Tiedonantoja - Meddelanden
Näin ollen Paavo Klemetinpoika Kankkusen esivanhempia on etsittävä jostakin muualta kuin Merikarvialta. Oikea osoite on epäilyksittä Pietarsaaren (nykyisen Evijärven) pitäjän Kerttuan kylän Kankkusen eli Kankkosen talo, jonka ensimmäiset isännät olivat Paavo Paavonpoika Kankkunen (1564-1599), hänen poikansa Klemetti Paavonpoika Kankkunen (1599-1636) ja tämän poika Klemetti Klemetinpoika Kankkunen (1636-1677). Samasta talosta on 1600-luvun alkupuoliskolla lähtenyt läheisille Pohjanmaan ruotsalaisseuduille eräitä muitakin poikia, joiden jälkeläiset yhä meidän päivinämme käyttävät sukunimeä Kankkonen (heihin kuuluu mm. tunnettu mäkihyppääjä Veikko Kankkonen). Evijärven Kankkonen on tullut maankuuluksi siitä, että sen tiluksilla nykyään sijaitsee Väinö Tuomaalan perustama juhlava Väinöntalo eli Järviseudun museo. [1]
Kerttuan kylään vuonna 1564 asettunut Paavo Paavonpoika Kankkunen puolestaan kuului savolaisiin uudisasukkaisiin. Hänen isänsä voisi olla joko Juvan pitäjässä 1560-luvulla asunut loinen Paavo Antinpoika Kankkunen tai Rantasalmen pitäjän Putkilahden neljänneksen Osikonmäen kymmeneksessä samaan aikaan asunut talollinen Paavo Martinpoika Kankkunen. [2]
Viitteet
[1] Aulis Oja, Pietarsaaren ylämaan eli Lappajärven kappelin talot vuosina 1543-1663 (Kytösavut VIII, 1958). - Merikarvian henkikirjassa 1650 mainittu Paavo Kankkusen veli Klemetti on selvästi ollut hänen poikansa eikä veljensä.
[2] Aulis Oja, Uudistalollinen Paavo Paavonpoika Kankkonen (Järviseudun Joulu 1964).
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1968 hakemisto | Vuosikertahakemisto