GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Referat | Artikkelin loppu ]

Vanhat kartat sukututkijan apuna

Fil.maist. Terhi Nallinmaa-Luoto, Vantaa

Sukututkija, joka on onnistunut löytämään kirkonkirjoista tms. lähteistä esivanhempiaan koskevia tietoja, saa selville heidän asuinpaikkansa tavallisesti pitäjän, kylän ja talon, kaupungeissa korttelin ja talon tarkkuudella. Maaseudun tilattoman väestön osalta asuinpaikkaa ei aina ole määritetty kylää tarkemmin, mutta mitä pitemmälle nykyaikaa kohti tullaan, sitä useammin rippikirjoissa esiintyy myös torppien ja mäkitupien nimiä. Etsiessään lähteistä "lihaa luiden päälle" eli lisätietoja esipolvitaulun muodostamaan runkoon sukututkija voi myös yrittää vanhojen karttojen avulla selvittää, missä esivanhempien kotitalot tai -mökit aikoinaan sijaitsivat ja miten niiden paikat sijoittuvat nykyiseen, usein hyvin paljon muuttuneeseen maastoon.


1600-luvun kartat

Ensimmäiset kartat, joihin on merkitty talojen paikkoja, piirsivät Suomessa 1640-luvulla Ruotsista lähetetyt maanmittarit, jotka kartoittivat kymmenien kylien tontit, pellot ja niityt eri puolilta Suomea ja laativat lisäksi asemakaavakarttoja monista kaupungeista. Näistä kartoista on julkaistu ainakin Lars Schroderuksen laatima Sääksmäen geometrinen maakirja, joka sisältää Sääksmäen kylien kartat vuosilta 1640-41. [1] Länsi-Suomen kylissä oli tuolloin tavallisimmin voimassa sarkajako, jonka vallitessa saman kylän kaikki talot oli sijoitettu samalle tontille ja tontin ympärillä oleva pelto jaettu talojen kesken sarkoihin. Näin ollen 1600-luvun kartoista voi todeta silloisten kylätonttien paikat ja yrittää paikantaa ne nykyisille peruskartoille. Tilattomaan väestöön kuuluvia esivanhempiaan sukututkija tavoittaa 1600-luvun lähteistä harvoin, mutta mikäli heitä löytyy, voi olettaa heidän asuneen jossakin mökissä kylän maalla tai talojen nurkissa.

Uusia karttoja monista Suomen kylistä ja kartanoista piirrettiin 1680-luvulta ison vihan alkuun mennessä verollepanotarkoituksiin. Kartoituksen käynnisti tällöin iso reduktio, jossa aatelilta peruutettiin kruunulle suurin osa läänityksistä, sekä sotilasvirkatalojen perustaminen. [2] Näihinkin karttoihin on tavallisesti merkitty vain kylien tontit, pellot ja niityt. Edellä mainittuja 1600-luvun karttoja säilytetään Helsingissä Maanmittaushallituksen arkistossa, jossa niistä on tutkijoiden käytettävissä mikrokorttikopiot.

Esimerkkinä näistä 1600-luvun kartoista olkoon Sulkavan Linkolan kylän pelloista ja niityistä v. 1645 piirretty kartta (MHA C 1:229), johon on merkitty myös kylän lähellä olevat, Heinolan kylään kuuluvan Helttusen talon viljelykset. Kartasta näkyy tilojen sijainti suhteessa Vekarajärveen, tontit ja erikseen kylvettyinä ja kesantona olevat pellot. Karttaselityksessä on mainittu tilojen viljelijöiden nimet, kylvetyn sekä kesantopellon alat ja lisäksi mm. se, mistä kohdasta tilojen maakappaleet löytyvät vuoden 1561 maakirjasta.

kartta 1

Sulkavan Linkolan kylän sekä Heinolan kylän Helttusen talon pelto- ja niittykartta 1645. Maanmittaushallituksen arkisto.


Isojakokartat

Sarkajakoa alettiin 1700-luvun puolivälissä pitää maatalouden kehittämisestä kiinnostuneiden virkamiesten piirissä vahingollisena. Vuonna 1757 annettiin ensimmäinen isojakoasetus, jonka mukaan jakokuntien maat oli mitattava ja jaettava talojen kesken niin, että kukin niistä saisi maansa yhteen tai mahdollisimman harvoihin kappaleisiin. Seuraavina vuosikymmeninä annettiin vielä uusia asetuksia. [3]

Isojakotoimitusten yhteydessä piirrettiin kartat jaon kohteina olleiden kylien koko maa-alueesta. Karttoihin merkittiin talojen tontit ja toisinaan myös torppien, mäkitupien yms. asumusten tontteja, edelleen pellot, niityt ja metsät, tiet, polut, sillat, myllyt ja vesistöt. Isojakotoimitukset aloitettiin usein verollepanojen yhteydessä, ja sarkajakoisten kylien lisäksi kartoitettiin myös yksinäistalot sekä sarkajakoalueen ulkopuoliset alueet. Isonjaon kartta-aineisto kattaa koko Suomen, ellei oteta lukuun sitä, että joitakin yksittäisiä karttoja on kuluneiden kahden vuosisadan aikana hävinnyt. Kartoista tehtiin jo alunperin kahdet kappaleet, joista puhtaaksipiirrettyjä säilytetään Maanmittaushallituksen arkistossa ja maastossa käytettyjä konseptikappaleita läänien maanmittaustoimistojen arkistoissa. Useimmiten on ainakin toinen kartoista säilynyt. Kartat ovat peräisin 1700-luvun jälkipuoliskolta ja 1800-luvulta, sillä suurimmassa osassa Suomea isojako saatiin suoritetuksi 1800-luvun loppuun mennessä. [4]

Maanmittaushallituksen arkistossa on Uudenmaan ja Viipurin läänien sekä Ahvenanmaan ja eräistä Pohjanmaan isojakokartoista käytettävissä mikrokorttikopiot, muut kartat saa tutkittavikseen alkuperäisinä. Mikrokorttikopioita on tehty myös läänien maanmittaustoimistojen isojakokartoista.

Isoajakoa varten mitattiin, kartoitettiin ja jaettiin kerrallaan yhden jakokunnan maat. Jakokunnan muodosti Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla yksi tai joskus useampia kyliä, joiden talot omistivat yhteisesti jakokunnan maan. Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa saattoi koko pitäjä omistaa metsän yhteisesti, jolloin se oli aluksi jaettava eri jakokunniksi. Savossa jakokunnan muodosti yksi tai useampi tila, jotka saattoivat kuulua eri kyliinkin ja jotka omistivat yhdessä joukon hajallaan olevia maakappaleita. Isossajaossa nämä hajaomistukset yhdistettiin tilusvaihtojen avulla harvoiksi suuriksi maa-alueiksi. Tilusvaihtoja jouduttiin suorittamaan myös muualla Suomessa silloin, kun jollekin kylälle kuuluvia maakappaleita oli toisen kylän alueella. Jonkin verran tiluksia jäi seka-asemaan vielä isonjaon jälkeenkin. [5]

Isoajakoa aloitettaessa selvitettiin ensiksi jakokunnan rajat kuulemalla myös naapurijakokuntien maanomistajia. Jos rajoista ei päästy sopimukseen, riita vietiin maanjako-oikeuteen, joka ratkaisi myös muut isostajaosta syntyneet erimielisyydet. Maanjako-oikeuden päätöksistä voitiin valittaa Ruotsin vallan aikana kuninkaalliseen oikeusrevisioon, autonomian aikana senaattiin. Mittausten yhteydessä pellot, niityt ja metsät jyvitettiin eli jaettiin ne arvoluokkiin maanlaadun mukaan. Kartan lisäksi jakokunnan maista laadittiin nautintaselitelmä (Häfde Beskrifning), johon kunkin talon siihen mennessä käyttämät tiluskappaleet merkittiin nimeltään ja numero- tai kirjaintunnuksen avulla. Nämä numero- ja kirjaintunnukset merkittiin karttaan, johon voitiin merkitä myös tiluskappaleiden jyväluvut. Itse kartoissa esiintyy hyvin vähän paikannimiä, joten talot, torpat ja töllit on etsittävä niistä nautintaselitelmän tai jakokirjan (Delnings Instrument) avulla. Pellot ja niityt jaettiin maanomistajien kesken tavallisimmin vanhan nautinnan ja metsä manttaalilukujen osoittamassa suhteessa siten, että huonoksi jyvitettyä maata sai enemmän kuin hyvää. Lohkojen rajat piirrettiin karttaan, johon merkittiin talojen kirjaintunnukset osoittamaan, mitkä lohkot kukin oli saanut. Lopuksi rajat pyykitettiin maastoon, ja jako sai lainvoiman maanjako-oikeuden vahvistettua sen. [6]

Isojakokokouksista pidettiin pöytäkirjaa, joita säilytetään läänien maanmittaustoimistojen arkistoissa. Suuressa jakokunnassa saattoi pöytäkirjaa syntyä satoja sivuja, ja toisinaan sukututkija löytää niistä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Isojakopöytäkirjojen yhteydessä on myös jäljennöksiä maanjako-oikeuksien päätöksistä; maanjako-oikeuksien pöytäkirjoja on lisäksi jonkin verran Kansallisarkistossa. Yksittäistapauksissa niistäkin voi olla iloa sukututkijalle, kun esimerkiksi rajariidan todistajana kuultu vanhus kertoo, missä ja milloin hän oli syntynyt tai kun maanjako-oikeuden jäsenen jäävittömyys todetaan selvittämällä, miten kaukainen sukulainen hän on jollekin riidan osapuolelle. [7] Tällaisia yksityiskohtia on tietenkin vaikea lähteä umpimähkään etsimään. Isojakokokouksen pöytäkirjassa tai maanjako-oikeuden päätöksessä saattaa olla myös maininta siitä, että jokin kylän taloista lupasi tai määrättiin muuttamaan pois kylätontilta toiseen paikkaan. Isonjaon yhteydessä ulosmuuttoja ahtaasti rakennetuilta tonteilta pyrittiin viranomaisten taholta edistämään, joskin usein vielä vaatimattomalla menestyksellä. [8]

Esimerkkinä isojakokartoista olkoon Turun läänin Kosken kappeliin, nykyiseen Kosken Tl kuntaan, kuuluvien Harmaan ja Koivukylän kylien muodostaman jakokunnan kartta vuodelta 1798. Isojako kaikkine toimituksineen suoritettiin tässä jakokunnassa vuosina 1798-1801. Harmaan kylään, josta vielä viime vuosisadalla käytettiin nimeä Haukanpyöli (ruots. Hauckanböhle), kuului kaksi kantataloa, Muti (G) ja Harmaa (H). Niiden rakennukset olivat vierekkäin kylän tontilla, ja tonttimaan vieressä olivat molempien talojen kaalimaat (g-h). Tontin ympärillä Paimionjoen ja Turusta Hämeenlinnaan menevän, Härkätieksi nimitetyn maantien välissä oli kylänvainio eli kotipelto (Bohlåker), joka kaksivuoroviljelyn vaatimaan tapaan oli jaettu kahteen suunnilleen yhtä suureen alueeseen, Kylänpeltoon (102) ja Koivukylänpuoliseen peltoon (101). Nämä vainiot oli jaettu talojen kesken sarkoihin ja ympäröity kumpikin omalla aidallaan, ja ne olivat vuorovuosina kesantona ja kylvettyinä. Kotipeltoalueen läheisyyteen oli raivattu joukko ulkopeltoja (n:ot 91-100 ja 103-104), joita varsinaissuomalaiseen tapaan nimitettiin umpiaidoiksi. Metsässä maantien takana oli muutamia kylälle kuuluneita niittyjä (n:ot 86-88). [9]

kartta 2

Osa Kosken Tl Koivukylän ja Harmaan (Haukanpyölin) kylien isojakokartasta 1798. Maanmittaushallituksen arkisto.


Koivukylässä puolestaan oli kuusi taloa: kahtia jaettu Päärni, jonka puoliskoja omistivat Simo Simonpoika (A) ja leski Riitta Mikontytär (B), Penttilä (C), Ritari (D), Mattila (E) ja Haukka (F). Haukka sijaitsi n. 300 m pohjoiseen kylätontilta, jolla kaikki muut talot olivat, ja täälläkin tontin vieressä olivat talojen kaalimaat (a-f). Kylänvainioiden nimet olivat Siutilan puolinen pelto (136) ja Harmaan puolinen pelto (137), joka ulottui Harmaan kylänvainioon asti. Myös Koivukylän taloilla oli joukko umpiaitoja (89-90 ja 105-135) ja metsässä muutamia niittyjä (80-85). Koivukylän rannassa oli Paimionjoen yli vievä silta ja mylly sekä vastarannalla Myllykylän puolella jokea toinen.

Talojen tontit on merkitty alkuperäiseen karttaan punaisella. Niiden lisäksi on kaikkiaan 11 umpiaidan alueelle merkitty punaisella tonttikuvio. Tontteja on seuraavissa umpiaidoissa: Lähteenkorva (99), Santala (105), Myssymuori (128), reserviläisen pelto (111), Mikon umpiaita (113), Haukan entisen sepän pelto (114), toinen reserviläisen pelto (115), sotamiehen ruotupelto (126), rakuunan pelto (125), nimismiehen kaalimaa (123) ja torpparin pelto (116). Lähteenkorvan umpiaita kuului nautintaselitelmän mukaan Harmaankylälle, kaikki muut Koivukylälle.

Rakuunan pelto kuului Päärnin rusthollille, jonka rakuunan torppa epäilemättä oli rakennettu pellon kulmaan merkitylle tontille. Sotamiehen pellon reunaan oli vastaavasti rakennettu Koivukylän ruotusotamiehen torppa ja reserviläisten peltojen viereen armeijan varamiesten torpat. Näiden sotilastorppien asukkaat vaihtuivat periaatteessa aina uuden miehen tultua palvelukseen edellisen tilalle.

Kosken Tl rippikirjasta 1797-1802 ja henkikirjasta 1798 löytyvät useimmat isojakokartan tonteilla asuneista ihmisistä. [10] Rippikirjan mukaan Harmaankylässä oli sekä Lähteenkorvan että Santalan torpat; isojakokartan mukaan jälkimmäinen torppa luettiin Koivukylään. Rippikirjassa mainittua Harmaankylän sotamiestorppaa ei sen sijaan löydy kartalta, mutta kylläkin sotilaan pelto (100). Rippikirjasta löytyy Koivukylän rakuunatorppa, sotamiestorppa ja kaksi varamiestä, joista toinen on Päärnin eli siis rakuunan ja toinen epäilemättä ruotusotamiehen varamies. Edelleen rippikirjaan on merkitty sepän leski Riitta Matintytär, joka arvattavasti asui "Haukan entisen sepän pellon" yhteydessä olleella tontilla, ja kaksi Kujanpää-nimistä torppaa, joista toinen kuului Päärnille ja toinen Mattilalle. Rippikirjasta löytyy vielä Koivukylässä asunut nimismies Christopher Hansen, jonka asumus siis oli hänen kaalimaansa vieressä. Sen sijaan rippikirjasta sen paremmin kuin henkikirjastakaan ei voi tunnistaa Mikkoa eikä Myssymuoria, joilla oli nimissään umpiaidat.

Isojakokartan nautintaselitelmään on merkitty myös Harmaankylään kuuluneet Isoheikin (91) ja Murmästarin (94) umpiaita ja Koivukylään kuuluneet Jaakon (129) ja Männistön torpparin (132-134) umpiaidat ilman tontteja. Ne ovat nähtävästi kuuluneet joillekin kylän aikaisemmille asukkaille.

Isojakokartoissa on toisinaan säilynyt hyvinkin vanhoja kadonneiden talojen tai asukkaiden nimiä: esim. Hämeenkyrön Uskelan kylän isojakokartassa vuodelta 1784 on peltokappale nimeltä Kinstan piha. Kinsta-niminen talo esiintyy kylän maakirjoissa viimeisen kerran vuonna 1626! Saman pitäjän Taivalkunnan jakokunnan isojakokartoissa vuosilta 1769 ja 1796 taas on niitty nimeltä Tupakin niitty ja kiviröykkiö nimeltä Tupakin kiuvas. Kun ne ovat metsässä suhteellisen kaukana taloista, ei voine olla kysymys mistään tupakkamaista, vaan siitä, että jakokuntaan kuulunutta Osaran kartanoa vuosina 1639-47 isännöinyt ratsumies Yrjö Toback oli jättänyt muistonsa jakokunnan nimistöön. [11]


Isonjaontäydennyskartat

Isonjaon tavoitteita ei kaikkialla saavutettu: taloille annettujen lohkojen määrä jäi monin paikoin liian suureksi eikä ulosmuuttoja tontilta tapahtunut toivotussa määrin. 1800-luvun puolivälistä lähtien suoritettiin isonjaontäydennyksiä eli uusjakoja, joiden yhteydessä jaettiin aikaisemmin yhteisiksi jätettyjä maa-alueita, koottiin talojen tiluksia entistä harvempiin lohkoihin ja suoritettiin tontinsiirtoja, joissa osa taloista siirsi talouskeskuksensa pois yhteiseltä kylätontilta omalle pelto- tai metsälohkolleen. Isonjaonjärjestelyjä suoritettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa pääasiassa Länsi-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. [12] Niiden yhteydessä piirrettiin jaon kohteina olleista alueista samantapaiset, mutta teknisessä mielessä tarkemmat kartat kuin aikoinaan isonjaon yhteydessä. Uusjakokarttoihin on merkitty talot, torpat ja mökit nimeltä mainittuina, mutta isojakokarttojen runsasta pienten pelto- ja niittykappaleiden nimistöä niissä ei enää ole. Myös niitä säilytetään Maanmittaushallituksen arkistossa ja läänien maanmittaustoimistoissa.

Kosken Tl Koivukylässä suoritettiin isonjaonjärjestely vuonna 1904. [13] Kartasta näkyy, että kylässä oli runsaan sadan vuoden aikana tapahtunut joukko muutoksia: Haukka oli jakautunut Mäkitaloon (K 2:1) ja Ylihaukkaan (K 2:2), Penttilästä (K 4:2) oli lohkottu Mäki- (K 4:1) ja Kulmala- (K 4:3) nimiset talot, ja Päärnin entisen rusthollin puolikkaista toinen oli nimeltään Vanhapäärni (K 5:1). Toinen oli jakautunut Uus- ja Peltopäärniin (K 5:2), jotka kuitenkin olivat yhdysviljelyksessä. Vanhalla kylätontilla olivat jäljellä enää Vanhapäärni ja Ritari, ja isonjaonjärjestelyn yhteydessä nekin määrättiin siirrettäviksi omille metsälohkoilleen. Uus- ja Peltopäärni ja Kulmala oli jo aikaisemmin siirretty maantien varteen ja Penttilä, Mäkitalo ja Mäki vielä kauemmas kylästä. Talojen lisäksi maantien varressa olivat Nokkalan, Lammelan ja Kainosen torpat, maantiestä vähän kylään päin Sepän torppa ja Harmaankylästä pohjoiseen vievän kylätien varressa Ylhäisin torppa. Harmaan ja Mutin tontit naapurikylässä olivat edelleen vierekkäin. Koivukylän peltoalue oli laajentunut kauas maantien taakse, ja entiset kotivainiot, ulkopellot, lähimmät niityt ja osa metsää olivat sulautuneet suureksi yhtenäiseksi peltoaukeaksi.

kartta 3

Osa Kosken Tl Koivukylän ja Harmaan kylien isonjaon järjestelykartasta 1904. Maanmittaushallituksen arkisto.


Vertailu vuoden 1798 isojakokarttaan osoittaa, että rakuunan torpan paikalle oli tullut Nokkalan torppa ja Haukan entisen sepän tontille Lammelan torppa. Sotamiehen ruotupellolla seisoivat nyt Sepän torpan rakennukset ja Myssymuorin umpiaidan paikalla Kulmala; muorin mökki näyttää vielä olleen jäljellä. Ylihaukka oli siirretty entistä kauemmas kylästä. Molemmat varamiestorpat, Mikon mökki, nimetön torppa ja nimismies Hansenin asuinpaikka olivat kadonneet.

Peruskartassa vuodelta 1983 näkyvät taas 80 vuoden kehityksen tulokset: (Vanha)Päärni, Mattila, Mäkitalo, Mäki, Penttilä ja Ritari ovat metsälohkoillaan vähän toista kilometriä vanhasta kylänpaikasta pohjoiseen, Uus- ja Peltopäärni, Nokkala, Kulmala ja Kainonen ovat paikoillaan maantien varressa, Lammelan tilalle on tullut posti, Kainosen lähelle on rakennettu Rajala, Seppä ja Ylihaukka ovat hävinneet, ja Koivukylän vanhalla kylätontilla on saha. Naapurikylässä ovat Harmaa ja Muti samoilla paikoilla kuin jo ennen isoajakoa, mutta niiden lähelle on rakennettu koulu. Enää ei tosin näinkään uusi kartta ole ajan tasalla, sillä Koivukylän posti suljettiin vuonna 1990 ja Harmaan koulu lakkautettiin 1992. [14]


Viitteet

[1]   Juhani Saarenheimo, Isojaot ja isojaonjärjestelyt. Maanmittaus Suomessa 1633-1983. Helsinki 1983, s. 16; Aikakirja IV, Valkeakosken kaupungin julkaisusarja B:4, Valkeakoski 1994.

[2]   Saarenheimo 1983, s. 16.

[3]   Saarenheimo 1983, s. 20-22.

[4]   Saarenheimo 1983, s. 23-28.

[5]   Saarenheimo 1983, s. 29-30.

[6]   Saarenheimo 1983, s. 29-32.

[7]   Terhi Nallinmaa-Luoto, Hämeenkyrön historia II vuodesta 1722 vuoteen 1865. Vammala 1990, s. 190-191.

[8]   Saarenheimo 1983, s. 43-47.

[9]   MHA A 43 7/4. Kartta on julkaistu aikaisemmin teoksessa Terhi Nallinmaa-Luoto, Kosken Tl historia kivikaudesta vuoteen 1993.

[10]   Kosken Tl rippikirja 1797-1802:128 ja 136-137 (mf JK 221); VA 7802:150v-151 (mf LT 576).

[11]   Terhi Nallinmaa-Luoto, Hämeenkyrön historia 1600-1721. Pentti Alhonen - Matti Huurre - Pentti Papunen - Terhi Nallinmaa-Luoto, Hämeenkyrön historia I. Vammala 1983, s. 702 ja 718; MHA A 17 36/1-11; MHA A 17 5/1-2 ja 5/3-14.

[12]   Saarenheimo 1983, s. 53-55.

[13]   MHA A 43 7/23. Kartta on julkaistu aikaisemmin teoksessa Terhi Nallinmaa-Luoto, Kosken Tl historia kivikaudesta vuoteen 1993.

[14]   Terhi Nallinmaa-Luoto, Kosken Tl historia kivikaudesta vuoteen 1993. Loimaa 1994, s. 424 ja 446.


Referat

Terhi Nallinmaa-Luoto: Gamla kartor som genealogiska hjälpmedel

Släktforskaren får i regel ur kyrkböcker och andra arkivkällor sina förfäders boningsort bestämd inpå stad och kvarter eller socken, by och gård. Med hjälp av gamla kartor kan man även försöka utreda precis var förfädernas hemgårdar eller -stugor befunnit sig.

De första kartorna med gårdarnas belägenhet utmärkt uppgjordes i Finland på 1640-talet av från svenska sidan sända lantmätare med uppgift att kartografiskt beskriva byarnas tomter, åkrar och ängar runtom i landet och uppgöra stadsplanekartor för städerna. På 1600-talskartorna kan bytomterna fastställas och man kan sedan försöka lokalisera dem på nutida grundkartor. Nya kartor över Finland ritades över många byar och herrgårdar från 1680-talet fram till stora ofreden, närmast i kameralt syfte. De bevarade kartorna från 1600-talet förvaras på lantmäteristyrelsens arkiv i Helsingfors.

I samband med storskiftesförrättningarna från 1760-talet framåt uppgjordes kartor över respektive byars hela jordinnehav. På dessa kartor utmärktes gårdarnas tomter och ibland även torp- och backstugutomter samt åkrar, ängar och skogar, vägar, stigar, broar, kvarnar och vattendrag. Det sålunda uppkomna materialet täcker hela landet. Renritade kartor förvaras i lantmäteristyrelsens arkiv och konceptkartor i länens lantmäteribyråers arkiv. I största delen av Finland genomfördes storskiftet inom slutet av förra seklet. Under senare hälften av 1800-talet och början av 1900-talet genomfördes närmast i västra Finland och södra Österbotten tilläggsskiften eller nyskiften. I samband härmed uppgjordes liknande, men tekniskt noggrannare kartor. På nyskifteskartorna är gårdarna, torpen och stugorna utmärkta med sina namn. Även dessa kartor förvaras på lantmäteristyrelsens och lantmäteribyråernas arkiv.


Genos 68(1997), s. 2-9, 45

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1997 hakemisto | Vuosikertahakemisto