GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Referat | Artikkelin loppu ]

Tenholan Maijala ja Grindin suku

Lääninrovasti Tapio Vähäkangas, Muurame

Maijala joutuu tuomiokirkolle

400-500 vuoden takaisista ihmisistä ei tiedetä juuri mitään, elleivät he syystä tai toisesta ole joutuneet tekemisiin oikeusistuimen kanssa. Riitoja vältteleviä esivanhempiamme emme tunne edes nimeltä. Vain puolensa pitäneistä on saattanut joskus jokin tiedonmuru säilyä jälkipolville. Perintö- tai omistusriitojen yhteydessä saamme jopa sukuselvityksiä. Erään tällaisen esimerkin antaa Tenholan Maijalan omistuksesta syntynyt riita.

Tapahtumaketjun pani liikkeelle Tenholan kirkkoherra maisteri Konrad ostamalla 38 markalla Magnus sepältä yhden veromarkan maan Tenholan Maijalasta. [1] Sepän sukulainen Inkoon kirkkoherra Johannes Hwith nosti 26.8.1437 kanteen kauppaa vastaan. Laamanni Matts Mårteninpoika (Djäkn) totesi kuitenkin kaupan laillisesti solmituksi. Sama tulos oli puoli vuotta myöhemmin, kun samassa asiassa muuan Anders Mikaelinpoika oli kantajana. [2] Maisteri Konradin kuoleman jälkeen alkuvuodesta 1466 Nils Kiäle yritti vielä kerran saada kaupan puretuksi. Kuninkaan tuomiolla tila vahvistettiin maisterin perillisten lailliseksi omaisuudeksi. [3] Papilla ei voinut olla laillisia rintaperillisiä. Perillisillä on siksi tarkoitettu sisaruksia ja/tai heidän jälkeläisiään.

Maijala joutui sittemmin Turun tuomiokirkon Pyhän Pietarin prebendan haltuun. Kaksi ensin mainittua tuomiota onkin viety Turun tuomiokirkon Mustaankirjaan. Omistusoikeus on siis siirtynyt tuomiokirkolle ennen Mustankirjan valmistumista 1480. [4] Vuoden 1466 kuninkaantuomio sen sijaan puuttuu Mustastakirjasta. Se oli annettu maisteri Konradin perillisille. Maijala on siis vielä silloin ollut perheen omistuksessa ja siirtynyt tuomiokirkolle vuosien 1466 ja 1480 välisenä aikana.

Valtionhoitaja Sten Sturen tutkintakäräjien aikaan, luultavasti vuonna 1513, Tenholan Grindin isäntä Jöns Mattsinpoika valitti, että Maijala oli laittomasti joutunut P. Pietarin prebendalle. [5] Tuomiokirkon puolesta syytökseen oli vastaamassa tuomiorovasti Henrik Wenne. Hän selitti, että tilan oli ostanut Tenholan kirkolta Karjaan kirkkoherra Magnus Fläsk. Tämän veli Turun tuomiokirkon prebendaatti Henrik Fläsk oli sen sitten veljensä tahdon mukaisesti lahjoittanut tuomiokirkolle ja hyväksynyt perimysmaan luovutuksen. Tuomiorovastilla oli mukanaan Henrik Fläskin luovutuskirje sekä muut asiaa koskevat kirjeet. Lisäksi hän huomautti, ettei lahjoitus ollut Grindin perheeltä lähtöisin. Näillä todisteilla tila tuomittiin jäämään P. Pietarin alttarille.

Jöns Mattsinpoika ei tyytynyt edellä mainittuun tuomioon, vaan nosti asian uudelleen esille laamanninkäräjillä 28.12.1524. [6] Hänellä oli nyt mukana aiemmin mainittu kuningas Kaarlen tuomiokirje. Hän on selvästi käyttänyt sitä hyväkseen vaatiessaan tuomiokirkolta Maijalaa (han nw haffuer kens weder). Jaakko Teitti ei ole saanut näin varhaista peruutusta tietoonsa, koska hänen valitusluettelossaan ei ole sanaakaan Maijalasta. Jöns Mattsinpoika peräsi selitystä, kuinka tila (Kaarlen tuomiosta huolimatta) oli joutunut tuomiokirkolle. Yllättävää kyllä, tuomiokapitulin puolesta kukaan ei ollut saapunut puolustamaan omistusoikeutta.

Näillä laamanninkäräjillä esitettiin selvitys sukulaisuussuhteista. Siitä käy ilmi, että maisterilta tila oli periytynyt Magnus Fläskille ja edelleen Henrik Fläskille. Viimeksi mainitun sisar oli Jönsin äiti Biritta, Grindin Matts Jönsinpojan vaimo. Laamanni Erik Fleming vaati selvitystä tilan kohtaloista Tenholan lautakunnalta. Se todisti valallisesti, että herra Henrik Fläskin oli ollut pakko luovuttaa tila Turun tuomiokapitulille ja että hän tässä pakkotilanteessa oli kuollut Turussa (ok hii sama twangh bleff död i Åbo).

Laamanni antoi todistuksen, että hän oli saanut em. selvityksen, muttei antanut mitään tuomiota asiassa. Tuomarina hän näyttää halunneen pidättyä tuomiosta, kun toista osapuolta ei oltu kuultu. Yleensäkin tuomarit olivat varovaisia aikaisempien tuomioiden muuttamisessa, vaikka ne olisivat perustuneet väärille premisseille, kuten eräs Eric Anthonin kuvaama sitkeä perintöriita osoittaa. [7] Asian käsittely on päättynyt ilmeisesti tähän. Tila on jäänyt pysyvästi Grindin perheelle, kun uusia tuomioita ei ole tiedossa ja kun dokumentti sisältyy Prästkullan arkistoon.

Miksi tuomiokapituli ei puolustanut omistusoikeuttaan? Sitä on syytä tässä tapauksessa kysyä siksi, että tuomiokapituli kyllä muulloin tiukasti valvoi etuaan.

Piispainstituutio oli kyllä Arvid Kurjen hukkumisen jälkeen halvaantuneena, kun electus Ericus Svenonis paavin vahvistuksen puuttuessa ei voinut hoitaa piispan virkaa, mutta tuomiokapituli sen sijaan oli toimintakykyinen. Syy poisjääntiin ei siis johtunut siitä. Syytä onkin ehkä etsittävä Henrik Fläskin kuolemasta.

Tenholan lautamiesten selostus Maijalan joutumisesta tuomiokirkolle on kirjattu vaikeaselkoisesti laamannin kirjeeseen. Se siitä silti käy ilmi, ettei prebendaatti vapaaehtoisesti olisi tilasta luopunut, vaan hän on joutunut painostuksen alaiseksi. Silloin on ilmeisesti vedottu veljen viimeiseen, suulliseen tahtoon, johon Wennekin perusteluissaan on viitannut. Painostettuna Henrik Fläsk on taipunut ja luovutuskirje on kirjoitettu, mutta se on ehkä jäänyt sinetillä vahvistamatta Henrik Fläskin yllättävän äkkikuoleman takia. Kirje oli Wennellä mukana valtionhoitajan tutkintakäräjillä, mutta sen todistusvoimaa ei myöhemmin ole pidetty riittävänä, kun omaisilla oli Kaarle-kuninkaan tuomiokirje hallussaan. Tuomiokapitulissa on jouduttu alistumaan tilanteeseen ja luovutettu tila takaisin omistajille sekä katsottu viisaammaksi jäädä pois käräjiltä.

Tuomiorovasti Wenne ei näytä paneutuneen omistuksen siirryntätapaan riittävän perusteellisesti, koskapa hän väitti Magnus Fläskin ostaneen tilan Tenholan kirkolta. Dokumenteissa sen sijaan selvästi sanottiin, että maisteri Konrad oli ostaja ja Magnus seppä myyjä. Wennen selostus ja dokumenttien tiedot on yhdistettävissä siten, että Magnus seppä on pantannut tilansa Tenholan kirkolle. Maisteri Konrad on maksanut perintörahoillaan panttisumman kirkolle ja muodolliset kauppakirjat on tehty Magnus sepän kanssa. Näin maisterin ostomaa on muuttunut perimysmaaksi. [8]

Katolinen kirkko pyrki saamaan pappien perinnön haltuunsa tulkitsemalla tilanteen sellaiseksi, että kaikki pappien hankkima omaisuus oli saatu virkatuloilla. Siksi se kokonaisena kuului kuoleman jälkeen kirkolle. Tässä tulkinnassaan se törmäsi paikalliseen perintöoikeuteen, joka ei tunnustanut kirkollekaan erivapautta perintösäännöksistä. Kirkko joutui näin taipumaan paikalliseen oikeuskäytäntöön. [9] Maisterin ostaman tilan siirtyminen sisarusten jälkeläisille on tästä yksi esimerkki.

Vaikka omistuksen siirryntä vaikuttaa selvältä, Maijalan omistuskiistaan liittyy silti selvittämättömiä ongelmia. Miksi Henrik Fläskin suostumuskirje ei sisälly Mustaankirjaan, vaikka tuomiorovasti Wennellä oli se mukanaan käräjillä? Mahdollista olisi, että prebendaatin suostumus on saatu Mustankirjan valmistumisen jälkeen, mutta silloin joudutaan tekemään toinen kysymys: miksi Maijalaa koskevat tuomiot, Kaarle-kuninkaan tuomiota lukuunottamatta, yleensä sisältyvät P. Pietarin prebendan omistusluetteloon, jos omistuksen siirryntä olisi tapahtunut vasta Henrik Fläskiltä kiristetyn suostumuksen jälkeen? Onko Henrik Fläskin suostumuskirjettä pidetty alun alkaen vain kirjeluonnoksena eikä todistusvoimaisena, koska siitä puuttui hyväksymisleima? Eikö Henrik Wenne ole tästä ollut perillä? Siksikö sitä ei ole viety Mustaankirjaan? Vai onko niin, että Maijalassa on ollut 1400-luvulla kaksi eri tilaa tai tilanosaa, joista toisen, maisteri Konradilta perityn, Magnus Fläsk on luvannut Pietarin alttarille? Miksi Kaarle Knuutinpojan tuomiokirje, joka koski nimenomaan Konradilta perittyä maata, ei luovutuksen yhteydessä kuitenkaan joutunut tuomiokirkolle? Onko Magnus Fläsk ostanut sen lisäksi toisen osan Maijalaa, jonka hänen veljensä Henrik on myöhemmin perinyt ja jonka tuomiokirkko halusi liittää aikaisemmin saamansa lampuotitilan yhteyteen? 1500-luvulla Maijala oli koko maakirjakylän käsittävä yksinäistila. Conradus Henricin ostaman maan arvo, 38 mk, viittaisi siihen, että kysymyksessä oli vain tilan osa. Kokonainen rälssitila ei voinut olla noin halpa. Vai onko Maijala ollutkin alun perin veromaata, jolle tuomiokirkko on saanut myöhemmin rälssioikeudet, kun Maijala 1500-luvulla näkyy rälssitilana? Näihin kysymyksiin tuskin koskaan saamme vastausta, koska Raaseporin läänin alueelta ei ole säilynyt 1540- tai 1550-luvuilta sellaista maakirjaa, johon tilojen koot ja arvot olisi merkitty, toisin kuin Varsinais-Suomen eräiden kihlakuntien osalta. [10] Näyttää siltä, että tuomiokirkon piirissäkään ei ole täysin oltu perillä saantotavasta ja riidattomasta omistusoikeudesta, koska ratkaisevat asiakirjat puuttuivat, ja siksi Maijala on luovutettu kokonaisena Grindin perheelle.


Selvitys suvusta

Vuonna 1524 annetusta sukuselvityksestä kävi ilmi, että maisteri Conradus oli Magnus ja Henricus Fläskin velipuoli. Grindin Matts Jönsinpojan (vanh.) vaimon Birittan sukuasema sen sijaan ei ole aivan selvä. Hän oli Henrik Fläskin ainut elossa ollut sisar, mutta oliko hän täyssisar vai sisarpuoli, ei käy selvästi ilmi. Konradin täyssisar hän ei voi olla, koska veljen jälkeen omaisuuden olisi pitänyt langeta hänelle eikä velipuolille. Hän on saattanut syntyä Fläskin veljesten isän toisestakin avioliitosta, jolloin heillä olisi yhteinen isä, mutta eri äiti. Koska papeilla ei ollut rintaperillisiä, on Biritta perinyt velipuolensa äidinperinnönkin. [11] Tässä tutkimuksessa lähdetään kuitenkin siitä olettamuksesta, että Magnus, Henrik ja Biritta olivat täyssisaruksia.

Conradus Henrici kirjoittautui Pariisin yliopistoon helmikuussa 1426 ja suoritti jo seuraavana vuonna maisterin ja lisensiaatin tutkinnot. Tenholan kirkkoherrana hänet tunnetaan vuodesta 1437 vuoteen 1444. Vanhastaan häntä on pidetty myös tuomiokapitulin kanunkina, vaikka asiakirjamainintaa hänen toimimisestaan tässä tehtävässä ei ole säilynyt meidän päiviimme. [12]

Ensimmäisen kerran maisteri Konrad mainitaan asiakirjoissa Suomessa 1433, jolloin hän ja Gunnar Trulle möivät omat osuutensa Kaarinan Kuralasta. Myöhemmin maisteri on myynyt äitinsä sisaren Elin Andersintyttären valtuuttamana tämän tyttären lasten maan Kuralasta. [13]

sukutaulu

Maisterin isä oli Turun saksalaiseen porvaristoon kuulunut Henrik räätäli. Hänet tunnetaan 1405-1420. Rälssintarkastuksessa 1405 hän menetti Paimion Vuolteen rälssioikeudet. 1500-luvulla se kuitenkin oli rälssimaana Slang-suvun hallussa. Henrik räätäli on siis eräs niistä monista miehistä, joille kuningas Erik Pommerilainen kesällä 1407 Turussa antoi rälssikirjeen, vaikka se ei olekaan säilynyt jälkipolville. Turun pormestarina hänet mainitaan 1420. Sen jälkeen hänestä ei ole tietoja. [14]

Henrik räätälin vaimo oli Cecilia Andersintytär (Lindelöf-sukua). Piispa Maunu Tavast mainitsee hänet 1439 Pyhän ruumiin prebendan perustamisasiakirjassa. Siinä hän luettelee pitkän ajan kuluessa hankkimansa tilat, mm. Cecilia Andersintyttäreltä ostamansa Vääntiälän osuuden, josta hän oli maksanut 200 mk. Vasta vuonna 1444 hän maksoi loput kauppahinnasta, 50 mk, ja lailliset kauppakirjat voitiin vasta sitten tehdä. Cecilia ja hänen poikansa Conradus Henrici lahjoittivat nämä 50 mk Cecilian veljenpojalle Anders Henrikinpojalle. [15] Kauppakirjan sanamuodosta on luettavissa ajatus, ettei Cecilia enää silloin ollut elossa, ehkei enää viisi vuotta aikaisemminkaan.

Opiskeluaikansa perusteella arvioituna Konrad on syntynyt 1300-luvun viimeisinä vuosina ja hänen äitinsä Cecilia Andersintytär siis 1380-luvun alkupuolella. Joskus 1420-luvulla Cecilia on solminut uuden avioliiton. Poikien sukunimi Fläsk on tyypillinen porvarisnimi, joten heidän isänsä on ollut joku tuntematon turkulaisporvari. Uudelleen avioituessaan Cecilia on ollut jo yli 40-vuotias, jos otaksutaan hänen syntyneen 1380-luvun alkupuolella. Tästä avioliitosta ehti silti syntyä ainakin Magnus ja Henrik, mahdollisesti myös Biritta.

Molemmat Fläskin pojat antautuivat velipuolensa esimerkin mukaisesti pappisuralle. Henrik Wenne mainitsee Magnus Fläskin »muinoin» olleen Karjaan kirkkoherra. Tarkkaa ajankohtaa ei tunneta. K.G. Leinberg ilmoittaa Botvidus Nicolain olleen Karjaan kirkkoherrana 1431-1464, mutta Gunvor Kerkkonen 1431-1437. [16] Epämääräisen lähdemerkinnän vuoksi Leinbergin tieto ei ole tarkistettavissa. Ilmeisesti tästä syystä Kerkkonen antaa hänelle vain painetuista asiakirjoista löytyvät toimivuodet. Hän arvelee Magnuksen toimineen kirkkoherrana 1460-luvulla, koska Maijalaa koskeva tuomio on annettu noihin aikoihin. Päättely ei kuitenkaan ole kestävä. Jos Magnus Fläsk olisi ollut Karjaan kirkkoherrana 1466, olisi hänen pitänyt olla vastaamassa naapuripitäjässä kuninkaankäräjillä perheen perintömaita koskevassa jutussa. Maisteri Konradin perilliset, ts. sisarukset tai heidän lapsensa, olivat kuitenkin valtuuttaneet asianajajakseen Hans Flemingin. Tämä voisi merkitä sitä, että veljet, mahdollisesti sisarkin, olisivat jo olleet vainajina. Ajatus täytyy kuitenkin hylätä siksi, ettei Magnus Fläsk voinut olla Karjaan kirkkoherrana ennen Botvidus Nicolaita. Leinbergin tietoa Botviduksen toimiajasta täytynee pitää luotettavana. Veljekset Magnus ja Henrik Fläsk ovat saattaneet oleskella niin kaukana Tenholasta, ettei heillä ollut mahdollisuutta saapua käräjille. Siksi on jouduttu turvautumaan asiamieheen.

Magnus vaikuttaa lapsista vanhimmalta. Hänen syntymävuodekseen voidaan arvioida 1423. Papiksi hänet on voitu vihkiä aikaisintaan 1448. Nuoret papit toimivat tuomiokirkossa monet vuodet kuoripappeina. Sen jälkeen heidät voitiin lähettää maaseudulle kappalaisiksi tai vähätuloisempien seurakuntien kirkkoherroiksi. Karjaa näyttää kuitenkin olleen arvostetuimpia kirkkoherran virkoja, joten sinne ei ole nimitetty karriäärin alkupäässä olleita miehiä. 60- ja 70-lukujen vaihde voisi olla sopiva ajankohta hänen toiminnalleen Karjaalla.

Henrik Fläsk näyttää veljeä nuoremmalta. Hänen kuolemansa voitaneen ajoittaa 1470-luvun lopulle. Tuomiorovastina toimi tällöin Maunu Särkilahti. Hänet tunnetaan määrätietoisena, jopa häikäilemättömänä miehenä. Se kuvaus, mikä Henrik Fläskin kuolemasta on jälkimaailmalle jäänyt, sopisi Särkilahdesta saamaamme kuvaan. [17]

Maisteri Konrad oli saanut Kaarinan Kuralan osuuden myynnistä 50 mk. [13] Näillä rahoilla hän ilmeisesti on lunastanut Maijalan (38 mk). Vääntiälän myynnistä on tullut lisäksi 200 mk. [15] Molemmat maat näyttävät olleen äidin perintöä. Toisillekin lapsille on siis kuulunut osuus niihin. Kun raha on kiinnitetty takaisin maahan, on Maijala tulkittu perimysmaaksi, vaikka se olikin ostettua maata. [8] Siksi Henrik Fläskiltä tarvittiin suostumus perimysmaasta luopumiseen.

Veljien kuoltua perillisiksi ovat jääneet sisaren Biritan lapset. Heitä on ollut muitakin kuin Grindin Jöns Mattsinpoika, vaikka heitä emme tunnekaan. [5] Jöns Mattsinpoika on lunastanut heidät ulos pesästä, koska hän myöhemmin piti Maijalaa ansiomaanaan. [18]

Grind oli 1500-luvulla rälssiä, jonka se menetti vasta ison reduktion aikana. [19] Mahdollisesti Grindkin oli Cecilia Andersintyttären perintöä tai perintörahoilla ostettu. Matts Jönsinpoika vanhempi on ilmeisesti tullut vävyksi Fläskin perheeseen ja ottanut Grindin asumakartanokseen. Sellainen oli yleinen kaava vielä 1500-luvullakin. Mikään ei viittaa siihen, että Matts Jönsinpoika vanhempi olisi ollut ennestään rälssimies tai nobilisoitu mies, sillä vielä kolme polvea myöhemminkään ei perittyä vaakunaa ollut käytössä. Grindin suvussa tapaamme tyypillisen esimerkin avioliiton avulla rälssimaan omistajaksi päässeestä perheestä.


Biritta Fläskin ja Matts Jönsinpojan lapsista tunnemme siis vain Jöns Mattsinpojan. Paitsi Maijalan omistuksesta käytyä riitaa vuosina 1513 ja 1524 Jöns Mattsinpoika (i Grind) mainitaan 29.1.1515 maakuntakatselmusmiehenä Muurlassa. [20] Tässä tuomiokirjeessä rälssimiehet ja talonpojat on poikkeuksellisesti lueteltu sekaisin eikä ryhminä, kuten oli tavallista. Siksi aikalaisilta jää saamatta todistus siitä, katsottiinko hänet rälssimieheksi vai talonpojaksi. Grindin Jöns Mattsinpojan vaimoa ei tunneta, mutta molemmat lapset kylläkin: Grindin seuraava isäntä Matts Jönsinpoika nuorempi ja hänen nimeltä tuntematon sisarensa, joka oli avioitunut Tenholan kirkonmäellä asuneen nimismies Jakob Pederinpojan kanssa. [18] Muita ei ollut, koska nimismies väitti vaimonsa osuuden Maijalasta olevan 1/3. Tenholan kirkonmäellä on ollut »rälssitorppa», mahdollisesti nimismiehen asuinpaikka. [21]

Matts Jönsinpoika nuorempi on mennyt ennen vuotta 1538 naimisiin Ingrid (Ingeborg) Sunentyttären kanssa. Tämän vanhemmat olivat Sune Pederinpoika (Ille) ja Margareta Magnuksentytär (Grabbe). [22] Matts oli antanut Maijalan vaimolleen huomenlahjaksi naimisiin mennessään. Nimismies Jakob Pederinpoika protestoi tätä vastaan ja väitti vaimolleen kuuluvan 1/3 tilasta. Hänelle vastattiin, että isä oli antanut pojalleen Mattsille tämän avioituessa Maijalan kokonaisena, koska poika oli enemmän huolehtinut isästään kuin tytär ja koska tila ei ollut perintö- vaan ansiomaata, ja isä saattoi siksi menetellä sen suhteen mielensä mukaan. [18] Kuitenkin Jöns Mattsinpoika oli perustellut Maijalan takaisinsaamista tuomiokirkolta tilan perintöluonnolla. Hän on siis lunastanut muut sisaruksensa ulos pesästä ja sillä perusteella katsonut tilan ansiomaaksi. Matts i Grind mainitaan asiakirjoissa 1538-52. [23] Hänen leskensä Ingrid asui Grindissä edelleen ja maksoi kymmenysveroa 1556-58 sekä vastasi rälssivelvollisuuksista. 1561 veron maksoi herra Jöns, mutta 1562-66 Ingridin toinen mies Antonius Kivenveistäjä (stenpickar, stenhuggare). 1567 omistajaksi on taas merkitty hr Jöns Grind. [24]


Johannes Grinden ja sisaret

Matts Jönsinpoika nuoremman ja Ingrid Sunentyttären kaikki lapset tunnetaan syystä, että heidän välilleen kehkeytyi uusi omistusriita.

Poikia oli vain yksi, isoisänsä kaima Jöns. Itse hän kutsui itseään Johannes Grindeniksi. [25] Johannes Matthiae Grinden oli kouluja käynyt mies. Papiksi hänet on vihitty viimeistään 1560, koska häntä 1561 nimitettiin herra Jönsiksi. [24] Pappisvirkaan hän aatelisperheen poikana ei oikein kotiutunut, vaan etsi paikkaansa yhteiskunnassa siirtymällä säädystä toiseen.

Paavali Juusten suositteli 1566 »nuorta pappismiestä» Johannes Grindeniä sopivaksi kuninkaan laskukamarin tai kanslian palvelukseen. Hän on siis silloin ollut syystä tai toisesta vailla papin virkaa. Juustenin suositus näyttää johtaneen siihen, että kuningas on nimittänyt hänet Turun linnan saarnaajaksi, jossa tehtävässä hänet tunnetaan 1566-68, mutta suosituksen sisällöstä on luettavissa ajatus, että hän on aikaisemmin perehtynyt taloushallintoon. Itsekin hän 1590-luvulla muisteli aikaa, jolloin hän oli toiminut kuninkaan palveluksessa Turun linnassa. [26]

Raaseporin voutia Henrik Tyskiä vastaan esitetyissä syytöksissä yhtenä virkavirheenä mainitaan, että vouti oli salannut Tenholan kappalaisen luvattoman suhteen saman seurakunnan kirkkoherran Johanneksen vaimoon ja ottanut salaamisesta lahjuksena 200 mk. Houkuttelevaa olisi yhdistää Johannes Grinden tähän kappalaiseen, koska hänen velkansa liittyi jotenkin Henrik Tyskin tulliepäselvyyksiin, [27] mutta hänen jyrkät toimenpiteensä omia huoruudesta syytettyjä sisariaan kohtaan tekevät samastamisen mahdottomaksi. Olisihan hän antanut liian helposti sisarilleen aseet puolustautumiseen, jos hän itse olisi syyllistynyt aikaisemmin samaan syntiin. Herra Johanneksen seuraaja Laurentius tunnetaan jo vuodelta 1558. [28] Kappalaisen »töppäily» olisi siis tapahtunut 1550-luvun alkupuoliskolla. Olisiko Johannes Grindeniä kymmenkunta vuotta myöhemmin enää voitu nimittää nuoreksi pappismieheksi, jos hän olisi tuo kappalainen? Silti on pantava merkille, että hän 1560-luvulla oli vailla papin virkaa.

1550-luvulla Johannes Grinden oli joutunut 500 markan velkaan kuninkaan laskukamarille. Velkansa maksamiseksi hän joutui panttaamaan Tenholan Maijalan ja Degergårdin Nils Boijelle 500 markasta ja lainaamaan tältä lisäksi käteistä 200 mk. Ingrid Sunentytär maksoi 1565 poikansa tekemät velat takaisin. Velkaa koskevien kirjeiden sinetöijinä olivat Johanneksen eno Magnus Ille, Tenholan kirkkoherra Laurentius, saman pitäjän nimismies, tädin aviomies Jakob Pederinpoika, äidin toinen mies Antonius kivenveistäjä sekä Järksaaren Ragvald Halvardinpoika. [29]

Perniön kirkkoherrana Johannes Grinden tunnetaan toukokuusta 1571 lähtien. Vuonna 1585 hän on luopunut virasta, koska toinen mies on tullut hänen tilalleen. [30] Mitään todisteita meillä ei ole siitä, että hän olisi joutunut eroamaan virastaan kuninkaan ajaman Punaisen kirjan liturgian vastustajana. Virkaansa hän ei ole jättänyt myöskään iän painamana. Sitä todistaa sekin, että hän siirtyi Turun kaupungin kirjuriksi 1590 ja jaksoi hoitaa virkaa vielä 11 vuotta. [31]

Ensimmäisen kerran Grindenin nimi esiintyy painetuissa lähteissä 6.6.1564 kuninkaantuomiolautakunnan jäsenenä, siis varsin vaativassa asemassa. Samana kesänä Nils Boije uskoi hänelle sijaistuomarin tehtävät. [32] Siitä alkoi hänen 23 vuotta kestänyt yhtämittainen tuomarisijaisuutensa Raaseporin, Ylä-Satakunnan, Piikkiön, Maskun ja Halikon kihlakunnissa. [31] Kirkkoherrana ollessaankin hän istui monet käräjät ja kävi käräjäkierroksilla vielä kirkkoherran virasta vetäydyttyäänkin. Hän on siis nauttinut aikalaistensa keskuudessa luottamusta lakiasioiden tuntijana. Näistä tehtävistä ovat säilyneet hänen sinettinsä. Vanhemmassa sinetissä on kilven sisään sijoitettu G-kirjain ja sen yläpuolelle lilja kahden tähden väliin. Myöhemmässä sinetissä on vain tyylitelty lilja kahden tähden välissä. [33] Hänellä ei siis ollut perittyä sukutunnusta, koska hän on lainannut äitinsä suvulta liljan.


Avioliiton Johannes Grinden on solminut 1560-luvun loppupuolella Malin Knutintyttären (Kappe) kanssa. 28.9.1569 hän tuomiokirjeen antaessaan ilmoittaa olevansa Rymättylän Poikon herra. [34] Vielä 1564 Malin Knutintyttären aikaisempi mies Simon Henrikinpoika oli elossa. Hän näet valitti kuninkaan lautakunnalle, että Poikon Mårten Simonpoika oli ylittänyt omistusoikeutensa luovuttaessaan puolet Poikosta vaimolleen huomenlahjana. [35] Tästä Simon Henrikinpojasta ei tiedetä mitään muuta kuin nimi, jos sekään on oikea. Tukholmassa näet nimet olivat ennenkin vääristyneet. Niinpä Kustaa I:n reistratuuraan on kirjoitettu Simon Persson, vaikka tarkoitettiin Simon Nilssonia. Jully Ramsay on virheellisesti sijoittanut Mårten Simoninpojan Simon Henrikinpojan ja Malin Knutintyttären pojaksi, vaikka asiakirjasta selvästi käy ilmi, että hän oli Simon Nilsinpojan poika ja siis Malinin serkku. [36]

Malin Knutintyttären ja Johannes Grindenin lapsista ei ole mitään tietoa. Vaikuttaa siltä, ettei Grindenillä ollut lainkaan lapsia.

Kaikki viisi Johannes Grindenin sisarta tunnetaan nimeltä. Johanneksen vuonna 1591 antaman selvityksen mukaan Ingeborg, Petronella ja Anna-nimiset sisaret olivat hänen ollessaan kuninkaan palveluksessa Turun linnassa asettuneet isännöimään kotikartanoa Grindiä ja viettäneet siellä huonoa elämää. Veli väitti kaikkien heidän syyllistyneen huoruuteen. Asiasta vihiä saatuaan Johannes oli kiirehtinyt kotiinsa panemaan asioita järjestykseen. Rangaistukseksi hän oli ottanut heiltä pois Grindin alustalaistilan Siggbyn ja antanut sen neljännelle sisarelle Margaretalle, jonka omistuksessa se oli selvitystä tehtäessä. Johanneksen palattua takaisin Turkuun olivat sisaret pyytäneet isäpuoltaan Antonius kivenveistäjää myymään heidän laskuunsa Grindin alustalaistiloineen. Johannes ja muut sisaret Margareta ja Beata olivat jääneet vaille myynnistä saatuja tuloja. [37]

Vaikka Johannes Grinden ei sitä tietenkään valituksessaan mainitse, sisarten toimien ilmiselvänä aiheena on ollut veljen velkaisuus. Äiti oli maksanut poikansa velat. Sisaret ovat pelänneet jäävänsä kokonaan vaille perintöä ja katsoneet veljensä saaneen osuutensa perinnöstä sillä, että äiti oli maksanut hänen velkansa. Johannes ei ole voinut tapahtuneelle mitään, kun hän ei ole pystynyt rahan puutteessa lunastamaan sisariaan ulos pesästä. Tilanne muuttui, kun hän vaimonsa Malin Knutintyttären suostumuksella myi vuoteen 1575 mennessä Turun Jokikadun varrella sijainneen kaupunkikiinteistön ja sai siitä käteistä 1200 mk. [38] Sisarensa Beatan miehen David Pihlin kanssa hän pystyi nyt lunastamaan Mårten Boijelta Maijalan ja Degergårdin takaisin sukuun. [37]

Vuosina 1581-84 Maijala on merkitty David Pihlin säterikartanoksi. Hän vaihtoi sen kuitenkin 1588 Erik Bertilinpojan (Slang) omistamaan kaupunkikiinteistön Narvassa. [40] Beata on kuollut 1590 mennessä. Hänen miehensä David Pihl toimi 1580-82 laivanpäällikkönä ja sen jälkeen erilaisissa laivastohallinnon tehtävissä. Tietoja hänestä on siis vuoteen 1588 saakka. Degergård on ilmeisesti lunastuksen yhteydessä jäänyt Johannes Grindenille, mutta hänkin on sen myynyt Slangeille. Molempia tiloja koskevat asiakirjat ovat näet Prästkullan arkistossa. Sinne ne ovat joutuneet siten, että Erik Bertilinpojan tytär Hebla meni naimisiin Prästkullan Måns Illen kanssa. Heidän poikansa Gustaf Ille omisti asumakartanonsa lisäksi myös Maijalan ja Degergårdin.

Petronella-sisar ei ollut tilanteeseen tyytyväinen, vaan vetosi kuninkaaseen saadakseen Maijalan ja Grindin itselleen väittäen olleensa kauppoja tehtäessä alaikäinen. Veli vastasi väitteeseen myrkyllisesti: hän oli silloin jo synnyttänyt aviottoman lapsen. Valitus johti kuitenkin siihen, että 19.8.1592 Juhana III kumosi kaikki kaupat, koska Grindin perheen kaikki lapset (Johanneskin?) olivat solmineet avioliitot aatelittomien kanssa. Kaikki perheen maat määrättiin veronalaiseksi maaksi. »Nilla» sai asua Maijalassa ja maksaa siitä veroa. Slang säilytti kuitenkin rälssioikeutensa Maijalaan. [37]

Grindin perheen asema aateliston joukossa oli nyt mennyttä. Johannes Grindenin nimi ei esiinny enää 1500-luvun loppupuolella rälssiluetteloissa eikä maaomistusten yhteydessä. [39] Poikon perheen perintö näyttää jaetun siten, että tytär Malin on saanut sen kaupunkikiinteistön Turusta, jonka hän 1575 miehensä kanssa myi, ja Poikko on jäänyt muille vanhan Renhuvud-suvun perillisille.

Grindiä koskevia tuomioita ei Prästkullan arkistosta löydy. Se ei siis ole tullut Slangeille, vaan jäänyt Nils Boijen vaimon Birgitta Kristerintyttären (Horn) omaksi säteriksi. [21] Johannes Grinden ei ole joko voinut tai välittänyt lunastaa sitä takaisin, vaikka hän oli saanut turkulaiskiinteistön myynnistä sievoiset summat käteistä.

Beataa lukuunottamatta muiden sisarten avioliitoista ei ole tietoa. Aikalaisten todistusten mukaan he olivat menneet naimisiin aatelittomien miesten kanssa, vaikka David Pihl näyttää kuuluneen 1580-luvulla aateloituun ns. Jackarbyn sukuun.


Viitteet

[1]   REA 468. Asiakirjoissa näkyy 1400- ja 1500-luvun alkupuolella tilan alkuperäinen nimi Maijala. Lounaismurteiden mukaisesti se on lyhentynyt muotoon Maijla. Ruotsinkieleen se on lainautunut muodossa Mail. Tila sijaitsee lähellä Kiskon ja Perniön rajaa ja on siis suomalaisten perustama. Kielisuhteista ks. Oscar Nikula, Tenala och Bromarf socknars historia I, s.35, II, s. 247-250.

[2]   REA 469.

[3]   FMU 3349. R. Hausen on ajoittanut kirjeen 1465-67. Kaarle Knuutinpoika on pitänyt oikaisukäräjät 17.2.1466 Karjaalla, FMU 3295. Maijalaa koskeva tuomio on ilmeisesti annettu saman käräjäkierroksen aikana. Maijalaa koskevat asiakirjat ovat 1588 jälkeen joutuneet Prästkullan arkistoon siten, että David Pihl lunasti 1581 tilan takaisin sukuun ja möi sen sitten 1588 Erik Bertilinpojalle, jonka tytär naitiin Prästkullaan. Maijalan asiakirjojen joukossa em. dokumentti on ollut originaalina.

[4]   R. Hausenin johdanto hänen Mustankirjan editioonsa; Jalmari Jaakkolan johdanto Codices medii aevi Finlandiae, Registrum ecclesiae Aboensis, s. xxi-xxv. Myöhäisin rekisterikokoelmaan päässyt asiakirja on vuodelta 1486. Varsinaisesti tuomiokirkkoa koskeva osuus on ollut Jaakkolan mukaan valmis n. v. 1480. Teoksen alussa on ollut »sisällysluettelo» kirjan aineistosta, mutta sieltä puuttuvat P. Pietarin prebendaa koskevat viitteet. Hausen on omaan editioonsa ne lisännyt. Foliosivuilla 204-206 ovat Pietarin ja Paavalin alttarin omistusta koskevat kopiot. Hausenin edition numerot 346, 353, 406 ja 569 koskevat Aninkaisen omistuksia, 347 kaupunkikiinteistöä, 609 Paraisten Kårlaxia (vuodelta 1467). Viimeisinä ovat Maijalaa koskevat tuomiot. Tämä järjestys osoittaa niiden saantoajankohdan toisiin saantoihin verrattuna.

[5]   FMU 5672. Hausen pohtii ajoitusta Sten Sture vanh. ja nuoremman välillä ja päätyy ajoittamaan vuoteen 1513, koska Sten Sture vanhemman Suomessa käynnin yhteydessä ei näköjään pidetty oikaisukäräjiä, toisin kuin nuoremman. Tuomio on annettu Turussa 31.7. (1513). Valtionhoitaja oleskeli 30.7.-1.8. Raaseporissa. Hän ei siis ole voinut henkilökohtaisesti olla jakamassa oikeutta, vaan sen on tehnyt hänen puolestaan lautakunta, kuten aloituksesta ilmenee: »Vij epterscreffne», vrt. FMU 5669 ja 5673, jotka alkavat »Jach Sten Stwre».

[6]   FMU 6191.

[7]   Eric Anthoni, En godsträta, HTF 1961, s. 51-.

[8]   Olettamusta tukevat Kristofferin maanlain maankaaren määräykset ostomaan muuttumisesta perimysmaaksi. Panttaaja saattoi kahden vuoden aikana lunastaa pantin takaisin. Jos hän ei lunastanut sitä, oli panttaajalle maksettava maan täysi arvo, jolloin pantin haltijalle tuli laillinen saanto. Sukulunastajan oli käytettävä 6 viikon kuluessa siitä sukulunastusoikeuttaan. Magnus sepän sukulaiset näyttävät myöhästyneen määräajoissa. Siksi saanto piti. Kuningas Kristofferin maanlaki, muinaisruotsista suomentanut Martti Ulkuniemi, s. 60.

[9]   Kauko Pirinen, Pappien omaisuus ja perintö, Ramus virens, s. 232-235.

[10]   Esim. VA 334.

[11]   Kuningas Kristofferin maanlaki, perintökaari, s. 53.

[12]   Eero Matinolli, Turun tuomiokapitulin matrikkeli, s. 30-31; Simo Heininen, Suomalaisten opinkäynti keskiajan Pariisissa, SKHS T 125, s. 85-86, 92; K.G. Leinberg, Det odelade Finska biskopstiftets herdaminne, s. 49; Kustavi Grotenfelt, Suomalaiset ylioppilaat ulkomaan yliopistoissa, HArk XVII, s. 284; Jully Ramsay, Frälsesläkter, s. 264.; Pirinen, Turun tuomiokapituli keskiajan lopulla, s. 75 nootti 22. REA 467, 469, 520; FMU 2376.

[13]   REA 444, 467.

[14]   FMU 1213; REA 328, 481; E. Anthoni, Finlands medeltida frälse, s. 95-97. Vuonna 1352 esiintyvä turkulaisporvari Henrik räätäli, FMU 625, ei voi olla sama henkilö.

[15]   REA 481, 520; Jully Ramsay, Frälsesläkter, s. 264. Cecilia Andersintyttären veljen poika nai Frille-suvusta. Tätä kautta Frillein vaakuna, lehmuksen taimi, tuli Lindelöf-suvun tunnukseksi. Suvun vanhaa sukutunnusta ei tunneta.

[16]   K.G. Leinberg, Det odelade Finska biskopstiftets herdaminne, s.114. Lähteenä Leinberg mainitsee R. Hausenin kokoelman. Se käsittää niin monta mappia, ettei asian tarkistaminen ole mahdollista, mutta tietoa täytynee pitää silti luotettavana; G. Kerkkonen, Karis socken III, s. 164.

[17]   Pirinen, Turun tuomiokapituli keskiajan lopulla, s. 98, 106.

[18]   BFH III:290.

[19]   Nikula II, s. 308.

[20]   FMU 5672, 5790, 6191

[21]   SAYL Tenala Degergård; Nikula I, s. 58.

[22]   Ramsay, s. 204, 150.

[23]   BFH III:120, 136, 290; SAYL Tenala Grind.

[24]   SAYL Tenala Grind; Anthoni, Finlands medeltida frälse, s. 368. Antonius kivenveistäjä oli Ingridin myöhempi aviomies. Hän ei ole ollut tavallinen kivityömies vaan »taiteilija», Alf Brenner, Sjundeå sockens historia I, s. 35. Stenhuggare-sana on siksi käännetty kivenveistäjäksi.

[25]   BFH IV:431, BFH V:6.

[26]   BFH V:310; K.G. Leinberg, Åbo stifts herdaminne, s. 42; Yrjö Blomstedt, Laamannin- ja kihlakunnantuomarin virkojen läänittäminen, s. 379-380; Helmer Salonen-Salmo ja M.A. Knaapinen, Perniön pitäjä, s. 181-182 nimittää Grindeniä tuomiokirkon syndicukseksi. Kauko Pirinen ei tunne tällaista virkamiestä, Turun tuomiokapituli keskiajan lopulla, s. 279-283, sama Turun tuomiokapituli, s. 46. Kysymyksessä voisi olla oeconomicus eli taloudenhoitaja (prof. Pirinen tekijälle); Veikko Lietzen, Perniön historia I, s. 270, on toistanut vanhemman pitäjänhistorian tiedon; VA R. Hausenin arkisto VI:251-252v, Prästkullan arkisto. Turun raatihuoneella 3.11.1599 käsiteltiin Kaarle-herttuan syytöksiä Suomen käskynhaltija Arvid Erikinpoikaa (Stålarm) vastaan. Lautakunta oli koottu Kaarlen mukana tulleista ruotsalaisista aatelismiehistä ja sotapäälliköistä sekä Turun raadista ja sen virkamiehistä. Heidän joukossaan oli myös Joannes Grinden, joka tuolloin käytti itsestään nimitystä syndicus. VA Grönbladin kokoelma V:116v.

[27]   Leinberg, Åbo stifts herdaminne, s. 42; J.O. Almquist, Den civila lokalförvaltningen i Sverige III, s. 221, IV, s. 87. Henrik Tyskin oikea nimi oli Henrik Schultz.; BFH III:471.

[28]   Nikula II, s. 63; Leinberg, Åbo stifts herdaminne, s. 212.

[29]   BFH IV:288; Ramsay s. 204.

[30]   BFH V:6; Leinberg, Åbo stifts, s. 42.

[31]   Blomstedt, s. 379-380.

[32]   BFH IV:246, 264.

[33]   Blomstedt, sinetit 170, 171; BFH IV:426; BFH V:6; J.W. Ruuth, Suomen rälssimiesten sineteistä, HArk 11, sinettiliite 60.

[34]   BFH IV:426, 431; BFH V:118.

[35]   Konung Erik XIV:s nämds dombok, Historiska Handlingar XVIII, s. 131-132.

[36]   Ramsay s. 228; GIR 12, s. 224-226; Jully Ramsayn Finne-, Kappe- ja Fleming-sukujen kohdalla on monia ristiriitaisuuksia, s.114-115, 121, 124, 228. Hän esim. ilmoittaa Knut Kappen lesken Margareta Nilsintyttären solmineen 1557 uuden avioliiton Friskalan Peder Flemingin kanssa, joka olisi kuollut 1568, mutta pariskunta olisi saanut 1588 pojan! Olisiko oikea vuosiluku 1558 tai syntymä- ja kuolinvuosi keskenään sekaantuneet? Friskalan Peder Fleming ei miehenä tule kysymykseen, paremminkin Viljaisten Per Fleming. Toisaalta jälkimmäisen tytär olisi naitu Poikkoon. Jos Margaretalta ja Per Flemingiltä olisi jäänyt eloon poika, ei Johannes Grinden olisi voinut päästä 1569 Poikon isännäksi. Poikon omistushistorian selvityksessä Eeva Matinolli, Rymättylän historia, s. 472, ei ole käyttänyt uudempaa selvitystä Renhuvud-suvusta, Anthoni, Renhuvud, ÄSF, s. 181-182, vaan on nojautunut Ramsayn vanhentuneeseen selvitykseen ja tehnyt siitä virheellisiä sukujohtoja.

[37]   VA Hausenin arkisto VI: 251-251v; Nikula, s.248-249.

[38]   BFH V:118.

[39]   VA Hausenin arkisto V:441-454.

[40]   VA Hausenin arkisto VI:251; David Pihlin sinetissä, sama 248, on kuvattuna kolme nuolta yläviistoon ja kilven päällä samoin kolme nuolta nuolenpäät yhtyen. Vaakuna on aivan sama kuin Jackarbyn suvulla, Ramsay, s. 207, joka käytti myös nimeä Piil. David Pil käytti tätä vaakunaa jo ennen kuin Johan Joeninpoika 9.5.1584 ja Salomon Pil 12.7.1594 tulivat aateloiduiksi. Olikohan Jackarbyn Salomon Piil David Pihlin veli?; Toisessa sinetissä, J.W. Ruuth, Suomen rälssimiesten sineteistä, HArk 11, sinetti 236, nuolet suuntautuvat alaspäin ja kilpi on ilman kypärää; Kyösti Kiuasmaa, Suomen alempi sotilaspäällystö, s. 126; BFH V:264, 300, 478.


Referat

Tapio Vähäkangas: Majola i Tenala och släkten Grind

Majola (nuvarande Mail) i Tenala som köpts av magister Konrad hade hamnat i domkyrkans ägo. Jöns Mattsson i Grind återfordrade det 1513 och 1524. Under tvisten utreddes släktskapsförhållandena. Magistern hade två styvbröder, kyrkoherden i Karis Magnus Fläsk och prebendaten Henrik Fläsk. Dennes syster eller halvsyster Brita var gift med Matts Jönsson (senior) i Grind. Magisterns föräldrar var borgmästaren i Åbo Henrik skräddare (1405-20) och Cecilia Andersdotter (Lindelöf). Cecilia hade alltså trätt i nytt gifte med någon Fläsk.

Jöns Mattssons son Matts Jönsson (junior) i Grind (1538-1552) var gift med Ingrid Sunesdotter (Ille). Deras barn är kända till namnet på grund av inbördes ägorättstvist.

Matts Jönsson juniors son Johannes Matthiae Grinden var prästvigd. Han var predikant på Åbo slott 1566-68 och kyrkoherde i Bjärnå 1571-85. Han hade även varit i kronans tjänst på skatteförvaltningens sida, där han råkat i stor skuld till kronan. En betydande karriär gjorde han som vicehäradshövding under 23 års tid i flere härad. Efter att ha frånträtt kyrkoherdesysslan blev han stadsskrivare i Åbo. Han gifte sig i senare hälften av 1560-talet med Malin Knutsdotter (Kappe). Inga barn är kända i detta äktenskap.

Johannes hade fem systrar, Ingeborg, Petronella, Anna, Margareta och Beata. Endast Beatas man är känd. Han var skeppsbefälhavaren David Pihl, som hade samma signet som den s.k. Jackarbysläkten. Författaren rättar uppgifterna hos Jully Ramsay rörande Malin Knutsdotters förra och moderns senare gifte.


Genos 64(1993), s. 42-51, 87

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1993 hakemisto | Vuosikertahakemisto