[ Artikkelin loppu ]
Kun tutustuu von Pfalerien sukuvaakunaan viime vuosisadalta ja tämän vuosisadan alusta säilyneiden sinettien valossa, niin joutuu ihmettelemään eri esiintymien samankaltaisuutta. Verrattakoonpa vain esimerkiksi viimeisten säätyvaltiopäivien porvarissäädyn puhemiehen Leon. v. Pfalerin ja samojen valtiopäivien pappissäädyn edustajan Teodor V. Pfalerin (tämän kirjoittajan isän) sinettejä toisiinsa (kuvat 1 ja 2), niin mainittu samankaltaisuus käy ilmeiseksi, ja kuitenkin on muistettava, ettei ole kysymys mistään Suomessa virallisesti suojatusta tai rekisteröidystä vaakunasta eivätkä mainitut kaksi henkilöä myöskään ole läheisiä sukulaisia. Itse asiassa näitten herrojen yhteinen esi-isä löytyy vasta kuuden sukupolven takaa 1600-luvulta. (Sama henkilö muuten, joka saamalla läänityksiä Pirkkalasta v.1648 toi suvun Suomeen.)
Vaakunakilvessä on sydän ja sen yläpuolella risti: tunnusyhdistelmä, joka on kokolailla harvinainen. Ristin muoto tosin vaihtelee ja joskus se (kuten kuvassa 1) liittyy yhdeksi kuvioksi sydämen kanssa. Useimmiten risti kuitenkin on täysin erillisenä sydämestä.
 |
 |
| Kuva 1. | Kuva 2. |
Vaakunan yläosassa puhvelinsarvien välissä esiintyvä miehenhahmo on myös hieman vaihtelevanmuotoinen. Lapsuudessa muistan kuulleen »perimätietona» kerrottavan, että kuningas Kaarle XII oli lähettänyt erään Pfalerin kuriirina Turkista Ruotsiin. Mazeppan kasakoiden sillävälin siirryttyä Ruotsin vihollisten puolelle lähetin oli samoiltava Ukrainan kautta talonpojan valepuvussa selviytyen onnellisesti hätyyttävästä vihollispartiosta, vaikka matkasauva oli ainoa aseensa. Tehtävän tultua hyvin suoritetuksi sanottiin sitten kuninkaan määränneen, että vaakunassa ennen olleen neekerin tilalle oli sijoitettava ukrainalainen talonpoika matkasauvoineen ja sitä paitsi nimi oli tämän tapauksen jälkeen kirjoitettava Pfaler viitteenä sanaan sauva Pfahl aikaisemman Phaler-muodon asemesta.
Onhan miehenhahmo kuvassa 2 helposti tulkittava ukrainalaiseksi talonpojaksi ja eiköhän koko »perimätieto» ole lähtöisin siitä seikasta. Tosiasia on, että nimimuoto Pfaler esiintyy jo 1400-luvulla ja nimimuoto Phaler joskus vielä kauan Kaarle XII:n aikojen jälkeen. Samoista henkilöistähän noina aikoina joskus käytettiin milloin toista milloin toista muotoa. ENNES'in sangen yksityiskohtainen teos »Svenskar i Bender» ei myöskään tiedä mistään Pfalerista, jotavastoin sama tekijä kirjassaan »Biografiska minnen af Konung Carl XII:s Krigare» melko tarkoin luettelee Kaarle XII:n joukoissa ennen Turkin vaihetta ja sen jälkeen palvelleet Pfalerit.
Suurempaa arvoa ei liene annettava myöskään sille kuulemalleni selitykselle, että mies sarvien välissä viittaa sankariin, joka pystytti keihäänsä tantereeseen voiton merkiksi. Sattuupahan vain niin, että joissakin sineteissä mieshahmon sauvassa on havaittavissa keihään kärki, mikä seikka lienee riittänyt mainitun »selityksen» syntymiseen.
Tiedettiin hämärästi, että suku oli kulkeutunut Suomeen 30-vuotisen sodan aikoihin ja tästä johtunee, että mies joissakin sineteissä tuntuu olevan ilmeinen Kustaa II Aadolfin soturi, puettuna hirvennahkahaarniskaan ja kaulussaappaisiin. Tietääkseni viimemainitut vaakunat on piirretty tämän vuosisadan alussa, kun BERGHOLMIN »Sukukirja» oli ilmestynyt ja levittänyt tietoa Pfalerien siirtymisestä Suomeen seurauksena 30-vuotisen sodan tapahtumista.
Vain muuan, todennäköisesti viime vuosisadan alkupuolelta tai keskivaiheilta säilynyt sinetti (kuva 3) poikkeaa oleellisesti kaikista muista. Tämän Kansallismuseon kokoelmiin kuuluvan sinetin iästä ja haltijasta ei ole selvyyttä. Miehellä on tässä keihäs kädessään ja hän on pukeutunut haarniskaan ja kypärään. Täysin poikkeuksellista tässä vaakunassa on ristin sijainti sydämen alapuolella. Erikoisen mielenkiintoinen tämä sinetti on sikäli, että se ilmaisee myös värit: kilpi punainen, sydän ja risti kultaa, sarvet punaiset, vaate punaista, kultaa ja myös sinistä.
Suomessa tavatuissa sineteissä ei yleensä ole kuvattu värejä lainkaan. Edellämainitun lisäksi mainittakoon poikkeuksena vain kuva 1, jossa kilpi on kultaa ilman muita väriviitteitä.
Suomen Valtionarkistossa on säilytettynä kahden Pfalerin uskollisuudenvakuutus Kuningas Kustaa III:lle vuodelta 1772 ja käytetty vaakunasinetti on täysin tuntematon: kilvessä ainoana tunnuksena ankkuri ja kilven yllä tavanomainen kypärä kaksine puhvelinsarvineen. Onhan ajateltavissa, että sinetti olisi tätä tilaisuutta varten »lainattu» joltakin rykmenttitoverilta, mutta eipä ole keksitty sukua, jolle mainittu vaakuna kuuluisi. Ehkäpä sopii arvailuna otaksua, että noina rauhattomina aikoina kyseessä olevilla nuorilla sotilailla on ollut hallussaan isiltä perittynä vain vajavainen sinettivedos. Ajateltakoonpa vain sydämen alaosan ääriviivoja ja ristin ylä-osaa heikkoina painamina, niin eipä tarvita paljonkaan mielikuvitusta ankkurinkuvan syntymiseksi. (Samassa rykmentissä palveli tosin samanaikaisesti muuan Skalm, jonka sukuvaakunaan kuuluu ankkuri, mutta ylösalaisin käännettynä, toistuen sama kuva kypärän yläpuolella, jotavastoin sarvia ei ole.)
Uudelle ja niin sanoakseni vankemmalle pohjalle tuli koko Pfalerien vaakunakysymys, kun kanslianeuvos Osmo Durchman 1920-luvulla teki mullistavan löytönsä keksiessään Wienin valtionarkistosta sen vaakunakirjan konseptin, jonka Rooman Valtakunnan keisari Kaarle V heinäkuun 18 p:nä 1531 oli antanut Jorg Pfallerille. Vaakunan selostus tässä asiakirjassa kuuluu:
»Ain gelber oder goldfarber Schilt Im grunt deselben ain Rot herz, darauf In gannzen Schilt sich ausspraitend ein weiss oder silberfarb kruz seine vier örter In lilien weise, Auf dem Schilt ein Stech helbm mit gelber und Rotter helmdeckhen geziert Darauf Zwischen Zwayen puffelhernern dass lingkh Rot vnd recht gelb die muntlocher voneinander kerend, steend Auf seinem weissen oder Silberfarben muntloch ein Swarzer....»
 |
 |
| Kuva 3. | Kuva 4. |
Olen sittemmin saanut Wienistä mainitun konseptin fotostattijäljennöksen, kuten myös Itävallan Valtionarkiston laatiman kuvallisen »todistuksen». Siihen sisältyvää vaakunakuvaa esittää kuva 4.
Vaakunaselostuksessahan sanotaan, että sarvien välissä on »ein Swarzer», mikä heti muistutti mieleen aijemmin kerrotun perimätiedon neekeristä. Saamassani kuvassa ei kuitenkaan sarvien välissä ole mitään ja vaatiessani selitystä vastattiin, että alkuperäisessä konseptissa »Swarzer» sanan jälessä on aukko (kuten fotostaatista myös ilmenee), joten Wienin arkisto ei pysty selostamaan, mikä musta tunnuskuva kuuluu sarvien väliin.
»Uudessa» SIEBMACHERissa (Nidos VI os.4 Provinz Preussen sekä myös os.5 Provinz und Mark Brandenburg) esiintyy Pfahlerien vaakuna ensi näkemältä aivan outona (kuva 5), vaikkakin vastaavissa tekstiosissa nimenomaan viitataan 18.7.1531 päivättyyn Kaarle V:n antamaan vaakunakirjaan. Sanallinen selostus kuuluu näin:
»Schild: R. mit 4 w.aus der Mitte der 4 Schildränder hervorkommende Lilien. Helm: ein g. und ein r.Büffelhorn. Decken: r.u.w.»
Tunnettu saksalainen heraldikko, tri Ottfried Neubecker ei kuitenkaan pidä tätä »arvoitusta» ratkaisemattomana 1600-luvun heraldista kielenkäyttöä ajatellen. (Siirtyminen Pohjois-Saksaan tapahtui vasta 1600-luvulla.) On vain ajateltava (kuvan 5) kilpeen kultainen kehys, jolloin »im grunt deselben ain Rot herz» voidaan tulkita merkitsevän (kultaisen) kilven pohjaksi tulevaa keskusta (Herz = Herzschild). Edelleen on täysin ajateltavissa, että »ein Kreuz, seine vier Örter Iilienweise» merkitsee samaa kuin »Vier Lilien kreuzweise». Vastaavanlaisista kielellisistä tulkinnoista on heraldiikassa todistettavia esimerkkejä. Asian kehitys on ilmeisesti ollut se, että pohjoissaksalainen piirtäjä on saanut tehtäväkseen valmistaa vuoden 1531 vaakunakirjan mukaisen vaakunan. Sittemmin »uusi» Siebmacher tuntematta vanhaa selostusta tai piittaamatta siitä on kirjoittanut sanallisen selostuksen, modernissa kieliasussa muunnetusta vaakunakuvasta.
Parissa suhteessa tämä muunnos on vähemmän »pulmallinen» kuin alkuperäinen. Ensinnäkin kaksi metallia vierekkäin (hopearisti kultakilvessä) kuten alkuperäisessä vaakunassa sotii heraldiikan yleissääntöjä vastaan: ehkäpä poikkeus voitiin sallia vuonna 1531, mutta 1600-luvulla lienee oltu tarkempia tässä suhteessa. Toiseksi vuoden 1531 selostus sanoo rististä »sich im ganzen Schild ausbreitend», mutta vuoden 1531 kuvassa (Wienin arkiston piirroksen mukaan) kuten myös kaikissa Suomesta löytyneissä vaakunoissa risti sijaitsee vain kilven keskikohdalla. Vain Brandenburgin/Preussin muunnoksessa ristiin sijoitetut liljat ulottuvat kilven reunoihin.
 |
 |
| Kuva 5. | Kuva 6. |
Monessa teoksessa (HEFNER, KNESCHKE ja LEDEBUR) sanotaan, että suku juontaa alkunsa Baijerista ja Siebmacher (sekä vanha että uusi) tuntevat baijerilaisen Pfaler/Pfahler-suvun. Vaakuna (kuva 6) on molemmissa teoksissa oleellisesti sama, mutta sanallinen selostus hieman erilainen. »Vanha» Siebmaeller vuodelta 1605 sanoo:
»Ein blouer schildt/der pfal darinn gelb/die Ring vnd spitzen daran eysenfarb/Auff dem Helm dessgleichen/der vörder flügel oben blou/vnten gelb/der hinder oben gelb/vnten blou/der bausch vn die helmdeck blou vnd gelb»
»Uusi» Siebmacher vuodelta 1884 (joka muuten kertoo Pfaler-sukua koskevien vanhimpien tietojen liittyvän vuoteen 1419) käyttää sitävastoin sanontaa:
»Wappen: in B. ein g.Sperschuh. Gekr. Helm mit dem Sperschuh zwischen zwei b.g. g.b. Flügeln. Decken: b.g.»
 |
 |
| Kuva 7. | Kuva 8. |
Ledebur puolestaan, viitatessaan samaan vaakunaan sanoo: »In Blau ein goldener Trichter».
Erinomaisen mielenkiintoisia löytöjä tehtiin muutama vuosi sitten Königsbergin valtionarkistosta (nyttemmin siirrettynä Göttingeniin), eritoten siellä käsikirjoituksena säilytetystä GALLANDIN teoksesta »Ostpreussisches Adelslexikon». GALLANDI esittää von Pfahler-suvun osalta kolme vaakunaa:
1) »Stammwappen aus Bayern» (kuten kuva 6),
2) »Kaiserlicher Wappenbrief 18.7.1531.» (kuva 7) sekä
3) vaakunayhdistelmä edellisistä (kuva 8), valitettavasti ilman väriviitteitä.
Kuva 7 tarjoaa tosiaan mielenkiintoa. Sarvien väliin Gallandin kuva sijoittaa esineen, jonka vastineeksi sopii »Pfahl» tai »Pflock» ja niinpä tekisi mieli täyttää Wienin arkiston »aukko» seuraavasti: «stehend auf seinem weissen Mundloch ein schwarzer Pflock», mikä teksti kokonaisuudessaan tuntuu suurenmoisesti sopivan kuvaan.
Kuva 8 tuntuu vieläkin paremmin »sopivan» ajatukseen suvun polveutumisesta Baijerin Pfalereista. Ensi arvelemalta Iuulisi sen Gallandin oman mielikuvituksen tuotteeksi, mutta lienee syytä tutustua siihen kuvaan Gallandista, (1843-1918) jonka tunnettu tutkija D. E. von der OELSNITZ antaa Aikakausilehdessä »Kultur und Leben» julkaisemassaan kirjoituksessa: »Die Gallandischen Sammlungen im Staatsarchiv zu Königsberg i.Pr.» Hän kirjoittaa m.m.:
»Vielleicht angeregt durch den reichen Wappenschmuck der landkirchen seines Heimatkreises erwachte in G. schon friüh die Neigung zum Sammeln von Wappen. . . . Seine Skizzen sind zwar ohne Massstab, geben aber die Vorbilder in allem Wesentlicher genau und durchaus zuverlässig wieder. . . . Da die Quellen, aus welchen der überreiche Stoff geschöpft wurde, jedoch nirgends genannt sind, its eine Nachprüfung der einzelnen Angaben leider nicht möglich...»
Yllämainittua ajatellen tuntuu tavallaan yllättävältä se, että juuri Königsbergin valtionarkistosta on löydetty (vieläpä kaksin kappalein) täydellinen jäljennös vaakunakirjasta 18.7.1531, eikä siinä ole aukkoa, vaan loppusanat kuuluvat selvästi »... ein Swarzer Mann». Edellä selostettu Gallandin tuntemattomasta lähteestä löytämä »Pflock-ratkaisu» lienee siis tuomittava erheelliseksi.
Tässä yhteydessä lienee aihetta mainita, että WAGNER-GROBE'n Saalfeldin historiassa mainitaan, että Pfahler-suvun »kaupunkilaishaaran» vaakunatunnuksena oli punainen sydän ja hopearisti kultakilvessä, kun taas maaseudun sukuhaaran tunnuksena oli mies paaluinen/sauvoineen (»ein Mann mit einem Pfahl»). Vaakunakirjan saaja oli »gräflich schwarzburgischer Hüttenverwalter» ja esitti sittemmin huomattavaa osaa Saalfeldissa, mikä aiheuttaa mainitussa historiassa esiintyvän huomion Pfahler-sukuun.
Jos, kuten lienee hyvin perusteltua syytä olettaa, Pfaler-suku tosiaan polveutuu Baijerin Pfalereista, niin ihmetyttää vaakunakilvessä olleen päätunnuksen muuttuminen. Asiantuntija taaskin tri Neubecker ei kuitenkaan pidä ongelmaa aivan toivottoman ratkaisemattomana. Todettiinhan jo edellä, että sama tunnus saa erilaisia tulkintoja: »Pfahl», »Sperschuh» ja »Trichter». Eipä ole mahdotonta, että alkuperäisenä tunnuksena ei ole ollut »Pfahl» vaan »Pfahler» =»Pfahl-Loch-Bohrer» eli siis paalun asemesta jonkinlainen paalutusväline, mikä sitten vähitellen ja asteittain »komistuu» liljaristi-sydän-yhdistelmäksi. Tällaisen kehityksen (vaikkapa kuvan 9 mukaisesti) tri Neubecker puolestaan arvelee mahdolliseksi.
 |
| Kuva 9. |
 |
 |
| Kuva 10. | Kuva 11. |
Tuntuu siltä kuin RIETSTAP antaisi tietyn tuen tälle teorialle. Selostaessaan Baijerin Pfahlerien vaakunaa tämä teos yhtyy vanhaan Siebmacheriin antaessaan kilvessä olevalle tunnukselle nimityksen »pieu d'or», mutta jatkaa: »ayant en haut deux anses de meme». »Anse» lienee lähinnä katsottava kahvaksi tai kädensijaksi, kun taas Siebmacher tässä yhteydessä puhuu renkaista (die Ring).
Entäpä sarvien väliin kuuluva symbooli? »Sivuhyppynä» esitettäköön teoksessa »Beiträge zur baltischen Wappenkunde» esiintyvä vaakunapiirros (kuva 10). Nimi on tässä Pfaber. Tekijä on jäljentänyt sen Tallinnan raatihuoneen arkistosta löytämästään kirjesinetistä vuodelta 1655. Vaakunan »tutunomaisuus» oikeuttanee olettamaan, että allekirjoitus on luettu väärin yhden kirjaimen osalta (Pfaber loco Pfaler) ja että piirroksessa esiintyvän miehen tulisi nojata sauvaan eikä nuijaan. Olihan nuijalla varustettu erämies »Wildmann» noina aikoina melko yleinen tunnuskuva (esim. Lapin ja Lappeenrannan vaakunat!), joten piirtäjä hyvinkin on saattanut tulkita sauvaniekkaa esittävän pienen sinettikuvan nuijaa piteleväksi erämieheksi.
Suomessa on joka tapauksessa todettava sarvien väliin sijoitetun miehenhahmon täysin vakiintuneen. Ymmärrettävää näin ollen on, että tähän erikoisseikkaan liittyy aivan erikoinen huomio ja asiaa on yritetty tutkia historiassa taaksepäin sangen vakuuttavin tuloksin.
Ruotsin Valtionarkistosta löytyi nimittäin Johan Simon v. Pfalerin sinetti vuodelta 1730 (kuva 11). Tässä mies on kuvattuna sivultapäin, mutta sitäkin huomattavampi »Uutuus» piilee siinä, että mies molemmin käsin pitelee pallopäistä tukevaa paaluntapaista, kun taas edellä selostetuissa vaakunoissa tavallisimmin suoraan katsojaan päin kääntynyt mies oikealla kädellään keveästi nojaa milloin sauvaan milloin keihääseen. Omituisuutena mainittakoon lisäksi, että mies tässä tuntuu esiintyvän kruunupäisenä.
 |
 |
| Kuva 12. | |
Myös Johan Simonin isoisän Fransin sinetti vuosilta 1639/1640 on sittemmin löytynyt Ruotsin valtionarkistosta, vieläpä kaksin muunnoksin (kuva 12). Toinenhan on perinteellinen Suomesta tunnettu vaakuna: miehenhahmo valitettavasti liian epäselvänä seikkaperäisten päätelmien tekemiseksi. Toinen taas sisältää kilvessä pilarintapaisen esineen, joka ehkä voidaan tulkita vanhan baijerilaisen tunnuksen muunnokseksi (vrt. kuvaa 6).
Sangen mielenkiintoisen muunnoksen Pfalerien vaakunasta sisältää tunnetun heraldikon, Georg Granfelt-vainajan vuosina 1882-1888 laatima Granfeltien valtava sukupuu. Kolmasti kuluneina vuosisatoina avioliitto liitti Granfelt ja v. Pfaler-suvut yhteen ja mainittuun sukupuuhun on vastaavasti kolmeen kohtaan piirretty Pfalerien vaakuna (kuva 13). Kilpi on esitetty punaisena, sydän ja risti ovat kultaa. Omituisuutena mainittakoon, että kummatkin sarvet ovat kaksiväriset, oikea sarvi yläosaltaan punainen, alaosaltaan kultaa, vasen sarvi päinvastoin. Tässä yhteydessä ansaitsee mainita, että Johan Simonin sinetissä (kuva 11) sarvissa tuntuu esiintyvän poikkiviivat, jotka mahdollisesti voidaan ajatella värirajoiksi. (Johan Simon v.P. oli 1756 aateloidun Carl Gustaf Granfeltin lanko.)
Aivan erikoinen on kuitenkin Granfeltin piirtämän vaakunan miehenhahmo. Se esiintyy (poiketen kaikista muista tunnetuista tapauksista) puolikuviona, kypärään ja haarniskaan puettuna, kädessä miekka (sauvan/keihään/paalun asemesta), päässä kruunu ja sen yllä vielä vihreä hatuntapainen.
 |
| Kuva 13. |
Englannin »Mustaprinssi» sai nimensä tummasta haarniskastaan ja samasta syystä kutsuttiin Pappenheimin kyrassieerejä »mustiksi». Sopiihan kysyä, olisiko Pfalerien vuoden 1531 vaakunatekstin »schwarzer Mann» vastaavasti käsitettävä tarkoittamaan tummaan haarniskaan puettua miestä? Ehkäpä myös sanat »steend auf seinem weissen oder Silberfarben muntloch» voisivat saada selityksensä viitteenä vartalohaarniskan ala-aukkoon (valko- tai hopeareunaisena), josta päätellen siis mieshahmon pitäisi esiintyä puolikuviona, kuten Granfeltilla. Joka tapauksessa täytyy uskoa, ettei Granfeltin veroinen heraldikko ole luonut piirrostaan umpimähkään, ilman päteviä perusteita.
Ja tähän päättyy tarina vanhasta vaakunasta tai ehkä oikeammin tähän se katkeaa. Kiinnostusta ja aihetta on kylliksi jatkuviin tutkimuksiin ja ehkäpä vielä joskus päästään uusiin ja täydentäviin tuloksiinkin.
Lähteet:
Suomen, Ruotsin, Itävallan ja Königsbergin valtionarkistot.
Kansallismuseo ja Turun Historiallinen Museo.
»Vanha» SIEBMACHER, Nürnberg 1605.
»Uusi» SIEBMACHER, Nürnberg 1874.
B. A. ENNES: Svenskarne i Bender, Jönköping 1808.
B. A. ENNES: Biografiska Minnen af Konung Carl XLL:s Krigare, Stocholm 1818.
J. GALLANDI: Ostpreussisches Adelslexikon (käsikirj.).
HEFNER: Stammbuch des blühenden und ausgestorbenen Adels in Deutschland.
Prof. Dr. ERNST HEINRICH KNESCHKE: Neues Allgemeines Deutsches Adels-Lexicon.
LEOPOLD FRHR. v. LEDEBUR: Adelslexikon der Preussischen Monarchie.
MAX MÜLLER: Beitrag zur Baltischen Wappenkunde. Fortsetzung Riga 1934.
D. E. V. D. OELSITZ: Die Gallandischen Sammlungen im Staatsarchiv zu Königsberg. Kirjoitus aikakauslehdessä Kultur und Leben 1926.
RIETSTAP: Armorial Général. Gouda 1884.
T. WAGNER: Chronik der Stadt Saalfeld im Herzogtum Sachsen-Meiningen, fortgesetzt von Dr. Ludvig Grobe. Saalfeld 1867.
Kuvat piirtänyt fil. kand. PENTTI PAPUEEN.
Sammandrag.
Vid ett studium av det von Pfaler'ska släktvapnet måste den mest centrala betydelsen tillmätas kejsar Karl V:s sköldebrev av den 18 juli 1531 till Jorg Pfaller. Konceptet härtill upptäcktes av kanslirådet Osmo Durehman på 1920-talet i statsarkivet i Wien och i bild 4 återgives nämnda arkivs ritning av vapnet, baserad på konceptets beskrivning. I Sverige-Finland återfinnes att stort antal vapensigill från 1639 till våra dagar med rätt obetydliga variationer, alla till sitt väsentliga innehåll, ehuru inte till färgerna identiska med det i Wien rekonstruerade originalet. Ett undantag utgör dock mansfiguren upptill mellan buffelhornen, som i olika varianter förekommer i alla sigill här (bild 1, 2, 3, 11, 12 och 13), men saknas i bilden från Wien, vilket motiverats med konceptets ofullständighet.
1 Tyskland däremot har vapnet inte bibehållits oförändrat. Samma sköldebrevs text fick (sannolikt redan på 1600-talet) en annan tolkning och sålunda uppstod i Nord-Tyskland ett vapen likt bild 5.
Föga tvivel torde råda därom, att släkten ursprungligen härstammade från Bayern, där facklitteraturen dock återgiver ett annorlunda vapen (bild 6). 1 Königsberg har sedermera påträffats två vapen (bild 7 och 8) som tydligt påvisa härstamning från den bayerska ätten. Å andra sidan ställer en heraldiker sådan som Dr Ottfried Neubecker i Berlin hypotesen, att symbolen i det bayerska vapnet mycket väl kan tänkas under tidernas lopp grabvis (exempelvis enligt dild 9) ha övergått till symbolen av år 1531.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1957 hakemisto | Vuosikertahakemisto