GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Artikkelin loppu ]

Kirkonarkistojen merkinnät muihin seurakuntiin kuuluvista

Osmo Durchman

Kaikki sukututkimusta suorittavat tietävät hyvin, miten vanhemmissa rippi- ja historiakirjoissa usein tapaa suuria puutteellisuuksia. Kun kirkollinen kirjanpito (historiakirjat 1628 piispa Isak Rothoviuksen ja rippikirjat 1665 ja 1673 piispa Johannes Gezelius vanhemman toimesta) järjestettiin  [1] ja tämä v:n 1686 kirkkolaissa sai virallisen vahvistuksen, niin kesti kauan, ennenkuin papisto saatiin määräyksiä yleisesti ja yhdenmukaisesti noudattamaan. Kiertokirjeissään papistolle tuomiokapitulit kehoittivat tavan takaa (varsinkin Gezeliusten ja Tengströmin aikana) suurempaan tarkkuuteen ja piispantarkastuksissa annettiin laiminlyöneille muistutuksia. Niinpä m.m. Antti J. Pietilä teoksessaan »Daniel Juslenius, hänen elämänsä ja vaikutuksensa» II, Porvoo 1910, ss. 57-59, kertoo: »Suuria epäkohtia oli Jusleniuksen piispaksi tullessa havaittavissa kirkollisessa kirjanpidossa ja kirkon varojen hoidossa. Vaikka v. 1686:n kirkkolaki jo vaati varsin kehittynyttä kirjanpitoa, olivat sen määräykset tässä kohden kuitenkin suuressa osassa Porvoon hiippakuntaa jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Rippikirja saattoi olla niin huonosti pidetty, ettei oltu merkitty seurakuntalaisten edistyksiä kristinopintaidossa, vielä vähemmän milloin he olivat ehtoollisella käyneet; seurakuntaan muuttaneiden luettelo saattoi kokonaan puuttua, ja historiakirjassa saattoivat syntymä- ja kuolinpäivät olla merkitsemättä, tai oli siinä kaikki aivan sekavaa. [Tarkastuspöytäkirjat Iitistä 1736, Hollolasta 1738]  [2]. Oli kyllä seurakuntia, joissa kirjat olivat kunnossa, mutta niissäkin oli useimmiten itse kirjan tekotavassa puutteellisuuksia, ja niin Juslenius antoi tarkastuksilla rippi- ja historiakirjoja varten uusia kaavoja, jotka hänen piispuutensa aikana vielä näkyvät ehtineen tulla käytäntöönkin. [Tarkastuspöytäkirjat Myrskylästä 1736, Artjärveltä 1736, Puumalasta 1736, Hirvensalmelta 1737, Nurmeksesta 1737, Sipoosta 1741 y.m.m.]  ».[3]

Kuitenkaan eivät puuttuvat merkinnät suinkaan olleet yksinomaan papiston huolimattomuuden aiheuttamia. Niinpä esim. rippikirjat aluksi olivat tarkoitetut pääasiallisesti vain merkintöjä varten lukutaidosta ja ehtoollisella käymisestä, minkä vuoksi niihin merkittiin vain ripille lasketut, eikä siis lapsia, joita varten yleisesti vain vanhassa Porvoon (Viipurin) hiippakunnassa myöhemmin otettiin käytäntöön n.k. lastenkirjat, jotka siis käsittivät ripille laskemattomat. Rippikirjoja käyttäessään tutkija usein turhaan etsii merkintää milloin määrätty henkilö on kuollut eikä vastaava kuolleitten luettelokaan anna siihen aina vastausta. Monasti sattuu, että lapsisarjasta, vaikka vanhemmat jatkuvasti ovatkin asuneet samassa seurakunnassa, ei kaikkia löydä syntyneitten ja kastettujen luettelosta  [4]. Kun rippikirjoja vain aikuisiin nähden käytettiin väestöluetteloita varten, ei lasten merkitseminen niihin silloin ollut tässäkään suhteessa välttämätön. Lisäksi on muistettava, että kulkuyhteys oli hidasta ja vaivalloista. Tästä johtuu, että milloin asianomainen toisella paikkakunnalla kuoli ja haudattiin tai avioparille siellä syntyi ja kastettiin lapsi, niin tämä tavallisesti merkittiin sen seurakunnan haudattujen ja kastettujen luetteloon, missä vastaava kirkollinen toimitus suoritettiin ilman että siitä välttämättä oli annettava todistus tai, että tämä oli jätettävä siihen seurakuntaan, jossa perhe oli kirjoissa  [5]. Toisinaan jäi toimitus kokonaan merkitsemättä kumpaankaan, mutta se on harvinaista, koska siitä suoritettiin maksu ja joutui ainakin sen seurakunnan historiakirjaan, jonka papille palkkio maksettiin. Turhaan etsimänsä merkinnän tutkija usein löytääkin sellaisen seurakunnan historiakirjasta, josta hän ei ole voinut ajatellakaan sen tapaavansa, mikä johtuu siitä, että kuolema tai syntyminen esim. on voinut sattua matkalla ollessa. Jos tutkija kuitenkin tuntee hyvin selvitettävän suvun ja perheen sukulaispiirin, niin hän voi etsiä tiedon sellaisista seurakunnista, missä läheisiä omaisia on asunut, ja monasti niistä tapaakin haluamansa tiedonannon, esim. äidin jonkun lapsensa paikkakunnalta. - Tässä yhteydessä sopinee huomauttaa siitä, että milloin vanhimmissa rippikirjoissa on maininta esim. muuttamisesta jostakin emäpitäjästä tai siirtymisestä johonkin sellaiseen eikä kysymyksessä olevaa henkilöä tästä nimetystä seurakunnasta löydy, niin on aina otettava selville mitä kappeleita siihen vastaavana aikana on kuulunut. Tavallisesti etsitty merkintä löydetäänkin jostakin pitäjän kappelista, aneksista tai saarnahuonekunnasta, koska niitä tässä yhteydessä ei mainita, ainoastaan varsinaisen »pastoraatin» nimi. Jos siis henkilö esim. on muuttanut Hattulaan tai ilmoitetaan siellä kuolleen, eikä häntä täältä tavata, niin hänet hyvin todennäköisesti löytää Tyrvännöstä. Jos taasen henkilöä ei tavata esim. Lapualta, on syytä etsiä häntä Kauhavalta, Ylihärmästä, Alahärmästä tai Nurmosta.

Sellaisissa seurakunnissa, joissa eräistä kylistä ja taloista oli lyhyempi tai mukavampi matka naapuriseurakuntaan kuin omaan, käyttivät asukkaat mieluummin paitsi tämän kirkkoa myös sen pappia kirkollisia toimituksia varten. Tällaisissa tapauksissa, milloin vierasseurakuntalaisten luku oli suuri, saattoi asianomainen kirkkoherra tai kappeliseurakunnan kappalainen jo 1700-luvun keskivälistä lähtien laatia erikoisia historiakirjoja ulkoseurakuntalaisista  [6], mutta nämä ovat vain poikkeustapauksia. Kun kirkollinen kirjanpito 1800-luvun alkupuolella yhteiskunnallisen kehityksen vaatimuksesta vähitellen muodostui täydellisemmäksi, huomattiin välttämättömäksi saada merkinnät vierasseurakuntalaisista ajanmukaisiksi, täsmällisiksi ja yhdenmukaisiksi. Synodaalikokouksessa Turussa kesäk. 11-18 p:nä 1842 otti arkkipiispa Erik Gabriel Melartin asian puheeksi, ja kokouksen päätökseksi tulikin toteuttaa ehdotus  [7]. Kiertokirjeessä jouluk. 13. 1843 n:o 314 Turun tuomiokapituli antoi papistolle tätä tarkoittavan määräyksen jotapaitsi Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli antoi samanlaisen velvoituksen kiertokirjeessään tammik. 10. 1844 n:o 139. Kun sitten Kirkkolaki 6.12.1869 julkaistiin, otettiin myös siihen vastaava laajennettu määräys:

§ 146: »Paitsi näitä kirjoja, jotka koskevat seurakunnan omia jäseniä ja asioita, pitäköön kirkkoherra luetteloa niistäkin seurakunnassa syntyneistä ja kastetuista, ripille lasketuista, vihityistä sekä kuolleista ja haudatuista, jotka muihin seurakuntiin kuuluvat;---».

Vierasseurakuntalaisten kirjoihin ja niiden syntyyn ei ole tähän saakka kirjallisuudessa kiinnitetty mitään huomiota. Niinpä niistä puuttuu maininta A.R. Cederbergin teoksessa »Maamme kirkonarkistot. Opas kirkonarkistojen käyttäjille» (Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran Toimituksia XIV), Helsinki 1916, sekä A. Wilskmanin kirjoituksissa »Vanhempien kirkonkirjojen käyttämisestä sukututkimuksen lähteinä» (Kotiseutu 1915), ss. 123-128, ja »Sukututkimus» (Kotiseutututkimuksen opas II), Helsinki 1916, ss. 37-53. Lienee senvuoksi syytä tässä julkaista sekä asiaa koskeva pappeinkokouksen päätös että Turun ja Porvoon tuomiokapitulien määräykset, joskin ne ovat jotenkin yhdenlaatuiset.


Handlingar i anledning af Prestmötet i Åbo den 11-18 Junii år 1842, Åbo 1843, ss. 74-75:

»§ 19. Widare behagade H:r Erke-Biskopen tillkännagifwa huruledes anmärkning blifwit gjord derom, att anteckningarne uti Kyrko-böckerne wanligen blifwa ofullständiga derigenom, att Presterskapet sällan erhåller någon underrättelse om dödsfall, som timat med personer, de der antingen å Kronohäkten, eller Lazaretter, eller inom främmande Församlingar aflida, hwarigenom händer att slika personer, ännu länge efter det de aflidit, komma att såsom lefwande uti Kyrko-böckerne qwarstå. - Denna olägenhet ansågs icke annorlunda kunna afhjelpas än sålunda, att Herrar Gouverneurer kunde anmodas att, angående personer, som å Häkten eller Lazaretter aflida, lemna wederbörande Pastors-Embeten underrättelse, samt att det Högwördiga Domkapitlet så wäl i Åbo, som i Borgå wille, genom utfärdande Circulär-Bref, anbefalla hwar sitt Stifts Presterskap att, angående främmande personers dödsfall, meddela enahanda underrättelse åt Pastors Embetet i den Församling, hwarifrån slik person innehaft Prest-attest. - Och lofwade H:r Erke-Biskopen detta ärende i Domkapitlet föredraga, då widare beslut skulle fattas om de åtgärder, som i detta hänseende kunde wara att widtagas.

§ 20. Likaledes hade anmärkning blifwit gjord om den icke sällan inträffande swårigheten för personer, som blifwit födde inom Församlingar, der deras föräldrar icke egentligen warit bosatte och i Kyrkobok intagne, att framdeles wid förefallande behof kunna erhålla behöriga Dopattester, i anseende dertill att Presterskapet, enär slikt till Församlingen icke hörande barn blifwit döpt, till dess föräldrar genast plägat aflemna attest deröfwer utan att slik förrättning uti doplängden anteckna; hwarföre H:r Erke-Biskopen, till förekommande af denna swårighet, fann skäl att för framtiden föreskrifwa, att uti hwarje Församling bör inrättas särskild Bok, uti hwilken sådane främmande barns födelseår och datum, deras föräldrars namn och stånd, jämte faddrarnes namn och stånd, äfwensom dagen då dopet blifwit förrättadt antecknas».

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin kiertokirje N:o 314, 13.12.1843.

»§ 4. Sedan Domkapitlet, med föranledande af den wid sednaste Synodal Möte förekomna anmärkning, huruledes anteckningarne uti Kyrko-böckerna wanligen blifwa ofullständiga derigenom att Presterskapet sällan erhåller någon underrättelse om dödsfall, som timat med personer, de der antingen å Kronans Häkten eller Lazaretter, eller inom främmande Församlingar aflida, hos Herrar Gouverneurer anhållit att de, angående sådane personers dödsfall, som å Krono-häkten eller Lazaretter inträffa, måtte, i afseende å anteckning i Kyrko-böckerne, lemna wederbörande Pastors Embeten nödig kännedom, har Domkapitlet derjemte härmedelst skolat anmoda Presterskapet i Stiftet att, enär någon till detta Stift hörande person, som af en eller annan anledning wistats inom främmande församling, derstädes aflidit, derom genast underrätta Pastors Embetet i den församling, hwarifrån den aflidne medhaft Prest-attest, samt att angående sådane personers dödsfall, de der antingen icke tillhört detta Stift, eller, om hwilkas hemort underrättelse saknas, till Domkapitlet inberätta, då Domkapitlet will widtaga författning derom, att, i fall den aflidnes hemort warit känd, wederbörande Pastors Embete blifwer om dödsfallet underrättadt, eller i annor [hän]händelse slikt dödsfall warder allmänneligen kungjordt.

§ 5. Till undanrödjande af den för personer, de der blifwit födde och döpte uti församlingar, der deras föräldrar icke warit egentligen bosatte och uti Kyrko bok intagne, icke sällan inträffade swårighet att framdeles wid förefallande behof kunna erhålla behöriga Dop-sedlar, i anseende dertill att Presterskapet, då något till församlingen icke hörande barn döpes, till dess föräldrar plägar aflemna attest deröfwer, utan att sådan förrättning uti doplängderne antecknats, har Domkapitlet, i öfwerenstämmelse med hwad undertecknad Erke-Biskop wid sednaste Synodal-möte i anledning af derom wäckt fråga, (se Synod. Prot. § 20), ansåg lämpeligt att föreskrifwa, funnit skäl att till framtida efterrättelse förordna: att uti hwarje Församling i Stiftet bör inrättas en särskild bok, uti hwilken sådane främmande barns födelse-år och datum, föräldrarnes namn och stånd, jemte faddrarnes namn och stånd, äfwensom dagen då dopet blifwit förrättadt, jemte den Prests namn, som förrättningen werkställt, bör antecknas».

Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulin kiertokirje N:o 139, 10.1.1844 [Carl Gustaf Ottelin]:

»3:o. Till winnande af noggranhet och fullständighet wid kyrkoböckernes förande har Domkapitlet funnit nödigt anlita Reverendus Clerus, att så snart någon person, hwilken wistas i fremmande församling, derstädes aflider, derom genast meddela underrättelse åt Pastors embetet i den församling, hwarest den aflidne warit bosatt eller hwarifrån han medhaft prestbewis, samt att om sådane personers dödsfall, hwilkas hemort icke är känd, till Domkapitlet inberätta, på det att åtgärd om dödsfallets allmänneliga kungörande må kunna widtagas; men i de fall då den aflidne är från aflägsnare orter utom Stiftet kan anmälan härom ske i Domkapitlet, för att wederbörande meddelas.

4:o. För att undanrödja de hinder, som stundom uppstått i afseende å dop-attesters erhållande för personer, hwilka blifwit födde och döpte uti församlingar, der deras föräldrar icke warit bosatte och uti Kyrkoböckerne intagne, emedan presterskapet wanligen, då något till församlingen icke hörande barn döpes, till föräldrarne aflemnar bewis deröfwer, utan att anteckna sådant i församlingens doplängd, har Domkapitlet till REVERENDI CLERI framtida efterrättelse funnit skäligt förordna, att uti hwarje församling bör inrättas en särskild bok, hwaruti kringwandrande och till församlingen icke hörande personers barns födelse år och dag, föräldrarnas namn och stånd, jemte faddrarnes namn och stånd, äfwensom dagen då dopet blifwit förrättadt, jemte den prests namn, som dopet werkställt, skall antecknas».


Viitteet

[1]   Vrt. niitä kirkollisen kirjanpidon ensi askeleita erinomaisesti kuvaavia »Admonitiones», jotka on Gezelius vanh:n v:n 1673 »Commonitiones»-määräysten perusteella painettu vanhimpiin rippikirjoihin näiden laatimiseksi ja uusimiseksi ja jotka tiettävästi vain Ad. Neovius on julkaissut tutkimuksessaan »Lojo sockens kyrkliga förhållanden» [I] (Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran Pöytäkirjat liitteineen VI, 1905-1906), Helsinki 1907, s. 144-145, alaviite.

[2]   Niinpä kerrotaan Räisälässä kirkkoherran 21 vuoden ajan laiminlyöneen tehdä merkintöjä kirkollisista toimituksista, minkä vuoksi kirjat alkavat vasta 1751. (Ad. Neovius, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon matrikkeli, Kuopio 1898, Hist. osasto, s. 125). Kirkkoherra Laurentius Lithovius 1731-1751. »Blef för hvarjehanda embetsfel och förargerligt lefverne afsatt 1751, men fick behålla hälften af inkomsterne till underhåll. Dog 1761». (Matthias Akiander, Herdaminne för fordna Wiborgs och nuvarande Borgå stift II, Helsinfors 1869, s. 246). - Ettei papisto vielä nykyäänkään ole kokonaan vapaa laiminlyömisistä kirkolliseen kirjanpitoon nähden, mainittakoon seuraava tapaus Varpaisjärveltä. Seurakunnan kirkkoherrasta v:sta 1911 kuolemaansa Gottlieb Aron Kleofas Hyvämäki (Hymander), kuollut 25.7.1932, mainitsee O.K. Heliövaara, Muistopuhe niistä vainajista, jotka viime pappeinkokouksen jälkeen ovat Oulun hiippakunnan papiston keskuudesta kuolleet (Pöytäkirja tehty Oulun hiippakunnan papiston kuudennessatoista pappeinkokouksessa Oulussa lokakuun 25-27 päivänä 1932), Oulu 1933, liitteet, s. 99: »Rov. H. oli siksi paljon omistautunut aatteellisille harrastuksille, että jotkut käytännölliset tehtävät jäivät vähemmälle osalle. Niin myös kanslianhoito. Kirkonkirjat jäivät aikanaan uusimatta ja tulivat siten sekaviksi. On päässyt kulumaan kolmatta vuosikymmentä siitä, kun Varpaisjärven nyk. pääkirja kirjoitettiin».

[3]   Vrt. myös »Genos» 1934, s. 112.

[4]   On myös tapauksia, jolloin syntymäaika tahallisesti, virallisesti m.m. ansioluetteloihin merkittiin todellista varhaisemmaksi, ja tämä silloin kun ijästä myönnettiin vapautus. Niinpä esim. tunnettu herännäisjohtaja Jonas Lagus todellisuudessa oli syntynyt Kurikassa 21.1.1798, mutta »arkkipiispa Tengströmin välityksellä järjestyi asia niin, että poikkeuksellisen lahjakas kokelas voitiin kesäk. 11 p. 1817 vihkiä papiksi, ennen kuin hän oli tullut lailliseen ikään. Tätä varten merkittiin virallisiin asiakirjoihin L:n syntymävuodeksi 1796»; Kansallinen Elämäkerrasto III, Porvoo 1930, s. 346; vrt. myös Eliel Aspelin[-Haapkylä], Lars Stenbäck, Helsingfors 1900, s. 26, alaviite: »Såsom synes i Wörå kommunionbok uppgafs det officielt, att han var född 1796 eller således två år äldre än han verkligen var»; sekä Tor Krook, Väckelserörelserna i Österbottens svenska församlingar under 1800-talet I (Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran Toimituksia XXXI), Wasa 1931, ss. 148-149: »Då han emellertid var för ung att prästvigas, infördes med ärkebiskop Tengströms stilla bifall såsom hans födelseår 1796 i de officiella handlingarna. Därav komma de olika uppgifterna om hans födelseår i Kurikka och Vörå kyrkoböcker».

Samoin on sittemmin esittelijäsihteeri Arndt Johan von Hausen virallisten asiakirjain mukaan syntynyt Hollolassa 27.6.1791, mutta todellisuudessa Orimattilassa samana päivänä 1792. Tämä, jotta hän aikaisemmin pääsisi Hämeen rykmentin varusmestariksi, 1801. (Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja VIII, Helsinki 1924, s. 119).

[5]   Vrt. esim. Osmo Durchman, Senaattori P.E. Svinhufvudin esivanhemmat (Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja II, 1918), Helsinki 1919, s. 54: 16/4. Eva Juliana Stjerncrantz, josta näkee, että kummit (1754) ovat osittain eriävästi merkitty Uudenkaarlepyyn ja Tyrvännön syntyneitten luetteloihin.

[6]   Vrt. esim. Väinö Borg, Kaarle Juhana Adlercreutzin äidinpuoliset sukulaiset ja syntymäpaikka (Genos 1935), ss. 17-19.

[7]   Vrt. Alfons Takolander, Erik Gabriel Melartin. Hans liv och verksamhet II (Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran Toimituksia XXII), Ekenäs 1927, s. 26.


Genos 6(1935), s. 115-121

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1935 hakemisto | Vuosikertahakemisto