[ Viitteet | Artikkelin loppu ]

Piirteitä Genetz-suvun esivanhemmista

Esitelmä, jonka Suomen Sukututkimusseuran kokouksessa toukok.
13 p:nä 1930 piti

Leo Harmaja

Viimeksi kuluneella viikolla, jolloin eräs Genetz-suvun jäsenistä täällä pääkaupungissa saatettiin haudanlepoon, on useissa piireissä mainittu tämän suvun nimeä, jolla tosin ei koskaan ole maassamme ollut varsin monta kantajaa ja jonka vaiheet eivät myöskään ulotu pitkälle ajassa taaksepäin, mutta joka tästä huolimatta on useina vuosikymmeninä joutunut julkisessa elämässämme, eri tapahtumien yhteydessä, verraten usein esille.

Äsken kuollut lehtori Emil Genetz, joka oli syntyisin Impilahdelta, oli tunnettu säveltäjänä, mutta toimi aikaisemmin pitkät ajat uutterana koulumiehenä. Hänen sävellyksistään eräät huomatuimmat ovat hänen vanhemman veljensä Arvid Genetzin, runoilija-nimeltään Arvi Jänneksen sanoihin kirjoitettuja. Tämä veli, joka varsinaiselta ammatiltaan oli kielimies, toimi aikoinaan yliopiston opettajana ja jonkun aikaa hallituksen jäsenenäkin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jonka esimiehenä hän työskenteli vuosikymmenen ajan, on maalauttanut hänen kuvansa juhlasalinsa seinälle. Näillä veljeksillä oli kaksi sisarta, Ida ja Jenny, molemmat soitonopettajia. Kaikki nämä sisarukset olivat hyvin musikaalisia. Heidän serkkujaan niin hyvin isän kuin äidin puolelta oli kolme miespuolista, joista vanhin, koulumies ja maanviljelijä Arvid Th. Genetz on vielä elossa; kun hänelläkin on ristinimenä Arvid, jota suvussa on hyvin paljon käytetty, sen kantajia on toisistaan erotettu järjestysnumerolla, ja tätä Sortavalan seminaarin lehtoria Arvid Genetziä sukulaispiireissä yleisesti sanotaan vain "Kakkoseksi", aikaisemmin ruotsiksi "Tvåan". Tätä järjestyslukua kuuluu aikanaan, leikillä puhuen, riittäneen viiteen saakka. - Samoista veljeksistä toinenkin, tohtori Atle Genetz, valmistautui opettajanuralle ja toimi aikoinaan kadettikoulun matematiikan opettajana, mutta siirtyi sittemmin pankkimieheksi ja teollisuudenharjoittajaksi, asuen pitkät ajat Pietarissa. Nämä molemmat veljekset olivat viime vuosisadan viimeisellä kymmenellä valtiopäivämiehinä porvarissäädyssä. 1890-luvun alussa myös heidän serkkunsa, kielimies Arvid Genetz oli valtiopäivillä, edustajana pappissäädyssä. Tähän aikaan suvussa oli parhaassa iässä varsinaisesti viisi miespuolista jäsentä, ja niistä kolme oli mukana valtiopäivätyössä. Suvun nuoremman eli Kurkijoen haaran kolmas veljes Olli Genetz valmistui upseeriksi, ja hän, palveltuaau aikoinaan myös poliisimestarina, joutui ottamaan osaa maailmansotaan. Vapaussodassa hän toimi pääintendenttinä, kohosi everstiksi ja oli mainitussa virassa vielä sodan jälkeenkin. Siitä erottuaan hän, samoin kuin veljet ja yksi sisarista sekä vanhin serkku, rupesi harjoittamaan maanviljelystä. Sisarista useimmat ovat toimineet opettajattarina. Huomiota herättää, että heidän musikaaliset lahjansa eivät olleet yhtä suuret kuin serkkujen, vaikka isovanhemmat olivat yhteisiä. - Kun suvun miespuolisten jäsenten luku on ollut verraten pieni ja kun Arvid Genetz-Ykkösen pojat ovat ottaneet sukunimekseen isänsä runoilijanimen Jännes, Genetz.-nimen säilyminen on jäänyt Arvid-Kakkosen kahden pojan varaan.

Puheena olevan suvun esivanhempia tutkittaessa miespuolista linjaa päästään taaksepäin vain muutamia polvia, ja näin ollen voidaan panna kysymyksen alaiseksi, kannattaako lainkaan ottaa puheeksi näin aivan pientä sukua ja sen sukujohtoa. Mutta sukututkimuksessa ei tietenkään itse sukunimi voi olla ratkaisevana, vaan erikoisesti perinnöllisyyttä silmällä pitäen on yhtä tärkeätä seurata sukujohtoja myös äitien esivanhempia selvittelemällä. Tätä tietä päästään tässä suvussa melko lailla runsaampiin tuloksiin, ja silloin löydetään suvun vaiheista sellaisiakin piirteitä, jotka voinevat herättää hiukan mielenkiintoa muissakin kuin tätä sukua lähellä olevissa piireissä. Näin ollen olen -seuramme pontevan sihteerin kiinteitä kehotuksia noudattaen, -rohjennut ottaa puheenvuoron, esittääkseni Teille muutamia kohtia niistä vaatimattomista muistiinpanoista, joita puheena olevan suvun vaiheista olen muun työn lomassa tullut tehneeksi vuosikausia sitten, etupäässä valtionarkistossa keväällä 1923. Ne nojautuvat enimmäkseen yleisesti käytettyihin painettuihin lähteisiin, mutta eräissä suhteissa on tietoja saatu erilaisista asiakirjoista ja perintämuistoista. Eräiltä tutkijoilta olen työssäni saanut apua, josta minun on ilmaistava kiitollisuuteni.

Kuten edellä olevasta on jo käynyt ilmi, on Genetzin suvussa erotettavissa kaksi haarautumaa äsken mainittujen serkkujen lapsuuden kotipaikan perustuksella. Vanhemman haaran jäsenet ovat Impilandella asuneen kruununvouti Carl Johan Gabriel Genetzin ja hänen vaimonsa Laura Charlotta Johanna Ferrinin lapsia. Pojan tekemässä runossa, joka sisältyy kokoelmaan "Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi", isä on esitetty innokkaaksi hevosmieheksi, joka otti osaa myös kilpa-ajoihin. Moskovasta asti hän sai palkinnoksi pokaalin, jota suvussa on myöhemmin käytetty kastemaljakkona, kun pojan lastenlapsia on ristitty. Nuoremman, Kurkijoen-haaran isä taas oli nimismies Lars Oscar Otto Genetz ja äiti edellä mainitun sisar Flora Ferrin. Tältä kohdalta sukujohto on selvä. Edelleen osoittavat eri lähteet, että heidän isänsä, nimismies Lars Anders Genetz, joka niinikään toimi Karjalassa vaatimattomassa hallinnollisessa virassa, oli kotoisin Pohjanlahden länsipuolelta. Hänen vaimonsa oli Johanna Gustava Schwartz tai Swartz; nimi esiintyy molemmissa muodoissa. Tähän varsinaiset luotettavat tiedot Genetz-suvusta oikeastaan päättyvätkin miehen puolelta. Lars Andreas Genetzin ilmoittaa COLLIANDERin teos "Suomen Kirkon Papisto 19:nnellä vuosisadalla" syntyneen Karlskronassa Ruotsissa syyskuun 9 päivänä 1773, ja samaa todistavat myös sukumuistot, joiden mukaan perheessä säilytetyssä vanhassa virsikirjassa oli merkintä mainitusta paikannimestä. Asiaa ei ole tarkemmin selvitetty Ruotsin puolella tutkimuksia tekemällä, eivätkä ne aivan vaivattomia olekaan, sillä Karlskronan kirkonkirjat puheena olevalta ajalta ovat palaneet, ja näin ollen täytyisi turvautua toisenlaisiin lähteisiin, mutta siihen ei ole vielä ollut tilaisuutta. Kariskronassa olen tosin, myös tätä tutkimusta silmällä pitäen, aikoinani käynyt. - Siihen nähden, että niin monet suomalaiset perheet ilmeisesti mielellään johtavat sukunsa merten takaa ja nimenomaan Ruotsin puolelta, on kriitillisten tutkijain taholta esitetty se väite, että ehkäpä tässäkin asianlaita on samoin ja että Genetz-nimi mahdollisesti olisi vain väännös suomalaisesta nimestä "Jänis" ja sen pohjalla syntyneestä vierassointuisesta nimestä "Jaenisch". On myöskin esitetty arvelu, että ehkäpä Genetz-nimi on vain muodostelma saksalaisesta nimestä "Gentz", jonka ilmoitetaan löytyvän Viipurista jo 1500-luvun tilikirjoista. Mutta tähän arveluun tuskin on sanottavaa syytä. Kun ne henkilöt, jotka itse asian tunsivat, ovat asiasta kertoneet lapsenlapsilleen ja näiden muistossa tieto Ruotsin puolelta tänne siirtymisestä on säilynyt hyvin varmana, näyttää se olevan täydestä otettava.

Edellä mainitun nimismies Lars Andreas Genetzin pojanpoika Arvi Jännes on runossaan "Kuinka isoisäni pääsi herraksi", joka on julkaistu hänen äsken mainitussa runokokoelmassaan, kertonut siitä, miten tämä isoisä oli alkuaan ammatiltaan satulamaakari, joka vuosisadan vaihtuessa oli lähtenyt Eurooppaan, kulkenut "Venäät, Puolat, Tanskat, Preussit, Itävallat, Ranskat" ja sitten sodan päätyttyä asettautunut vanhaan Suomeen, jossa hänet tehtiin "Herra vallesmanniksi, vanhan Suomen vartioiksi, uutehen sulattajoiksi". Siihen, että Lars Andreas Genetz -runon "Lassi", vaikka hän näkyykin kirjoittaneet itse "A. Genetz", tai "Anders Genetz" -ensin Hiitolan ja sitten Koiviston nimismies, nähtävästi oli alkuaan tosiaankin työskennellyt satulamaakarina, on eräistä virallisista asiakirjoista saatavissa valaistusta. Vuonna 1824, syyskuun 6 ja 20 p:nä senaatin yleisessä istunnossa esiteltiin Koiviston nimismiehen Anders Genetzin anomus armosta päästä maksamasta 2821 ruplaa 84 5/6 kopekkaa pankinasignationeja yleisiä varoja, jotka Genetz Hiitolan nimismiehenä ollessaan oli kantanut, mutta jotka heinäkuun 2 p:nä 1817 hänen kodissaan syttyneessä tulipalossa olivat hukkautuneet. Joulukuun 1 p:nä 1820 senaatti oli anomuksen hylännyt, koska Genetz ei ollut todistanut, että hänet oli laillisessa järjestyksessä velvoitettu ne maksamaan, jonka jälkeen Viipurin maaherra Käkisalmen kruununvoudin Fröbergin vaatimuksesta oli heinäkuun 16 p:nä 1822 velvoittanut Genetzin suorittamaan ne Fröbergille ja hovi-oikeus oli sen vahvistanut seuraavan vuoden tammikuun 17 p:nä sekä senaatin oikeusosasto toukokuun 15 p:nä selittänyt tuomion saavuttaneen laillisen voiman. Anomukseensa Genetz oli liittänyt Hiitolan kihlakunnanoikeuden pöytäkirjan lokakuun 16 p:ltä 1817 todistajain kuulustelusta ja Viipurin kämnerinoikeuden pöytäkirjan tammikuun 18 p:ltä 1818 sekä todistuksen siitä, että hän oli valalla vahvistanut ilmoittamansa tiedonannon. Asian käsittelystä voidaan vielä mainita, että senaattori de la Chapelle ehdotti kysymyksessä olevan rahasumman poistettavaksi tileistä, koska Genetz oli maaherran määräyksestä saanut lykkäyksen tilityksestä, mutta senaattori kreivi Mannerheim piti tätä ehdotusta vaarallisena ennakkotapauksena. Tulipalosta sukulaiset muistavat vielä, miten isoisä oli mainittuna aikana juuri muuttamassa Koivistolle uutta virkaansa vastaanottamaan eikä voinut edes olla mukana kotiaan pelastamassa. Puheena olevista asiakirjoista näkyy, miten paljon Lars Andreas Genetziltä palaneiden setelipinkkojen ja hopearahojen ohella oli tuhoutunut yksityistä omaisuutta, miten monta minkinlaista vaatekappaletta; samalla mainitaan palaneen omaisuuden joukossa satulamaakarin työkalut, joiden hinta oli arvioitu 25 ruplaksi. Kertomukseen hänen aikaisemmasta ammatistaan on tässä hyvä lisätodistus.

Mutta kuka oli Lars Andreas Genetzin isä siellä Karlskronassa? Runoilija Arvi Jännes on äsken mainitussa runokokoelmassaan kertonut "Kuinka Giovanni Genovesesta tuli Ruotsalainen". Siinä hän on esittänyt isoäitinsä kuvauksen appensa merkillisistä elämänvaiheista; isoisänsä omaa kertomusta isästään hän ei olisi suinkaan muistanut, sillä Lars Andreas kuoli jo vuonna 1851, jolloin runoilija oli vasta 3-vuotias, mutta isoäiti eli vielä yli 20 vuotta, kuollen vasta vuonna 1874. Runon mukaan Lars Andreaksen isä oli genovalainen merimies, joka pelastui merirosvoja paetessaan ruotsalaiseen alukseen uimalla ja joutui sitä tietä laivan mukana Karlskronaan. Siellä hän "Bleekingittären otti vanhana vaimoksensa ja Ruotsiin lapsia siitti, joissa Italian hehku ja Pohjan jää suli yhteen". Minkä verran perää tässä kertomuksessa on, sen selvittämiseksi ei toistaiseksi ole käytettävissä muuta todistuskappaletta kuin viittaus siihen, että kertoja itse, nim. isoäiti, oli kuullut tämän hyvin läheisiltä henkilöiltä, eikä juuri ole luultavaa, että hän, monien sotilassukujen, jopa ylhäisten aatelisperheiden jälkeläinen, olisi turhamaisuudesta rakennellut sellaista juttua, että hänen miehensä olisi ollut tällaisen kaukaa kulkeutuneen merimiehen jälkeläinen, vaikka toiselta puolen onkin ymmärrettävää, että kertomus antaa suvun aikaisemmille vaiheille oman hohteensa. Nimen muoto "Genetz", joka tietenkin saattaisi olla sama kuin "Genuetz" eli "Genovalainen", viittaa myös tällaiseen kertomukseen. Mutta tältä kohdalta ei toistaiseksi pidemmälle päästä. Genetz-suku voidaan johtaa vain Karlskronaan, jossa lähes 160 vuotta sitten syntyi tuleva satulamaakari ja nimismies Lars Andreas Genetz. - Ohimennen mainittakoon, että suvun kesken kerrotaan erään Karlskronan oloja hyvin tunteneen merikapteenin aikoinaan maininneen, että sanotussa kaupungissa oli ollut Genetzin talo, "Genetzska gården", ja sikäli kuin tässä kertomuksessa on perää, sekin puhuu A. Genetzin eteläruotsalaisen synnyinseudun puolesta. - Muualla Genetz-nimeä tuskin lainkaan on tavattu. Mainitaan kerran Helsingissä matkustajaluettelossa tämän nimen esiintyneen, mutta asianomaista ei ollut tavattu. Voisi ajatella, että tässä olisi ollut kysymys jostakusta Lars Anders Genetzin veljen jälkeläisestä. Nimismies Lars Oscar Otto Genetzin kertoman mukaan hänellä nimittäin olisi ollut kaksikin veljeä, joista ainakin yksi oli ollut ammatiltaan nahkuri ja toiminut Käkisalmessa, arviolta 1820-luvulla, mutta perhettä ei tiedetä olleen. Toisesta veljestä taas on epämääräinen kertomus, että hän sotilaana ollessaan olisi joutunut kohtalokkaaseen otteluun kyytimiehensä kanssa ja sen jälkeen paennut Venäjälle, jossa sen nimisiä henkilöitä on mainittu olleen.¹

Yhtä köyhäksi kuin Genetz-suvun esivanhempien historia täten osoittautuu miespuolisella linjalla, yhtä rikkaaksi muodostuu aineisto, kun lähdetään tarkastelemaan sitä naislinjalta. Tällöin näyttää luonnollisimmalta aluksi seurata edellä mainitun isoäidin Johanna Gustava Schwartzin sukujohtoja. Runossaan "Isoäiti" Arvi Jännes on herttaisella tavalla kuvannut "Gulle Farmoriaan", joka "puhui suomea kuin muukin Turun nainen"; sen hullunkurisuutta hän oli nauranut "monda kerdaa". Ruotsinkieltä isoäiti oli laulanut kuin ruotsalainen; hän oli ollut Tukholmassa sisartensa kanssa. Hän oli muistanut menneistä ajoista isänsä lähtöä Kustaan sotaan "niskassa kankipalmikko ja miekka vyöllä" ja niinikään Suomen sotaa, ja hän tunsi Adlercreutzin, "maansa kostajan". Tämän "Gulle Farmorin" vanhemmat olivat kapteeni Eric Johan Swartz, joka myöhemmin oli Lappeenrannan kuritushuoneen johtajana, ja Kristina Eleonora Wilhelms. Swartz-suvusta tiedetään edelleen, että "farmorin" isoisä oli ollut luutnantti Berndt Johan Swartz, joka oli syntynyt vuonna 1727 ja oli aikaisemmin ollut Turun läänin rykmentin vänrikkinä, nauttien kersantin palkkaa, ja hän oli vuonna 1722 vaihtanut vänrikki Henrik Johan Finckenbergin kanssa palkattoman vänrikin viran Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentissä. Tämä tapahtuma viittaa siihen, että hänellä ehkä oli sukulaisia Helsingissä, jossa Swartz-sukua tiedetään olleen etenkin kauppamiehinä; niiden jälkeläisiä on tunnettu ruotsalainen luonnontieteilijä Gustaf Magnus Swartz, jonka isä oli Helsingin kauppias Petter Swartz, ja niinikään tavataan samannimistä sukua myös 1700-luvulta muistakin osista maata. Näiden keskinäiset suhteet eivät ole oikein selvillä, mutta tiedetään esim. Enckell-suvulla olevan tämännimisiä esivanhempia, jotka asuivat Joroisissa. Swartz-nimisistä sotilashenkilöistä voidaan vielä mainita, että Kaarle XII:n joukoissa niitä on todettu olleen kaikkiaan 17, mutta useimmista tiedetään vain nimi.

Wilhelms-suvusta toimitti ansiokas sukututkija Atle Wilskman "Släktbok"'issaan perusteellisen selvityksen, eikä tässä ole tarpeen lisätä siihen. muuta kuin huomautus, että silläkin taholla: on useita sotilaita, joista muutamat nousivat urallaan varsin korkealle. Askenmainitun Kristina Eleonora Wilhelmsin isoisä oli vara-amiraali Johan Wilhelms ja hänen isänsä niinikään vara-amiraali Johan Kilian Wilhelms. Näiden, arvoherrojen kuvia on suvussa säilynyt; opettajatar Anna Savander,² jonka äiti oli usein mainitun Lars Anders Genetzin tytär, on niitä kalliina aarteina sukulaisille esitellyt. Wilhelms-suvun esiäideistä joudutaan m. m. ruotsalaiseen sukuun Berck, jolla on ollut muutamia hyvin tunnettuja kantajia, ja skotlantilaiseen sukuun Duncan, muita mainitsematta. Paljon vierasta verta siellä tulee vastaan, kuten nimet Wellingk, von Treiden, von Tiesenhausen, von Vegesach, Wärnsköld ja Rigeman osoittavat.

Runossa "Gulle Farmorista" sanotaan

ja niinikään jatketaan, että

Kysymyksessä oleva isoäiti, Gustaf Johan Wilhelmsin puoliso Fredrika Silfversparre, oli syntynyt vuonna 1734 kapteeni Adam Silfversparren ja vapaaherratar Kristina Elisabeth Rehbinderin tyttärenä. Vanhemmat olivat menneet naimisiin Tobolskissa, Siperiassa, jonne everstiluutnantti Berndt Rehbinder samoin kuin Silfversparrekin olivat sotavankeina Isonvihan aikana joutuneet. Rehbinder-suku, jonka. jäseniä useita asui Hiitolassa, ollen eri teitä sukulaisuussuhteissa Genetzin perheen kanssa, on siksi tunnettu, ettei sen vaiheisiin tässä ole tarpeen pitemmältä puuttua; niidenhän tiedetään ulottuvan vuosisatoja taapäin. Sitävastoin on syytä mainita, että Berndt Rehbinderin äiti oli Elisabeth Munck af Fulkila, jonka isä oli 30-vuotisesta sodasta tunnettu Johan Munck, sittemmin Turun hovioikeuden varapresidentti. "Biografisessa Nimikirjassa" hänen osanotostaan sotaan Saksanmaalla kerrotaan, että eräässä tappelussa hän sai päähänsä pahan vamman, joka hätävarassa suljettiin tammilastulla, mikä sitten kasvoi yhteen pääkallon kanssa; kuitenkin päänkivistys kuului häntä välistä vaivanneen. Tämä kertomus tuntuu nykyajan lääkäreistä hyvin omituiselta eikä lainkaan herätä luottamusta. Munck joutui sotaretkeltä palattuaan Turun hovioikeuteen ja oli Turussa vuonna 1657 pidetyillä maapäivillä maamarsalkkana. Hänen mainitaan olleen varakas mies, jolla oli paljon maatiluksia useissa pitäjissä. Hänen isänsä Hannu Munck otti osaa Jaakko De la Gardien retkeen Käkisalmen läänin puolustukseksi, ja vuonna 1614 hän sai venäläisistä loistavan voiton Uukuniemellä, tullen itse pahoin haavoitetuksi. Voiton hedelmänä oli, että Aunuksenmaa muutamaksi ajaksi joutui Ruotsin vallan alaiseksi. Hän oli myös mukana sotaretkillä Liivinmaalla ja Preussissa ja tuli vuonna 1634 Tartonlinnan päälliköksi. Hänen isänsä Mikko Paavalinpoika oli niinikään huomattu sotapäällikkö, joka taisteli Venäjää vastaan, mutta Turunlinnan päällikkönä hän joutui antautumaan Kaarle Herttualle ja mestattiin Turun kaupungin torilla vuonna 1599. - Jos taas seurataan naislinjaa tältä kohdalta, on todettava, että Hannu Munckin puoliso Karin Slang oli Eric Bertilsson Slangin, kuuluisan amiraalin ja upporikkaan miehen, tytär. Sitä tietä sukua kävisi johtaminen pitkälle arvossapidettyihin aatelissukuihin, m. m. Flemingeihin. Juhana Munckin puoliso taas oli Elisabeth Bure, jonka isä Olavi Bure oli ensiksi henkilääkäri ja sittemmin Tukholman pormestari ja Turun hovioikeuden varapresidentti, joka sitä paitsi teki Tornion, Kokkolan ja Uudenkaarlepyyn kaupunkien ja samoin useiden Pohjanlanden länsipuolen kaupunkien pohjapiirrokset. Bure-suvun vaiheet johtavat Ruotsissa hyvin kauas, Anrepin teoksen mukaan jopa vuoden l000 toiselle puolelle, jolloin ensimmäinen Bure olisi kastettu kristinuskoon. Näin pitkältä ajalta tulee naisten puolelta vastaan miltei lukemattomia sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja sukuja, kuten Bagge af Boo, Svinkulla eli Svinhufvud ja Fleming. Silfversparrein esiäideistä tulevat vastaan m. m. suku Månesköld af Seglinge ja Soop, muita mainitsematta.

Jos sitten siirrytään tarkastelemaan alussa mainitun serkkusarjan äitien Laura Charlotta Johanna ja Flora Ferrinin esivanhempia, on ensinnä kerrottava, että heidän isänsä, Impilanden kirkkoherra Carl Gustaf Ferrin oli kappalaisen poika Mäntsälästä, syntynyt vuonna 1783. Hän oli vuonna 1824 mennyt naimisiin Mäntsälän papin tyttären Johanna Fredrika Walleniuksen kanssa, joka oli syntynyt vuonna 1798. Tätä tietä Genetzien esivanhemmiksi tulevat Wallenius-suvun aikaisemmat sukupolvet, jotka, kuten tunnettu, käsittävät pappisperheitä 15oo-luvulta asti.

Carl Gustaf Ferrinin isä Jacob Ferrin oli vihitty papiksi vuonna 1768 ja mennyt naimisiin Kristina Burgmanin kanssa, jonka isän ilmoitetaan olleen läkkiseppänä Helsingissä. Tältä kohdalta on kumpaankin sukuun nähden vaikea päästä pitemmälle. Ferrin-sukua esiintyy käytettävinä olleissa lähteissä hyvin vähän.³ Porvoossa ja sittemmin Askolassa oli Isonvihan aikaan kappalaisena Johan Ferrin, joka kuoli vuonna 1741. Hänen jälkimäisen vaimonsa nimi oli Margaretha Winblad, mutta sanottavasti enempää heistä ei tiedetä, eikä ole selvää, mikä sukulaisuussuhde heillä on äsken mainittuihin Mäntsälän ja Impilanden Ferrineihin. Burgmaneista taas voidaan todeta, että Helsingissä oli läkkiseppämestari Johannes Burgman, joka oli syntynyt vuonna 1732 ja jonka vaimo oli Kristina Berg, syntynyt vuonna 1731. Edellinen oli kauppias Torsten Burgmanin ja hänen vaimonsa Sophia Björckellin poika. Mutta missä sukulaisuussuhteessa nämä ovat äsken mainittuun Kristina Burgmaniin, ei ole voitu todeta; täällä Helsingissä näkyy Burgman-nimisiä perheitä olleen käsityöläis- ja kauppiaskunnassa muitakin, ja nimi Christina esiintyy siellä useammassa tapauksessa. Ohimennen voidaan mainita, että eräs näistä Burgmaneista oli Helsingin kaupungin edustajana valtiopäivillä Tukholmassa Kaarle XI:n aikana.

Jos taas jatketaan Wallenius-suvun vaiheita, joudutaan pian monenlaisiin yhdistelmiin. Esiäitien joukossa tulee vastaan Stenius-suku. Johanna Fredrika Walleniuksen isä Mäntsälän kappalainen Isak Wallenius oli naimisissa vuodesta 1778 Maria Borgströmin kanssa, joka oli lehtorin tytär Porvoosta. Isä Johan Borgström oli maisterien priimuksena promotsionissa Turussa vuonna 1748, ja vastasi maisterinkysymykseen, joka koski kutomoteollisuutta. Hän meni naimisiin yliopiston rehtorin tyttären Catharina Charlotta Hasselin kanssa. Borgström-suku on BERGHOLMin "Sukukirjassa" selvitetty, ja eräiden sen jäsenten kuvia esitti tohtori K. K. MEINANDER tässä seurassa muutama kuukausi sitten; niiden joukossa mainittiin myös lehtori Borgström. Hassel-suku on varsin vähän tunnettu, mutta, sillä on ollut yksi erittäin arvossapidetty jäsen, rouva Borgströmin isä Henrik Hassel, joka oli kaunopuheisuuden professorina Turussa ja yliopiston rehtorina viisi vaalikautta. Hänen toimintansa ja henkilöllisyytensä on jälkimaailmalle säilynyt erikoisesti sen johdosta, että hänen etevä oppilaansa ja seuraajansa, kuuluisa HENRIK GABRIEL PORTHAN toimitti hänestä suurenmoisen muistopuheen, "Oratio Funebris", joka painettuna käsittää 80 sivua kaunista latinaa. Siinä kuvataan Hasselin erinomaisia ansioita, erittäinkin esitystavan kehittäjänä. Hän oli vanhan skolastisen metodin ja oppineen pedanterian jyrkkä vastustaja, joka koetti totuttaa oppilaitaan kansanomaiseen esitykseen sglvin ajatuksin ja vakuuttavin todistuksin ilman minkäänlaista oppineisuutta. Tohtori ARVID HULTIN teoksessaan "Finlands litteratur under frihetstiden" sanoo Hasselin kieliopetuksesta, että se antoi kuoliniskun 1600-luvun vanhalle raskasliikkeiselle' tieteelliselle tyylille ja saattoi sen vähitellen kokonaan häviämään akateemisesta kirjallisuudesta, jättäen tilaa yksinkertaiselle, täsmälliselle ja helposti tajuttavalle latinalaiselle proosalle. Tiedemiehenä Hassel ei ollut tuottelias. Hänen väitöskirjansa käsitteli historian hyötyä ja sovellutusta kansalaiselämään, ja siinä hän erikoisesti tehosti, että tieteen ensi sijassa pitäisi edistää ihmiskunnan hyötyä. Teoksen esitystapa on vapaata ja juttelevaa, eikä sitä rasita ainoakaan sitaatti. Jo kahden vuoden päästä hän oli ehdokkaana kahteenkin professorinvirkaan, itämaisten kielten ja kaunopuheisuuden; näistä hän valitsi jälkimmäisen. Hasselin menestyksellisestä opettajatoimesta oli todistuksena joukko oppilaita, jotka hänen onnistui koota ympärilleen, ja yhdessä historianprofessorin Algot Scarinin kanssa hänen mainitaan olleen suosituimpia akatemian professoreista tänä aika-kautena. Hänen johdollaan tarkastettiin yhteensä 125 väitöskirjaa.

Henrik Hassel oli, kuten tunnettu, syntyisin Ahvenanmaalta, ja nähtävästi hänen äidinkielensä oli ruotsi, kun äiti Catharina Meurman oli tukholmalaisen pankinkomissaarin Johan Meurmanin ja hänen puolisonsa Anna Roseniuksen tytär. Tästä huolimatta Hassel näkyy antaneen erikoista arvoa maan asujaimiston enemmistön kielelle, hän kun yliopiston rehtorina ollessaan lausui ilonsa siitä, että kunnioitettava kuningas "ei ole pitänyt arvoaan alentavana oppia suomenkieltä", kuten J. R. DANIELSON-KALMARI kertoo suuren teossarjansa, "Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18:nnella ja 19:nnellä vuosisadalla" I osassa.

Kun suomenkieltä ja suomalaisuuden asiaa lämpimästi harrastaneessa Genetzin suvussa on esivanhempien joukossa muutamien, sukupolvien takaa löydettävissä tällainen tunnettu kielimies ja suomalaisuuden suosija kuin Henrik Hassel, jonka arvovaltaisen aseman olisi luullut takaavan hänen nimensä ja muistonsa säilymisen vielä pitkät ajat seuraaviin polviin, on ollut omansa jonkun verran hämmästyttämään, että puheena olevissa sukulaispiireissä ei tästä sukujohdosta ole vuosikymmeniin tiedetty vähääkään. Tältä sukulaissuunnalta on vanhin nimi, joka on ollut tunnettu, ollut "Tant Borgström"; se ilmeisesti tarkoittaa edellä mainitun esiäidin sisarta Johanna Magdalena Borgströmiä, joka kuoli Impi-landella vuonna 1851. Hänen muistonaan suvussa on säilynyt hopealusikoita, joiden nimimerkki "S. C. B." nähtävästi viittaa vanhempaan sisareen Sara Charlotta Borgströmiin, joka oli ollut naimisissa lääninrovasti Anders Collinin kanssa ja kuollut lapsetonna jo vuonna 1832. Maria Borgström oli kuollut aikaisemmin, vuonna 1818, ja siten ehtinyt kokonaan unohtua. Täten on ymmärrettävissä, että hänen äidistään ja äitinsä isästä Henrik Hasselista ei ole mitään mainittu, ennen kuin sukututkimus on vasta palauttanut mieleen nämä sukulaisuussuhteet; useihin perheisiin on sittemmin hankittu Hasselin kuva. - Kun lukee kuvauksia professori Hasselin opettajatoimesta ja luonteenominaisuuksista, voi tehdä mielenkiintoisia vertailuja hänen ja hänen jälkeläisensä professori Genetzin välillä; eräät piirteet ovat ilmeisesti yhtäläisiä, mutta toiset taas selvästi erisuuntaisia.

Hasselin esivanhempia tutkittaessa tulevat vastaan sotilassuku Meurmanin ohella, jonka aikaisemmat vaiheet nähtävästi johtavat Saksaan päin, myös ruotsalainen suku Forssman, joka oli kotoisin Värmlannista, mutta jota ei varsin pitkältä tunneta. Samaa on sanottava monista muista esivanhemmista, joihin edellä on vain lyhyesti viitattu tai jotka on jätetty kokonaan mainitsematta tässä yhteydessä, kun heidän nimensä eivät sanottavasti tarjoa mielenkiintoa muulle kuin tutkijalle, joka tahtoo niiden avulla päästä edelleen yhä syvemmälle.

Genetz-suvun esivanhempia tarkastellessa näin ollen voidaan yleensä pitkin linjaa päästä 1700-luvulle, mutta monessa kohden tutkimukset toistaiseksi pysähtyvät tähän. Esivanhemmista on kuitenkin, erikoisesti upseerisukujen ja eräiden vanhojen kulttuurisukujen, kuten Bureusten ja Walleniusten taholla, useita sellaisia, joiden sukujuuria voidaan seurata useita vuosisatoja pitemmälle ja syvemmälle; tällöin tulee vastaan monia hyvin huomattujakin nimiä, joista näihin sukututkimustöihin ryhdyttäessä ei ollut pienintäkään aavistusta. Ilmeistä on joka; tapauksessa, että Genetzien suvun esivanhemmat melko suurelta osalta ovat olleet ulkomaalaisia, jotka ovat siirtyneet Suomeen osittain sotilaina ja virkamiehinä, osittain oppineen säädyn edustajina, osittain käsityöläisinä. Kotimaista sukujuurta edustaa nähtävästi Wallenius-suvun ohella Ferrin-suku melkein pitkin matkaa; voisi olla mahdollista, että tämän suvun vaiheiden selvittely lopulta osoittaisi sen polveutuvan jostakin "Sepästä" tai "Seppäläisestä" tai "Rautiaisesta", jonka nimi oli saanut juhlallisemmalta tuntuvan latinankielisen muodon. Jos tällaiseen tulokseen tultaisiin, toteutuisi siltä osalta säveltäjä-vanhuksen Emil Genetzin toivomus, hän kun ei ollut lainkaan tyytyväinen siihen, että hän esivanhempiensa puolesta niin suuressa määrin näytti polveutuvan ulkomaalaisista, vieraista suvuista eikä suomalaisesta talonpojasta, joka hänen mielestään olisi ollut arvokkain suvun kantaisä.

Se, mitä edellä on kerrottu, on toivottavasti antanut arv. kuulijoille eräänlaisen osoituksen siitä, miten monenlaisia ja miten kirjavia, jopa värikkäitä kuvia esivanhempien ja entisten sukupolvien vaiheista saattaa tulla vastaan, kun ryhdytään tarkastelemaan eri linjoja pitkin, sekä miespuolista että naispuolista sukujohtoa seuraten, jonkun sivistyssuvun esivanhempien vaiheita. Erittäin mielenkiintoista on myös todeta, miten suvuissa ulkomaalainen ja kotimaalainen aines aikojen kuluessa saattaa muodostua monimutkaiseksi vyyhdeksi, josta lopputulokseksi kuitenkin saadaan aivan kotimainen tuote. Kun Arvi Jännes kirjoitti ja Emil Genetz sävelsi esim. "Herää Suomen" ja "Karjalan", niin epäilemättä he omasta puolestansa tunsivat itsensä selviksi suomalaisiksi, kauniin Karjalan lapsiksi, jotka olivat syntyneet siellä,

ja he saattoivat myös sanoa:

Esivanhempien vaiheita tarkasteltaessa tulevat eläviksi runoilijan sanat, jotka kuvaavat, kuinka

[1] Myöhemmin on erään Rostockista kotoisin olleen laivan kapteenilta, hänen Suomessa käydessään, saatu sellainen tieto, että Genetz-sukua on siirtynyt Warnemiindeen Ruotsista päin ja että sitä on siellä vielä nykyäänkin: kertojan tädin mies kuului olevan nimeltään Genetz (nimi. samalla tavoin kirjoitettuna kuin täällä Suomessa).

[2] Kuoli lokakuussa 1930. Hänen isästään on eräitä tietoja kirjoituksessa "J. V. Snellmanin kirje kauppias Carl Savanderille", joka on julkaistu Historiallisessa Aikakauskirjassa v. 1916 (siv. 390-391) ja NORDENSTIENGin "Porvarissäädyn historian" V osassa (siv. 296). Hänen lapsuudenkodistaan on kuvaus "Kotiliedessä" v. 1925, siv. 28-30, 42-43, ja siinä en myös isovanhempien ja äidin kuvat.

[3] Eräältä sukututkimuksen harrastajalta myöhemmin saadun tiedonannon mukaan pastori Ferrin oli syntyisin Sukulan talosta Mäntsälässä.

Genos 2(1931), s. 85-97

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1931 hakemisto | Vuosikertahakemisto