GENOS
- Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Kirjallisuus | Referat | Artikkelin loppu ]

Hämeen linnan henkilöhistorialliset lähteet

Fil. maist. Anna-Maria Vilkuna, Hämeenlinna

Hämeen linnan historia sisältää vaiheet keskiajan sotilastukikohdasta ja asuinlinnasta meidän vuosisatamme naisvankilaksi, joten linnan historiaa käsittelevät lähteet ovat hyvin moninaisia. Tiedot linnan keskiajasta perustuvat hajanaisiin asiakirjamainintoihin. Yhtenäinen voudintilien sarja alkaa vuodesta 1539 ja jatkuu lähes aukottomana 1600-luvun alkuun. Vaikka Hämeen linna oli sotilaallisen käytön ohella vankilana jo 1600-luvulla, alkavat linnan vankilan säännölliset tilitykset vasta vuodesta 1726 läänintilien verifikaateissa. Hämeen linnan varsinaiselta vankilakaudelta vuodesta 1837 alkaen materiaalia on runsaasti käytettävissä. Vankilan asiakirjoja löytyy Hämeenlinnan maakunta-arkistosta ja Vankeinhoitohallituksen arkistosta, jota säilytetään Kansallisarkistossa. Tässä artikkelissa keskitymme Hämeen linnan 1500-luvun lähdeaineistoon eli voudintileihin ja niihin sisältyviin henkilöhistoriallisiin mainintoihin. Tämä aikakausi on valittu sen takia, että 1500-luvulla linna oli Hämeen hallinnollinen ja taloudellinen keskus ja 1500-luvun voudintilit ovat erittäin hyvin säilyneet Hämeen linnan lisäksi myös muista Suomen linnoista ja kruunun kartanoista. Ruotsin puolelta yhtä täydellisenä sarjana ovat käytettävissä vain Kalmarin linnan tilikirjat (Odén 1955 s. 89-90).


Linnan talouden kontrollointi

Pystyäkseen seuraamaan linnojensa, kartanoidensa ja voutikuntiensa taloudenhoitoa Kustaa Vaasa vaati niiltä tilinpidon. Voudit tekivät tilityksiä kuninkaalle hänen hallintokautensa alusta lähtien, mutta vuodesta 1539 alkaa systemaattinen koko valtakunnan käsittävä voudintilien sarja. Valtakunnan jokaisesta kihlakuntiin jaetusta linnaläänistä tehtiin vuosittain tilitys sekä päälinnasta että kustakin kihlakunnasta. Linnan tileissä vuosittain tilitettiin kruunulle linnan tulot (uppbörd) ja menot (utgift). Tulot olivat pääasiassa verotuottoa maakunnasta sekä linnan oman maatalouden tuotantoa. Suurin menoerä olivat hallintokulut, joihin kuuluivat henkilökunnan vuosipalkka rahana, kankaana ja täytenä ylöspitona. Muita tärkeitä menoeriä olivat linnan rakennuskulut ja toimitukset muihin linnoihin ja kartanoihin. Kaikki tavaraerät käytiin tileissä läpi. Yksikään kenkäpari ei valmistunut tai kulunut linnassa kirjurin tietämättä. Jokaisesta linnaan toimitetusta silakkatynnyristä ja siellä juodusta olutkannullisesta syntyi merkintä linnan tuloihin tai menoihin.

Vouti tai kirjuri lähti vuosittain tilintarkastusmatkalle Tukholman laskukamariin, jossa tilit tarkastuksen ohella puhtaaksikirjoitettiin valtakunnallisesti yhtenäisen kaavan mukaan. Vaikka tässä artikkelissa tarkastellaan lähemmin Hämeen linnan tilinpitoa 1500-luvulla, pätevät samat periaatteet Suomen kaikkien 1500-luvun linnojen ja kruunun kartanoiden tilinpitoon. Jokaisen 1500-luvun hallintokeskuksen tileistä löytyy vastaavanlaisia luetteloita kuin tässä esitetyt. Tämä runsas ja aikanaan moderni tiliaineisto antaa erinomaisen tilaisuuden perehtyä kruunun taloudenpitoon ja henkilökuntaan sekä kruunun kanssakäymiseen talonpoikien ja rälssin kanssa.


Hämeen taloudellinen keskus

Hallinnollisen ja sotilaallisen merkityksen lisäksi Hämeen linna oli 1500-luvun puolivälissä merkittävä taloudellinen keskus. Elettiin luontaistaloudessa ja sen vaatimusten mukaisesti linnaan oli organisoitu monipuolinen talous, jotta kruunun tukikohtaa voitiin ylläpitää. Hämeen linnan oman talouden tarpeita varten linnaan oli palkattu monien alojen ammattilaisia ja rakennettu taloudenpidossa välttämättömät rakennukset. Linnalla oli hallussaan laajat maa-alueet, tuottoisat pellot ja niityt, jotka antoivat hyvät lähtökohdat maataloudelle.

Päälinnan ympärillä oli keskiajalla noin 10 metriä korkea kehämuuri, jonka ulko- ja sisäpuolella oli asuintupia ja talousrakennuksia moniin tarpeisiin. Fatabuurituvassa kudottiin muun muassa lakanoita, täkkejä ja ryijyjä vuodevaatteiksi ja seinävaatteita huoneiden koristukseksi. Tuvassaan linnan suutari ompeli lehmännahasta kenkiä linnan työntekijöille. Kehämuurin kupeessa olivat tynnyrintekijäntupa, sepänpaja ja panimotupa, jossa valmistettiin vuosittain satoja tynnyreitä olutta linnan janoiselle väelle. Leivintuvassa paistettiin rukiiset leivät linnan herrasväelle ja ruis-ohraleivät linnan palkollisille. Muurin suojassa olivat myös varastoaitat, joissa säilytettiin kalat, lihat ja jauhot.

Heti päälinnan kehämuurin alapuolella soistuneella vesijättömaalla olivat linnan parhaat luonnonniityt, joista kerättiin heinä karjan ruokintaa varten. Niittyjen jälkeen avautuivat hiekkaiselle savimaalle raivatut pellot. Noin kilometrin säteellä päälinnasta olivat linnan kolme latokartanoa: keskiaikaiset Ojoisten ja Saaristen kartanot ja 1558 perustettu Hätilän kartano. Latokartanon väki huolehti talonpoikien kanssa linnan peltoviljelystä ja karjan kasvatuksesta. 1500-luvun puolivälissä vuosittain oli viljeltynä yli 60 hehtaaria ruisvainiota ja linnan karja oli silloisen Suomen suurimpia: noin 60 hevosta, 90 härkää, 100 lehmää, 90 vasikkaa, 250 lammasta ja 100 sikaa. Linna-alueen reunoilla olivat lähimetsät, joihin raivatut kasket antoivat tervetulleen lisän ruissatoihin ja joista noudettiin tarvepuut ja kiskottiin tuohet.

Tällä linna-alueella Hämeen linnan taloutta hoiti päivittäin vakituisesti noin 100 henkeä: vouti seurueineen, hallintovirkamiehet, kolmisenkymmentä sotilasta ja eri alojen käsityöläisiä noin 50 henkeä. Tilapäisesti henkilökunnan määrä saattoi nousta yli 200 henkeen, sillä aika-ajoin linnaan oli majoittuneena sotilasosastoja, vierailevia käsityöläisiä ja kruunun asioilla liikkuneita virkamiehiä. Kiitos linnan hyvin säilyneiden tilikirjojen me tiedämme, keitä nämä linnan työntekijät ja vierailijat olivat ja mitä tehtäviä heille kuului.


Tilien henkilöluettelot

Hämeen linnan tileistä löytyy kahden tyyppisiä henkilöhistoriallisia mainintoja: 1) tietoja linnassa vakituisesti asuneista ja työskennelleistä henkilöistä sekä 2) tietoja ympäristön asukkaiden ja muiden vierailijoiden kanssakäymisestä linnan kanssa. Ensin tarkastelemme lähemmin ensimmäistä ryhmää. Luotettavimmat tiedot Hämeen linnan vakituisen henkilökunnan määrästä ja tehtävistä ja työntekijöiden nimistä saa vuosipalkan maksua varten laadituista nimiluetteloista sekä henkilöluetteloista, joiden avulla valvottiin linnassa ruokailleen väen määrää.

Kruunun linnojen ja kartanoiden henkilökunnalle maksettiin vuosipalkkaa, johon kuului rahapalkka, kangaspalkka rahana tai kankaana ja ruokailu. Raha- ja kangaspalkkaluetteloissa linnan väki jaettiin joko kahteen suureen ryhmään: palvelusmiehiin (svenner) ja palkollisiin (legofolk), tai sitten pienempiin alaryhmiin tehtävien mukaan: hovimiehet, ammattiväki, palkolliset ja latokartanoiden väki. Luetteloissa mainitaan jokaisen palkansaajan nimi ja ammatti yhtä täydellisesti sukupuoleen tai tehtävään katsomatta. Ruokailu oli suurin menoerä kruunun talouksissa, sillä vakituisen henkilökunnan lisäksi kruunun asioissa liikkuneilla virkamiehillä, sotaväellä ja vierailevilla käsityöläisillä oli oikeus vapaaseen ruokailuun. Kruunu oli antanut monia määräyksiä ruokailun kontrolloimiseksi. Ordinantioilla ruoan kulutusta pyrittiin säätelemään jo etukäteen ja kaikesta kulutetusta ruoasta ja ruokailuun osallistuneista henkilöistä oli laadittava luettelot. Ruokailijaluettelot on jaettu voudinpöytään ja palkollistenpöytään ja niihin on viikoittain kirjattu ammattiryhmittäin jokainen linnassa ruokaillut.

Vakituisen henkilökunnan lisäksi ruokailijaluetteloihin merkittiin myös vierailijat ja tilapäisesti majoittuneet sotilaat. Ruokailuun osallistuneiden henkilöiden luettelo antaa siis parhaimman kuvan linnan väen kokonaismäärästä ja niiden vierasluettelot kertovat mielenkiintoisia yksityiskohtia kruunun virkamiesten ja ympäristön rälssin vierailuista linnassa. Jos vierailija oli rälssimies tai tärkeä kuninkaan virkamies, kirjattiin luetteloon hänen mahdollinen sukunimensä ja kotipaikkansa. Vierasluettelot paljastavat muun muassa, ettei rouva Kerttu, joka oli Hauhon Hyvikkälän kartanon perijätär ja linnanvouti Eerik Spåran (Hämeen linnan voutina 1562-1565) puoliso, asunut vakituisesti linnassa miehensä voutikaudella. Mutta hyvin usein rouva Kerttu lähti Hyvikkälästä pienen seurueen kera vierailulle linnaan viipyen siellä muutamasta päivästä useampaan viikkoon. Myös seudun mahtavimman kartanon Harvialan rouva Kaarina oli linnassa usein nähty vieras.


Keitä linnan työntekijät olivat?

Edellä mainitut rahapalkkaluettelot, kangaspalkkaluettelot ja ruokailun kontrollointia varten laaditut henkilöluettelot antavat parhaimmat tiedot linnan henkilökunnasta. Sukututkijan työn kannalta on harmillista se, että vaikka työntekijöiden nimet on mainittu luetteloissa kokonaisuudessaan, ei heidän kotiseudustaan ole minkäänlaisia mainintoja. Ei tiedetä, mistä pitäjästä, kylästä tai talosta he lähtivät linnaan töihin ja minne he palasivat työsopimuksen päätyttyä. Oletettavaa on, että käsityöläiset ja palkolliset lukuunottamatta erityisalojen ammattilaisia olivat kotoisin Hämeestä linnan lähiympäristöstä ja että ainakin osa ylimmästä virkakunnasta ja sotilaista oli ruotsalaista syntyperää.

Tässä tarkastellaan lähemmin kahta Hämeen linnan voutia, jotka kuvaavat hyvin voutien erilaisia taustoja. Ruotsalaiseen rälssiin kuulunut Isak Nilsson Banér oli Hämeen linnan voutina vuodet 1540-1552, joka oli pisin aika tässä tehtävässä Hämeen linnassa 1500-luvulla. Isak Nilsson oli Uplannin rälssiä. Kasvatuksensa hän oli saanut Tanskassa ja Kustaa Vaasan apen herttua Magnuksen hovissa. Kustaa Vaasa erotti Isak Nilssonin Hämeen linnan voudin virasta toimessa ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi, mutta jo vuosina 1555-1557 hän osallistui kuninkaan joukoissa Venäjän sotaan. Kuningas Eerik tuomitsi hänet kuolemaan vuonna 1565, mutta Isak Nilsson armahdettiin ja nimitettiin Venäjän lähettilääksi. Hän kuoli vuonna 1589. Isak Nilsson Banérin elämänvaiheet kuvaavat hyvin, kuinka kruunun ylimmät virkamiehet siirtyivät tehtävistä toisiin. Välillä he saattoivat joutua epäsuosioon ja jopa kuolemaantuomituiksi, mutta kruunulla oli sen verran vähän tehtävänsä osaavia virkamiehiä, ettei heistä lopulta ollut varaa luopua (Almquist 1917 s. 339; Almquist 1922-1923 s. 92; Anthoni 1970 s. 237; Elgenstierna 1925 s. 220).

Vuosina 1562-1565 Hämeen linnan voutina toiminut Eerik Spåra edusti suomalaista rälssiä. Eerik Spåra syntyi Naantalissa porvarissäätyyn, mutta kohosi hyvin pian rälssin jäseneksi. Hämeeseen hänet toi naimakauppa Hauhon Hyvikkälän kartanon perijättären Gertrud Gudmundintyttären kanssa (Suvanto 1985 s. 747). Eerik Spåra palveli sekä Kustaa Vaasaa että Eerik XIV:ta monissa tehtävissä Ruotsissa, Suomessa ja Tallinnassa. Vanhuuden päivänsä hän halusi viettää kotimaakunnassaan Hämeessä, joten linnan päällikkyys sopi hänelle erinomaisesti. Eerik Spåra kuoli voutiaikanaan syksyllä 1565.

Linnan turvana olleet asemiehet olivat varmasti suurimmaksi osaksi suomalaisia, mutta joidenkin nimet viittaavat ruotsalaiseen ja jopa sitä kaukaisempaan syntyperään: Anders Liffländer, Lasse Westgöte, Jöns Juthe, William Tysk ja Hans Tyske. Linnan käsityöläisten ja palkollisten voi olettaa tulleen suurimmaksi osaksi Hämeen linnaläänistä. Jonkin verran lisävalaistusta palkollisten mahdolliseen kotiseutuun antavat Hämeen pitäjien sakkoluettelot. Hämeen kihlakuntien voudintileihin sisältyvissä sakkoluetteloissa vuosilta 1539-1571 on 5 mainintaa niskoittelusta kruunun henkilökuntaa vastaan, joka oli tullut hakemaan väkeä linnan palvelukseen. Esimerkiksi Portaan pitäjän käräjillä kesäkuussa 1557 Simo Matinpoika Oinasjärveltä tuomittiin 6 markan sakkoihin 2 mustelmasta, jotka hän oli lyönyt kuninkaan palvelijaan, kun tämä oli tullut noutamaan työväkeä linnaan.

Vaikkei sakkotuomioita työväkeä noutaneen kruunun henkilökunnan vastustamisesta olekaan annettu usein, voi näiden muutamien tietojen pohjalta päätellä, että linnasta lähdettiin maakuntaan hakemaan palvelusväkeä. Vastustus kertoo siitä, ettei kruunun palvelukseen aina lähdetty mielellään. Linnalle töihin lähteminen ei välttämättä sopinut talonpoikien omaan työrytmiin eikä se aina ollut yksilön omien toiveiden mukaista. Mutta riitatapausten harvalukuisuus kertoo myös sen, ettei kyse ollut aina uudelleen toistuvasta kohtauksesta rahvaan ja linnalle työväkeä noutaneiden välillä.


Linnan naiset

Linnan tilikirjat raottavat meille ovea myös 1500-luvun naisten maailmaan. Talonpoikaisnaisten elämästä meillä on vähän tietoja, sillä suurin osa 1500-luvun asiakirjoista on veronkantoluetteloita, joita laatinutta voutia kiinnosti se, kuka oli talon isäntä. Linnan henkilöluetteloissa sekä miehet että naiset kirjattiin yhtä täydellisesti. Birgittoja, Kaarinoita, Marioita, Annoja ja Kerttuja linnan kaikista vakituisista työntekijöistä oli kuudennes, mutta ammattiväestä ja palkollisista heidän osuutensa oli kolmannes. Vakituisesti Hämeen linnassa asui ja työskenteli noin 16 naista ja heillä oli omat tehtävänsä. He valmistivat maltaat, leipoivat leivän, vastasivat fatabuurista, siistivät huoneet ja hoitivat lehmät ja siat. Linnan merkitys työnantajana oli erityisen suuri naisille, sillä se tarjosi heille kartanoiden ohella ainoan julkisen työmahdollisuuden maaseudulla, jossa naiset tekivät työtä kotonaan perheensä ja sukunsa parissa.


Yhteistyö ympäristön kanssa

Hämeen linna ei elänyt eristyksissä vaan oli yhteistoiminnassa ympäristönsä kanssa. Hämäläisille talonpojille linna merkitsi ennen kaikkea velvollisuutta maksaa veroparseelit ja huolehtia linnan päivätöistä ja rakennusvelvollisuudesta. Kanssakäyminen ei kuitenkaan rajoittunut kruunun vaatimien velvollisuuksien suorittamiseen, vaan linna tarjosi hämäläisille myös ansiomahdollisuuksia ja taloudellista turvaa. Hämeen linnaläänin lisäksi linnan talousalueeseen kuului koko muu Suomi ja Ruotsin puolella Tukholma ympäristöineen. Hämeestä lähti tavarakuljetuksia keskiaikaisiin kaupunkeihimme: Viipuriin, Porvooseen, Turkuun, Naantaliin ja Raumalle. Koska linna kuului kruunun valtakunnalliseen talousorganisaatioon, kuljetettiin luontaisvaroja Hämeen linnasta muun muassa kuninkaanlinnaan Tukholmaan, Gripsholman linnaan ja Uppsalan kuninkaankartanoon. Tässä tarkastelemme lähemmin muutamia yhteistoiminnan muotoja, joista on jäänyt henkilöhistoriallisia muistiinpanoja.

Kaikkiin erikoisammattitaitoa vaativiin tehtäviin ei palkattu vakituista ammattimiestä, vaan linna osti palveluja ammattilaisilta tietyn urakan suorittamista varten. Taitavat muurarit, rakennusmestarit, asesepät ja lasimestarit olivat 1500-luvulla hyvin palkattuja ja kysyttyjä ammattilaisia, joille kruunu oli merkittävä työnantaja. He liikkuivat ympäri valtakuntaa kruunun linnasta ja kartanosta toiseen. Hämeen linnan kehämuurin läntisen tykkitornin rakennustyömaalla vastaavana mestarina toimi muurari Staffan, joka työskenteli myös Turun linnassa Juhana-herttuan palveluksessa (Gardberg 1959 s. 503). Turun linnasta saapui myös lasimestari Clemet, joka asensi Hämeen linnan ensimmäiset lasi-ikkunat vuonna 1543.

Linnan arkipäivän askareista huolehtineet vierailevat käsityöläiset olivat varmaankin hämäläisiä talonpoikia, jotka hankkivat käsitöillä lisäansioita. Kuten Seppo Suvanto on Satakunnan kohdalla osoittanut, maaseudulla asui käsityöläisiä, jotka olivat talollisia ja harjoittivat talonpidon ohella mahdollisesti jo isiltä perittyä käsityöammattia (Suvanto 1987 s. 158). Vuonna 1546 Sääksmäen Ritvalasta kotoisin oleva nahkuri Niilo muokkasi 110 lampaannahkaa, joista hän valmisti 90 nahkahametta linnan väelle. Myös Rengon Järviöisten kylässä asui nahankäsittelyn ammattilainen, parkitsija Niilo, joka tarpeen tullen työskenteli linnan palveluksessa.

Linna ja talonpojat kävivät keskenään myös turkis- ja viljakauppaa. Kruunulla oli nahkojen ja turkisten etuosto-oikeus. Välttämättä talonpoika ei aina myynyt nahkoja kruunulle mielellään, sillä Turun markkinoilla niistä olisi voinut saada paremman hinnan. Kruunu möi viljaa joko linnan luona tai kaupunkien markkinoilla. Myytävä vilja oli pääasiassa kruunun talonpojilta keräämää veroviljaa, jota ei tarvittu kruunun omassa kulutuksessa. Kruunulle kertyi ylimääräistä veroviljaa, koska oli kannattavampaa kerätä verot viljana kuin rahana. Rahavero ei noussut samassa suhteessa rahanarvon alenemisen kanssa, ja myymällä verovilja pystyttiin hyödyntämään päivän markkinahintoja.

Vuonna 1545 Hämeen linnan luona ruista, ohraa, maltaita ja kauraa ostaneista henkilöistä on säilynyt nimiluettelo, josta tiedämme tarkemmin, keitä ostajat olivat. Kaiken kaikkiaan viljaa osti 172 henkilöä. Heistä oli talonpoikia 150 (viisi emäntää), joista 136:n kotipitäjä tiedetään. Lähes kolmannes ostajista tuli Mäskälän hallintopitäjästä. Seuraavaksi eniten ostajia saapui Lopelta (20), Kalvolasta (19), Janakkalasta (16) ja Lehijärveltä (11). Suurin osa ostajista tuli siis linnan lähipitäjistä. Pisin kotimatka oli kahdella Sysmästä ja yhdellä Uudestakylästä saapuneella talonpojalla. Loput ostajista olivat linnan virkamiehiä, asemiehiä ja käsityöläisiä. Tosin linnan vouti Isak Nilsson ei hankkinut viljaa itselleen, vaan osti sen annettavaksi köyhälle naiselle. Mahdollisesti kyseessä oli katovuosi, jolloin linnan viljavarastot olivat turvana ympäristölle.


KIRJALLISUUS

Almquist, Joh. Ax., Den civila lokalförvaltningen i Sverige 1523-1630, första och fjärde delen. Stockholm 1917 ja 1922-1923.

Anthoni, Erik, Finlands medeltida frälse och 1500-tals adel. Helsingfors 1970.

Elgenstierna, Gustaf, Den introducerade svenska adelns ättartavlor I. Stockholm 1925.

Gardberg, C. J., Åbo slott under den äldre Vasatiden, En byggnadshistorisk undersökning. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 60. Helsingfors 1959.

Odén, Birgitta, Rikets uppbörd och utgift, Statsfinanser och finansförvaltning under senaste 1500-talet. Bibliotheca Historica Lundensis 1. Lund 1955.

Suvanto, Seppo, Keskiaika. Hauhon, Tuuloksen ja Luopioisten historia I, toim. Y. S. Koskimies. Hämeenlinna 1985.

Suvanto, Seppo, Knaapista populiin. Tutkimuksia erilaistumisesta Satakunnan talonpojistossa vuosina 1390-1571. Historiallisia tutkimuksia 142. Vammala 1987.

Vilkuna, Anna-Maria, Taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä (vuodesta 1539 noin vuoteen 1570). Lisensiaattityö, Tampereen yliopiston historiatieteen laitos 1994.


Referat

Anna-Maria Vilkuna: Personhistoriska källor rörande Tavastehus slott

Den systematiska, hela det svenska riket omfattade serien fogderäkenskaper vidtar år 1539. Om också denna artikel behandlar räkenskaperna vid Tavastehus slott på 1500-talet, gäller samma principer för alla slott och kronogårdar i Finland. Detta omfattande, välbevarade och i tiden moderna räkenskapsmaterial ger en förträfflig möjlighet att sätta sig in i kronans hushållning samt kronans relationer till allmogen och frälset.

Ur Tavastehus slotts protokoll får man fram två typer av personhistoriska omnämnanden: 1:o uppgifter om på slottet varaktigt bosatta och verksamma personer samt 2:o uppgifter om personer, bosatta i trakten eller på tillfälligt besök och deras kontakter till slottet. Stadigt bosatta på slottet var vid pass 100 personer: fogden och hans manskap, administrativa tjänstemän, hantverkare och anställda. De mest tillförlitliga uppgifterna om den ordinarie personalens numerär och uppgifter jämte namnförteckning står att tillgå i lönelistorna för utbetalning av årslönerna i pengar och tyg, och i personlistor uppgjorda för att övervaka vilka som fick begagna slottets matsal. Listorna upptar envar löntagares namn och yrke lika noggrannt oavsett kön eller ställning. Sålunda ger oss slottsräkenskaperna även inblickar i 1500-talskvinnornas värld, för vilken källmaterialet i övrigt är njuggt. Förutom den ordinarie personalen ingår i kosthållslistorna även uppgifter om gäster och tillfälligt inkvarterade soldater. Dessa kosthållslistor ger den bästa bilden av hela antalet samtidigt på slottet bosatta, stundtals upp till 200 personer, och gästlistorna upptar namn på kronans tjänstemän och i trakten bosatta frälsemän.

Listorna över slottets personal upptar noggranna namnuppgifter, men deras hemort framgår inte. Åtminstone en del av de högre tjänstemännen och militärerna var av svenskt ursprung. Det är antagligt, att betjäningen huvudsakligen kom från slottets omgivning. Ytterligare upplysningar om betjäningens hemorter kan inhämtas ur Tavastlands socknars saköreslängder. Under perioden 1539-1571 nämns inalles 5 fall av uppstudsighet mot kronans tjänstemän, som kommit för att skaffa arbetsfolk till slottet. Från slottet sändes alltså folk ut för att skaffa arbetskraft. Men alla tog inte så gärna anställning på slottet. Det var dock inte fråga om någon kontinuerlig motsättning mellan allmogen och de fogdar, som utsåg arbetsfolk till slottet.

Slottet erbjöd även inkomstmöjligheter och ekonomisk trygghet för den tavastländska allmogen. I slottsräkenskaperna finns uppgifter om bönder vilka skaffat sig tilläggsinkomster genom att utföra någon viss uppgift. I nödtider var slottets spannmålsförråd av största betydelse. Enligt en lista från 1545 köptes från slottet både råg, korn, malt och havre av inte färre än 172 personer, av vilka de flesta kom från slottets grannskap med några längre ifrån, ända från Sysmä.


Genos 66(1995), s. 50-54, 95

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Kirjallisuus | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1995 hakemisto | Vuosikertahakemisto