[ Artikkelin loppu ]
Kun Tarton yliopisto vuonna 1802 uudelleen aloitti toimintansa, tuli siitä myös erinäisten Suomesta, lähinnä maan itäosista kotoisin olevien opiskelijoiden opinahjo. Seuraavassa on esitetty näistä luettelo yliopiston ensimmäiseltä puolivuosisataiskaudelta, 1802-52. Kotipaikalle on tässä annettu ratkaiseva merkitys, joten huomiotta ovat jääneet eräät sellaiset, jotka - tosin suomalaisperäisiin sukuihin kuuluvina - ovat ylioppilaaksituloaikanaan jo asuneet maan rajojen ulkopuolella, esim. Pietarissa. [1]
Lähteenä on käytetty HASSELBLATT-OTTOn matrikkelijulkaisua v:lta 1889,[2] koska sitä voinee pitää joka suhteessa parhaimpana. Elämäkerrallisia ja genealogisia tietoja on sitten täydennetty eri koulumatrikkelien (erityisesti Viipurin), historiakirjojen ja painetun kirjallisuuden avulla. COLLIABDERin kokoelma on tietenkin ollut suureksi avuksi.
Tämän luettelon pohjalla voisi ryhtyä suorittamaan erilaisia tilastollisia laskelmia. Sellaisia en tässä kuitenkaan katso asialliseksi kovinkaan laajalti esittää, riittänee, kun toteamme, että ne luvut, jotka Waris tutkimuksessaan[3] 1800-luvun alkupuolen ja keskivaiheen ylioppilaista esittää, Itä-Suomen osalta korjautuvat jonkin verran edullisemmiksi. Esim. Viipurin kohdalla kohoaa porvarissyntyisten ylioppilaiden luku 41:stä 46:een (eli, promilleinä v:n 1840 väkiluvusta, joka edustaa aikakauden keskiväkilukua, 8,6 °/00:sta 9,7 °/00:een).[4] Haminassa lisäys on vieläkin huomattavampi, porvarissyntyisiä ylioppilaita kun » Tarttolaiset» mukaan laskien on kaikkiaan 18, WARIKSELLA vain 11.[5] Talonpoikaisia ylioppilaita tulee vain kaksi lisää: Elias Holmstein (572.), Savitaipaleelta, ja Johan Tykén (584.), Kerimäeltä.
Opiskelijoiden kokonaismäärä Tartossa oli tänä aikana kaikkiaan 5.793, joista Suomesta kotoisin olevia vain 86, eli hieman yli 1,5 %. Näistä on 19 sellaisia, jotka ovat myös Turussa opiskelleet, joten 67 on tavallaan »uusia» tutkimukselle. Tartossa opiskeleminen oli, kuten luonnollista, ehkä yleisintä ennen Vanhan Suomen liittämistä muuhun maahan, siis ajanjaksona 1802-12. Turun palon ja yliopiston Helsinkiin siirtymisen aikoina saatetaan myös huomata selvää nousua Tartossa opiskelleiden suomalaisten lukumäärässä, mutta 1830-luvulta alkaen heidän lukumääränsä tasaisesti vähenee. Kun kymmenvuotiskautena 1802-11 oli 40 suomalaista Tartossa, oli 1812-21 vain 9, 1822-31 taas 25, 1832-41 vain 8 ja 1842-51 enää 4 uutta Tarton yliopistoon Suomesta kirjoittautunutta.
Alkuaikoina opiskelivat suomalaiset Tartossa etupäässä teologiaa, sitten seurasi lääketieteen kukoistuskausi ja ajanjakson loppupuolella oli suurin osa lähtenyt sinne farmasiaa opiskelemaan, olihan Tartto jo tuohon aikaan muodostumassa siksi tieteellisen farmakologian keskukseksi, minä se 1800-luvun loppupuolella tunnetaan.[6]
Alueellisesti muodostavat nämä ylioppilaat suhteellisen yhtenäisen ryhmän: valtaosa on viipurilaisen (sitt. myös savo-karjalaisen) osakunnan alueelta. Vain jotkut harvat, etupäässä opintojaan täydentämään tulleet, ovat muualta Suomesta kotoisin.
Julkaisemisessa on käytetty CARPELANin Studentmatrikkelissa noudatettuja periaatteita, joskin eräin sovellutuksin. Eräät selventävät huomautukset lienevät toki paikallaan. Suluissa oleva numero on ao. henkilön numero painetuissa matrikkeleissa. Merkinnät opinnoista esim. » Teol. 1815-18», tarkoittavat, että asianomainen on sanottuina vuosina ollut yliopiston kirjoissa harjoittaen opintoja mainitulla opintosuunnalla. Opintosuuntien nimien lyhennykset lienevät itsestään selviä, mainittakoon kuitenkin, että »Milit.» = sotatieteellinen, koskapa se meidän oloissamme saattaa aiheuttaa epäselvyyttä outoudellaan.
Yleensä on ollut helppo löytää ylioppilaiden vanhemmat, mutta kuitenkin ovat seuraavat neljä jääneet syntyperältään tuntemattomiksi: Johan Emanuel Passelberg (394.), Alexander Ludvig Otto (3016.), Alexander Weinreich (3061.) ja Gustaf Hemelin (4174.). Monesta Venäjälle joutuneesta on jäänyt saamatta kuolinaika, mutta heistä on joka tapauksessa merkitty, missä matrikkelilaitoksessa heidät ensi kerran mainitaan kuolleiksi.
(107.) Petter Henrik Melart, s. Sortavalassa 20.6.1779, vht Jaakkiman khra Karl Johan Melart ja Sara Stråhlman. - Fil. 1803-06.- Viipurin lukion lehtori 1842, ero 1848. K. 5.4.1855.
(108) Fredrik Vilhelm Melart, s. Sortavalassa 18.11.1781, edell. veli. - Teol. 1803-05. - Hiitolan khra 1844. K. Parikkalassa 27.10.1855.
(195) Anton Ulrik Rönnholm, s. Haminassa 8.10.1787, vht Haminan pormestari Karl Fredrik Rönnholm ja Kristina Bruun. - Teol. 1805-07. - Parikkalan khra 1819. K. Parikkalassa 6.6.1862.
(224) Gustaf Fredrik Melart, s. Jaakkimassa 1.11.1783, vht Jaakkiman khra Kristian Melart ja Anna Katarina Stråhlman. - Teol. 1805-07. - Parikkalan kappal. 1841. K. Parikkalassa 7.5.1865.
(225.) Gustaf Ferdinand Melart, s. Sortavalassa 10.7.1785, veljiä (107.), (108.). - Teol. 1805-09. - Piirikoulunopettaja Sortavalassa 1810 K. Sortavalassa 18.4.1842.
(250.) Konstantin Bruun, s. Haminassa 5.10.1790, vht Haminan tullinhoit. David Bruun ja Ulrika Giössling. - Med. 1806-11; lääket.tri; yliopp. Turussa 1804. - Kievin sotilassairaalan ylilääkärin apul., ero 1861. K. Kievissä 11.3.1876.
(251.) Abraham Josef Wahlberg, s. Kerimäellä 1.1.1781, vht Säämingin khra Petter Wahlberg ja Beata Helena Herkepaeus. - Teol. 1806-07; yliopp. Turussa 1804. - Taipalsaaren kappal. 1823. K. Taipalsaarella 19.4.1838.
(252.) Kristian Wahlberg, s. Luumäellä 6.1.1789, vht Luumäen kappal. Kristian Adolf Wahlberg ja Sara Katarina Backman. - Teol. 1806-09; yliopp. Turussa 1804. - Sakkolan khra 1824. K. Sakkolassa 20.8.1825.
(281) Johan Fredrik Rosenius, s. Viipurissa 15.12.1789, vht kauppias Johan Henrik Rosenius ja Agata Johanna Giös. - Med. 1806-11; lääket.tri.-Sotilaslääkäri, k. pian virkaanastumisensa jälkeen Mitaussa.
(289.) Petter Adolf Wahlberg, s. Kerimäellä 29.11.1785, veli (251.). Teol. 1806-07; yliopp. Turussa 1804. - Kivennavan kappal. 1834. K. Kivennavalla 12.6.1852.
(381.) Fredrik Johan Stråhlman, s. Viipurissa 17.10.1790, vht arkkitehti Johan Henrik Stråhlman ja Fredrika Handsche. - Teol. 1808-10. - Muolaan khra 1835. K. Muolaassa 28.9.1846.
(382.) Alexander (von) Wulffert, s. Viipurissa 19.6.1790, vht kauppias ja raatimies Gustaf Fredrik Wulffert ja Sara Weckrooth. - Fil. 1808-09; yliopp. Turussa 1816. - Suomen postilaitoksen päällikkö 1834. K. Helsingissä 9.12.1855.
(383.) Alexander Joakim Tesche, s. Viipurissa 26.3.1791, vht kauppias ja raatimies Joakim Albert Tesche ja Benedikta Vilhelmina Sutthoff. - Teol. 1808-11. - Jääsken khra 1842. K. Jääskessä 15.4.1865.
(394.) Johan Emanuel Passelberg, s. 8.1.1788. - Teol. 1808-10. K. pian yliopistosta erottuaan.
(449.) Alexander Gustaf von Daehn, s. Vehkalahdella 7.5.1788, vht majuri Johan Samuel von Daehn ja Katarina von Brandt. - Jur. 1809-11. - Suomen asian komitean palveluksessa, sitt. kartanonomistajana Vehkalahdella. K. Vehkalahdella 21.5.1855.
(450.) Johan Gustaf Löfberg, s. Kurkijoella 11.5.1789, vht maanmittari Henrik Löfberg ja Anna Katarina Starck. - Teol. 1809-10. - Taipalsaaren khra 1822. K. Taipalsaarella 24.7.1824.
(451.) Vilhelm Edvard Bruun, s. Haminassa 10.8.1793, vht kauppias Karl Bruun ja Elisabet Fabricius. - Milit. 1809-11. - Alikapteeni. K. Haminassa 21.4.1830.
(477.) Herman Wegelius, s. Kiteellä 8.12.1790, vht Kiteen khra Herman Wegelius ja Katarina Elisabet Wallenius. - Teol. 1809-10 K. ylioppilaana Tartossa 10.8.1810.
(478) Jakob Alexander Hornborg, s. Viipurissa 26.7.1792, vht tuomari Hans Hornborg ja Anna Hedvig Melart(opaeus). - Med. 1809-12. - Viipurin piirilääkäri 1817, linnan- ja lasaretinlääkäri 1826. K. Viipurissa 24.9.1831.
(479.) Alexander Fredrik Jaenisch, s. Viipurissa 19.7.1791, vht kauppias Johan Filip Jaenisch ja Anna Sofia Jaenisch. - Med. 1809-14; lääket.tri. -Sotilaslääkäri, sitt. sairaalahallinnon tarkastaja Odessassa. K. 1858.
(495.) Petter Fredrik Wacklin, s. Käkisalmessa 15.1.1788, vht kaupunginsihteeri Hans Henrik Wacklin ja Kristina Sofia Virenius. - Teol. 1809-10. - Leppävirran nimit. kappal. K. Helsingissä 17.12.1825.
(511.) Johan Adolf Melart, s. Jaakkimassa 8.8.1789, veljiä (107.), (108.), (225.) - Milit. 1809-12. - Kanslisti valtiosihteerinvirastossa 1826. K. Käkisalmessa 1855.
(512.) Abraham Ulrik Procopaeus, s. Valkealassa 18.2.1783, vht Valkealan khra Mikael Procopaeus ja Margareta Katarina Argillander. - Teol. 1809-10; yliopp. Turussa 1802. - Valkealan pit.apul. 1817. K. Valkealassa 5.1.1854.
(513.) Gabriel Erik Procopaeus, s. Valkealassa 12.7.1789, edell. veli. - Jur. 1809-12; yliopp. Turussa 1807. - Haminan maistraatinsihteeri. K. Haminassa 22.10.1841.
(533.) Kristian Ferdinand Melart, s. Jaakkimassa 21.9.1792, veli (224.) - Med. 1810-13; lääket.tri. - Turun kaupunginlääkäri 1829. K. Turussa 12.1.1854.
(537.) Alexander Gottfried Uimoin (sitt. Espensee), s. Sortavalassa 17.8.1789, vht kauppias Matias Uimoin ja Anna Margareta Bolin. - Jur. 1810-12; yliopp. Turussa. 1814. - Sortavalan järjestystuomari 1820, postimestari 1822. K. Sortavalassa 22.7.1826.
(572.) Elias Holmstein, s. Taipalsaarella 13.3.1787, vht talollinen Savitaipaleen Lyytikkälässä Aatami Simonpoika ja Margareta Yrjänäntytär. - Teol. 1810-12. - Ristiinan khra 1837. K. Ristiinassa 29.11.1859.
(573.) Johan Reinhold Winter, s. 24. 7.(21. 6.?) I786, vht Savitaipaleen nimismies Abraham Reinhold Winter ja (Sofia Ursin?). - Teol. 1810-11. - Antrean kappal. 1834. K. Antreassa 24.11.1858.
(574.) Johan Petter Bartram, s. Viipurissa 19.6.1793, vht kauppias Kristian Bartram ja Hedvig Dannenberg. - Jur. 1810-13. - Agronomi Etelä-Venäjällä. K. 1842.
(575.) Nikolaus Schmidt, s. Viipurissa 12.1.1794, vht kauppias Petter Henrik Schmidt ja Helena Huppert. - Jur. 1810-13. - Suuriruhtinas Konstantin Pavlovitsin kirjastonhoitaja. K. Viipurissa 26.12.1870.
(584.) Johan Tykén, s. Kerimäellä 11.4.1787, vht talollinen Olavi Tynkkynen ja Magdalena Aholainen. - Teol. 1810-12. - Säämingin khra 1826. K. Säämingissä 8.1.1835.
(603.) Karl Fredrik Wahlberg, s. Luumäellä 27.12.1791, veli (252.). - Teol. 1810-12. - Süd-Katharinenstadtin siirtokunnan pastori Saratovissa (Samaran kuvernem.) 1821. K. Katharinenstadtissa 3.12.1884.
(607.) Nils Julius von Clayhills, s. Kymissä 20.12.1793, vht maakomissaari Anton Clayhills ja Elisabet Mariana Horry. - Jur. 1811-12; yliopp. Turussa 1818. - Senaatin prokuraattorinviraston kielenkääntäjä 1826, ero 1842. Sensuuriylihallituksen asiamies 1830, ero 1843. K. Loviisassa 9.2.1865.
(640.) Johan Sundblad, s. Muolaassa 14.5.1789, vht Muolaan khra Alexander Stråhlman ja Helena Dorotea Torkel. - Teol. 1811. - Liissilän khra Inkerissä 1845, nimit. Kupanitsan khraksi 1854. K. Liussilässä 18.12.1854.
(642.) Alexander Berndt Schening, s. Savonlinnassa 28.7.1791, vht nimismies Enok Johan Schening ja Anna Maria Hjelmman. - Teol. 1811-13. - Piirikoulunopettaja Savonlinnassa 1813, ero 1814, Sitt. yksityisopettajana Viaporissa. K. 1819(?).
(673.) Nils Edvard Hornborg, s. Viipurissa 23.12.1793, veli (478.). - Jur. 1811-15; fil.tri; lakit.tri. - Suomen asiain komitean palveluksessa. K. Pietarissa 1823.
(674.) Alexander Magnus Tavast, s. 8.8.1794, vht muonituskomission piiripäällikkö Johan Vilhelm Tavast ja Maria Stråhlman. - Jur. 1811-14. - Uuraan tullivartion ylipäällysmies 1840. K. Viipurissa 5.12.1856.
(677.) Josef Wegelius, s. Kiteellä 25.6.1794, veli (477). - Teol. 1811-13; yliopp. Turussa 1813. - Ruokolahden khra 1837. K. Sortavalassa 1.8.1859.
(679.) Karl Jonas Homann, s. Viipurissa 24.6.1791, vht räätälimestari Kristoffer Homann ja Klara Katarina Corpaeus. - Teol. 1811-13; yliopp. Turussa 1815. - Orpokodin taloudenhoitaja Pietarissa. K. 1860 (?).
(695.) Ludvig Henrik Lojander, s. Ruokolahdella 21.2.1790. vht nimineuvos Esaias Lojander ja Anna Juluana Zilliachs. - Fil. 1811-12. - Kuopion postinhoitaja 1818, ero 1847. K. Ruokolahdella 114-1-1856.
(838.) Karl Gustaf Åkerstedt, s. 3.5.1791, vht Raudun khra Jakob Åkerstedt ja Margareta Helena Brundert. - Teol. 1813-14; yliopp. Turussa 1815. - Hovioik. auskultantti, tilanhoitaja. K. Raudussa 19.7.1838.
(863.) Karl Gustaf Glasmeyer, s. Viipurissa 13.7.1795, vht kauppias ja raatimies Martin Glasmeyer ja Fredrika Amalia Melart. - Jur. 1813-15. - Majuri, nimit. 1841 14. kaukaasial. linjapataljoonan koomentajaksi. K. Viipurissa 11.4.1841.
(864.) Alexander Björkman, s. Haminassa 27.5.1795, vht kauppias Gabriel Björkman ja Charlotta Stubbe. - Fil. 1813-15. - Haminan ylä-alkeiskoulun konrehtori 1841, ero 1848. (K. ennen 1852?).
(923.) Johann Georg von Koerber, s. Haminassa 4.11.1795, vht lääkäri Johann Friedrich von Koerber ja Anna Margareta Stewen. - Med. 1814-20; lääket.tri. - K. Mitaussa 18.6.1820.
(980.) Alexander Bruun, s. Haminassa 22.8.1797, veli (451.) Jur. 1814-17. -Pietarin evank.-luteril. pääkonsistorin prokuraattori. K. Jekaterinoslavissa 31.5.1870.
(1017.) Petter Henrik Maconi, s. Kerimäellä 15.6.1795, vht Kerimäen khra Nils Maconi ja Helena Katarina Wahlberg. - Med. 1815-18; lääket.tri; yliopp. Turussa 1812. - Savonlinnan piirilääkäri 1835. K. Savonlinnassa 1o.11.1851.
(1049.) Erik Julin, s. Oulussa 13.11.1796, vht apteekkari Johan Julin ja Albertina Karberg. - Farm. 1815-16; yliopp. Turussa 1813. - Apteekkari Turussa 1827. K. Turussa 21.6.1874.
(1305.) Edvard Bergenheim, s. Vaasassa 18.9.1798, vht hovioik. presidentti Erik Johan Bergenheim ja Hedvig Sofia Hannelius. - Fil. 1819; yliopp. Turussa 1817. - Suomen arkkipiispa 1850. K. Turussa 19.2.1884.
(1555.) Berndt Isak [7] Stengrund, s. Raumalla 25.12.1792, vht kauppias Isak Stengrund ja Margareta Kristina Zidén. - Med. 1821-23; yliopp. Turussa 1811, Lundissa 1817. - K. Moskovassa 1823.
(1646.) Emil Maconi, s. Kerimäellä 12.3.1800, veli (1017.). Med. 1822-25; yliopp. Turussa 1820. - Haminan sotilassairaalan ylilääkäri 1855, ero 1861. K. Haminassa 1869.
(1666.) Filip Jakob Bruun, s. Haminassa 13.5.1804, vht kauppias Karl Bruun ja Kristina Katarina Weckroth, velipuoli (980.). - Jur 1822-25; fil.kand. -Fil.tri, Odessan yliopiston dosentti. K. Odessassa 15.6.1880.
(1801.) Henrik Vilhelm Bruun, s. Haminassa 25.5.1806, edell. veli. - Med. 1823-25; fil.kand. - Fil.tri, lyseon professori Odessassa 1838 K. Odessassa 11.2.1854.
(2151.) Karl Fredrik Bruun, s. Haminassa 21.6.1807, edell. veli. - Med. 1826-31; lääket.tri. - Lääkäri Pietarissa. K. Pietarissa 2.10.1836.
(2246.) Johan Fredrik Schwindt, s. Räisälässä 6.1.1806, vht Räisälän khra Johan Kristian Schwindt ja Elisabet Vilhelmina Wirzenius. - Med. 1827-36; lääket.tri. - Tilanomistaja Räisälässä. K. Käkisalmessa 24.3.1883.
(2254.) Anders Georg Hornborg, s. 3.1.1807, vht lääkäri Johan Henrik Hornborg ja Katarina Linde. - Med., jur. 1827-37. - Kazanin maan viljelysopiston rehtori, ero 1853. K. Porvoon pitäjässä 26.3.1855.
(2274.) Fredrik Sylvander, s Kaarlelassa 14.4.1805, vht sotamies Anders Skog ja Liisa. - Teol. 1827; yliopp. Turussa 1824. - Alkeisopettaja Tallinnassa. (K. ennen 1889 ?).
(2292.) Karl Ludvig Plate, s. Viipurissa 29.12.1808, vht. kimnaasin yliopettaja (sitt. Bremenin kauppakoulun rehtori) Georg Emil Plate ja Katarina Lovisa Schmicke. - Farm. 1827-28. - Apteekkari Moskovassa.
(2379.) Emil Bruun, s. Haminassa 12.6.1810, vht tullinhoit. David Bruun ja Sara Nath, velipuoli (250.). - Med. 1827-34. - Lääkäri, k., pian yliopistosta erottuaan valtakunnan sisäosissa, n. 1835.
(2380.) Jakob Johan Hasselström, s. Raudussa 20.7.1808, vht Raudun kappal. Anders Johan Hasselström ja Maria Charlotta Stråhlman. - Med. 1827-33. - Eli Pietarissa yksityishenkilönä. K. Tartossa 11.3.1848.
(2418.) Gustaf Adolf Mennander, s. Loviisassa 1.5.1808, vht värjärimestari Benjamin Mennander ja Ulrika Heerman. - Med. 1828-37. - Merimies, oli Amerikassa 1843. (K. ennen 1852.).
(2451.) Fredrik Gustaf Berg, s. Salmissa 23.1.1809, vht nimismies Magnus Berg ja Katarina Peronius. - Teol. 1828-33. - Koprinan khra Inkerissä 1848, eläkkeelle 1871. K. Lugassa 4.2.1879.
(2452.) Israel Sonny, s. Parikkalassa 4.4.1806, vht lukkari Fredrik Sonni ja Annikka Matilain(en). - Teol. 1828-33. - Kelton khra Inkerissä 1837. K. Keltossa 10.5.1872.
(2453.) Fredrik Efraim Peronius; s. Kaukolassa 25.5.1808, vht Raudun khra Fredrik Peronius ja Anna Helena Åkerstedt. - Teol 1828-30; yliopp. Turussa 1826. - Lempaalan khra Inkerissä I84I mittari Henrik Schmied ja Elisabet SaUmeen. -Med. 1633-3b. - 1828-30; yliopp. Turussa 1826. - Lempaalan khra Inkerissä 1841. K. Lempaalassa 13.5.1877.
(2470.) Johan Henrik Hornborg, s. 16.2.1809, veli (2254.). - Med. 1828-32. - Suurruhtinatar Maria Nikolajevnan hovikonttorin esimies ja tilahallinnon päällikkö. K. Pietarissa 2.1.1870.
(2509.) Kristian Nikolaus Jaenisch, s. Viipurissa 2.9.1809, vht lääkäri Kristian Rudolf Jaenisch ja Katarina Sofia Jaenisch. - Med. 1828-31. - K. ylioppilaana Viipurissa 8.7.1831.
(2565.) Petter Pundani, s. Savonlinnassa 22.5.1810, vht raatimies Petter Pundani ja Anna Mahlberg. - Teol. 1828-35. - Divisionansaarnaja Kazanissa 1847, eläkkeelle 1880. (Elossa 1889.)
(2567.) Joakim Johan Vilhelm Grenqvist, s. Käkisalmessa 17.11.1810, vht kihlakunnantuomari Johan Grenqvist ja Lovisa Lilius. - Med. 1828-37. - Käkisalmen postimestari 1857. K. 1883.
(2594.) Otto Vilhelm Roering, s. Kuopiossa 29.4.1808, vht kauppias Natanael Roering ja Katarina Iskanius. - Ekon. 1828-32.- Kauppias ja raatimies Kuopiossa. K. Kuopiossa 4.9.1858.
(2648.) Jakob Jafet Peronius, s. Kaukolassa 24.7.1810, veli (2453.) - Med. 1829-30. - K. ylioppilaana Tartossa 25.8.1830.
(2706.) Alexander Fredrik Frankenhauser, s. Turussa 2.1.1812, vht lääninkamreeri Karl Fredrik Frankenhauser ja Maria Helena Örn. - Med. 1829-37; lääket.tri. - Viipurin sotilassairaalan ylilääkäri, ero 1872. K. Viipurissa 6.1.1884.
(2707.) Henrik Qvarnberg, s. Haminassa 2.1.1810, vht kultaseppä Henrik Qvarnberg ja Ulrika Kristina Asplund. - Med. 1829-33. - Opettajana mielisairaalassa Pietarissa.
(2721.) Johan Petter Asikanus, s. Kaukolassa 24.7.1810, vht lukkari Aron Asikanus ja Helena Kristina Kuha. - Med. 1829-35. - Kaukolan lukkari.
(2722.) Karl Fredrik Ruin, s. Käkisalmessa 26.9.1811, vht kruununvouti Anders Ruin ja Maria Schwartz. - Med. 1829-36; lääket.tri. Viaporin meriväensairaalan ordinaattori. K. 1843.
(2840.) Eberhard Jakob Hencke, s. Viipurissa 26.2.1811, vht kauppias Friedrich Hermann Hencke ja Dorothea Juliana Haverland. - Med. 1830-34. - K. ylioppilaana 30.5.1834.
(3016.) Alexander Ludvig Otto, s. 15.10.1812, kot. Haminasta. Med. 1832-39. -Lääkärinä Neuenburgissa Kuurinmaalla v:sta 1852. K. Mitaussa 9.9.1879.
(3050.) Konrad Vilhelm Wolter, s. V.1. Pyhäjärvellä 2.9.1814, vht Pyhäjärven khra Henrik Vilhelm Wolter ja Maria Tavast. - Med., kam. 1832-37. - K. tapaturmaisesti 1839.
(3061.) Alexander Weinreich, s. 22.8.1809, kot. Viipurista. - Farm. 1832-38. - Kaupunginlääkärinä, sitt. yksityislääkärinä Taussyssä (Mohilevin kuvernem.). K. Taussyssä 1883.
(3114.) Jakob Ludvig Grenqvist, s. Käkisalmessa 24.5.1815, veli (2567.). - Med. 1832-38. - Sotilaslääkäri Kaukaasiassa. K. Nuchassa 1852.
(3225.) Karl Petter Schmied, s. Käkisalmessa 7.3.1813, vht maanmittari Henrik Schmied ja Elisabet Sallmeen. - Med. 1833-36. - Maanmittari Kazanin kuvernementissä.
(3812.) Fredrik Bruun, s. Haminassa 19.2.1820, vht kauppias Kristian Bruun ja Anna von Daehn. - Med. 1838-43 ja 1845-46. - Kauppias Haminassa 19.4.1859.
(3829.) Stepan Tichanov, s. (Viipurissa) 1.5.1820, vht kauppaneuvos Timofei Tichanov ja N.N. - Kam. 1838-43. - Eli Viipurissa yksityishenkilönä. K. Savonlinnassa 1854.
(4174.) Gustaf Hemelin, s. 21.5.1816. - Farm. 1841-42; proviisori. Tehtailija Moskovan lähistöllä. (K. ennen 1889.).
4388) Karl Woivalin, s. Käkisalmessa 21.2.1810, vht kupaariseppä Simon Voivolin ja Anna Sallinen. - Farm. 1842-43; priviisori. - K. Tiflisissä (ennen 1852).
(4401.) Emanuel Kristian Gabriel Holmstén, s. Luhangassa 31.12.1815, vht Luhangan kappal. Anders Johan Holmstén ja Kristina Elisabet Hassel. - Farm. 1842-43; proviisori. - Apteekkari Strelnassa. K. Pietarissa 2.6.1876.
(4543.) Johann Petter Bernhard Goeschell, s. Johanneksessa 26.7.1817, vht lasinpuhaltaja Ludvig Goesche11 ja Elisabet Hintze. - Farm. 1843-45; proviisori. - Hatsinan kaupunginapteekkarin apulainen. K. 1864.
(4969.) Petter Vilhelm Forsblom, s. Haminassa 11.4.1826, vht lukkari Gustaf Forsblom ja Inga Lovisa Åberg. - Farm.,kam.,med. 1846-54. - 7.(I. suomal.) meriekipaasin ylilääkäri. K. Käkisalmessa 10.5.1862.
Viitteet
[1] Esim. Karl August Melartopaeus (3112, BERGHOLMin taulussa II), s. 28.12.1812, opiskeli lääketiedettä 1832-33, toimi sitten piirilääkärinä Birjutissa (Voronein kuvern.), lop. lääkärinä Ostrogokissa (samassa kuvern.), jossa k. 11.12.1880. Hänen poikansa (8628.) Karl Melartopaeus, s. 8.9.1840, opiskeli lääketiedettä 1869-70 ja k. ylioppilaana 7.2.1870. Hän on BERGHOLMille tuntematon.
[2] A. HASSELBLATT - G. Otto, Album Academicum der Kaiserlichen Universität Dorpat. Tartto 1889. - Aiemmat matrikkelijulkaisut, nimellä »Album academicum der Kaiserlichen Universität Dorpat» , ovat vuosilta 1852 (2. pain. 1853) ja 1869.
[3] HEIKKI WARIS, Yliopisto sosiaalisen kohoamisen väylänä. HArk. 47, ss. 199-276. Helsinki 1940.
[4] WARIS, e. m. t., s. 223.
[5] WARIS, e. m. t., s. 263.
[6] RODERICH VON ENGELHARDT, Die deutsche Universität Dorpat in ihrer geistesgeschichtlichen Bedeutung, ss. 169-170. München 1933.
[7] Matrikkeleissa väärin Berndt Julius.
Referat.
Författaren publicerar en förteckning över de finska ynglingar, som 1802-52 studerade i Dorpat. Dessa, till antalet 86 (av vilka 67 icke studerat i Åbo eller Helsingfors), voro nästan alla hemma ifrån Östra Finland.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1949 hakemisto | Vuosikertahakemisto