GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kirja-arvosteluja - Recensioner

GEORG LUTHER

Jari Niemelä, Kristinopin merkinnöistä väestörekisteriksi. Turun Yliopiston historian laitoksen julkaisuja 22. Turku 1991. 66 sivua.

 

Kaikkien historian tutkijoiden pitää tuntea arkistolähteensä tarkoitusperät ja syntyhistoriat voidakseen tulkita tietoja oikein ja arvostella niiden luotettavuutta. Sukututkijoiden pitää tuntea etenkin tärkeimmän lähdeaineistonsa, kirkonkirjojen kehitysvaiheet sekä tietää, mitä niihin on kirjattu eri aikoina, mihin tarkoituksiin tietoja on tallennettu, kuinka täydellisiä ovat nämä tiedot ja mitä virheitä niissä voi olla.

Alkeellisella tasolla näitä kysymyksiä käsitellään sukututkimuskursseilla ja oppikirjoissa. Perusteellisempaa tietoa Suomen kirkonkirjojen luonteesta, tarkoitusperistä, täydellisyydestä ja luotettavuudesta eri aikoina on pitänyt etsiä ja koota monista hajanaisista lähteistä. Ruotsissa Gösta Lext on julkaissut yleiskatsauksen, joka vanhimmalta ajalta kattaa Suomenkin, mutta hänen kirjansa pääpaino on ajassa, jolloin Ruotsin ohjeet ja ratkaisut eivät enää ulottuneet Suomeen. Niinpä Jari Niemelän 60-sivuinen selvitys kirkonkirjojen sisällön synnystä ja kehityksestä tuo tervetulleen lisän sukututkijoita palvelevaan kirjallisuuteen. Hän kuvaa kirkonkirjojemme syntyä 1600-luvulla palvelemaan kristinopin tuntemuksen valvontaa ja niiden muuttumista kun sotaväenotto, verotus ja 1700-luvun puolivälistä alkaen väestötilaston laadinta asettivat erikoisvaatimuksiaan väestörekistereille. Selvitys kattaa ajan 1820-luvulle saakka, minkä jälkeen kirkonkirjojen sisältö ja muoto muuttuivat varsin vähän ennen 1960-lukua.

Niemelä kuvaa selvästi, että kirkonkirjat muuttuivat ja kehittyivät varsin paljon 1600- ja 1700-luvuilla. Etenkin papistolle 1700-luvun puolivälissä säädetty velvollisuus antaa väestötilastotietoja johti uudistuksiin ja kirkonkirjatietojen paranemiseen. Vanhoissa rippikirjoissa esiintyvien syntymäaikatietojen epävarmuuden korostus on aiheellinen, samoin puutteellisten muuttotietojen laaja kuvaus. Mutta Niemelä on tutkinut perusteellisesti vain Porin rovastikuntaan kuuluneiden seurakuntien kirjoja. Niinpä hän on voinut kartoittaa kirkonkirjojen sisällön alueellisia eroja varsin vähän. Olisi mielenkiintoista ja hyödyllistä tietää, missä määrin ja missä kohdin Turun ja Viipurin - Porvoon hiippakunnissa noudatettiin erilaisia ohjeita. Niemelä kertoo, että kirjapainot tuottivat ja myivät erilaisia esipainettuja kirkonkirjan lehtiä, mutta hän ei ole tutkinut missä määrin vaihtelut seurakunnasta toiseen ovat hiippakuntakohtaisia ja missä määrin kirjapainoista johtuvia.

Kirjassa on varsin vähän tietoa siitäkin, paljonko tietoja on jäänyt kirkonkirjoihin merkitsemättä. Kiteen ja Kuopion pitäjän kirjoista olen löytänyt huolestuttavan paljon tapauksia, joissa lastenkirjaan merkitty ja ilmeisesti seurakunnassa syntynyt lapsi puuttuu kastekirjasta tai päinvastoin. Toinen sukututkijalle suuri ja tärkeä ongelma koskee rippikirjoihin vuosikymmeniksi jääneitä siirtolaisia ym., mutta se ajoittuu pääosiltaan Niemelän tarkastaman kauden ulkopuolelle.


Genos 63(1992), s. 139

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1992 hakemisto | Vuosikertahakemisto