GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[ Artikkelin loppu ]

Kirja-arvosteluja - Recensioner

Matti J. Kankaanpää

Heikki Roiko-Jokela ja Timo Pitkänen (toim.): "Kirkonkirjat paikallisyhteisön kuvaajina". Jyväskylän historiallinen arkisto 2. Jyväskylä 1996. 277 s.


Jyväskylän yliopistossa on aloitettu uusi julkaisusarja, jonka ensimmäisenä niteenä vuonna 1995 ilmestyi "Sisä-Suomen tuomiokirjat tutkimuslähteinä ja elämän kuvaajina". Seuraavana vuonna ilmestynyt toinen nide Kirkonkirjat paikallisyhteisön kuvaajina esittelee seurakunnan asemaa muuttuvassa yhteiskunnassa. Kirjassa tarkastellaan seurakunnan roolia paikallisyhteisön sosiaalisten suhteiden ja rakenteiden sekä lain ja moraalin vartijana. Kirja koostuu Jyväskylän yliopiston historian laitoksen tutkijoiden ja opiskelijoiden sekä Jyväskylän maakunta-arkiston henkilökunnan artikkeleista. Kirja käsittelee aiheita, jotka ovat sukututkijoiden kannalta kiinnostavia ja sellaisiakin teemoja, joita kirjallisuudessa on harvoin esitelty. Näkökulma on keskisuomalainen, mutta aiheiden olettaisi kiinnostavan sukututkijoita laajemmaltikin.

Kirja alkaa Heikki Roiko-Jokelan kirjoittamalla johdantoartikkelilla kirkosta ja muuttuvasta yhteiskunnasta. Kirkkokurista muodostui maallisen yhteiskunnan kirkon kautta käyttämä väline, jolla valvottiin yhteisön siveellistä elämää. Esimerkkikuvana on sivu kirkkokurin alaisten luettelosta Laukaalta. Toinen teema käsittelee seurakunnan itselleen ottamia tehtäviä. Kirkko katsoi velvollisuudekseen huolehtia myös yhteisönsä maallisista, yhteiskunnallisista, järjestyksen- ja kurinpidollisista tehtävistä. Se oli myös kansanvalistaja sekä köyhien ja vähäosaisten suojelija.

Päivi Hirvonen esittelee kirjoituksessaan seurakuntien arkistot Jyväskylän maakunta-arkistossa. Hän esittelee kirkonarkistojen yleisen sisällön ja hän käy seurakuntakohtaisesti läpi kirkonarkistot. Sukututkijalle luettelo on hyödyllinen myös siinä suhteessa, että se kertoo mitä seurakuntia, mistä ja milloin on muodostettu. Maakunta-arkistossa on laadittu useisiin rippi- ja lastenkirjoihin kylä- ja talohakemistoja. Olisi suotavaa, jos nämä hakemistot saataisiin käyttöön muuallakin kuin Jyväskylän maakunta-arkistossa. Voisiko ajatella, että arkisto kehittäessään kotisivuaan internetissä sijoittaisi sinne tutkijoiden vapaasti käytettäväksi nämä hakemistot. Kirjallisuusluettelosta olisi voinut näkyä esimerkiksi, että Keuruun vanhimmat rippikirjat on julkaistu Suomen Sukututkimusseuran julkaisusarjassa niteenä 41. Ei kai julkaisun olemassaoloa tunneta Jyväskylässä huonosti, vaikka siitä luulisi erityisesti Keski-Suomessa olevan tutkijoille hyötyä?

Päivi Alamäki tarkastelee rippikirjoja lukutaitotutkimuksen kannalta esimerkkinään Karstulan kappeliseurakunta rippikirjoja lukutaitotutkimuksen kannalta. Hän toteaa, että rippikirjasta voidaan tutkia ihmisen lukutaitoa lähes koko hänen elinikänsä ajan. Suositeltakoon tätä lukua niille, jotka haluavat saada kirkonkirjojen lukutaitomerkinnöistä tarkempaa tietoa. Karstulan Pääjärvellä oli vuonna 1788 hyvin lukevia 38%, huonosti lukevia 3% ja lukutaidottomia 59%. Vuonna 1928 vastaavat luvut olivat 69, 7 ja 24 %. Varsin huomattavaa lukutaidon kehittymistä!

Aki Alanko ja Timo Pitkänen käsittelevät artikkeleissaan kirkossa luettuja kuulutuksia. Kuulutusten sisältö oli hyvin vaihteleva. Kuulutuksista voisi saada sukututkimuksen perustietojen lomaan hyvin värikkäitä ja eläviä yksityiskohtia. Yksi esimerkki riittäköön tässä esittelyssä. Vuonna 1860 Henrik Salonsaari kuulututti Keuruun kirkossa, että "Minun piikani Anna Gabrielintytär on pois karannu minun palveluksestani, niin saan tämän kautta ilmoittaa, että ei mahda kukkaan pittä häntä työssään ..."

Annikki Rantanen kirjoittaa kiertokoulujärjestelmästä. Kiertokouluista, jotka olivat tärkeä kansanopetuksen muoto ennen kansakouluja, voi olla säilynyt oppilasluetteloita, päiväkirjoja ja vuosikertomuksia. Ensimmäiset kiertokoulut perustettiin Pirkkalaan v. 1811. Keski-Suomen ensimmäinen kiertokoulu perustettiin pieneen ja syrjäiseen Luhangan seurakuntaan 1847. Rantanen kirjoittaa esimerkkien valossa, mitä säilyneet lähteet voivat kiertokouluista, sen opetuksesta, oppilaista ja opettajista kertoa.

Muissa artikkeleissa tarkastellaan kruununmetsätorppareita ja torppien asemaa uudisasutustoiminnassa 1800-luvulla (Päivi Rossi), mielenheikkoutta, kehitysvammaisuutta ja tartuntavaaraa 1700-luvulla (Kustaa H. J. Vilkuna) sekä ruotusotamiesten syntyperän selvittämistä kirkollisten asiakirjojen avulla (Heikki Vuorimies). Vilkuna kirjoittaa harvoin käsitellystä aiheesta, jonka sukututkija usein kokee arkaluonteiseksi. Johonkin sukuun vammaisetkin ovat kuuluneet, ja heitä saattaa löytyä yhtä hyvin pappien kuin torppareidenkin perheistä. Tietosuojalaki ei estä aiheen käsittelyä aikaisempien vuosisatojen osalta, mutta sen, joka aikoo aihepiiriä sukututkimuksessaan käsitellä, kannattaa tutustua Vilkunan kirjoitukseen. Vuorimies puolestaan esittää esimerkkien avulla, miten ruotusotamiesten syntyperää voidaan yrittää kirkonkirjojen avulla ratkaista. Ratkaisu ei aina ole helppo, mutta voi silti onnistua.


Genos 69(1998), s. 43-44

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1998 hakemisto | Vuosikertahakemisto