GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kirja-arvosteluja - Recensioner

Timo Alanen

Savon historia I, toinen kokonaan uudistettu laitos, Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander, Esihistorian vuosituhannet Savon alueella, Kauko Pirinen, Savon keskiaika. Kuopio 1988. 443 s.

Vuonna 1947 ilmestyi Savon maakuntahistorian ensimmäinen osa, jossa on kuvattu Savon esihistoria ja keskiaika. Neljässäkymmenessä vuodessa menneisyyttä koskeva tieto on lisääntynyt niin, että on ollut aihetta kirjoituttaa ajantasainen selvitys maakunnan varhaisimmista vaiheista. Etenkin esihistorian ajan tietämys on laventunut, sillä järjestelmällinen inventointityö ja kaivaukset ovat nostaneet maasta nähtäville uutta esineistöä. Tämä näkyy historiankirjoituksessakin: vuoden 1947 historiassa Savon esihistoriaa on käsitelty 38 sivulla, uudessa laitoksessa vastaavaan jaksoon on kulunut yli 200 sivua; keskiajan kuvaukseen varattu sivumäärä on pikemminkin vähentynyt.

Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander on kirjoittanut osansa väljästi; tulee mieleen kitkemätön kukkapenkki, jossa rikkaruohot ovat päässeet valloilleen ja peittävät tärkeimmän eli istutetut kasvit: Lehtosalo-Hilander selostaa varsin laveasti eri tutkijoiden havaintoja, mielipiteitä, otaksumia ja käsityksiä sekä kaukaistenkin alueiden esihistoriaa niin, että koko juoni joskus on häviämäisillään. Kirjoittajan olisi kannattanut asiantuntijana valita mielestään paras selitysvaihtoehto ja esittää päätekstissä vain se (poikkeavat käsitykset viitteissä), sillä nyt lukija, joka suinkaan ei ole asiantuntija, joutuu seuraamaan monia asian liepeitä. Kielenkäyttö ja otsikointi on keikailevaa ja mutkikasta: esimerkiksi Savon kalliomaalaukset ovat kiintoisia, mutta ne on verhottu otsikkoon »Noitien ja hirvien punainen maailma», josta harvat arvaavat niitä etsiä. Myös kuvitus tai pikemminkin puutteelliset kuvatekstit sekoittavat lukijan. Olisi ollut parempi, että kuvissa, joissa on esillä useita esineitä, olisi osoitettu vaikkapa kirjainmerkein, mikä on esimerkiksi kuvatekstin rapusolki ja mikä akantussolki, mitkä esineistä ovat löytyneet Savonlinnasta, Mikkelistä, Juvalta tai Sulkavalta (s. 182). Samalla tavoin lukijalle arvoitukseksi jää, mitä sivulla 40 oleva kuva haluaa osoittaa. Mahtaneeko viimeistelemättömyys johtua liiallisesta kiireestä?

Lyhyesti Lehtosalo-Hilanderin piirtämä kuva Savon esihistoriasta on seuraava: Kivikautisia asuinpaikkoja on ollut ympäri maakuntaa; siltä ajalta on jäänyt muistoksi kiviesineitä ja saviastioiden sirpaleita. Tunnusomaista oli, että saviastioita koetettiin vahvistaa sekoittamalla valmistusmassaan asbestia. Tämä omaperäinen valmistusmenetelmä oli käytössä myös sinä aikana, kun Länsi-Suomessa oli vallalla pronssikausi. Vanhimmat Savon rautaesineet, kirveet, lienevät peräisin 900-luvulta ja ne ovat muodoltaan samanlaisia kuin Ylä-Satakunnasta ja Hämeestä talteen saadut työkalut. Myös korujen muodot ovat läntisiä. Hämeeseen viittaa samoin vanhimpien kalmistojen (Mikkeli, Sulkava) esineistö, joka kuitenkin 1100-luvulla on saanut selvästi karjalaista lisäainesta. Karjalaisperäistä esineistöä on sen verran paljon, että idästä on luultavasti noihin aikoihin tullut väestöä Etelä-Savoon.

Parhainta Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin työssä on korumuotojen kuvaus ja sen perusteella tehdyt päätelmät, jotka vaikuttavat hyvin uskottavilta. Kiintoisaa on, että Lehtosalo-Hilanderin selvitys ei ole päättynyt pelkkiin esineisiin, vaan hän on niistä edennyt hahmottelemaan entisaikojen ihmisen eli senaikaisen »savolaisen». Esihistoriallinen esineistö osoittaa, että Savon asutus on ainakin jollain tavoin yhtämittaisesti jatkunut kivikaudelta keskiajalle.


Kauko Pirisen kirjoittama ajanjakso alkaa vuonna 1323 solmitusta Pähkinäsaaren rauhasta, jolloin Savo siirtyi Novgorodilta Ruotsille, ja päättyy vuoteen 1534, jolloin perustettiin Savon linnalääni. Varsinaisia asiakirjalähteitä tältä keskiajalta on hyvin vähän, minkä takia Pirinen on 1500-luvun puolivälin asiakirjoista ikään kuin tähystänyt taaksepäin ja selvittänyt keskiaikaisia oloja. Eräilystä, kaskitaloudesta ja verotusjärjestelmästä hän on saanut keskeiset piirteet hyvin esiin.

Kiintoisin aihe on silti Savon asuttamiskysymys, jota käsitellään kahtaalla, luvuissa »Savo ja sen varhaiset asukkaat» sekä »Savolaissukujen alkuperä». Päälähteenä on vuonna 1561 laadittu Savon maantarkastusluettelo - tai oikeammin sen jäljennökset - joka sisältää ainutlaatuisen vanhaa paikannimistöä, erään arvion mukaan noin 15000 nimeä. Pirinen selittää, että muutamat äännehistorialliset piirteet, esimerkiksi kr, tr, pr, kl ja pl nimissä Kakra-aho (Kaura-aho), Tetriniemi (Teeriniemi), Neklalaks (Neulalaksi) j.n.e., olisivat karjalaisuuksia. Tuskin sentään on ihan näin, sillä nämä konsonanttiyhtymät ovat vanhaa itämerensuomalaista perua; savolaismurteet kuten karjalaismurteetkin ovat säilyttäneet vanhan kannan, kun taas länsimurteinen (ja yleiskielinen) äännöstapa on uudennos. On siis mahdollista, että johonkin hyvin varhaiseen aikaan hämäläis- ja savolaismurteet eivät näiltä osin ole toisistaan poikenneet. Äännehistorian selvityksissä Piriseltä on jäänyt huomaamatta Ojansuun ja Kettusen aikakauden jälkeinen kirjallisuus: esimerkiksi Aila Mielikäisen tutkimus Etelä-Savon äännehistoriasta ja Terho Itkosen kirjoitus ts-yhtymästä (Zur Geschichte der ts-Verbindung in den westfinnischen Dialekten, Studia Fennica 24) olisivat olleet hyödyllisiä.

Hämäläisvaikutuksen todisteiksi Kauko Pirinen lukee Häme-, Vanaja-, Hauha-, Hauho-, ja Asikka-nimet, karjalaislähtöisiksi Karjala-, Jääskeläinen-, Lapveteläinen-, Äkräväinen-, Vepsäläinen- ja Venäjä-nimet. Jo näiden paikannimien perusteella Pirinen on katsonut voivansa kumota esihistoriallisen esineistön todistusvoiman ja todennut, että Savo olisi saanut pääosan asukkaistaan Karjalasta. Luulen, että maantarkastusluettelon runsaasta paikannimistöstä olisi löytynyt vaikkapa maastosanoja (esimerkiksi läntinen vehmas 'lehtimetsä/laidunmaa' ja itäinen ketvel ‘kannas'), joiden levinneisyys Savossa olisi selventänyt heimojen välisiä suhteita.

Sukunimistön yhtäläisyyksillä Pirinen on pyrkinyt osoittamaan Savon asutusvirtoja. Sukunimistön samankaltaisuus on hänen mukaansa todiste asutuksen yhteisistä juurista. Toisaalta hän toteaa (s. 400), että »tarkastelu on ollut pakko rajoittaa Karjalan ja Savon välisiin väestösuhteisiin, koska lännestä ei ole yhtä laajaa vertailukelpoista sukunimiaineistoa». Tulos on tietenkin tämän »tarkastelun» mukainen: valtaosa Savon sukunimistä on osoitettu karjalaisiksi. Kun kerran tiedetään, että Hämeessä ei ole ollut samanlaista sukunimistöä kuin Karjalassa, olisi ollut syytä vertailla esimerkiksi Hämeen kylän- ja talonnimistön aineksia ja Savon sukunimiä keskenään, ehkä yhtäläisyyksiä olisi löytynyt. Pirisen karjalaisiksi tai savolaisiksi katsomista nimistä (s. 397-398) on ainakin seuraaville löydettävissä vastineet Hämeestä: Kekkonen (talo Hauholla), Kiiskinen (Kiiski, talo Rengossa), Kilponen (Kilpiälä, kylä Janakkalassa), Konttinen (Konttila, kylä Janakkalassa), Lantiainen (Lantonen, kylä Sääksmäellä), Launonen (Launoinen, kylä Lopella), Leinonen (Leiniälä, kylä Hattulassa ja H.l. Koskella), Montonen (Montola, kylä Lammilla), Sairanen (Sairiala, kylä Tuuloksella), Sattilainen (Sattula, kylä Hattulassa, Iso- ja Vähä-Sattiala, kylä Kärkölässä), Miehonen (Miehoila, kylä Hauholla), Tarpiainen (Tarpia, kylä Akaassa), Hyväneuvonen (Hyväneula < Hyväneuvola, kylä H.l. Koskella), Lautiainen (Lauttia ~ Lautala, kylä Hauholla), ja Osonen (Osoila, kylä Padasjoella). Toisaalta ihmetyttää (s. 408), millä perusteella nimet Häikiäinen ja Remeksinen on luettu »läntisiksi kristillisperäisiksi nimiksi».


Teoksessa esitetty Savon asutushistorian tulkinta muistuttaa köydenvetoa: Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander vetää länteen, lähinnä Hämeeseen, ja hakee tukensa lähinnä arkeologisesta esineistöstä, Kauko Pirinen kiskoo Karjalaan apunaan asiakirjojen sukunimistö. Vastainen tutkimus osoittanee kumman voimat paremmin kestävät.


Genos 59(1988), s. 80-81

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1988 hakemisto | Vuosikertahakemisto