GENOS - Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja

[Artikkelin loppu ]

Genos

Genos aloittaa nyt kahdennentoista vuosikertansa. Se on ensimmäinen, jonka otsikkolehdessä nimeä Harry Donner ei tavata johtavalla sijalla. Hoidettuaan päätoimittajan tehtäviä aikakauskirjan perustamisesta 1930 alkaen yhdentoista vuoden ajan tilanomistaja Donner on katsonut olevansa pakotettu riittämättömän aikansa vuoksi jättämään ne toisiin käsiin. Aikakauskirja haluaa tässä esittää parhaat kiitoksensa herra Donnerille siitä tasapuolisuudesta ja ymmärtämyksestä, jolla hän on tehtävänsä hoitanut sekä hänen varsinkin vaikeina alkuaikoina aikakauskirjalle antamastaan taloudellisesta tuesta. Auliisti hän on myös suostunut edelleen jäämään aikakauskirjan piiriin toimituskunnan jäsenenä. - Kamreeri Osmo Durchman on kuluneiden yhdentoista vuoden aikana uhrautuvasti hoitanut moninaisia toimitustehtäviä ja suorittanut työn, joka suuresti ylittää tavanmukaisesti toimituskunnan jäsenelle kuuluvat tehtävät. Hänen osuutensa sen pohjan luomisessa, jolle uuden toimituksen työ rakentuu, on huomattava ja ansaitsee kiitollisen maininnan. Hänkin tulee edelleen olemaan toimituskunnan jäsenenä.

Tieteellisen aikakauskirjan julkaiseminen ja pysyttäminen entisten parempien aikojen asettamia vaatimuksia vastaavalla tasolla ei näinä aikoina ole helppoa. Se seikka, että sukututkimuksen monet tärkeät lähteet eivät nykyään ole tutkijain käytettävissä, asettaa nimenomaan sukutieteelliselle julkaisutoiminnalle tuntuvia lisävaikeuksia. Taloudellisista syistä on aikakauskirjamme kokoa pakko edelleenkin pitää supistettuna, laskelmien mukaan kuitenkin hieman suurempana kuin kuluneena vuonna. Näissäkin oloissa tulee toimituskunta ymmärrettävästi tekemään voitavansa täyttääkseen lukijakunnan oikeutetut toiveet. Se vetoaa samalla myös ystäviinsä, sukututkimuksen harjoittajiin ja harrastajiin. jotta aikakauskirja voisi täyttää tärkeimmän tehtävänsä, toimia maamme sukututkijain yhdyssiteenä ja keskinäisen tiedoitustoiminnan välittäjänä, on entistä laajemmat sukututkijapiirit saatava sen aktiivisien kannattajien riveihin. Rajoitetun tilan vuoksi on pääpaino pantava lyhyihin genealoogisiin, esim. sukujen alkuperää selostaviin tai henkilöhistoriallisia kysymyksiä käsitteleviin artikkeleihin, mutta myöskin tiedonantoja, kysymyksiä ja vastauksia sekä pieniä löytöjä selostaville osastoille toimituskunta tulee panemaan painoa. Yhteisvoimin tullaan vaikeudet tälläkin alalla varmaan voittamaan.


Genos 12(1941), s. 1-2

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1941 hakemisto | Vuosikertahakemisto