GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Kirjoittamistekniikasta | Mitä tietoja? | Referat | Valokuvat | Artikkelin loppu ]

Tiedot valokuviin

Fil.maist. Sirkku Dölle, Helsinki


»Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa». Tuttu sanonta, eikö niin. Mutta mahtaakohan se pitää paikkansa?

Jos selostamme suullisesti tai kirjallisesti esim. jonkin monimutkaisen esineen piirteitä, helpottuu tiedon perillemeno oheistetun kuvan avulla. Ottakaamme esimerkki kankaan valmistuksesta, joka on uskomattoman monivaiheinen puuha. Sen osa on mm. kankaan luominen eli loimilankojen laitto. Siinä käytetään erityistä lattialla seisovaa laitetta, luomapuita. Asiaa vähän tuntevalle tai mitään tietämättömälle kyseisen välineen toiminnan kirjallinen tai suullinen selittäminen vaatii paljon sanoja - ja lopputulos voi silti olla epäselvä. Mutta esineen nimi säilyy ja siirtyy parhaiten kirjoittamisen kautta. Samaa voidaan todeta paikkaan liittyvistä tiedoista. Aika voidaan sen sijaan määritellä monin keinoin merkinnättäkin.

Henkilökuvat muodostavat valokuvien joukossa suurimman ja eniten käytetyn ryhmän. Mitä tarkemmat kuvaan liittyvät oheistiedot ovat, sitä monipuolisemmin kuvaa voidaan käyttää. Kriittisyyttäkään ei saa unohtaa. Kuvassa voidaan nähdä vaikka siististi pukeutuneita miehiä. Ulkoisen asun perusteella heitä voisi luulla »kaulustyöläisiksi», mutta kas, kirjallinen tieto paljastaakin heidät myyjiksi. Aina kuvattava ei seiso omissa »säätyvaatteissaan» kameran edessä, vaan hän on voinut valita mieleisensä vaihtoehdon valokuvaajan rekvisiitasta. Jos ammatin paljastuminen kuvasta ei ole varmaa, niin ei nimenkään esilletulo. Siis jälleen - kirjallinen merkintä on luotettavan tiedon tae.

Tietoja vailla oleva henkilökuva on vahvasti vajavainen. Älkäämme kuitenkaan lannistuko. Jos on aikaa, on olemassa erilaisia keinoja tunnistustyöhön. Hyvällä onnella jokin niistä voi antaa vastauksen! Voimme selata erilaisia sanoma- ja aikakauslehtiä, sukulaisten ja museoiden kuva-albumeita ja -kokoelmia, haastatella ystäviä ja kylänmiehiä.

Lehdissä on lähes aina ollut kuvallisia merkkipäiväpalstoja. Keski-ikäisiä ja sitä vanhempia ihmisiä esittäviin kuviin voi saada apua tätä kautta. Nuoruuteen liittyvät kuvat on sen sijaan ongelmallisia. Jos kuvat ovat joko albumissa tai muutoin yhdessä, voi silloin melkoisella varmuudella tunnistaa samaan henkilöön liittyvät eri elämänkausilta olevat kuvat. Eräs tunnettu tuntemattomien kuvien tunnistaja on antanut neuvon: Seuratkaa korvaa. Korva ei muutu iän mukana eikä sitä yleensä valokuvissa ole korjailtu, kuten kasvojen muita näkyviä osia on saatettu kaunistella ja siloitella.

Kuvan julkaiseminen paikallislehdessä tai esilleasettaminen jossakin näyttelyssä ovat myös varmoja keinoja tiedon saantiin. Kokemukset ovat hyvät. Museoviraston kansatieteen kuva-arkisto sai muutama vuosi sitten tilaa eräässä aikakauslehdessä. 24 kuvaa julkaistiin. Niistä vain muutama jäi tyystin vaille kiinnekohtaa. Moneen kuvaan saatiin neljältä viideltä ihmiseltä yhtäpitävä tieto.

Asiantuntijan analyysin avulla kuva voidaan usein kiinnittää johonkin maantieteelliseen alueeseen, mutta sukututkijalle niin välttämättömät nimet jäävät silti puuttumaan. Ottakaamme esimerkki talonpoikaiskulttuurin piiristä, jossa alueellisten piirteiden erot selvimmin näkyvät. Jos kädessä on esim. suurta kaksikerroksista taloa esittävä vanha valokuva, asettuu kohde tutkijan mielessä tietylle alueelle. Samoin jos naisen päässä on »öronmössa» tai »natsi», tietää asiantuntija heti, mihin alueeseen hän keskittyy tiedon haussa.

Mitä aikaisemmin tieto liitetään kuvan yhteyteen, sitä varmemmin se kirjataan oikein. Vanhoihin kuviin on usein takasivulle kirjoitettu mustekynällä nimi, jopa syntymäaika tai valokuvausajankohta. Omistuskirjoitus on lähes aina kuvapuolella.

Kirjoittamistekniikasta

Jos ajattelemme tietojen talteen kirjoittamista, on se viisainta irtokuvien kohdalla tehdä kuvan takasivulle joko muste-, tussi- tai lyijykynällä. Tosin nykyiset musteet ja useimmat tusseista ovat häviävää lajia eli ne katoavat epäsuotuisissa olosuhteissa paperilta. Näin ollen on joko pitäydyttävä arkistokelpoisten tussien tai lyijykynän käyttöön. Säilyvän jäljen jättävät merkit löytyvät valtionarkiston vuosittain helmikuussa Virallisessa lehdessä julkaistavasta luettelosta. Mainitussa selvityksessä on myös kuivamustekyniäkin, mutta niiden käyttö on monessa suhteessa varsin ongelmallista.

Uusiin muovikuviin merkintöjä tehtäessä kannattaa vilkaista etusivulle, missä kuvan vaaleimmat kohdat ovat. Nimittäin niiden kohdalle takasivulle ei kannata kirjoittaa, ne näkyvät läpikuultavan muovikuvan etupuolelle ja häiritsevät siten kuvakokonaisuutta.

Ryhmäkuviin tietojen merkitseminen ei aina käy vaivattomasti - varsinkaan jos henkilöt eivät ole tiukassa järjestyksessä. Samaa voidaan todeta rakennusryhmienkin kohdalla. Näissä tapauksissa suositellaan hahmojen piirtämistä läpinäkyvälle paperille, kohteiden numeroimista ja paperin liimaamista kuvan takasivun ylä- tai alalaitaan ja sitten taivuttamista kasvopuolen yli. Kuvan takasivulle voidaan lopuksi laatia luettelo kohteista numerojärjestyksessä.

Mitä tietoja?

Itsestään selvää on, että henkilökuvien kohdalla kaipaamme etu- ja sukunimeä. Ammatin merkitseminen on myös tärkeää, varsinkin yleisten sukunimien kohdalla. Ammatti voi toimia silloin erottavana tekijänä. Sama tehtävä on luonnollisesti syntymä- ja kuolinajan merkitsemisellä. Henkilökuvaa täydentävät myös asuin- ja työpaikkaselitykset, jopa harrastukset. Kaikki nämä yhdessä antavat monipuolisen lähtökohdan sukututkijallekin.

Tiedot kuviin on kulttuuriteko, jota kukaan ei voi olla arvostamatta. Tee tallennusta joko yksin tai yhdessä sukulaistesi ja ystäviesi kanssa.


Referat

Sirkku Dölle: Personuppgifter på fotografier.

Författaren tar fasta på det faktum, att gamla fotografier ofta saknar alla uppgifter om de personer, de föreställer, och ger anvisningar om hur man kan identifiera okända personer. Uppgifterna bör helst skrivas med bläck, tusch eller blyerts på fotografiets frånsida. Kulspetspenna bör helst undvikas.


Valokuvat (Museovirasto)

  1. (56K) Helvi Kiiski Kurkijoen Särkijärveltä luomassa kangasta. Valokuvannut Pekka Kyytinen 1930-luvulla. Kuvalähde: museovirasto, kansatieteen kuva-arkisto, 4472:269.

  2. (58K) Kemijärven Alakylän Rovalan talon perhe aterialla v. 1909. Pöydän päässä talon poika Jalmari Kaisanlahti, hänestä oikealle isä Reeti (Fredrik), poika Matti, tytär Sanna, pöydän päässä emäntä Sohvi sylissään Sylvi, Jalmarin vaimo Kaisa, Hannes ja Janne Kaisanlahti. Kuvan on ottanut valokuvausliike Universalin palveluksessa ollut Johansson-niminen kuvaaja.

    Kuva oli lähes 80 vuotta vailla tietoja. Suuressa aikakauslehdessä julkaiseminen tuotti useita kirjeitä, joissa lueteltiin yhtäpitävästi henkilöiden nimetkin.

  3. (56K) Carl Gustaf Emil Mannerheim v. 1892. Kuvalähde: museovirasto, historian kuva-arkisto.

  4. (47K) Kurpat, äiti ja tytär. Kummankaan etunimeä kuvan kokoelmiin luovuttaja ei ole merkinnyt. Kannattaa aina merkitä muistiin ensin täydellinen nimi ja sen jälkeen lisämääritelmä, esim. Maija Mettinen, äitini. Huomaa naineen naisen päähine, natsi. Vaimot pitivät sitä muutamissa Etelä-Karjalan pitäjissä.

    Kuvan on ottanut Thorvald Nyblin, joka aloitti toimintansa Viipurissa lokakuussa 1897. Kuvalähde: museovirasto, kansatieteen kuva-arkisto, 3634:174.


Genos 59(1988), s. 73-76, 96

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Kirjoittamistekniikasta | Mitä tietoja? | Valokuvat | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1988 hakemisto | Vuosikertahakemisto