[ Artikkelin loppu ]

Sukutilakunniakirjat ja sukuviirit  ¹

Fil.tri Aulis Oja, Helsinki

Sukutilakunniakirjojen alkuhistoria

Ajatus sukutilakunniakirjojen käytäntöön otosta sai alkunsa vuonna 1929, jolloin toisaalta Ruotsissa maatalousjärjestöt päättivät ryhtyä palkitsemaan vuosisatojen ajan yhtämittaisesti maatilaansa hallinneita maanviljelijäsukuja ja toisaalta Suomessa kirjailija Jalmari Finne rupesi tilauksesta laatimaan maanviljelijöille heidän tilojensa vuosisataisia omistajaluetteloita. Satakunnan maanviljelysseuran puheenjohtajan, kunnallisneuvos Taave Junnilan esityksestä Maatalousseurojen Keskusliiton valtuuskunta päätti 22.1.1931 ottaa ohjelmaansa erityisten sukutilakunniakirjojen jakamisen »antaakseen julkisen tunnustuksen samaa tilaa pitkäaikaisesti hallinneille suvuille, herättääkseen kunnioitusta esivanhempien työtä kohtaan ja vahvistaakseen nykyisenkin sukupolven kiintymystä kotikontuun». Jo kahta kuukautta myöhemmin hyväksyttiin taiteilija 0. Furuhjelmin kunniakirjaa varten valmistama luonnos ja vahvistettiin kunniakirjan ohjesääntö, jonka mukaan Keskusliiton valtuuskunnan ja asianomaisen paikallisen maanviljelysseuran johtokunnan yhdessä allekirjoittama sukutilakunniakirja annetaan vähintään 200 vuotta samaa tilaa omistaneelle suvulle ja kirjaan merkitään kaikkien sukuun kuuluneiden omistajien nimet ja hallintavuodet. Kunniakirjojen ensimmäinen jakotilaisuus oli Raumalla Satakunnan maanviljelysseuran maatalousnäyttelyn avajaisissa 31.7.1931, jolloin 75 satakuntalaista sukutilallista sai tämän uudenlaatuisen diploomin.

Jaetut sukutilakunniakirjat

Näin alkanut toiminta on jatkunut sitten jokaisena kesänä, lukuun ottamatta vuosia 1940-1941 ja 1943-1946, jolloin suuria maatalousnäyttelyitä ei epävakaisten olojen vuoksi voitu järjestää ja jolloin kunniakirjoihin tarvittavia tilojen omistajaluetteloitakaan ei olisi arkistomateriaalin evakuoinnin takia voitu laatia. Tuhannen kunniakirjan raja saavutettiin jo vuonna 1937, kahdentuhannen vuonna 1947, kolmentuhannen vuonna 1953 ja neljäntuhannen vuonna 1958. Tällä hetkellä on Maatalousseurojen Keskusliiton jakamien sukutilakunniakirjojen kokonaismäärä 4452 kappaletta. Tähän lukuun eivät luonnollisestikaan sisälly ne »epäviralliset» sukutilakunniakirjat, joita Hämeen läänin maanviljelysseura jakoi omissa nimissään vuonna 1934 sekä Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys Suomen asutuksen yleisluettelon nimissä vuosina 1935 ja 1949, eivät liioin ne ruotsinkieliset sukutilakunniakirjat, joita ruotsalaisten maatalousseurojemme keskusjärjestö Svenska lantbrukssällskapens i Finland förbund on eri vuosina jakanut.

Eri maanviljelysseurojen osalle tähänastiset Maatalousseurojen Keskusliiton sukutilakunniakirjat jakautuvat seuraavasti:

Toiminnassa olevat mvs:t			Mikkelinläänin mvs	304
Etelä-Pohjanmaan mvs	747		Oulun läänin talousseura	206
Hämeen läänin mvs	49		Peräpohjolan mvs	26
Hämeen-Satakunnan mvs	196		Pohjois-Karjalan mvs	69
Itä-Hämeen mvs	336		Satakunnan mvs	453
Kajaanin mvs	26		Uudenmaanläänin mvs	333
Keski-Pohjanmaan mvs	137		Varsinais-Suomen mvs	601
Keski-Suomen mvs	138		Toimintansa lopettaneet mvs:t
Kuopion mvs	210		Itä-Karjalan mvs	22
Kymenlaakson mvs	176		Läntisen Viipurin läänin mvs	19
Lapin maatalousseura	7		Viipurin läänin mvs	229
Länsi-Karjalan mvs	168			____
			Yhteensä	4452

Jos emme ota huomioon niitä vähäisiä poikkeamia, joita maanviljelysseurojen alueilla ja historiallisten maakuntiemme alueilla on keskenään, viimeksi mainittujen osalle kunniakirjat jakautuvat suurin piirtein katsoen seuraavasti: Pohjanmaa (ja Lappi) 1149, Karjala 683, Satakunta 649, Varsinais-Suomi 601, Häme 523, Savo 514 ja Uusimaa 333.

Kuten sanottu, sukutilakunniakirjan on oikeutettu saamaan jokainen maatila, joka on ollut nykyisen omistajasukunsa hallussa yhtämittaisesti vähintään 200 vuotta. Osa 1930-luvulla jaetuista kunniakirjoista selvittääkin tilan omistussuhteet vain tämän välttämättömän ajanjakson osalta. Suurin osa jo noina alkuaikoinakin jaetuista kunniakirjoista sekä kaikki sodan jälkeen jaetut kunniakirjat ovat kuitenkin sellaisia, että niissä on tilan vaiheita seurattu ajassa taaksepäin aina siihen asti kun suku on tilan hankkinut tai kun 1500-luvun alkupuoliskolla ensimmäiset veroluettelot alkavat.

Erikoista huomiota jaettujen kunniakirjojen joukossa herättävät ne kolmisensataa kunniakirjaa, joissa asianomaisen tilan on todettu olleen saman suvun hallussa maakirjojemme alkamisesta eli siis vuosista 1539-1546 lähtien. On näet hyvin mahdollista, että osa näistä tiloista on ollut samoilla suvuilla jo kaukaa keskiajalta saakka, kenties asianomaisen paikkakunnan kiinteän asutuksen alkamisesta lähtien.

Ei ole lainkaan ihmeellistä, että niihin aikoihin, jolloin sukutilakunniakirjojen käytäntöön ottamista vasta suunniteltiin, moni esitti epäilyksiä siitä, ettei maassamme olisi montakaan tilaa, joka olisi ollut saman suvun hallussa edes 200 vuotta. Tiedettiinhän, että menneiden vuosisatojen sodat samoin kuin pitkälliset pula-ajat olivat autioittaneet lukemattomia maamme talonpoikaistaloja. Sitä ihmeellisempää on nyt jaettujen sukutilakunniakirjojen valossa todeta, että sanotuista vaikeuksista huolimatta jokaisessa maakunnassamme on suuri joukko sellaisiakin tiloja, joita yksi ja sama suku on jaksanut pitää hallussaan ei vain 200 vuotta, vaan jopa 400 vuotta ilman, että se olisi kertaakaan autioitunut tai edes vaihtanut omistajasukua.

Sukutilakunniakirjojen merkitys

Niinkuin edellä jo kävi selville, sukutilakunniakirjoilla on kahdenlainen tarkoitus: toisaalta ne tahtovat kiinnittää maanviljelijän huomiota hänen esivanhempiensa vuosisataiseen raivaustyöhön, toisaalta tämän kautta vaikuttaa siihen, että tilallisväestö mahdollisimman suuressa määrin edelleenkin pysyisi esi-isiensä ammatissa ja esi-isiltään perityllä konnulla. Onkin varmaa, että sukutilakunniakirja aivan erikoisella tavalla avaa omistajansa silmät näkemään menneiden sukupolvien työn merkityksen. Mutta yhtä varmaa on, että tuollainen kunniakirja myös kiinnittää suvun jäsenen yhä pysyvämmin kotikontuun, velvoittaa häntä jatkamaan suvun työtä ja olemaan uskollinen talonpojan kutsumukselle.

Maamme menneisyyden vaalijoiden niin sukututkijoiden kuin muidenkin historiantutkijoiden on syytä muistaa Maatalousseurojen Keskusliiton arvokas toiminta heidän työsarallaan. Sukutilakunniakirjojen jakaminen ei merkitse historiallisen katsomustavan ja vanhojen talonpoikaisperinteiden vahvistumista ainoastaan kunniakirjojen saajien keskuudessa, vaan paljon laajemmissakin piireissä. Kun jako tapahtuu suurissa maatalousjuhlissa, joihin maalaisväestö kymmentuhantisina joukkoina kokoontuu, ja kun siitä säännöllisesti muodostuu vaikuttava tilaisuus, painuu kunniakirjoihin liittyvä ajatus koko juhlayleisön mieleen. Maatalousjärjestömme ovat tällä tavalla antaneet uuden tärkeän lisätehtävän nimenomaan maatalousnäyttelyille, joilla maassamme on vanhat perinteet ja jotka kautta vuosikymmenien ovat monin tavoin edistäneet maataloutemme kehitystä.

Sukuviirit

Sukuviireiksi kutsuttuja tuuliviirejä, joiden kupariseen viirilehteen lävistetty vuosiluku osoittaa, koska suku on taloon tullut, ryhtyi kirjailija Jalmari Finnen aloitteesta Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys 1930-luvulla jakamaan vähintään 200-vuotisille sukutiloille. Vuonna 1939 niiden jakaminen siirtyi Talonpoikaiskulttuurisäätiölle, joka sanottuna vuonna antoi niitä eri puolille maata yhteensä 24 kappaletta. Kun säätiölle kuitenkin tuotti käytännöllisiä vaikeuksia viirien välittäminen, niiden jako oli kokonaan keskeytyksissä tämän jälkeen aina vuoteen 1949 saakka, jolloin säätiö luovutti tämänkin tehtävän Maatalousseurojen Keskusliitolle. Talonpoikaiskulttuurisäätiön vuonna 1939 jakamat 24 ja Maatalousseurojen Keskusliiton vuosina 1950-1960 jakamat 928 sukuviiriä ryhmittyvät eri maanviljelysseurojen alueille seuraavasti:

Etelä-Pohjanmaan mvs	25		Länsi-Karjalan mvs	26
Hämeen läänin mvs	65		Mikkelinläänin mvs	116
Hämeen-Satakunnan mvs	62		Oulun läänin talousseura	19
Itä-Hämeen mvs	157		Peräpohjolan mvs	8
Kajaanin mvs	9		Pohjois-Karjalan mvs	21
Keski-Pohjanmaan mvs	8		Satakunnan mvs	137
Keski-Suomen mvs	50		Uudenmaanläänin mvs	76
Kuopion mvs	75		Varsinais-Suomen mvs	57
Kymenlaakson mvs	37		Ruotsalaiset mv.seurat	2
Lapin maatalousseura	2			___
			Yhteensä	952

Kun sukuviirin saamisen edellytyksenä on sukutilakunniakirja, voidaan siis sanoa, että sukuviiri on nykyään noin joka viidennellä sukutilakunniakirjan saaneella tilalla.

Erikoisuutena sukuviirin saannissa on se, että asiaomaisen sukutilan nykyiset omistajat sitoutuvat viirin saadessaan palauttamaan sen korvauksetta Maatalousseurojen Keskusliitolle siinä tapauksessa, että tila joutuu pois suvun hallusta.

¹ Suomen Sukututkimusseuran kokouksessa 13.12.1960 pidetyn esitelmän pääkohdat. Vrt. Kotiseutu 1938 s. 121-126 ja Mitä-Missä-Milloin 1954 s. 203-207. Tekstissä olevat tilastot laatinut neiti Laila Korhonen Maatalousseurojen Keskusliitosta.

Genos 32(1961), s. 1-5

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1961 hakemisto | Vuosikertahakemisto