GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Matthias Strannius (1660-1735)

Fil.yo. ANNE MAJANIEMI, Jyväskylä

Viitasaaren kirkkoherran työhuoneen seinällä on kaksi muotokuvaa, joista toinen esittää vuosina 1662-1690 Viitasaaren kirkkoherrana toiminutta Benedictus Canuti Cuneliusta. [1] Toisesta taulusta, Matthias Stranniuksen muotokuvasta, on aikojen saatossa kulkenut monenlaista tulkintaa. Perimätieto on kertonut sen esittävän H.G. Porthanin isää Sigfrid Porthania.

muotokuva

Matthias Strannius (1660-1735)
Museovirasto. Historian kuva-arkisto.

»I Viitasaari kyrkas sakristia förvaras ett porträtt, stort knästycke i ölja, om hvilket traditionen förmäler, att det skall framställa kkherden Sigfrid Porthan, hvaremot enligt en anteckning i kyrkarkivet, detta porträtt skall framställa kapellanen Matthias Strannius, död 1735.» [2]

 

Erkki Markkasen Vanhan Viitasaaren historiassa se esiintyy Sigfrid Ignatiuksen muotokuvana. [3] Neoviuksen tekstissä kaiketi viitataan Viitasaaren kirkon inventointiluetteloon, jossa mainitaan kirkossa säilytettävän kahta maalausta, joista toinen esittää Bengt Cuneliusta ja toinen Stranniusta. [4] Siitä saatavaa tietoa on pidettävä luotettavana, sillä kirkko on inventoitu vain 13 vuotta kappalaisen kuoleman jälkeen. Sen sijaan Markkasen arvio ei perustu lähteisiin ja on perustelemattomana hylättävä.

Kysymyksessä oleva maalaus on myöhäisbarokin tyylikauteen luokiteltava muotokuva. Se poikkeaa ajan vastaavasta suomalaisesta tuotannosta, jolle oli tyypillistä musta, sammunut tausta. Usein taustasta nousivat vain henkilön kasvot ja kädet kalvakkaina esiin. Muotokuvia leimasi yleensä hillitty, vaatimaton arvokkuus. Stranniuksen muotokuvassa sen sijaan on poikkeuksellinen juhlallisuuden tunne. Taustan dekoraatio mahtavine pylväsaiheineen ja loistavan punaisine draperioineen tuo mieleen ranskalaisen myöhäisbarokin sovinnaiset julkiset muotokuvat ja hovimuotokuvat. Joka tapauksessa palatsimainen interiööri, joka taustalle on kuvattu, on jossain mielessä jopa epäsovinnainen. Taiteilija ei ole yltänyt teknisesti sille tasolle, mistä esikuvat on poimittu: maalauksen mahtipontisen taustan ja teknisen kömpelyyden välille syntyy ristiriita, vaikutelrna naiivista koristeellisuudesta. Maalauksesta henkii pappismuotokuville vieras maallisen vallan tuntu. On selvää, ettei tekijä ole ollut tietoinen muotokuvataiteen decorumista, lainalaisuudesta. Muotokieli viittaisikin lähinnä konterfeijariin.

Matthias Stranniuksen urakehitys on kiinnostava nimenomaan taulun syntyhistorian kannalta. Strannius tuli Viitasaarelle suurten katovuosien aikaan. Kolmannes paikkakuntalaisista oli kuollut nälkään [5] ja Kivijärven ensimmäinen pappi sai asunnokseen Tenholan tilan, joka oli autioitunut vuosi aiemmin. [6] Matthias Stranniuksen puoliso Susanna kuoli pian saapumisen jälkeen, joten konservaatioperiaate ei ollut esteenä leskeksi jääneelle pitäjänapulaiselle. [7] Strannius toimi emäkirkon sielunpaimenena 38 vuotta, joista 1697-1732 Kivijärven apulaisena ja viimeisinä elinvuosinaan 1732-1735 Viitasaaren kappalaisena. Olosuhteet olivat vaikeat. Maine huonosta palkasta, joka oli vain viisi viljatynnyriä ja ruokalisä sekä kurjasta asumuksesta hidastivat viran täyttämistä Kivijärvellä Stranniuksen jälkeen. Kivijärven papin virka saatiin täytettyä uudelleen 1734, ja silloinkin vain kahdeksi vuodeksi kerrallaan.[8] Virkoja kyllä aukeni hänen elinaikanaan samalla paikkakunnalla, mutta papin urakehitys ei lähtenyt nousuun. 1711 hänet mainitaan rutiköyhäksi. [9] Elämänkulku Viitasaarella ei näytä antaneen aihetta palatsi-interiöörein komistetun muotokuvan teettämiseen.

Matthias Stranniuksen sukutiedot häipyvät menneisyyden hämärään, edes oletetulta opiskeluajalta ei löydy matrikkelimerkintää samannimisestä oppilaasta sen paremmin kotimaisista kuin eurooppalaisyliopistoista. [10] Tuohon aikaanhan oli tapana antaa yliopistoon tulevalle talonpojalle hänen talonsa tai kotipaikkansa latinoitu nimi. Matthias Stranniuksella tuo nimi on oletettavasti ollut jo opiskelemaan lähtiessä, koska Kokkolasta löytyy samannimisiä samaan aikaan eläneitä henkilöitä. [11]

Sen sijaan Matthias Stranniuksen elämänvaiheista Viitasaarella löytyy eräs mielenkiintoinen detalji. Hän oli hoitanut tehtäväänsä Viitasaarella kuusi vuotta, kun kirkkoherra Sigfrid Ignatius kuoli ja virka piti täyttää. Ignatius oli kuollessaan jättänyt jälkeensä suuren perheen, lesken ja kymmenen lasta. Viipurin konsistori suositti tehtävään Henrik Porthania. Porthan nimitettäisiin sillä perusteella, että hän oli luvannut naida edeltäjänsä lesken tai tyttären. [12] Lokakuussa 1703 kutsuttiin Porthan Viipuriin suorittamaan konsistorin pastoraalitutkinto, virkaanasettamisen tuli olla seuraavana kesänä. Virkaanastujaisia jouduttiin kuitenkin lykkäämään, koska Porthan ei yllättäen suostunutkaan konservaation periaatteisiin. [13]

Rantasalmella Putkisalon kartanossa vieraillessaan Porthan oli tavannut Maria Harneskjöldin ja vielä vuonna 1706, kun viran menettäminen oli jo tulossa todeksi, kirkkoherrakokelas oli taipumaton. Rantasalmen rovasti Jaakko Ursinus piti tilannetta Viitasaarella epätyydyttävänä ja arveli, että Porthan voitaisiin vapauttaa naimiskaupasta. Asiaa auttoi kuitenkin Strannius, joka todisti Ignatiuksen perhettä vastaan, että tyttäressä on tauti, joka hänessä silloin tällöin ilmenee. [14] Näin tuleva kirkkoherra sai naida kenet halusi, jos tyytyi suorittamaan leskelle hyvityksenä 300 vaskitaalaria kolmen vuoden kuluessa. Tämä hyvitti lesken mielestä myös tytär-Kristinaa kohdanneen loukkauksen, jonka apulaispapin todistus oli aiheuttanut. Strannius sai suusanalliset nuhteet. [15]

Kirkkoherra Henrik Porthanista (1705-1729) ja Matthias Stranniuksesta tuli läheiset työtoverit vuosikausiksi. Side näiden kahden suvun välillä säilyi vielä seuraavienkin sukupolvien ajan. Viitasaaren kappalaisen Johan Alanderin (1744-1781) ja Beata Porthanin kahdesta lapsesta tytär Ulrica, s. 6.11.1748, sai kummikseen Petter Stranniuksen ja Christina Strannian. [16]

 

Lähdeviitteet

[1] Maalauksen oikealle puolelle tummaa taustaa vasten on maalattu teksti: A Aetatis Suae 53 Bened. C. Cunel: P. Vitas: A. 1675.

[2] Neovius, Ad., Spridda anteckningar rörande Henric Gabriel Porthan. Historiallinen arkisto (HArk) XV. Helsinki 1897, 221.

[3] Markkanen Erkki, Vanhan Viitasaaren historia. Saarijärvi 1983, 289.

[4] Viitasaaren kirkonarkisto (VKA), kalusteluettelo 24.3.1748.

[5] Markkanen 1983, 305.

[6] Suomen asutuksen yleisluettelo (SAY), Viitasaari 1697-1800.

[7] Susanna Stranniaa ei mainita enää 1711 aloitetuissa kirkonkirjoissa.

[8] Siren, Adolf. Borgå Stifts matrikel. Porvoo 1854, 113-114.

[9] Markkanen 1983, 326.

[10] Turku, Lund, Uppsala, Tartto, Wittenberg ja Nürnberg.

[11] Johan Strannius, s. 1662, p.k. 29.12.1752 Kokkolassa ja Petter Strannius s. 1664, p.k. 17.4.1739 Kokkolassa. Björkman Hjalmar. Bouppteckningar i GamlaKarleby stad 1697-1800. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 11. Helsinki 1935, 32, 118.

[12] Jalkanen, K.J., Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia. Pitäjänkertomuksia VI. Jyväskylä 1900, 217.

[13] ibid.

[14] HArk 15, 218.

[15] Jalkanen 1900, 217-218.

[16] Markkanen, Erkki, Porthan-suvun vaiheet Viitasaarella. Keski-Suomi 17, Keski-Suomen museon julkaisuja. Saarijärvi 1982, 248. Kirkonkirjasta kuva.

 

Selostuksia – Referat

Anne Majaniemi: Matthias Strannius (1660-1735)

Viitasaari församling har i sin ägo ett porträtt från senbarocken. Enligt traditionen föreställer det H. G. Porthans far, kyrkoherden Sigfrid Porthan. I sockenhistoriken uppges det föreställa Sigfrid Ignatius. Enligt församlingens inventarieförteckning av år 1748 är det dock fråga om kaplanen i Viitasaari Matthias Strannius. Familjerna Strannius och Porthan upprätthöll kontakter ända sedan H. G. Porthans farfars dagar.

 
Genos 65(1994), s. 64-67, 95

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1994 hakemisto | Vuosikertahakemisto