestä sommitellussa kuvassa on näitä toinen toisiinsa kytkeytyneitä eri sukuja 32 kappaletta. Joukossa tosin on jokunen liittymä vain aviopuolisoon ilman hänestä seurakunnan muuhun säätyläistöön välittömästi johtavia jatkeita. Sitä paitsi sukukytkeytymiä on pitäjässä tietysti ollut enemmänkin kuin ainoastaan mainitun luvun osoittama määrä nimittäin tämän runkoryhmän oheisia irrallisempia sikermiä, joista ei ole kuitenkaan säilyneen lähdeaineiston nojalla löytynyt aviosukulaisuuden liittymiä edelliseen. Piirrokseksi pelkistetty yleiskuva 32 suvun liitynnästä avioteitse toisiinsa merkinnee kuitenkin sangen huomattavaa osuutta tuon ajanvaiheen koko mikkeliläisestä säätyläistöstä.


kuvio II


Mainitut avioliittymät näyttävät selvästi muovanneen Mikkelin pitäjässä ikään kuin kahta erillistä sukulaisparvea (kuviot I ja II). Todennäköisesti ainoana näitä yhdistävänä nivelenä on taimmiten ollut muuan 1600-luvun viipurilainen varusmestari Jakob Agander siten, että hänen vanhimman poikansa (Anders) tyttären Elisabetin avioliitossa syntyi Benfors-suvun kautta yhteyksiä muun muassa Orre-, Gadde-, Posa-, Mennerling-, Mollerus-, Brotherus- ja Lång-sukuun ja toisaalta taas hänen nuoremman poikansa (Mårten) pojan Erikin avioliitossa Heinriciusten kautta yhteyksiä muun muassa Brusineihin, Gyllenspångeihin, Hertzeihin, Aschaniuksiin, Wargentineihin, Malleniuksiin.

Mikkelin rovasti Anders Heinricius oli näet todennäköisesti 1720-luvulla seurakunnassa asuneen, myöhemmin rautulaisen pehtorin Erik Martinpoika Aganderin syyskuussa 1728 Viipurin ruotsalaisessa seurakunnassa puolisokseen ottaman Eva Juliana Jaakontytär Heinriciuksen serkku siten, että Mikkelin Andersin isä Rantasalmen kirkkoherra Anders Heinricius vanhempi ja Eva Julianan isä Jakob Heinricius olivat ehkä veljeksiä, mikä kyllä sopii sekä Erikin että Eva Julianan vanhempien yhteiseen viipurilaiseen taustaan ja myös sukutaulujen henkilöstön ikäsuhteisiin. Melko todennäköisesti siis myös tätä säiettä pitkin äsken mainittuja kuviopuolikkaita yhdistävä Agander-suku liittyi mikkeliläisten säätyläissukujen runkovyyhteen sen lisäksi, että - kuten edellä todettiin - sanottua yhteyttä oli jo aikaisemminkin, viimeistään vuoteen 1710 mennessä syntynyt mikkeliläisen kruununvoudin Anders Gustaf Benforsin avioliitossa Erikin serkun Elisabet Andersintytär Aganderin kanssa. Mutta liittymät suuntautuivat Mikkelissä paitsi kahteen aviosukulaisuuden eri vyyhteytymään myös sosiaalisestikin ikään kuin kahdelle taholle.

Näyttää näet siltä, että mainitut kaksi toisistaan erillistä sukulaisparvea olivat myös sosiaalirakenteeltaan jonkin verran toisistaan poikkeavia. Kuvatun aviosukulaisuuden syntyvaiheissa, jotka tosin osittain perustuivat muualla kuin Mikkelin pitäjässä toimitettuihin vihkimyksiin, voidaan todeta ainakin seuraavien enimmäkseen tässä pitäjässä asuneiden aviomiesten yhteiskunnallinen asema:

Kuvio I                    

Kuvio II                    

 
kirkkoherra Sigfrid Brotherus kappalainen Pehr Aschanius
kruununvouti Nils Lång kapteeni Henrik Gyllenspång
kappalainen Påhl Mollerus majuri Samuel Mallenius
kappalainen Sigfrid Brotherus inspehtori Erik Agander
henkikirjuri Petter Linderoth luutnantti Otto Reinhold Brusin
kruununvouti Nils Posa kornetti Karl Johan Rudolph
kruununvouti Balthasar Mennerling kapteeni Karl Brusin
verokirjuri Erik Molitor kappalainen Georg Aschan
postimestari Peter Gadde kappalainen Krist. Herm. Carlquist
nimismies Jakob Orre kirkkoherra Anders Heinricius
katselmuskirjuri Hans Posa khlk.tuomari Karl Wilhelm Mallén
katselmuskirjuri Peter Johan Gadde vänrikki Berndt Ant. Lindback
rusthollari Jakob Orre kersantti Kasp. Henr. v. Kraemer
korpraali Nils Oppman kappalainen Anders Heinricius
nimismies Fredrik Orre luutnantti Magn. Fredrik Cruus
kruununvouti Anders Gustaf Benfors pat.saarnaaja Karl Stenius


Kuviossa I lueteltujen 1600-luvun aviomiesten parveen kuului tosin yksi kirkkoherra, kaksi kappalaista, kruununvouti ja henkikirjuri. Mutta Isonvihan jälkeen tässä kuvattu ryhmä oli koostunut - kruununvouteja Mennerling ja Benfors sekä sodan aikaista Nils Posaa ja Käkisalmesta pakosalle lähtenyttä ent. postimestari Gaddea lukuunottamatta - jo pelkästään ns. alemman viranhaltijakunnan jäsenistä, nimismiehistä ja kirjureista; jopa joukossa oli yksi korpraalikin ja rusthollari Orre, myös hän nuorella iällä ensin (1723) verokirjuri ('mons'). Sitä vastoin kuviosta II tähän poimitut mikkeliläiset perheen perustajat olivat 1700-luvulla yhtä kersanttia lukuunottamatta kaikki tyynni selvästi korkeamman tason virkakuntaa sotilas-, siviili- ja kirkollishallinnon aloilta. Avioliitoin sukulaistuneet yhteiskunnallisesti eritasoiset säätyläisparvet siis ikään kuin hylkivät toisiansa. Näyttääkin niinmuodoin siltä, että sääty-yhteiskunnan aviosukulaisuuden pitäjän sisäisessä vyyhteytymisessä vallitsi sama ryhmäkuntaisen koteloitumisen taipumus kuin koko yhteiskunnan avarammissakin puitteissa, 'säätyjen' ja sosiaalisten arvokerrostumien vieroksuvassa suhtautumisessa toisiinsa.

Nämä Mikkelin seudun genealogista rakennetta osaltansa valaisevat kaaviokuvat ja ennen kaikkea tietysti myös seurakunnan vihkimäluettelo paljastavat pitäjän tuonaikaisesta menneisyydestä sangen vilkasta sukulaisuussuhteiden punoutumista. Sen edellytyksenä on luonnollisesti ollut huomattavan korkean avioliittoisuuden vaihe. Ylipäätänsäkin tällainen elämävietin vilkastuminen on sodanjälkeisissä oloissa aina ollut luonteenomaista. Ja kuitenkin oli sääty-yhteiskunnan olosuhteisiin ja eritoten entisajan katsomustapoihin liittyneitä tekijöitä, jotka olivat omiansa tätä suppea-alaista pitäjän sisäistä sukulaistumista nimenomaan juuri säätyläistössä rajoittamaan.

Näihin rajoittaviin sosiaalihistoriallisiin taustatekijöihin kuului ensiksikin se seikka, että 1700-luvun säätyläisperheiden päämiehet ja varttuneet pojat olivat lähes kaikki tyynni virkamiehiä, upseereja, aliupseereja, sotilas- ja siviilivirkamiehiä sekä oppisäädyn jäseniä, seurakuntapappeja tai koulunopettajia. Aivan harvinainen poikkeus oli tässä suhteessa - tässä täydessä virattomuudessa - Kirkonkylän Hauskassa pitkät ajat isännöinyt maatilan vuokraaja, herrastitteliltään arrendaattori, tulevan ajan possessionaattien sangen varhainen edeltäjä Hans Brottar eli Brotherus, joka kuoli, mikäli multuukirjan merkintä on oikea, lähes satavuotiaana Hauskassa 28.5.1726. [16]

Virka oli sääty-yhteiskunnassa, olletikin soturiurilla mutta myös muissa virkakarriääreissä alueellista liikkuvuutta, muuttoliikettä edistävä ja siis pitäjänsisäistä aviosukulaistumista supistava seikka, mikä johtui varsinkin puustelli- eli virkatalolaitoksesta. Mikäli näet upseerit, aliupseerit ja muut puustellivirkamiehet, papitkin, olivat asumaseikoissansa pelkästään tämän laitoksen, kruunun tai kirkon virkatalon varassa ilman omaa kartanoa, heidän etenemisensä virkaurilla tiesi jatkuvaa muuttoa puustellista toiseen, pitäjästä toisiin pitäjiin ja sukulaistumista siellä.

Ja edelleen näihin pitäjän sisäistä aviosukulaistumista rajoittaviin tekijöihin kuului lisäksi - ja ennen kaikkea - myös tietty katsomustapa nimittäin säätysidonnaisuudesta johtunut mieluimmin omaan 'säätyyn' avioitumisen suosittelu ja suosinta. Sitä edellytettäessä tästä oli tuloksena tietysti se, että morsianten ja sulhasten niinsanotun 'säädyllisyyden' aste karsi yhä niukemmaksi kotoseurakunnan aviomarkkinoiden tarjontaa ja valinnan varaa, jotka muutenkin olivat juuri herrasperheiden kesken pelkästään yhden pitäjän piirissä jo melkoisen vähäiset. Tämä vaatelias, sosiaalisesti nirsoileva sulhas- ja morsiankarsinta oli siis omiansa synnyttämään pitäjänrajan ylisiä kaukoliittoja suppeassa säätyläistössä huomattavasti runsaammin kuin väekkäässä rahvaassa. Rahvaan aviosukulaisuus näet keskittyikin likipitäen 86 prosentin, säätyläistön sitä vastoin vain 57 prosentin osalta oman kotipitäjän alueelle. [23]

Mutta tämäntapaisista rajoittavista tekijöistä huolimatta pitäjässä siis - kuten todettiin - yhtäkaikki kutoutui jo vihanjälkeisinä runsaan avioliittoisuuden aikoina mutkikkaiden sukulaisuussuhteiden sekava monisäikeinen verkko. Tätä verkkoa silmäiltäessä voidaan helposti havaita, että mainittua korkeaa avioliittoisuutta ja sen aiheuttamaa pitäjän sisäisen sukulaistumisen mutkikkuutta on omalta osaltansa ollut melkoisesti kartuttamassa sääty-yhteiskunnan oloille sangen ominainen peräkkäisen moniavioisuuden, eräänlaisen suksessiivisen polygamian piirre. Jokainen sukututkija on varmasti omassa työssänsä pannut merkille vanhasta yhteiskunnasta ja sen yksityisistä eläjistä tämän vahvasti aviohakuisen kärkkäyden, joka nimenomaan sukulaisuussuhteiden sosiaalihistoriallisessa kuvassa on huomattavasti lisännyt genealogisten yksityiskohtien kirjavuutta.

Näistä toisiinsa ketjuuntuneista peräkkäisavioista voidaan tässä valita näytteiksi pari genealogien jo selvittämää avioliittojen sarjaa, vaikka niiden ihan kaikki vihkimiset eivät liene suinkaan tapahtuneet nimenomaan Mikkelin pitäjässä mutta kylläkin kuuluivat tähän seurakuntaan kotiutuneiden pariskuntien elämänvaiheisiin.

Mikkeliläisen ratsumestarin, Rahulan kylän Heikkalassa asuneen Krister Asikaisen poika kornetti David Asikainen oli vuoden 1660 vaiheilla mennyt naimisiin ratsumestari Peter Udnien tyttären Annan kanssa. Tämä oli Annan ensiavio, ja sitten David kuoli 1676. Mutta leskirouva oli jo 1681 toisessa avioliitossa - nytkin Rahulan Heikkalassa - luutnantti Gustaf Stubben kanssa, tällä kertaa luutnantin ensiaviossa, joka puolestaan Anna Udnien kuoltua Mikkelin pitäjässä ilmeisesti Heikkalassa 24.6.1702 perusti Jääsken kirkkoherran Marcus Georgii Helsingiuksen tyttären eli Mikkelin kirkkoherran Georg Helsingiuksen sisaren Anna Helsingian kanssa toisen avioliittonsa Mikkelissä 22.11.1705. Heikkalan avioketjuun kytkeytyivät siis suvut Asikainen, Udnie, Stubbe ja Helsingius 1660-1705. [9] [12]

Ja läheisessä Sairilan rusthollissa oli samoilla ajanvaiheilla kutoutumassa toinenkin niinikään neljän hengen avioliittojen sarja [10] [20]. Luutnantti Johan Helsing, todennäköisesti Heikkalan Anna Helsingian ja Mikkelin kirkkoherran Georg Helsingiuksen veli, oli jo ennen vuotta 1702 solminut avioliiton kapteeni Kristoffer Freudenbergin 1686 aateloidun tyttären Maria Elisabet Freidenfeltin kanssa tämän ensiaviossa. Luutnantin sitten kuoltua ilmeisesti ruttoon Riiassa 1710 leskirouva laittautui vuoden 1720 jälkeen uudelleen naimisiin, nyt Sairilan isännän ratsumestari Erik Spoofin kanssa hänenkin toisessa aviossaan. Hänen jo ennen vuotta 1690 solmimansa ensiavio ratsumestari Berndt Grönhjelmin mikkeliläisen tyttären Marian kanssa oli nimittäin päättynyt 1720 rouvan kuoltua ollessaan pakomatkalla Tukholmassa. Täten siis jo pelkästään näiden kahden mikkeliläisen kartanon elämänpiirissä tiedettiin lähisuvussa ehdityn vihkipalleille kuusi eri kertaa kahdeksan hengen kesken.

Peräkkäisavio oli 1600-luvun ja vielä pitkälle 1700-luvunkin genealogisiin ja sosiaalihistoriallisiin ominaispiirteisiin kuulunut elämisenmuoto, voisipa miltei sanoa lesken- ja lastenturvauksen kannalta yhteiskunnallinen laitos. Siinä oli, tässä väsymättömässä uudelleen avioitumisen uutteruudessa ikäänkuin jotakin barokkia puhumattakaan naimakauppoihin liittyneistä yksityistaloudellisista ja sosiaalihierarkisista tavoitteista. Jopa uskonnollisestikin perusteltua ansiokkuutta siihen tuntuu kuuluneen. Luterilainen puhdasoppisuus, josta katolisajan ja katolisväritteisen katsomustavan mukainen selibaatti oli sangen kaukana, korosti näet jatkuvasti naimisiin menemisen suotavuutta. Eritoten papisto, sanotun elämisenmuodon julistajakunta, oli tähän katsomustapaan taipuvaista, ja piirre leimasi vahvasti myös soturisäätyläistöä. Niinpä äsken mainitun Heikkalan luutnantin Gustaf Stubben äidistä, kapteeni Samuel Stubben leskestä Katarina Brummerista oli tullut toisessa avioliitossaan jo neljänteen liittoon ehtineen Vironmaan aatelisen everstiluutnantin Gerhard Löwen vaimo toukokuussa 1675. [6]

Mutta Mikkelin pitäjästä ei voida toki yhden hengen näin monia peräkkäisiä avioliittoja todeta ainakaan vuoden 1726 rippikirjaa havaintojen lähtökohtana pidettäessä. Enimmillään täällä yllettiin vain kolmeen liittoon, kuten luutnantti Kasper Henrik von Kraemer Kirkonkylän Tuppuralassa Eva Sabina Mallénin sulhasena 2.2.1758 oltuaan sitä ennen vihkipallilla jo vuoden 1726 vaiheilla Anna Maria (tai Margareta) Gyllenspångin ja 1743 vaiheilla Elsa Sofia Åkessonin kanssa, mistä kaikesta sitten aiheutui sukulaisuuden likiyhteyksiä viidelle eri taholle nimittäin itse avioiden kautta Gyllenspångeihin, Carlquisteihin ja Malléneihin sekä edelleen vävyn ja miniän kautta Pohlmaneihin ja Lindgreneihin. [3] [6] [20]

Olisi tietysti muitakin säätyläisperheiden päämiehiä Mikkelin pitäjästä mainittavissa, joiden rinnalla ja riuduttamina uupui pari kolme rouvaa. Sukutauluja ja rippikirjaa silmäiltäessä selkenee yleisvaikutelmaksi lisäksi se, että myös värttinäpuolen peräkkäisaviot olivat ylipäänsä sangen yleisiä. Vain yhtenä esimerkkinä tästä naisten peräkkäisestä moniavioisuudesta mainittakoon tässä Suur-Savon kihlakunnantuomarin Jakob Nidelbergin ja hänen kahdesti avioituneen vaimonsa Helena Hassmanin tytär Katarina Margareta Nidelberg, joka joutui kolmeen liittoon. Ensiksi hänet turvasi rouvaksensa 9.4.1730 rovasti Kristoffer von der Heide Isoonpappilaan ja pari vuotta myöhemmin 5.10.1732 varatuomari Jakob Wijkman Kirkonkylän Emolaan sekä vihdoin 28.3.1745 kirkkoherra Anders Forselius pitäjästä tykkänään pois naapuriseurakuntaan Ristiinaan. Katarina Margaretan mikkeliläisistä liitoista ei lähtenyt kuitenkaan mitään sukulaisuussuhteita eikä jälkeläistöäkään pitäjässä versomaan, sillä rovasti von der Heide kuoli Isossapappilassa lapsettomana jo avioliittonsa toisella vuodella 27.4.1731 ja varatuomari Wijkman haudattiin Mikkelin kirkon alle niinikään lapsettoman avioliiton jälkeen 10.2.1734.

Mutta ennen kaikkea vuoden 1726 rippikirjaan merkityn Mikkelin toisen kappalaisen Samuel Hertzin ympärille ja lähijälkeläistöön vyyhteytynyt, melkoiselta osalta juuri peräkkäisavioista versonut sukujen sekava sikermä valaisee kuviossa III oivallisesti sääty-yhteiskunnan aviosukulaisuuden luonteenomaisia piirteitä ja sitä, että pitäjän herrasväet oikeastaan tunsivat kaikki toisensa ja toistensa asiat, sekä hyvät että huonot. [17]


kuvio III


Tosin kappalainen itse, herra Samuel, kuten hänen veljensäkin Hartolan kappalainen Reinhold Hertz ja vanhin poikansa Henrik sekä vielä tämänkin nuorempi poika Johan Emanuel Hertz olivat yksiavioisia miehiä. Mutta jo Henrikin vaimon Katarina Romanan toinen peräkkäisavio liitti Hertzeihin Gadde-suvun Katarinan mennessä leskenä uudelleen naimisiin Mikkelin Kirkonkylässä 9.4.1765 volontäärin eli soturitarjokkaan myöhemmin vääpeliksi ylenneen Peter Johan Gadden kanssa. Tämän vääpeli Gadden samannimisen isän katselmuskirjuri Peter Johan Gadde vanhemman avio oli puolestaan liittänyt sukusikermään mikkeliläisen Påsa- eli Pose-, Posse-suvun Kirkonkylässä jo 12.9.1734 ja myöhemmin myös niinikään mikkeliläisen Orre-suvun Peter Johanin vaimon Brita Posen päästyä leskenä uuteen liittoon Seppälän kylässä 17.11.1747 nyt rusthollari Jakob Orren kanssa. Mutta vielä kolmannessakin polvessa niinikään värttinäpuolen peräkkäisavio aiheutti uutta pitäjänsisäistä sukuliityntää jo ajat sitten, 17.10.1744, kuolleen Mikkelin kappalaisen Samuel Hertzin jälkeläistössä. Äsken mainitun Henrik Hertzin poika, siis Samuelin pojanpoika Samuel Henrik Hertz nimittäin avioitui Rahulan kylässä 4.2.1786 Ulrika Charlotta Lindgrenin (tai Lindegrenin) kanssa, joka oli kotoisin läheisestä Norolan kylästä ja jäänyt leskeksi ensimmäisestä aviostaan varusmestari Niklas von Kraemerin kuoltua Juvan Maivalassa 28.2.1774. Mutta jo Ulrika Charlotta Lindgrenin liitto tiesi Hertzien uudelleen liityntää Gadde-sukuun, koskapa tämän isä kornetti Otto Johan Lindgren oli ollut naimisissa Katarina Charlotta Gadden kanssa, ja tämä taas oli - sukulaisuuden puolesta tosin epäselväksi jääneen luutnantin - Peter Gadden tytär. Paitsi tuo Samuel Henrik Hertzin avioliitto Niklas von Kraemerin lesken kanssa tänne von Kraemereihin juontui yhteyttä vielä toistakin sukusäiettä pitkin nimittäin siten, että Samuel Henrikin nuorempi veli, äsken mainittu majoittaja Johan Emanuel Hertz perusti avioliiton Mikkelin Hintsalassa 27.3.1788 Sofia Charlotta von Kraemerin kanssa, joka puolestaan oli Niklas von Kraemerin tytär. Näin ollen Sofia Charlotta oli siis Niklakseen nähden paitsi hänen tyttärensä mainittujen avioliittojen syntymisen jälkeen myös hänen kälynsä eli vielä toisella tapaa sanottuna: Sofia Charlotta von Kraemer oli Samuel Henrik Hertzin tytärpuoli ja käly, Johan Emanuel Hertz oli Samuel Henrikin veli ja vävy ja Ulrika Charlotta Lindgren Johan Emanuel Hertzin anoppi ja käly.

Lisäksi maisteri Aarno Tertti on antanut minulle tietoja samantapaisista aviosukulaisuuden genealogisista umpisolmuista, jotka tosin syntyivät muualla kuin Mikkelin pitäjässä mutta kuuluvat silti Mikkelin kappalaisen Samuel Hertzin aivan läheisten sukulaisten avioliittoihin. Ne näkyvät kuvio III:n vasemmassa yläkulmassa ja osoittavat seuraavaa. Koska Valkealan kirkkoherra David Hirn oli Mäntyharjun kirkkoherran Mathias Molleruksen toisen vaimon toinen mies ja koska hänen poikansa Isonvihan aikainen 'komissaari' Jonas Hirn oli nainut saman Mathias Molleruksen tyttären, oli siis David Hirn Anna Björklundin aviopuoliso ja tyttären appi ja Jonas Hirn Annan poikapuoli ja vävy. [18] Tietenkin kronologia, avioiden peräkkäisyys, tekee sukulaisuussuhteiden monet oudot rakenteet ymmärrettäviksi, eivätkä ne rajoittuneet suinkaan vielä tähän.

Jo kerrotusta on näet pantu merkille, että Hartolan kappalaisen Reinhold Hertzin veljen, mikkeliläisen Samuel Hertzin pojanpojan toinen avioliitto kytki suvun 1786 Lindgreneihin. Mutta olipa sille suunnalle olemassa likeistä sukuyhteyttä vielä toistakin uraa pitkin nimittäin juuri tämän Hartolan kappalaisen tyttären Maria Juliana Hertzin kautta siten, että hänen miehensä, jo edellä mainitun vänrikki Gustaf Henrik von Hausenin kolmannessa aviossa syntynyt tytär Helena Sofia von Hausen pääsi naimisiin Mikkelin Vuolingolla 22.7.1769 korpraalin, myöhemmin majoittaja Petter Johan Lindgrenin kanssa ja toinen tytär niinikään kolmannesta aviosta Mikkelin Vuolingolla 28.2.1754 syntynyt Ulrika Eleonora von Hausen sisarensa langon vääpeli Adolf Fredrik Lindgrenin kanssa. Nämä molemmat von Hausen-sisarusten miehet olivat keskenään veljeksiä. Mutta sitä paitsi he olivat myös veljiä majoittaja Niklas von Kraemerin jälkeen ensiaviossaan leskeksi Juvan Maivalassa 28.2.1774 jääneelle ja toisessa aviossaan Samuel Henrik Hertzin toiseksi rouvaksi Mikkelin Norolasta 4.2.1786 joutuneelle Ulrika Charlotta Lindgrenille. Sitä paitsi mainittu Gustaf Henrik von Hausenin kolmas avioliitto Hartolassa 29.12.1745 samoin kuin myös Samuel Henrik Hertzin vaimon ensimmäisen miehen isän, kersantti myöhemmin luutnantti Henrik Kasper von Kraemerin ensiavio 1720-luvun alkutienoilla olivat saattaneet Hertzit myös Mikkelin pitäjään pesiytyneiden Gyllenspångien yhteyteen ainakin kahdesti, koskapa vänrikki Berndt Anton Lindbackin rouvan Katarina Elisabet Gyllenspångin ja luutnantti Henrik Kasper von Kraemerin rouvan Anna Maria (tai Margareta) Gyllenspångin sanotaan olleen sisaruksia. [3] [6] Kaiken lisäksi vänrikki Gustaf Henrik von Hausenin tyttäret ja Ulrika Charlotta Lindgrenin molemmat aviomiehet, von Kraemer ja Hertz, olivat sukulaisia keskenänsä viipurilaisen Boisman-suvun kautta. [18] Mutta se siitä.

Tämä toden totta jo aivan liiallinen genealogisten yksityiskohtien latelu on kuitenkin ollut sikäli tarkoituksellista, että se liittyessään täydennyksenä mm. von Kraemerien ja Gyllenspångien kautta kuvioihin I ja II yhä enemmän korostaa sukulaisuussuhteiden mutkikkuutta ja ahdasalaista tihentyneisyyttä vanhassa sääty-yhteiskunnassa - ainakin siis Mikkelin pitäjässä. Sitä paitsi tämän yksitoikkoisen latelun nojalla syntyy edes jonkinlainen käsitys siitä, millaisia määriä entisen ajan eläjät pystyivät läheisistä ja etäisistä sukulaisuussuhteistaan itsensä ja toistensa iloksi ja muistettavaksi seurakeskusteluissa tarjoamaan. Kuten tunnettua - ja vanhemman polven vieläkin tietämää - 'pikkuserkku' oli tuolloin yhä lähisukua ja 'sysslingit' ja 'pysslingit' miltei yhtälailla.

Tähän genealogiseen erittelyyn on kuitenkin lisättävä vielä se, että nyt oli siis Hertzien suvulla hallussansa sosiaalihistorialliselta kannalta arvioituna sangen arvokas avain nimittäin liittymiä avioteitse von Hauseneihin, von Kraemereihin ja Gyllenspångeihin jopa ohimennen myös Taube-sukuun eli ylikanteensa siis aatelissäädyn yhteyteen. Mutta hädintuskin tämä avain oli kuitenkaan mikään 'nyckel till rikemans port', koskapa Johan Emanuel Hertz kuten myös hänen vanhempi veljensä Samuel Henrik Hertz joutuivat ennenpitkää taloudellisiin vaikeuksiin. Korpraalinpalkkaisen majoittajan Niklas von Kraemerin tytär (toisen Hertzin tytärpuoli ja toisen vaimo) Sofia Charlotta asui leskeksi jäätyään rutiköyhänä ensin kymmenisen vuotta talonpoika Jaakko Hämäläisen mökissä Vehmaskylässä ja sitten Hintsalan hovin torpparina Toplasessa kuolemaansa saakka 25.8.1847. [18] Aleneva säätykierto oli tämän aatelissukuisen leskitorpparin kohtaloissa vienyt ruumillisen työnteon pakkouurastuksiin saakka, entisajan katsomustapojen mukaan siis kurjuuteen.

Tällä kohtaa, tästä Hertzien aatelishakuisuudesta tulee etsimättä mieleen sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta sangen tärkeä seikka nimittäin aatelisten ja aatelittomien keskinen aviosukulaisuus yleisemmältäkin kannalta kuin vain Mikkelin kappalaissuvun vaiheista katsottuna.

Äsken esitellyistä kahdesta kuviosta I ja II voitiin jo panna merkille tiettyjä ryhmäkuntaisen koteloitumisen piirteitä. Mutta sitä paitsi kuvioista saattaa helposti todeta myös sen, että niihin merkitystä nimistöstä puuttuvat likipitäen tykkänään aatelissäätyiset suvunjäsenet, sekä miehet että naiset. Oli vain kolme Gyllenspångin sisarusta ja yksi von Kraemer. Aatelittomuus ei johdu suinkaan tässä lähdeaineksen valikoinnista eikä olletikaan - nimenomaan tarkkaan tutkitusta aatelista kysymyksen ollessa - tietoaineksen aukollisuudestakaan, vaan siihen täytyy olla yleisempiä syitä. Tämän yllättävän aatelittomuuden syitä olikin sekä ajankohdan, 1720-luvun, ulkonaisissa olosuhteissa että erittäinkin myös silloin eläneiden ihmisten yleisissä katsomustavoissa.

Noiden aikojen olosuhteisiin kuului ennen kaikkea se, että aateli oli tuolloin vielä yhteiskunnan varsinaisinta 'soturisäätyä'. Nyt oli takana kahden vuosikymmenen yhtäjaksoinen sotakausi, Suuri Pohjansota ja sen loppuvaiheessa Isoviha. Armottomasti sota oli niittänyt nimenomaan juuri tätä säätyä, aatelia. Niinpä Mikkelin pitäjässä olikin vuosien 1726-35 rippikirjaan merkittynä vain kolme täysaatelista pariskuntaa: everstiluutnantti Petter Johan Gyllenecker ja rouva Dorotea Juliana Ramsay Maunukselassa, kersantti Kasper Henrik von Kraemer ja rouva Anna Margareta Gyllenspång Parantalassa sekä majuri Johan Pihlhielm poikansa Baltzarin kera Moisiossa; mutta hänen rouvansa Katarina Helena Ridderborg viihtyi toki paremmin Tukholmassa. Muut rippikirjan aateliset, kaikkiaan 14, olivat tai olivat olleet naimisissa aatelittomien miesten tai naisten kanssa. Lähes kaikki aatelittomatkin miehet olivat tuolloin aatelisten tavoin sotilashenkilöitä ja näistäkin moni jo kuollut.

Aatelin vähäisyys edellä esitettyjen sukulaisklaanien nimistössä selittyy siis osaksi jo näistä aikahistoriallisista seikoista. Ja lisäksi vaikutti tässä myös katsomustapa nimittäin se, että nimenomaan aatelin oli sopivaisinta avioitua omaan säätyynsä tai valinnan varan puuttuessa vaikkapa vain aatelittomankin mutta toki edes militäärin kanssa. Niinpä Mikkelin pitäjän säätyläiset sukulaistuivatkin ikäänkuin eri yhteisöinä: toisaalta kahtena ryhmänä alempaa ja ylempää 'keskisäätyä' siihen tapaan kuin äskeisissä piirroksissa jo kuvattiin ja toisaalta taas aatelissäätyiset enimmäkseen keskenänsä tai sanotuin edellytyksin aatelittomaan virkamiehistöön, lähinnä siis sotilashenkilöihin kytkeytyneinä sukulaissikerminä. Mutta nämä olivat seurakunnan myöhempiä tulokkaita.

Sangen valaisevana esimerkkinä näistä aatelissäätyyn ja ns. 'soturisäätyyn' punoutuneista sukulaisuussuhteista voidaan tässä lopuksi mainita pitäjään jo heti Isonvihan jälkeen juurtunut Weberien suku. [19] Mikkeliläisessä ensipolvessaan se joutui avioteitse välittömään yhteyteen aatelisten sukujen Brase, Buschenfelt ja Stiernschantz kanssa sekä toisessa polvessa sukuihin Buck, Pistolekors, Winter, Forselius, Tigerstedt ja jopa kolmeakin kautta myös Tawaststjerna-sukuun. Seuraavan polven, 1700-luvun loppupuolen, Weberien aviosukulaisuus liittyi kuitenkin jo aivan voittopuolisesti aatelittomiin säätyläisaineksiin nimittäin sukuihin Orbinski, Wirilander, Laurell, Norrgren, Poppius sekä Nykopp mutta enää vain kahdesti aatelissäädyn yhteyteen, Järnefelteihin ja De Frese-sukuun. Aatelin maaltapako tai kauniimmin sanottuna kaupunkihakuisuus oli nimittäin jo alulla, aatelissääty maalaispitäjistä vähenemässä jopa lähes katoamassa.

Mutta tällöin oli jo tultu 1800-luvulle, ajallisesti kovin kauaksi Isonvihan ihmisten rippikirjasta, jonka lehteily on aina ollut mielenkiintoista sekä genealogisen että sosiaalihistoriallisen tarkastelun näkökulmasta katsottuna.


Viitteistö

1 Sigfrid Brotherus, [16] Mikkelin kirkkoherra, k. 1697.
2 Nils Lång, [16] pitäjänkirjurina Mik. Norolan kylässä (1680), pehtorina (1690), Savon ylisen kihlakunnan kruununvoutina jo 1701 Kirkonkylässä, k. 1709 Mikkelissä.
3 Jakob Agander, [7] varusmestari Viipurissa, eli vielä 1675.
4 Ambrosius Töperi, [14] ratsumestari Kirvussa, k. noin 1656.
5 Anders Heinricius, [2] Jääsken kirkkoherra, k. 1673.
6 Mennerling(?), N.N.
7, 8 Paulus Mollerus, [16] Mikkelin 2. kappalainen, k. 9.5.1723 Mikkelissä. Puoliso maaliskuussa 1692 Mikkelissä Anna Sigfridintytär Brotherus, s. noin 1674, k. 22.5.1737 (ikä 63 v. 4 viik.) Mik. Kirkonkylässä.
9, 10 Sigfrid Brotherus, [16] 'studiosus' Mikkelissä 1699, Viipurin 2. kappalainen, s. noin 1678, k. 6.7.1716 (ikä 37 v. 8 kk.) Viipurissa. Puoliso 1:o 8.10.1699 Mikkelissä Katarina Nilsintytär Lång, s. 1680, haud. 7.2.1701 (ikä 21 v.) Mikkelissä.
11, 12 Petter Petterinpoika Linderoth, Savon ylisen kihlakunnan henkikirjurina 1704-09, myöh. (1710) kruununvoutina Mik. Rantakylän Sokkalassa, jossa hän k. (rippik. muk.) 1710. Puoliso 1.11.1704 Mikkelin pit:ssä Regina Nilsintytär Lång, s. (rippik:n ikämerkinnän muk.) noin 1672, ripillä vielä 1711 ja loisena Rantakylässä 1726.
13, 14 Anders Agander, [7] Kymin kirkkoherra, k. 1687 Kymissä. Puoliso 1674 Viipurissa Maria Hannuntytär Jabel tämän 2. aviossa.
15, 16 Mårten Agander, [7] Narvan hospitaalin saarnaaja, k. 1704 Narvassa. Puoliso ennen 1690 Ingeborg Cordula Melin [15] tämän 1. aviossa; hänen 2. avionsa 1705 Inkerissä Tyrön kirkkoherran Abraham Hyveniuksen kanssa päättyi tämän kuollessa Novaburan pappina 27.4.1722. [24] Leski asui ainakin 1725-26 Mik. Seppälän kylässä.
17 Jonas Brusiuksenpoika, [14] rykmentin majoitusmestari Kirvussa, k. 1688.
18, 19 Otto Reinhold Brusin, [14] ratsumestari Kirvussa, k. heinäkuussa 1720. Puoliso Margareta Heinricius, s. noin 1655, k. 1724, Jääsken kirkkoherran tytär.
20 Jakob Heinricius, mahdollisesti Jääsken kirkkoherran tyttären Margaretan ja Rantasalmen kirkkoherran Anders Heinriciuksen veli.
21 Anders Heinricius, [2] Rantasalmen kirkkoherra, k. 1729.
22 Pehr Aschanius, [2] Mikkelin 1. kappalainen, s. 1678, k. 15.6.1750 (ikä 72 v.) Mik. Rahulankylän Heikkalassa.
23 Henrik Gyllenspång, [16] kapteeni, k. joulukuussa 1719 venäjänvankeudessa.
24 Samuel Mallenius, [8] [10] majuri, s. Suomessa 1674, k. 2.9.1761 Espoon Finnåssa.
25, 26 Nils Posa (Possa, Pose, Påse), Savon ylisen kihlakunnan kruununvoutina Mikkelin pitäjässä v:sta 1711, k. noin 1721. Puoliso Brita Mennerling, s. noin 1674, k. (haud?) 1.2.1734 (ikä 60 v.) Mikkelin pit:ssä.
27, 28, 29 Balthasar Mennerling, [1] Savon ylisen kihlakunnan kruununvoutina Mik. Kirkonkylän Paukkulassa v:sta 1725, myöh. Suonsaarella, viraltapano (balanssi) 1734, k. ennen 1746 (Suonsaarella?). Puoliso 1:o ennen 1726 Sofia Elisabet Schultz; 2:o 28.12.1742 Mik. Noroselässä Kristina Mollerus, s. (rippik. muk.) 1695, k. 17.5.1766 (ikä 70 v. tässä virh? Katarina) Mik. Hiirolan Matiskalassa.
30, 31 Erik Molitor, Savon ylisen kihlakunnan henkikirjurin Lars Burtzin kirjurina Mik. Rantakylässä 1726, myöh. kruununvouti Mennerlingin verokirjurina Kirkonkylän Paukkulassa. Puoliso 7.7.1730 Mik. Kirkonkylässä Katarina Helena Mollerus.
32, 33 Peter Gadde, [2] [11] ent. Käkisalmen postimestari Mik. Kouvolankylän (myöh. Kirkonkylän) Rouhialassa, s. noin 1666, k. 26.12.1762 (ikä 98 v.) Kirkonkylässä. Puoliso 26.12.1707 Kiteellä Anna Krook, s. noin 1677, k. 27.5.1743 (ikä 66 v.) Kirkonkylässä.
34, 35 Jakob Orre, Mikkelin pitäjän nimismies Seppälän kylässä jo 1700, ehkä kartanonvouti Hans Orren poika Mikkelin pitäjässä, nimismies Orre k. ennen 1722. Puoliso ennen 1697 Sofia Lemke tämän 2. aviossa, mahdollisesti maaneuvos Klas Johan Baranoffin rälssipehtorin (amptman) Fredrik Lemken tytär Anttolan hovista (tai kornetti Fredrik Lemken tytär?); Sofia Lemke on merkitty (muuttaneeksi?) Kuopioon ('i Cuopio') rippikirjassa 1726.
36, 37 Anders Gustaf Benfors, [1] [22] katselmuskirjurina Karjalan ratsuväkirykmentissä 5.11.1712-1721 Valkealan Mattilassa, Savon ylisen kihlakunnan kruununvoutina Kamarikollegion valtakirjalla 7.9.1721 Mik. Rämälän kylässä, viraltapano (balanssi) 1725, s. noin 1687, k. 24.4.1765 (ikä 87 v.) Mik. Seppälän kylässä. Puoliso ennen 1710 Elisabet Agander, [7] s. noin 1687, k. 5.5.1737 (ikä 50 v.) Mik. Suonsaarella.
38, 39 Erik Agander, [7] asui 1726 Mik. Seppälän kylässä, muutto noin 1728 pehtoriksi Rautuun. Puoliso syyskuussa 1728 Viipurin ruots. seurakunnassa Eva Juliana Jakobintytär Heinricius, Mikkelin kirkkoherran isän Rantasalmen kirkkoherran Anders Heinriciuksen veljen (?) Jakobin tytär.
40, 41 Otto Reinhold Brusin, [10] [14] luutnantti, kaatui 19.2.1714 Isossakyrössä. Puoliso Agneta Maria Gyllenspång, [6] s. noin 1690 Käkisalmen garnisoonissa, asui Mik. Rahulan kylässä 1726, k. 22.12.1782 (ikä 92 v.) Kokemäen Kakkulaisten kylässä.
42, 43 Karl Johan Rudolf, Isonvihan aikaan pehtorina (1717, 'Carl von Rudolph') ja 'ryssän voutina' (1718) Kangasniemellä, [13] kersanttina Mik. Pietilänlahden rusthollissa jo 1725 ja kornettina jo 1742, s. noin 1685, k. 4.4.1745 (ikä 60 v.) Pietilänlahdessa. Puoliso 24.9.1717 Rantasalmella Brita Brusin, s. noin 1687, k. 17.12.1757 (ikä 70 v.) Pietilänlahdessa.
44, 45 Karl Brusin, [14] kapteeni, s. noin 1698, k. 20.5.1765 (ikä 67 v.) Rantasalmen Teemassaaressa. Puoliso ennen 1734 Hedvig Juliana Berg, s. 1702 tai 1700, k. 26.8.1766 (ikä 66 v.) Teemassaaressa, mahdollisesti Savon ylisen kihlakunnan Mikkelin Kirkonkylässä asuneen ja siellä 1.11.1705 kuolleen (ikä 40 v.) henkikirjuri Johan Bergin tytär.
46, 47, 48 Georg Aschan, [2] Mikkelin 1. kappalainen, s. huhtikuussa 1722 Mikkelin pit:ssä, k. 14.12.1760 (ikä 38 v.) Mik. Heikkalassa. Puoliso 31.3.1752 Mik. Kirkonkylässä Brigitta Helena Molander, s. tammikuussa 1733, haud. 28.5.1796 Hirvensalmella. Tämän 2. avio 23.2.1775 Mik. Peitsarissa 1. kappalaisen Kristian Herman Carlquistin kanssa tämänkin 2. aviossa, s. 1714, k. 3.6.1789 (ikä 75 v. 4 kk.) Sulkavalla. [20]
49, 50, 51 Anders Heinricius, [2] Mikkelin kirkkoherra, s. noin 1698, k. 16.5.1756 (ikä 58 v.) Mik. Kirkonkylässä. Puoliso 6.1.1732 Rantasalmella Magdalena Wargentin, s. 1714, k. 8.5.1765 (ikä 51 v.) Mik. Sairilassa; tämän toinen puoliso 20.9.1759 Sairilassa kihlakunnantuomari Karl Wilhelm Mallén, s. (rippik. muk.) 1720, k. 26.8.1798 (ikä 77 v. 11 kk.) Sairilassa.
52, 53 Berndt Anton Lindback (Linback), [10] vänrikki, s. noin 1674 Saarenmaalla, k. 5.7.1734 (ikä 60 v.) Mikkelin pit:ssä. Puoliso jo 1727 Katarina Elisabet Gyllenspång, [6] s. (rippik. muk.) 1681, k. 29.10.1767 Mikkelissä.
54, 55, 56 Kasper Henrik von Kraemer, [3] [21] [22] 'rakuunakersanttina' (vpl) Mik. Rahulan kylässä 1724-27, myöh. luutnanttina Juvan Paatelassa, s. 16.9.1700 Hauhon Hyömäessä, k. 28.8.1761 (ikä 60 v.) Juvan Paatelassa. Puoliso 1:o oli jo 1726 Anna Margareta Gyllenspång, eli vielä 16.4.1732 Valkealan Mankkilassa, k. ennen 1741; 2:o ennen 1743 Elsa Sofia Åkesson (Åkesseen, Åke), [20] s. noin 1711, k. 14.8.1756 (ikä 45 v.) Juvan Paatelassa; 3:o 2.2.1758 Mik. Kirkonkylän Tuppuralassa Eva Sabina Mallenius, s. noin 1724 todennäköisesti Espoossa, josta hän muutti Mikkeliin 18.12.1757, k. 30.7.1790 (ikä 66 v.) Mik. Norolassa.
57, 58 Hans Posa (Possa, Pose, Posse), [22] katselmuskirjurina Mikkelin Häyrilän Pekolassa joulukuusta 1724 maaliskuuhun 1731 ja Ruokolahden Immalajärvessä 30.3.1733-25.6.1741 sekä henkikirjurina Vehkalahdella (asui Haminassa) 1744, k. ennen 1765. Puoliso 17.8.1729 Mik. Kirkonkylässä (Paukkula?) Elisabet Hultman, s. noin 1705, haud. 13.2.1765 (ikä 60 v.) Kakin kappelissa (P. Johannes).
59, 60, 61 Petter Johan Gadde, [2] [11] [22] katselmuskirjurina Mikkelin Kouvolan (Kirkonkylän) Rouhialassa 5.5.1733 ja Tikkalan puustellissa 1734-1742, kast. Käkisalmen garnisoonissa 1.5.1709, k. elokuussa 1742. Puoliso 12.9.1734 Mik. Kirkonkylässä Brita Posa (Pose), s. 5.9.1707 Valkealan Mattilassa, silloisen katselmuskirjurin myöh. kruununvouti Nils Posan tytär, k. 29.3.1775 (ikä 78 v.) Mik. Seppälän kylän Seppolan rusthollissa, jossa tämän 2. avio 17.11.1747 rusthollari Jakob Orren kanssa. Orre oli (rippik. muk.) s. 1.3.(tai 3.1.?)1697, k. jälkeen 1777, ennen 1784. Hänen 1. avionsa 29.12.1723 Mik. Seppälän kylän Kaipaalassa Helena Rosenian kanssa, joka oli s. noin 1698, k. 3.10.1746 (ikä 48 v.) Seppolassa.
62, 63 Nils Oppman, Karjalan rakuunaeskadroonan korpraalina Mik. Norolan kylässä jo 1730 ja vt. katselmuskirjurina Häyrilän Pekolassa vielä 1749, s. noin 1710, k. 5.2.1788 (ikä 78 v.) Rantasalmen Rantasalossa (siellä 1737 kuolleen ratsumestari Henrik Oppmanin poika). Puoliso 25.9. 1735 Mikkelin pit:ssä Maria Kristina Gadde, [11] s. 24.1.1716 Rautalammilla, k. 18.3.1776 (ikä 58 v.) Rantasalmen Rantasalossa.
64, 65 Fredrik Orre, verokirjurina Mik. Seppälän kylässä, myöh. 'komissaari', 'elinaikana siltavouti', s. noin 1706, k. 23.6.1793 (ikä 87 v.) Mikkelin pit:n Pien-Anttolassa. Puoliso 28.2.1733 Mik. Kaipaalassa Anna Katarina Benfors, s. noin 1712, k. 2.8.1773 (ikä 61 v.) Seppälän kylän Seppolassa.
66, 67 Magnus Fredrik Kruus (Cruus), [22] kersanttina muutto katselmuskirjuriksi Mikkelin Tikkalan puustelliin 19.6.1769 Sulkavalta ja muutto Rantasalmelle 27.12.1776, josta edelleen Puumalaan 17.6.1780, luutnantti, s. (rippik. muk.) 1734, k. 29.10.1786 (Puumalassa?). Puoliso 5.5.1774 Mik. Norolan kylässä Katarina Elisabet Aschan [2] (Asikania), s. 27.3.1756 Rahulan kylässä (Heikkala), muutto Rantasalmelle 27.12.1776, josta Puumalaan 17.6.1780, k. (Puumalassa?).
68, 69 Karl Stenius, [2] Savon jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaajana Mikkelin Rahulan Heikkalassa 1770-1791, Sulkavan kirkkoherraksi 15.11.1791, s. 24.3.1742 Pielisjärvellä, k. 14.1.1810 Sulkavalla. Puoliso 29.6.1775 Mikkelin Heikkalassa Magdalena Aschan [2] (Asikania), s. 13.10.1757 Mik. Norolan kylässä, k. 18.7.1809 Sulkavalla.
70, 71 Anders Heinricius, [2] rovasti Wegeliuksen apupappina Mikkelissä rippik. muk. jo 1767, Hirvensalmen kappalaiseksi 1774, s. 17.6.1738 Mikkelissä, k. 15.1.1815 (ikä 79 v.) Hirvensalmella. Puoliso 21.2.1775 Heikkalassa Helena Margareta Aschan, s. 8.2.1753 Rahulan kylässä (Heikkala), k. 27.10.1823 (ikä 72 v.) Hirvensalmen Monikkalan kylässä.

 

[1]   Asiakirjoihin perustuvina päälähteinä ovat olleet kirkonkirjojen jäljennöskokoelma ja Mikkelin pitäjän henkikirjat vuosilta 1680, 1690, 1700, 1701, 1703, 1706-1712, 1722-1728, 1730, 1733-1735 Valtionarkistossa sekä Mikkelin rippikirjat 1707-1868 Mikkelin maakunta-arkistossa. Lisäksi eräät tiliverifikaattien merkinnät, VA 8801, fol. 2084v, valaisevat voutien balanssijuttuja (Benfors, Mennerling) ja tilien allekirjoitukset ylimalkaan kameraalihallinnon henkilöstövaiheita.

[2]   Bergholm, Sukukirja I, s. 82, 86, 87 (Aschan), 331 (Berg), 497 (Gadde), 570, 571 (Heinricius), 583 (Hirn, Björklund), II, s. 1255 (Stenius), 1459 (Gadde).

[3]   Carpelan, Ättartavlor II, s. 656-657 (von Kraemer, Gyllenspång).

[4]   Cederberg, Genos 1947, s. 1-2. Kaksi luetteloa Suuren Pohjansodan aikaisista pakolaisista.

[5]   Durchman, SSV VIII, s. 128 (von Hausen, Lindgren).

[6]   Elgenstierna, Ättartavlor III, s. 351 (Gyllenspång, von Kraemer), V, s. 109 (Löwe).

[7]   Falck, SSV 41, s. 206, 209, 218-219 (Agander, Melin).

[8]   Jutikkala-Nikander, Kartanot ja suurtilat I, s. 363 (Mallenius).

[9]   Kurtén, Genos 1973, s. 67-68 (Udnie).

[10]   Lewenhaupt, Karl XII:s officerare I, s. 91 (Brusin), 288 (Helsing), II, s. 405 (Linback), 434 (Mallenius), 647 (Spoof).

[11]   Luther, Genos 1956, s. 58 (Gadde).

[12]   Luther-Asikainen, Genos 1972, s. 96-97 (Asikainen-Aschan).

[13]   Manninen, Kangasniemen historia I, s. 400 (Rudolf).

[14]   Sarva, Genos 1942, s. 35, 36-39 (Brusin), 35 (Töperi).

[15]   Soininvaara, Genos 1973, s. 76, 81 (Mollenius, vrt. Melin).

[16]   Soininvaara, Uusi Sukukirja III, s. 354, 355 (Brotherus), 354 (Mollerus).

[17]   Tertti, Hertzin suku, passim (Hertz ja liittymät kuviossa III).

[18]   Tertti, Aarno: tiedonantoja (Hirn, Björklund, Mollerus, Boisman, von Hausen, Lindegren, von Kraemer).

[19]   Tigerstedt, Slägten Weber i Savolax, passim.

[20]   Wilskman, Släktbok I, p. 897 (Åkesson), 910-911 (Carlquist), II, p. 819-820 (Spoof).

[21]   Wirilander, Upseeristo ja aliupseeristo, virka 749, 746 (v. Kraemer), 622, 626 (Kruus).

[22]   Wirilander, Sotilasvirkamiehistö, virka 96 (Gadde, Kruus), 118 (Benfors), 123, 119 (Posa).

[23]   Wirilander, SSV XXX, s. 35, 39. Itä-Suomen avioalueet 1700-luvulla.

[24]   Wirilander, SKHS:n toim. 66, s. 126-127. Almuteiden kulkijoita (Agander, Melin, Hyvenius).


Referat

Socialhistorisk bakgrund till ståndspersonernas giftermålsförbindelser i S:t Michels socken. Artikeln analyserar släkt- och giftermålsförbindelserna mellan ståndspersonsfamiljerna i S:t Michel enligt socknens kommunionbok för 1726-33. Präster, officerare och tjänstemän, d.v.s. boställsinnehavare med hög flyttningsbenägenhet, dominerar bilden. Följaktligen återfinns i kommunionboken 1785-90 bara några få av namnen från 60 år tidigare, i övrigt bär socknens ståndspersoner nya namn.

Tendensen att gifta sig inom sitt stånd var stark, den sociala gränsen mot allmogen är tydlig. I de 72 ståndspersonsfamiljerna kring 1730 kan två svågerlagsgrupper skönjas, en med lägre tjänstemän och en med officerare som centralt element. Präster ingick i båda grupperna. De få förbindelserna mellan de två familjegrupperna antyder social skiktning också inom socknens ganska fåtaliga ståndspersonsklass.

I två diagram belyses släktförbindelserna. Det flätverk de bildar och familjerna i diagrammen skildras kort i texten samt, för det första diagrammets del, i en bilaga.


Genos 53(1982), s. 1-21

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteistö | Lähteet | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1982 hakemisto | Vuosikertahakemisto