GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Kirjallisuutta | Referat | Artikkelin loppu ]

Vanhan Suomen aatelisnimikirja vuodelta 1806 - Dvorjanskaja Rodoslovnaja Kniga Finljandskoi Gubernii

Fil.kand. Jyrki Paaskoski, Helsinki

Vuonna 1783 määrättiin Viipurin kuvernementin hallinto uudelleen organisoitavaksi Venäjän Hallitsevan Senaatin ukaasilla. Siitä tehtiin niin sanottu käskynhaltijakunta kymmenen vuotta aikaisemmin aloitetun paikallishallintoreformin viitoittamalla tavalla. [1] Ukaasin mukaisesti perustettiin useita uusia hallintovirastoja. Erityisesti oikeuslaitoksen rakennetta muutettiin, ja Viipuriin perustettiin vetoomustuomioistuin eli tribunaali, joka oli vuonna 1839 perustetun Viipurin hovioikeuden varhainen edeltäjä.


Vuonna 1785 annetussa aateliston oikeudet määrittelevässä ukaasissa aateli (dvorjanskoe obštšestvo) velvoitettiin järjestäytymään kuvernementtikohtaisesti erityiseen kokoukseen (dvorjanskoje sobranie), jonka käskynhaltija (namestnik) tai kuvernööri (gubernator) kutsui koolle kerran kolmessa vuodessa. Tässä kokouksessa äänioikeus oli kaikilla 25 vuotta täyttäneillä, kyseisessä kuvernementissä asuvilla ja maataomistavilla aatelisilla, lukuunottamatta eläkkeellä olevia upseereita ja sellaisia aatelisia, joilla ei ollut upseerin arvoa.

Aateliskokous valitsi kaksi ehdokasta kuvernementin aateliston puheenjohtajaksi (predvoditel dvorjanstva). Lopullisen valinnan suoritti käskynhaltija tai kuvernööri. Samassa kokouksessa valittiin myös ylimaaoikeuden (Verhnii Zemskii Sud), alimaaoikeuden (Nižnyi Zemskii Sud), piirioikeuden (Ujezdnyi Sud) ja omantunnonoikeuden (Sovestnyi Sud) aateliset jäsenet. Vastaavasti kokous valitsi piirikuntakohtaiset aatelin puheenjohtajat (ujezdnyi predvoditel) ja poliisipäälliköt (ispravnik). [2]

Kokous suoritti kaikki vaalit balloteerauksella (ballotirovka), joka oli otettu käyttöön Pietari I:n toimesta vuonna 1719. Kukin äänioikeutettu aatelinen kävi salaisessa äänestyksessä pudottamassa laatikkoon valkoisen tai mustan pallon. Mikäli äänestäjä kannatti ehdokasta, hän pudotti laatikkoon valkoisen pallon ja mustan päinvastaisessa tapauksessa. [3]

Aateliskokouksen valitseman johtokunnan (deputat dvorjanstvo) tehtävänä oli muun muassa pitää nimikirjaa kuvernementin aatelisista. [4] Vuonna 1775 säädetyssä paikallishallintoreformissa, jota myös Vanhassa Suomessa noudatettiin, aatelisto pyrittiin palauttamaan kuvernementteihin. Samalla se velvoitettiin hoitamaan paikallishallinnon tehtäviä erilaisissa virastoissa. Kuvernementtien aatelisjohtokuntien rekisteröintitehtävä palveli hallintoa siten, että Hallitsevan Senaatin ja muiden virastojen oli helpompi valvoa ja tarvittaessa täydentää paikallistason virkamiehiä tällaisten nimikirjojen pohjalta.

1700-luvun venäläiset aatelisinstituutiot poikkesivat oleellisesti esimerkiksi saman vuosisadan ruotsalaisesta aatelissäädystä. Sen toiminta perustui Tukholman ritarihuoneen hyväksymiin aatelissukuihin, joiden päämies tai hänen valtuuttamansa sijainen edusti sukua erilaisissa valtiollisissa tehtävissä, muun muassa valtiopäivillä. Venäjällä vastaavaa käytäntöä ei ollut.

Venäläisen aatelin jäsenet luokiteltiin edellä mainitun aatelistoa koskevan ukaasin määräämällä tavalla. Aikaisemmin kirjanpito oli kuulunut keskushallinnon viranomaisille. Ukaasin mukaan aateli jakaantui kuuteen luokkaan, joista Vanhassa Suomessa oli todennäköisesti edustettuina neljä ensimmäistä. [5] Vuonna 1806 tehdyssä nimikirjassa oli neljän eri luokan edustajia.

Ensimmäisessä eli niin sanotun todellisen aatelin luokassa edellytettiin, että suvulla oli hallitsijan antama diplomi (diploma), aateliskirja (gramota), vaakuna (gerb) ja todettuja ansioita Venäjän valtion palveluksessa. Toiseen luokkaan kuuluivat sellaiset uudet, alkuperältään aatelittomat sotilassuvut, jotka olivat menestyksellisesti palvelleet Venäjää vuodesta 1721 lähtien. Kolmas luokka oli niin sanottu virka-aateli, johon kuuluivat kahdeksan ensimmäisen siviilivirkaluokan edustajat. Kollegiasessori oli tässä luokassa ensimmäinen virka-arvo, jolla päästiin aateliseksi.

Neljänteen luokkaan kuului Venäjän kansalaisuuden saanut alkuperältään ei-venäläinen aateli, ja viidenteen kuuluivat Venäjän hallitsijoiden nimittämät arvonimiaateliset eli kreivit (graf) ja paronit (baron). Vaikutusvaltaisimman kuudennen luokan muodostivat vanhoista venäläisistä pajarisuvuista polveutuvat aateliset. Kaikissa luokissa aatelisoikeudet seurasivat perinnöllisinä. [6] Luokkien välillä oli olemassa selvä jako, sillä kolmea ensimmäistä luokkaa pidettiin vanhan aatelin näkökulmasta nousukkaina. Vuonna 1806 tehdyssä Suomen kuvernementin aatelisnimikirjassa oli ensimmäisestä, toisesta ja neljännestä luokasta kustakin yksi suku ja kolmannesta luokasta kahdeksan sukua.

Vanhan Suomen ensimmäiset aateliskokoukset pidettiin vanhan piispantalon sivurakennuksessa Viipurissa. Myöhemmin muutettiin Viipurin vanha, 1600-luvulta peräisin ollut katolinen kirkko aateliskokousten pitopaikaksi. [7]


sotilasasu

Useimmat Vanhan Suomen sotilasaatelin edustajista olivat palvelleet jossain elämänsä vaiheessa Viipurin tai Haminan varuskuntarykmenteissä. Kuvassa olevien sotilaiden palveluspukuihin kuuluivat musta takki, hattu ja saappaat sekä oljenkeltaiset housut. Takin etumus oli kirkkaan sininen ja takin liepeet punaiset. Tämä sotilasasu oli käytössä vuosina 1797-1800. Kuva Tykistömuseo, Pietari.


Jac. Ahrenberg mainitsee artikkelissaan 'Den Viborgska adeln' (1901) käyttäneensä lähteenä suurta punaisiin marokiinikansiin sidottua ja venäjäksi kirjoitettua Viipurin läänin 'aatelismatrikkelia', josta oli olemassa kaksi samanlaista kappaletta: toista säilytettiin valtionarkistossa ja toista Helsingin ritarihuoneen arkistossa. Ahrenberg, joka ei tuntenut venäläistä käytäntöä riittävästi, tulkitsi venäläisen aateliskokouksen ja Suomen ritarihuoneen tehtävät tavalla, josta seurasi muun muassa sukujen introdusoinnin ja ritarihuoneen käsitteiden erheellinen käyttö Vanhan Suomen aatelin kohdalla. [8]

Nimikirja oli 1920-luvulla yleisesti tunnettu, sillä Ragnar Rosén käytti valtionarkiston kappaletta julkaistessaan Vanhan Suomen tuomarimatrikkelin Sukututkimusseuran vuosikirjassa 1924. [9] Tämän jälkeen V.A. Nordman käytti samaa lähdettä kuvatessaan salaneuvos Fredrik Stewenin elämänvaiheita. [10]

Vanhan Suomen sotilas- ja virka-aatelin luettelot vuodelta 1812 julkaissut Yrjö Blomstedt on täydentänyt Ahrenbergin, Rosénin ja Nordmanin julkaisemia tietoja alueen säätyläisistä. Tämän Viipurin läänin järjestämiskomitean arkistosta löytyneen luettelon perusteella tiedämme niin sanottujen sotilas- ja kahdeksannen arvoluokan aatelin jäsenet, mutta lähteen luonteesta johtuen se jää pelkäksi nimilistaksi. [11]


Valtionarkiston yleiskarttakokoelmassa säilytettävä ruskeanpunaisiin nahkakansiin sidottu 'Suomen kuvernementin aatelisnimikirja' (Dvorjanskaja Rodoslovnaja Kniga Finljandskoi Gubernii) [12] käsittää yksitoista aatelismiestä. Tammikuussa 1806 Suomen kuvernementin aateliston johtokunnalle osoittamallaan ukaasilla Aleksanteri I määräsi, että sen olisi laadittava ajan tasalla oleva nimikirja kuvernementin alueella asuvista aatelisista, joista ei aikaisemmin ollut sellaista laadittu. Kyseinen nimikirja oli siis vain lisäys aiemmin laadittuihin kirjoihin, joiden vaiheita ei toistaiseksi tunneta.

Nimikirja on laadittu vuoden 1806 aikana, mitä tukevat siinä mainittujen henkilöiden iät. Esimerkiksi 1746 syntynyt valtioneuvos Fedor [Fredric] Langell mainitaan 59-vuotiaana. Hänen henkilötietonsa on todennäköisesti kirjoitettu vuoden 1806 alkupuolella, koska hän täytti saman vuoden toukokuussa 60 vuotta. Langell kuoli lokakuun lopussa 1806, [13] jota on pidettävä nimikirjan laatimisen takarajana.

Ajoittaminen kuitenkin täsmentyy, sillä nimikirjassa viimeisenä mainitun kenraali Petr [Jaan-Peter] Kornilovitš Suchtelenin karriääriluettelon lopussa mainitaan, että hän osallistui Ranskaa vastaan käytyihin sotiin 1805-8.9.1806 välisenä aikana. Koska tämä on nimikirjan myöhäisin tarkka päivämäärä ja se sopii edellä mainittuhin aikarajauksiin, olen olettanut, että aatelisten henkilötiedot olisivat olleet kerättyinä syyskuussa 1806.

Suomen Kuvernementin aateliston nimikirjan ovat allekirjoittaneet Suomen kuvernementin aateliston puheenjohtaja, paroni Petr Frederiks [Freedericksz] [14], deputaation eli johtokunnan jäsen Ivan Zatrapesnov ja sihteeri, esikuntakapteeni Fedor Brokman [Fredric Brockman]. Vuonna 1806 deputaation muina jäseninä olivat kenraalimajuri Jakov Veirauh [Weyrauch] [15], ratsuväen kenraaliluutnantti Boris Fok [Bernhard Fock] [16], kenraaliluutnantti Steingel [Fabian Steinheil] [17], kenraalimajuri Aleksei Danilovitš Kopiev [18], kollegineuvos Anton Loginovitš Rehenberg [Rechenberg] [19], kollegineuvos Vasili Petrovitš Baljasnyi [Balesnoi] [20] ja kollegiasessori Ivan Maksimovitš Briskorn [21].

Aatelisnimikirjassa mainituista yhdestätoista suvusta ei (ainakaan Suomessa) mieskantaiselta linjalta ole yksikään elossa. Kenraali Petr [Jaan-Peter] Suchtelenin, kenraali Fabian Steinheilin, Gustav Schatelowitzin ja Christian Stewenin suvut, jotka nimikirjan ainoina sukuina introdusoitiin Suomen ritaristoon, ovat sammuneet. Aatelin johtokuntaan kuuluneen ja myöhemmin ritaristoon introdusoidun Ivan Briskornin mieskantainen linja siirtyi Venäjälle. [22]


SUOMEN KUVERNEMENTIN AATELISNIMIKIRJA VUODELTA 1806

I LUOKKA

Ivan Ivanovitš Bogajevskoi [23], 58-vuotias.
Valtioneuvos ja Hallitsevan Senaatin ylisihteeri (ober-sec).
2. pso Henkikaartin jääkäripataljoonan komentajan Vasili Kosgosynin 20-vuotias tytär.
Omistaa Viipurin piirikunnassa 272 sielua. [24]
Bogajevskoi astunut kruunun palvelukseen 1767; valtioneuvokseksi 1799.
Kunniamerkit: 22.9.1794 [25] P. Vladimir 4; 31.12.1800 P. Johannes Jerusalemilaisen [Maltan ritarikunnan] kunniamerkki [26]; 3.11.1803 P. Anna 2.
Vaakuna.


II LUOKKA

Gustav Ivaninp. (Ivanovsyin) Šatelovitš [Schatelowitz] [27], 45-vuotias.
Kapteeni. Naimisissa. Lapseton.
Asuu Kyminkartanon piirin Pyhtään pitäjässä.
Hänen isänsä Gindrih [Hindrich] Šatelovitš toimi Ruotsin armeijan tykistökapteenina, joka saapui Venäjälle 1768 ja sai kansalaisuuden 1769.
Gustav Šatelovitš nimitetty aliluutnantiksi 13.2.1783; luutnantiksi 25.12.1783; kapteeniksi 11.3.1790.
Kunnostautui Tavastilan taistelussa Ruotsia vastaan käydyn sodan aikana 1789.


III LUOKKA

Jefrem Bogdanovitš Gaferland [Eberhard Haverland], 50-vuotias.
Viipurin maistraatin raatimies.
Naimisissa.
3 poikaa: Andrei, 22-vuotias - toimii kollegiregistraattorina Pietarin metsädepartementissa; Ivan, 20-vuotias - vänrikki Butyirin jalkaväkirykmentissä (v Butyirskom pehotnom polku); Jefrem, 18-vuotias - aliluutnanttina 1. prikaatissa. [28]
Jefrem Gaferland nimitetty Räävelin jalkaväkirykmentin kersantiksi 20.4.1773; joukko-osaston everstin adjutantiksi vänrikin arvoisena 22.9.1779; aliluutnantti 22.9.1781; luutnantti 25.12.1783; kapteeni 17.2.1790; sekundantti-majuri 23.5.1790; Viipurin poliisipäällikkö 11.4.1793; ylimaaoikeuden jäsen 11.10.1795; kollegiasessori 24.2.1797; Suomen kuvernementin metsänhoitaja 11.2.1799.

Fedor Ivanovitš Gesse [Hesse], 64-vuotias.
Ritari ja eversti. Asuu Viipurissa. Leski.
2 poikaa: Jegor, 30-vuotias - merilaivaston luutnantti; Karl, 22-vuotias - vänrikkinä Rjazanin musketöörirykmentissä.
Omistaa neljä sielua.
Fedor Gesse astunut palvelukseen Räävelin varuskunnassa 9.5.1757; alivänrikki 6.9.1758; kersantti 30.9.1758; Vjatkan jalkaväkirykmentin vänrikki 1.5.1762; adjutantti 1.10.1763; Tambovin jalkaväkirykmentin luutnantti 1.1.1769; kapteeni 1.1.1771; Viipurin varuskuntapataljoonan komentaja ja sekundantti-majuri 1.1.1783; majuri 1.11.1783; everstiluutnantti 23.9.1797; eversti 17.9.1798.
Gesse osallistunut preussilaisia vastaan käytyyn sotaan 1.8.1759 alkaen; osallistunut Frankfurtin, Sleesian, Brandenburgin ja Berliinin taisteluihin vuosina 1762 - erityisesti kunnostautui Berliinin taistelussa; mukana myös Kolbergin taistelussa 27.8.1762; siirtyi Kolbergista Mecklenburgiin 1762.
Aleksanteri I myöntänyt hänelle aatelisarvon 14.4.1801.
Kunniamerkit: P. Vladimir 4.

Anton Nikolajevitš Klaigils [Clayhills]  [29], 38-vuotias.
Kollegiasessori ja Kyminkartanon maakomissaari. Leski.
Poika: Nikolai, 12-vuotias.
Omistaa 100 sielua Kymenkartanon piirissä.
Anton Klaigils nimitetty Haminan alimaaoikeuden kanslistiksi 25.1.1784; käskynhaltijakunnan kanslian registraattori 15.1.1787; sihteeri 14.6.1790; Haminan kaupungin sihteeri 31.12.1790; Haminan piirikunnan poliisipäällikkö 1.11.1795; kuvernementin sihteeri 31.12.1795; Kymenkartanon maakomissaari 23.6.1797; nimineuvos 31.12.1798; kollegiasessori 1.4.1803.

Fedor [Fredric] Andrejevitš Langell, 59-vuotias.
Valtioneuvos. Naimisissa.
4 poikaa: Andrei, 21-vuotias, - toimii Venäjän lähetystössä Tukholmassa; Fedor, 19-vuotias, - kollegiregistraattori; kaksospojat Karl ja Edvard, 15-vuotiaita, - oppilaina Viipurin lyseossa.
Fedor Langellin isä oli pastori;
Toiminut oikeuskollegiossa 25.1.1767 alkaen; kollegisihteeri 21.12.1778; kihlakunnantuomari 27.10.1780; kruunun asioita koskevien tapausten asianajaja 22.12.1783; hovineuvos 25.9.1786; kollegineuvos 5.4.1797; valtioneuvos 3.4.1806.

Filip Timofejevitš Podgornoi, 55-vuotias.
Majuri. Asuu Viipurissa. Leski.
2 poikaa: Mihail, 27-vuotias, - luutnanttina I merirykmentissä; Aleksandr, 21-vuotias, - vänrikkinä Viipurin varuskuntarykmentissä.
Isä viipurilainen sotilas.
Sotilaana Viipurin varuskunnassa 15.7.1760; aliupseerina muonituskansliassa 5.4.1783 asti, jolloin nimitettiin Haminan varuskuntapataljoonan komentajan adjutantiksi; luutnantti Viipurin varuskuntarykmentissä 18.11.1797; esikuntakapteeni 4.2.1798; kapteeni 1.12.1798; majuri 14.5.1801, jolloin määrätty Viipurin sotaorpo-osaston (voennosirotskii otdelenie) tarkastajaksi; siirtynyt täydelle eläkkeelle 4 4.1804.

Hristian Villiamovitš Steven [Christian Stewen]  [30], 63-vuotias Haminan sataman tullitirehtööri.
Toisessa avioliitossa.
4 poikaa: 1. avioliitosta: Anton, 29-vuotias, - muonitustoimiston jäsen 6 lk:ssa; Hristian, 26-vuotias, - lääkäri (doktor) 7 lk:ssa; Aleksandr, 23-vuotias, - luutnanttina maavoimien kadettikunnassa (Suhoputnyi Kadetski Korpus); 2. avioliitosta: Fedor [Fredrik], 8-vuotias.
Haminalaisen kauppiaan poika.
Haminan konsistorin notaari 30.7.1766; Haminan maistraatin sihteeri 30.7.1768; Haminan tullin palveluksessa 30.3.1770; provinsiaalisihteeri 6.3.1783; nimineuvos 10.11.1783; Haminan tullitirehtööri 16.11.1783; kollegiasessori 7.8.1786; hovineuvos 31.12.1796; kollegineuvos 5.7.1803.

Jegor Ivanovitš Šiller [Schiller], 57-vuotias.
Haminan varuskuntarykmentin komentaja. Eversti. Leski.
1 poika: Aleksandr, 15-vuotias, - vänrikkinä Nevskin musketöörirykmentissä.
Jegor Šillerin isä upseeri.
Sotilaana 4. Riian jalkaväkipataljoonassa; korpraali 24.11.1769; varusmestari 23.4.1770; kersantti 21.11.1770; vänrikki Räävelin jalkaväkirykmentissä 25.12.1776; aliluutnantti Uglitšin jalkaväkirykmentissä 9.1.1779; luutnantti Räävelin jalkaväkirykmentissä 22.9.1779; kapteeni 25.12.1783; siirretty Pihkovan jalkaväkirykmenttiin 7.7.1785; majuri 7.2.1789, ja siirretty samalla 3. viipurilaiseen rajapataljoonaan; Haminan linnoituksen paikallismajuri 28.2.1789; Haminan 2. rajapataljoonan komentaja 5.3.1791; Haminan paikallismajuri 17.12.1797; everstiluutnantti 6.12.1797; eversti ja Haminan linnoituksen vt. komendantti 13.2.1800; Haminan varuskuntarykmentin 1. komendantti; Haminan linnoituksen komendantti 4.5.1802. Osallistunut Puolassa käytyihin taisteluihin 1770-1772; Puolassa uudelleen 1781 alkaen; osallistui Ruotsia vastaan käytyyn sotaan, jossa haavoittui; vastasi Haminan puolustuksesta 4.-9.5.1790 ruotsalaisten hyökkäyksen aikana.

Gustav Krestjanovitš Šele [Scheele], 41-vuotias.
Everstiluutnanttina Nevskin musketöörirykmentissä. Naimisissa.
4 poikaa: Krestjan, 9-vuotias; Osip, 8-vuotias; Aleksandr, 2-vuotias; Fedor, 1-vuotias.
Syntynyt Ruotsissa, uskonnoltaan luterilainen.
Preobrazenskin henkivartiokaartin sotilas 1774; korpraali 3.1.1777; furiiri 10.1.1782; varusmestari (kaptenarus) 12.12.1782; luutnantti 1.1.1783; määrätty Pihkovan musketöörirykmenttiin 23.8.1783; määrätty Nevskin musketöörirykmenttiin 6.10.1788; kapteeni 1.1.1789; majuri 3.12.1799; everstiluutnantti 23.4.1806.
Osallistunut taisteluihin Ruotsia vastaan käydyn sodan aikana: mukana Haminan taistelussa 22.6.1788; toiminut rykmentin komentajana toukokuun 1789-13.6.1789 välisenä aikana; toiminut rintamatehtävissä aina rauhan solmimiseen saakka.


IV LUOKKA

Petr [Jaan-Peter] Kornilovitš van Suhtelen [Suchtelen] [31], 53-vuotias.
Kenraali, päämajoitusmestari, sotakollegion jäsen. Leski.
2 poikaa: Pavel, 19-vuotias, - kornettina chevalier-kaartissa; Konstantin, 13-vuotias, - sotilaspalvelijana eräällä majoitusmestarilla.
Omistaa 300 sielua Kymenkartanon piirissä.
Alunperin hollantilaista aatelia.

van Suchtelen

Alunperin Hollannissa syntynyt Jaan Peter van Suchtelen toimi ennen Venäjälle tuloaan Leidenin yliopiston matematiikan professorina ja myöhemmin vuosina 1809-1836 Venäjän lähettiläänä Tukholmassa. Kuva Museovirasto.

Insinöörieverstiluutnanttina astunut Venäjän palvelukseen 4.7.1783; eversti 1.1.1787; kenraalimajuri 14.4.1789; kenraaliluutnantti 20.12.1797; insinöörikenraali 29.7.1799; nimitetty vesiliikenneyhteysdepartementin (departementa vodnyih kommunikatsii) jäseneksi maaliskuussa 1800; päämajoitusmestari (general-kvartirmeister) 30.7.1801  [32]; sotilasinsinööriosastojen tarkastaja 23.10.1802; sotakollegion jäsen 1.11.1802; vuosina 1783-1788 erikoisrakennustehtävien komissiossa; Suomen armeijassa 1788-1790; insinööritehtävissä Vienan-joella 1791-1792; Puolassa 1793; linnoitusrakennustoimen tarkastajana 1794-1797; insinöörikomennuskunnan päällikkönä Kiovassa 1797-1800; Pietarissa 1800; Vienanmeren komennuskunnan päällikkönä Arkangelissa 1800-1801; siirtynyt Arkangelista takaisin Pietariin 1801; ollut mukana taisteluissa ranskalaisia vastaan 1805-8.9.1806.

Kunniamerkit: useiden ritarikuntien jäsen Katariina II:n aikana; 1.5.1790 P. Yrjö 4; 1.5.1790 P. Vladimir 2 (suuri risti); 29.6.1799 P. Anna 1; 20.2.1801 P. Johannes Jerusalemilaisen [Maltan ritarikunnan] komentaja; 2.6.1803 P. Aleksanteri Nevski 1.

Vaakuna.


Viitteet

[1]   Polnoe Sobranie Zakonov (=PSZ), tom XXI, n:o 15 795, 25.7.1783.

[2]   PSZ, tom XXII, n:o 16 187, 21.4.1785, §§ 37-71; Knorring 1833, s. 172.

[3]   PSZ, n:o 16 187, § 45; Jeroškin 1983, s. 125-126.

[4]   PSZ, n:o 16 187, § 72. Kyseisessä pykälässä selitetään yksityiskohtaisesti, miten nimikirja tuli laatia ja mitä sen tuli sisältää.

[5]   Ahrenberg 1901, s. 118; Hornborg 1961, s. 11. Ahrenbergin mukaan Viipurin aateli olisi alkanut kokoontua jo 1784 uuden käskynhaltijahallinnon myötä, mutta väite tuntuu mahdottomalta, sillä kokoontumisesta määräävä aatelisasetus annettiin vasta seuraavana vuonna. Hornborg puolestaan esittää ilman minkäänlaisia viittauksia, että 'Viipurin ritarihuone' olisi perustettu 1788.

[6]   PSZ, n:o 16 187, §§ 76-82.

[7]   Floman 1992; PSZ, 16 187, § 50. Pykälän mukaan aatelin tuli kokoontua kuvernementin tai käskynhaltijakunnan pääkaupungissa aatelistolle nimetyssä talossa.

[8]   Ahrenberg 1901, s. 121. Ahrenberg käyttää kyseisestä lähteestä matrikkelinimitystä, joka ei edellä esitettyjen perustelujen nojalla kuvaa lähdettä täsmällisesti.

[9]   Rosén 1924, s. 259-273. Ks. erityisesti lähdeluetteloa s. 273.

[10]   Nordman 1950, s. 79-147. Ks. erityisesti s. 92, alaviite 1; mts. 91, alaviite 4. Nordman mainitsee Ahrenbergiin viitaten kysyneensä ritarihuoneen genealogi Tor Carpelanilta, oliko arkistossa olemassa toista kappaletta kyseistä aatelismatrikkelia, mutta saaneensa kielteisen vastauksen. Vrt. PSZ, n:o 16 187, § 89. Aateliskokouksen hyväksymästä nimikirjan luonnoksesta tuli laatia kaksi virallista kopiota, joista toinen luovutettiin kuvernementin kanslian arkistoon ja toinen Hallitsevan Senaatin alaiselle virkamiehelle (geroldmeister), jonka tehtävänä oli valvoa aatelin osallistumista hallintoon.

[11]   Blomstedt 1951, s. 64-68. Blomstedtin mukaan vuonna 1812 Viipurin läänissä oli 64 sotilas- ja 39 virka-aatelin edustajaa.

[12]   VA: yleiskartta n:o 171. Nimikirja on suurikokoinen (64x49 cm), joten sitä on säilytetty valtionarkiston karttamakasiinissa.

[13]   Ragnar Rosén 1930, s. 362-364.

[14]   Carpelan 1942, s. 108-109; Ikonnikov 1934, osa F 1, luku Fq. Vapaaherra Boris (Bernhard) Freedericksz introdusoitiin Suuriruhtinaskunnan aatelistoon vuonna 1853, ja aateliston puheenjohtajana toiminut Peter F. oli hänen setänsä.

[15]   Akiander 1864, s. 191. Vuonna 1799 kenraalimajuri Weyrauch osti Viipurin pitäjästä 33 1/2 tilaa.

[16]   VA: Oikeuskollegion akti n:o 179 tarkastuskomitean arkistossa. Kenraaliluutnantti Bernhard Fock toimi viimeisenä Suomen kuvernementin aateliston puheenjohtajana vuonna 1811. Akti koskee paroni Peter von Freederickszin ja kruunun välistä kiistaa, jonka yhteydessä Fock lausui arvionsa tapauksesta; Akiander 1864, s. 180. Fock omisti Raudun pitäjän Leinikkälän lahjoitusmaan.

[17]   Carpelan 1942, s. 283. Kenraali Steinheil korotettiin kreivilliseen säätyyn 1812 ja introdusoitiin Suuriruhtinaskunnan ritarihuoneeseen 1825; Akiander 1864, s. 190. Maaliskuussa 1794 Steinheilille lahjoitettiin 200 sielua Viipurin pitäjästä.

[18]   Akiander 1864, s. 161. Tammikuussa 1807 kenraalimajuri Kopiev osti osan Sieversin Hiitolan Pukinniemen donaatiosta. Kopiev toimi myös niin sanotun Vanhan Suomen tarkastuskomitean jäsenenä vuodesta 1802 alkaen.

[19]   Blomstedt 1960, s. 86. Blomstedtin Ättartavloissa mainitsema kollegineuvos Anton Loginovits von R. on todennäköisesti luettelon Otto Herman von R. (1756-1842), jonka isä oli everstiluutnantti Osvald Ludvig von Rechenberg. Viipurin kameraalihovissa tuolloin toiminut kollegineuvos Otto Herman von Rechenbergin henkilötiedot täsmäävät luettelon kanssa.

[20]   Akiander 1864, s. 177. Balesnoi osti Pyhäjärven Konnitsan donaation 1795.

[21]   Carpelan 1942, s. 53-54; Akiander 1864, s. 179; Ikonnikov 1934, osa F 2, luku Fh. Ivan Briskorn introdusoitu Suuriruhtinaskunnan ritarihuoneeseen 1818. Hänen isänsä Maxim Briskorn (1713-1780) oli ostanut vuonna 1767 Raudusta Sumbulan donaation.

[22]   Suomen Ritariston ja aatelin kalenteri 1992, s. 29, 31 ja 37.

[23]   Translitteroinnissa on noudatettu suomen kielen lautakunnan 7.10.1977 hyväksymää kaavaa.

[24]   Akiander 1864, s. 174. Vuonna 1801 Bogajevskoi osti Natalia Petrovna Galitzinalta Muolaan pitäjän Kyyrölän ortodoksiset kylät (6 kpl).

[25]   Kaikki luettelon päivämäärät ovat juliaanisen kalenterin mukaisia.

[26]   Kun Napoleon valloitti Egyptin sotaretkensä yhteydessä Maltan 1797, joutuivat katoliset Maltan ritarit pakenemaan linnoitussaareltaan. Venäjän tsaari Paavali I tarjosi suojelustaan maanpakoon joutuneelle ritarikunnalle, ja tällöin Paavalista tehtiin ritarikunnan suurmestari. Hän ei saanut nimitykselleen paavin siunausta, koska hän ei ollut sen enempää katolinen kuin naimatonkaan kuten ritarikunnan säännöt vaativat. Ritarikunnan venäjänkielinen nimi P. Johannes Jerusalemilaisen ritarikunta on käännös ranskankielisestä nimestä 'Orde Souverain Militaire et Hospitalier de St: Jean de Jerusalem'.

[27]   Carpelan 1942, s. 261-262. Gustav Schatelowitzin poika Johan Gustaf introdusoitiin Suuriruhtinaskunnan aatelistoon 1863.

[28]   Joukko-osastoa ei mainita.

[29]   Sivén 1937, s. 226-227. Matrikkelin tiedot täydentävät Sivénin esittämiä Anton Clayhillsin elämänvaiheita.

[30]   Carpelan 1942, s. 285-286. Christian Stewenin poika, salaneuvos Fredrik Stewen aateloitiin (uudelleen) 1840 ja introdusoitiin Suuriruhtinaskunnan aatelistoon 1842.

[31]   Carpelan 1942, s. 289-291. van Suchtelen korotettiin suomalaiseen vapaaherralliseen arvoon 1812 ja introdusoitiin Suuriruhtinaskunnan aatelistoon 1820.

[32]   Amburger 1966, s. 306. van Suchtelen toimi päämajoitusmestarin virassa Venäjän armeijan yleisesikunnassa vuoteen 1808 asti.


LÄHDE- JA KIRJALLISUUSLUETTELO

Valtionarkisto:
- yleiskartta n:o 171 - Suomen kuvernementin aateliston nimikirja.
- oikeuskollegion aktikokoelma tarkastuskomitean arkistossa.

Polnoe Sobranie Zakonov (=PSZ), Venäjän täydellinen laki- ja asetuskokoelma.

Ahrenberg, Jac. 1901: Den Viborgska adeln. - Förhandlingar och Uppsatser 15, utg. av Svenska Litteratursällskapet i Finland.

Akiander, Mathias 1864: Om Donationerna i Wiborgs Län. Helsingfors.

Amburger, Erik 1966: Geschichte der Behördenorganisation Russlands von Peter dem Grossen bis 1917. Lieden.

Blomstedt, Yrjö 1951: Vanhan Suomen sotilas- ja virka-aatelin luettelot vuodelta 1812. - Genos.

Blomstedt, Yrjö 1960: Ättartavlor. - SSSV 37.

Carpelan, Tor 1942: Ättartavlor. Helsingfors.

Floman, Per-Erik 1992: Guvernementsadeln i Wiborg. - Wiborgs Nyheter 1/1992.

Hornborg, Harald 1961: Viborgs Gymnasium 1805-1842. Borgå.

Ikonnikov, Nicolas 1934: La Noblesse de Russe. Paris.

Jeroškin, N.P. 1983: Istorija gosudarstvennyh utsrezdennii dorevoljutsionnoi Rossii. Moskva.

Knorring, Frans Petter von 1833: Gamla Finland. Åbo.

Nordman, V.A. 1950: Salaneuvos Fredric Steven (1798-1851), eräs Vanhan Suomen edustaja. SSSV 34.

Rosén, Ragnar 1924: Lagmän, häradshövdingar och vicehäradshövdingar i Gamla Finland. - SSSV 8.

Rosén, Ragnar 1930: Langell, Fredric. - Kansallinen elämäkerrasto III.

Sivén, Gunnar 1937: Släkten Clayhills. - SSSV 19-20.

Suomen Ritariston ja aatelin kalenteri 1992. Helsinki.

_______

Kiitän käsikirjoituksen ja käännöksen lukeneita emeritusprofessori Yrjö Blomstedtia, suurlähettiläs Klaus Castrénia ja FL Rainer Knapasta arvokkaista huomioista.


Referat

Jyrki Paaskoski: Gamla Finlands adelsmatrikel av år 1806

Gamla Finlands 1806 upprättade adelsmatrikel förvaras i riksarkivet. Den innehåller uppgifter om elva adelsmän i guvernementet och om deras manliga familjemedlemmar. Matrikeln uppger detaljerat envar adelsmans ålder, familjeförhållanden, manliga arvingar, karriär, utmärkelsetecken och meriter i statens tjänst. I matrikeln ingår bl.a. fredrikshamnsborna kollegiiassessor Anton Clayhills och tulldirektör Christian Stewen. Även general Jaan-Peter van Suchtelen, som ägde ett mindre donationsgods i Sippola, tillhörde Gamla Finlands adel.

Adelsinstitutionerna i de ryska guvernementen avvek från Sveriges ridderskaps och adels korporationer. I Ryssland fanns ingen ståndsbaserad riksdagsinstitution. Guvemementenas adelsinstitutioner hade helt andra funktioner än Riddarhuset i Stockholm, som registrerade ättemedlemmarna och bevakade ståndets privilegier. Den finländska historieforskningen har inte tillräckligt väl känt till de ryska adelsinstitutionernas ställning. För Gamla Finlands del har det talats om »Viborgs riddarhus», fastän något sådant icke existerade. Artikeln belyser adelsinstitutionernas uppkomst och verksamhet i de ryska guvernementena.

Ifrågavarande adelsmatrikel för Gamla Finland (1806) uppgjordes för de adelsmän, som inte redan nämnts i tidigare matriklar. Den är alltså bara ett komplement till tidigare uppgjorda matriklar, om vilka tills vidare närmare uppgifter saknas.


Genos 64(1993), s. 52-59, 87

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet | Kirjallisuutta | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1993 hakemisto | Vuosikertahakemisto