GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Kanslisti sukututkijana | Saapuva tilaus ja siihen sisältyvät toivomukset | Lihaa luurangon ympärille | Tiedekin tarvitsee sukututkimustuloksia | Tiede tarvitsee oikeita tietoja vanhemmista | Kysyjien palvelu | Eräitä näkökohtia | Vielä erityistutkimuksesta | Mitä sukututkija siis toivoo kanslistilta | Referat | Artikkelin loppu ]


Kirkkoherranviraston kanslisti sukututkijana

Lakitieteen lisensiaatti Pentti J. Voipio, Helsinki

Mitä sukututkimusoppailla on annettavana kirkkoherranvirastojen kanslisteille? Tätä tutkittaessa kävikin pian selville, että sukututkimusoppaat eivät sisällä - eivät uusimmatkaan - mitään nimenomaisia ohjeita kanslisteja varten. Nämä voivat tietenkin etsiä sellaisia virheiden varalta annettuja neuvoja ja viitteitä, joita sukututkimusoppaissa on annettu yleensä sukututkijoita varten. Kanslistit ovat kuitenkin sukututkijain joukossa siinä mielessä aivan erikoisasemassa, että heillä on käytettävissään suppea arkisto ja että heidän tehtävänsä rajoittuvat suhteellisen lyhyeen ajanjaksoon, noin 1860-luvulta nykyaikaan asti, koska vanhempi arkistoaines on useimmiten jo kokonaan siirretty julkisiin arkistoihin. Siten lienee aihetta tässä kartoittaa kanslistin virkatehtäviä sukututkimuksen kannalta. Nämä kysymykset kiinnostavat varmaankin kaikkia meitä sukututkimuksen harrastajia yhdessä.


Kanslisti sukututkijana

Kanslistit virkatehtävässään joutuvat muun muassa tekemään sukuselvityksiä »sukututkimusta varten», mikä on kirkkoherranvirastoille annetuissa ohjeissa nimenomaan mainittu sellaiseksi hyväksyttäväksi tarkoitukseksi, johon sukuselvityksiä on pyydettäessä tehtävä. Virasto ei voi kieltäytyä vastaamasta tällaiseen tilaukseen esimerkiksi vetoamalla siihen, että työvoimaa ei ole riittävästi käytettävissä. - Viraston sisäisessä työnjaossa silloin, kun kanslisteja on useita, sukututkimustehtävät annettaneen nimenomaan yhdelle heistä, ja tämä sitten muiden tehtäviensä ohella erityisesti perehtyy sukututkimusasioihin.

Sukututkimuksia kirkkoherranvirastossa tekevät kanslistit muodostavatkin sukututkijoiden joukossa siis oman erityisen ryhmän, jota ja jonka merkitystä ei aina muisteta. He ovat jo sikäli erityisasemassa, että he tuntevat arkistonsa sisällön paremmin ja nimenomaan yksityiskohtaisemmin kuin yleisten arkistojen virkamiehet. Puutteeksi heidän työssään näyttää kuitenkin usein muodostuvan se, että he eivät ole selvillä siitä, mitä kaikkea sukututkijoille merkityksellistä tietoa arkisto todella sisältää. Sen peruslähteiden, rippikirjojen, sisältämiä tietojahan on mahdollista täydentää ja tarkistaa jo saman arkiston muun aineiston puitteissa. Tästä muutamia näkökohtia seuraavassa.


Saapuva tilaus ja siihen sisältyvät toivomukset

Kun sukututkija tilaa sukututkimuksen, hänen on tietenkin ilmoitettava tarvittavat tiedot lähtöhenkilöstä ja siitä, keistä tämän lähisukulaisista tietoja myös halutaan. Varsinkin jos tilaaja on kokematon, hän ei ehkä osaa tilauksessa mainita, mitä kaikkia tietoja noista henkilöistä hän toivoo. Tästäkin syystä on Väestörekisterikeskus ottanut koeluontoisesti käyttöön tilauslomakkeet, joita on oltava saatavilla kirkkoherranvirastoissa, ja lomakkeeseen voi merkitä nämä lisätoivomuksensa. Lisätoivomuksina on syytä esittää tiedot henkilöiden ammateista ja asuinpaikoista kylän ja talon tai torpan (ja talonnumeron) tarkkuudella.

Nykyään, jos tilauksessa ei ole lisätoivomuksia, kirkkoherranviraston vastaus valitettavasti yleensä sisältää vain henkilöiden nimet, syntymäajat ja -paikat, vihkimäajat ilman paikkamainintaa, kuolinajat (kuolinpaikka on sama seurakunta, ellei erikseen ole mainittu) sekä tiedot muuttamisista seurakuntaan tai seurakunnasta, mutta ei seurakunnan sisäisistä muuttotapahtumista. Vastauksen sisältö on kerätty vain rippikirjoista, tarkistamatta tietoja muista lähteistä, esim. kastettujen, vihittyjen, haudattujen ja muuttaneiden luetteloista. Sukuselvityksessä on yleensä, mutta näköjään ei aina, myös maininta siitä rippikirjan sivusta, jolta etsinnässä on lähdetty liikkeelle. Sen sijaan jo muiden tarkasteltujen rippikirjojen sivunumerot saattavat unohtua merkitsemättä. Niin ikään henkilön ammatti jää hyvin usein mainitsematta.

Rippikirjat ovat tietenkin varsin luotettavia, muutenhan niiden perusteella ei voitaisi tietoja esittää. Ihmisethän niitäkin ovat tehneet, ja inhimillisiä virheitä niistä myös löytyy. Sukututkija ei sen vuoksi omissa tutkimuksissaan voi rajoittua vain rippikirjojen läpikäymiseen. Niistä saamansa tiedot hän - tunnollisimmillaan aina - tarkistaa edellä jo mainituista luetteloista. Hänen sanaton toivomuksensa on, että kanslistikin tekisi samoin. Tosiasia kuitenkin on, että sukututkimustilausten täyttämiseen varattu työvoima on rajallinen, ja jos kanslisti tutkisi aina nuo luettelot ja käyttäisi siis työhön enemmän aikaa, tilausten vastaukset varmasti viipyisivät vielä paljon nykyistäkin kauemmin. Näin ollen sukututkija silloin tällöin saa havaita, että saadussa sukuselvityksessä on rippikirjaan perustuva virheellinen tieto, tavallisimmin aikamäärä. Harvinaista ei siten ole, että saatuaan muuttaneesta henkilöstä tiedot kahdesta eri seurakunnasta - ja huomattuaan niissä eroavaisuuksia, ehkä melkoisiakin - tilaaja joutuu lähettämään tarkistuspyynnön siihen seurakuntaan, missä merkintä esimerkiksi kasteesta tai vihkimisestä on alunperin kirkonkirjoihin tehty (ei siis välttämättä sieltä, missä itse toimitus on tapahtunut).


Lihaa luurangon ympärille

Rippikirjoista ja noista muista luetteloista saatava tieto antaa meille kuitenkin vain sukututkimuksen perustiedon, eräänlaisen luurangon, jonka ympärille tarvitaan muuta tietoa lihaksi, elävöittämään etsimistämme henkilöistä haluamaamme kuvaa. Tätä lihaa joudumme etsimään monienkin arkistojen lähteistä. Sitä on löydettävissä myös kirkkoherranvirastoista.

Jo rippikirjoista on saatavissa muutakin sukututkijaa kiinnostavaa tietoa. Siellä ovat merkinnät kristinopintaidosta, joita sukututkijatkaan eivät paljoa näytä ottavan huomioon, ainakin jos päätelmiä tekee maalaissuvuista julkaistujen sukukirjojen perusteella. Suvun lahjakkuudestakin ne antavat tietoja, jotka usein osoittavat, että vaimot ne ovat kristinopin osanneet miehiään paremmin ja ilmeisesti tuoneet miehen sukuun niitä lahjoja, joista suvun jälkeläisiä sitten kehutaan. Rippikirjassa on muitakin mainintoja, esim. joskus ruotsinkielen taitoa, sairauksia, ruumiinvikoja ynnä muita ja ripittämisiäkin. Onpa sellaisiakin seikkoja, jotka lähimenneisyydestä on vielä pidettävä salassa (joiden vuoksi sukututkija ei pääse itse tutkimaan viimeisimpiä rippikirjoja tai perhelehtiä), mutta jotka vanhemmalta ajalta löydettyinä riemastuttavat ja hämmästyttävätkin jälkeläisiä - ja samalla osoittavat, että tavallisia raadollisiahan ne entisajankin ihmiset olivat.


Tiedekin tarvitsee sukututkimustuloksia

Sukututkimus on, paitsi kiintoisa harraste, myös eräiden muiden tieteenalojen tarpeellinen aputiede. Perinnöllisyystutkimuksen ohella muukin lääketiede ja biologia ovat näitä tieteitä, samoin historiantutkimus eri haaroineen ja väestöhistoria. Tieteellisen tutkimuksen tulosten luotettavuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että sukuselvityksessä olevat tiedot ovat ehdottoman oikeita.

Perinnöllisyystutkijat ovat kiinnostuneita esimerkiksi silmäsairauksista, jotka saattavat näkyä maininnoista heikko näkö, »svagsynt» ja sokeus, »blind», joten maininta tällaisesta tiedosta on syytä merkitä sukuselvitykseen. - Huomaa tässä yhteydessä, että heikkoa näköä merkitsevä »svagsynt» tai joskus vanhoissa lähteissä ehkä kirjoitettu »svagsijnt» on eri asia kuin »svagsint», heikkomielisyys. Niitä ei pidä sekottaa keskenään!

Maininta lyhytaikaisesta muutosta ja työhönmenosta (esim. rautatietyömaat) antaa väestön liikkuvuuden tutkimukselle tarpeellista tietoa siinä kuin varsinaiset pois- tai sisäänmuutot.


Tiede tarvitsee oikeita tietoja vanhemmista

Mikäli aviottoman lapsen isästä näkyy jossakin merkintä, olisi siitä välttämättä kerrottava. Tällaisen maininnan pois jääminen (myös sellaisen, ettei isästä ole mitään merkintää) johtaa usein uuteen kyselyyn, näkyisikö jostakin tällaista mainintaa. Tällöin myös vastaajalle aiheutuu uutta turhaa vaivaa.

Jos tieto aviolapsen äidistä tai isästä on väärä silloin, kun jommallakummalla on ollut eri avioita, koko tutkimus »menee pieleen» virheellisen vastauksen vuoksi. Tautien tai ominaisuuksien periytyminen liittyy siihen, kuka kahden tai useamman henkilön yhteisistä esivanhemmista on ollut vastaavasti sairas tai omannut tietyn ominaisuuden, esimerkiksi erityistä lahjakkuutta. Yhtä tärkeää on, ettei jonkun henkilön jälkeläisiin liitetä ketään heihin kuulumatonta. - Historiantutkimuksessa kiinnitetään huomio ihmisten elämänvaiheisiin ja elinoloihin. Tällöin voivat olla kiinnostavia, paitsi muutot paikasta toiseen, myös kaukaisemmat sukulaisuus- ja lankoussuhteet tai tutkittavan henkilön asuminen paikkakunnalla keskeisen henkilön luona tai läheisyydessä.

Virheiden välttämiseksi on erityisesti syytä olla tarkkana siitä, että kunkin lapsen osalta tulee mainituksi hänen oikean äitinsä nimi. Naisten synnytyskuolleisuus on ollut suuri, ja taloihin tuli uusia emäntiä. Ei ole harvinaista, että tämä asiaintila jää vastaajalta ottamatta huomioon. Erityisen ilmeinen on erehdyksen vaara silloin, kun tietoja otetaan siitä aikaisimmasta rippikirjasta, mikä vielä on lähettämättä maakunta-arkistoon. Ei ole lainkaan varmaa, onko tuossa rippikirjassa mainittu miehen vaimo kaikkien perheen lasten äiti. Joskus aihe varovaisuuteen on ilmeinen, nimittäin silloin kun vaimon oma ikä osoittaa, että vanhimmat lapset tuskin ovat hänen.

Nimenomaan Länsi-Suomessa, missä sukunimet eivät osoita isän ja lapsen sukulaisuutta, sama varovaisuus on tarpeen isänkin kohdalla. Lesken toinen mies voi olla ei vain sukunimeltään, vaan isännimeltäänkin samanniminen kuin lasten oikea isä.

Tällaisten seikkojen tarkistamista voi vielä vaikeuttaa sekin, että kyseiset lapset sisältävä kastekirjakin on jo siirretty maakunta-arkistoon. Näistä syistä on vastauksessa todettava, että rippikirjasta näkyvän avioliiton solmimisaikaa ei voida ilmoittaa. Tämähän seikka tosin joskus näkyykin sukuselvityksestä siinä olevan »aikanaan»-sanan välityksellä, mutta sitä ei kokematon sukututkija ehkä tajua. Sukututkimuskursseilla on näihin seikkoihin määrä kiinnittää huomiota, mutta nimenomaan sukunsa selvittelyä aloittavat eivät monestikaan vielä ole olleet kurssilla.

Muita toistuvasti havaitsemiani virheitä on esimerkiksi se, että silloin kun isä ja joku hänen pojistaan ovat samannimisiä, vastaaja tulee ottaneeksi pojan henkilötiedot isän tiedoiksi, huomaamatta että näin saadun ikätiedon mukaan isä on vain muutaman vuoden vanhempi kuin hänen se lapsensa, jota tilaus koskee. - Länsi-Suomessa, missä on samalla sivulla useita sekä etunimeltä että isännimeltä samannimisiä miehiä, kuten talon renkejä, vastaaja saattaa erehtyä rivistä ja merkitä esim. väärän syntymäajan, jolloin sukujohto menee täysin harhateille. - Kerran tuli minulle sellainenkin vastaus, jossa vaimon avioton poika oli merkitty perheen lapseksi, vaikka olikin syntynyt jo vuosia ennen äitinsä avioliiton solmimista.


Kysyjien palvelu

Kysymysten lähettäjiä on tietenkin monenlaisia. Voinee sanoa, että tieteellistä tutkimusta varten tietoja keräävät sukututkijat ovat yleensä aika kokeneita ja osaavat myös sen mukaisesti tehdä selviä kysymyksiä. - Milloin tieteenharjoittaja itse lähettää kyselyjä suoraan kirkkoherranvirastolle, saattaa se, että hän ei tunne sukututkimusmenetelmiä, tuottaa vastaajalle epätietoisuutta siitä, missä rajoissa kysyjä tarvitsee tietoja. Silloin on vastaajan syytä, ennen kuin ryhtyy selvitystehtävään, lähettää kysyjälle tarkistustiedustelu. - Tottumattoman sukuaan selvittävän kysymys voi toisinaan olla aivan avuton tai kysyjän tavoite epäselvä. Menettely tällaisen kyselyn tultua vaihtelee tietenkin asianhaarain mukaan.

Joskus kysyjät saapuvat itse kirkkoherranvirastoon. Moni tyytynee jättämään kysymyksensä ja jää odottamaan myöhemmin tulevaa vastausta. Usein kysyjä on valmis itsekin tutkimaan. On selvää, että virasto ei voi ilman muuta laskea kaikkia kyselijöitä kirkonkirjojen pariin. Tottunut sukututkija toki pystyy tutkimustehtävään, ja kyllähän kanslistille on helpotus, kun hän näkee kysyjän selviävän yksin. Tosin jokaisessa virastossa ovat erityispiirteensä. Asiakirjojen sijoitus ei ole kaikkialla samanlainen. Sen vuoksi tottunutkin tutkija joutuu muutaman kerran kyselemään joitakin seikkoja. Ystävällistä on, jos tutkijalle heti alkuun mainitaan kyseisen seurakunnan erityispiirteistä. Onhan esimerkiksi ollut seurakuntajakoja, joissa eräitä kyliä on siirretty pitäjästä toiseen, ehkä useammankin kerran edestakaisin, niin kuin Pielavedellä. Sama koskee eräiden pappien erikoisia merkintätapoja entisinä aikoina. Näin neuvomalla joudutetaan tutkijan työtä, ja siten hänen - kenties kumminkin vähän häiritsevä - oleskelunsa arkistotilassa lyhenee. Ja tottumattomalle kysyjälle täytyy voida suoraan sanoa, että arkistotutkimusta ei pysty itse suorittamaan, käymättä ensin sukututkimuskurssia.


Eräitä näkökohtia

Vastausten laatijan kannalta on syytä kiinnittää huomiota vielä seuraaviin seikkoihin:

  1. Vastauksen oikea rajaaminen. Vastataan vain siihen, mitä on kysytty, mutta myös vastataan kaikkeen, mitä on kysytty, vaikkapa vain näin: tämä asia ei selviä kirkonkirjoista. Siis ilmoitetaan, miltä kohdin toivomusta ei voida kokonaisuudessaan täyttää.

    On sattunut, että kysyttäessä vain tietyn henkilön vanhempia on annettu tiedot myös kaikista näiden jälkeläisistä. On myös sattunut, että tiedustellun avioparin jälkeläisistä osa on jäänyt puuttumaan, kun ei ole menty aikaisempaan, virastossa vielä olevaan rippikirjaan ja on siksi jäänyt huomaamatta, että joku lapsista on mennyt jo nuorena, ennen rippikoulun käymistä, palvelukseen toiseen taloon ja vasta siellä päässyt ripille eikä siis lainkaan esiinny vanhempiensa yhteydessä sitä seuraavassa rippikirjassa.

  2. Vastauksen luotettavuus. Virheellinen vastaus on sen tutkimuksen kannalta, jota varten tietoja on pyydetty, vallan kohtalokas, varsinkin tieteellisen tutkimuksen ollessa kyseessä. Myös on huomattava, että vaikka kysely olisikin alunperin tehty vain lähes viihteellisessä tarkoitaksessa, sukututkimusharrasteluna, tätä varten kerättyä aineistoa saattaa joku varsinainen tutkija myöhemmin käyttää esimerkiksi lääketieteellisen perinnöllisyystutkimuksen pohjana. Syytä on myös korostaa, että kunnon kanslisti tai muu sukututkija ei koskaan voi rajoittaa tutkimus- ja tarkistustyötään vain koneelliseen nimien ja numeroiden tarkkailuun. Hänen on myös koko ajan luettava asiakirjoja »silmät auki», tarkkaillen kaikkea, mikä voi olla luettavissa edessä olevista papereista, niin riveiltä kuin jopa rivien välistä pääteltävissä, ja sitten muistiin kirjoitettavissa.

  3. Vastauksen sisällön täydellisyys ja tarkistaminen. Vastauksen valmistelussa on syytä jatkuvasti tarkkailla, että vastaus vastaa sitä, mitä kysyjä tarvitsee. Viisas tapa on menetellä siten, että aina merkittyään paperille nimen ja varsinkin päivämäärän tai muun numeron, vielä kerran heti merkinnän tekemisen jälkeen vertaa sitä lähteeseen ja piirtää merkinnän alle pienen hakasen todisteeksi tästä.

  4. Vastaamismahdollisuuksien rajoitukset ja niistä johtuvat haitat ja vaarat. Useimpien seurakuntien vanhimmat kirkonkirjat ovat maakunta-arkistoissa, osaksi Valtionarkistossa. Tässä on tutkimustyön jatkuva, mutta väistämätön hankaluus. Edellä on jo kosketeltu tähän liittyviä seikkoja. Vielä korostettakoon, että vastauksesta pitäisi näkyä, kuinka nuo hankaluudet vaikeuttavat vastaamista ja kuinka siitä johtuen jää epävarmaksi, näkyykö vastauksesta kaikki oleellinen vai ei.

    Kirkonkirjojen valitettavat virheet aiheuttavat myös vaikeuksia saattaa tutkimus valmiiksi. Ei ole harvinaista, että uutta rippikirjaa laadittaessa tai muuttokirjaa kirjoitettaessa taikka henkilön siirryttyä kylästä toiseen hänen syntymäaikansa on otettu väärältä, viereiseltä riviltä. Samannimisiä myös pääsee kirkon kirjoissa sotkeutumaan keskenään. Onpa tapauksia, joissa lapsi on merkitty väärien vanhempien kohdalle. Juuri tällaisista syistä johtuen on välttämätöntä, että henkilön tiedot tarkistetaan historiakirjoista. Sekään ei aina auta. Länsisuomalaisissa kirkonkirjoissa, missä kuten sanottu saattaa olla samalla sivulla useita samannimisiä Johan Henriksson ja Anna Mattsdotter -nimisiä, tai idässäkin useita Matts Korhoin -nimisiä, tuollainen väärä syntymäaika jää huomaamatta sukuselvitystä tehtäessä ja johtaa myös vääriin esivanhempiin. Virhettä ei ole helppo havaita huolellisessakaan työskentelyssä.

    Sukututkija toivoo ja uskoo, että kirkkoherranvirasto vastaa kaikkeen, mitä kysytään, mutta hänen on hyvä myös olla selvillä siitä, että käytännössä tämän tavoitteen saavuttaminen käy joskus kanslistille todella raskaaksi. Kysymykset eivät saa olla liian vaikeita vastattaviksi. Suomen Sukututkimusseuran tehtäväksi jää kiinnittää kaikkien sukututkijain huomiota tähän.

  5. Vastaamisnopeus. Kyselyjä tulee jatkuvasti, ja periaatteessa niihin olisi vastattava saapumisjärjestyksessä. Toisaalta on kuitenkin järkevää vastata lyhyihin ja helppoihin kysymyksiin nopeasti. Tämähän on hyödyllistä jo vastaajan omankin sielunrauhan vuoksi, kun siten saa vastaamattomien pinon pysymään matalampana. Kysyjän kannalta on suotavaa, että jos vastaus tulee viipymään, hänen olisi kuitenkin saatava pian tietää, ensinnäkin että kysymys on saapunut perille, ja toiseksi kuinka kauan vastaus todennäköisesti tulee viipymään. Suunnitteilla on jo ollut kortti, jota käyttäen virasto voisi vaivatta lähettää kysyjälle tiedon mainituista seikoista.

  6. Paikallisen sukututkijan käyttäminen apuna. Mikäli paikkakunnalla asuu tai virastossa asioi sukututkija, joka voi käyttää aikaa sukututkimusten tekoon muillekin tai ehkä tekee sitä ammatikseen, voi olla varsin viisasta pyytää häntä tekemään vaikeimmat tehtävät kokonaan. Hänen kanssaan on silloin sovittava siitä, että hänkin noudattaa työssään seurakuntien palkkiotaksaa tai muussa tapauksessa sopii kysyjän kanssa palkkiosta ja tutkimustyön mahdollisesta rajoittamisesta kustannusten pitämiseksi tilaajan maksukyvyn puitteissa. Hänen olisi myös luovutettava kopiot tällaisista tutkimuksistaan myös virastolle säilytettäviksi vastaisia kyselyjä varten (tekijänoikeuskysymykset on syytä tässä yhteydessä sopia). Epäilemättä on syytä pistokokein tarkkailla, tekeekö tällainen avustaja luotettavaa työtä. Tarpeen vaatiessa on havainnoista tiedotettava hänelle. Virheistä oppii, ja viisas tutkija on vain kiitollinen oikaisuista.


Vielä erityistutkimuksesta

Vastatessaan sukututkimuspyyntöön kanslisti käyttää säännönmukaisesti vain osaa viraston arkistoaineksesta. Arkistossa on niiden asiakirjojen lisäksi, joita edellä on kosketeltu, muitakin asiakirjaryhmiä, jotka sisältävät henkilöhistoriallisesti kiintoisaa tietoa. Vaikka vanhin aineisto onkin jo yleisarkistossa, esimerkiksi virastossa yhä vielä olevat tilikirjat, perukirjat, muuttokirjat, tarkastuspöytäkirjat sekä pitäjänkokouksen, kirkkoneuvoston ja -valtuuston pöytäkirjat ja vaaliasiakirjat voivat paljonkin täydentää tutkittavista henkilöistä saatavaa kuvaa. Tietenkin on tällöin muistettava velvollisuus pitää tietyt tiedot salassa säädetyn määräajan päättymiseen asti.

On selvää, että tavalliseen sukututkimukseen ei ole mahdollista sisällyttää viimeksi tarkoitettujen tietojen keräämistä. Siihen kuluisi niin paljon aikaa, että koko vastaamistoiminta häiriytyisi. Osittain varmaan voidaan sallia tilaajien itsensä käydä läpi näitä asiakirjaryhmiä. Miten asia kulloinkin järjestetään käytännössä, on kulloinkin erikseen ratkaistava. Noihinkin asiakirjoihin oli kuitenkin tässä yhteydessä viitattava. Niin sukututkijan kuin kanslistinkin on syytä muistaa, että niitä on ja että niistä voi olla hyötyä.


Mitä sukututkija siis toivoo kanslistilta

Tahdon kiittää kaikkia niitä kanslisteja, jotka ovat meitä sukututkijoita ystävällisesti ja kärsivällisesti palvelleet kuluneiden pitkien vuosien aikana. Samalla kiteytän edellä esittämäni seuraavaksi »toivomuslistaksi».


Referat

Pentti J. Voipio: Kanslisten i pastorsämbetet som släktforskare

Författaren redogör för de önskemål släktforskaren ställer på i pastorskanslierna utförda släktutredningar och samlar sina synpunkter i följande önskelista:


Genos 59(1988), s. 133-139, 148

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Kanslisti sukututkijana | Saapuva tilaus ja siihen sisältyvät toivomukset | Lihaa luurangon ympärille | Tiedekin tarvitsee sukututkimustuloksia | Tiede tarvitsee oikeita tietoja vanhemmista | Kysyjien palvelu | Eräitä näkökohtia | Vielä erityistutkimuksesta | Mitä sukututkija siis toivoo kanslistilta | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1988 hakemisto | Vuosikertahakemisto