[ Artikkelin loppu ]
Kun kirkkoherranvirka Hauhon pastoraatissa, johon kuuluivat Hauho, Tuulos ja Luopioinen ja joka vanhaan aikaan hyvätuloisena ja imperielliluontoisena oli varsinkin vanhoille koulumiehille hyvin sopivaksi arvioitu, oli vuonna 1851 tohtori Karl Elias Alopaeuksen jälkeen joutunut avoimeksi sen johdosta, että hänet oli valittu Porvoon tuomiorovastiksi, johon virkaan ei kuitenkaan joutunut astumaan, koska kuoli täällä ennen sitä 13.4.1851, oli virkaan pyrkiväksi ilmoittautunut m.m. pastori Adolf Fredrik Sirén. Hänkin, joka paitsi papintutkintoa oli suorittanut myöskin filosofian kandidaatin tutkinnon, oli toiminut koulumiehenä vieläpä juuri Porvoossa, kuten useat edellisetkin Hauhon kirkkoherrat, viimeksi Alopaeus. Kun sitten Lammin kirkkoherra, rovasti Joh. L. Lang 21 päivänä maaliskuuta 1852 toimittaa vaalin, on sen tuloksena, että pastori Adolf Fredrik Sirén on saanut ääniä 59 1/12 manttaalin puolesta, varapastori Aspegren 25 13/24 manttaalin ja rovasti Borenius 4 1/2 manttaalin. Sirén on siis saanut enimmät äänet ja tulee nähtävästi muutenkin ansiokkaimpana virkaan nimitetyksi ja saa asianmukaisen välivuoden jälkeen astua virkaan 1 päivänä toukokuuta 1854. Hän joutuu olemaan Hauhon kirkkoherrana tästä päivästä lähtien kuolemaansa asti, joka tapahtui 14 päivänä toukokuuta 1868. Maassamme raivonnut nälkäkuume eli lavantauti - kuolleiden luettelossa nimitetty nervfeberiksi -, jonka torjumiseksi ja siihen sairastuneiden auttamiseksi hän pelkäämättä oli kaikkensa tehnyt, hänetkin kaatoi. Kuolemaa joudutti sekin, että hän tautivuoteellaan sai murheellisen viestin, että oli joutunut maksamaan suuren takauksen, jonka suorittamiseksi varat eivät todennäköisesti riittäisi. Vain hänen poikainsa tarmokas toiminta saikin sitten kuolinpesän pelastetuksi uhkaavasta vararikosta.
Kun nyt minun tehtäväkseni on tullut laatia lyhyt esitys Adolf Sirénin toiminnasta Hauhon kirkkoherrana ja yhtenä tämän kunnan huomattavimmista jäsenistä, on minun pakko sitä tehdessäni nojautua miltei yksinomaan niihin tietoihin, mitkä kirkkoherran arkistossa ovat säilyneet. Asiakirjoja ja pöytäkirjoja on siellä olemassa paljonkin, mutta ne ovat siinä suhteessa vajavaisia, että eivät anna mitään tietää asianomaisesta henkilöstä hänen varsinaisessa tehtävässään, seurakunnan pappina. Onneksi olen saanut haastatella erästä vanhusta, nimeltään Hilda Vesslin, joka täyttää ensi maaliskuussa 90 vuotta ja on nuoruudessaan palvellut pappilassa rovasti Sirénin perheessä ja ihmeellisesti säilyttänyt muistonsa myöskin niiltä ajoilta. Häneltä olen saanut paljonkin arvokkaita tietoja.
Pappila, johon Sirén perheineen muutti 1.5.1854, oli tämä sama, jossa nyt olemme. Nykyinen päärakennus oli edellisen rovastin aikana saatu valmiiksi syksyllä 1840 ja oli siis verraten uusi, mutta näyttää siinä katselmuspöytäkirjan mukaan silti jo olleen yhtä ja toista rappiotakin varsinkin uuneihin nähden. Yleensä kuitenkin erinomaisen hyvin tehty, rossipermanto esim. kautta rakennuksen muurattu syrjälleen lasketuista tiilistä, samaten koko rakennus heti uutuudeltaan vuorattu, jotta seinähirret eivät halkeilisi. Siksi tämä vieläkin, vaikka kohta satavuotias, on hyvässä kunnossa. Myöhemmin on tätä kumpaankin päähän jatkettu ja verannat lisää tehty ja sisältäkin hieman muodostettu. Tässä oli silloin keskellä porstua ja »tampuuri», sali, ruokasali ja makuuhuone. Sitten salista eteläänpäin »koree förmaaki» ja »kabinetti» ja rovastin huone, salin pohjoispuolella ruokasali, keittiö ja tarjoiluhuone. Yläkerrassa, jonne raput nousivat porstuasta, oli eteläpäässä huone, jossa talon »mamselit» asuivat. Sitten oli pappilassa useita eri asuinrakennuksia. Päärakennuksen etelä-päässä poikittain sen edessä piikainkamari ja itäpuolella hieman sivussa rakennus, jossa oli pari huonetta ja jossa asuivat talon nuoret herrat. Vielä oli jotenkin nykyisen väenrakennuksen paikalla rakennus, jossa oli n.k. pitäjänsali ja kaksi huonetta apulaisen asuttavina.
Pitäjänsalissa toimitettiin virkatehtävät ja säilytettiin kirkon kirjat y.m. Apulaisista oli täällä pisimmän ajan August Allén, josta 1865 tuli kappalainen rovastin monivuotisen työtoverin Johan Filip Danielsonin - valtioneuvos Joh. Rich. Danielsonin isän - tilalle, joka mainittuna vuonna muutti kirkkoherraksi Hartolaan. Allénin saatua vakinaisen toimen olivat pitäjänsalissa toimimassa Karl Johan Cederblad ja sitten rovastin kuoltua armovuoden saarnaajana Matti Fredrik Kotilainen. Kaikki edellämainitut lisärakennukset on myöhemmin poistettu. Väenrakennukset ja talousrakennukset ovat myös kaikki uusia. Pappilan perhe-elämä elettiin siis nykyisessä pappilan rakennuksessa ja oli se aikansa pappilaelämän kaltaista.
Pappilanväki oli hienosti sivistynyttä, mutta elämäntavat olivat silti kansanomaiset. Edellämainittu Hilda Vesslin, joka palveli täällä ensin vuosina 1864-1865 »kaikkien käskettävänä aputyttönä», ja kun vuosina 1867-1868 oli täällä uudelleen, tuli hän korotetuksi rovastin ja ruustinnan erikoispalvelijaksi, kertoo olleensa kuokkijana Rosa mamselin häissä, kun niitä tanssittiin talon suuressa vintissä, joka paperilyhdyin oli tehty hänen silmissään satumaisen kauniiksi. Hänen palvelusaikanaan tuli talossa vietettäviksi rengin ja piian häät ja tanssittiin ne suuressa salissa, joka oli vieraitten käytettävänä. Pappila oli vieraanvarainen, vieraillen siellä kuitenkin vain herrassäätyiset ja nekin usein vain rovastin puolella, koskapa ruustinnan suomenkielen taitamattomuus teki seurustelun pitäjäläisten kanssa mahdottomaksi. Mutta Lautsian Schulmanit, Hyvikkälän Charpentierit y.m. olivat talossa usein nähtyjä ja Helsingistä oli vieraita hyvin usein. Anteliaisuus köyhille pyytäjille oli huomattava ja varsinkin nälkävuosina 1867-1868 tehtiin täällä avustustyötä suuressa mittakaavassa. Pappilassa leivottiin silloin kerjäläisten varalle yhtenään suuret taikinat toisen kerran aivan puhtaasta viljasta, mutta myöskin sekaviljasta. Mahdollisesti oli leipäaineksissa osaksi pitäjänmakasiinista avustukseksi luovutettuja jauhojakin, mutta siitäkin huolimatta tarvittiin uhrautuvaa mieltä, kun suuria kerjäläisjoukkoja oli ruokittava. Sääntönä oli, että jokaisen pyytävän piti saada leipäkannikka, muutama peruna ja suolakala, joita oli pyydystetty nuotalla ja oli varastoissa suuret määrät. Hilda Vesslin palveli pappilassa halusta, koska kohdeltiin hyvin eikä työkään ollut ylen rasittavaa, sillä talossa oli yhtaikaa viisikin naispalvelijaa. Lisäksi oppi hän täällä ruotsinkielen niin, että auttavasti toimeen tuli, mikä olikin sitten myöhemmin, jouduttuaan palvelukseen Helsinkiin, suureksi avuksi.
Mitä pappilassa puutarhaa oli, oli se kaikki rakennuksen eteläpuolella ja oli sen hoitaminen etupäässä ruustinnan asiana ja nähtiin hänet siellä usein kitkentätyössä milloin maassa istuen, milloin, paremmin ulottuakseen, pitkänäänkin.
Rovasti pappina ja ihmisenä. Pappina rovasti tunnollisesti täytti tehtävänsä. Herännäisyysmiehiä hän ei ollut eikä sen jälkeen, kun oli ruvennut apulaista pitämään, kovin usein saarnatuolissa esiintynyt. Mutta seurakunnan juoksevien asiain hoidossa hän osoitti harvinaisen hyvää taitoa, tarmoa ja sitkeyttä saaden asiat pitäjänkokouksissa menemään mielensä mukaan. Näiden kokousten pitäminen olikin hänen aikakaudellaan kirkkoherroilla varsin tärkeänä tehtävänä. Silloin ei vielä kuntajärjestelmää ollut ja siksi niissä käsiteltiin kirkkoherran johdolla kaikki kirkkoa ja seurakuntaa koskevat asiat, niinkuin kirkon ja pappilain rakentamiskysymykset, seurakuntaan muuttavien hyväksyminen, jossa viimeksimainitussa asiassa usein oltiin hyvinkin tiukkoja - ei niitä kaikkia vanhuksia ja köyhiä ja huonotapaisia päästetty seurakunnan kirjoihin, kun hoitorasituksia oli pelättävä - mutta myöskin kaikki pitäjän yhteiset asiatkin, joista köyhäinhoito ja makasiiniasiat olivat tärkeimpiä. Kun puheenjohtaja useimmassa tapauksessa myös oli käsiteltävän asian alkuunpanija, niin on hänen ansioksensa luettava kaikki tärkeät saavutukset. Rovasti Sirénin toimintakautena saatiinkin paljon huomattavaa aikaan. Niinpä esimerkiksi kirkon paanukatto tehtiin 1856 niin hyvä, että se on kestänyt, aina silloin tällöin uusia paanuja lahonneiden tilalle panemalla, nykyhetkeen asti, ehkä suurelta osalta kiitos myös sen seikan, että kirkon tervaajista ei Hauholla ole puutetta ollut. - Tässä ehkä on tarpeen selittää, että sen ajan tavan mukaan tuomittiin seurakunnan mies, joka tuli todistetuksi syylliseksi aviorikokseen, tervaamaan kirkon kattoa määrätyt päivät ja rovasti S. ei tässä kohden varmaankaan antanut armon käydä oikeuden edellä. - Vuotta ennen S:n saapumista valmistunut uusi hautausmaa saa S:n toimesta vuonna 1856 kiviaitauksen, joka vielä on paikallaan. Vielä on S:n saavutuksena mainittava kirkon nykyinen kellotapuli, joka otettiin urakoitsijalta vastaan vuonna 1864. Asia on ollut vireillä vuodesta 1859 asti ja on varsin monivaiheinen riitojen johdosta, joista myöhemmin. Tuota kellotapulia on pidettävä, mitä rakennustyyliin tulee, kokonaan epäonnistuneena, mutta eihän vika ole S:n, vaan se on siinä, että tuona aikakautena eivät tyyliasiat tärkeitä olleet. Rakenteeltaan on kellotapuli varsin luja ja varmasti paikallaan seisova ja näkyykin se m.m. Aulangon tornista.
Pitäjänkokousten pöytäkirjat ovat ammoisista ajoista olleet ruotsinkielisiä, mutta keisarillinen julistus 14.7.1858 määrää vihdoin, että ne tästedes ovat kirjoitettavat suomeksi. Suomea rovasti S. tietenkin osasi kunnollisesti, mutta sen puhuminen ja kirjoittaminen ovat eri asioita. Tässä tuli eteen suuria vaikeuksia. Ruotsalaisten nimitysten sijaan on kädenkäänteessä saatava suomalaiset ja kun tässä puheenjohtajan on itse oltava sanaseppänä, tulevat ne enemmän tai vähemmän epäonnistuneiksi. Ordförande on nyt »sanan johdattaja», magasins förvaltare on »makasiinin etesseisoja» j.n.e. Pöytäkirjoissa on yhtenään tällaisia sanoja: protokolla, reklementti, vaivasten rätinkit, maksulängti ylösluettu y.m. y.m. Mainitsen näistä en suinkaan moitteeksi, vaan yksinomaan ajan kuvaukseksi.
Rovasti Sirénin aikana tuli pitäjänkokouksiin nähden uusi tilanne. Kun 6.2.1865 oli tullut laki, joka sääsi, että jokaiseen kuntaan oli asetettava kunnallishallitus ja puhtaasti kunnallisten asiain hoito oli siirrettävä kuntakokouksiin, niin oltiin täälläkin pulman edessä, joka näytti vaikealta selvittää. Sentähden tehtiin kokouksessa 5.8.1866 päätös, että koska asia on aivan outo eikä sitä nähtävästi saada toimeen ilman uusia menoja ja kun ei kysymyksessä oleviin toimiin löydy päteviä henkilöitä, niin pysytään entisellään, s.o. rovastin johdossa edelleen, ja koska lain 83 pykälässä sanotaan, että asian toimeenpanemisessa voidaan erityisestä pyynnöstä saada lykkäys, niin tehdään kuvernööriin anomus, että Hauhon annettaisiin olla vanhalla kannallaan, eli siis jätettäisiin se uuden asetuksen ulkopuolelle siksi kunnes uuden järjestelmän toimeenpaneminen käy mahdolliseksi. Tällaiseen anomukseen, jonka tekeminen muuten todistaa tyytyväisyyttä rovastin johtoon, tuli luonnollisesti kieltävä vastaus. Mutta eihän itsepäinen hämäläinen anna peräksi. Päätöksestä tehtiin valitus senaattiin, joten saatiin kun saatiinkin lykkäys. Vasta 28.3.1868 saadaan senaatista päätös, jolla valitus hylätään ja Hauho velvoitetaan menettelemään lain mukaan ja saattamaan sen säätämä kunnallinen hallitus toimintaan marraskuun ensimmäiseen päivään mennessä samana vuonna. Syyskuun 13 päivänä, rovastin tällä välin kuoltua, pidetään lopultakin kokous, jonka päätökset vievät kunnan eroon seurakunnasta. Kuitenkin monet vuodet tämän jälkeen on asiain käsittely varsin hataraa, kun ei ole selvyyttä siitä, mitkä asiat kuuluvat kirkonkokoukselle, mitkä taasen kuntakokoukselle. Onhan alku aina hankalaa. Ammoisista ajoista ovat asiat olleet kirkkoherrain hoidossa. Olisi senvuoksi odottanut, että Hämeen läänin historiassa, joka muutamia vuosia sitten varsin laajana valmistui ja jossa perusteellisen tarkasti selostetaan kunnallisen elämän kehitystä, olisi pitäjänkokouksista ja niiden puheenjohtajista, esim. rovasti Sirénistä, edes maininta. Se asia sivuutetaan siinä aivan kylmästi.
Yksityisenä ihmisenä on rovasti S. ollut varsin sympaattinen henkilö, oikeudenmukainen, vaatimaton, hyväntahtoinen ja huomattavan antelias ja köyhiä armahtava, koko seurakuntansa kunnioittama ja rakastama. Maanviljelijänä hän oli seurakunnassa muille esikuvana. Pappila oli luonnollisesti hänen omassa viljelyksessään ja omisti hän lisäksi vielä Tourun talonkin Päitsärlän kylässä ja harjoitti sielläkin voimaperäistä maanviljelystä ja pappilasta oli usein asiaa Tourulle milloin yhdellä, milloin toisella ja sinnehän ruustinna, leskeksi jouduttuaan, kokonaan muuttikin. Rovasti nähtiin usein pellolla työväkineen. Kerran, perunaa nostettaessa, kertoo Hilda hänen itse ajaneen auki kolme vakoa ja sanoneen sen tehtyään, että isännän täytyy kokemuksesta tuntea kaikki työt, mutta pappi ei saa kyntää enempää kuin kolme vakoa. Muukin perhe oli usein mukana, toiset työssäkin. Niinpä olivat Linda ja Anna mamselit perunoita poimimassa. Heillä oli kummallakin kapan vetävät korit ja saivat he palkkaa yhden kopeekan jokaiselta korilta, minkä kokoon saivat.
Kuva rovasti Sirénistä jäisi varsin vajaaksi, ellen vielä mainitsisi häntä kansan lääkärinä. Hänen kerrottiin aluksi lukeneenkin lääketiedettä, vaikka sittemmin uraa muutti. Joka tapauksessa oli hänellä huomattavat tiedot lääketieteen alalta ja erinomaisen aulis oli hän tarvitseville apuaan antamaan. Kun otetaan huomioon, että tänä aikana ei ollut kansalla käytettävinään lääkäreitä eikä apteekkeja, niin oli tällainen toiminta varmasti seurakunnalle suureksi siunaukseksi. Niinpä oli siis pappilassa kaappi, joka oli täynnä erilaisia lääkkeitä. Pitäjän eukot kantoivat kesäisin kaupaksi kaikenlaisia kasveja ja yrttejä, jollaisten tiesivät rovastille kelpaavan. Näitä hän osti suuret määrät ja keitti ja valmisti niistä tehokkaat lääkkeet ja jaeltiin niitä sitten sairaille tarpeen mukaan, useimmassa tapauksessa ilmaiseksi. Työjako lääkitsemisessä oli sellainen, että kanttori ompeli haavat ja pani katkenneet jäsenet paikoilleen, mikäli osasi, ja rovasti hoiti sisätaudit. Mutta kerrotaan rovastin antaneen joskus apua sellaisissakin asioissa kuin synnytyksissä. Rovasti Sirénin kyvystä tuoda apu synnytystilaisuuksissa on täällä kansan keskuudessa sellainen uskomus, että se perustuu erääseen hänen tekoonsa. Hän oli näet kerran Kotkon harjulla, joka alkaa pappilasta, tavannut käärmeen, jolla oli elävä hiiri suussaan, rovasti tavotti sen ja pakotti luopumaan saalistaan, jonka jälkeen hän antoi molempain rauhassa poistua. Tästä eläimiä säälivästä teosta tuli häneen ihmeellinen voima auttaa synnytystuskissa olevia, että kunhan hän vain astui huoneeseen, jossa synnyttäjä makasi, selviytyi tämä heti vaivastaan, rovastin tarvitsematta häneen koskeakaan. Nälkävuosina 1867 - 1868 oli rovastilla paljon hommaa. Sairaita oli paljon, oman seurakunnan jäsenten lisäksi muualta tulleita. Kerjäläistulva oli loppumaton ja usein sairastuivat nämä Hauholla kuumetautiinsa. Mihin nyt heidät sijoittaa. Rovasti otti asian esille pitäjänkokouksessa, puhui lämpimästi onnettomien puolesta ja sai päätökseksi, että yhteisillä varoilla vuokrataan näille »lasareitti». Sellainen saatiinkin Mikkolan taloon, joka oli nykyisen Toppolan tilalla ja tämä sairashuone, josta ei suinkaan puuttunut potilaita, oli kokonaan rovastin hoidossa. Täällä hän kävi rohtopulloineen joka ainoa päivä, kunnes lopulta itse sai tartunnan, joutui vuoteen omaksi ja lyhyen sairauden jälkeen kuoli.
Vastukset. Olen puhunut rovasti S:n toiminnasta puuttumatta vielä vaikeuksiin, joita vastaan hänen oli koko täälläoloaikansa taisteltava. Luther lukee hyvät naapurit jokapäiväiseen leipään ja onkin siinä varmasti oikeassa. Mikä onkaan viihtymiselle tärkeämpää kuin nämä? Rovasti S:llä lienee täällä ollut sellaisiakin, mutta kyllä hänellä oli sisukas vastustajakin. Pitäjässä asui tilanomistajana entinen nimismies, joka ilkeämielisyydessä oli ainutlaatuinen ja koetti tehdä vastustajansa elämän niin tukalaksi kuin ikänä osasi. En usko rovasti S:n astuneen hänen varpailleen ja siten herättäneen hänen vihaansa. Jo hänen edeltäjänsä aikana oli tämä jarruttanut voimainsa mukaan kaikkia yhteisiä asioita aina säännöllisesti tehden valituksia pitäjänkokouksen päätöksiä vastaan ja säännöllisesti aina senaattia myöten huolimatta siitä, että hän aina joutui tappiolle. Siinä oli hänelle hyvitystä kylläksi, kun sai asiat viipymään. Muutamia esimerkkejä! Pappilan uusi rakennus oli valmis jo 1840, mutta kun oli päätetty sen tarkastajiksi käyttää pitäjän omia miehiä, tahtoi tämä, että oli saatava oikein virallinen tarkastus, teki valituksia ja viivästyi tarkastus vuoteen 1842. Kun oli päätetty, että pappilan vanha riihi, joka oli aivan sopimattomalla paikalla, nim. kirkkopihan syrjässä, on rakennettava uudestaan kirkon puolelle talosta, oli tästäkin tehtävä valitus ja saatiin asia viivästetyksi kolme vuotta, mikä oli kirkkoherralle kovin tukalaa, kun vanha riihi oli ennätetty jo purkaa ja oltiin siis ilman riihtä. Lisäksi turmeltuivat rakennustarpeet valitusten yhä jatkuessa.
Oli siis aivan mahdotonta rovasti S:lle selviytyä riidoitta tällaisen miehen kanssa, joka lisäksi, omistaen Kalailan Heikkilän talon, oli pappilan rajanaapuri. Riita alkoikin heti kalastusoikeuksista. Pappilalla oli vanhastaan yksinomainen kalastusoikeus Roinelahdessa. Mutta kun sen maa-alue ei ulottunut rantaan asti ja toinen ranta kuului kokonaan T:n omistamaan Heikkilään, niin katsoi hän olevansa oikeutettu ei ainoastaan siellä kalastamaan, vaan myöskin karkoittamaan sieltä muut kalastajat. Pappilan voudin tänne kulettamat verkot otettiin siis takavarikkoon. Seuraavana sunnuntaina pani rovasti kirkkoon kuulutuksen, että hänen verkkonsa oli varastettu ja pyysi sitä, joka asiasta jotakin tiesi, varkaasta ilmoittamaan. Verkot ilmestyivätkin sitten yönaikaan jonnekin ja pantiin uudestaan järveen. Asiat vedettiin oikeuteen ja niin alkoi vuosia kestävä käräjöiminen ja oikeuden käyminen kaikissa oikeusasteissa. Samaan aikaan hyökkäili vastustaja, missä vain vähänkin kykeni, rovastin kimppuun. Jääväsi esim. hänet olemasta puheenjohtajana kokouksessa, mikä koski jollakin tavalla häntä, koska hän on »min hetskaste fiende och vederdeloman», valitti tästä ja kaikista kokousten päätöksistä ja teki, mitä ikänä voi, katkeroittaakseen rovastin mielen. Rovasti käyttäytyy aina arvokkaasti ja on hänellä aina kokouksen kannatus puolellaan - muita kannattajia ei ole koskaan tällä paitsi piirilääkäri ja eräs kauppias, jotka usein ovat valituskirjoissa hänen valittajakumppaneinaan, joskus myös eräs suurtilan omistaja, joka ei myöskään usein ole muiden kanssa samaa mieltä. Kaikki oikeuden päätökset lankeavat kuitenkin aina rovastin hyväksi. Kunnianloukkauksestakaan ei rovastia langeteta, vaikka onkin käyttänyt vastustajastaan oikeuden edessä sanontaa »den der karlen». Tämä tulee viimein lopullisesti karkoitetuksi Roinelahdesta, mutta osaa sittenkin toimittaa kutevat lahnat omiin pyydyksiinsä, kun kaivautti muutaman sadan metrin pituisen valtaojan lahdesta pieneen Kenkijärveen, joka on kokonaan hänen maittensa ympäröimänä. Sama oja on vielä tänä päivänä lahnain tienä kudulle noustaessa.
Edellisen rovastin oli sama mies pahasti väsyttänyt alituisilla riidoillaan, niin että hän joutui hakemaan Hauholta pois, mutta rovasti S. kestää paikallaan, niin harmillista kun onkin, että mikään kaikkien yhteistä parasta tarkottava asia ei tule päätökseen ennenkuin vuosien päästä, kunhan vihamies on ennättänyt valituksillaan käydä läpi kaikki oikeusasteet. Niinpä esim. kellotapuliasia, joka pantiin alulle vuonna 1859, saadaan päätökseen vasta 1864. Vielä viimeisessä tarkastuksessa uskottelee tämä itselleen ja saa jonkun muunkin väittämään, että torni on kallellaan eikä aivan pystysuora, jonka tähden olisi kieltäydyttävä maksamasta urakoitsijalle, rakennusmestari Vathenille urakkasumman loppuerää.
Kuten edelläesitetystä ehkä on käynyt selville, on rovasti Sirénillä huomattava sija Hauhon seurakunnan historiassa.
Författaren skildrar med stöd av otryckt material en av sina föregångare Adolf Fredrik Siréns verksamhet såsom själaherde i Hauho åren 1854-1868. Utom dessa källor bygger framställningen på muntliga uppgifter, lämnade av en snart 90 årig ortsbo Hilda Vesslin. Den snart hundraåriga prästgården beskrives och familjens liv där. Som känt intog socknens präst då en centralställning ej blott kulturellt, utan även när det gällde att bistå sjuka och nödställda medmänniskor. Under de svåra nödåren 1867-1868 utfördes där liksom på andra orter ett självuppoffrande arbete. Åt varje tiggare gavs en brödkaka, några potäter och salta strömmingar. Samvetsgrannt uppfyllde Sirén sina kyrkliga plikter och med stor energi förde han ordet vid kyrkostämman, där han ofta, såsom initiativtagare drev igenom sin vilja. Under hans tid genomfördes betydande administrativa förändringar, bl.a. 1858 då protokollsspråket blev finskt och 1865 då kommunalförvaltningen infördes. Författaren avslutar sin uppsats med en skildring av Sirén som människa och omtalar vissa svårigheter han erfor under sitt för socknen så gagnerika liv.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1939 hakemisto | Vuosikertahakemisto