Oikaisuja
»Genoksessa» N:o 4, 1956, julkaistua Armfeltia käsittelevän kirjoituksen oikovedosta ei kirjoittaja saanut lukeakseen. Kun kirjoitusta ja varsinkin siihen sisältyvää Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjan sananmukaista suomennosta oli hänen tietämättään pahasti muutettu, julkaistaan tässä numerossa kirjoittajan vaatimuksesta ja Suomen Sukututkimusseuran johtokunnan 8.3. 1957 tekemän yksimielisen päätöksen nojalla muutetut kohdat uudestaan alkuperäisessä asussaan asianomaisin selityksin varustettuina. Toimitus.
Armfeltin suvun (ruotsalainen aatelissuku N:o 458, suomalainen aatelissuku N:o 37) kolmanteen polveen kuuluvasta vänrikki Erik Johan Armfeltista ovat kirjallisuudessa esiintyneet tiedot sangen niukkoja ja osaksi virheellisiä.
Anrep ja Wasastjerna kertovat, että Armfeltia sanottiin sitten luutnantiksi ja että hän hukkui, mutta kumpainenkaan ei tiedä, missä ja milloin se tapahtui. Samat tiedot on Carpelanilla. Wasastjerna kertoo lisäksi, että hovioikeus julisti mainitut kolme poikaa Armfeltin laillisiksi lapsiksi.
Erik Johan Armfelt ei ollut vapaaherra eikä luutnantti, kuten Lindh luulee, sillä häntä sanotaan vänrikiksi siinä oikeuden pöytäkirjassa, jossa hänen kuolemastaan kerrotaan.
Turun hovioikeuden pöytäkirjat tuhoutuivat kaupungin suuressa tulipalossa 1827, mutta raastuvanoikeuden pöytäkirjat ovat tallessa. Joulukuun 20 p:na 1688 pidetyn istunnon pöytäkirja antaa siksi eloisan kuvan sekä Armfeltista että Turun linnan vankien oloista, että on syytä suomentaa se melko sanatarkasti:
Ryhdyttiin korkea-arvoiselta kuninkaalliselta hovioikeudelta saapuneen armollisen käskyn mukaan tutkimaan sitä, mitä vänrikki jalosukuinen Erich Iohan Armfeldt kuuluu tehneen ollessaan arestissa linnassa ja otettiin ensin kuulusteltaviksi kantaja, vahtimestari Anders Korp ja mainittu vänrikki, jolloin vahtimestari Korp esitti l:o että Armfält oli ensiksi menettäen malttinsa käyttänyt sietämättömiä sanoja (med olijdelige ordh öfwerihlat) ja sitten aukaissut vouti (Befallningzman) Valentin Tzanderin ruoka-arkun (mathwacka), minkä Tzander ja vouti Iohan Stake olivat korjanneet talteen korkeasti jalosukuisen herra maaherran käskystä, sekä ottanut siitä ruuan ja etikan kivipullosta (mathen medh ätickia uti Krush) ja sijaan jättänyt 5 kiveä ja vettä kivipulloon. Tämän selitti vänrikki sillä tavalla, että vouti Tzander oli antanut hänelle mainitun ruuan ja hankkinut arkun avaimen näyttäen Valentin Tzanderin hänelle siitä antaman todistuksen (nestledne) joulukuun 8 p:ltä, missä todistuksessa Tzander myöntää sen sitäkin mieluummin antaneensa, kun arkussa oli ollut enimmäkseen tuoretta ruokaa, joka muuten olisi helposti pilaantunut kertoen myös, että mikäli olisi ilmiannettu jotakin hänen ja vänrikin välillä tapahtuneeksi, niin ei sellaisella (ilmiannolla) ole mitään arvoa ja on (se jo) sovittu, mitä vastaan vahtimestarilla ei ollut mitään muuta sanottavana kuin että (hän) pysyi kanteessaan. 2:0 Tutkittiin vänrikin ja Tzanderin välillä tapahtuneeksi väitettya tappelua, mutta kun Tzander ei nyt voinut sairaalloisuutensa vuoksi saapua oikeuteen, vaan sitä (väitettyä tappelua) mainitussa todistuksessaan ylempänä kerrotulla tavalla selostaa, nimittäin että mikäli olisi ilmiannettu jotakin heidän välillään tapahtuneen niin ei sillä ole mitään arvoa, eikä vahtimestarillakaan ollut mitään lisätodisteita ja 3:0 kutsuttiin sisään vartija (Wachtknechten) Erik Yrjänänpoika (Erich Iöransson), jonka kimppuun Armfeldt kuuluu tämän vahtivuoron aikana käyneen sietämättömin sanoin, iskuin ja lyönnein, joka (vartija) kertoi vänrikin häntä sillä tavalla käsitelleen ja yltä päältä veriseksi lyöneen 1O viikkoa sitten, mutta Armfeldt vetosi Johan Schlådtmanin todistukseen, joka sanoi vänrikki Bröjerin eräänä iltana lähettäneen tämän Erikin vahtimestarin luo 9 äyriä rahaa mukanaan ostamaan kannun olutta, mutta kun eivät vahtimestari eikä hänen vaimonsa olleet kotona, niin oli Bröjer käskenyt Erikin mennä vouti Tzanderin luo pyytämaän kannullisen olutta siitä leilistä, minkä hän oli antanut tuoda itselleen, minkä olutkannullisen vouti oli antanut rahatta, mutta tämä Erik ei ollut palauttanut rahoja Bröjerille, joka luuli voudin ne saaneen. Toisena päivänä oli Bröjer kertonut Schlådtmanille ostaneensa voudilta kannun olutta, jolloin oli selvinnyt, ettei vouti ollut ottanut mitään maksua oluesta, ja kun siitä puhuttiin ja otettiin asiasta selvää oli vartija soittanut suutaan (brukat mun) Armfeldtille. Enempää ei hän tiennyt tästä asiasta kertoa, mutta sanoi tämän vartijan useita kertoja sellaisia periaatteita noudattaneen (sådane maximer brukat) ja kertoi myös, ettei sillä ole mitään arvoa, mitä hänen ja Armfeldtin välillä väitetään tapahtuneen, ja (että) he ovat sen keskenään sopineet. Tämä vartija Erik pysyi kantelussaan, että hänet oli lyöty yltyleensä veriseksi vartioidessaan venäläisiä, jotka istuvat linnassa arestissa. Armfeldt kiisti lyöneensä vartijaa, mutta väitti hänen joka päivä vuotavan verta, minkä muut arestilaiset (arrestanterne) kuuluvat tietävän todistaa, hän oli ainoastaan ottanut vartijaa käsivarresta tämän suunsoiton johdosta ja tyrkännyt hänet kamarista, muuta ei asianosaisilla ollut tässä jutussa esiin tuotavana. 4:o Esitti pappi Matthias Moisander tällaisen kertomuksen kantelussaan, että hän vänrikki Bröjerin ja toisen venäläisen kanssa, joka hänen kanssaan istuu samassa kamarissa, oli eräänä iltana juonut paloviinaa, kun Armfeldt oli tullut vouti Tzanderin luota alas heidän kamariinsa ja heidän keskenään haastellessaan oli Armfeldt puhjennut sanomaan: Sinä koira et olisi päässyt papiksi, ellet olisi antanut superintendentille lahjoja, mihin Moisander sanoi vastanneensa: kenties sinä tahdot narrata minua, kuten sinun isäsi kävi kimppuuni yleisellä tiellä (på allmenne wägen öfwerfallit), minkä jälkeen Armfeldt oli antanut hänelle, joka makasi sängyssä ja nousi pystyyn, korvapuustin, niin että hän kaatui ja hänen silmänsä tuli siniseksi, jolloin Armfeldt oli myös sanonut häntä vanhaksi roistoksi (skiälm). Armfeldt kiisti käyttäneensä sellaisia sanoja pyytäen Moisanderia todistamaan väitteensä, ei myöskään ollut lyönyt häntä, vaan ainoastaan hänen suunsoittonsa tähden tyrkännyt hänet kumoon, mutta ei vähimmässäkään määrässä häntä sen enempää koskettanut, vaan olisi Moisanderin ilmianto tapahtunut kaunasta (afwundh) Armfeldtin isää vastaan ja sen vuoksi, että hän nyt istuu vangittuna sen johdosta, mitä hän on ilmiantanut kuninkaalle (Majjestetet), Moisander sanoi, ettei hänellä nyt tosin ole mitään todistajia, mutta yhtä kaikki oli totta se, mitä hän oli ilmoittanut, hän oli myös nähnyt, kun Armfeldt antoi linnannihdille Erik Yrjänänpojalle yhdeksän korvapuustia, jolloin hänkin sai yhden korvapuustin heidän erottamisvaivastaan, Armfeldt väitti Moisanderin todistusta vastaan tässä jutussa sanoen tämän olevan hänen vastapuolensa eikä sentähden voivan todistaa, ja kun asianosaisilla ei ollut enempää esitettävänä, lopetettiin tutkinta ja juttu erioikeutettua (previligerad) henkilöä koskevana päätettiin alistaa korkea-arvoisen kuninkaallisen hovioikeuden harkintaan.
Olen jättänyt nimet ja lauserakenteen suomennoksessa alkuperäisen pöytäkirjan mukaisiksi. Pöytäkirjasta käy mielestäni ilmi, että Armfelt oli Turun linnassa pidätettynä ollessaan tapellut vouti Valentin Zanderin ja Johan Slottmanin kanssa tai ainakin pahoinpidellyt heitä, haukkunut vahtimestari Anders Korpia, haukkunut ja pahoinpidellyt vartija Erik Yrjänänpoikaa ja pappi Mathias Moisanderia sekä ottanut vouti Zanderin ruoka-arkusta muka hänen luvallaan ruokaa ja etikan pannen sijaan kiviä ja vettä, mitkä kaikki kolttosensa hän käänsi parhain päin; oliko kivet ja vesi pantu ruoka-arkkuun myös Zanderin luvalla, sitä hän ei tullut selittäneeksi. Zander ja Slottman vakuuttivat, ettei mitään tappelua ollut ollutkaan Armfeltin ja heidän välillään ja todistivat samassa hengenvedossa, etta kaikki on jo sovittu! Johtuiko heidän sovinnollisuutensa pelosta vai oliko heitä painostettu Armfeltin hyväksi, on mahdoton sanoa. Sen sijaan muut kärsimään joutuneet puhuivat ilmeisesti totta.
Puheena olevasta raastuvanoikeuden pöytäkirjasta selviää, että tähän aikaan saivat Turun linnassa säilytetyt herrasmiesvangit pitää huolta viihtyisyydestään tavalla, jolle eivät edes Suomen nykyiset vankilat ole päässeet rikollisten hyvinvoinnista huolehtiessaan. Ymmärrämme hyvin, että Inkerinmaan väkivaltaisissa ja mielivaltaisissa oloissa kasvanut, Armfeltin luonteella varustettu aatelisnuorukainen ei välittänyt kaksintaisteluja koskevasta julistuksesta. Emme tiedä, monenko vuoden tuomion hän sai hovioikeudessa kaksintaisteluistaan ja minkä verran vankeusaikaa lisäsi hänen mellastelunsa Turun linnassa. Joka tapauksessa hän oli vapaa vankeudesta jo helmikuussa 1696, mutta nähtävästi jo koko joukon aikaisemmin, kuten pistooliseppä Joseph Jörensson Ståhlberghin ja Armfeltin välinen juttu Sääksmäen alisen kihlakunnan varsinaisilla laamanninkäräjillä helmikuun 27—29 p:nä 1696 todistaa (ks. Genos N:o 4, 1956, s. 115).
Käsikirjoituksessa sanottiin: »Vuoden 1699 tuomiokirjaniteen rekisteristä näkyy, että laamanninoikeus on käsitellyt pistooliseppä Joseph Jörenssonin juttua...» Painetussa tekstissä viimeksi mainitut sanat kuuluvat: ». . . on käsitellyt Josef Ståhlbergin juttua . . .» — Rekisterissä ei ole pistoolisepän sukunimeä.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1957 hakemisto | Vuosikertahakemisto