[ Artikkelin loppu ]
Suomen Sukututkimusseura
Hallituksen palsta
Vuosikirjan julkaiseminen vuoden 1980 alussa rasitti Suomen Sukututkimusseuran taloutta. Jouduimme viime vuonna asettamaan säästämisen keskeiseksi tavoitteeksi. Toiminnan selostuksessa esitetään jäljempänä lyhyitä tietoja taloudesta. Niistä ilmenee, että ylijäämä tuli tavanomaista suuremmaksi. Näin on koottu jonkin verran varoja niitä menoja varten, jotka kirjaston siirto aiheuttaa, kun Säätytalo suljetaan korjausta varten. Korjausta on tosin lykätty ja voimme jatkaa toimintaa siellä ainakin tämän vuoden loppuun.
Taloudellinen tilamme ei siis vielä riitä pohjaksi toiminnan laajennuksille. Kirjaston tulevan sijoituspaikan löytymisestä on toiveita, joskaan ei vielä varmuutta, mutta tarvitsisimme lisäksi toimistotilaa voidaksemme kehittää jäsenten palvelua. Toivomme myös taloudellista pohjaa monille töille sukututkijoita palvelevien hakemistojen ja kokoelmien kehittämiseksi. Tarvitsemme siis jäsenten apua ja tukea lisävarojen hankintatyössä.
Sukututkimuksen edistämiseksi voisi vapaaehtoinen työvoima tehdä paljonkin. Helsingin sanomalehdistä leikattujen kuolinilmoitusten kunnostaminen ja aakkostaminen on viime vuosilta kesken. 1920-luvulla aloitettu arvokas tietohakemisto ei siis ole vielä käyttökelpoinen tältä osin. Toivomme joidenkin Seuramme jäsenten apua ilmoitusten liimaamisessa kartonkilevyille ja järjestämisessä.
Valtionarkistossa on laaja kortisto Vanhan Suomen seurakuntien historiakirjoissa tavatuista vierasperäisistä sukunimistä. Tuo kortisto on sellaisenaan arvokas. Mutta kun joku sukututkija haluaa selkoa tietyn suvun esiintymisistä, hänen täytyy nyt käydä läpi jokaisen pitäjän kortit erikseen. Hyvin paljon helpottaisi etsintää, jos tehtäisiin luettelo, josta ilmenisi, missä pitäjissä kutakin sukua esiintyy.
Eräs tehtävä, jossa vapaaehtoinen työvoima vielä voisi edistää sukututkimusta, on esim. Helsingin pitäjän rippikirjojen kortittaminen. Tuon seurakunnan vanhat historiakirjathan ovat tuhoutuneet, ja rippikirjojen läpikäyminen tiettyä perhettä etsiessä on perin työlästä. Paljon auttaisi jo, jos yksi tai pari rippikirjaa saataisiin kortitetuksi. Tämä tehtävä sopisi hyvin jaettavaksi usean kortittajan kesken, joten siitä ei edes muodostuisi kovin pitkäaikainen eikä raskas työ.
Tällaisen tehtävän suorittaminen saattaa hyödyttää luettelon laatijaa itseään yllättävän paljon. Siinä saattaa löytää tietoja, joita on muualta kauan etsinyt turhaan.
Monet Seuran julkaisut, myös Genoksen irtonumerot ja vuosikerratkin ovat loppuneet julkaisuvarastosta. Niitä on kuitenkin monessa sellaisessa kotikirjastossa, jonka haltijalle ne eivät ehkä enää ole tarpeellisia. Sitä paitsi eräillä jäsenillämme on tietämän mukaan eräitä julkaisuja kaksin kappalein. Seura olisi kiitollinen, jos tarpeettomat julkaisukappaleet palautettaisiin meille. Rohkenemme myös toivoa, että tieto tästä asiasta menisi perille myös edesmenneitten jäsentemme omaisille, jotka eivät itse ole sukututkimuksesta kiinnostuneita.
Seuran toiminnan vilkastuessa ovat myös toimistotyöt lisääntyneet. Nimenomaan jäsenasiat vievät yllättävän paljon aikaa. Tarvitsemme toimisto- ja jäsenasioiden hoitoa varten toimistoapulaisen. Kun tämän työmääräksi on arvioitava noin 15 tuntia viikossa, ei tehtävään liene saatavissa vapaaehtoista. Hallitus on sen vuoksi päättänyt palkata osapäivätoimisen toimistoapulaisen ja etsimme tähän toimeen halukasta henkilöä syyskauden alusta lukien. Ilmoittautua voisi jo lähiaikoinakin esimies Pentti Voipiolle, puh. 418 464 tai asiamies Manu Hernalle, puh. 176 911 Valtionarkistoon.
Toimiston ja kirjaston aukiolo
Suomen Sukututkimusseuran toimiston aukioloaika muuttuu. Toimisto, joka kesällä on suljettuna ajan 1.7.-15.8., on sen jälkeen avoinna tiistaisin ja torstaisin kello 13-14.
Seuran kirjasto on kesällä suljettuna ajan 15.6.-15.8. Sen jälkeen aukioloajat ovat entiset, tiistaisin ja torstaisin kello 10-12.
Toimiston ja kirjaston puhelin on (90) 179 189. Osoite on Snellmaninkatu 9-11, 00170 Helsinki 17.
Kunnia- ja tukijajäsenet
Vuosikokouksessaan 14.4.1981 Suomen Sukututkimusseura kutsui professori Jarl Gallénin kunniajäsenekseen. Professori Gallén on sukuselvityksissään esimerkillisen perusteellisesti ja tarkasti käsitellyt varsinkin varhaisten aikojen vaikeita aiheita. Hän on tehnyt suuren työn maamme sukututkimuksen edistämiseksi mm. toimiessaan Seuran hallituksen jäsenenä 19 vuotta ja esimiehenä vuosina 1963-64.
Samassa kokouksessa kutsuttiin Seuran tutkijajäseniksi savukemestari Paul Andersson, Pietarsaari, rouva Ilse Johnsson, Helsinki, opettaja Ines Kass, Pietarsaari, dosentti Ohto Manninen, Helsinki ja valtiot. maist. Aarno Tertti, Espoo.
Sukututkimusseuran neuvontatilaisuudet
Seuraavat neuvontatilaisuudet ovat Säätytalossa tiistaina syyskuun 8. päivänä 1981 ja tiistaina tammikuun 12. päivänä 1982 kello 19. Kysymysten toivotaan olevan perillä noin kaksi viikkoa ennen neuvottelutilaisuutta.
Kysymyksiä voidaan tietenkin lähettää meille jatkuvasti. Vastauskirjeet voivat joskus viipyä suuren työmäärän vuoksi.
Monet ovat liittäneet kyselyynsä valmiiksi kirjoitetun vastauskuoren osoitteineen ja postimerkkeineen. Meistä se on hyvin mukavaa.
Suomen Sukututkimusseuran toiminta 10.4.-31.12.80
Uusien sääntöjensä mukaisesti Suomen Sukututkimusseura muutti toimintavuotensa kalenterivuoden vaihteessa päättyväksi. Seura julkaisi Genoksen 51. vuosikerran. Kokouksessa pidettiin seuraavat esitelmät.
| 10. 4. | Georg Luther: Släkten Holländer-Ridder |
| 14.10. | Martti Kerkkonen: Pohjalainen Kranck-Krankka -suku 1500- ja 1600-luvulla |
| 11.11. | Heikki Soininvaara: Hoffren-suvun varhaispolvet vielä kerran |
| 9.12. | Jarl Gallén: På fåfängans marknad, kåseri om äkta och falsk adel |
Kevätretki järjestettiin Tuomarinkylän kartanoon 18.5.
Seuraan liittyi 141 uutta jäsentä. Vuoden päättyessä oli Seuralla 4 kunnia-, 12 kirjeenvaihtaja- ja 19 tutkijajäsentä, 5 lahjoittajajäsentä, 40 vakinaista jäsentä ja 1046 jäsenmaksunsa suorittanutta vuosijäsentä.
Kalenterivuoden 1980 jäsenmaksutulot olivat 51.060,84 mk. Julkaisutoimintaa varten Seura sai valtionapua 16.500 mk, muita avustuksia saatiin 3.000 mk. Julkaisujen myyntituloja kertyi 7.524,15 mk. Genoksen painatuskulut olivat 23.233,09 mk ja vuosikirjan 41 kulujen loppuerä 15.251 mk. Palkat ja palkkiot olivat 3.764 mk. Vuodelta 1980 kertyi ylijäämää 23.363,67 mk.
Kirjaston hoidossa vapaaehtoiset avustajat ovat tehneet suuriarvoista työtä. Kalenterivuoden 1980 aikana lainattiin kirjastosta 825 nidettä, lisäksi annettiin kirjastossa käytettäväksi 178 nidettä. Kirjasto kasvoi 286 nidoksella, 31.12.1980 siinä oli 31.031 nidosta eli 390,6 hyllymetriä. Vaihtosuhteita oli 35 kotimaisen ja 69 ulkomaisen laitoksen kanssa.
Apurahan turvin arkistonhoitaja Hilkka Suikkanen jatkoi kuolinilmoituskokoelman järjestämistä syksyyn 1980 saakka. Järjestämistyö on edelleen kesken.
Seura on välittänyt 63 sukututkimustoimeksiantoa tutkijoille Erkki Hase, Ilse Johnsson, Irja Kaikkonen, Elina Koura, Heljä Pulli ja Anita Tuurala.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1981 hakemisto | Vuosikertahakemisto