GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Referat | Artikkelin loppu ]

Kirkkomaalari Claes Langin vaiheet

Fil.tri Voitto Ahonen, Vantaa

Vapaudenajan alkupuolella toiminut kirkkomaalari ja maalarimestari Claes (Klaus) Lang tunnetaan nimeltään henkilöhistoriallisessa tutkimuksessa vanhastaan, [1] mutta hänen tarkat vaiheensa ja perhesuhteensa eivät ole olleet tiedossa. Langin töiden jäljittämistä on vaikeuttanut hänen samannimisen poikansa työskentely Lounais-Suomessa osittain samaan aikaan ja yhdessä isänsä kanssa.

Epäselvyyttä ovat jonkin verran aiheuttaneet muut Lang-suvut, myös Oulussa vaikuttanut kauppiassuku. Se oli alunperin saapunut Ruotsista ja sen kautta Unkarista asti. Ruotsissa sukuhaara aateloitiin nimellä Lagercreutz; Oulun-haaran Petter Lang kohosi raatimieheksi ja pormestariksi jättäen jälkeensä neljä poikaa, joista yhden nimi oli Klaus kuten etelässä toimineiden maalarienkin. [2]

Maalari-Langien suku oli myös lähtöisin Ruotsista. Suvun kantaisä Jockim vaikutti kirkkomaalarina Tukholmassa aina kuolemaansa vuoteen 1705 saakka, mutta työskenteli 1660-luvulla Ahvenanmaalla maalaten ilmeisesti ainakin Sundin kirkon alttaritaulun. Biografinen nimikirja väitti hänen asuneen Turussa pysyvästi vv. 1633-1669, mutta ruotsalaisten tietojen mukaan oleskelu oli näihin aikoihin tilapäistä. Suku oli alunperin Lyypekistä peräisin ja sen yksi haara kotiutui Ruotsin-vaiheen jälkeen Suomeen suuren Pohjan sodan päätyttyä. [3]

Jockimilla oli Petter-niminen poika, joka saavutti kirkkomaalauksillaan melkoista menestystä Ruotsissa. Kuollessaan v. 1697 tämä jätti jälkeensä neljä lasta, Marian, Petterin, Andersin ja Claesin, joka isänsä kuollessa oli nelivuotias. [4] Lapsista Claes muutti nuoruusvuosinaan Suomeen ja tuli suomalaisen Lang-haaran kantaisäksi.


Claes Lang saapui erään myöhemmän pöytäkirjamerkinnän mukaan Venäjän vankeudesta Helsinkiin v. 1723. [5] Milloin ja missä hän oli vangiksi joutunut, ei ole tiedossa. Kun Venäjän laivasto 1710-luvulla liikkui hävitysretkillään myös Ruotsin rannikkokaupungeissa, vangitseminen on voinut tapahtua siellä. Joka tapauksessa Lang ilmestyi Helsinkiin Uudenkaupungin rauhan jälkeisenä aikana, jolloin paljon muitakin vapautettuja vankeja, pakolaisia ja uusia asukkaita hankkiutui kaupunkeihin elantoa ja sosiaalista nousua etsimään. [6]

Lang avioitui joko ennen tuloaan Helsinkiin tai pian sen jälkeen Catharina Elisabet Rölingin kanssa, sillä hänet mainitaan aviopuolisoineen kaupungin rippikirjassa v.1724. [7] Vaimon suku lienee ollut kotoisin Nevanlinnasta, jossa mainitaan Rölingejä 1680- ja 1690-luvuilla ennen sodan syttymistä. Suku oli saapunut Inkerinmaalle Baltian kautta ja sen edustajat nousivat Nevanlinnan kaupungin johtopaikoille mm. raatimiehiksi. Suvun ensimmäinen tunnettu edustaja oli Lyypekissä syntynyt Jacob Röling, joka mainitaan kaupungin porvarina jo 1640-luvulla. Vuoden 1702 jälkeen - kaupungin jouduttua Pietari Suurelle - Rölingejä asettui pakolaisina Suomeen. [8] Toisaalta yksi mahdollisesti samansukuinen haara näyttää vaikuttaneen vuosisadanvaihteessa myös Tukholmassa. [9]

Maalarin työt tarjosivat Claes Langille aluksi varsin niukan toimeentulon Helsingissä. Vuoden 1724 elokuussa hän kuittasi peninkulmatolppien maalaamisesta runsaan seitsemän hopeataalarin palkan, [10] mutta kun talojen tai huonekalujen maalaaminen ei jälleenrakennuskauden oloissa vielä ollut tavallista ja julkistenkin rakennusten rakentaminen lykkääntyi vuodesta toiseen, Lang joutui tekemään muitakin töitä. Rippikirjassa hänen ammatikseen mainitaan perämies v. 1724. [11]


Vuosikymmenen puolivälissä Lang oli päättänyt hankkia Helsingin porvarioikeudet, mutta aikoi samalla jättää maalarinammatin, koska »ei nähnyt siinä mahdollisuutta toimeentuloon». Maistraatti päätti lykätä porvarianomuksen käsittelyn vuoden 1725 vapunpäivän yleiseen raastuvankokoukseen, jolloin se olisi esitettävä maaherralle. [12] Näin ei kuitenkaan näytä käyneen, sillä Lang vannoi porvarivalan vasta kolme vuotta myöhemmin, toukokuussa 1728. Samassa tilaisuudessa vannoi porvarivalan kymmenkunta muuta uutta porvaria. Tavan mukaan Lang maksoi valan yhteydessä kymmenen hopeataalarin porvarimaksun ja avusti köyhäinkassaa runsaalla taalarilla. Takaajinaan hänellä oli kaksi vanhempaa porvaria. [13] Maalarin ammatistaan Lang ei ollut luopunut, vaan vannoi valansa juuri maalarina. Tämän ammatin harjoittajana hän myös tuli tunnetuksi ensin Helsingissä ja myöhemmin Turussa.

Samaan aikaan myös perhe alkoi kasvaa. Ensimmäinen lapsi, tytär Ulrika, syntyi kesäkuun 19. päivänä 1725 ja kastettiin kaksi päivää myöhemmin. [14] Ensimmäinen poika Petter syntyi runsaat kaksi vuotta myöhemmin, lokakuun 12. päivänä 1727. [15] Tutkimus on nimeltä tuntenut myös lapsista nuorimman, joka sai isänsä mukaan nimen Claes ja seurasi hänen jälkiään maalarinammattiin. Hän syntyi Helsingissä tammikuun 17. päivänä 1735. [16] Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjassa v. 1744 Langin perheen lapsiluvuksi ilmoitettiin neljä. Kaikkiaan lapsia oli viisi, sillä Petterin ja Claesin välillä perheeseen syntyi vielä kaksi tytärtä: Maria Elisabet toukokuun 6. päivänä 1730 ja Anna Sophia syyskuun 2. päivänä 1733. Jälkimmäinen kuoli kahdeksan kuukauden iässä seuraavan vuoden toukokuun 10. päivänä. [17]

Perheasioittensa takia Lang joutui v. 1726 pitämään yhteyttä vanhaan kotikaupunkiinsa Tukholmaan. Tällöin hän luovutti osuuden isänsä hautapaikkaoikeudesta Hedvig Eleonoran kirkossa veljelleen Andersille. Tähän aikaan toiset sisarukset Maria ja Petter olivat jo nähtävästi kuolleet. [18]

Langin huomattavimpia töitä Helsingin-kaudella olivat kaupungin uudessa Ulrika Eleonoran kirkossa tehdyt maalaustyöt. Kun rakennusmestari Anders Hakenbergin johdolla rakennettu hirsinen ristikirkko valmistui v. 1727, Lang laskutti maistraatilta 16 hopeataalaria ja 4 äyriä kirkon ikkunarautojen, saranoiden ja salpojen sekä kirkon portaankaiteiden maalaamisesta ja myöhemmin samana vuonna vielä lisää. [19] Kun tietoja muiden maalarien oleskelusta Helsingissä ei näiltä ajoilta ole, on todennäköistä, että Lang hoiti myös sisämaalaukset. Pormestari Abraham Wetterin kustantaman alttaritaulunkaan tekijästä ei ole selvää asiakirjamerkintää. Todennäköisimmin maalaus ostettiin Tukholmasta, kuten kauppias Petter Steenin lahjoittama saarnastuolikin. Alttarimaalaus esitti ilmeisesti Kristuksen kirkastumista. Taulun yläpuolelle oli maalattu auringonnousu ja latinankielistä tekstiä sekä kirkon valmistumisvuosi. Kirkon seinään lähelle alttaria oli kaupunginvaakunan alle maalattu synneistä varoittava runonsäkeistö. [20]

1730-luvun alkuvuosina Lang mahdollisesti ajoittain oleskeli Turussa, jossa tuomiokirkon korjaustyöt vielä jatkuivat. Kirkon tilikirjoissa hänestä ei kuitenkaan ole merkintöjä. Vuosikymmenen puolivälissä hän päätti kokonaan luopua Helsingin porvarioikeuksista ja asettua pysyvästi Turkuun, jonne hänet oli kutsuttu ammattiaan harjoittamaan. Lähteminen ei ollut yksinkertaista. Maistraatti ei halunnut päästää häntä menemään, sillä hän ei ollut vielä ollut porvarina lain edellyttämää kuutta vuotta, kun Helsingin verovapaudet päättyivät v. 1730. [21]

Kun asia tuli maaherra Petter Stierncrantzin ratkaistavaksi, tämä päätti, että Lang oli jo suorittanut porvarivelvollisuutensa ja määräsi maistraatin päästämään hänet lähtemään. [22] Vähän myöhemmin Lang tarjosi taloaan maistraatin ostettavaksi. Vaikka se olisi hyvin sopinut Hämeentullin tullirakennukseksi, maistraatti myönsi hänelle luvan myydä talonsa vapaasti. Irtaimistonsa arvosta hän ilmeisesti joutui maksamaan kolmanneksen kaupungin kassaan porvarioikeuksiensa irtisanomisen takia. Käytännön järjestelyt sujuivat nähtävästi hyvin, sillä hän lähti Turkuun samana keväänä v. 1735. [23]


Langin on täytynyt olla hyvässä maineessa Turun raatimiesten keskuudessa, sillä hänelle varmistettiin kaikin tavoin esteettömät elinkeinonharjoituksen mahdollisuudet. Melkoisen maineen erityisesti Pohjanmaan kirkkojen maalarina saavuttanut Olof Eklund sai lähtöpassit kaupungista, kun Langin tulo varmistui. Eklund oli juuri saanut valmiiksi tuomiokirkon ovien ja lukkojen maalaamisen ja sai oikeuden tehdä sopimansa työt valmiiksi professorien Bergiuksen ja Hartmanin sekä kauppias Hinric Rungeenin luona, mutta uusien maalaustöiden aloittamiseen hän ei enää saanut lupaa. Maistraatti toisti käskynsä heti, kun Lang oli saapunut. Eklund laittautuikin takaisin kotiseudulleen Vaasaan. [24]

Lang saapui Helsingistä eräässä Tukholmaan purjehtineessa aluksessa ja joutui tuulen takia poistumaan siitä niin kiireesti Korppoon saaristossa, että hänen Helsingistä saamansa erokirje jäi laivaan. Heti saavuttuaan uuteen kotikaupunkiinsa Lang kävi maistraatin istunnossa ilmoittautumassa ja pyysi samalla suojelua mahdollisia epäpäteviä kilpailijoita vastaan. Pyyntöönsä hän sai sellaisen suopean vastauksen, että maistraatti pohtisi asiaa vastedes. [25]

Turun tuomiokirkko tarjosi tähän aikaan ilmeisen vähän maalaustöitä tehtäväksi, sillä suurimmat korjaustyöt isonvihan jäljiltä olivat jo valmistuneet. Kun salamanisku aiheutti suurta vahinkoa v. 1738, Lang näyttää olleen korjauksissa mukana. Vuosikymmenen vaihteessa hän teki ainakin vähäisiä koristemaalauksia ja möi kirkon tarpeisiin vernissaa. [26]

Sen sijaan kaupungin uusi raatihuone oli juuri Langin saapumisen aikoihin rakenteilla Samuel Bernerin, maan ensimmäisen kaupunginarkkitehdin, johdolla. Maalaussuunnitelmista kuultiin maistraatissa Bernerin lisäksi Langia. Päätökseksi tuli, että raatihuoneen ulkoseiniin laitettaisiin keltainen väri, ikkunankehykset sekä kattojen ja seinien välilistat ja nurkkaukset »marmoroitaisiin» valko-sinisiksi. Kultaväriä käytettäisiin kellotauluihin. Maalien hankinta päätettiin antaa kauppias Hans H. Wittfoothin tehtäväksi. [27]

Maalaustyöt olivatkin pääosin Langin käsialaa ja niiden tekemisestä on tallella yksityiskohtaiset laskelmat. Lang aloitti vuoden 1735 elokuussa maalaten ensin lipputangon ja kullaten sen koristeena olleen nupin. Sitten tulivat vuoroon kellotaulujen koristeet ja osa kattopeltejä. Vuoden 1736 kevät ja kesä kuluivat maalaustöissä kokonaan. Urakkaan kuului kellotaulujen maalaaminen ja viisareiden kultaus, tornin rautapeltien maalaaminen punaisella ja kullalla, koko tornin maalaaminen ja asianomaisten kohtien »marmorointi», ikkunankehysten, ovien ja porttien käsittely sekä sisätöinä ison salin panelien käsittely ja kahden katon maalaaminen valkoiseksi. Ulkoseinien maalaamista keltaisiksi ei kuiteissa mainita - kenties työ suoritettiin samaan aikaan rappauksen kanssa. [28] Raatihuoneen valmistumista juhlittiin näyttävästi vuoden 1736 lokakuussa. Paikalla oli kaupungin silmäätekevien lisäksi maaherra Otto Reinhold Yxkull, joka piti tilaisuudessa puheen. [29]


Turun henkikirjaan maalari Lang merkittiin perheineen muuttoa seuranneena vuonna 1736. Tällöin perhe asui Eteläkorttelin talossa numero 239. Vaimon lisäksi kirjoillepanon edellyttämät 15 ikävuotta olivat saavuttaneet myös oppipoika Anders ja piika Kaisa, joitten kummankaan sukunimestä henkikirjoittaja ei ajan tavan mukaan ollut kiinnostunut. Perhe muutti asuntoa melkein vuosittain, koska ei nähtävästi pystynyt ostamaan omaa taloa. V. 1738 Langit asuivat Kirkkokorttelin talossa numero 19, jonka omisti kauppias Nettelblad. Kahtena seuraavana vuonna he asuivat Mätäjärven korttelin numerossa 15, joka oli neiti Keckonian omistuksessa. [30]

Perheen äiti Catharina Röling kuoli toukokuun 11. päivänä 1740 ja haudattiin neljä päivää myöhemmin. Syynä lienee ollut jokin tauti, sillä perheenlisäystä ei tähän aikaan tapahtunut. Nuorin poikakin oli jo viisivuotias. [31] Äidin kuolema heikensi ilmeisesti perheen asemaa edelleen, koska maalari Lang mainitaan tuona vuonna akatemian kielimestarin vuokralaisena. [32]

Seuraavat vuosikymmenet aina kuolemaansa asti Lang asui lapsineen, oppipoikineen, kisälleineen ja piikoineen Hämeentullin lähellä Mätäjärven korttelin talossa numero 39, joka nähtävästi oli hänen omistuksessaan. 1750-luvulla talo sai järjestysnumeron 190. [33]

Lang vakiinnutti Turussa nopeasti asemansa sekä maalarina että arvostettuna kaupunkilaisena muutenkin. Porvarioikeudet tekivät hänestä tasaveroisen turkulaisen sekä veronmaksajana että porvariaseman edellyttämien oikeuksien käyttäjänä. Yksi saavutetuista oikeuksista oli osallistuminen kaupungin valtiopäiväedustajan vaaliin. Ammattikuntansa ainoana edustajana hän olikin valitsemassa muiden porvarien kanssa valtiopäivämiestä v. 1742. [34]

Vielä tähän aikaan häntä ei varattomuutensa takia kirjoitettu lainkaan kaupungin verotaksoitusluetteloon. Myöhempinä vuosinakaan Langin varallisuusasema ei taksoituksista päätellen ollut kovin hyvä. Turussa käytetyssä kuudestoistaosaverotuksessa hänelle merkittiin 1740-luvun loppupuolelta lähtien säännöllisesti kaksi tai kolme kuudestoistaosaa taksoituksen perusteeksi. Suurkauppiailla veroperusteet olivat huomattavasti korkeampia, mutta paljon oli sellaisiakin porvareita, joita verotettiin vielä pienemmistä tuloista ja vähemmästä varallisuudesta. [35]

Suunnitteilla ollut uusi avioliitto aiheutti sen, että Turun raastuvanoikeus katsoi v. 1744 oikeaksi määrätä äidittömiksi jääneiden alaikäisten lasten oikeuksia valvomaan holhoojan, kun äidin puoleisia sukulaisia ei tähän tehtävään ollut. Holhoojaksi valittiin porvari A. Petrei, jonka oli määrä valvoa, että lasten perintöosuus lisääntyy eikä vähene. [36] Viisi vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen Lang solmi avioliiton neiti Maria Hasselbergin kanssa lokakuun 15. päivänä 1745. [37]

Pelkästään Turussa maalaustöitä ei aina riittänyt, kun vanhempi poika Petter varttui oppipoika- ja kisälli-ikään. V.1744 Lang ilmoitti maistraatille aikovansa lähteä työhön Lempäälään, koska Turussa ei maalaamista tilapäisesti ollut. Jos sillä välin maalaamista ilmenisi, työn voisivat tehdä poika ja kisälli. [38]

1740-luvun merkittävin työ Turussa oli ilmeisesti suuren kunniaportin koristelu, jonka Lang kisälleineen teki vuosina 1747-1748. Kunniaportin päätarkoitus ei maistraatin pöytäkirjoista ilmene - kenties kyse oli odotetusta hallitsijavierailusta tai jostakin muusta siihen verrattavasta tapahtumasta. Marraskuussa 1747 maalarimestari laskutti työstään 400 kuparitaalaria. Hinnan korkeutta Lang perusteli köyhyydellään ja sillä, että oli joutunut kutsumaan työtä varten kisällin Ruotsista. Kaupunginvanhimmat pitivät hintaa liian korkeana ja katsoivat, että 200 taalaria riittäisi palkaksi aivan hyvin. [39]

Työ valmistui vasta seuraavana vuonna, jolloin Langin loppulasku nousi 2500 kuparitaalariin, mihin sisältyivät työpalkkojen lisäksi käytetyt värit lukuun ottamatta kauppias Brennerin toimittamaa kultaväriä. Porvaristo piti hintaa kalliina ja lopulta Lang tyytyi 1800 taalariin. [40]


Ruotsista kutsuttu kisälli oli joko Jonas Bergman, myöhempi kuuluisa kirkkomaalari, joka sai maistraatilta luvan asettua kaupunkiin ammattia harjoittamaan, tai Anders Dahlsten, joka asui kisällinä Langin luona henkikirjoituksen laatimisaikaan v. 1748 ja josta tuli myöhemmin samana vuonna akatemian piirustusmestari. Mestari itse anoi Bergmanin kanssa loppuvuodesta 1748, että saisivat harjoittaa maalarinammattia vain kaksistaan. Maistraatti suostui kohtuulliseksi katsomaansa pyyntöön, kun kaupungissa ei esiintynyt enempää maalaustöitä kuin he kahdestaan kykenivät tekemään. [41]

Bergman asui alkuun mestarin perheessä, mutta muutti erilleen naituaan Langin tyttären Ulrikan 19. päivänä lokakuuta 1749. Porvarioikeudet hän sai puolitoista vuotta myöhemmin v. 1751. [42]

Luvatusta yksinoikeudesta maalarinammatin harjoittamiseen Lang kisälleineen ja poikineen piti tiukasti kiinni, kuten ajan ammattikuntasäännöt yleensäkin edellyttivät. »Laitonta» kilpailua esiintyi silti myös maalaamisen alalla, niin että mestari joutui useampaan kertaan puolustamaan oikeuksiaan. [43]

Langin entinen kisälli, piirustusmestari Dahlsten otti v. 1749 pieniä töitä vastaan eräiltä Turun käsityöläismestareilta ja kauppiailta. Kun asiaa Langin aloitteesta käsiteltiin raastuvanoikeudessa, kävi ilmi, että Dahlsten oli maalannut mm. räätälin liikekilven ja lastenkehtoja sekä tapettien koristeita. Vakavampaa oli, että hän oli ottanut maalatakseen myös Paimion kirkon saarnastuolin, mistä työstä Lang väitti edellisenä vuonna tehneensä sopimuksen. Loppukesästä piirustusmestari kuittasi tästä työstään 330 kuparitaalarin palkan.

Oikeuden edessä Lang syytti kilpailijaansa kuninkaan määräysten rikkomisesta ja piti tätä ammattiosaamiseltaan vain kisällin vertaisena. Kun asianomaiset Turun porvarit omalta osaltaan myönsivät tapahtuneen, he esittivät puolustuksekseen, että piirustusmestari itse oli tarjoutunut töihin ja he olivat luulleet hänellä olleen lupa maalaamiseen. Kaiken lisäksi hinta oli ollut halpa kalliiseen Langiin verrattuna. Lang sanoi haluavansa olla mahdollisimman halpa eikä pitänyt selityksiä riittävinä. Rangaistuksia hän ei kuitenkaan halunnut. Porvarit saivat kukin kymmenen hopeataalarin sakot, mutta Dahlsten vapautettiin rangaistuksesta, koska Lang ei vaatinut hänelle sakkoja. Samalla piirustusmestaria varoitettiin tekemästä enää maalaustöitä, kun hänellä ei ollut siihen lupaa. Asiasta päätettiin kirjoittaa myös akatemian konsistorille, kuten tapahtuikin. [44]

Asiaa konsistorissa käsiteltäessä ilmoitti Paimion kirkkoherrana toiminut professori Pryss, ettei Langin kanssa saarnastuolin jatkotöistä ollut lainkaan sovittu. Konsistori vei asian edelleen akatemian kanslerille asti. Vastauksessaan tämä vetosi syyskuussa kuninkaan päätökseen, jonka mukaan piirustusmestarilla oli vapaus elatuksekseen maalata kaupungeissa ja maaseudulla, mitä tahansa hänelle uskottiinkaan. Piirustusmestarin toimintaa ei siten ollut rajoitettu vain akatemian piiriin. Konsistori lähetti kirjeestä kopion maistraatille. [45] Siten Lang hävisi juttunsa, mutta osoittautui, että raastuvanoikeuskin oli antanut kieltopäätöksensä vastoin majesteetin kantaa.

Ennen akatemian kanslerin päätöstä asiassa koettiin uusia vaiheita pian raastuvanoikeuden istunnon jälkeen. Vajaata viikkoa myöhemmin Lang valitti, että Dahlsten oli jatkanut tapettien maalaamista. Asianomaiselle porvarille määrättiin kymmenen hopeataalarin uhkasakko. [46] Uusi kilpailija tuli esiin jo samana vuonna, sillä »fuskari» nimeltä Abraham Pirat saatiin kiinni itse teosta - maalaamasta lääninkamreeri Gustaf Krookin vaunuja, joiden pohjavärin Lang oli maalannut ensin. Pirat väitti olleensa tietämätön työn luvattomuudesta, kun se ei Tukholmassa tai Upsalassa ollut ollut kiellettyä. [47]

Lang ja hänen vävynsä onnistuivat pitämään Turun maalaamistyöt yksinoikeutenaan aina 1750-luvun lopulle saakka. Vasta silloin maistraatti antoi maalausluvan uudelle mestarille Matts Björkegrenille, joka oli hänkin palvellut aikansa Langin luona kisällinä. Lang valitti Björkegrenin kilpailua useaan kertaan, mutta ei voinut estää tämän toimintaa. Ajat olivat muuttuneet ja muoti vaati yhä enemmän maalattuja pintoja niin sisustuksiin kuin muuallekin. [48]

Näihin aikoihin Turkuun asettui myös saksalainen Johan Georg Geitel, joka on tullut tunnetuksi Lempäälän, Laitilan ja Paimion alttarimaalausten tekijänä. [49] Lang ja Bergman valittivat heti tulokkaasta, jonka he pelkäsivät tekevän heidät työttömiksi. Geitel selitti tulleensa vain katsomaan veljeään, rykmentinvälskäriä, ja hankkivansa käyntinsä aikana elantonsa historiallisilla kirkkomaalauksilla. Maistraatti myönsi hänelle luvan tällaiseen vaativampaan työhön, mutta tavallisia maalarintöitä hän ei saisi tehdä. [50]


Vapaudenajan käsityöläismaalarien tapaan Langin käytännön toiminta painottui porvarien ja herrasväkien tilaustöihin ja monenlaisiin, pieniinkin julkisiin maalausurakoihin. Pelkät kirkkomaalaukset, saarnastuolien ja lehterien koristelut etupäässä, eivät taanneet jatkuvaa leipää. Vielä harvinaisempaa oli saada kaikkein vaativimpia töitä, alttarimaalauksia, tehtäväkseen. Juuri niitten perusteella käsityöläismaalarien jälkimaine kuitenkin on muodostunut. [51]

Klaus Langin töistä on vallinnut epävarmuutta, mutta kirkonarkistojen perusteella niistä saa jonkinlaisen kuvan. Varsin varmasti voidaan tunnistaa esim. Paimion kirkon kuorin aidan koristelu vuodelta 1738. [52] Myös Lempäälän alttaritaulua vuodelta 1757 on joissakin yhteyksissä pidetty hänen työnään, vaikka tekijä oli Geitel. Lang maalasi Lempäälässä ilmeisesti vanhan lehterin, kuorin aidan ja papinpenkin sekä alttarilevyyn kultakehyksin varustetun kuvan. Työssä oli nähtävästi mukana Björkegren, joka vielä v. 1757 oli hänen kisällinsä. [53] Saltvikin alttaritaulun uudelleenmaalausta vuodelta 1759 ja Lumparlandin kirkon taulua vuodelta 1760 on vanhastaan pidetty hänen töinään. Saltvikissa Langille maksettiin kirkontilien mukaan työpalkkaa 620 kuparitaalaria sekä lisäksi ylläpidosta 193 taalaria. Lumparlandin taulua on arveltu nimenomaan nuorimman pojan tekemäksi, mutta Claes Lang nuorempi oli tähän aikaan vasta maalarinkisälli. [54]

Juuri enempää mestari Langin työn vaativimmasta puolesta ei tiedetäkään. Kun Turun ympäristöpitäjien kirkontileihin saatettiin merkitä lyhyesti vain »maalauksen suunnittelu» tai »maalaustöitä» ja työstä suoritettu maksu ilman tekijän nimeä, tarkkaa kartoitusta Langin vuosien varrella tekemistä töistä ei ole mahdollistakaan tehdä. [55] Tiedot nimenomaan Langin alttarimaalauksista ovat siten vähäisiä ja epävarmoja. Varsin mahdollista on, ettei hänen tililleen voida laskea yhtään ainoaa näin vaativaa alkuperäistyötä. Tulevien kirkkomaalarien kasvattajana ja oppi-isänä hän sen sijaan oli merkittävässä asemassa. Kulkivathan monet myöhemmin tunnetut mestarit juuri hänen työpajansa kautta itsenäiselle ammattiuralleen.

Helpompi on arvioida vanhemman pojan Petter Langin kädenjälkeä, koska hänellä oli tapana signeerata taulunsa. Vahdon kirkkoon hän maalasi kankaalle »Viimeinen tuomio» -nimisen taulun, jonka kirkolle lahjoittivat v. 1747 Mikael Tuomaanpoika Koivisto ja hänen vaimonsa Brita Matintytär. Samanaiheinen, Ruskon kirkolle muutamia vuosia myöhemmin lahjoitettu taulu oli luultavasti myös hänen jälkeään. Tunnetuimmat työnsä Petter Lang teki Perttelin kirkossa 1740-luvun lopussa. Ne käsittivät henkilökuvia, lehterikoristeluja, kukka-asetelmia sekä myös ovien ja penkkien maalaamista. V. 1749 hän lähti Pietariin ja Viipuriin. [56]

Isä-Lang kuoli heinäkuun 13. päivänä 1761 ja haudattiin Turun tuomiokirkkoon kolme päivää myöhemmin. Perunkirjoitus määrättiin raatimies Gahmbergin tehtäväksi vasta syksyllä, kun vävy Bergman oli siitä muistuttanut maistraattia. [57] Vaimo Maria Hasselberg meni vielä uusiin naimisiin kaakeliuunimestari Carl Deutschin kanssa syyskuun 9. päivänä 1763, mutta kuoli jo seuraavassa maaliskuussa 50-vuotiaana. Perheen talo siirtyi Deutschin omistukseen. [58]

Toinenkin tytär, Maria Lang, oli tähän aikaan jo naimisissa. Puolisonaan hänellä oli kauppias Michael Lexén ja avioliitto oli solmittu tammikuun 17. päivänä 1754. Aivan onnellisesti tämän tyttären kohtalo ei liene muotoutunut, sillä v. 1766 hänet mainitaan kutojattarena Turun kehruuhuoneessa, joka oli jonkinlainen rangaistuslaitos mm. irtolaisia varten. Tuomion syynä oli ilmeisesti ollut sapattirikos. [59]

Myös nuorempi Claes kuoli jo v. 1764, mutta Petter eli vuoteen 1780 saakka. Kun kummallakaan ei nähtävästi ollut poikia, isien kirkkomaalaustaito katosi heidän mukanaan. Myöskään Maria ja Ulrika Langin ja heidän miestensä jälkeen ei perillisten tiedetä harjoittaneen suvussa kulkenutta arvokasta ammattia. [60]


Viitteet

[1]   Biografinen nimikirja, toim. Suomen historiallinen seura. Helsinki 1879-83, s. 422.

[2]   Tor Carpelan, Finsk biografisk handbok II. Helsingfors 1903, ss. 1279-1281; Kaija Salmi, Oulun sivistyssukujen kehitystä isonvihan ja Suomen sodan välisenä aikakautena. Helsingin yliopiston historian laitos 1950, s. 8; Jussi Nuorteva, Suomalaiset muistokirjat ja muistokirjamerkinnät ennen isoavihaa. HistTutk 123. Vammala 1983, s. 43; Ilkka Mäntylä, Yksimielisyydestä kauppiaiden valtaan. Raatimiesten vaalit 12 kaupungissa 1722-1808. HistTutk 104. Forssa 1977, s. 122; VA Oulun tk 1.2.1709 f. 562v, 30.6.1710 f. 512, 24.9.1710 f. 534-534v, 13.3.1711 f. 342; eri suku on myös: Heikki Soininvaara, Lang-Langenhjelm-Langinkoski-Wainio, SSV 37, s. 163-194.

[3]   Efraim Lundmark, Målarsläkten Lang - En tysk Stockholms-familj, som blev finländsk. Personhistorisk Tidskrift 1925. Stockholm 1926, ss.130-133; Biografinen nimikirja s. 422.

[4]   Lundmark 1926 ss. 135-143.

[5]   HKA Helsingin maistraatin ptk 19.3.1735.

[6]   Ks. Voitto Ahonen, Jälleenrakennuksen politiikka ja talous. Kaupunkien toipuminen isostavihasta noin vuoteen 1740. HistTutk 146. Vammala 1988, s. 64 seur.

[7]   VA Helsingin kirkonarkisto mf. KK 1, rippikirja 1724.

[8]   Ernst Grape, Postkontor och postmästare. Stockholm 1951, s. 794; Carl von Bonsdorff, Nyen och Nyenskans. Historisk skildring. Acta societatis scientiarum Fennicae XVIII. Helsingfors 1891, ss. 491, 493; Harry Donner, Om några tysk-baltiska borgarsläkter i Nyen på 1700-talet. Genos 1934, ss. 17-30; Torsten G. Aminoff, Borgerskapet i Narva och Nyen 1640. SSV 41. Lahti 1980, ss. 127, 135.

[9]   Love Kurtén, Rådmannen Gustaf Bocks härstamning. Genos 1972, ss. 69-71.

[10]   HKA Helsingin kaupungin tilit 1724.

[11]   VA Helsingin kirkonarkisto mf. KK 1, rippikirja 1724.

[12]   HKA Helsingin maistraatin ptk 8.2.1725.

[13]   HKA Helsingin maistraatin ptk 6.5.1728.

[14]   VA SSS:n kokoelmat, Helsinki: syntyneet.

[15]   Axel Bergholm, Sukukirja I. Jyväskylä 1984, s. 810; Lundmark 1926 s. 145; J.R. Aspelin, Muutamia kirkkomaalareita isonvihan jälkeen. SM XIII. Helsinki 1906, s. 10.

[16]   VA SSS:n kokoelmat, Helsinki: syntyneet.

[17]   TKA Turun ro:n ptk 30.5.1744 f. 601; VA SSS:n kokoelmat, Helsinki: syntyneet, kuolleet.

[18]   Lundmark 1926 ss. 144-145.

[19]   HKA Helsingin maistraatin ptk 30.9., 30.10.1727.

[20]   HKA Helsingin maistraatin ptk 11.9.1727; VA Helsingin kirkonarkisto mf. KK 53, inventaario 27.11.1729; Sylvi Möller, Ulrika Eleonoran kirkko. Helsinki-Seuran vuosikirja 1968. Helsinki 1968, ss. 11-14; Eirik Hornborg, Helsingin kaupungin historia II. Helsinki 1950 s. 50.

[21]   TMA Turun kirkonarkisto VA 7051, tuomiokirkon tilit 1731-1735; HKA Helsingin maistraatin ptk 19.3.1735; Aspelin 1906 s. 10.

[22]   HKA Helsingin maistraatin ptk 14.4.1735.

[23]   HKA Helsingin maistraatin ptk 28.4.1735, 29.5.1736 f. 127.

[24]   TMA Turun kirkonarkisto VA 7051, tilimerkintä 22.4.1735; TKA Turun ro:n ptk 28.4., 23.5.1735; Oscar Nikula, Turun kaupungin historia II. Turku 1971, s. 563; J.R. Aspelin, Det kyrkliga konstmåleriets utöfvare i vårt land. SM 1907, ss. 1-7; Eklundista ks. myös Reino Mähönen, Kirkkomaalari Mikael Toppelius. SMA 78. Tapiola 1975, ss. 35-36.

[25]   TKA Turun ro:n ptk 21.5.1735.

[26]   VA 7520:4527, 4573, 4601; Arvi Korhonen, Turun tuomiokirkko vv. 1700-1827. Turun historiallisen yhdistyksen julkaisuja III. Turku 1929, s. 202 seur.

[27]   Nikula I 1970 s.120; Esko Järventaus, Turun vanha raatihuone. Turku 1959, ss. 15, 18; E.W. Juvelius, Turun vanha raatihuone. Varsinais-Suomen maakuntakirja 5. Turku 1934, s. 36; TKA Turun ro:n ptk 8.5.1736.

[28]   TKA Räkningar angående rådhus och rådhuskällaren 1735 G XV:1-2.

[29]   TKA Turun ro:n ptk 6.10.1736.

[30]   VA 7509:4279; VA 7516:3938; VA 7520:3960; VA 7523 b:2017v.

[31]   VA SSS:n kokoelmat, Turun ruotsalainen srk: kuolleet, syntyneet.

[32]   TKA Turun ro:n ptk 10.11.1740.

[33]   VA 7527:4245; VA 7544:3537; VA 7561:2915v; VA 7580:803; VA 7598:900.

[34]   M.G. Schybergson, Riksdagsmannavalen i Åbo under frihetstiden. Förhandlingar och uppsatser 5. SSLF XVIII. Helsingfors 1891, ss. 46-47.

[35]   TKA taksoitusluettelot G VII:1, taxeringslängd i Åbo stad för åhr 1742, 1748, 1754, 1755, 1757, 1760, 1761, 1763.

[36]   TKA Turun ro:n ptk 30.5., 29.10.1744.

[37]   VA SSS:n kokoelmat, Turun ruotsalainen srk: vihityt.

[38]   TKA Turun ro:n ptk 6.6.1744.

[39]   TKA Turun ro:n ptk 2.11.1747.

[40]   TKA Turun ro:n ptk 3.9.1748.

[41]   VA 7557:3331; TKA Turun ro:n ptk 19.11.1748 f. 1300-1302; Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat. Consistorii academici aboensis protokoll XVI 1747-1751. Helsinki 1972, ss. 131-132.

[42]   VA 7561:2916; VA SSS:n kokoelmat, Turun ruotsalainen srk: vihityt; TKA Turun ro:n ptk 2.3.1751; Lundmark 1926 ss. 145-146; Nikula II 1971 s. 563.

[43]   Vrt. Nikula II 1971 ss. 518-519.

[44]   VA Paimion kirkonarkisto mf. JK 260, tilimerkintä 20.8.1749; TKA Turun ro:n ptk 3.5.1749.

[45]   Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat XVI ss. 215, 256; vrt. Jukka Ervamaa, Käsityöläismaalareista von Wright-veljeksiin. Taidehistoriallisia tutkimuksia 3. Karkkila 1977, ss. 45-46.

[46]   TKA Turun ro:n ptk 8.5.1749.

[47]   TKA Turun ro:n ptk 13.11., 15.11.1749.

[48]   VA 7598:900; TKA Turun ro:n ptk 17.12.1759, 26.3., 29.3., 22.9.1760; vrt. Nikula II 1971 s. 563.

[49]   Suomen kirkot ja kirkkotaide 1. Toim. Markku Haapio. Lieto 1978, s. 155; Suomen kirkot ja kirkkotaide 2. Toim. Markku Haapio ja Laura Luostarinen. Lieto 1980, ss. 168, 180, 238.

[50]   TKA Turun ro:n ptk 13.3.1756.

[51]   Vrt. Mähönen 1975 ss. 29-47; Ervamaa 1977 ss. 11-12.

[52]   VA Paimion kirkonarkisto mf. JK 260, tilimerkintä 30.8.1738.

[53]   VA 7598:900; Lempäälän kirkonarkisto mf. TK 416, tilimerkinnät 15.6.1757, 24.1., 9.10.1759; Aspelin 1906 ss. 10-11; Lundmark 1926 s. 145; Kirsti Arajärvi, Lempäälän historia. Tampere 1959, s. 428.

[54]   VA Saltvikin kirkonarkisto mf. JK 676, tilit 1759; TKA Turun ro:n ptk 15.8.1761; Lundmark 1926 s. 145; Aspelin 1906 ss. 10-11.

[55]   VA Piikkiön kirkonarkisto mf. JK 327, kirkontilit 1755; Kiskon kirkonarkisto mf. JK 1044, kirkontilit 1741.

[56]   Suomen kirkot. Turun arkkihiippakunta II. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toimesta julkaisseet C.A. Nordman ja Nils Cleve. Helsinki 1961, ss. 191-192, 210; III 1964 s. 136, IV 1966 ss. 60-62, 77; Lundmark 1926 ss. 145-146.

[57]   VA SSS:n kokoelmat, Turun ruotsalainen srk: kuolleet; TKA Turun ro:n ptk 5.10.1761.

[58]   VA SSS:n kokoelmat, Turun ruotsalainen srk: vihityt, kuolleet; TKA Turun ro:n ptk 20.6.1764.

[59]   VA SSS:n kokoelmat, Turun ruotsalainen srk: vihityt; TKA Turun ro:n ptk 15.8.1761, 4.8.1766; Nikula I 1970 s. 199.

[60]   Aspelin 1906 ss. 10-11; Lundmark 1926 ss. 146-147.


Referat

Voitto Ahonen: Kyrkomålaren Claes Langs öden.

Till de mest bemärkta skråmålarna under frihetstiden hörde den till Stockholmssläkten Lang hörande Claes Lang. I artikeln redogörs detaljerat för hans öden efter stora nordiska kriget som målare först i Helsingfors och därpå i Åbo. Langs viktigaste arbeten i Helsingfors hänförde sig till utsmyckningen av Ulrika Eleonora-kyrkan. I Åbo var Lang sysselsatt med målningsarbete i domkyrkan och rådhuset, men gjorde beställningsarbeten - främst inredning och målning av enskilda objekt - för stadens borgerskap och ståndspersoner. Langs kyrkomålningar i Egentliga Finland och på Åland omfattade närmast dekorationsmålningar. Egenhändiga altartavlor av Langs hand har inte kunnat identifieras. Flere kända kyrkomålare, bl.a. hans egna söner Petter och Claes, fostrades till gesäller hos fadern och hans största betydelse ligger också just i utbildandet av nykomlingar i professionen. I Åbo nådde familjen Lang en aktad ställning, om den också i avseende på förmögenhet ej kunde mäta sig med storborgarna.


Genos 63(1992), s. 42-49, 60

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1992 hakemisto | Vuosikertahakemisto