GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kaarle Juhana Adlercreutzin äidinpuoleiset sukulaiset ja syntymäpaikka  [1]

Väinö Borg

1. Äidinpuoleiset sukulaiset.

Karl Johan Adlercreutzin äiti oli parastaikaa ilmestyvän Elgenstiernan teoksen, Svenska adelns ättartavlor, mukaan Hedvig Katarina Bartels, * 1736, Hämeen läänin jalkaväkirykmentin välskärin Johan Fredrik Bartelsin ja N.N. Nordströmin tytär. Kenraalin elämäkerran kirjoittaja G. Rein korjaa äidin syntymävuodeksi 1739 mainiten vielä, että Nordström oli välskärin ensimäinen puoliso, toisen nimi oli Kristina Åkesson [2].

Orimattilan seurakunnan syntyneitten kirjassa on kuitenkin seuraavat merkinnät:

15.2.1731 Regem. Fältskär Fried. Joh. Bartel
Mad. Sophia Tönnerus Anna Dorothea
31.8.1735 Ämälä Regem. Fältskär Fred. Bartel
Sophia Tönner
2.6.1737 Ämmelä Fried. Bartel
Tarola Soph. Tönnerus Frans Gustaf
1.1.1741 Amele Reg. Kir. Frid. Bartel
boställe Soph. Tönner Maria Ulrica

Tästä ilmenee, että Bartelsin puoliso ainakin siihen aikaan oli Sofia Tönnerus, eikä sukunimeltään Nordström.

Kenraali A:n genealogiassa on siis ollut näin huomattava virhe. Seuraavassa yritetään selostaa sitä sukulaispiiriä ja ympäristöä, josta kenraalin äiti oli lähtösin.

Ensiksi ratkaistakoon, koska Hedvig Katarina syntyi. Oliko hän tuo 31.8.1735 syntynyt nimeltä mainitsenmaton lapsi? Porvoon kirkonkirjojen mukaan hän kuoli kihtiin 17.2.1804 Kiialan kartanossa 68 vuoden ikäisenä. Tuosta syntymäpäivästä tähän kuolinpäivään on 68 v. 5 kk. ja 17 vrk., siis ilmoitettu ikä sopii tarkalleen. Mutta toiselta puolen on rippikirjassa 1803-12 rouva Adlercreutzin syntymävuodeksi merkitty 1739 ja yhtäpitävästi tämän kanssa nuorimman eli kymmenennen lapsen syntymän yhteydessä 7.2.1775 on äidin iäksi merkitty 36 vuotta. Ensimäinen ehtoollismerkintä hänestä Pernajassa on 31.3.1754. Oliko hän vasta 15 vuotta täyttänyt vaiko jo 19:llä ikävuodella? Kysymyksen ratkaisevat manttaaliluettelot. Hänet viedään niihin ensi kerran 1754, tarkemmin sanottuna 3.2.1754 Pernajassa. Hän täytti silloin 15 vuotta ja oli syntynyt 1739. Kirkonkirjaan merkitty kuolinikä 68 vuotta on siis väärä, ja epävarmuutta olikin asianomaisilla henkilöillä vainajan ikään nähden, sillä selvä 8 on kirjoitettu toisen numeron päälle [3].

Tönnerus on tunnettu Orimattilan pappissuku. Eerik Eerikinpoika möi 1640 Tönnön talon Orimattilan kirkkoherra Jakob Yrjönpojalle, mainittu vainajana 1643 [4]. Luultavasti hänen poikansa oli Johan Jaakonpoika Tönnerus [5], myös Orimattilan kirkkoherra, ensimäinen Tönnerus nimen kantaja, joka Akianderin mukaan oli syntynyt Tönnön talossa. Koska Johan Jaakonpoika luultavasti syntyi ennen talonostoa 1640, niin voidaan epäillen suhtautua ilmoitukseen Tönnöstä hänen syntymätalonaan. Tönnerus-suvulla oli sitten talo hallussaan vuoteen 1851 [4]. Johanin poika Gustav T. vanhempi oli myös Orimattilan kirkkoherra, samoin tämän poika Gustav T. nuorempi, ja tämän poika Gustav T. nuorin, maisteri, toimi Orimattilan kappalaisena. Jos Jakob Yrjönpoika todella kuului tähän sukuun, niin 5 polvea tätä sukua vaikutti Orimattilassa pappeina [6].

Jo Akiander mainitsee, että Gustav T. vanhemman tytär oli rykmentin välskäri Bartelsin puoliso. Laskemalla voidaan päattää, että Sofian äiti oli kirkkoherran jälkimäinen puoliso Margareta Forsten, koska hänet jo 1693 vihittiin [7] ja kuoli 1738 [4]. Johan T:n puoliso oli nimeltä Gertrud von der Lippen. Kuningatar Kristina myönsi 23.9.1641 päivätyllä kirjelmällä nykyisen Kosken H.l. Porvolan kylässä olevalle talolle vapautuksen maksamattomista veroista »i anseende aff Breefskrijwerskas F. Beata Hindrichsdotters framledne mans qwartermästarens Hindrich von der Lippen Oss och Sweriges Crono langlige gjorde tienster... » [8]. Anna Horn sai 1646 tuomion »för den grofva och otillbörliga excess hon föröfvat på Henrik von der Lippens dotter» [9]. Ajan puolesta sopisi Gertrud Henrikin tyttäreksi, Gustav T. syntyi n. 1661 [4] ja oli hänellä Henrik niminen nuorempi veli, synt. 1665. Koska muita v. d. Lippen nimisiä ei Suomessa tunneta, oletamme, että Gertrud oli Henrikin tytär, vaikkakin sukunimi esiintyi myös Baltian maissa, etenkin Tallinnassa, ja tietenkin Saksassa.

Välskäri Bartels omisti Pernajan Erlandsbölessa kaksi taloa, Backas ja Sprintas [2]. Hän kuoli v:n 1767 tarkastusluettelon mukaan 21.9.1753; historiakirjassa on merkitty vain hautauspäivä 26.9.1753 ja ikä 54 vuotta, siis syntynyt n. 1699. Sacklénin teoksesta [10] lainaamme seuraavan:

»Johan Fredric Bartheels. Född i Lauenburg. Sedan han på födelseorten fått första undervisningen i Kirurgin, öfvade han sig deruti i Riga med flere andra ställen, till dess han 1715 reste till Stockholm, och antogs till Kompani-Kirurg vid K. Amiralitetet. Blef efter fredsslutet, 1722 [11], Regementsfältskär vid Tavastehus Regemente, i hvilken befattning han dog 1736 [11]. - Gift med N. N. Nordström. En af hans Döttrar, Hedvig Catharina, var gift med Kornetten Thomas Adlercreutz, och Mor till H. Exell. Grefve Carl Johan Adlercreutz».

Lauenburg nimisiä paikkoja on kaksi, toinen pieni alue Holsteinin ja Mecklenburgin kupeessa, toinen kaupunki Itä-Pommerissa. Bartels nimi on hyvin tavallinen Saksassa. Suomeen on sennimisiä henkilöitä muuttanut useita. Niinpä Hessensteinin rykmentissä Loviisassa palveli sotamies Johan Bertils, synt. Hampurissa n. 1733 [12], ja 7.6.1815 synnytti Porvoossa lukkari Mellbergin leski Helsingistä 33-vuotias »Sophia Carolina Bartells, actris», aviottoman lapsen Gustav Emanuel. Jälkimäinen merkintä on mainittava syystä, että myös Mellbergejä asui Pernajassa. Tukholmaan muutti 1620-luvulla Hans Bartels [13] Mecklenburgista. Hänen jälkeläisiään tarkoittaa ilmeisesti G. Granfelt, kun hän välillisesti ilmoittaa välskärimme kuuluvan alkuaan saksalaiseen porvarissukuun Tukholmassa [14], Jälempänä mainittu sitaatti Porvoon vihittyjen kirjasta sopii paremmin Sacklénin tiedonantoihin kuin Granfeltin ilmoitukseen. Ja Riian läheisyys aiheuttaa meitä asettamaan Pommerin Lauenburgin välskärin syntymäpaikaksi. Välskäri B. ei osannut suomea [15]. Itse hän kirjoitti nimensä Frid. Bartels.

Välskärin palkkapuustelli oli Hollolassa, Rengonmäen Tarola, joka nykyään kuuluu Orimattilaan. V. 1742 on siellä manttaalikirjassa välskäri Bartels puolisonsa Sofian kanssa, seuraavalta vuodelta luettelo puuttuu, 1744 on merkitty »fältskär Bartels folck» ja vihdoin 1745 tavataan siellä välskäri, mutta ei hänen vaimonsa. Sofia Tönneruksen kuolinaika voidaan siten rajoittaa vuosiin 1742-44. Hän syntyi luultavasti suunnilleen 1711, jolloin alkaa aukko Orimattilan kirkonkirjoissa. Välskäri B. kirjoitti 26.4.1745 Rengonmäeltä esimiehelleen m.m. »Såsom iag uti Kongl. Maijts och Kronans tienst som isynnerhet under Marchen til Skåne hafwer bekommit en svår Passion uti min heela Kropp, lår och been, som ej står med Medicamenter at cureras, anhållandes i ödmiukhet hoos Hr Öfwersten om tillstånd uppå någon tid få bewista suurbrün uti Orhivessi». Toisista lähteistä tiedetään, että rykmentti 1743 Tenholassa laivattiin Ruotsiin ja marssi siellä Skåneen saakka.

Porvoossa vihittiin 27.11.1746 rykm:n välskäri Friedrich Bartels, »tysk till nation», ja Kristina Åkesson Ilolasta. Heidät tavataan 1747 Hollolan manttaalikirjassa, mutta ei 1748, ja 1749 he esiintyvät Pernajan manttaaliluettelossa. Kristina Å. oli luutnantti Åke Å:n ja Elsa Gottsmanin tytär, synt. 1712, tunnetun Johan Henrik Wijkmanin serkku [16].

Välskärin tytär Anna Dorotea Bartels oli todennäköisesti esikoinen. Hän kuoli Porvoon pitäjän Gäddragissa 15.2.1782, siis päivälleen 51 vuoden ikäisenä, ja vihittiin Pernajassa 6.12.1735 Rutger Petter Hasperiin, joka oli Hämeen läänin jalkaväkirykmentin 1:nen välskärin kisälli ja siis ollut appivainajansa lähin apulainen. Hän ja virkaveljensä sysmäläinen Samuel Antell seurasivat rykmentin puolikasta 1761 Pommerin sotaan, mutta silloinen rykm:n välskäri ei ollut mukana. Sodan päätyttyä oli välskäri Hasper kaksi vuotta muodollisestikin erossa rykmentistä [17], ja näyttää siltä, kuin olisi hän aikonut jäädä entisille kotiseuduilleen. Voidaan nim. päättää, että hänen veljiään oli Bogislaus Johan Hasper, joka syntyi Bergenissä Rügenillä 1733 ja joka 1752 matkusti Loviisaan veljeään tapaamaan [18]. Pernajan manttaaliluettelossa 1753 on välskäri Bartelsin talouteen kuuluviksi merkitty »gesell. Rutger Hasper, d:o Bugeshlat». Heidän vanhempansa olivat rykm:n välskäri Teodor Hasper ja Anna Maria Spalkhaver, Bergenin apteekkari Johan Joachim S:n [19] ja Christina Elisabeth Faltzen tytär. Kun vielä Anna Dorothean veli Frans Gustav Bartels tuli välskäriksi, ja Rutgerin kaksi serkkua Saksassa olivat apteekkareja, niin oli näissä sukulaisperheissä ainakin viisi välskäriä ja kolme apteekkaria. J.F.B:lla saattoi olla kotonaan apulaisina kolmekin välskärinkisälliä [20], mistä kaikesta lienee päätettävissä, että Hedvig Katarinan vahvin lapsuusvaikutelma oli isänsä välskärin ammatti, ja tästä syystä onkin tässä suhteellisesti laajasti kerrottu Haspereista, vaikka he ovat verraten kaukana kenraali Adlercreutzista. Sacklénin tiedonanto [18], että Teodor Hasper seurasi Kaarle XII Pultavaan ja Benderiin, lienee virheellinen, sillä Hasper kuului Krassowin rykmenttiin, ja Krassowin osasto pysyttelihe koko ajan Puolan ja Pommerin alueella. Muutenkaan ei Hasperia ole tavattu Benderin kalabalikistien joukossa. Hän syntyi Mitaussa Venäjän palveluksessa olevan kapteenin poikana. Ruotsin armeijan välskärit ja välskärinkisällitkin, kuten Bartelsit ja Hasperit, olivat koko 1700-luvun enimmäkseen saksalaisia, erikoisesti Ruotsin saksalaisista maakunnista.

Anna Dorotean esikoinen oli Uudenmaan jalkaväkirykmentin luutnantti Karl Johan Hasper, rykm:n rullan mukaan syntynyt 21.12.1754. Hän asui virkatalossaan Pernajan Fasarbyssa ja kuului Svartholman varusväkeen  [21], joka antautui 18.3.1808. H. oli edellisessä sodassa »bevistat affairen vid Summa 1788 och affairen vid Anjala och retraitten från Korhois 1790». Nyt hän ehti keskellä sotaa astumaan aviosäätyyn 28.4.1808 Henrika Eleonora Nassokinin kanssa. Luutnantti kuoli Elgenstiernan mukaan n. 1813 Pernajassa, mistä ei seurakunnan historiakirjassa ole merkintää. Hänen sisarensa Anna Sofia, * 18.6.1756 Pernajassa, + Hämeenlinnassa 20.2.1821, oli maanmittari Jakob Therménin, papinpoika Ruotsista, vaimo. Jakob Th. sairasti elefanttitautia [22], eikä häntä ole mainittu missään julkaistussa maanmittarielämäkerrastossa. Luultavasti hän ei koskaan suorittanut tutkintoa eikä saanut vakinaista paikkaa, sillä 1788 häntä kutsutaan vielä oppilaaksi (»lärling» [23]), vaikka silloin oli 42-vuotias. Pariskunta muutti 1788 Orivedeltä Turkuun. Heidän poikansa tyttärenpoika oli etevä matematikko prof. Rob. Hj. Mellin. R.P. Hasperilla oli muitakin lapsia, m.m. Helena Kristina, * 1769, pso 1792 Fasarbyssa, siis veljensä luona, seuraavan kanssa: »Premier Lieutn. och Öfveruppsyningsm. i Kejserl. Rysk tjenst Herr Anton Mårt[en]s[son] Sommer fr. Ryssland». He asuivat Valkealassa, jossa hän oli »natzeratelj», tarkastaja. Heidän jälkeläisiään suoraan alenevassa polvessa ovat Sommersit ja Somersalot [24]. Kersantti Petter Hasper, * 1773 Pernajassa, hukkui siellä 1793, Maria Elisabet Hasper, * 1761 Pernajassa, pso 1786 Hämeenlinnassa kersantti Joh. Sundströmin kanssa Ruovedeltä. Hasperit muuttivat 1779 Porvoon pitäjään ja rouvan kuoltua 1784 Hämeenlinnaan, jossa välskäri R.P.H. kuoli 1.1.1790  65 vuotiseksi merkittynä. Ikä on ehkä pyöristetty, sillä Pernajan rippikirjassa on syntymävuodeksi merkitty 1727, mutta muuten on sanottava, että useimpien tässä kirjoituksessa mainittujen henkilöitten syntymävuodet ovat Pernajan rippikirjassa väärin merkityt.

Maria Ulrika Bartels vihittiin 20.2.1760 Jonas Vilhelm Burmaniin Hessensteinin rykmentistä. Tämä ei esiinny rykmentin rullassa 1759. Hän siirtyi samana vuonna Hämeen läänin jalkaväkirykmenttiin [17], ja jo 1778 hän oli linnoituslaitoksen rullissa [25]. Burman syntyi Heinolan rippikirjan mukaan 13.3.1733. Kaikissa vanhoissa suomalaisissa lähdekirjoissa häntä kutsutaan kapteeniksi, lisäksi Viaporissa palvelevaksi, mutta uusimmissa ruotsalaisissa luutnantiksi. Hän sai 1795, jo palveluksesta eronneena, luutnantin arvonimen [25], ja oli tämä varmasti viimeinen korotus. Isänä häntä 1772 kutsutaan »Gl. serg.» ja 1775 »Afsk. fältväbel». Hän mahtoi olla erikoisen ukkomainen, kun jo 40-vuotiaana sanotaan vanhaksi, poikansa Jakob Johan kutsuikin häntä muistelmissaan vuodesta 1788 alkaen aina »gubben». »Svenska släktkalendern 1930» mainitsee, että Piitimen porvarin Petter Burmanin poika Erik siirtyi Suomeen, ja että hänen alkamaan suomalaiseen sukuhaaraan kuului J.J. Burman. Erikin setä solmi avioliiton 1690 ja toisen sedän tytär 1719 [26]. Oliko Jonas Vilhelm Erikin poika vai pojanpoika, sitä ei voida näistä aikamääräyksistä päättää; huomataan vaan, että Erik nimi ei esiinny Jonas Vilhelmin lapsissa. Porvoossa tavataan 1700-luvulla muitakin Burman-nimisiä henkilöitä, niinpä eräs Hedda Burman oli 1760-luvulta alkaen Boen kartanossa asessori Adlercreutzin perheessä taloudenhoitajattarena.

Lapsia oli J.V.B:llä: 1) Sofia Elisabet, * 1761, + 1776, 2) Helena Fredrika, * 1763, pso hovioikeudenneuvos Karl Jakob Mesterton, 3) Karl Konstantin, * 1768, eli vielä 1791, 4) Jakob Johan, * 1771, everstiluutnantti, 5) Jonas Vilhelm, * 1773, + 1779, 6) Petter August, * 1775, eli vielä 1788, ja 7) Engla Katarina, * 1777, pso 1:o varatuomari Gustav Rubén, pso 2:o varatuomari Nils Jakob Mesterton. Manttaaliluettelossa 4.2.1775 sanotaan vääpelillä olevan kolme poikaa ja neljä tytärtä, siis edellisten lisäksi kaksi tyttölasta (Petter August ei ollut silloin vielä syntynyt). Perhe muutti 1788 Heinolaan.

Jakob Johan Burman, Suomen sodan sankareja ja huomattavin kenraali A:n äidinpuoleisista sukulaisista, on siksi helposti löydettävissä hakukirjoissa, että hänen elämänvaiheitaan ei tässä tarvinne selostaa. Eniten tunnettu on hän muistiinpanoistaan. Niissä hän kotioloistaan kertoo aivan niukasti. Isän vähäiset varat eivät sallineet kotiopettajan pitoa, mutta kykeni isä itse antamaan opetuksen ensi alkeet. Rivien välistä voidaan jotakin lukea seuraavasta kohdasta koulukäynnistä Porvoossa. Poika oli 13 vuotta ja tuli 3:lle luokalle. »Van redan i hemmet att umgås i de bästa sällskaper, förekommo mig i början flere mina nya kamraters seder litet ovanliga, och som jag var nog oförsiktig att låta mina tankar härom skina fram, ådrog mig sådant snart förargelse». Nämä piirit olivat kai etupäässä sukulaisia, Bartels, Hasper, Stenfelt, Adlercreutz, Åkesson, Gottsman ja Tönnerus sekä naapurit ja tuttavat, joista Ruhan Löfvingit olivat yhdet. Kuvittelemme, että Erlandsbölen »kolonia» oli tavoiltaan edistyneempi kuin Porvoon tavallisten porvarien ja käsityöläisten piirit, joiden lapset muodostivat enemmistön koulussa. Ilmeisesti oli kysymyksessä joku alkeiskoulu eikä kimnaasi, jossa kävi enimmäkseen pappien lapsia. Tämä korkeampi ulkonainen sivistys lienee johtunut siitä, että nämä välskärit ja värvätyt ulkolaiset aliupseerit olivat kehittyneimmistä oloista ja seuduista kuin meidän pikkukaupunkilaisemme. Esim. Bogislaus Hasper oli toinen alotteentekijöistä yksityisen lääkäriseuran perustamiseksi 1773 sellaiseen provinssikaupunkiin kuin Stralsund [18] (Suomen lääkäriseura perustettiin vasta hallituksen määräyksestä 1835). - Oli tapana, että pojat toivat opettajille keväällä kepit hernemaahan, ja siihen saivat pojat nytkin määräyksen, Jakob B:n mielestä opettajat voivat itse hankkia keppinsä eikä noudattanut määräystä. Hän tuli opettajien silmätikuksi ja sai toisten aiheuttamasta häiriöstä alentavan rangaistuksen, keppiä sormille. Opettajille ilmoitusta tekemättä jätti hän koulun ainiaaksi ja palasi maalle kotiin. - Isä vastusti ankarasti pojan antautumista sotilasuralle. Sotilasvirkansa ohella oli Jakob Johan maanmittari.

Frans Gustav Bartels, kuten sanottu, tuli myös välskärin kisälliksi ja kuoli 1812. Hänet vihittiin Porvoossa 5.11.1767 Helena Åbergin kanssa, joka eli 1744-77. Porvoossa syntyivät lapset Johan Fredrik 4.2.1769 ja Helena Sofia 19.3.1772 sekä jossain muualla Gustav Reinhold 1774. Nuorempi välskäri B. oli ainakin jo 1775 Sprintasin isäntänä. Häntä seurasi poika Johan Fredrik B., josta suku vielä jatkui, mutta lienee sittemmin hävinnyt Pernajasta. Gustav Reinhold oli ainakin 1795 furiiri, ja Helena Sofia joutui kihlakunnan kirjuri Jöns Lundbergin puolisoksi.

Mutta Pernajan kirkonkirjoista ilmenee, että vanhemmalla välskäri B:llä oli vielä tytär Greta Sofia. Tämä kuoli 13.3.1776  42-vuotiseksi merkittynä. Pernajan manttaaliluettelossa hän esiintyy 1749 (edelliseltä vuodelta ei luetteloa ole säilynyt), mutta Greta Sofia ei voi olla tuo tuntematon 31.8.1735 syntynyt, vaan syntyi hän joko 1733 tai 1734, kaiken todennäköisyyden mukaan edellisenä vuonna. Ensinmainittua vuotta tukee vielä eräs omituinen seikka. Pernajan kirkkoherra on rippikirjaan 1757-63 merkinnyt Anna Dorotean syntymävuodeksi aivan oikein 1731, mutta muille lapsille Greta Sofialle 1742, Frans Gustaville 1738, Maria Ulrikalle 1734 ja Adolfille, josta myöhemmin enemmän, 1753. Hedvig Katarina oli jo poismuuttanut. Kaikki jälkimäiset vuodet ovat vääriä. Ensiksi on kirkkoherra sekottanut toisiinsa Greta Sofian ja Maria Ulrikan, toiseksi on hän kolmessa tapauksessa merkillisesti laskemalla saanut syntymävuodeksi todellista seuraavan vuoden. Jos otaksumme, että hän Greta Sofian vaihdettuun vuoteen nähden, siis neljännessä tapauksessa, on tehnyt saman virheen, niin saamme todelliseksi syntymävuodeksi 1733, sama kuin edellä todennäköiseksi havaittu. - Greta Sofia muutti 1754 Orimattilan Ruhaan, mutta ei tavata siellä kirjoissa. Myöhemmin hän Pernajassa 9.6.1758 synnytti aviottoman lapsen Karl Friedrich, isä oli Hessensteinin rykmentin furiiri G. Stenfelt. Poika kuoli saman kuun 22 p:nä ja on merkitty isän sukunimellä. Koska ja missä pariskunta vihittiin, on tuntematonta. Lastenkirjan mukaan oli heillä sitten lapset Carl Magnus * 1763, Adolf Friedrich * 1765, Gustaf Bengt * 1766, Maja Lisa * 1768, Hedvig Catharina * 1770 ja Johan * 1773. Isäksi on 7.8.1765 merkitty »Serg. välb. Georg Stenfeldt» ja pojasta Johan on kuollessaan 22.1.1777 sanottu »Adelsm. Johan Stenfeldt, fråssa, 3 1/2 år». Stenfelt kohosi vääpeliksi ja kuoli 14.11.1776  55-vuotiseksi merkittynä. Rippikirjassa on syntymävuosi 1718. Manttaaliluetteloissa on Georg Stenfelt järjestään merkitty aatelismieheksi. Ruotsalaiseen aatelissukuun Stenfelt hän ei sovi muuten kuin asettamalla aateloidun kapteeni Georg Stenfeltin kymmenen lapsen väliin (syntyneet 1713-33). Etunimitutkimus paljastaa kuitenkin usein jonkun henkilön syntyperän. Tätä ennen on vielä ensin mainittava, että Hessensteinin rykmentin Loviisassa heinäkuussa 1759 tehdyssä luettelossa on myös kersantti Karl Magnus Stenfelt Itägöötanmaalta, ikä 32 5/6 vuotta, jolla oli »kunglig permission utrikes», mutta furiri Georg Stenfeltin ikää ja kotipaikkaa ei mainita [12].

Kapteeni Georg Stenfelt, * 1683, aateloitu 1719, oli Kielistä tulleen sokerileipuri Lorentz S:n poika. Kapteenin veljiä oli ilmeisesti amiraliteetin luutnantti Karl Lorentzinpoika [27] Stenfelt, pso 1714 Maria Elisabet Rudebeck, joka samalla oli kapteenin ensimäisen puolison sisarentytär, ja joka ennen vuotta 1734 meni uusiin naimisiin välskäri Johan Mackin kanssa. Kapteenin toinen puoliso ja pojan Magnus Georg S:n puoliso olivat kaksi sisarta Ehrenborg, ja kolmas sisar tuli 1764 lankonsa sukulaisen (»frände») [28] everstiluutnantti Karl Magnus Stenfeltin, * 1726, puolisoksi . Tämä oli ilmeisesti luutnantti S:n poika, sillä hän vietti häitä samassa kylässä [28], ehkä talossakin [27], kuin missä välskäri Mack kuoli. Amiraliteetin vapaehtoinen Karl Magnus Stenfelt esiintyi kummina Tukholman suomalaisessa seurakunnassa 1745, seuraten siis isänsä jälkiä. Kapteeni S. tuli näin ollen olemaan itse kälynsä tyttärenpojan kälyn mies tai myös veljensä pojan kälyn mies. Varmasti on nyt everstiluutnantti Karl Magnus Stenfelt entinen Hessensteinin rykmentin kersantti; nimi ja syntymävuosi ovat samat. Jos oletetaan, että hänen rykmenttitoverinsa Georg Stenfelt Pernajassa oli veli, saadaan jälkimäisen lapsille seuraavat nimiyhtäläisyydet. Avioton poika Karl Fredrik sai nimen isänisän ja äidinisän, luutnantti Stenfeltin ja välskäri Bartelsin, jälkeen. Karl Magnus sai nimen setänsä jälkeen ja Maja Lisa isänäidin, Maria Elisabet Rudebeckin, mukaan. Koska vääpeli Stenfelt ei siis ollut Ruotsin aatelia, mutta semmoisena jostain väärinkäsityksestä esiintyi, niin tämä seikka puolestaan tukee olettamusta, että hän oli mitä läheisintä sukua juuri kapteeni Stenfeltille, ja lähinnä tulee kysymykseen veljenpoika. Vielä mainittakoon, että sisaret Ehrenborg olivat Tomas Adlercreutzin pikkuserkkuja. Hänen isänäitinsä oli näet myös Ehrenborg. Kapteeni Stenfeltin lesken nai kapteeni Olof Gabr. Wijnblad, ja tämän serkunpoika kapteeni Olof Josua Wijnblad oli Tomas A:n isäpuoli.

Kun Georg Stenfelt ja Greta Sofia Bartels molemmat kuolivat 1776, niin joutui lapsiparoista Gustav Bengt Burmanille, Hedvig Katarina Hasperille, Karl Magnus ja Maja Lisa Adlercreutzille ja Adolf Fredrik Porvooseen, kenen luo? Viimeisestä on merkitty »til Borgå» ja kahdesta edellisestä »til Kiala i Borgå» ja »til Kiala». Joka tapauksessa sai Tomas A. valtaosan, kun oli varakkain langoksista.

Varmuudella siis tiedämme, että Bartelsille syntyi kuusi lasta sillä aikaa kun hän asui virkatalossaan Rengonmäen eli Ämmälän Tarolassa, mutta vain neljä on Orimattilan kirjoissa. Missä syntyivät Greta Sofia ja Hedvig Katarina? Luultavasti samassa paikassa, Rengonmäki kuuluu nykyään Orimattilaan, mutta kuului siihen aikaan Hollolaan. Orimattilan kirkolle oli lyhyempi matka kuin Hollolan kirkolle, Orimattilassa olivat rouvan isä ja veli pappeina, siis ymmärrettävästi välskäri kävi mieluummin siellä kuin Hollolassa lapsiansa kastatuttamassa, mutta toisinaan sopi paremmin käydä Hollolassa. Hollolan kirkonkirjoja niiltä ajoilta ei ole säilynyt. Merkillistä on, ettei Orimattilassa ole merkintää tämän avioparin vihkimisestä, se kait kuitenkin tapahtui morsiamen kotona Orimattilan pappilassa.

Pernajan Malminkartanossa kuoli 15.3.1816 »gl. ogifta betjänten Johan Bartils, ålderd. 78 år», rippikirjan mukaan syntynyt 1738, mutta ei käy ilmi mistä muuttanut. Olisiko tämä tuo välskärin kadonnut lapsi? Kirkonkirjan ikäilmoituksiin ei tarvitse luottaa. Bartels nimi kirjoitettiin mitä moninnaisimmilla tavoilla. Tosin ei tätä Johania ole koskaan mainittu välskärin perheessä, mutta ei Frans Gustavkaan ole koskaan manttalikirjassa isän luona. Olisiko niin, että »pikentti» Johan on ennen mainittu entinen Hessensteinin rykmentin kapitulantti Johan Bertils, vai oliko kreivi Creutz tuonut »pikenttinsä» ulkomailta, Tukholmasta tai Saksasta, kuten tapa silloin ja vieläkin on? Ainakin jo 1775 asui Johan Bartils Malminkartanossa.

Toisessa aviossa oli välskäri Bartelsilla Kristina Åkessonin kanssa poika Adolf, * 1.6.1752. Tämä muutti 1772 Loviisaan. G. Reinin mukaan oli näitä poikia useampia, siis vähintäin kaksi, äidin kuollessa 1768. Erlandsbölessa oli 1775 henkikirjoissa Adam Bartils, mutta häntä ei tavata rippikirjassa.

Lopuksi saadaan välskärin lapsista seuraava luettelo:

1. Anna Dorotea * 15.2.1731, pso Hasper
Greta Sofia » 1733, pso Stenfelt
(Nimi tuntematon) » 31.8.1735,
Frans Gustav » 2.6.1737, välskärinkisälli,
Hedvig Katarina » tammik.(?) 1739, pso Adlercreutz
Maria Ulrika » 1.1.1741, pso Burman
2. Adam (?) » luultav. 1747
Adolf » 1.6.1752

Huomiota ansaitsee ensimmäisen sarjan säännöllisyys. Toiseksi, että seitsemän, mahdollisesti kaikki kahdeksan, lasta kasvoi aikuisiksi. Nimeltä tuntemattomaksi jäänyt luultavasti kuoli pienenä, mutta mahdotonta ei ole, että tämä on »pikentti» Johan tai joku, josta tutkimus ei vielä ole päässyt selville. Välskäri Hasperin kaikki tunnetut seitsemän lasta, syntyneet 1754, 1756, 1758, 1761, 1765, 1768 ja 1773 kasvoivat samoin aikuisiksi aikana, jolloin säätyläisperheissäkin yleensä puolet lapsista kuoli ensimäisinä ikävuosina. Tämä ehkä osottaa, että nämä saksalaiset välskärit ymmärsivät muutakin terveydenhoitoa kuin sotilaitten paleltuneitten jalkojen sahaamista. Tomas Adlercreutzin kymmenestä lapsesta kuoli viisi pieninä, samoin oli Burmanin ja Stenfeltin lapsissa kuolleisuus suuri.

Lisäksi huomataan, että kenraali A:n lähimmät sukulaiset äidinpuolelta kuuluivat valtavalta osalta sotilassäätyyn, jos siihen kuuluviksi lasketaan myös armeijan välskärit, ja että ulkolainen aines näissä sukulaisissa oli vallitsevana. Erlandsbölen »kolonia», josta ei pidä unohtaa Rutger Hasperin veljeä Bogislausta eikä Tomas Adlercreutzia, joka siellä myös asui jonkun aikaa ja jonka äiti oli baltilainen, on hyvä esimerkki Danielson-Kalmarin käsitykselle Suomesta isonvihan jälkeen jonkinlaisena ihmisvacuumina, jonne kuin luonnonlakien pakosta virtaili tulokkaita naapurimaista.

Kaukaisemmista sukulaisista, joilla oli jokin merkitys Adlercreutzin perheelle, mainittakoon vielä Sofia Tönneruksen sisaruksista Gabriel Tönnerus, * 1717 tai 1718, ja Katarina, * 1700. Edellinen, joka oli kersantti, toisten tietojen mukaan kornetti, jopa luutnantti, oli Tomas A:n asiamiehenä eräässä jutussa. Katarina Tönnerus oli kirkkoherra Anders Orraeuksen vaimo. Heidän poikansa Gustav O. oli Porvoon kimnaasin lehtori, jolta, siis vaimonsa serkulta, Tomas A. kerran sai rahasumman lainaksi [29]. Lehtorin poika ja kenraalin pikkuserkku oli Porvoon pormestari Anders Fabian Orraeus, myöhemmin prokuraattori y.m., aateloituna Orrhjelm. Tämä oli Kiialassa kummina, ja tämän välityksellä toivoi kenraali A. kirjeessä samalta päivältä, jolloin venäläiset miehittivät Porvoon, vaimonsa saavan luvan kirjeitten lähettämiseen [29]. Ehkä kenraali toivoi pikkuserkultaan muutakin suojaa perheelleen venäläisiä vastaan. Tuntuu siltä kuin olisi A. tiennyt Orraeuksen tulevan vihollisen uskotuksi mieheksi, O. oli ehkä mielipiteiltään sprengtportenilainen, mutta tuskin A. vielä oli ennättänyt saada tietoa siitä, että pormestari samana päivänä oli päässyt hyvään alkuun vastaanottaessaan venäläisten päällikön.


2. Syntymäpaikka.

Tukholman Ritariholman kirkon (Riddarholmskyrkan) lattiassa on K.J. Adlercreutzin hautapaasi ja siihen oli hänestä hakattu m.m.: »Född på Kiala gård vid Borgå stad den 27 april 1757» [30]. Nyttemmin on hautapaasi uusittu, eikä siinä ole enään tätä kirjoitusta. Porvoossa näytetään turisteille Kiialan kartanoa A:n syntymätalona. Mutta koska Porvoon seurakunnan historiakirjassa ei ole merkintää tapahtumasta, on G. Rein lausunut epäilyksensä Kiialasta kenraalin syntymätalona [31].

Tomas Adlercreutz »fr. Borgå s:n Kijala gård» ja Hedv. Katar. Bartels vihittiin Pernajassa 26.2.1756. Reinin mukaan nuori pariskunta ensin asettui asumaan Sprintasin taloon ja muutti 1757 Kiialaan. Pernajan rippikirjassa on kumminkin rouvasta »gift till Porlom 1756». Lapinjärven Porlammissa olikin Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin Porvoon komppanian kersantin virkatalo (J.E. Roosin luettelon mukaan) Hannunheikkilä [32]. Kirkonkirjassa sitä kutsutaan Hannulaksi, ja siellä ovatkin kersantti A. ja hänen vaimonsa merkityt 1756, kävivät ehtoollisella 1.8. ja esiintyivät lapsen kummina 4.12. samana vuonna. Mutta 1757 on heistä merkintä »till Pernå» [33]. Pariskunta asettui siis ensin Porlammiin ja vasta sitten Sprintasiin asumaan. Toiseksi asuivat he tämän mukaan 1757 kolmessa eri pitäjässä: Lapinjärvellä, Pernajassa ja Porvoon pitäjässä, mutta ei missään niistä ole merkitty K.J.A:n syntymää, ei myöskään Loviisassa eikä läheisen Koskenkylän (Forsby) tehdasseurakunnassa. Eikä heistä ole muutto- tai ehtoollismerkintääkään sinä vuonna Pernajan eikä Porvoon rippikirjoissa.

Porvoon pitäjän syyskäräjillä 1765 [34] oli rouva Åkessonilla turhanpäiväinen juttu vävypoikaansa vastaan, »andragandes Kärandes fullmäktige, at sedan Svaranden år 1756 blifvit gift med Kärandes stiufdotter Herr Cornettens nuvarande Fru Hedvig Catharina Bartelles hafva the av sin Stiufmoder och Svärmoder under det de bodt i Erlandsböle och först börjat sätta bo, på särskilta tider låntagit åtskilliga klädes och husgerådspersedlar bestående uti ... Och som Herr Cornetten sedan flyttat ifrån Erlandsböle till Kialagård, utan at förenämnda persedlar blifvit kvar eller sedermera återlämnade, så påstods at Herr Cornetten därtill förpliktas måtte». Hra A. vastasi, että hän oli ymmärtänyt vaimonsa saaneen tavarat lahjaksi.

Tässä vahvistuu tieto, että pariskunta ennen Kiialaan muuttoa asui Erlandsbölessä. Jollemme tietäisi, että he naimisiin mentyään ensin asuivat Porlammissa, saisimme myös käsityksen, että he jäivätkin suoraan Erlandsböleen.

Kiiala oli Tomaksen kotitalo. Isä kuoli 1750, äiti hoiti aluksi tilaa, mutta joutui 1753 uusiin naimisiin kapteeni Wijnbladin kanssa, ja uudelleen leskeksi 1754 sekä kuoli 1782 Nurmijärvellä Raalassa. Alaikäisten lasten holhooja Henrik Pipping oli ehtinyt sopimuksella 12.10.1753 vuokrata Kiialan porvoolaiselle kauppiaalle Petter Schröderille. T.A. vaati tältä käräjillä 22.4.1765 [35] »om ehrsättning för then spånad han (nim. Schröder) under Kiala Sätegårds arrendetid, ifrån och med åhr 1753 till och med åhr 1757, af the nämde gården lydande frälsehemman ..... upburit». Schröderin asiamies jätti »ej allenast den, emellan H:r Hofrättsrådet Pipping och vice Borgmästaren Schröder den 15 Febr. 1759 författade Liquidation om Kiala gårds arrende, som åberopar en förut afgifven räkning af den 16 Juni 1756, och ifrån den tiden sträcker sig till förbenämde Liquidations tid, som ej utförer något om spånaden, utan och thet emellan H:r Sergeanten Adlercreutz och H:r vice Borgmästaren d. 18 Sept. 1758 slutna skriftl. aftal, hvarigenom H:r Sergeanten, till hvilken H:r vice Borgmästaren Schröder tå aflät Kiala gård och thess underlydande Bönder ibland annat vid slutet förbundit sig at hålla H:r viceborgmästaren både för huusbyggnad och annan gravation, som af dess härtils innehafda arrende af gården, på något sätt härrörde, fri, otiltald och obetingad, och sig all ansvarighet underkasta .....». Ainakin muodollisesti luovutti siis Schröder Kiialan T.A:lle vasta syksyllä 1758. Sen vuoden kehruut ehti jälkimäinen silti saada. G. Rein teoksessaan mainitsee samoin, että vuokra meni umpeen 1758, mutta kertoo sen lisäksi, että Tomas jo edellisenä vuonna otti haltuunsa Kiialan ja muutti sinne, »övertog skötseln av gården» sekä toisessa paikassa »övertog sitt fädernegods Kiala». Jos tällä tarkoitetaan, että vuokra-ajan piti sopimuksen mukaan päättyä 1758, mutta että Schröder jo edellisenä vuonna luopui vuokraoikeudestaan, niin käräjäjutusta huomaamme, että niin ei tapahtunut. Kersantin talonhoito voidaan silloin vain selittää niin, että Kiiala pysyi edelleen Schröderille vuokrattuna, mutta että T.A. hoiti sitä Schröderin puolesta ja laskuun, siis oli hänen pehtorinsa, tai että T.A. omasta puolestaan vuokrasi Kiialan Schröderiltä, ollen siis arentimiehen arentimies, ja samalla omistaja. On siis tutkittava, onko tämä mahdollista.

Porvoon pitäjän v:n 1758 manttaaliluettelossa, päivätty 9.12.1757, jolloin Karl Johan oli 7 1/2 kk vanha, ei Kiialassa ole ollenkaan Adlercreutzia, vaan ensimäisinä ovat samoinkuin edellisen vuoden luettelossa »Handelsman Schröders drängfogde Erich, Walbor h:o, lagårdpigan Anna». Seuraavassa eli vuoden 1759 luettelossa, päivätty 24.1.1759, alkaa Kiialan väki seuraavasti: »Sergeant Adlercreutz, Maria Bartels S:ska, Matts d:r, Lisa, Marja och Anna p:r, Amman Marja gå till adel. kåst». Lukumäärään ei ole isäntää laskettu, niinkuin ei pidäkään, hän on mainittu vaan talon omistajana. Sitten seuraa »Fogde hust. Walbor, dreng h:o Marja». Schröderin vouti on siis poissa, mutta voudin vaimo on jälellä. Vuoden 1758 Pernajan manttaaliluettelossa, päivätty 11.2.1758, ei Erlandsbölessa ole Adlercreutzia eikä hänen palvelijoitaan, mutta Lapinjärven saman vuoden luettelossa, päivätty 20.2.1758, on Porlammissa »Sergeant Adlercreutzes folck, Pig. Maria, d:o Lisa, i adelsmans kost», luultavasti samat, jotka seuraavan vuoden tammikuussa ovat Kiialassa. Mahdottomalta tuntuu että, jos T.A. jo huhtikuussa 1757 asui Kiialassa ja rupesi sitä hoitamaan, suuri palvelusjoukko välttyi joutumasta saman vuoden joulukuussa manttaalikirjoihin. Kiiala on Porvoon tuomiorovastin melkein silmien alla ja hyvin tunnettu koko kaupungille, sitäpaitsi silloin mainitaan Schröderin vouti. Intressivastakohdat olisivat olleet suuret ja monimutkaiset, jos Adlercreutz Schröderin puolesta olisi hoitanut omaa tilaansa tai, jos hän olisi ainoastaan asunut Kiialassa, niin olisikohan hän saattanut kaksi kesää laiskotella ja katsella, miten toinen imee hänen maataan? Tulemme siis siihen tulokseen, että Tomas Adlercreutz vasta 1758 muutti perheineen Kiialaan. Varsinainen aiheuttaja tähän ehkä oli nuorimman veljen Petter Johanin kuolema 2.1.1758. Nyt ei Pippingillä ollut enään ketään holhottavaa eikä syytä pitää kauemmin Kiialaa vuokrattuna (kukaan holhokeista ei ollut enää alaikäinen), ja riittävästä hyvityksestä oli Schröder suostuvainen luopumaan vuokraoikeudestaan, mikäli vuokra-aikaa oli jäljellä. Tästä ehkä johtui hänelle edullinen luovutussopimus ennenkuin tilit olivat selvät. T.A. tarvitsi tietenkin rahaa alkaessaan viljellä Kiialaa. Hän möi 1758 osuutensa Raalaan serkulleen.

Jos tästä huolimatta T.A. 1757 jossain paperissa esiintyy merkinnällä Kiialasta, niin ei tämä merkitse sitä, että hän siellä myös asui. Onhan nähty, että 1756 hänet sulhasena merkittiin »fr Borgå sn Kijala gård», vaikka hän silloin asui puustellissaan Lapinjärvellä. Saadun ilmoituksen mukaan on T.A. ollut jatkuvasti kirkonkirjoissa Porvoon pitäjässä, eikä ole merkitty, että hän olisi poismuuttanut tai tullut takaisin, vaikka tiedetään, että hän 1756 oli myös Lapinjärvellä kirkonkirjoissa. Myöskään ei ole merkitty, koska Hedvig Katarina Bartels muutti Porvooseen. Tässä suhteessa ovat ripilläkäyntimerkinnät tärkeät. Kumpikaan heistä ei ole käynyt ehtoollisella Porvoossa 1757 ja 1758, mutta kyllä molemmat 1759.

Lyhyesti, tuomiokirjoista ja manttaaliluetteloista, kummastakin erikseen, tullaan tulokseen, että kersantti Adlercreutz perheineen 1757 ei asunut Porvoon pitäjässä, ja kirkonkirjat tukevat samaa käsitystä. Täten ei tunnu uskottavalta, että Karl Johan Adlercreutz syntyi Kiialassa. Kuinka hänen äitinsä olisi silloin siellä oleskellut? Talo oli rappeutunut [36], kylmä ja asumaton lukuunottamatta sitä osaa tai sivurakennusta, jossa Schröderin vouti asui. Voidaan hyvin ajatella, että rva A. aikaisemmin Porvoossa käydessään oli käynyt miehensä sukukartanoa ja tulevaa asuinpaikkaa katsomassa, mutta noloa hänen olisi ollut oleskella useita päiviä puolittain omassa, mutta vieraitten hallussa ja määräysvallan alla olevassa talossa.

Edellinen tulos jonkun verran arveluttaa, kun 13-vuotias Petter Adlercreutz, Tomaksen veli, on merkitty vesitautiin kuolleeksi Kiialassa 2.1.1758. Äiti ei näy palanneen Kiialaan asumaan, vaikka 1754 joutui toistamiseen leskeksi, ja kaikki sisarukset olivat jättäneet Kiialan. Kenen luona Petter asui? Oliko Tomas veli nyt tullut takaisin ja hänen mukana Petter tai olivatko muut nyt lähettäneet Petterin Tomaksen huostaan? Tai, oliko perheen hajaantuessa 1753  9-vuotinen poika yksinkertaisesti jätetty Schröderin voudille? »Kiala gård» kuolinmerkinnässä voi tarkoittaa yhtähyvin kotitaloa kuin kuolinpaikkaa, koska hänet vielä haudattiin Kiialan hautaan.

Mutta vielä enemmän tulos arveluttaa, kun kenraali itse ansioluettelossaan v:lta 1790 ilmoittaa syntyneensä Porvoon pitäjässä. Kuinka tämä on selitettävissä? Tapauksia on, että vaikka jonkun henkilön syntymässä ei ole mitään salattavaa eikä salaperäistä, niin kumminkin asianomaisella on väärä tieto syntymäpaikastaan. Kenraalin kaikki 9 sisarusta syntyivät historiakirjan mukaan Kiialassa, ja jollei Tomaksen lasten kuullen ollut erikoisesti puhetta siitä, missä Karl Johan syntyi, niin pitivät he itsestään selvänä, että hänkin oli syntynyt siellä.

Ellei Kiiala ole kenraali A:n syntymäpaikka, niin kumpi se on, Porlammi vai Erlandsböle? Muuttivatko vanhemmat 1757 Porlammista Erlandsböleen ennen vai jälkeen pojan syntymän? Koska pariskunnalla suuresti laajentuneessa taloudessa Kiialassa oli kolme palvelustyttöä, niin riitti Porlammissa varmasti kaksi. Maanviljelys tuskin kuului näille, sen kersantti saattoi hoitaa urakoilla ja päiväpalkkalaisilla tai ehkä hän oli sen vuokrannut jollekin naapurille. Jos isäntäväki muutti viimeistään huhtikuussa 1757 Pernajaan, niin olisivatko molemmat palvelustytöt jätetyt kumminkin kymmeneksi kuukaudeksi yksin virkataloon joutilaisuuteen? Toiselta puolen eivät Adlercreutzit varmaankaan olleet Pernajassa 10 kk ilman palvelustyttöjä. Tämän palvelusväen maininta helmikuussa 1758 Lapinjärven manttaaliluettelossa sekä puuttuminen Pernajan luettelossa sensijaan hyvin selittäytyvät, jos muutto Pernajaan oli tapahtunut melko äskettäin, esim. vasta joulukuussa. Lapinjärven pappi ei kirjoitustilaisuudessa ehkä vielä tietänyt, että Hannunheikkilä oli tyhjä asukkaista, myöhemmin sen kuultuaan merkitsi hän poismuuton oikein rippikirjaan. Mutta voivat manttaaliluettelot puhua tottakin, nim. jos Adlercreutzit olivat matkustaneet vain joulua ja uuttavuotta viettämään, tietysti Erlandsböleen ja vaikka toinen tytöistä lapsen vuoksi mukana, mutta sitten jostakin syystä eivät palanneetkaan. Ensin Petter veljen kuolema vuodenvaihteessa ja hautajaiset Porvoossa pidensivät vierailua, ja sitten jäätiinkin väliaikaisesti Erlandsböleen asumaan, jotta kersantti olisi lähempänä intressipiiriänsä, kun hän järjesteli Kiialan kartanon ottoa omiin käsiinsä. Olihan sovittava äidin, veljen, sisaren, holhoojan ja vuokraajan kanssa sekä hankittava rahaa. Että muutto Pernajaan tapahtui näin ilman etukäteistä suunnittelua sopii Kristina Åkessonin käräjäjuttuun. »Under det de bodt i Erlandsböle och först börjat sätta bo». Järjestys ja rinnastus oudoksuttavat, mutta voidaan selittää siten, että perheen tavarat olivat jääneet Hannunheikkilään, ja kun kersantilla oli siellä jo ennen avioon menoaan talous, niin vasta nyt, rouva Åkessonin silmillä katsottuna, nuori pariskunta alkoi uuden pesän pystyttämisen. He siis tarvitsivat taloustavaraa ja vaatekappaleita. Rouva Åkesson lainasi heille m.m. lypsylehmän. Ei suinkaan hän lainannut lehmää Porlammiin vietäväksi, vaan selvästi silloin, kun pariskunta jäi Erlandsböleen asumaan. Tietysti Adlercreutzilla oli oma lehmä tai pari virkatalossaan, mutta niitä ei voinut talvella kävellyttää pitkää matkaa toiseen pitäjään. Lainalehmän kersantti sitten omavaltaisesti teurasti Erlandsbölessä, paikka mainitaan nimenomaan, antaen puolet lihoista anopille. Kai se oli huono ja kävi turhaksi, kun omat lehmät saapuivat.

Miksi sitten Karl Johan Adlercreutzin kastemerkintää ei ole Lapinjärven kastekirjassa? Jos kartalla etsitään Porlammin Hannunheikkilä, niin ensi silmäyksellä huomataan, että Myrskylän ja Artjärven kirkot ovat lähempänä sitä kuin Lapinjärven kirkko. Tri Allardt kirjoittaa [37]: Porlom och Kimoböleborna, som sällan besökte kyrkan, och föregåvo sig vilja gå i en närmare kyrka, i Mörskom och i Elimä, kallades inför kyrkorådet. Och prövades det, att de »hädanefter som hittils finge så göra, men att de åtminstone var femte sön- eller helgdag ägde att inställa sig i sin egen kyrka». - Tämä päätös lienee tehty 1730-36 välisenä aikana päättäen siitä yhteydestä, missä se on esitetty. Aikaisemmin (siv. 12) on mainittu, että Adlercreutzit esiintyivät kummeina 4.12.1756. Lapsi oli naapuritalosta Pahala, ja kastettiin Lapinjärven syntyneitten luettelon mukaan Myrskylässä. Silloin viimeistään he tutustuivat Myrskylän pappiin, ja kun heille seuraavassa huhtikuussa syntyi oma lapsi, saattoivat he naapurien tavan mukaan (ks. seur. kappal.) viedä sen Myrskylään kastettavaksi. Mutta paljon läheisempi oli Artjärven kappeliseurakunnan silloinen ainoa pappi Axel Löfving, sillä tämän puoliso Anna Margareta Orraeus oli sivulla 11 mainitun Katarina Tönneruksen tytär [38] ja siis rouva Adlercreutzin serkku. Oli siis syytä tutkia näiden naapuriseurakuntien kirkonkirjoja. Tiedustelut veivät negativiseen tulokseen.

Asia ei silti vielä ole ratkaistu suuntaan eikä toiseen. Sillä jos verrataan toisiinsa Lapinjärven, Myrskylän ja Artjärven kastekirjoja, niin huomataan ensiksi, että Lapinjärven kastekirjan mukaan useat Porlammin lapsista kastettiin joko Myrskylässä tai Artjärvellä, samoin Kimonkylän lapsista muutamat Elimäellä, ja toiseksi huomataan, että näitä lapsia ei ole merkitty Myrskylän tai Artjärven kastekirjoihin. Ainoastaan vuosilta 1731 ja 1732 on Artjärvellä säilynyt irtolehti »Förteckning öfver födde i Lapträsk och Itis Församling år 1731», samoin 1732, joista edelliseen on merkitty 4 kpl porlammilaista lasta, näitä taas ei ole Lapinjärven kastekirjassa. Viimeksimainittuun on vuonna 1751 merkitty 29 Porlammin lasta syntyneiksi, ja heistä kastettiin yhteensä 11 Myrskylässä tai Artjärvellä. Seuraavina vuosina olivat luvut: 1752  26 ja 8, 1753  19 ja 6, 1754  28 ja 13, 1755  21 ja 8, sekä 1756  21 ja 11. Siis lopulta puolet Porlammin lapsista kastettiin naapuriseurakunnissa. Tämä kirkkoherran kannalta epäedullinen »trafiikki» oli kestänyt noin 20 vuotta. Mutta sitten seuraa merkillinen käänne. V. 1757 on merkitty 19 Porlammin lasta ja niistä ainoastaan 2 Myrskylässä kastetuiksi, myöhempi huhtikuun 4 päivänä, Artjärvellä ei yhtään. Siihen loppuvat ulkoseurakunnissa kastetuiksi merkityt kokonaan. Ei ainakaan useaan vuoteen niitä kirjassa sen jälkeen näe. Oliko kirkkoherra ruvennut näistä pitämään eri kastekirjaa, esim. 1 p:stä toukokuuta, ja tämä kirja on hävinnyt, tai kielsikö hän ankarasti seurakuntalaisiaan käymästä naapuriseurakunnissa lapsiaan kastatuttamassa kieltäytyen viemästä näin kastettuja omaan kirjaansa? Tai jättikö hän vaan erikoisesti merkitsemättä, että lapsi oli muualla kastettu? Tai oliko hän joutunut riitoihin naapuripappien kanssa? Joka tapauksessa panemme merkille yhteensattuman, että kenraali Adlercreutz, jonka kastemerkintää ei mistään löydetä, syntyi samassa kuussa kuin Lapinjärven, joka oli hänen vanhempainsa asuntopaikka ainakin vuoden alussa, kastekirjassa loppuvat merkinnät ulkoseurakunnissa kastetuista, jollaisia merkintöjä sitä ennen on runsaasti kahden vuosikymmenen ajalta. Jos jatkamme tilastoa, niin seuraavina vuosina 1758-60 on Porlammin lapsia kastekirjassa 19, 21 ja 16 kpl. Selitykseksi edelliseen kappaleeseen on vielä mainittava, että Hannulan (= Hannunheikkilän) ja Pahalan naapuritaloista kastettiin esim. ajalla tammik. 1756 - huhtik. 1757 edellisessä mahdollisesti syntynyttä Adlercreutziä lukuunottamatta 9 lasta, joista 6 eli siis 2/3 kastettiin Myrskylässä.

Porlammilaisten ja kimonkyläläisten tapaan käydä naapuriseurakunnissa oli varmaankin muukin syy kuin lyhyemmät matkat, matkojen pituusero omaan kirkonkylään ja toisiin ei ollut suuri. Porlammi ja Kimonkylä olivat Lapinjärven ainoat suomenkieliset kylät [39], kirkko oli ruotsinkielisessä ympäristössä. Yllämainittu kirkkoneuvoston päätös tarkoitti luultavasti vaan tavallisia kirkkokäyntejä, mutta ei kirkollisia toimituksia. Tästä päätöksestä rohkaistuneina alkoivat kyläläiset käyttää naapuripappeja entistä enemmän kastetoimituksiin, ja tähän totuttuaan oli siitä tavasta vaikeata luopua, koska menettelyyn oli niin vaikuttavia syitä tekijöinä kuin matkan pituus ja kielisuhteet. Lapinjärvi oli siihen aikaan palkkapitäjä, sen varapastorina oli Henrik Porthan 1730-40 ja 1743-58. Välillä 1740-43 oli hän Artjärven kappalaisena. Koska hän itse Artjärven kappalaisena oli kastanut porlammilaisia lapsia, ei hän mitenkään voinut puuttua epäkohtaan heti Lapinjärvelle takaisin tultuaan, vasta kun aikaa oli kulunut ja epäkohta kasvoi kohtuuttoman suureksi. Porthan tuli 1758 Kuopion kirkkoherraksi. Lapinjärvellä olonsa alkuajoilta hän sai hyvän jälkimaininnan, mutta Kuopiossa häntä sanottiin ahneeksi, käräjäpukariksi y.m. [40]. Lopulta hänet erotettiin virasta. Hän oli suuren Porthanin setä.

Muuten on huomattava, että noina aikoina ei yleensä tehty ilmoitusta syntymästä siihen seurakuntaan, jossa perhe oli kirjoilla, vaan jäi merkintä sen seurakunnan historiakirjaan, jossa kastaminen tapahtui. Ilmoitus omalle papille ei ollut tarpeellista sen vuoksi, että lapset vietiin kommuniokirjoihin vasta konfirmation jälkeen. Mutta näissä kolmessa naapuriseurakunnassa olivat väliset suhteet niin vilkkaat, että niissä ilmeisesti oli katsottu tarpeelliseksi noudattaa toisenlaista menettelytapaa, jota vielä välillä muutettiin, kuten olemme huomanneet. Ylimenokausina, jommoiseen Adlercreutzin syntymä sattui, tapahtui sekaannusta.


3. Kansallisuus.

Kun kenraali A:n äidinpuoleisetkin sukulaiset tunnetaan riittävän tarkasti, voidaan laskea, missä suhteessa hän polveutuu eri kansallisuuksista.

sukutaulu

Tomas A:n äiti oli Elgenstiernan mukaan Anna Sofia von Wickhardt, synt. n. 1709, ratsumestarin tytär Liivinmaalta. Lewenhauptin »Karl XII:s officerare»-teoksessa mainitaan Petter Johan Wickhard, joka alkoi kersanttina 1700 De la Gardien liiviläisessä jalkaväkirykmentissä, kohosi kapteeniksi ja joutui vangiksi Tallinnassa 1710. Hänen P.J.W.-kirjaimilla varustettu vaakunasinettinsä on löytynyt asiakirjasta v:lta 1721 [41]. Todennäköisesti on tämä tuo »liiviläinen ratsumestari»; onpa Anna Sofian erään pojan nimi juuri Petter Johan. Lieköhän kapteenin isänisä ollut »Peter Wicharts, Conterfeuer in Reval», haudattu 19.4.1644 [42]?

Adlercreutz-suvun perustaja Tomas Teuterström oli Lohjalta, Johan Tönnerus papin poika Orimattilasta, Margareta Forsten kauppiaan tytär Helsingistä. Kaikki muut kenraali A:n sukujuuret johtavat ulkomaille v. d. Lippenin rouvaa, Gertrudin äitiä, mahdollisesti lukuunottamatta. Johanna Ehrenborg oli Ruotsista, oikeastaan Skånen entisiä tanskalaisia, kapteeni Wickhardt ja luultavasti myös hänen vaimonsa baltilainen, välskäri Bartels nykyisestä Preussista. Saamme siten kenraali Adlercreutzille suomalaista alkujuurta tai verta (vrt. taulua) Tuomas Teuterströmistä 1/8, Johan Tönneruksesta 1/16 ja Margareta Forstenista 1/8 sekä mahdollisesti rva Beata Henrikintyttärestä 1/32, yhteensä 11/32. Ruotsalaista verta Johanna Ehrenborgista 1/8 eli 4/32. Saksalaista ja baltilaista Anna Wickhardtista 1/4, välskäri Bartelsista 1/4 ja Henrik v.d. Lippenista 1/32, yhteensä 17/32, mahdollisesti vielä hänen vaimostaan 1/32, mutta laskimme hänet suomalaiseksi. Prosenteissa saadaan suomalaista verta 34,4 %, ruotsalaista 12,5 % ja saksalais-baltilaista 53,1 %.


Lähdeviittauksia ja huomautuksia.

[1]   Suomen Sukututkimusseuran kokouksessa 16.2.1932 pidetty esitelmä täydennettynä.

[2]   G. Rein, Karl Johan Adlercreutz I, s. 8.

[3]   Vt. kirkkoherra Oskar Liljeqvistin ilmoitus.

[4]   Atte Hardén, Orimattilan pitäjä, ss. 206-207, 220-221.

[5]   Toisessa paikassa esittää Hardén tämän filiation varmana, s. 220, toisessa paikassa luultavana, s. 207.

[6]   Vrt. Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja I, s. 44.

[7]   Helsingin seurak. kirkonkirjat: »6.10.1693 H:r Gösta Tönnerus o. Magreta Hindersd:r.» Vrt. Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja V, s. 71.

[8]   Kuningatar Kristinan reistraturi 1641, s. 177. SVA.

[9]   Jully Ramsay, Frälsesläkter i Finland, s. 184.

[10]   Joh. Fredr. Sacklén, Sveriges läkare historia II, 1, s. 383.

[11]   Väärin. Hämeen läänin jalkaväkirykmentin tarkastusluettelon 1719 mukaan nimitettiin Bartels rykmentin välskäriksi 28.4.1719 Mårten Hallonbergin jälkeen, joka kuoli 14.1.1719. Tarkastustilaisuudessa uhattiin poistaa Bartels rullasta, jollei hän pian saavu rykmenttiin. Kuolinvuosi on samoin väärä.

[12]   Hessensteinin rykmentin tarkastusluettelo 1759. SVA Militaria, vol. N:o 620.

[13]   Adlersköld suvun kantaisä.

[14]   Tor Carpelan, Finsk biografisk handbok, hakunimi Burman, J. J.

[15]   Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja X, s. 15, muist. 1.

[16]   »Genos» 1932, s. 47.

[17]   Hämeen läänin jalkaväkirykmentin tarkastusluettelo 1767. SVA Militaria, vol. N:o 413.

[18]   Joh. Fredr. Sacklén, Sveriges läkare historia, II, l ss. 378, 396 ja 397.

[19]   Hänen veljenpoikansa Johan Daniel oli liiviläisen von Spalchhaber suvun alottaja. Suvun vanhin tunnettu jäsen on apteekkarin isänisänisänisä, kauppias Rostockissa. Tämän porvarissuvun vaakunan muodostaa vaakasuorasti jaettu kenttä, alhaalla ruusu, ylhäällä 2 tähteä. Suvusta on ilmestynyt: Richard Spalckhaver, Geschichte der Familie Spalckhaver, Halle an der Saale, 1916.

[20]   Otto E.A. Hjelt, Svenska och finska medicinalverkets historia III, s. 192.

[21]   P. Nordmann, Krigsmän och krigsminnen, s. 121.

[22]   Joh. Fr. Muncktell, Vesterås Stifts Herdaminne III, s. 206.

[23]   P.J. Alfvingin konseptikirja, Maanmittaushallituksen arkisto.

[24]   Yrjö Raevuori, Tamperelaisia sukuja, ss. 150-166.

[25]   Ludvig W:son Munthe, Kungl. fortifikationens historia IV, ss. 168 ja 676.

[26]   Vrt. Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja XII, s. 43.

[27]   Gustav Elgenstierna, Svenska Adelns Ättartavlor VI, s. 595.

[28]   Sama II, s. 412.

[29]   G. Rein, Karl Johan Adlercreutz I, ss. 16, 131.

[30]   Maila Talvio, Jumalan puistot, s. 106.

[31]   G. Rein, Karl Johan Adlercreutz I, s. 10.

[32]   Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja X, s. 296.

[33]   Tomas A:n seuraaja virassa ja puustellin haltijana oli vääpeli Henrik Nohrström, joka sieltä 1768 muutti Orimattilaan. Molemmille aliupseereille jäi kait joitain keskenäisiä selvityksiä, myytiinhän virka toiselle, joka sitä tavallisesti ei voinut heti maksaa. Nimi Nohrström oli siis yhteydessä nuoren pariskunnan ensimäisen asuinpaikan kanssa. Ehkä tästä johtui, että nimi Nordström kummitteli lasten muistissa, ja tuli välskäri Bartelsin rouvaksi Ruotsin ritarihuoneen luetteloihin.

[34]   29.10.1765, § 39.

[35]   § 66.

[36]   Herrgårdar i Finland, I, s. 100.

[37]   Anders Allardt, Lappträsk socken, s. 76.

[38]   Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja X, s. 23.

[39]   Anders Allardt, Lappträsk socken, s. 38.

[40]   Sama, ss. 76 ja 81.

[41]   Max Müller Beitrag zur Baltischen Wappenkunde II. Tässä kirjassa on nimi muodossa v. Wieckhardt.

[42]   Georg Adelheim, Revaler Ahnentafeln, s. 102.


Genos 6(1935), s. 1-22

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1935 hakemisto | Vuosikertahakemisto