GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kirja-arvosteluja - Recensioner

AARNO TERTTI

Kirja-arvosteluja - Recensioner

Jaakko Sarvela, Valentin Köykän suku. Julk. Luopajärven Köykkä-suku r.y. Kurikka 1984. 181 + 2 s.

Heljä Pulli, Tuomas Antinpoika Pullin ja Regina Matintytär Saikkosen esipolvet. Tekijän julk. moniste. Helsinki 1983. 56 s.

Heljä Pulli, Elimäkeläisen Valvio-suvun esipolvet. Tekijän julkaisema moniste. Helsinki 1985. 58 s.

 

Jaakko Sarvelan ja Heljä Pullin tutkimusten niputtamiseen on hyvät perusteet. Molemmat ovat kokeneita sukututkijoita, jotka ovat tutkimuksissaan selvittäneet omaa taustaansa (Etelä-Pohjanmaata ja Karjalan-Kymenlaakson seutuja) ja kumpikin on tehnyt kaksi rakenteeltaan toistensa kaltaista selvitystä, Sarvela Jaakko Ilkan suvun (1979) ja toissa vuonna valmistuneen Köykän suvun, Pulli tässä selostettavat kaksi esipolvi-tutkimusta.

Sarvelan tutkimukset ovat jälkeläisselvityksiä, ja hänellä ovat olleet tukena maakunnalliset toimeksiantajat ja kustantajat. Heljä Pulli on itse kustantanut esipolvityönsä.

 

Jaakko Ilkan suku -teoksessaan Sarvela esitteli ne nimihenkilön jälkeläiset, jotka olivat syntyneet viimeistään 1774 sekä näiden nuoremmat sisarukset. Täten rajaten kertyi 134 taulua (siis sekä miesten että naisten tauluja). Polvia tuli mukaan seitsemän.

Viisi sukupolvea käsittävässä Valentin Köykän suku -kirjassa on 220 jälkeläistaulua, joissa esitellään yli 1000 henkilöä. Oma taulunsa on niillä jälkeläisillä, "joiden lapsista vanhin on syntynyt viimeistään 1809". - Kantaisällä (k. 1739) oli viisi tytärtä ja kolme poikaa, jotka jatkoivat sukua.

Sarvela on siis taas kerran tehnyt valtavan työn, jonka toivoisi saavan jatkajia. Kuitenkin tarvittaisiin toivottoman suuri joukko tutkijoita tuomaan Ilkan ja Köykän jälkeläistiedot koko rintaman leveydeltä meidän päiviimme. - Kumpaankin kirjaan Sarvela on painattanut esipolvikaavan, jonka täyttämällä jälkeläisiin kuuluva lukija voi hahmottaa itselleen, miten on sukua kuuluisalle kantaisälle.

Köykän suvun selvityksessä kerrotaan pohjalaisista maaseudun asujista ja heidän elinympäristöstään. Kysymyksessä on myös maanviljelyksen ja tilojen historiikki, joka täydentää paikallishistorioita. Sinänsä henkilötiedot ovat varsin suppeita. Ulkopuolisen lukijan kannalta kiintoisia ovat tietysti kymmenet ja taas kymmenet "suku"- ja talonnimet. - Nimi Köykkä tarkoittaa mäenkumparetta.

Itse Valentin Simunanpoika Köykkä oli sitkeä uudisviljelijä, jonka ansioihin kuului myös aktiivisuus Jalasjärven kappeliseurakunnan syntyvaiheissa. Tunnettu suvun jäsen on Jalasjärven kirkon suunnitellut ja rakentanut kirkonrakennusmestari Salmoni Köykkä eli Köhlström (k. 1827). Pohjalaista pelimanniperinnettä on suvussa edustanut seppä Jaakko Frigård-Rautanen (k. 1913), jolle on pystytetty muistomerkki Jalasjärven museoalueelle.

Huomattakoon muuten, että Valentin Köykällä oli myös pappissukulaisia: hänen mummunsa isoisä oli se ilmajoen kirkkoherra Matti Laurinpoika Stuut eli Stutaeus, jonka huovit tappoivat nuijasodassa 1597. Mummun setä oli Turun tuomiorovasti Jaakkima Matinpoika Stutaeus ja velikin vielä Kauhajoen kappalainen.

Jaakko Sarvelalla on hieman oudoksuttava tapa nahistella tekstissään aikaisempien Köykkä-tutkijoiden kanssa, mutta opinhaluiselle sukututkijalle kirjoittajan sarkastiset heitot (kun ne eivät kohdistu lukijaan) ovat hauskaa ja hyödyllistä tutkittavaa.

Mitä virheitä meillä sukututkijoilla sitten on taipumus tehdä? Ainakin me luemme väärin vanhoja tekstejä, sekoitamme sukupolvia, emme ilmoita ammatteja oikein, emme tunne tutkittavien paikkakuntien maantiedettä emmekä nykyisten paikannimien muinoisia ruotsalaisia vastineita - ja vaarallisinta on tietysti, jos todella paikkaamme faktoja omilla mielikuvillamme, kuten Sarvela eräästä tutkijasta toteaa. Ottakaamme opiksi.

Köykän sukukirjasta jään kaipaamaan yhtenäistä lähdeluetteloa ja hakemistoa. Sarvela ei myöskään ilmoita kuolinsyitä, jotka (tunnetuista heikkouksistaan huolimatta) kiinnostavat monia. Valitettavaa on, että painotyön jälki on kovin epätasaista.

Heljä Pulli on kymmenen vuoden kuluessa - monien muiden töiden lomassa - selvittänyt omien vanhempiensa esipolvet. Monenlaisia taitoja ja suurta sitkeyttä on tarvittu, ennen kuin näinkin suuri määrä esivanhempia voidaan esitellä.

Pullin suvun selvityksessä I polveksi on otettu kirjoittajan isä ja tämän sisarukset, mutta juoksevan tekstin muotoon laaditun esipolvitutkimuksen lähtöhenkilöksi on otettu isänisä (II/1) Sortavalan Otsoisen talollinen Tuomas Antinpoika Pulli (k. 1927). Käytettävän menetelmän mukaan taulun (siis tutun esipolvitaulun sarakkeen) haltija on aina esi-isä, mutta siinä on tiedot puolisosta/puolisoista ja lapsista. Ajassa taaksepäin mentäessä (ja taulukkoa ylöspäin kivuttaessa) III polvesta tavataan isoisän isä (III/1) Antti Matinpoika Pulli ja isoäidin isä (III/2) Matti Fredrikinpoika Saikkonen perheineen. IV polvesta löytyvät sitten (IV/1-4) Antin, Antin vaimon, Matin ja Matin vaimon isät perheineen jne.

Menetelmä (havainnollistavine taulukoineen) on ilmeisesti joillekin sukututkijoille tuttu, mutta itse joudun aina uudelleen opettelemaan konstit, kun olen alunperin tottunut katselemaan tavallisia esipolvilomakkeita.

Saman periaatteen mukaisesti alkaa Valvio-suvunkin esipolviselvitys. Ensimmäisenä (II/1) on äidinisä, työnjohtaja, sittemmin itsellinen Tuomas Juhonpoika Wiander v:sta 1906 Valvio (k. 1922).

Kun selailee Heljä Pullin selvitysten sivuja, niin huomaa että Pullin suvussa ensimmäiset tuntemattomiksi jäävät esivanhemmat ovat 1600-luvulla VII polvessa, mutta Valvion suvussa jo hieman aikaisemmin, VI polvessa.

Aivan viimeisiltä sivuilta käy ilmi, että Pullin suvun XII polven 1024:ään (teoreettiseen) tauluun on enää kahteen löydetty esivanhempia. Taulu XII/849 kuuluu 1600-luvun alkuvuosikymmeninä eläneelle sääminkiläiselle talolliselle Eerikki Lavikaiselle eli Laukkaselle ja tämän puolisolle Silja Paavontyttärelle, taulu XII/961 toiselle sääminkiläiselle Heino Karviselle, jonka vaimoa ei kuitenkaan tunneta.

Todettakoon että Valvio-tutkimuksessa käväistään lopuksi 1500-luvulla XIV ja XV polvissa. Nämä varhaisimmat esivanhemmat ovat eläneet talollisina Lapinjärven Porlammilla.

Kun tällaisen selvityksen henkilötiedot jäävät pakostakin melko suppeiksi, lukija tulee kiinnittäneeksi kovin paljon huomiota kirjoittajan sukunimiä koskeviin hyvän tuntuisiin selityksiin ja arveluihin. Maallikon on vaikeata mennä sanomaan mitään painavaa, mutta hieman epäröiden kai tällaisia tietoja on lähestyttävä. Vertasin Lukka-, Pelli- ja Kemppinen-nimistä annettuja tietoja Suomalaisen nimikirjan (1984) tietoihin ja tajusin, että koko nimistöalue näyttää olevan aikamoisessa käymistilassa.

Rakenteeltaan Heljä Pullin esipolvitutkimukset ovat selkeitä. Eläytymistä esivanhempien maailmaan auttavat (nimenomaan Valvio-selvityksessä) monet liitteet - miksi muuten nimikirjoitus- ja puumerkkinäytteet ovat heti teoksen alussa, mutta eräät muut näytteet teoksen lopussa?

Teoksissa on mallikelpoiset lähdeluettelot ja henkilöhakemistot. Konekirjoitus näyttää harvinaisen virheettömältä. Vaikka kysymys onkin vain monisteista, olisin toivonut kopioiden olevan kuitenkin parempia. Valvio-tutkimuksen maakirja-ote s. 52 on valitettavasti - ainakin minun lukemassani kappaleessa - jokseenkin kelvoton. - Hyvää kokonaisuutta ajatellen tietysti pikkuseikka.


Genos 57(1986), s. 141-143

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1986 hakemisto | Vuosikertahakemisto