Pieniä löytöjä - Små fynd
Hakkinen
Yrjö Blomstedt
Suomen Sukututkimusseuran äskettäisessä kuukausikokouksessa piti asessori Harry V. Walli esitelmän
Löflund-suvusta, joka osoittautui polveutuvan Hakkinen-nimisestä turkulaisesta porvarista.
Samassa yhteydessä tuli mainituksi, että Turun tuomiokirkon vahtimestareina tai suntioina oli tavallisesti
Hakkinen-nimisiä miehiä. Itse asiassa Hakkinen tässä yhteydessä kuitenkin on »ammattinimitys», sillä
esimerkiksi vuonna 1660 (Consistorii Ecclesiastici Aboensis Protokoller, 402) otettiin kirkon käskynviejä
(»utridare») Erik »för en Hackinen» Bertil-vainajan sijalle koevuodeksi. Kun
»hakkinen» toisaalta on naakan vanha suomenkielinen nimitys, tuntuisi luontevalta, että kysymyksessä
on tavallaan kuvaileva termi: »hakkinen» kirkonpalvelijana on unilukkari, joka naakan tavoin
»nokkii» nukkuvia seurakuntalaisia hereille.
Tällöin myös Uudessa Sukukirjassa (II, 328) siteerattu maininta Kiskossa asuneen Georgius (Georgii ?) Lepuksen
lesken Valpuri Eerikintyttären kohdalla kuolleittenluettelossa tarkoittaisikin kukaties sitä, että hänen (ainoa?)
miehensä Georgius Lepus olisi ollut Kiskon suntiona.
Genos 33(1962), s. 103
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i
Finland
Aiheenmukainen hakemisto
| Vuoden 1962 hakemisto
| Vuosikertahakemisto