GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kirja-arvosteluja - Recensioner

Jyrki Paaskoski

Kirsti Kuutti: Suojärven Reimat. Sukukirja. Hamina 1997.


Lahtelaisen Kirsti Kuutin (o.s. Reima, s. 1954, taulu 73) tutkimus suojärveläisestä Reima-suvusta antaa joitain vastauksia siihen, miksi sukututkimus on nykyään niin suosittua evakkojen ja heidän jälkeläistensä parissa. Luovutettu Karjala, jossa ei ollut laillista mahdollisuutta vierailla vuosikymmeniin, näyttäytyi erityisesti sodan jälkeen syntyneille sukupolville salaperäisenä ja traagisena osana oman suvun historiaa. Kun tähän liittyi vielä kiehtova ortodoksinen uskonto, uteliaisuus omaa sukua kohtaan oli virinnyt. Kuten Kuutinkin tapauksessa, monet kiinnostuivat sukututkimuksesta vierailtuaan ensin esi-isiensä asuinpaikoilla 1990-luvun alussa. Useimmissa tapauksissa tutkimukset ovat valitettavasti pysähtyneet, kun eteen ovat tulleet venäjänkieliset kirkonkirjat, ja outo venäjänkielinen kirkollinen rekisteröinti. Kuutin kohdalla näin ei kuitenkaan käynyt, koska hänen käytettävissään olivat Suojärven ortodoksisen seurakunnan kirkonkirjat, jotka Tuula Kiiski on suomentanut.

Kuutin tutkimuksesta käy ilmi useita rajakarjalaisille suvuille tyypillisiä piirteitä. Sukunimen puuttuminen vuoden 1920 sukunimilakiin saakka tai sen vaihtaminen oli rajakarjalaisilla perheillä tavallista. Useimmissa tapauksissa pelkkä isännimi eli patronyymi sai toimia sukunimenä asioitaessa viranomaisten kanssa. Väestönkasvun myötä 1800-luvun jälkipuoliskolla kylissä oli kuitenkin useita samannimisiä henkilöitä, mikä aiheutti sekaannuksia. Niiden välttämiseksi oli tavallista, että veljekset valitsivat kukin oman sukunimensä erottuakseen toisistaan. Näin tapahtui myös Reima-suvussa, jonka alkuperäinen sukunimi oli Kurki. Kun 1852 syntynyt Feodor Agafoninpoika muutti 1890-luvun puolivälissä suvun kotikylästä Kuikkaniemestä Lietteen kylään, hän vaihtoi sukunimekseen Reima erottuakseen muista Kurki-nimisistä henkilöistä.

Käytettävissä olevien lähteiden perusteella Reima-suvun kantaisä oli kuikkaniemeläinen Isotti Kuismanpoika (1747-1812). Kuutti seuraa varsinaisesti hänen nuorimman poikansa Jefim Isotinpojan (1775-1834) sukujohtoa, jonka hän on selvittänyt tarkasti. 1700-luvun osalta Kuutti on käyttänyt lähteinä Käkisalmen pohjoisen provinssin maakirjoja vuosilta 1753 (10 070) ja 1764 (10 202). Kuutilta on kuitenkin jäänyt käyttämättä vuoden 1753 maakirjan tiedot, sillä tuolloin Kuikkaniemessä mainitaan Mihail Petrinpoika (Mihail Petrov) yhdessä veljensä Kuisman kanssa. Pietarissa (RGIA) vuodesta 1723 eteenpäin säilytettävät Raja-Karjalan ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjat olisivat todennäköisesti tarkemmin vastanneet kysymykseen, kuka oli Isotin isä Kuisma Petrinpoika.

Toinen tyypillinen rajakarjalaisten sukujen erityispiirre liittyi avioliittokenttiin, joilla tarkoitetaan tiettyä maantieteellistä tai sosiaalista aluetta, jolta yhteisön jäsenet hakevat vihkikumppaninsa. Rajakarjalaisille suvuille tavallisia olivat tiiviit kontaktit Venäjän puolelle Aunuksen kuvernementtiin, jossa käytiin kauppamatkoilla. Usein tuleva puoliso löytyi tällaisen matkan tuloksena. Esimerkiksi edellä mainitun Fedor Agafoninpoika Reiman toinen puoliso Maria Kirillintytär (1871-1936) oli syntynyt Aunuksen Kangasjärven kylässä. Avioliittokentät olivat myös rajan molemminpuolisia, sillä Marian isä, aunuksenkarjalainen talonpoika Kirill Kuismanpoika (s. 1834) oli avioitunut suojärveläisen Fedronia Kuismantytär Pöppösen (s. 1844) kanssa. Tältä osin raja ei estänyt väestön liikkumista. Tähän tulokseen on päätynyt Tapio Hämynen väitöskirjassaan Liikkeellä leivän tähden (Historiallisia tutkimuksia n:o 170, 1993), jonka olisi suonut näkyvän myös Kuutin kirjallisuusluettelossa.

Monet suojärveläiset työskentelivät talvisin suurilla metsätyömailla ja keväisin uitossa. 1920- ja 1930-luvuilla Reimat, kuten monet muutkin suojärveläiset, siirtyivät työn perässä muun muassa Suvilahdelle, Kaipaalle, Lietteelle, Naistenlahdelle ja Torasjoelle, joissa puunjalostusyhtiöillä oli sahoja ja tehtaita. Kuutin tutkimuksessa ei mainita henkilöiden ammatteja, joten tältä osin lukijalle jää epäselväksi, millaisissa tehtävissä Reimat toimivat. Kuutille olisi ollut apua 1920-luvun Viipurin läänin henkikirjoista, joissa verotettavien ammatit mainitaan.

Monet sahatyöläiset siirtyivät 1930-luvun laman myötä Neuvosto-Karjalaan, jossa uskottiin olevan paremmat elämän edellytykset. Myös Feodor Feodorinpoika Reiman (1876-1943) tytär Sanni (Aleksandra) (1910-1979) loikkasi Torasjoelta kolmen ystävättärensä kanssa rajan yli 1931. Neuvostoliitossa Sannille kävi kuten monille muillekin suomalaisille. Hänen miehensä katosi Stalinin puhdistuksissa 1939, ja Sanni itse joutui työleirille. Tässä vaiheessa yhteydet Suomeen katkesivat, ja vasta vuosikymmeniä myöhemmin Sanni antoi itsestään ensimmäiset elonmerkit. Hän kertoi sukulaisilleen avioituneensa inkeriläisen Matti Kolomaisen (1910-1993) kanssa ja asettuneensa asumaan Karhumäkeen Pindusin piirikuntaan.

Reima-suvun sukukirjassa on 273 perhetaulua, joissa esitellään henkilötietoja kaikkiaan yhdeksästä sukupolvesta. Suurin osa tauluista käsittelee sodanjälkeisiä sukupolvia. Hyvä ja paikkansa pitävä hakemisto tekee tutkimuksesta käyttökelpoisen. Hyödylliset kartat valaisevat asiaan tarkemmin perehtymättömälle Suojärven kylien sijaintia. Lisäksi tekijä on laatinut kartan paikkakunnista, joissa sukua tätä nykyä asuu. Kirsti Kuutin tutkimus omasta suvustaan on tärkeä lisä ortodoksisukuja koskevaan vähäiseen, joskin koko ajan karttuvaan kirjallisuuteen.


Genos 69(1998), s. 40-41

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1998 hakemisto | Vuosikertahakemisto