GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Referat | Artikkelin loppu ]

Esipolvet ja jälkipolvet - toisilleen vastakkaisia?

Valt. kand. Matti J Kankaanpää, Virrat

Jälkipolvien esitystavoista on keskusteltu runsaasti (lista vai 2-3-polviset taulut, polvittain vai sukuhaaroittain yms). Esipolvien esitystapaa on pidetty itsestään selvänä. Keskustelu on painottunut numerointiin. Numerointiin otan tässä yhteydessä mahdollisimman vähän kantaa. Se olkoon eri asia.

Miksi näin? Miksi esipolvitutkimuksia on julkaistu vähän? Miksi useimmat julkaistut esipolviselvitykset eivät ole tutkimusta, vaikka niiden takana lienee myös tutkimusta? Missä ovat perusteelliset esipolvitutkimukset, joista voisimme ottaa esimerkkiä? Nyt meillä on olemassa ainakin yksi: Georg Lutherin tutkimus »Anna Adolfina Buschs anor», joka julkaistiin Suomen Sukututkimusseuran vuosikirjassa 43. Tarkastelen periaatteelliselta kannalta, miten esipolviselvityksiä voitaisiin tehdä. Lutherin artikkelin tärkein sanoma voitaneen kärjistää - en tiedä, hyväksyykö hän itse tätä: mitä vähemmän on eroa esipolvien ja jälkipolvien esitystavoissa, sitä parempi.


Esipolvitutkimusten ongelmat

Esipolvien määrä on periaatteessa tarkoin tiedossa (vanhempia 2, isovanhempia 4, ...) ja siksi lienee totuttu ajatukseen, että esipolvien esittäminen on helppoa ja yksinkertaista. Ongelmat tulevat esille selvityksissä, joissa on enemmän kuin 6-7 sukupolvea, sillä kokonaisuuden hahmotus tulee sitä vaikeammaksi, mitä enemmän polvia ja henkilöitä selvitys sisältää. Useimmissa suvuissa alkaa näiden sukupolvien vaiheilla - ellei jo aikaisemmin vaikuttaa esipolvien kadoksi tai sulautumiseksi nimetty ilmiö.

Anna Adolfina Buschin esipolvissa sulautumista on huomattava määrä. Samojen tietojen esittäminen moneen kertaan ei ole mielekästä, joten sulautumisilmiö vaikuttaa siihen, miten tiedot on hyvä esitellä. Lutherin tapa esittää sukujuuri kerrallaan kaikkine siitä polveutuvine esipolvineen vaikuttaa erinomaiselta ratkaisulta. Selvitys sisältää yhden esipolvitauluista tutun lomakkeen, mutta useita polveutumiskaavioita, joita on totuttu näkemään jälkipolvitutkimuksissa.

Laajemmissa tutkimuksissa paitsi kokonaisuuden hahmotus myös tiettyjen sukujuurten hahmotus on vaikeaa edettäessä polvi kerrallaan. Sama ilmiö vaikuttaa jälkipolviselvityksissä, joissa polvittain tapahtuvaa esitystapaa ei pidä käyttää kuutta polvea laajemmissa selvityksissä. Sukuhaaroittain etenevä tapa on silloin parempi. Julkaisut eivät ole tutkijaa, vaan lukijoita varten. Luettavuus on tärkeä asia.


Esipolvet perhetauluina

Kun esipolvet on tutkittu, ne voidaan julkaista perheittäin, polvi polvelta alaspäin, sukujuuri kerrallaan. Tutkimus valmistuu sukujuuri kerrallaan, joten tämä esitystapa on luonteva. Eri sukujuurten tutkimus yhtäaikaa on vaikeaa. Juuret voivat hajautua eri alueille tai erilaisiin yhteiskuntaryhmiin, joten tutkimuksessa voidaan joutua käyttämään aivan eri lähteitä. Käytännössä tietyn alueen samoista lähteistä tutkittavissa olevia sosiaalisesti yhtenäisiä juuria pystyy tehokkaasti tutkimaan vain muutamaa kerralla.

Perheittäisellä esitystavalla tarkoitan samaa taulumuotoa kuin jälkipolvitauluissa: suvun jäsen, hänen puolisonsa ja kaikki lapset. Lapset on esipolviselvityksissä jätetty mainitsematta, koska kaikista numerointijärjestelmistä on voitu päätellä vanhempien ja lasten välinen suhde. Toiseksi niiden lasten mainitsemista, jotka eivät polveudu tällä tavalla, on pidetty tarpeettomana. Nämä rajoitukset on syytä poistaa, jotta päästään hyvään esipolvitutkimusten esitystapaan.

Esitystapojen kehittäminen edellyttää, että lapset mainitaan vanhempiensa yhteydessä ja että lasten kohdalla ovat viitteet vanhempiin päin. Esipolvien sulautumisilmiö vaatii, että mainitaan ainakin ne lapset, jotka eri teitä polveutuen ovat esipolvissa mukana. Parasta olisi mainita alusta alkaen kaikki lapset. Omien esipolvieni kohdalla olen havainnut, että lapsista yksi ja toinen tutkimuksen edistyessä tulee esipolviksi. Aikaisemmin julkaistuihin esipolvitauluihin verrattaessa on kaikkien lasten mukanaolosta se etu, että sukujuurien mahdolliset yhtymäkohdat voidaan hahmottaa selvästi.

Esi- ja jälkipolvitutkimusten välillä on yksi ero. Edelliseen kootaan sarja sukutauluja sen mukaan, miten ne kuuluvat esipolvistoon, ja jälkimmäiseen sen mukaan, miten ne kuuluvat jälkipolvistoon. Esipolvitutkimuksissa lapsista seurataan eteenpäin vain niitä, jotka kuuluvat lähtöhenkilön esipolviin.

Anna Adolfina Buschin esipolvissa on yksi juuri kerrallaan seurattu esipolvia. Artikkeli jakautuu luontevasti juurittain lukuihin »Busch», »Wardenberg», »Braun», »Grubbe» jne. Kaikki artikkelin suvut ovat ns. sukunimellisiä sukuja, joissa nimi polveutuu mieskantaisesti.

Suvuissa, jotka eivät ole sukunimellisiä sukuja, ilmenee samanlaisia ongelmia kuin jälkipolvitutkimuksissa. Esimerkiksi länsisuomalaisissa talonpoikaissuvuissa on luontevaa seurata mieskantaisesta polveutumisesta riippumatta talon asujasukua. Taloon naitujen vävyjen ja miniöiden suvut ovat eri sukuja.

Laajassa, täydellisyyteen pyrkivässä esipolviselvityksessä on melkoisesti ongelmia ratkaistavaksi, jotta löytyy selkeä esitystapa. Kysyä voidaan, pitäisikö esipolvitutkimuksissa soveltaa vastaavanlaista rajaustapaa kuin jälkipolvissa on tapana, jotta tutkimus pysyy mittasuhteiltaan kohtuullisena. Luther on itse asiassa menetellyt näin, koska lähtöhenkilö Anna Adolfina Busch (syntynyt 1765) on vain yksi ja varsin monen polven takana oleva hänen esipolvistaan.


Tutkimus

Mikä on esipolvitutkimuksessa edellytettävä tutkimuksellisuus? Viime aikoina on julkaistu suuri määrä esipolvitauluja, mutta en osaa antaa niille tutkimuksellista arvoa. Miksi? Aivan samasta syystä kuin jäävät tutkimuksina arvottomiksi ilman lähdeviitteitä ja perusteluja olevat jälkipolviselvitykset. Mieleeni ei tule SSV:ssa 43 julkaistua selvitystä lukuunottamatta kuin muutama laajempi selvitys, joka täyttäisi ns. tieteellisyyden asettamat vaatimukset (tasavaltamme presidenttien esipolviselvitykset).

Esipolvitaulustot ovat yhtä hyvin julkaistavissa kuin jälkipolvitaulustot, jos ne tehdään samanlaisin periaattein: kunnolla dokumentoiden ja monipuolisin perhe- ja elämäkertatiedoin varustettuina. Kaikki lapset olisi mainittava vanhempiensa yhteydessä, jolloin selvitysten kiinnostavuus kasvaa ja tulee mahdolliseksi seurata polveutumisen monitahoisuutta. Esipolvien elämäkertatietoihin olisi syvennyttävä yhtä hyvin kuin jälkipolvien elämäkertoihin ja jos mahdollista myös elävöitettävä esitystä.


Referat

Matti J. Kankaanpää: Anor och eftersläkt - varandras motsatser?

Sätt att redogöra för anor granskas utgående från Georg Luthers artikel Anna Adolfina Buschs anor i GSÅ 43. Luthers metod tolkas tillspetsat så, att ju mindre skillnaden är mellan anor och eftersläkt, desto bättre. Man kan fråga sig varför anutredningar sällan publiceras och kan konstatera att det är svårt att överskådligt presentera utredningar på mer än 6-7 generationer så att helhetsbilden är åskådlig. Som en lösning föreslås att anorna även kunde framställas i familjetabeller där alla barn är upptagna och anorna redovisas släktvis enligt tillhörande släkters ursprung.


Genos 65(1994), s. 50-51, 95

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Referat | Kommentti ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1994 hakemisto | Vuosikertahakemisto