GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Viitteet | Referat | Artikkelin loppu ]

Mikä oli rötbonde?

Fil.lis. Mikko Huhtamies, Helsinki

Kolmikymmenvuotisen sodan aikaisissa sotaväen väenotto- ja katselmusluetteloissa esiintyy erikoinen sana rötbonde (myös röötebonde, rötebonde), jonka merkitys ainakin kirjoittajalle oli pitkän aikaa epäselvä. [1] Osaselitys on se, että sanan lukee helposti rotebonde, joka tarkoittaa yksiselitteisesti ruotutalonpoikaa. Rotbonde onkin helposti löydettävissä esimerkiksi Svenska Akademiens Ordbokista - rötbonde sen sijaan ei siinä esiinny. [2] Rötbonden alkuperä ei siis olekaan rote-sanassa, vaan röta-sanassa (suom. mädäntyä, lahota). On olemassa myös substantiivi rötare, joka tarkoittaa henkilöä, joka on päästänyt puutteellisen hoidon takia talonsa ja maansa rappeutumaan (försämra = huonontua). Sana tarkoittaa myös henkilöä, joka on jättänyt tehtävänsä hoitamatta ja aiheuttanut näin toisille kustannuksia. [3] Kun rötare-sanaan yhdistetään bonde-sana on tuloksena rötarebonde, joka on alussa mainituissa sotilaslähteissä lyhentynyt muotoon rötbonde. Termi esiintyy ainakin Ala-Satakuntaa ja Varsinais-Suomea koskevissa sotilaslähteissä, mutta tutkimuskirjallisuuden perusteella myös Hämeessä. [4]

Väenottoluetteloissa nimen kohdalla oleva tarkennus rötbonde merkitsi aina sitä, että kyseinen mies joutui sotaväkeen tai ainakin kirjoitettiin nihdiksi väenottovaiheessa - myöhemmin tästä painajaisesta saattoi vielä eri keinoin vapautua. Väenotto oli hyvin läheisessä yhteydessä veronmaksuun, ja sotaväkeen kirjoitettiin yleensä se, joka kymmenen miehen ruodussa oli huonoin veronmaksaja. Rötbonde saattoi olla myös uppiniskaisin, muttei välttämättä kylän köyhin veronmaksaja (niskuroija ruots. tredskare). [5] Myös erilaiset rikkomukset voitiin hyvittää kirjoittautumalla sotaväkeen. Rötbonde oli siis jollain tapaa kyläyhteisössään ei-toivottu henkilö, jonka aiheuttamat kulut jäivät muiden harteille. Tämän takia hänet määrättiin korvaamaan aikaansaamansa vahinko sotapalveluksella, mikä yleensä tarkoitti loppuelämän viettämistä armeijan rullissa. Käytännössä maatilan laiminlyönnistä seurasi siis kuolemantuomio.

Kotimaisessa tutkimuskirjallisuudessa ainakin Saarenheimo ja Lappalainen ovat kiinnittäneet rötbonde-termiin huomiota tarkastelematta sitä kuitenkaan lähemmin. Molemmat liittävät sen lähinnä vain veronmaksukyvyttömyyteen, joka voitiin hyvittää sotapalveluksella. Saarenheimo toteaa rötbondesta seuraavaa: "1630-luvun loppupuolelta lähtien ilmestyy ruodutusluetteloihin monen isännän nimen perään pahaenteinen sana 'rötbonde', jolla tarkoitettiin juuri tällaista veronmaksunsa lopettanutta talonpoikaa, ja mikäli asianomainen arvioitiin edes jossain määrin kelvolliseksi, hän saattoi olla varma armeijaan joutumisesta." Lappalainen on kuitenkin havainnut sen, että nihdiksi kirjoitetun rötbonden tapauksessa muilla ruodun jäsenillä ei ollut velvollisuutta auttaa sijaissotilaan palkkauksessa. Yleensähän muu ruotu joutui auttamaan sijaisen palkkauksessa, jos armeijan rulliin oli joutumassa isäntä. Lappalainen sanoo rötbondesta: "Ainakin Turun ja Porin läänissä tällainen velvoite jätettiin antamatta, jos ulosteot olivat aiemminkin maksamatta: mokoma isäntä, 'rötebonde', oli väenottokomissaarien mielestä selvästi kruunulle hyödyllisempi sotamiehenä." [6] Mutta perustuiko rötbonde-nimitys ainoastaan veronmaksun laiminlyöntiin kuten edellä olevat tutkijat antavat ymmärtää?

Rötbonde oli siis laiminlyönneillään vahingoittanut kruunun omaisuutta riippumatta siitä, oliko tämä viljellyt kruununtilaa tai perintötilaa, sillä myös viime mainittu oli osittain kruunun omaisuutta. [7] Vuoden 1681 talonkatselmussäännössä annettiin tarkat määräykset rakennusten kunnossapidosta ja määrättiin laiminlyönneille eri suuruisia sakkoja. Asetuksessa todettiin mm. seuraavaa: "Om Wäggarne så röte äre, at Huset står icke til at bota, heela Huus röta ifrån ofwen til nedan räknas för ogilt Huus, böte Åboo therföre 6 Marck och bygge nytt Huus igen". [8] Jos talon seinät todettiin katselmuksessa korjauskelvottoman lahoiksi lattiasta kattoon, talo hylättiin ja sakkoa määrättiin 6 markkaa. Koko rakennus tuli rakentaa uudestaan. Sotilaaksi määrätyllä rötbondella ei siis todennäköisesti ollut varaa maksaa näitä sakkoja tai rakentaa uutta taloa.

Rötbondella tarkoitettiin toisinaan myös henkilöä, joka oli ottanut viljelyyn autiotilan mutta hoitanut sitä huonosti. Vuonna 1645 Kokemäen käräjillä käsiteltiin tapausta, jossa Mikko Matinpoika oli ottanut Tulkkilan kylässä sijaitsevan autiotilan hoitoonsa, nauttinut kaksi verovapaata vuotta ja maksanut kruunulle ainostaan jonkin verran autioveroa. Tilaansa hänen kerrottiin hoitaneen huonosti: "...af Ödhe optagit hade, och hafft Uthi ilak bruk". Koska hän ei pystynyt maksamaan verojaan, hänet kirjoitettiin sotamieheksi. Väenottoluettelossa hänen kohdallaan on merkintä "Rötebonde". Tuomiokirjassa kuvataan edellä mainittua tilaa seuraavasti: "Och såsom Husen af förb.te hemman äre mäsd förhalne och hemmanet som förb.te är elliesd afhys kommet..". Itse rakennus oli siis rappeutunut ja talo autioitunut. [9]

Myös väenotto-ohjeet antavat viitteitä siihen suuntaan, että rötbondella tarkoitettiin autiotilalla keinottelijaa ja vapaavuosien väärinkäyttäjää. Koska ensimmäiset rötbondet ilmestyvät lähteisiin vuonna 1639, on syytä tarkastella lähemmin ko. vuotta välittömästi edeltäviä valtiovallan antamia väenotto-ohjeita - yleensähän kruunun ohjeita noudatettiin parhaiten välittömästi niiden antamisen jälkeen. Vuonna 1638 annettiin tarkka väenotto-ohje, joka koski vuosia 1638 ja 1639. Ohjeissa määrätään vapaavuosia kruunun vahingoksi väärinkäyttänyt henkilö vastuuseen, sekä kehotetaan noudattamaan talon ja maiden ylläpidosta annettuja ehtoja. [10]

Kruunun kiristyvien väenotto-ohjeiden taustalla oli sotilaspoliittinen tilanne Saksassa käydyssä kolmikymmenvuotisessa sodassa: vuonna 1634 oli kärsitty Nördlingenissä raskas tappio ja Pohjois-Saksan ruotsalaisvaruskunnissa raivosivat kulkutaudit. Tämän takia materiaali- sekä miestäydennystä tarvittiin sodan tässä vaiheessa erityisen paljon. [11] Suurvallan koko sotatalous lepäsi viime kädessä yksittäisen maatilan varassa, jonka maksamien verojen avulla ylläpidettiin sota- ja hallintokoneistoa - käytännössä valtion koko perusrakennetta. Tämän takia valtakunnan veropohjaa heikentävät rötbondet tuli määrätä kelvottomina veronmaksajina suoraan armeijan palvelukseen. [12]

Millainen sosiaalinen tausta röötbondella sitten oli? Olen tehnyt vuosien 1631-48 väenotoista Ala-Satakunnassa tietokannan, jonka avulla on mahdollista hahmottaa jonkinlainen profiili rötbondesta. [13] Sotilasasiakirjoissa olevat rötbonde-merkinnät esiintyvät vuosien 1639-47 välisenä aikana, mutta suurin osa ajanjakson alkuvuosina - eniten näitä on vuoden 1639 väenottoluetteloissa. Vuosien 1631-48 välisenä aikana Ala-Satakunnassa pidetyissä kruunun- ja perintötalonpoikia koskevissa väenotoissa otettiin 900 miestä. Näistä 22 (2%) oli rötbondeja. Jos vertailukohdaksi otetaan sotaan joutuneet isännät - mikä on perustellumpaa - , oli rötbonde-isäntien osuus 20 prosenttia (22/111). Näistä runsaasta paristakymmenestä väenottouhan alla olleesta kahdeksan vältti armeijaan joutumisen. Viisi miestä palkkasi sijaisen ja yksi hankki kokonaan vapautuksen. Neljätoista röötbondea joutui siis itse lähtemään sotaan. Kahden tilalle hankittiin toiset "vaihtomiehet", joista ei voi varmuudella sanoa, olivatko he palkattuja vai ei. Vaikka varsinaisesta palkkauksesta ei lähteissä puhutakaan, saattoi rahaa liikkua tällaisen "vaihtomiehenkin" tapauksessa, sillä myös lahjusten käyttö oli yleistä. [14]

Kymmenen rötbonden siviilisääty on saatu selville: kaikki yhtä lukuunottamatta olivat naimisissa. Tämä viittaisi siihen, että heillä oli jo jonkin verran ikää. Mahdollisesti taustalla oli ainakin yksi autiotilan viljelykseenotto. Karja- ja kylvöveroluetteloiden valossa rötbondella oli yleensä vähän karjaa ja viljeltyä peltoa. Esimerkiksi Huittisten Vampulan Yrjö Eskonpojalla oli vain yksi lehmä ja kylvetty viljamäärä vaivaiset 20 kappaa. Tavallisin karjan ja pellon määrä näyttää olleen yksi lehmä ja noin tynnyrin tai puolentoista kylvö. Poikkeuksellisesti karjaa oli enemmän. Esimerkiksi Kokemäen Hauvalan Martti Laurinpojalla oli karjaa seuraavasti: tamma, lehmä, nuori härkä, hieho, kaksi lammasta ja kaksi nuorta lammasta, kaksi vuohta ja sika. Kylvömääräksi ilmoitettiin kuitenkin vain 1 tynnyri 15 kappaa, mikä tarkoittaa noin puolentoista tynnyrin kylvömäärää. [15] Nykymielessä tällaiset pellot olivat hyvin pieniä, sillä peltopinta-alana tämän suuruinen kylvö vastaa noin 0,75 hehtaaria. [16]

Mutta rötbonde saattoi olla myös varakas, ja tässä mielessä hän erosikin ödesbondesta eli autiotilallisesta, joka merkitsi yksiselitteisesti veronmaksukyvytöntä talonpoikaa. Jotkut rötbondet pystyivät jopa palkkaamaan sijaisen. Aineistoni perusteella tällaisia oli neljä (22:sta), joista kolmen varallisuustiedot on voitu selvittää. Palkkaukseen kyenneet rötbondet olivat selvästi varakkaampia kuin muut rötbondet. Esimerkiksi Huittisten Äetsän kylässä tilaansa viljelleellä Yrjö Tuomaanpojalla oli melkoinen karjavarallisuus: tamma, härkä, kaksi lehmää, nuori sonni, hieho, kaksi lammasta, kolme nuorta lammasta, yksi täysikasvuinen ja yksi keskenkasvuinen vuohi. Kylvöalaksi oli kuitenkin ilmoitettu vain 1,5 tynnyriä, mikä siis vastasi suhteellisen pientä 0,75 hehtaarin viljelysalaa. Loimaan Sipi Jaakonpojan karjavarallisuus oli jo reippaasti yli keskimääräisen: hevonen (ori), tamma, kaksi härkää, kolme lehmää, sonni, nuori sonni, hieho, neljä lammasta, neljä nuorta lammasta, kaksi vuohea, yksi nuori vuohi. Kylvömäärä oli kolme tynnyriä eli puolitoista hehtaaria - tila oli siis karjavaltainen. Näillä miehillä oli huomattava karjavarallisuus, minkä turvin ulkopuolisen palkkamiehen hankkiminen on ollut mahdollista. Myös kolmas sijaisen palkannut rötbonde, Huittisten Raskalan kylän Simo Mikonpoika, oli varakas - mm. kolme lehmää ja kaksi härkää. Viljelyhehtaareja oli kaksi. [17]

Rötbonde erosi ödesbondesta eli autiotilallisesta sen suhteen, että ensin mainitulla saattoi toisinaan olla paljonkin karjaa ja peltoa. Tuntuu omituiselta, että edellä mainitut talolliset eivät olisi pystyneet veronmaksuun. Heitä onkin siis nimitetty rötbondeksi jonkun muun seikan kuin veronmaksukyvyttömyyden takia. Yksi selitys voisikin juuri olla se, että he olivat päästäneet - mahdollisesti huolimattomuuttaan tai laiskuuttaan - rakennuksensa ja peltonsa rappiolle. Rötbonde on siis ollut kyläyhteisönsä keskuudessa jollain tapaa epäsuosiossa.

Osaselitys rötbonde-nimityksen käyttöön saattaa olla myös se, että lähes vuosittaiset väenotot olivat johtaneet tilanteeseen, jossa myös isäntiä oli pakko ottaa sotaväkeen, koska muuta väkeä ei enää ollut tarjolla. Väenotosta päättävien piti keksiä jokin peruste, jolla myös isäntä, bonde, voitiin armeijan rulliin kirjoittaa, ja röt-etuliitteen avulla se oli mahdollista. Sitä, että isäntiä jouduttiin ottamaan yhä enemmän, tukee myös keräämäni tilastollinen aineisto Ala-Satakunnasta. Sotaväkeen kirjoitettujen isäntien suhteellinen osuus otetuista miehistä kasvaa tasaisesti vuodesta 1637 vuoteen 1644 asti ja pysyy korkeana aina sodan loppuun asti. [18]

Mikä siis oli rötbonde? Yleensä kyseessä oli talonsa ja maansa tahallisesti tai tahattomasti rappiolle päästänyt köyhä, usein naimisissa oleva pientalonpoika, jolla oli tavallisesti lehmä ja alle hehtaarin viljelys. Mutta huomionarvoista on se, että toisinaan myös rötbondella oli hyvinkin paljon karjaa. Rötbonde oli laiminlyönyt kruunun talonpojille asettaman tilan kunnossapitovelvollisuuden, mistä oli aiheutunut muille kustannuksia. Hän oli ruodusta se, joka kirjoitettiin nihdiksi, mutta myös osa armeijan rulliin joutuneista rötbonde-isännistä vältti sotapalveluksen - yleensä palkatun sijaissotilaan avulla.


Viitteet

[1]   Olen tavannut "röötbonde"-nimityksen vain väenotto- sekä katselmusluetteloissa. Ks. esim. KrA Roterings- och utskrivningslängder Åbo, Björneborg. Esim. Loimaa 1639, ruotu numero 13, (KA:ssa mikrofilmi WA 771, vol. 724-725). KrA Rullor 1640:9:119 (KA:ssa mikrofilmi WA 139, esim. Kokemäki 1639, ko. vuoden ensimmäinen mies).

[2]   Ordbok över svenska språket. Utgiven av Svenska akademin. Lund 1959. Osa 22, R 2632.

[3]   Svenska Akademiens Ordbok selvittää rötare-sanaa mm. seuraavasti: "Person som gm bristfällig skötsel försämrar ett hemman (särsk. dess jord o. skog)." sekä "Person som vållar kostnad för andra utan att göra skäl för sig." Ordbok över svenska språket. Utgiven av Svenska akademien. Lund 1962. Osa 23, R 4609."Rötare"-sana esiintyy ainakin vuonna 1686 asetetun suuren lakikomission uutta maanlakia koskevassa mietinnössä. Ks. Förarbetena till Sveriges rikes lag 1686-1736. (Sjögren 1909, VII s. 164).

[4]   Ks. jäljempänä Saarenheimo 1974.

[5]   Ks. esim. Läänintilit. Yleisiä asiakirjoja. Turun läänin väenottoluettelo, esim. Mynämäki 1643 ruotu no. 9. "Simon Nilsson, Knicht Tredsk röötebonde", VA 7000:11v (ES 2372). Kyseisessä luettelossa on myös useita muita rötbondeja, joiden kohdalla niskurointiin ei kuitenkaan viitata.

[6]   Juhani Saarenheimo, Vanhan Pirkkalan historia. Tampere 1974, s. 597. Lappalainen, Jussi T. Lappalainen, Valtiopäiviltä väenottopaikalle: Suomen jalkaväen rekrytointi 1638-1649. Tiede ja ase 1987:45, s. 76.

[7]   Ks. esim. Eino Jutikkala, Suomen talonpojan historia. Porvoo 1942, s. 344.

[8]   Kongliga plakater och förordningar 1681-1685, siinä Husesynsordning 18.7.1681, kpl. XV. Ks. myös esim. Jutikkala 1942, s. 345.

[9]   Kokemäen lakimääräiset käräjät 8.8.1645, KA mm 6:66 (mf ES 1921).

[10]   A. v. Stiernman, Alla Riksdagars och Mötens Besluth etc. (I-III), Stockholm 1728-33, II, s. 949, 952 ja 955.

[11]   Ks. esim. Armas Luukko, Suomen historia 1617-1721. Porvoo 1967, s. 228-230.

[12]   Väenotoista, veronmaksukyvystä sekä autioitumisesta ks. Ali Pylkkänen, Talonpojan vainiolta sotilaan ruokapöytään. Tilojen ja niiden verojen osoittaminen sotilaille ja heidän perheillensä Suomessa 1636-1654. Bibliotheca historica 17. Suomen Historiallinen Seura. Helsinki 1997. Väenotoista myös Nils-Erik Villstrand, Anpassning eller protest. Lokalsamhället inför utskrivningarna av fotfolk till den svenska krigsmakten 1620-1679. Ekenäs 1992. Kumpikaan ei kuitenkaan käsittele rötbonde-termiä.

[13]   Tietokanta on esitelty painamattomassa lisensiaattityössäni "Sijaissotamiehen palkkaus Ala-Satakunnassa 1600-luvulla. Erityistarkastelussa vuodet 1631-48". Helsingin yliopisto, historian laitos 1996. Päivitetty versio tietokannasta on tekijällä.

[14]   "Vaihtomiehistä", jotka olivat tosiasiallisesti palkattuja ks. Mikko Huhtamies, Ödesmål och erättare. Utskrivningar i Eura och Kumo under trettioåriga kriget. Historisk Tidskrift för Finland 1997:1, s. 5.

[15]   Ala-Satakunnan karja- ja kylvöveroluettelot 1639, VA 7195:269 (mf ES 2521).

[16]   Yksi kylvötynnyri vastaa noin puolen hehtaarin viljeltyä peltoa. Kylvötynnyreiden ja viljelypinta-alojen vastaavuudesta. Ks. Eino Jutikkala, Maanviljelijän talous. Suomen taloushistoria I. Helsinki 1980, s. 171. Koska veroluetteloista on kyse, niin on oletettavaa, että karjan ja kylvön määrä ilmoitettiin jonkun verran alakanttiin.

[17]   Ala-Satakunnan karja- ja kylvöveroluettelot 1639, VA 7195:269 (mf ES 2521).

[18]   Huhtamies 1996, s. 66. Poikkeuksena on vuosi 1642, jolloin isäntien suhteellinen osuus otetuista laskee. Vuosina 1640 ja 1641 suhteellinen osuus pysyy samalla tasolla.


Referat

Mikko Huhtamies: Vad var en rötbonde?

I utskrivningslängder och mönsterrullor från 30-åriga krigets dagar förekommer det speciella ordet rötbonde (även röötebonde eller rötebonde), vars innebörd tidigare forskning inte i någon större utsträckning utrett. Ordet kan härledas från det svenska ordet röta, som på finska betyder ruttna. Det har alltså inget samband med ordet rote. Ordet rötbonde tas dock inte upp t.ex. i Svenska Akademiens Ordbok och inte heller i någon större utsträckning i forskningslitteraturen. I den tidigare nämnda ordboken förekommer nog substantivet rötare, som avsåg en person som låtit sin gård och mark förfalla p.g.a. bristfällig skötsel. Det avsåg också en person som låtit bli att sköta sina uppgifter och sålunda förorsakat andra personer utgifter. Ordet rötbonde uppträder åtminstone i Egentliga Finland, Satakunda och Tavastland.

Vid utskrivningar blev en rötbonde nästan alltid antecknad som soldat. Anteckningen rötbonde vid namnet var alltså ett skäl för utskrivning till krigstjänst. I bysamfundet var rötbonden en icke önskad person och från kronans synpunkt sett en person som tredskades. Med termen avsågs ibland också en person som missbrukat friår för ödehemman. Det är dock värt att konstatera att det bland rötbönderna vid sidan av fattiga bönder också fanns förmögna som tidvis kunde äga stora mängder boskap. Vissa rötbönder förmådde t.o.m. leja en dyr ersättare som drog i krig i stället för dem. Mängden utsäde har däremot i allmänhet varit relativt anspråkslös och på sin höjd medelmåttig i jämförelse med respektive områdes allmänna nivå. Rötbonde betydde alltså inte samma som ödesbonde, som entydigt avsåg en fattig hemmansägare som inte förmådde betala skatt.

Bakom ordet rötbonde låg Sveriges försvagade militärpolitiska situation i kriget i Tyskland: år 1634 hade man lidit ett svårt nederlag vid Nördlingen och pesten bidrog till att göra arméns led glesare. I denna situation i slutet av 1630-talet behövdes stora mängder materiel och nya soldater från hemlandet. Samtidigt börjar de första anteckningarna om rötbönder uppträda i de militära källorna.

Beteckningen rötbonde var alltså ett skäl som gjorde det möjligt att utskriva även en hemmansägare för krigstjänst. På basis av den databas jag sammanställt över Nedre Satakunda åren 1631-1648 var 20 % av de utskrivna hemmansägarna rötbönder. Materialet omfattar sammanlagt 900 skatte- och kronobönder. Av dessa utskrevs 111 hemmansägare (av vilka 22 var rötbönder). Största delen av rötbönderna var gifta. I utskrivningsinstruktionerna för ifrågavarande tid stadgades dessutom att en person som missbrukat friår skulle ställas till svars, och därtill uppmanades vederbörande till efterföljd av påbuden om underhåll av gård och mark. Stormaktens hela krigsekonomi vilade i sista hand på det enskilda hemmanet och de skatteinkomster det kunde ge. Från kronans synpunkt sett var det därför inte egalt hur den enskilde bonden skötte sin gård och sin jord.


Genos 69(1998), s. 26-29, 46-47

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet | Referat ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1998 hakemisto | Vuosikertahakemisto