GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Referat | Artikkelin loppu ]

Keskiaikaisten porvarisukujen jatkuvuus

Fil. lis. Mika Kallioinen, Turku

Keskiajan kaupungit olivat yleensä kaikkialla varsin avoimia keskuksia. Kaupunkeihin muutti jatkuvasti uutta väkeä, eikä porvaristoon pääsyä ollut suuremmin rajoitettu. Kaupungit olivatkin ilmeisesti tärkeimpiä sosiaalisen kohoamisen väyliä yhteiskunnassa. Myös kysymys porvarisukujen pysyvyydestä ja jatkuvuudesta on kiinnostava yhtä hyvin sosiaalihistorian kuin sukututkimuksenkin kannalta. Olivatko kaupungit pelkkiä läpikulkupaikkoja vai pysyivätkö suvut päinvastoin sukupolvesta toiseen saman kaupungin porvareina? Suomessa on käsitelty paljon keskiaikaisia pappis- ja etenkin rälssisukuja, mutta porvaristo on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tarkastelen seuraavassa yksinomaan turkulaisten porvarisukujen jatkuvuutta, koska Turusta on säilynyt enemmän lähteitä kuin yhdestäkään muusta Suomen keskiajan kaupungista. Porvariyhteisön jatkuvuutta on mahdollista käsitellä kahdesta näkökulmasta. On kysyttävä, miten pitkään yksittäiset porvarit pysyttelivät ammattiuransa aikana kaupungissa. Tämän lisäksi on tarkasteltava myös sitä, esiintyikö Turussa pitkäaikaisia porvarisukuja, joissa porvarius periytyi isältä pojalle useassa polvessa.

Turusta tunnetaan keskiajalta noin 420 nimeltä mainittua porvaria. [1] Näistä useat esiintyvät lähteissä vain yhden kerran ja yhtä monista on vain muutamia mainintoja. Joskus tietoja on kuitenkin niin runsaasti, että porvarin voi havaita olleen Turussa yhtäjaksoisesti pitkän aikaa. Seuraavasta asetelmasta käyvät ilmi ne yhteisön jäsenet, jotka ovat olleet kaupungissa suunnilleen kaksi vuosikymmentä tai pitempään. Ajanjakso viittaa selvästi siihen, että kyseinen porvari on ollut Turussa käytännöllisesti katsoen koko ammattiuransa ajan.

Ainakin osa porvareista näyttää asuneen Turussa pysyvästi. Erityisesti Fredrik Frese, Simon Grop ja Albrekt Nyendorp kiinnittävät huomiota, sillä he vaikuttivat Turussa suunnilleen puoli vuosisataa eli periaatteessa koko elinikänsä. Kiinnostavaa on myös se, että luettelossa on runsaasti saksalaista juurta olevia porvareita. Tutkimuksessa on aikaisemmin usein korostettu, että juuri saksalaiset muuttivat pois Turusta hankittuaan ensin porvareina varallisuutta. Saksalaiset olivat siten tulleet Turkuun suhdanteiden mukana ilman aikomustakaan jäädä kaupunkiin pitemmäksi ajaksi. [2]

Hans van Asken 1458-1478
Bengt Petersson 1443-1469
Didrik Hansson 1489-1512
Gerlag Fredag 1415-1454
Jakob Frese 1425-1450
Berndt Grote 1449-1484
Arvid Halffstad 1414-1443
Hinza Knap 1378-1414
Hans Mandrow 1485-1516
Anders Munck 1458-1476
Albrekt Nyendorp 1425-1476
Simon veranleikkaaja 1464-1501
Laurens Skalm 1471-1501
Olavi Syltty 1416-1443
Hans Basse 1454-1473
Gert van Bucken 1484-1514
Henrik Finkenberg 1450-1469
Fredrik Frese 1405-1454
Simon Grop 1396-1443
Hans Görtzhagen 1449-1471
Jöns Gudvatsson 1416-1439
Laurens Jakobsson 1456-1486
Laurens kultaseppä 1422-1441
Nils Olofsson 1423-1448
Olavi Römanen 1430-1455
Mathias Skalenberg 1426-1459
Sven kultaseppä 1443-1468
Anders Witte 1470-1503

Väitteessä on varmasti paljon perää, ja monet saksalaisporvarit todella muuttivat Turusta. Siitä huolimatta porvaristossa oli myös miehiä, jotka olivat juurtuneet kaupunkiin. Valitettavasti 1300-luvun tiedot ovat niin vähäisiä, että tästä porvariston muotoutumisvaiheen kehityksestä ei voi sanoa juuri mitään. Arvattavasti porvarit olivat tällöin liikkuvaisempia kuin myöhemmin yhteisön jo vakiinnutettua asemansa.

Porvariyhteisön pysyvyyden kannalta on tärkeää, voidaanko Turussa osoittaa olleen yleisesti pitkäaikaisia porvarisukuja. Tiedot porvareiden sukulaisuussuhteista ovat satunnaisia kuten keskiaikaa koskevat tiedot yleensäkin, ja monesti sukulaisuus jää arvailujen varaan. Lähteissä esiintyy esimerkiksi useita Svarta/Svarte-nimisiä porvareita, jotka ovat luultavasti sukua keskenään, vaikka sitä ei olekaan mahdollista osoittaa. Joissakin tapauksissa sukulaisuudesta on kuitenkin olemassa selvä tieto.

Turussa oli 1330- ja 1340-luvulla porvarina eräs Matias Skelghe, ja Eric Anthoni on arvellut, että hän on ehkä sukua seuraavan vuosisadan alussa porvarina olleelle rälssimies Jeppe Skelghelle. [3] Toinen hyvä esimerkki on Laurens Vadmal, joka mainitaan porvarina vuosina 1415-1427. Hänen kerrotaan perineen useita Turussa sijaitsevia katupuoteja isältään, ja koska kaupungissa oli 1380-luvulla Henrik Vadmal -niminen porvari, hän saattaisi hyvinkin olla tuo Laurensin tarkemmin mainitsematon isä. [4] Frese-suvulla oli Turussa edustajia kahdessa polvessa. Suvun ensimmäinen miespuolinen Turkuun asettunut jäsen oli tiettävästi Arnika Frese. Hänellä oli kaksi poikaa, Jakob ja Fredrik, joista kummastakin tuli porvareita. Muita suvun edustajia ei kuitenkaan tunneta, ja Jakobkin siirtyi Tallinnaan 1400-luvun puolivälissä. [5]

Turun porvareita olivat sekä Henrik Kölnare että hänen poikansa Hennika. Kaupungissa 1300-luvun loppupuolella ollut Johannes Kölnare oli kenties näiden isoisä, vaikka siitä ei olekaan selviä todisteita. Matti Syltty mainitaan puolestaan Olavi Syltyn veljenpoikana. Matin isästä ei ole muita tietoja kuin että hänellä oli Turussa talo, joten hänkin on saattanut olla kaupungissa porvarina. [6] Myös turkulaisen Laurens Skalmin poika ryhtyi jatkamaan isänsä uraa porvaristossa. Tallinnasta Turkuun porvariksi siirtyneellä Gödik Wittellä oli kolme poikaa, joista Gottschalk opiskeli Pariisissa ja toimi Turussa kaniikkina. Toinen poika Jakob kävi aluksi Turusta käsin kauppaa ilmeisesti olematta porvari, mutta siirtyi sitten Tallinnaan. Sen sijaan Anders jäi Turkuun ja vaikutti mm. raatimiehenä. [7]

Rälssiin myöhemmin siirtyneen Rengonpoika-suvun jäsenistä kolme kuului Turun porvaristoon. Suvun kantaisä Juhani Rengonpoika oli porvarina 1400-luvun alussa, ja hänen pojistaan sekä Juhani että Niilo olivat Turussa raatimiehinä. Seuraavan sukupolven aikana suku nousi rälssiin, eikä sen jäseniä ollut tiettävästi enää tämän jälkeen kaupungin porvareina. Kahteen sukupolveen jäi nähtävästi myös Görtzhagen-suvun aika porvaristossa; raatimies Hans Görtzhagen oli joka tapauksessa porvari Henrik Görtzhagenin isä. [8]

Joissakin tapauksissa suku säilyi porvaristossa, vaikka sen jäsenet siirtyivät kaupungista toiseen. Niinpä sekä Ragvald Suurpään että Albrekt Nyendorpin pojat muuttivat Tukholmaan porvareiksi, kun taas raatimies Hans Schonenbergin isä oli ollut Lyypekissä porvarina. [9] Myös kultaseppä Hans Mandrowin isä oli porvari, joka harjoitti kultasepän ammattia Tallinnassa. [10]

Tiedot viittaavat siihen, että Turkuun ei muodostunut pitkäikäisia porvarisukuja. Muutamissa tapauksissa poika on jatkanut isänsä uraa, mutta yhtään kolmen sukupolven ajan porvaristossa toiminutta sukua ei varmuudella tunneta. [11] C.C. Sjödén on tehnyt Tukholmasta aivan vastaavan havainnon: sielläkään porvarisuvut eivät kyenneet säilymään paria sukupolvea kauempaa. On myös paljastavaa, että turkulaiset 1500-luvun porvarinimet eroavat lähes kauttaaltaan keskiajan nimistöstä. Luultavasti tämä kuvastaa kaupunkien suurta kuolleisuutta, jonka vuoksi suvuista ei voinut tulla pitkäikäisiä. [12]

Porvariston avoimuus on mahdollistanut varsin laajan sosiaalisen liikkuvuuden yhteisön sisällä. Erityisen selvästi tämä ilmenee raadin jäsenistössä, joka sai jatkuvasti uutta täydennystä. Ei ollut mitenkään harvinaista, että tavallinen porvari nousi raadin jäseneksi. Kuvaava esimerkki on Laurens Jönsson, joka mainitaan porvarina vuonna 1478, kymmenen vuotta myöhemmin raatimiehenä ja vuonna 1490 lopulta pormestarina. [13]

Vaikka raadin jäsenten rekrytoituminen ei aina käy selvästi ilmi, lähteistä todennettavista 98 turkulaisesta raatimiehestä ja pormestarista 17 esiintyy tavallisena porvarina ennen raatiin siirtymistään. [14] Sosiaalista nousua kuvastaa sekin, että tunnetuista 40 pormestarista 9 mainitaan raatimiehenä ennen pormestariutta. [15] Sosiaalinen liikkuvuus porvariston sisällä on ollut varmasti suurempaa kuin lähteistä voisi päätellä, ja on aivan ilmeistä, että raatiin on noustu juuri tavallisten porvareiden riveistä.

Turussa raadista ei päässyt kehittymään sulkeutunutta suurporvarisukujen hallitsemaa elintä kuten monessa muussa kaupungissa. Eurooppalaisessa tutkimuksessa on ollut tapana korostaa juuri raadin sulkeutuneisuutta osoituksena tiettyjen harvojen patriisisukujen ylivallasta. Yleisesti on väitetty, että hansan piirissä ja muuallakin Euroopassa valta ajautui kaupungeissa rikkaimmille porvareille, jotka kykenivät säilyttämään asemansa sukupolvesta toiseen. Tämä johti ennen pitkää vakaviin konflikteihin kaupungin alempien kerrostumien kanssa. Monissa kaupungeissa suvuista saattoi myös kehittyä todellisia voimaryhmittymiä, jotka vastustivat toisiaan. [16]

Turussa tämänkaltainen kehitys ei ollut mahdollista, sillä suvut eivät yksinkertaisesti kyenneet uusintamaan itseään, ja myös Tukholmassa tilanne on ollut vastaava. Stefan Hartmann on toisaalta tutkinut tallinnalaisia, jotka pitivät myöhäiskeskiajalla hallussaan avaimia kaupungin eri torneihin. Tehtävä oli sikäli arvostettu, että kaikki siihen valitut porvarit näyttävät edustaneen kaupungin johtavaa kerrostumaa ja useimmat olivat itse asiassa raadin jäseniä. Hartmannin mukaan avaimenhaltijoina toimineiden sukujen joukko muuttui 1500-luvun alkuun mennessä perusteellisesti verrattuna sata vuotta edeltävään aikaan. Tallinnassakaan porvariston yläkerrostuma ei ollut siten mitenkään suljettu, vaan se päinvastoin uusiutui verrattain nopeasti. [17]


Viitteet

[1]   Tiedot perustuvat tekijän lisensiaattitutkimukseen, ellei viitteissä toisin mainita. Mika Kallioinen, Yhteisöstä säädyksi. Turun porvariston synty, rakenne ja yhteiskunnallinen asema keskiajalla. Painamaton lisensiaattitutkielma. Turun yliopisto, Suomen historia 1994.

[2]   Gustav Adolf Donner, Striden om arvet efter köpmannen Jakob Frese, 1455-1510. Åbo 1930, s. 8; J.W. Ruuth, Åbo stads historia under medeltiden och 1500-talet III. Helsingfors 1916, s. 55-59, 66-69.

[3]   Eric Anthoni, Bärare av namnet Skelghe och deras släktförhållanden. Genos 1968, s. 61, 63; sama, Finlands medeltida frälse och 1500-talsadel. Helsingfors 1970, s. 79, 117, 124.

[4]   FMU 945, 6596; REA 415, 421-422; Erkki Kuujo, Turun kaupungin historia 1366-1521. Turku 1981, s. 80.

[5]   Arnika Fresestä ei ole suoranaisia tietoja eikä myöskään varmuutta, tuliko hänestä Turun porvari. Donner 1930, s. 8-10; Kuujo 1981, s. 87-88.

[6]   FMU 6621; REA 575, 602; Kuujo 1981, s. 83-84.

[7]   REA 662-663.

[8]   FMU 3480, 3996; Anthoni 1970, s. 198; Kuujo 1981, s. 94; Aulis Oja, Rengonpoika-suku. HAik 1945:3.

[9]   FMU 3263, 3425, 3470, 3995.

[10]   Tallinnassa oli 1300- ja 1400-luvun taitteessa kultaseppänä myös eräs Konrad Mandrow, joka saattoi hänkin olla sukua Hans Mandrowille. Tallinnan kaupunginarkisto, BC 1, 11.1.1485; FMU 4016; Das Revaler Pergament Rentenbuch 1382-1518. Hrsg. v. Artur Plaesterer. Reval 1930, s. 83, 173, 200, 204, 287, 372, 409, 902.

[11]   Tällaisia voivat tosin olla edellä mainitut Kölnaret, vaikka asia ei käykään lähteistä suoraan ilmi.

[12]   C.C. Sjödén, Stadsbor i sturetidens Stockholm. En studie i tänkeböckernas värld. Studier och handlingar rörande Stockholms historia II. Uppsala 1953, s. 87. Vrt. myös Ruuth 1916, s. 135-146, 227-240.

[13]   FMU 3763, 4160, 4328. Vastaava sosiaalinen nousu oli yleistä myös Tukholmassa. Sjödén 1953, s. 86-87.

[14]   Henrik Berg, Peter van der Berge, Nikolaus Finland, Didrik Hansson, Berndt Grote, Hans Görtzhagen, Arndt van Hervorde, Jöns Gudvatsson, Anders Kaland, Hinza Knap, Pietari Kovasydän, Peter Lange, Laurens Jakobsson, Johannes Lokenäs, Ulfard Rosendal, Olof Skalm ja Ragvald Suurpää.

[15]   Diderik up der Heyde, Matthias Skalenberg, Henrik Finkenberg, Vilken Villenson, Anders Munck, Magnus Hyrso, Olof Jakobsson, Laurens Jönsson ja Nils kirjuri.

[16]   Asiasta vallitsee tutkimuksessa varsin yhteneväinen kuva. Ks. esim. Yves Barel, La ville médiévale. Systéme social, systéme urbain. Grenoble 1977, s. 126.

[17]   Stefan Hartmann, Zwei Verzeichnisse revaler Stadttürme um 1413-1426 und um 1513-1525. Zeitschrift für Ostforschung 2/1988, s. 187, 203-204, 212-213.


Referat

Mika Kallioinen: De medeltida borgarsläkternas fortbestånd

Artikeln granskar frågan om de medeltida borgarsläkternas fortbestånd. Bevarade uppgifter från Åbo utvisar, att i denna stad fanns ett flertal borgare, vilka förblev bosatta där under hela sin verksamhetstid. Däremot uppstod där inga långlivade borgarsläkter. I några fall har en son tagit vid efter fadern, men inte en enda i trenne led verkande borgarsläkt är med säkerhet känd. Detta motsvaras väl av läget i Stockholm och Reval. Även i dessa städer var borgarfamiljerna kortlivade. Huvudorsaken härtill är troligen den höga mortaliteten vilken medförde att släkterna inte kunde fortplanta sig. Öppenheten i borgerskapet tillät å andra sidan en ganska stor social rörlighet. Det utvisas bl.a. av rådets sammansättning, som fortsättningsvis fick nya tillskott.


Genos 67(1996), s. 146-148, 186

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1996 hakemisto | Vuosikertahakemisto