[ Artikkelin loppu ]
Yhdistysuutisia - Föreningsnytt
Sippolan pitäjän Liikkalan Turkialla seppänä eläneen, v. 1724 syntyneen Juho Antinpojan ja vaimonsa Anna Simontyttären s. 1757 neljännen pojan Henrikin neljäs poika Tuomas Henrikinpoika Hohti muutti v. 1894 litin Kymentakana sijaitsevan Kaidassuon tilan omistajaksi. Hänellä oli poika Kalle Kustaa s. 1861. Tämän Kalle Kustaa Hohtin jälkeläiset kokoontuivat 15.8.1982 Iittiin sekä tutustumis- että sukuyhdistyksen perustamisen merkeissä. Paikalle oli saapunut seitsemisenkymmentä Kalle Kustaan perillistä.
Yhdessäolo aloitettiin jumalanpalveluksella litin kirkossa. Jumalanpalveluksessa saarnasi lääninrovasti Jaakko Hohti Enonkoskelta. Uruissa oli kanttoriurkuri Eeva-Kaisa Hohti ja viulusoolon esitti Anna Hohti.
Jumalanpalveluksen jälkeen siirryttiin Iitissä oleville suvun poisnukkuneiden haudoille, joille laskettiin kukkalaitteet. Sen jälkeen siirryttiin Kausalaan, litin seurakuntataloon, jossa ruokailun jälkeen pääsihteeri Simo Laurila selvitti suvun vaiheita edellä kerrotusta alusta alkaen viimeisimpiin lapsiin.
Käydyn keskustelun jälkeen päätettiin kokoontumisia jatkaa ja tätä varten valittiin toimikunta, jonka tehtäväksi jäi kaiken edellä olevan toiminnan ja järjestäytymisen suunnittelu.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alku ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1982 hakemisto | Vuosikertahakemisto